Browsing Category

Belgia

Kuherruskuukausi uuden kodin kanssa

Muutimme reilun kymmenen kilometrin päähän Antwerpenin ydinkeskustasta. Sporan kolina on vaihtunut kukon kiekumiseen, sillä meistä toiseksi seuraavalla naapurilla on kukko ja kanoja, jotka vetävät pensasaidan päällä iltahepuleita. Ei muuten haittaa yhtään.

Uusi kotimme on kaksikerroksinen ”townhouse”, periaatteessa rivarin pääty, mutta kuitenkin oma talo yhdellä seinänaapurilla.

Näiden naapurien kanssa me ollaan juotu jo kesällä lasilliset skumppaa, kun käytiin kesällä katsomassa paikkoja talon omistajien kanssa. Käytiin samalla esittäytymässä näille seinänaapureille ja he kysyivät heti, että tullaanko drinksulle. Veikkaisin, että tullaan ihan hyvin toimeen.

Muita sekalaisia ilonaiheita uusilta kotikulmilta:

Lähistöllä on uusi jätti-Lidl, mikä on keskustan ahtaiden ja nuhjuisten Lidlien jälkeen PARASTA. Ruuan hintahan on täällä vain noussut, joten Lidl best. (Niin mikä halpuutus? Monet rajalla asuvat käy Hollannissa ja Saksassa ruokaostoksilla, koska kaikissa Belgian naapurimaissa ruoka on halvempaa kuin täällä.)

Lidlin vieressä on kaiken lisäksi tosi söpö viinikauppa, jossa vanhempi väki kävi heti jutulle ja pääsin aktivoimaan hollannin kielen pitkän lomatauon jälkeen! Yllätyksekseni tauko olikin tehnyt hyvää enkä ollutkaan unohtanut kaikkea, ja siinä aikani höpöteltyäni meille annettiinkin viinilasit käteen ja toivotettiin tervetulleeksi mestoille.

Meillä kuluu kyllä enemmän olutta kuin viiniä, mutta onhan se nyt kivaa, että on tuollainen puoti lähistöllä niitä keissejä varten kun ruoka vaatii viiniä, lähimarketin viinihyllyllä tulee vain orpo olo ja ikävöit Alkon suosituksia.

Lisäksi meidän korttelissa on kerran viikossa tori. Jos Lidl on parasta niin lähitori on rakkautta. Yhdellä juustokioskilla myytiin vuohenmaitojogurttia lasitölkissä, jossa on pantti. Antwerpeniin verrattuna pikkuriikkisen torin ainoa marokkolainen oliivikoju pääsi myös mun suosioon, kun sanoin etten tarvii muovipussia ja jäbä vastasi: thinking about the enviroment, I like it  ja sain kaupan päälle leivän.

Sitten on itse taloon liittyviä pieniä ja suuria ilonaiheita.

Olen asunut koko elämäni kerrostaloissa, joten tämä taloelämä on mulle ihan uutta ja käyn vähän onnenkierroksilla kaikesta. Piha, päärynä- ja kirsikkapuu, punaiset puuportaat, erkkerihkö, induktioliesi jonka pelkään naarmuttavani pilalle koska olen tottunut kaasuhellaan, helposti pestävät ikkunat…

On tässä nyt myös monta juttua joiden suhteen tuntee itsensä vielä vähän uusavuttomaksi. Ensimmäisenä roskapäivänä menimme iltakävelylle kyyläämään, että mitä naapurit on laittaneet kadunvarteen ja onhan tällä viikolla varmasti bioroskiksen vuoro. Kompostin tilanne pitäisi tutkia ja etupiha siivota. En edes tiedä mitä ne kaikki puskat on. Laventelin ja jasmiinin tunnistin, siitä on ihan hyvä lähteä liikkeelle?

Hyrisen täällä tyytyväisyyttäni niin, ettei mua edes kauheasti haittaa, ettei meillä ole vielä vaatekaappia, tv-tasoa tai nettiäkään, jota odotellaan vielä kaksi viikkoa, vaikka olin tilannut asentajan muuton jälkeiselle päivälle. Kävi ilmi, että meille saa vain toisen operaattorin yhteydet ja eka asennusaika oli saatavilla kolmen viikon päähän.

Tämän seurauksena mun mobiilidatakiintiö paukkui tietenkin alta aikayksikön ja vietän tällä hetkellä suurimman osan ajasta offline, mikä tekee kieltämättä aika hyvää.

Talo. Talo talo talo. <3

Vuokra-asumisesta Antwerpenissa (ja Belgiassa ylipäätään)

Silloin kun suunnittelimme muuttoa Antwerpeniin, vannotin poikaystävää, että muuttaisimme suht lähelle keskustaa. Muistelen sanoneeni, etten halua ”mihinkään esikaupunkiin homehtumaan ja kuolemaan pystyyn” ja Antwerpenissa vuokrat näytti olevan selvästi halvempia kuin Helsingissä, joten keskusta-asuminen oli siinäkin mielessä ihan mahdollista.

Ydinkeskustassa sijaitseva 85-neliöinen kämppämme parvekkeella maksaa 785 euroa kuussa, jonka päälle tulee vielä 105 euron vastike, maandelijkse vaste kosten eli kuukausittaiset kiinteät kulut. Tämä sisältää veden peruskulutuksen ja yhteisten tilojen kulut, kuten sähkön ja rappukäytävän siivouksen. Nämä kiinteät kulut ovat useimmissa vuokra-asuntoilmoituksissa jotain 20 ja 120 euron väliltä. Yksi kaverini asuu pienkerrostalossa, jossa ei makseta vastiketta, mutta asukkailla on kiertävä rapunsiivousvuoro.

Paljon halvemmallakin täällä pääsisi, mutta silloin Helsingistä käsin kämppää etsiessä alle tonni kuussa tämän kokoisesta keskustakämpästä ei todellakaan kuulostanut paljolta. Helsingin vuokrat on niin sairaat, etten voinut edes käsittää, miten hyvillä kulkuyhteyksillä Antwerpenista voisi saada tosi ok-kämpän jopa 600 eurolla kuussa. Konkreettinen esimerkki meidänkin vanhaa kämppää välittävän firman sivuilta: 60-neliöinen rempattu asunto keskeisellä sijainnilla 650e/kk + vastike 45e.

Syy siihen, ettemme vain muuttaneet jossain välissä halvempaan, on belgialainen standardivuokrasoppari. Se tehdään ensin kolmeksi vuodeksi. Jos irtisanot sopimuksen aiemmin, maksat hyvitystä sen mukaan, kuinka kauan sopimusta on jo kulunut. Ensimmäisen asuinvuoden aikana lähtiessä hyvitys on kolmen kuukauden vuokrat, toisena vuotena 2kk ja kolmantena yhden kuun vuokra.

Irtisanomisaika on kolme kuukautta. Jos haluaa muuttaa vuoden lopussa, pitää irtisanoa syyskuussa, mutta tosi moniin vuokrakämppiin etsitään vuokralaista paljon lyhyemmällä varoitusajalla. Voi siis irtisanoa ja toivoa, että löytää sopivan tilalle, tai jos vuokranantaja on joustava ja kiva, voi yrittää sumplia itsensä irti sopparista nopeammin.

Sopimus tunnetaan 3-6-9-sopparina, sillä ekan kolmivuotisjakson jälkeen se jää automaattisesti voimaan vielä kuudeksi vuodeksi. Kumpikin osapuoli saa irtisanoa sopimuksen aina kunkin kolmivuotisjakson päätteeksi 6kk irtisanomisajalla ilman hyvitysmaksuja.

Toisenlaisiakin soppareita toki on, mutta ylläoleva on ihan peruskamaa. Lyhyetkin vuokrasopimukset pitenevät loppuessaan automaattisesti kolmivuotisiksi, jos kumpikaan osapuoli ei sopparia irtisano. Ja kolmivuotiset puolestaan pidennetään yhdeksänvuotisiksi.

Belgia on omistajien maa, sanoi hollantilainen ope, ja kyllä se näin vuokralaisen näkökulmasta tuntuu juurikin siltä. Muuttoa suunnitellessa on todellakin tullut ikävä sitä meikäläisittäin normaalia yhden kuukauden irtisanomisaikaa.

Miksi sitten vuokrata, miksei ostaisi omaa? Nooo, en koe olevani vielä taloudellisesti enkä henkisesti valmis asuntolainaan, kun en edes vielä tiedä, miltä alueelta kannattaisi hommata asunto. Täällä asunnon ostamisen kulut on myös aika suuret, joten ei kiinnosta ostaa, myydä ja ostaa jälleen uutta kovin lyhyen ajan sisällä.

Uusi vuokrasopimuksemme on lyhyempi määräaikainen sopimus mahdollisuudella jatkoon, joten nyt pääsemme kokeilemaan vähän toisenlaisia elinympyröitä ilman tuota ikuiselta tuntuvaa 3-6-9-sopparia.

Uskoisin meidän viihtyvän. Uuden kodin pihalla meitä odottaa päärynäpuu täynnä kypsymässä olevia hedelmiä.

Uusi, hollanninkielinen todellisuus

Tein pienen henkisen läpimurron ja tartuin viimein hollanninkieliseen kirjaan. Siis ihan oikeaan romaaniin.

Olin kierrätyskeskuksessa etsimässä kukkaruukkuja ja kippojen lisäksi mukaan lähti David Nichollsin One Day-käännös De Eerste Dag. Vähän nimeltä tuttu käännöskirjallisuus tuntuu aluksi helpommin lähestyttävältä kuin jokin belgialainen klassikkojärkäle. Ensimmäisen luvun kanssa vähän takeltelin kun yritin ymmärtää joka sanan, mutta sitten pääsin sisälle tarinaan ja jatkan vain lukemista siitä huolimatta, että välillä pitää pysähtyä miettimään.

Vähän aikaa sitten löysin kiinnostavaa uutta, belgialaista mutta englanninkielistä musaa, kun vilkaisin paikallisia Music Industry Awardseja ja antwerpenilainen räppäri-laulaja Coely voitti vuoden naisartisti-palkinnon sekä ensimmäistä kertaa jaetun urban-kategorian.

Jälkimmäisen pystin jakoi ohjaajakaksikko Adil El Arbi ja Bilall Fallah, joiden vastikään ilmestynyt leffa Patser veti avausviikkonsa aikana 114 000 katsojaa.

Patser (joka tarkoittaa gangstaa) kiinnosti tietenkin senkin takia, että se sijoittuu Antwerpeniin, jota myös Euroopan kokaiinipääkaupungiksi tituleerataan. Patserissa belgianmarokkolainen lähiöporukka haluaa gangstoiksi, joilla on hienot autot, paljon massia ja muiden kunnioitus. Tyypit pöllivät kokkelilastin vääriltä ihmisiltä ja saavat aikaiseksi huumesodan Amsterdamissa ja Antwerpenissa.

Viihdyttävä leffa, ja olin iloisesti yllättynyt, miten hyvin pystyin seuraamaan leffaa tekstitysten kanssa. Mitään standardikieltähän se ei todellakaan ollut, ja opin uusia slangisanojakin. Tunsin itseni kyllä aika kääkäksi, kun googlettelin slangisanastoa leffan jälkeen… Antwerpenin puhekieli ei ihan sulaudu siihen standardihollantiin, mitä opettelen. Voisikohan oppia molemmat?

Olen kuitenkin päässyt askel kerrallaan kokonaan toiseen kulttuuritodellisuuteen, ja se on mahtavaa. Ei nyt ehkä tajunnan räjäyttävää, mutta virkistävää. Onhan tämä kuitenkin ensimmäinen aikuisiällä haltuun ottamani kieli ja ihan erilainen kokemus kuin englannin ja ruotsin oppiminen hitaasti 9-10 -vuotiaasta lähtien.

Saan myös hirveästi kiksejä siitä, että pääsen osaksi ympäristöäni enkä lillu enää sellaisessa irrallisessa ja ulkopuolisessa sivustaseuraajan kuplassa. Niin paljon enemmän tekemistä, luettavaa ja nähtävää käden ulottuvilla!

Hämmentävä viimeinen inburgering-tunti

Viimeinen tuntimme mamukurssilla oli tunnelmaltaan tosi outo.

Saimme lopputehtäväksi antaa palautetta toisillemme. Jokaisella oli oma paperi, johon muut saivat kirjoittaa sekä kehuja että kritiikkiä, ja nyt oli kyse nimenomaan ihmisten persoonasta, ei aikaansaannoksista.

Ihmettelin, että miksi ihmeessä haluaisin näin viimeisellä kerralla kritisoida ketään ihmisenä. Sai kuulemma kirjottaa pelkkiä kehujakin.

Kirjoitin sitten sellaista jeesjees-huttua ryhmän töykeällekin tyypille, sillä vaikka haluaisinkin sanoa jollekin suorat sanat, niin minusta sellainen palaute ei kuulu ainakaan muiden ihmisten eteen. Nämä paperit tosiaan luettiin kaikkien kuullen. Jos toisen ikävistä ominaisuuksista on jotain sanottavaa eikä kyseessä ole mikään psykopaatti, niin eiköhän palaute ole parempi antaa ilman yleisöä. Tai tässä tapauksessa olla sanomatta mitään, kun kyseessä oli vain rasittava tyyppi, jolle oli sanottu jo samoista asioista aiemminkin ja jonka kanssa on epätodennäköistä päätyä enää mihinkään tekemisiin.

Sain itse palautetta, että olen turhan sulkeutunut ja hiljainen. Kerta se on ensimmäinenkin! Vetosin rajalliseen kielitaitooni, että välillä ujous iskee, kun en saa ilmaistua itseäni tarpeeksi tarkasti enkä halua vahingossa sanoa asioita tökerösti. (On tämä osittain tottakin, mutta lisäksi minulla on tapana vaipua sellaiseen stand-by-tilaan kun tylsistyn, ja meidän kurssimme oli kuitenkin noin 80-prosenttisesti itsestäänselvyyksiä ja saman toistoa.)

Eikä siinä vielä kaikki. Epämääräisen vertaispalautetuokion päätteeksi opettaja kertoi vielä, että hän on muuten saanut fudut.

Kurssimme loppui kummallisiin jäähyväisiin, kun kaikki ihmiset, opettaja mukaanlukien, toistelivat toisilleen: tsemppiä nyt sit vaan sullekin.

Olinkin aistivani opettajasta vähän outoja viboja kurssin aikana, ihan kuin se olisi ollut koko ajan vähän turhautunut. Ihmekös tuo, kun potkut on odottaneet nurkan takana.

Tästä on onneksi jo kuukausi aikaa ja koko homma takanapäin. Aloitin inburgering-kurssin sillä ajatuksella, että kyllähän pari kuukautta sinnittelee melkein mitä vain, ja niin teinkin. Olen  kyllä supertyytyväinen, että saan keskittyä jälleen pelkästään kielikursseihin.

Ja mitä tästä kaikesta jäi käteen…

Jos tästä paperista on mulle joskus jotain oikeaa hyötyä, niin korkkaan sen kunniaksi skumpan!