Viisi vuotta Belgiassa, tässä hassussa pikkumaassa, jossa on pinta-alaa kymmenesosa Suomesta mutta ihmisiä kymmenen miljoonaa. Melkein kaikkeen tottuu, mutta jotkut asiat jaksaa ihmetyttää vielä vuosienkin jälkeen.

En väitä, että belgialaiset olisi sen oudompia kuin suomalaisetkaan, mutta täällä on monia juttuja, joita en vieläkään tajua. Olen keräillyt näitä muistiin jo pitkään, osa on ajalta ennen koronaa ja jotkut asiat tuntuu pysyvän vaikka maailma muuten mullistuisikin.

No niin:

Koko perheen tivolit, joissa on hävyttömiä laitteita

Kuvittele semmoinen iso hauska vekotin, jossa lapset pyörii ja kiljuu riemusta. Kuvittele laitteen etupaneeli, jossa on valtava mauton maalaus naisesta verkkosukkahousuissa ja liian pienessä puserossa. Ei siis todellakaan mitään hienovaraista burleskiestetiikkaa vaan ihan hävytön meiniki. Kyläpäivät, markkinat, mitä näitä nyt on, stripparein koristellut huvipuistolaitteet ilmestyy paikalle. Tämäkö on sitä koko perheen hauskaa?

Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole, koska tänä vuonna dorpsdag ja kaikki muukin oli peruttu. Kyllä nyt kelpaisi vaikka nämä tyttökalenteritason huvipuistolaitteet, kun vaan tapahtuis jotain.

 

Alakoulun pihalla soi täysillä teknoa

Alakoulun pihalla soi kaiuttimista musiikki, oikein kunnon jumputus. Eikö niillä mene kuulo? En ihmettele, että opettajat ovat eläkekiistojensa ohella vaatineet ammattinsa luokittelua melun takia raskaiden ammattien kategoriaan.

Erilaisissa ulkoilmatapahtumissa musa on myös usein ihan järkyttävän kovalla ja meikäläisten mielestä se musa on useimmiten ihan hirveetä. Mikään pakkohan sinne ei olisi mennä itseään kiusaamaan, mutta kyllähän ne munkki- ja olutkojut kiinnostaa.

Tämä älämölö on vähän omituista ottaen huomioon, ettei belgialaiset ole itse mitenkään kovaäänisiä julkisilla paikoilla, vaan kaikenlaista metelöintiä ennemminkin paheksutaan. Etenkin möykkäävät hollantilaiset, jotka tuntuu elävän ihan eri volyymitason maailmassa, heitä minäkin kyräilen kulmieni alta ja paheksun, mutta vain hiljaa mielessäni tottakai.

 

Ajokortit muropaketista

Ihan sama mistä päin maailmaa tulevien ihmisten kanssa juttelee, kaikki ovat samaa mieltä: belgialaiset ovat surkeita kuskeja. Täällä sai aikoinaan ajokortin postikonttorista, ja nämä ihmiset ovat sitten opettaneet lapsensa ajamaan ja niin edelleen.

Liikenneympyrä on tänne liian edistyksellinen konsepti ja usein yhtä kuin taas-arvoinen risteys. Olen useamman kerran meinannut jäädä pyörällä auton alle, kun menen ympyrässä kaikkien sääntöjen mukaan ja oikealta liittyy auto, joka meinaa vain ajaa siitä täysiä läpi.

 

Katujen surkea kunto

Kaikki tietää, että Hollannista Belgian puolelle ajaessa eron huomaa heti, mutta tämä ei rajoitu autoteihin.

Kerran näin, kun sähköpyörätuolilla liikkuva nainen kaatui suoraan jalkakäytävältä autotielle, koska katu oli niin kalteva ja kuoppainen, että hänen pyörätuolinsa vain liukui hallitsemattomasti rotvalliin ja kippasi siitä ajotielle. Saatiin hänet kyllä muiden paikalle osuneiden kanssa pystyyn eikä hänelle tullut onneksi mitään säikähdystä pahempia vammoja, mutta on se nyt hitto soikoon kumma ettei ihan totaalisen vinossa ja kuopalla olevia keskeisiä kävelyteitä saada edes jotenkuten kuntoon.

Kaiken kruunuksi yksi paikalle sattuneista henkilöistä oli paikkakuntamme pormestari. Meneer burgermeester, mitäs kunnanhallituksen ohjelmassa sanotaan esteettömyydestä?

 

Vanhuksille ei anneta paikkaa julkisissa ja muutenkin tönöttäminen joka paikassa muiden tiellä

Mitä tulee tuntemattomien ihmisten kanssakäymiseen ruuhkaisissa julkisissa tiloissa, niin belgialaiset tapaa yhdistää toimintaansa kaikki huonoimmat vaihtoehdot.

Suomalaisittain on tapana ihan oma-alotteisesti antaa tilaa ihmisille heti kun huomaat että joku yrittää päästä ohi. Ei välttämättä hoeta ihan koko ajan pardon, excuse me, pardon, mutta toisten henkilökohtaista tilaa kunnioitetaan sen verran, että tehdään tilaa ilman sen suurempaa numeroa. Jossain muualla maailmassa onkin sitten kohteliasta mumista koko ajan jotain ja ohi rynniminen mitään sanomatta olisi tosi tylyä, joten toiset huomioidaan ensin tällä ääneen pahoittelulla ja sitten annetaan tilaa.

Belgiassa saat sanoa montaa kertaa anteeks… anteeks… ANTEEKS HEI kurkkien jo ihmisen olan yli, sitten saat ensin vastaasi urpon tuijotuksen ja kun olet yhä tunkemassa ohi, se toinen laiskasti ja vaivalloisesti ottaa puolikkaan askeleen sivuun mutta jättää edelleen ostoskassinsa siihen kulkuväylälle.

Koronan myötä seniorikansalaisia näkyy julkisissa huomattavasti vähemmän, mutta ennen sai usein todistaa sitä, miten huterasti köpöttelevä ikäihminen saa hyvän aikaa yrittää pysyä pystyssä ja puristaa tolppaa rystyset valkoisina, ennen kuin joku luovuttaa istumapaikkansa.

En kärsi rattiraivosta, mutta kun jouduin vielä kulkemaan säännöllisesti sporalla, kiehuin usein ihmisraivosta. Onneksi kuljen nykyään lähijunalla, joka on täällä varsin siisti ja rauhallinen kulkupeli etenkin nyt kun hollantilaisten kaljoittelureissut Antwerpeniin ovat koronan myötä loppuneet.

 

+ 3 asiaa eli poikaystävän lisäykset listaan:

Belgialaiset ei kuulemma jaksa käyttää suojatietä. Vaikka kymmenen metrin päässä olisi suojatie, niin ihmiset jää tönöttämään tienvarteen just siihen mihin ne sattuu osumaan.

Spandex-ohjus-pyöräilijähullut. Näitä on nykyään melkein kaikkialla, mutta se yksi joka on edustanut heitä kaikkia viraali-ilmiönä, on mistäpä muualtakaan kuin Belgiasta. Antwerpenissa on kuulemma laitettu ihan omia nopeusrajoitusmerkkejä sähköpyöräilijöille.

Autojen pesu käsin sunnuntai-aamuna. Jos viikonloppuna on kaunis sää, niin naapurit rynnii pesusienien kanssa autojensa kimppuun. Kun vielä asuttiin talossa, niin joinakin aamuina meidän molemmat naapurit jo pesi autojaan samalla kun me vasta heräiltiin, eikä todellakaan kuuluttu jengiin.

Nämä asiat tulee varmaan riepomaan ja naurattamaan mua seuraavatkin viisi vuotta. Vastapainoksi lupaan vielä koota viisi ihanaa ja mahtavaa asiaa tästä hassusta epävaltiosta. Kiitti Belgialle tähän astisesta, varsin mukava elämä ollaan saatu tänne aikaiseksi joka tapauksessa <3