Hanami ja pääsiäishelle

Kirsikkamme puhkesi kukkaan vähän hitaasti verrattuna muihin naapuruston kirsikkapuihin, ihan kuin se olisi odottanut minua ja vapaapäiviäni. Ensimmäisenä todella lämpimänä päivänä puun ympärillä kuului tasainen surina, kun kukat olivat täynnä pörriäisiä.

Sitten minä istuin juomassa kahvia ulkona ja tunsin sellaista onnea, että kas kun ei itku päässyt. Mulla on aina ollut mielikuva, että sitten joskus, kun olen vanhempi, mulla on pieni puutarha josta voin käydä hakemassa basilikaa ja jossa paistaa aina aurinko ja mulla on kaunis hattu ja pellavamekko.

Hatuista ja pellavasta viis. Ihaninta on, että kynnenaluseni täyttyvät päivä toisensa jälkeen mullasta.

Pääsiäisenä oli yli 25 astetta lämmintä, ja sain vähän yllättäen neljä päivää vapaata putkeen. On ihan uskomaton nautinto katsoa sääennustetta, nähdä kalenterissa pelkkää tyhjää ja tajuta, että saa pari päivää vain kuopsutella pihamaata ja syödä.

Pitkäperjantaina grillasimme karitsan kareita ja parsaa ja söimme ulkona viltillä, tarjoilupöytänä ylösalaisin käännetty muovilaatikko. Siinä pihalla lojuessani ja touhutessani mietin, että mua ei kyllä saa enää hevillä takaisin kaupunkiin.

Talvella tuijotin valtavaan villatakkiin kääriytyneenä harmaata näkymää ja mietin: kohta, ihan kohta, ja tätä kesti kuukausia. Ensimmäiset päärynännuput herättivät hillittömän toivon, että nyt se vihdoin alkaa.

Kirsikan kukinnan jälkeen saapui lopulta suunnaton, odotettu vihreys, samaa matkaa ensimmäisten hellepäivien kanssa. Kultainen ilta-auringon valo saa erilaiset vihreän sävyt loistamaan ja minä vain tuijotan niitä ja nautin enkä kaipaa yhtään minnekään.

Tätä on odotettu, ja vaikka kesää kestikin tällä erää vajaan viikon, se oli juuri niin ihanaa kuin kuvittelinkin.

Mutta eihän se varmaan ilman sitä pitkää, koleaa odotusta näin ihanalta tuntuisikaan.

 

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Riotta keskiviikko, toukokuu 1, 2019 at 22:26

    Olis kiva nähdä teidän huushollista ja pihasta enemmänkin kuvia:)

    • Reply Antwerpenin Anna torstai, toukokuu 2, 2019 at 10:59

      Kiva toive, kiitos! Teen mielelläni kuvapostauksen kotoa ja varsinkin pihalta nyt kun siellä on jo mukavan vihreää 🙂

    Leave a Reply