All Posts By

Antwerpenin Anna

Bokashi-kokemuksia kerrostalosta

Ensimmäisessä bokashipostauksessani (Bokashi: miten ja miksi) kerroin, miten bokashi toimii ja miksi se on minusta niin mainio systeemi.

Aloitin bokashoinnin pari vuotta sitten asuessamme vielä kerrostalossa Antwerpenin ydinkeskustassa. Kadullamme kukaan ei näyttänyt lajittelevan biojätteitä enkä jaksanut uskoa, että meidän yksinäinen biopussi todella lajiteltaisiin. Täällä roskat viedään tiettynä viikonpäivänä kadunvarteen kerättäväksi, eikä tosiaan kannata haaveilla jätekatoksesta, jonne voi viedä haisevan roskapussin silloin kuin haluaa. (En tiedä, miten parvekkeettomissa asunnoissa diilataan tän asian kanssa kesähelteillä. Uudemmille asuinalueille rakennetaan onneksi molokkeja.)

Luettuani bokashista innostuin heti ja ajattelin, että kyllähän tätä kannattaa kokeilla. Tosi monessa paikassa mainitaan, että bokashi sopii jopa kerrostaloasuntoon, mutta en itse löytänyt silloin hirveästi käytännön kokemuksia aiheesta. Tässä siis tulee!

Monilla bokashi toimii kerrostalossa oikein hyvin. Oman kokemukseni pohjalta sanon, että kerrostalobokashia harkitsevan kannattaa kuitenkin varautua seuraaviin asioihin:

Ensinnäkin, hajut. Vaikka bokashin sanotaan olevan (lähes) hajuton, ja onnistuneessa prosessissa ei pitäisi tulla kuin vähän happamia tuoksuja, niin ne bokashin ominaistuoksut saattaa kyllä käydä pahastikin semmoisen ihmisen nenään, joka ei ole samanlaisen boka-innostuksen vallassa. Parveke oli ihan must, kun sekoittelin multatehtaitani. Onnistunut multatehdas ei tosiaan haise, kun se peitetään kunnon multakerroksella, mutta sekoitusvaiheessa hapatti kyllä tuoksahtaa. Bokashointi on niin palkitsevaa, ettei semmoinen hapatettu biojäteköntti hetkauta harrastajaa, mutta sivustaseuraajalle ja kanssa-asujalle se voi olla vähän liikaa.

Toiseksi, syntyvän mullan määrä yllätti ainakin meikäläisen. Kerrostaloasunnossa, jossa meillä oli viitisentoista huonekasvia, multaa tuli bokashoimalla aivan älyttömästi yli tarpeen. Meillä ei ollut yhteisiä piha-alueita saatika viljelypalstaa tai mitään vastaavaa, jossa hyödyntää multaa. Kannattaa miettiä, että mihin jakelee helpoiten ylimääräisen mullan, varsinkin ilman autoa, jos itsellä tai lähistöllä ei ole käyttökohteeksi minkään sortin pihaa, palstaa tai mökkiä.

Esimerkki syntyvän mullan määrästä: täytin 16-litraista bokashiämpäriä kaksi kuukautta. Ämpärillinen bokaa sekoitetaan 50:50 suhteella vanhaan multaan, lisäksi pohjalle ja ”kanneksi” on hyvä laittaa noin 10cm multakerros. Yhdestä bokashiämpärillisestä tulee siis jo saavillinen valmista, superravinteikasta multaa. Ja joka toinen kuukausi samanlainen satsi lisää, jos biojätteen keruutahti pysyy samana. Jos käyttökohteita on paljon, multa tuntuu loppuvan kesken, mutta muutamalle viherkasville sitä kaikkea ei kyllä saa tungettua millään.

Kolmanneksi kannattaa miettiä, mistä saa riittävästi vanhaa multaa multatehtaaseen, vai tarvitseeko hankkia pussimultaa. Multaantumisen kannalta paras vaihtoehto olisi vanha, köyhä multa, mutta pussimulta toimii kyllä tarvittaessa myös, ja pienikin määrä vanhaa multaa auttaa multatehdasta toimimaan paremmin. Meidän huonekasvien mullanvaihdoilla ei kovin pitkälle pötkitty, joten kaupan mullalla mentiin.

Meillä tilanpuute ei muodostunut ongelmaksi, mutta jos tilaa on vähän, kannattaa miettiä sitäkin, minkä kokoiset bokashiämpärit hommaa (valmiina saa ainakin 5-, 16- ja 19-litraisia) ja mihin laittaa multatehtaan, jos aikoo pitää sitä sisätiloissa (vetoisuuden tulee olla yli tuplat bokashiämpäristä, jotta mullan ja bokashin lisäksi saavissa on myös tilaa sekoittaa.)

Päädyin lopulta laittamaan bokashoinnin tauolle, kun parvekkeella oli jo laatikollinen multaa vailla käyttötarkoitusta. Hetken harmitti, että muuten niin toimivan systeemin lopputuote olikin itselle siinä määrin tarpeetonta.

Sitten me suunniteltiinkin jo muuttoa pois keskustasta. Sen lisäksi, että haaveilin muutenkin omasta pihasta, olin innoissani siitä, että pääsisin viimein kunnolla tekemään ja hyödyntämään bokashia!

Olen todella iloinen, että opettelin bokashihommat jo kerrostalossa, mutta kyllä mä todellisen riemun siitä saan nyt, kun käyttökohteita riittää. Ja kaikki multa menee melkein heti käyttöön. (Olin muuten niin ylpeä siitä upeasta multalaatikollisestani, että raahasin sen muutossa mukanani. En kyllä kehdannut antaa sitä muuttomiehille, vaan otin omaan kyytiin.)

Tapoja bokashoida on monia, ja kokeilemalla se selviää, toimiiko homma itsellä. Jos toimii, niin tämä kyllä vie mukanaan! Suosittelen joka tapauksessa kunnon perehtymistä alkuun, niin yllätyksiä tulee vähemmän.

Bokashi: miten ja miksi

Olen maininnut aiemminkin, että harrastan bokashia.

Bokashi tarkoittaa mullan tekemistä keittiöjätteistä, jotka ensin fermentoidaan hyödyllisten mikrobien avulla. Prosessi on nopeampi kuin kompostoinnissa, ja näin syntyvä bokashimulta on todella ravinteikasta. Biojäte ei siis mätäne, vaan mikrobeja sisältävän bokashirouheen avulla se ensin hapatetaan ja sen jälkeen sekoitetaan multaan, jolloin hapatettu biojäte muuttuu multabakteerien vaikutuksesta mullaksi myös.

Valmista bokashimultaa.

Bokashi on nykyään osa arkeani keittiöstä puutarhaan, ja toivottavasti pian takaisin keittiöön, jos satoa alkaa tulla. Onhan tämä ihan loistava systeemi eikä vaadi kuin semmoista lievää omistautumista asialle.

Minulla on käytössä kaksi hanallista bokashiämpäriä, jotka tilasin aikoinaan aloituspakkauksena, johon kuuluu myös pussi bokashirouhetta ja pari tykötarviketta. Ämpärit voi askarrella itsekin, mutta niiden pitää olla ilmatiiviit.

Keittössä pidän parilitraista biojätekippoa, johon kerätään ruokaa laittaessa kasvisten kuoret ynnä muu bokashoitava tavara. Tämä silppu kipataan päivittäin tai parin päivän välein bokashiämpäriin, ja mukaan lisätään bokashirouhetta, joka sisältää ne tarvittavat mikrobit, jotka huolehtivat biojätteen fermentoitumisesta. Bokashi ei siis ole kompostointia, vaan hapattamista.

Biojäte pilkotaan pieneksi, jotta mikrobeilla olisi mahdollisimman paljon pinta-alaa, jossa toimia. Ruskeat hiutaleet ovat bokashirouhetta.

Meidän kahden hengen taloudessa 16-litraisen bokashiämpärin täyttyminen kestää noin 1,5-2 kuukautta. Kun ämpäri on täynnä, sisällön annetaan vielä hapattua muutama viikko. Ämpäreitä on kaksi juurikin siksi, että seuraavan täytön voi aloittaa jo sillä välin, kun edellinen seisoo hapattumassa.

Bokashiin tarkoitetuissa ämpäreissä on rei’itetyt välipohjat ja hanat sen takia, että prosessissa syntyvän suotonesteen saa valutettua kätevästi pois. Tämä bokashineste on kasveille erinomaista lannoitetta, jota täytyy laimentaa rutkasti.

Kun täysi ämpäri on hapattunut vähintään kaksi viikkoa, se sekoitetaan vanhaan multaan. Tätä kutsutaan multatehtaaksi, ja sen voi tehdä laakeaan saaviin tai vaikka suoraan lavakaulukseen. Itse käytän vanhoja säilytyslaatikoita. Fermentoidut biot muuttuvat mullaksi jopa parissa viikossa, jos olosuhteet ovat sopivat ja hapatus onnistunut. Jos multatehdas on kovin viileässä, hommassa kestää kauemmin.

Vasemmalla valmista multaa ja oikealla jo melkein tekeytynyt satsi.

Tämä on äärimmäisen kätevä tapa kierrättää keittiöjätettä omassa kotitaloudessa, ja saahan tästä semmoista hykerryttävää tyydytystä ainesten kiertokulusta. Just sain valmiiksi yhden multatehtaan, jonka laitoin multaantumaan kolme viikkoa sitten, ja nyt mulla onkin jo laatikollinen supermuhevaa, kuohkeaa multaa.

Bokashista puhuttaessa mainitaan usein, että se sopii myös kerrostaloon. Aloitin itsekin bokashin asuessani kerrostalossa, joten teen vielä oman postauksensa siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon kerrostalobokashia harkitessaan.

Jos haluat tutustua bokashin perusasioihin lisää, niin tässä muutama paikka, joista voi aloittaa:

P.S. Loin uuden aihetunnisteen kaikelle kuopsuttelua ja ulkoilmaa sivuavalle, koska näköjään mun mamulifesta on tullut pihalife.

Hanami ja pääsiäishelle

Kirsikkamme puhkesi kukkaan vähän hitaasti verrattuna muihin naapuruston kirsikkapuihin, ihan kuin se olisi odottanut minua ja vapaapäiviäni. Ensimmäisenä todella lämpimänä päivänä puun ympärillä kuului tasainen surina, kun kukat olivat täynnä pörriäisiä.

Sitten minä istuin juomassa kahvia ulkona ja tunsin sellaista onnea, että kas kun ei itku päässyt. Mulla on aina ollut mielikuva, että sitten joskus, kun olen vanhempi, mulla on pieni puutarha josta voin käydä hakemassa basilikaa ja jossa paistaa aina aurinko ja mulla on kaunis hattu ja pellavamekko.

Hatuista ja pellavasta viis. Ihaninta on, että kynnenaluseni täyttyvät päivä toisensa jälkeen mullasta.

Pääsiäisenä oli yli 25 astetta lämmintä, ja sain vähän yllättäen neljä päivää vapaata putkeen. On ihan uskomaton nautinto katsoa sääennustetta, nähdä kalenterissa pelkkää tyhjää ja tajuta, että saa pari päivää vain kuopsutella pihamaata ja syödä.

Pitkäperjantaina grillasimme karitsan kareita ja parsaa ja söimme ulkona viltillä, tarjoilupöytänä ylösalaisin käännetty muovilaatikko. Siinä pihalla lojuessani ja touhutessani mietin, että mua ei kyllä saa enää hevillä takaisin kaupunkiin.

Talvella tuijotin valtavaan villatakkiin kääriytyneenä harmaata näkymää ja mietin: kohta, ihan kohta, ja tätä kesti kuukausia. Ensimmäiset päärynännuput herättivät hillittömän toivon, että nyt se vihdoin alkaa.

Kirsikan kukinnan jälkeen saapui lopulta suunnaton, odotettu vihreys, samaa matkaa ensimmäisten hellepäivien kanssa. Kultainen ilta-auringon valo saa erilaiset vihreän sävyt loistamaan ja minä vain tuijotan niitä ja nautin enkä kaipaa yhtään minnekään.

Tätä on odotettu, ja vaikka kesää kestikin tällä erää vajaan viikon, se oli juuri niin ihanaa kuin kuvittelinkin.

Mutta eihän se varmaan ilman sitä pitkää, koleaa odotusta näin ihanalta tuntuisikaan.

 

Inspiraation inflaatio ja kaksi oikeasti inspiroivaa tyyppiä

Mietin yksi päivä inspiraatiota, ja kelasin, että se taitaa kärsiä aikamoisesta arvonmenetyksestä.

Inspiraatiolla tarkoitetaan innoitusta tai ideaa, ja parhaimmillaan se on jopa mullistava tunne tai ajatus, joka saa aikaan jotain uutta.

Vähän väliä johonkin ihmiseen tai asiaan viitataan inspiraation lähteenä, ja joka tuutista tulee inspiraatiota työhön, pukeutumiseen, ruuanlaittoon, sisustukseen, arkeen, liikuntaan, elämään, sössönsöö.

Minusta tuntuu usein siltä, että inspiraatio on menettänyt merkityksensä, kun sitä on näennäisesti tarjolla läjäpäin. En minä ainakaan jaksa olla inspiroitumassa koko ajan, koska inspiraatio ilman aikaansaavaa voimaa on vain hurmiollinen ja ohimenevä hetki. Jos inspiraatio ei koskaan johda mihinkään, se tuntuu loppujen lopuksi aika tyhjältä, oli kyse sitten siitä, ettei vain huvita toteuttaa jotain tai ettei kertakaikkiaan ole resursseja.

Säästelen inspiroitumista, koska ilman toteutusta saan siitä jonkinlaisen krapulan. Kun on tapana innostua ensin täysillä jostain, niin se ei aina kanna kovin kauas ja sitten käteen jää keskeneräisiä tai huonosti toteutettuja projekteja ja mälsä fiilis. Tunnen itseäni sen verran, ettei minun kannata heti lähteä mukaan ihan mihin tahansa.

Olen kuitenkin löytänyt toimivan kaavan inspiraatiosta onnistuneeseen toteutukseen. Kun uteliaisuuteni herää, innostun, perehdyn, uppoudun ja annan ajatuksen muhia. Tässä vaiheessa on hyvä paasata aiheesta samanmielisten kanssa, kysellä viisaammilta lisää ja miettiä, että onko tää nyt toteuttamiskelpoinen juttu omassa tilanteessa. Lopulta suunnittelen toteutuksen ja kerron jollekin eli prosessoin asioita perustelemalla niitä jollekin muulle, vaikka todellisuudessa selitän asiaa itselleni.

Tällä aiemmin tiedostamattomalla kuviolla olen muun muassa opetellut laittamaan ruokaa, ruvennut bokashoimaan biojätteet mullaksi ja päättänyt aloittaa säästämisen, jotka kaikki kolme on mun mielestä aika hyviä juttuja. Ne ovat myös vieneet oman aikansa, mutta jääneet lopulta pysyväksi osaksi elämää.

Mulla on ollut viimeisen parin vuoden aikana somessa pari tärkeää, pitkäaikaisempaa inspiraation lähdettä: Julia Thurén eli Juliaihminen sekä Maku-lehden päätoimittajan paikalta vastikään muihin hommiin siirtynyt Satu Koivisto.

Jos et ole vielä koskaan törmännyt Julian kirjaan Kaikki rahasta taikka postaussarjaan #minäpuhunrahasta, niin sitten me varmaan vietetään aikaa eri puolilla internetiä. Olen tässä nyt varmaan puolitoista vuotta funtsinut Julpun inspiroimana, että pitäisi alkaa säästämään, ja uuden työpaikan myötä laitoin viimein excelin laulamaan, arvioin säästömahiksia ja esittelin taulukot poikaystävälle. (Olen lukenut Julian blogia niin kauan, että kutsun häntä mielessäni tuttavallisesti Julpuksi, vaikka ei tunneta.)

Sadun ruokavinkkejä Instassa aloin seuraamaan, koska Koivistojen arkiruoka näytti samaan aikaan ihanan vaivattomalta ja monipuoliselta. Ruokaohjeet olivat jotenkin helposti lähestyttäviä, ja fiilistelin myös kasvisten runsautta ja hävikin minimointia. Olen aina rakastanut hyvää ruokaa, mutta vielä muutama vuosi sitten en oikeastaan tykännyt enkä osannut kokata itse.

Sadun inspiroimanana ryhdyin paahtamaan kaikkea mahdollista uunissa ja suhtautumiseni kasviksiin mullistui. Muistaakseni Satokausikalenteri alkoi olla samaan aikaan isosti esillä, ja kun kaupassa tuli vastaan joku satokauden tuote, niin usein kurkkasin Sadun instasta, että mitä siitä voisi tehdä. Seuraavaksi siirryin lasagnen ja kaalilaatikon tapaisiin klassikoihin. Tein monia juttuja, kuten pinaattilettuja ja falafeleja ensimmäistä kertaa itse.

Sanoisin, että kaikista maailman asioista arkeani eniten parantaa ja sulostuttaa se, että opin laittamaan ruokaa. Se tuo elämääni niin paljon iloa, ja poikaystävä lienee myös tyytyväinen asiain nykytilaan. Se on aina osannut kokata, ja seurustelumme alkuaikoina mua saattoi odottaa opiskelijariennoista kotiin tullessa vaikka kokonainen ankka viikunakastikkeella (tämä tapahtui), kun mun ruuanlaittovuorolla oli tarjolla jotain kämäistä spagettia. En mä edelleenkään mitään ankkoja kokkaile, mutta ihan maistuvaa kotiruokaa kuitenkin.

Seuraava hidas, pitkä oppimisprojektini siintää jo konkreettisesti (taka)ovella, onhan edessä ensimmäinen kevät omalla pihalla. Nyt kaipaisinkin ruohonjuuritason insipraatiota hyötypuutarhaan! Jos sulla siis tulee mieleen jotain seurattavaa ja luettavaa, jota voisit suositella ensimmäistä pihaviljelystään suunnittelevalle ihmiselle, niin jätä ihmeessä kommentti. Haaveilen runsaasta yrtti- ja salaattipenkistä ja oikeastaan mistä vain helposta ja syömäkelpoisesta.

Onhan jo maaliskuu, ja ihan kohta on kesä. Ihan kohta.

Kuvissa päärynäpuun ekat nuput (vai silmut, en tiedä), mysteeripensas ja surkean riukuisen mutta silti marjaa tehneen vadelman ensilehdet. Ensikertalaisen innostusta ehkä, mutta ihan mieletöntä nähdä miten piha heräilee kevääseen.