Välillä käy niin, että yhtäkkiä ärsyttää kaikki.
Eikä se varmaan edes iske niin yhtäkkiä, se vain tuntuu siltä, kun asiat kasautuu aikansa. Tässä ehti pikkuhiljaa hiipiä elämään sellainen epämääräinen tyytymättömyys ja alakulo, joka oli varmaan seurausta siitä, että elämä on ollut kuluneena talvena lähes pelkkää työntekoa. Jossain vaiheessa iskee vain totaalikyllästyminen.
Olen väläytellyt silloin tällöin haavetta nelipäiväisestä työviikosta, mutta koronan aikana olen kuitenkin pelannut varman päälle ja tehnyt vaan tavalliseen tapaan töitä, kun niitä onneksi sentään on.
Mutta tätä on jatkunut jo vuoden, eikä loppua näy. Tätä tää nyt on, enkä jaksa enää odotella, että koskahan se elämä taas alkaa.
Olen sopinut tekeväni tässä keväällä parin kuukauden ajan nelipäiväistä työviikkoa, enkä malta odottaa tätä astetta kevyempää kevättä. Ihan kuin arkeen palaisi värit!
Ei vapaa-ajalla ole edelleenkään mahdollisuuksia tehdä mitään ihmeellistä, mutta kaipaankin aikaa ihan tavallisille asioille: terassin laittamiselle, kasvien mullanvaihdolle, ikkunanpesulle, laiskalle pyöräilylle, toriostoksille ja ruuanlaitolle, kävelyille jonka päätteeksi haetaan leivonnaiset leipomosta teehetkeä varten.
Normaalia, kivaa arkea sen sijaan, että elämä on pelkkää työtä ja siitä palautumista.
(Viime aikoina mun ykköskeino palautumiseen on ollut Nintendo Switch ja Animal Crossing. En ole koskaan ollut mikään videopeli-ihminen, mutta en olekaan näköjään aiemmin kokeillut rentouttavia ja yksinkertaisia hyvän mielen pelejä. Mulla on muutenkin tapana uppoutua kausittain asioihin, ja nyt olen ollut melkoisessa Animal Crossing-kuplassa. Ja mites se eka lockdown ja korealaisten tv-sarjojen invaasio elämässäni, nevaförget!)
Olin ihan varma, ettei enää tulisi uusia lockdowneja, mutta kun ei täällä vaan saada tilannetta hallintaan. Tänä lauantaina alkaa taas uusia, tai enemmänkin uusvanhoja rajoituksia, vaikka vasta hetki sitten väläyteltiin helpotusten mahdollisuutta. Non-essential kaupat saa olla lauantaista lähtien auki vain ajanvarauksella ja tämä on meille ihan uusi kuvio.
Jotenkin sitä on sopeutunut kaikkeen, töissä ja muutenkin, ainakin jotenkuten. Nyt tätä on vain jatkunut niin kauan, että pelkän puurtamisen, sopeutumisen ja pärjäilemisen sijaan haluan taas vähän nauttiakin elämästä niissä rajoissa kun se vain on mahdollista.
Kevät, saa tulla hei jo!
No Comments