Browsing Category

Kieli ja kulttuuri

Kolme vuotta Belgiassa: kielipuoli olo, mutta ei se mitään

Pari kuukautta tuntuu kuluneen enemmän tai vähemmän autopilotilla. Annoin alkutalvesta itselleni luvan vain löllötellä tämän talven läpi, ja niinhän minä olen tehnyt.

Olen ollut nykyisessä työssäni kolme kuukautta ja koin joulun alla ensimmäistä kielellistä väsähdystä. Pärjään kyllä hollanniksi ihan ok, mutta välillä väsyn pinnistelemään. Huonompana päivänä kaikki tuntuu yhdeltä isolta kuullunymmärtämisen kokeelta. Ärsyttää ja turhauttaa, jos ei voi reagoida haluamallaan nopeudella ja tarkkuudella.

Minua nolottaa, kun työkaveri hyppää mukaan tilanteeseen selventämään jotain, vaikka kyse ei välttämättä olisikaan kielitaidostani vaan siitä, että duunikaveri kauemmin siellä olleena tietää asiasta x paremmin tai että jostain typerästä belgialaissysteemistä(*) närkästynyt asiakas uskoo paremmin jotain semipäällikköä kuin rivimyyjää. Ensimmäinen ajatukseni on silti aina, että olinkohan taas kauhean epäselvä.

(* koppelverkoop. Belgiassa on isot alet tammi- ja heinäkuussa, ja lainsäädännössä pykälä, ettei alea edeltävänä kuukautena saa myydä aletuotteita yksittäin. Jos asiakas ostaa yhden normaalihintaisen tuotteen, niin ei mitään ongelmaa, mutta jos asiakas haluaa ostaa joulukuussa tarjoustuotteen, hänen pitää ottaa siihen jotain kylkeen, vaikka euron kassi. Tämä herättää ihan uskomattoman paljon porua belgialaisissakin asiakkaissa, joiden luulisi törmänneen tähän systeemiin jossain vaiheessa elämäänsä.)

Mukavassa mutta hektisessä aspaduunissa on siis pienenä ylimääräisenä haasteena, ikään kuin ohuena verhona kaiken ympärillä, edelleen tämä kieli. En totta puhuen osannut ihan ennustaa sen kuormittavuutta, ja välillä iskee kauhea alemmuudentunne kielitaidostani. Ei paljoa enää lohduta, että olit aina kielikurssisi parhaita, kun asiakas koittaa heittää läpyskää etkä tajua mitään.

Kaikkein suurin haasteeni on aina ollut kuullun ymmärtäminen, ja sen uskon ja toivon kehittyvän töissä koko ajan kaiken taustalla, vaikkei aina siltä tunnukaan. Toisaalta koen, että kielitaitoni taantuu, koska en tällä hetkellä jaksa aktiivisesti ylläpitää kirjallisia taitoja saati laajentaa sanavarastoa, ja puhuttu kieli lipsuu kieliopillisesti koko ajan.

Samaan aikaan tajuan olevani ihan järjettömän ankara itselleni (tai siis poikaystää tajuaa ja myös sanoo sen mulle, kun valitan, etten vieläkään puhu tarpeeksi hyvin hollantia ja kohta ne varmaan antaa mulle fudut.)

Olen aina pelännyt tehdä asioita huonosti ja epäonnistumisen pelko on vahva. Tämä vieraan kielen kanssa eläminen on pakottanut olemaan melkein joka päivä vähän huono jossain. Varsinkin kun luulin olevani jo aika etevä, mutta sitten uudessa duunissa tunteekin itsensä välillä ihan pelleksi, ja sekös on raastanut sielua, ylpeyttä ja omanarvontuntoa.

Mutta kas:

Mitään pahaa ei ole vieläkään tapahtunut. Päinvastoin. Pärjään siitä vihlovasta, jatkuvasta epätäydellisyydestä huolimatta. Kaiken mokailun ja pakokauhun keskellä tulee niin paljon enemmän onnistumisia ja kehittymistä.

Mulla on sellainen kummallinen ajatus, että kun vielä joskus opettelen kielen lähes natiivitasoiseksi, niin sitten ei tarvitse enää kärsiä tätä epävarmuutta, mutta koko ajatushan on ihan naurettava. Vaikka puhuisin lähes täydellistä hollantia, niin pelkäisin varmaan silti paljastuvani siinä huonoksi.

On ylipäätään ihan typerää puhua huonoudesta, koska se on vain oma epävarma tunne eikä mikään valistunut arvio taidoistani ja kyvyistäni.

Mitä nyt olen jutellut kaltaisteni kanssa, niin se sisäsyntyinen epävarmuus on jotain, mistä ei kovin helposti pääse eroon. Sitä ei voi selittää eikä vakuuttaa järjellä pois, mutta siitä huolimatta voi mennä, tehdä ja oppia. Pikkuhiljaa huomaa, että suurin osa ihmisistä kannustaa eikä tuomitse, ja alkaa itsekin kehua ja tsempata itseään. Vaikka se krooninen epävarmuus omista kyvyistä on yhä siellä jossain, niin sen rinnalla on myös tunne siitä, että kyllä kaikki menee lopulta ihan hyvin.

Että semmoinen oivallus kolmessa vuodessa.

Ja onneksi niinä hetkinä, kun se oma usko itseen on vähissä, niin on tyyppejä jotka sanoo, että hyvinhän sä vedät.

Pari pientä Belgian varjopuolta

Olen nyt parissa postauksessa leuhottanut menemään, kun on uusi kiva koti ja miten elämä Belgiassa on niin leppoisaa, joten ajattelin vastapainoksi jakaa muutamia arjen realiteetteja, joiden kanssa täällä myös täytyy elää.

Tämähän tunnetaan myös maana, jossa mikään ei toimi. Oman kokemukseni perusteella tarkentaisin, että mikään ei toimi ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. En enää odota sellaista ylellisyyttä kuin tehokkuus, enkä jaksa myöskään hermostua pienistä.

Poikaystävä toteaa usein: mitään en odottanut mutta silti petyin. Mä harvemmin edes petyn, sen verran matalalla on odotukset. En oikeastaan ikinä oleta, että jokin odottamani asia menisi kerralla putkeen tai sujuisi ajallaan. Kuulostaa ehkä pessimistiseltä, mutta yllätyn joka kerta iloisesti, kun niin käykin! Muissa tapauksissa voi yleensä luottaa siihen, että hommat kyllä hoidetaan sitten joskus, ja aina on lopulta kaikki järjestynyt.

Täällä asiat hoituu esimerkiksi seuraavasti:

  • Tiskikoneemme veteli viimeisiään. Uuden tiskikoneen toimitus oli sovittu vuokraemännän ja kodinkonefirman kanssa perjantaille ja innostuin, kun firman auto ajoi pihaan ilmoitetun aikaikkunan sisällä. Perillä firman tyypit huomasi, että koneen luukkuhan on hajonnut kuljetuksessa, ja uusi toimitusaika sovittiin tiistaille. Meidän keittiön nähtyään kuljetustyyppi sanoikin, ettei voi asentaa konetta loppuun, koska meidän vedenpoistoputkessa on joku tosi laiton silikonivaahtoviritelmä, jota mikään vakuutus ei kattaisi, jos jotain käy. Vuokranantajamme tulivat fiksaaman sen viikonloppuna ja kertoivat tämän kyseenalaisen viritelmän tehneen edellisen asukkaan olevan ammatiltaan putkimies.
  • Olin tilannut nettioperaattorilta muuton kuukausi etukäteen. Sain vahvistuksen asennuspäivästä, joten oletin, että homma kunnossa, uuteen osoitteeseen on mahdollista saada operaattorimme Proximuksen netti. Sovittuna päivänä paikalle tuli nettiasentajan sijaan jotain hämyjä ukkoja kaapeleita tutkimaan ja he ilmoittivat, että mikäli haluan saman operaattorin netin, niin uudet piuhat on vedettävä ja se maksaisi suunnilleen 350 euroa. Juu ei, vaihdetaan sitten Telenetiin, jonka piuhat on talossa jo valmiina. Koska ne kaapeliukot oli niin hämäriä, kävin vielä varmistamassa asian Proximuksen liikkeessä. Hetken hommaa selviteltyään myyjä sanoi, että ei hän näin saisi sanoa, mutta helpommalla pääset, kun vaihdat vain Telenetiin. Näin tein, ja uuden netin asennusta sai odotella kolme viikkoa.
  • Itse muutto sitten. Muuttofirma oli ensinnäkin meidän ovella kuukautta liian aikaisin, kun olimme vielä Suomessa. Muuttomiehet olivat yrittäneet tavoittaa mua jopa Facebookin kautta, ja viestit huomattuani soitin, että tulkaahan kuukauden päästä uudestaan. Varmistin vielä puhelimessa, että onhan se varsinainen muuttopäivä vielä voimassa. Oikeana päivänä muuttomiehet tulivat kaksi tuntia myöhässä sovitusta, eivätkä edes ilmoittanut mitään. Sain itse soitella perään, että oletteko te edes tulossa. Kun muuttoauto viimein saapui, myöhästymistä ei pahoiteltu mitenkään. Oli vissiin unohtunut laittaa kalenteriin.

Sitten kun tähän yhdistää belgialaisille tyypillisen, olemattoman kyvyn vastaanottaa minkäänlaista kritiikkiä, niin voi vain todeta: tätä tää on. Kestän hyvin epätäsmällisyyden, mutta piittaamattomuuden ja jonkinlaisen oudon ylpeyden kohdalla ärsytys- tai ainakin ihmetyskynnys kyllä ylittyy.

Tottakai täällä on rutkasti myös hyviä paikkoja ja palveluita, joissa se kriittisempikin palaute otetaan vastaan asiallisesti, mikäli siihen sattuu olemaan aihetta. Näistä mestoista tuleekin kantapaikkoja, joista laitetaan myös hyvä sana kiertämään. Ylipäätään hyvistä paikoista ja palveluntarjoajista tulee pidettyä aika tiukasti kiinni. Täällä hitaasti tottuu siihen, että kaikessa perustaso on  sellainen ihan ok, ja kun löydät jonkun tosi kivan kaupan tai ravintolan, niin sinne palaat.

Mun ja monen tutun kokemus on, että usein belgsut menee palautteesta jotenkin jumiin, puolustuskannalle tai muuttuvat jopa äkäisiksi, vaikka palaute olisi miten asiallisesti ja ystävällisesti muotoiltu. Duunissa vertaisten palaute ei välttämättä merkitse mitään, sen pitää tulla pomolta. Hollantilainen kielenopettaja sanoi kerran, että belgialaisethan pelkää virheiden tekemistä kuollakseen.

Tähän kytkeytyy minusta myös säännöllisesti vastaan tuleva mentaliteetti, että asiakas on aina väärässä.

Esimerkiksi entinen työkaverini sanoi, että kiireessä hänellä ei kuulemma ole aikaa olla erityisen ystävällinen kaikille asiakkaille. Jos asiakas kehtaa mainita, että on joutunut tässä aika kauan odottelemaan, niin tämä työkaveri puhkuu turhautuneena, kun ihmisillä ei ole yhtään kärsivällisyyttä. Eihän se ole varsinaisesti meidän vika, jos henksua on hetkellisesti liian vähän, mutta kai (jopa paikallisella mittapuulla) pitkää odotusaikaa voi silti pahoitella asiakkaalle ilman että se on jokin kaiken ylpeyden vievä henkilökohtainen myönnytys.

Tai sitten odotuttamista ei vain pidetä millään tapaa epäkohteliaana.

Suomalaisittain itsestäänselvällä täsmällisyydellä täällä jopa erottuu. Kun kävin työhaastattelussa, haastattelija kiitti aluksi minua siitä, että olin tullut ajoissa ja minä mietin, että mitä hittoa, ei kai siitä nyt tarvitse erikseen kiittää, perusjuttuja!

Tai sitten ei.

Kuherruskuukausi uuden kodin kanssa

Muutimme reilun kymmenen kilometrin päähän Antwerpenin ydinkeskustasta. Sporan kolina on vaihtunut kukon kiekumiseen, sillä meistä toiseksi seuraavalla naapurilla on kukko ja kanoja, jotka vetävät pensasaidan päällä iltahepuleita. Ei muuten haittaa yhtään.

Uusi kotimme on kaksikerroksinen ”townhouse”, periaatteessa rivarin pääty, mutta kuitenkin oma talo yhdellä seinänaapurilla.

Näiden naapurien kanssa me ollaan juotu jo kesällä lasilliset skumppaa, kun käytiin kesällä katsomassa paikkoja talon omistajien kanssa. Käytiin samalla esittäytymässä näille seinänaapureille ja he kysyivät heti, että tullaanko drinksulle. Veikkaisin, että tullaan ihan hyvin toimeen.

Muita sekalaisia ilonaiheita uusilta kotikulmilta:

Lähistöllä on uusi jätti-Lidl, mikä on keskustan ahtaiden ja nuhjuisten Lidlien jälkeen PARASTA. Ruuan hintahan on täällä vain noussut, joten Lidl best. (Niin mikä halpuutus? Monet rajalla asuvat käy Hollannissa ja Saksassa ruokaostoksilla, koska kaikissa Belgian naapurimaissa ruoka on halvempaa kuin täällä.)

Lidlin vieressä on kaiken lisäksi tosi söpö viinikauppa, jossa vanhempi väki kävi heti jutulle ja pääsin aktivoimaan hollannin kielen pitkän lomatauon jälkeen! Yllätyksekseni tauko olikin tehnyt hyvää enkä ollutkaan unohtanut kaikkea, ja siinä aikani höpöteltyäni meille annettiinkin viinilasit käteen ja toivotettiin tervetulleeksi mestoille.

Meillä kuluu kyllä enemmän olutta kuin viiniä, mutta onhan se nyt kivaa, että on tuollainen puoti lähistöllä niitä keissejä varten kun ruoka vaatii viiniä, lähimarketin viinihyllyllä tulee vain orpo olo ja ikävöit Alkon suosituksia.

Lisäksi meidän korttelissa on kerran viikossa tori. Jos Lidl on parasta niin lähitori on rakkautta. Yhdellä juustokioskilla myytiin vuohenmaitojogurttia lasitölkissä, jossa on pantti. Antwerpeniin verrattuna pikkuriikkisen torin ainoa marokkolainen oliivikoju pääsi myös mun suosioon, kun sanoin etten tarvii muovipussia ja jäbä vastasi: thinking about the enviroment, I like it  ja sain kaupan päälle leivän.

Sitten on itse taloon liittyviä pieniä ja suuria ilonaiheita.

Olen asunut koko elämäni kerrostaloissa, joten tämä taloelämä on mulle ihan uutta ja käyn vähän onnenkierroksilla kaikesta. Piha, päärynä- ja kirsikkapuu, punaiset puuportaat, erkkerihkö, induktioliesi jonka pelkään naarmuttavani pilalle koska olen tottunut kaasuhellaan, helposti pestävät ikkunat…

On tässä nyt myös monta juttua joiden suhteen tuntee itsensä vielä vähän uusavuttomaksi. Ensimmäisenä roskapäivänä menimme iltakävelylle kyyläämään, että mitä naapurit on laittaneet kadunvarteen ja onhan tällä viikolla varmasti bioroskiksen vuoro. Kompostin tilanne pitäisi tutkia ja etupiha siivota. En edes tiedä mitä ne kaikki puskat on. Laventelin ja jasmiinin tunnistin, siitä on ihan hyvä lähteä liikkeelle?

Hyrisen täällä tyytyväisyyttäni niin, ettei mua edes kauheasti haittaa, ettei meillä ole vielä vaatekaappia, tv-tasoa tai nettiäkään, jota odotellaan vielä kaksi viikkoa, vaikka olin tilannut asentajan muuton jälkeiselle päivälle. Kävi ilmi, että meille saa vain toisen operaattorin yhteydet ja eka asennusaika oli saatavilla kolmen viikon päähän.

Tämän seurauksena mun mobiilidatakiintiö paukkui tietenkin alta aikayksikön ja vietän tällä hetkellä suurimman osan ajasta offline, mikä tekee kieltämättä aika hyvää.

Talo. Talo talo talo. <3

Ohi on – viimeiset kuulumiset kielikurssilta

Se oli siinä. Kolmannen tason hollanninkurssit ovat ohi ja olen päässyt B2-tasolle hollannin kielessä, toivottavasti ainakin! Korkeakoulujen tasokoetta en ole vielä tehnyt, mutta sekin on suunnitelmissa.

Vajaat pari vuotta tähän meni, kun nollasta aloitti, ja nyt saa nämä kurssihommat jäädä toistaiseksi. Saatan palata vielä joskus tekemään syventäviä kursseja, kun kuitenkin tykästyin niin kovasti kielen opiskeluun, mutta nyt on aika tehdä jotain muuta.

Viimeisellä kirjoittamisen kurssilla oli ylivoimaisesti ihanin ryhmä, mitä näiden kahden vuoden ja kahdeksan kurssin aikana on ollut. Mukavia, motivoituneita ihmisiä, mahtava opettaja ja ihan mielettömän hyvä ilmapiiri. Koko kurssi tuntui olevan ohi hujauksessa ja tunsin vasta päässeeni kunnolla vauhtiin, kun pitikin alkaa tehdä jo loppuarviota. Koetulokseni oli 92% ja olen siihen kyllä tosi tyytyväinen.

B2-papereilla saisi mennä opiskelemaan  jo aika moniin hollanninkielisiin koulutusohjelmiin. Yksi ammattikorkeakoulu kelpuuttaa kielikurssilta saadun todistuksen, toinen taas vaatii, että tasokoe ITNA on suoritettu (Interuniversitaire Taaltest Nederlands voor Anderstaligen).

Opettaja varoitteli, että koe on melko vaativa. Yksi tyyppi olikin meidän kurssilla mokattuaan ITNA:n, joka hänen pitää läpäistä päästäkseen tekemään jonkin sortin täydentäviä opintoja, jotta voisi tehdä täällä oman alansa töitä.

Netistä löytyy onneksi ilmainen harjoituskoe, jolla voi vähän kartoittaa omia mahdollisuuksiaan päästä läpi. Ajattelin tehdä sen tässä kesän mittaan ja jos näyttää hyvältä, niin menen kokeilemaan onneani ITNA:n kanssa vaikka syksymmällä.

Kesän aikana olisi tarkoitus viettää omaehtoista kielikylpyä, lukea kirjoja ja katsoa tv-uutisia vähän enemmän. Pitää varmaan yrittää koukuttaa itsensä johonkin päivittäiseen saippuasarjaan…

Mulla meni tosiaan viisi kuukautta saada luettua loppuun se ensimmäinen romaani hollanniksi. Tartuin siihen pari viikkoa sitten uudestaan pitkän tauon jälkeen, ja jotain oli tällä välin tapahtunut. Lukeminen sujui selvästi vaivattomammin kuin kirjan aloittaessani eikä enää tarvinnut pysähtyä ihmettelemään esimerkiksi vieraita kielikuvia niin usein kuin aiemmin. Hyvä fiilis!

– – –

Kaikki aiemmat postaukseni kielen oppimisesta:

2018
Talviunien jälkeen

Uusi, hollanninkielinen todellisuus
Kielen vaikeustaso nousi hujahtamalla ja mä nautin

2017
Nederlands 1.2 – Intensiivikurssin eka viikko

Kuulumisia kielikursseilta
Kuulumisia kielikursseilta II
Miksi olen niin innoissani kielen opiskelusta?
Kuulumisia kielikurssilta III

2016
Hollannin alkeet haltuun
Elämää kielten iloisessa ristitulessa