Jo 28 vuotta vai vasta 28?

Ei sillä väliä. Tuntuu, että viime aikoina elämässä on naksahdellut erikokoisia nikamia.

Juhlin synttäreitäni jo etukäteen festareilla, ja vietimme kokonaisen  viikonlopun Pukkelpopissa. Ennen festareille lähtöä allekirjoitin työsopimuksen vuodeksi, ensimmäisen täysipäiväisen kuukausipalkkaisen työsopimukseni koskaan, ja mietin, että johan tässä on ehdittykin haahuilla. Ihan hyvä painaa vähän enemmän duuniakin välillä.

Festariviikonloppu meni omassa kuplassaan, ja mietin paljon ja tyytyväisenä sitä, miten leppoisaa elämä on. Että homma alkaa olla ihan hanskassa, mutta onneksi ei ole tämän suurempia vastuita elämässä.

Suuria riemuja seuraa joskus vuoroaalloissa surut.

Seuraavalla viikolla tuli uutisia Suomesta. Isoäitini nukkui pois 99-vuotiaana.

Olen ajatellut paljon sitä, miten olimme kahdestaan maalla ja hän kysyi mitä jos tehtäisiinkin päivälliseksi lettuja ja niitä paistettiin niin paljon, että saatoin hiipiä yöllä hakemaan lisää ja laitoin niin paljon sokeria, että hampaissa rouskui.

Aina paistoi aurinko ja keittiön ikkunalla surisi kärpänen.

Täällä kesä kääntyi syksyyn melkeinpä sillä sekunnilla, kun syyskuu saapui. Elokuun viimeisenä iltana istuimme ulkona ja yhtäkkiä kävi hirveä tuuli, joka vei lämmön mennessään. Yleensä kesän tuntee hiipuvan hissukseen, nyt tuntui siltä kuin joku olisi napsauttanut sormiaan ja sanonut, että se on ohi nyt. Syyskuun ensimmäisenä ilma tuntui jo erilaiselta.

Joinain päivinä istun sohvalla koittamassa kirjoittaa jotain, pyyhin pois ja kirjoitan jotain muuta.

Sitten katson mitä hän kirjoitti, itken ja nauran Nunnun muistelmat käsissäni ja miten kiitollinen olenkaan jokaisesta kesästä, jokaisesta Sinisestä unesta jonka hän lauloi iltaisin, kaikista tarinoista joita kuulin ja kaikesta siitä rakkaudesta.