Oli ihan tavallinen tiistai ja arkivapaa, kun pitkästä aikaa tuntui vähän erilaiselta kuin yleensä. Vähemmän muhjuiselta, vähemmän selviytymismoodilta, enemmän elävältä.
Teki mieli meikata ja kokeilla uutta luomiväriä. Sellaista pehmeän oranssinsävyistä, jota näkyy monissa korealaisissa tv-sarjoissa, joita olen katsonut kevään mittaan.
Pukea mokkanahkatakki turvallisen kuoritakin sijaan (ja jättää parin päivän päästä sekin kotiin, kun kesä palasi.)
Käydä lähikukkakaupassa ostamassa pitkästä aikaa iso kimppu, järjestää ruokapöydältä ja olkkarista sekalaiset tavarat ja laittaa eteinen ojennukseen.
Lähteä pienen ajomatkan päähän isoon olutkauppaan ja antaa silmän vaeltaa ensin niille hyllyllle, joilla näkyy ihania värejä ja kauniita etikettejä ja poimia uusia, kiinnostavia oluita kuin irtokarkkeja.
Kevät tuntuu kuluneen kuukauden jaksoissa. Ensin oli kuukausi aktiivista lockdownia, jolloin siivosin, kokkailin ja hääräsin, toisen kuukauden valvoin yöt ja tuijotin niitä korealaisia sarjoja todellisuuspaon vallassa. Kulunut kuukausi töissä tuntui arkiselta pusertamiselta… mutta nyt näyttäisi siltä, että kyky nautiskella tekee viimein paluuta, sopivasti kesäksi. Olihan täällä superkesäistä jo huhtikuussa, mutta kaikki oli kiinni eikä ketään voinut tavata.
Tällä viikolla olen mennyt joka päivä ajoissa töihin voidakseni kävellä kiireettömästi asemalta duuniin, ja miten ihanaa on ollut nähdä ensin terassikalusteiden paluu kadunvarteen ja sittemmin kahviloiden avoimia ovia ja ihmisiä istumassa terassilla.
Ja lähettää viestejä, joissa lukee nähtäiskö?
No Comments