Browsing Category

Belgia

Pari sanaa oluesta + parhaita paikkoja nauttia sitä Antwerpenissa

Jestas, miten olemattoman vähän olenkaan kirjoittanut oluesta, vaikka se on ehdottomasti parhaita asioita mitä Belgialla (ja elämällä) on tarjota.

Olen todella iloinen, että löysin olutmaailman oville jo ennen kuin muutin Belgiaan, sillä täällä siitä on todella voinut ottaa kaiken ilon irti. En ole mikään superhifistelijä enkä kirjoita sivun pituisia olutarvioita Untappdiin, mutta ei tarvitsekaan. Oluen maailma onkin minusta niin mainio juuri siksi, että se on niin rento, helposti lähestyttävä ja maanläheinen.

Belgialainen olutkulttuuri on eeppisen perinteinen: esimerkiksi maailman 11 trappist-panimosta kuusi sijaitsee Belgiassa. Erotuksena luostarityyppisiin oluihin, trappist on oikeasti munkkien luostarissa panemaa olutta.

Täällä on edelleen monessa pitäjässä oma pieni kyläpanimonsa. Ne tekevät usein hyvin perinteisiä oluita, ainakin verrattuna siihen, miten iloisesti modernin pienpanimomaailman tekijät vaikkapa Pohjoismaissa sekoilevat makujen ja oluttyylien kanssa.

Kun marssin viime kesänä pikkuiseen espoolaiseen K-marketiin, vietin hyvän tovin oluthyllyllä. Kassalla kauppias kehaisi yhtä bisseä hihnalla, että tämä on muuten hyvä (CoolHeadin Lumberjack Juice, by the way) ja minä puolestani kehaisin, että onpas mielenkiintoinen valikoima näin pienessä kaupassa.

On Belgiassakin näitä kokeilevampia pienpanimoita, mutta jos menet belgialaismarketin oluthyllylle, niin hyvin perinteisillä vesillä liikutaan. Poikkeuksiakin on: joistakin keskikokoisista marketeista löytää vaihtelevaakin olutvalikoimaa, ja etenkin hollantilaisketju Albert Hejnin hyllystä voi löytyä kohtuullinen valikoima ulkomaisiakin oluita.

Useimmissa baareissakin tarjonta on aika vakio, eikä siinä mitään, belgialaiset klassikot ovat klassikoita syystäkin! Kyllä yksi tai useampikin reissu menee loistavasti näitä maistellen.

Jos kaipaa kuitenkin vähän vaihtelua ja erityisesti craft-skene kiinnostaa, niin voin suositella Antwerpenista seuraavia mestoja:

Billie’s. Mieltymykseni tähän pubiin ei ole varmaan jäänyt epäselväksi kenellekään. Vanhat olutperinteet, tuhti ruoka ja mielenkiintoinen uusi pienpanimotarjonta iloisesti saman katon alla. Tehkää varaus, jos haluatte mahtua syömään viikonloppuiltana. Kammenstraat 12.

Seuraava Billie’sin olutfestivaali on marras-joulukuun vaihteessa ja ensimmäistä kertaa mukana on suomalainen panimo! Juuri ennen viime festaria valittelin, että ihan turha haaveilla suomalaisista tekijöistä täälläpäin, mutta nyt  juurikin aiemmin mainittu CoolHead Brew on lähtenyt maailmanvalloitukseen. Olen tästä tosi iloinen, myöskin siksi että hauskat sourit on mun makuun ja odotan innolla heidän tarjontaansa tänne.

Uusimpana lisäyksenä Antwerpenin craft-tarjontaan, Billie’s avasi pari viikkoa sitten pienen olutkaupan, Billie’s Bottle Shopin kävelymatkan päähän baarista. Puodista löytyy pieni tasting room ja murattien valtaama takapiha. Aalmoezenierstraat 68. 

***

Beerlovers Bar on toinen lempimestani, nimensä mukainen ja mainio craft beer-baari. Täällä on todella leppoisa ja avulias henksu, joka tietää asiansa. Mikäli sulla on aikaa vain yhteen, niin tämä sijaitsee kätevästi 5-10 minuutin kävelymatkan päässä Antwerpenin rautatieasemalta pääkirjasto Permeken vieressä. 12 hanaa ja noin 150 olutta pullossa. Säännöllisesti panimoiden tap takeovereita. Rotterdamstraat 105.

***

Kulminator kannattaa ottaa suunnaksi, jos haaveissa on vuosikertaoluet ja harvinaisemmat olutaarteet. Tänne tullaan matkojen takaa, sillä Kulminatorin kellarissa on oluita, joita ei mistään tavan kulmakuppilasta löydä.

Paikkaa pyörittää vanhempi pariskunta ja rouva on supersympaattinen ja ystävällinen, mies taas vähän yrmympää sorttia. En ehkä menisi perustuopposta kyselemään. Viimeksi kun mentiin pienellä porukalla ovikelloa soittamaan, mies tenttasi mua ovella, että milläs asialla sitä ollaan. Öö, olutta oltais tulossa nauttimaan… Niin, että minkälaista olutta? No en mä vielä tiedä, mutta jotain speciaalbieriä ajateltiin tulla maistelemaan.

Tylyhköstä vaikutelmasta huolimatta vanha herra on kuitenkin se, joka kömpii kellariin oluita hakemaan. Kulminatorissa voi kokeilla esimerkiksi Chimayn kolmen vuosikymmenen maistelutrioa, johon kuuluu tuore sekä 10 ja 20 vuotta vanhat pullot Chimay sinistä. Kun ei ole vielä tällä nuorella iällä kerennyt jemmaamaan ja kypsyttelemään oluita, niin tuollainen mahdollisuus eri-ikäisten oluiden vertailuun oli kyllä hauska makuelämys. Loma-ajat ilmoitetaan Kulminator (friends) -facebook-sivulla. Vleminckveld 32.

***

De Seefhoek, Antwerpse Brouw Compagnien panimobaari, on kesäisin yksi lempparipaikoistani. Sopivasti rähjäinen terassi, Super Cadix eli yksi parhaista lagereista päällä maan, ja ruokaakin saa.

Joukkorahoituksella pystyyn laitettu panimo herätti henkiin historiallisen Seefbierin, aikoinaan Antwerpenissa hyvin suositun oluen, joka katosi kaupungista ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Panimo aloitti uudestaan ensin muualla, mutta palasi lopulta alkuperäiseen miljööseen pohjoiseen kaupunginosaan Het Eilandjeen. Indiëstraat 21. 

Panimon toinen historiaa henkivä olut on Bootje’s Bier, joka on kunnianosoitus laivayhtiö Red Star Linelle, jonka valtamerilaivat seilasivat Antwerpenin satamasta New Yorkiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Red Star Line Museum on muuten ihan lähistöllä, ja voin suositella sitäkin.

***

Bar Stout on olut- ja juustobaari aivan toisella puolella kaupunkia, Zuidin ravintolakeskittymässä.

Täällä on mielestäni varsin rajattu, mutta hyvin koostettu olutlista, ja eri oluttyyleistä on otettu listalle hyviä lajityyppinsä edustajia. Tänne kannattaa voi suunnata jos kivat oluet kiinnostaa, mutta rähjäisemmät kuppilat ei oo sun juttu. Verschansingstraat 8.

***

De Koninck. Jos kaipaa kevyttä museoelämystä oluen parissa, kannattaa kurkata De Koninckin vanha panimo.

Kierroksella käsitellään viihteellisellä otteella niin oluen valmistuksen perusteita kuin kaupungin ja panimon yhteistä historiaakin, ja lipun hintaan kuuluu maistelusetti. Panimon Bolleke-olut on Antwerpenin the paikallisolut ja saatavilla melkein kaikkialta täällä. Jos pelkkä panimokierros ei houkuttele, niin samassa kompleksissa toimii erittäin jees bbq-ravintola Black Smoke.

Pssst, oluttärppi ihmisille, jotka eivät pidä oluesta: De Koninckin Yell’oh on the rocks. Se on melkein kuin ananasjaffaa.

***

Jos mikään näistä mestoista ei kiinnosta tai osu reitille, niin ei hätää. Kyllähän täällä saa hyvää olutta melkein mistä vaan. Kippis!

Kolme vuotta Belgiassa: kielipuoli olo, mutta ei se mitään

Pari kuukautta tuntuu kuluneen enemmän tai vähemmän autopilotilla. Annoin alkutalvesta itselleni luvan vain löllötellä tämän talven läpi, ja niinhän minä olen tehnyt.

Olen ollut nykyisessä työssäni kolme kuukautta ja koin joulun alla ensimmäistä kielellistä väsähdystä. Pärjään kyllä hollanniksi ihan ok, mutta välillä väsyn pinnistelemään. Huonompana päivänä kaikki tuntuu yhdeltä isolta kuullunymmärtämisen kokeelta. Ärsyttää ja turhauttaa, jos ei voi reagoida haluamallaan nopeudella ja tarkkuudella.

Minua nolottaa, kun työkaveri hyppää mukaan tilanteeseen selventämään jotain, vaikka kyse ei välttämättä olisikaan kielitaidostani vaan siitä, että duunikaveri kauemmin siellä olleena tietää asiasta x paremmin tai että jostain typerästä belgialaissysteemistä(*) närkästynyt asiakas uskoo paremmin jotain semipäällikköä kuin rivimyyjää. Ensimmäinen ajatukseni on silti aina, että olinkohan taas kauhean epäselvä.

(* koppelverkoop. Belgiassa on isot alet tammi- ja heinäkuussa, ja lainsäädännössä pykälä, ettei alea edeltävänä kuukautena saa myydä aletuotteita yksittäin. Jos asiakas ostaa yhden normaalihintaisen tuotteen, niin ei mitään ongelmaa, mutta jos asiakas haluaa ostaa joulukuussa tarjoustuotteen, hänen pitää ottaa siihen jotain kylkeen, vaikka euron kassi. Tämä herättää ihan uskomattoman paljon porua belgialaisissakin asiakkaissa, joiden luulisi törmänneen tähän systeemiin jossain vaiheessa elämäänsä.)

Mukavassa mutta hektisessä aspaduunissa on siis pienenä ylimääräisenä haasteena, ikään kuin ohuena verhona kaiken ympärillä, edelleen tämä kieli. En totta puhuen osannut ihan ennustaa sen kuormittavuutta, ja välillä iskee kauhea alemmuudentunne kielitaidostani. Ei paljoa enää lohduta, että olit aina kielikurssisi parhaita, kun asiakas koittaa heittää läpyskää etkä tajua mitään.

Kaikkein suurin haasteeni on aina ollut kuullun ymmärtäminen, ja sen uskon ja toivon kehittyvän töissä koko ajan kaiken taustalla, vaikkei aina siltä tunnukaan. Toisaalta koen, että kielitaitoni taantuu, koska en tällä hetkellä jaksa aktiivisesti ylläpitää kirjallisia taitoja saati laajentaa sanavarastoa, ja puhuttu kieli lipsuu kieliopillisesti koko ajan.

Samaan aikaan tajuan olevani ihan järjettömän ankara itselleni (tai siis poikaystää tajuaa ja myös sanoo sen mulle, kun valitan, etten vieläkään puhu tarpeeksi hyvin hollantia ja kohta ne varmaan antaa mulle fudut.)

Olen aina pelännyt tehdä asioita huonosti ja epäonnistumisen pelko on vahva. Tämä vieraan kielen kanssa eläminen on pakottanut olemaan melkein joka päivä vähän huono jossain. Varsinkin kun luulin olevani jo aika etevä, mutta sitten uudessa duunissa tunteekin itsensä välillä ihan pelleksi, ja sekös on raastanut sielua, ylpeyttä ja omanarvontuntoa.

Mutta kas:

Mitään pahaa ei ole vieläkään tapahtunut. Päinvastoin. Pärjään siitä vihlovasta, jatkuvasta epätäydellisyydestä huolimatta. Kaiken mokailun ja pakokauhun keskellä tulee niin paljon enemmän onnistumisia ja kehittymistä.

Mulla on sellainen kummallinen ajatus, että kun vielä joskus opettelen kielen lähes natiivitasoiseksi, niin sitten ei tarvitse enää kärsiä tätä epävarmuutta, mutta koko ajatushan on ihan naurettava. Vaikka puhuisin lähes täydellistä hollantia, niin pelkäisin varmaan silti paljastuvani siinä huonoksi.

On ylipäätään ihan typerää puhua huonoudesta, koska se on vain oma epävarma tunne eikä mikään valistunut arvio taidoistani ja kyvyistäni.

Mitä nyt olen jutellut kaltaisteni kanssa, niin se sisäsyntyinen epävarmuus on jotain, mistä ei kovin helposti pääse eroon. Sitä ei voi selittää eikä vakuuttaa järjellä pois, mutta siitä huolimatta voi mennä, tehdä ja oppia. Pikkuhiljaa huomaa, että suurin osa ihmisistä kannustaa eikä tuomitse, ja alkaa itsekin kehua ja tsempata itseään. Vaikka se krooninen epävarmuus omista kyvyistä on yhä siellä jossain, niin sen rinnalla on myös tunne siitä, että kyllä kaikki menee lopulta ihan hyvin.

Että semmoinen oivallus kolmessa vuodessa.

Ja onneksi niinä hetkinä, kun se oma usko itseen on vähissä, niin on tyyppejä jotka sanoo, että hyvinhän sä vedät.

Pari pientä Belgian varjopuolta

Olen nyt parissa postauksessa leuhottanut menemään, kun on uusi kiva koti ja miten elämä Belgiassa on niin leppoisaa, joten ajattelin vastapainoksi jakaa muutamia arjen realiteetteja, joiden kanssa täällä myös täytyy elää.

Tämähän tunnetaan myös maana, jossa mikään ei toimi. Oman kokemukseni perusteella tarkentaisin, että mikään ei toimi ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. En enää odota sellaista ylellisyyttä kuin tehokkuus, enkä jaksa myöskään hermostua pienistä.

Poikaystävä toteaa usein: mitään en odottanut mutta silti petyin. Mä harvemmin edes petyn, sen verran matalalla on odotukset. En oikeastaan ikinä oleta, että jokin odottamani asia menisi kerralla putkeen tai sujuisi ajallaan. Kuulostaa ehkä pessimistiseltä, mutta yllätyn joka kerta iloisesti, kun niin käykin! Muissa tapauksissa voi yleensä luottaa siihen, että hommat kyllä hoidetaan sitten joskus, ja aina on lopulta kaikki järjestynyt.

Täällä asiat hoituu esimerkiksi seuraavasti:

  • Tiskikoneemme veteli viimeisiään. Uuden tiskikoneen toimitus oli sovittu vuokraemännän ja kodinkonefirman kanssa perjantaille ja innostuin, kun firman auto ajoi pihaan ilmoitetun aikaikkunan sisällä. Perillä firman tyypit huomasi, että koneen luukkuhan on hajonnut kuljetuksessa, ja uusi toimitusaika sovittiin tiistaille. Meidän keittiön nähtyään kuljetustyyppi sanoikin, ettei voi asentaa konetta loppuun, koska meidän vedenpoistoputkessa on joku tosi laiton silikonivaahtoviritelmä, jota mikään vakuutus ei kattaisi, jos jotain käy. Vuokranantajamme tulivat fiksaaman sen viikonloppuna ja kertoivat tämän kyseenalaisen viritelmän tehneen edellisen asukkaan olevan ammatiltaan putkimies.
  • Olin tilannut nettioperaattorilta muuton kuukausi etukäteen. Sain vahvistuksen asennuspäivästä, joten oletin, että homma kunnossa, uuteen osoitteeseen on mahdollista saada operaattorimme Proximuksen netti. Sovittuna päivänä paikalle tuli nettiasentajan sijaan jotain hämyjä ukkoja kaapeleita tutkimaan ja he ilmoittivat, että mikäli haluan saman operaattorin netin, niin uudet piuhat on vedettävä ja se maksaisi suunnilleen 350 euroa. Juu ei, vaihdetaan sitten Telenetiin, jonka piuhat on talossa jo valmiina. Koska ne kaapeliukot oli niin hämäriä, kävin vielä varmistamassa asian Proximuksen liikkeessä. Hetken hommaa selviteltyään myyjä sanoi, että ei hän näin saisi sanoa, mutta helpommalla pääset, kun vaihdat vain Telenetiin. Näin tein, ja uuden netin asennusta sai odotella kolme viikkoa.
  • Itse muutto sitten. Muuttofirma oli ensinnäkin meidän ovella kuukautta liian aikaisin, kun olimme vielä Suomessa. Muuttomiehet olivat yrittäneet tavoittaa mua jopa Facebookin kautta, ja viestit huomattuani soitin, että tulkaahan kuukauden päästä uudestaan. Varmistin vielä puhelimessa, että onhan se varsinainen muuttopäivä vielä voimassa. Oikeana päivänä muuttomiehet tulivat kaksi tuntia myöhässä sovitusta, eivätkä edes ilmoittanut mitään. Sain itse soitella perään, että oletteko te edes tulossa. Kun muuttoauto viimein saapui, myöhästymistä ei pahoiteltu mitenkään. Oli vissiin unohtunut laittaa kalenteriin.

Sitten kun tähän yhdistää belgialaisille tyypillisen, olemattoman kyvyn vastaanottaa minkäänlaista kritiikkiä, niin voi vain todeta: tätä tää on. Kestän hyvin epätäsmällisyyden, mutta piittaamattomuuden ja jonkinlaisen oudon ylpeyden kohdalla ärsytys- tai ainakin ihmetyskynnys kyllä ylittyy.

Tottakai täällä on rutkasti myös hyviä paikkoja ja palveluita, joissa se kriittisempikin palaute otetaan vastaan asiallisesti, mikäli siihen sattuu olemaan aihetta. Näistä mestoista tuleekin kantapaikkoja, joista laitetaan myös hyvä sana kiertämään. Ylipäätään hyvistä paikoista ja palveluntarjoajista tulee pidettyä aika tiukasti kiinni. Täällä hitaasti tottuu siihen, että kaikessa perustaso on  sellainen ihan ok, ja kun löydät jonkun tosi kivan kaupan tai ravintolan, niin sinne palaat.

Mun ja monen tutun kokemus on, että usein belgsut menee palautteesta jotenkin jumiin, puolustuskannalle tai muuttuvat jopa äkäisiksi, vaikka palaute olisi miten asiallisesti ja ystävällisesti muotoiltu. Duunissa vertaisten palaute ei välttämättä merkitse mitään, sen pitää tulla pomolta. Hollantilainen kielenopettaja sanoi kerran, että belgialaisethan pelkää virheiden tekemistä kuollakseen.

Tähän kytkeytyy minusta myös säännöllisesti vastaan tuleva mentaliteetti, että asiakas on aina väärässä.

Esimerkiksi entinen työkaverini sanoi, että kiireessä hänellä ei kuulemma ole aikaa olla erityisen ystävällinen kaikille asiakkaille. Jos asiakas kehtaa mainita, että on joutunut tässä aika kauan odottelemaan, niin tämä työkaveri puhkuu turhautuneena, kun ihmisillä ei ole yhtään kärsivällisyyttä. Eihän se ole varsinaisesti meidän vika, jos henksua on hetkellisesti liian vähän, mutta kai (jopa paikallisella mittapuulla) pitkää odotusaikaa voi silti pahoitella asiakkaalle ilman että se on jokin kaiken ylpeyden vievä henkilökohtainen myönnytys.

Tai sitten odotuttamista ei vain pidetä millään tapaa epäkohteliaana.

Suomalaisittain itsestäänselvällä täsmällisyydellä täällä jopa erottuu. Kun kävin työhaastattelussa, haastattelija kiitti aluksi minua siitä, että olin tullut ajoissa ja minä mietin, että mitä hittoa, ei kai siitä nyt tarvitse erikseen kiittää, perusjuttuja!

Tai sitten ei.

Yllättävän antoisa alkusyksy

Meillä on nyt seitsemän viikkoa takana uudessa kodissa ja voi vitsi, miten tyytyväinen olen meidän muuttopäätökseen!

Vaikka täällä on vielä kaikenlaista pientä keskeneräistä, kotona on kiva olla. Paikkojen laittaminen jäi vähän vaiheeseen, kun aloitin kuunvaihteessa uudessa työpaikassa ja himassa on tehnyt mieli vain ladata akkuja. Duuni itsessään ei ole mitenkään superraskasta, mutta alussa on aina tietysti pää vähän pyörällä. Sitäkin ihanammalta on tuntunut lepuuttaa kotona, kun se tuntuu omalta ja just oikealta.

Olen myös oivaltanut monia juttuja siitä, mitä toivon kodilta. Kotoisuutta, sopivasti väriä, puuta, valoa, jumalattomasti kasveja, keittiön jossa on paljon siistejä tasoja mutta joka saa myös näyttää siltä että siellä tehdään ruokaa, tiloja joihin voi käpertyä mutta silti huudella keittiöön, että laitatko teeveden kiehumaan.

Keskustaelämää ei ole todellakaan ehtinyt tulla ikävä, kun käyn kuitenkin Antwerpenissa töissä. Kelasin, että jossain vaiheessa saattaisin kaivata isolta kirkolta ainakin ruuan kotiinkuljetuspalveluita, mutta me tilattiin aina samat pad thait samasta paikasta, ja kun eilen käytiin testaamassa meidän uusi lähithaikku parin kilsan päässä ja se oli oikein jees, niin en ole oikeastaan luopunut mistään.

Luulin, ettei hirveästi ehdittäisi nauttia omasta pihasta tänä syksynä, kun päästiin muuttamaan vasta elokuun lopussa. Vielä mitä. Sunnuntaina oli yli 20 astetta lämmintä. Törkkäsin reinot jalkaan ja köpöttelin myöhäisen aamupalani kanssa pihalle. Istuin auringossa ja mietin, että kyllä kannatti kytätä koko kevät maanisesti Immowebiä.

Sitten pyöräilimme Kalmthoutse Heideen, Belgian ja Hollannin rajalla sijaitsevalle ulkoilualueelle.

Belgialaiseen tapaan menimme kävelylenkin jälkeen terassille ottamaan drankjes en hapjes, juotavaa ja naposteltavaa. Kun tekee tosissaan mieli napostella kiireettömästi oluen kanssa juustoa sinapilla sekä kibbelingsejä eli friteerattuja turskapaloja, sitä tuntee vähän belgialaistuneensa.

Ja juuri tuo on mielestäni tässä nykyisessä elämänmenossa parhaita juttuja, rennosti ottaminen ja ettei tarvitse koko ajan olla hötkyämässä ja hosumassa jonnekin.

Olen huomannut rentouden leviävän syksyn mittaan elämän eri osa-alueille. Ei ahdista, että suurin osa vaatteistani on kasassa makuuhuoneen nurkassa, kun kotona on muuten suurin piirtein siistiä. Lauantaityöt ei ahdista, kun töiden jälkeen ja arkipäivinäkin ehtii nähdä kavereita. Syksy ei ahdista, sillä saan toistaiseksi herätä aamuisin valoisaan aikaan.

Ei siinä, olisi se vaatekaappi silti kiva. Ja keittiösaareke. Ikea kutsuu.