Monthly Archives

maaliskuu 2019

Inspiraation inflaatio ja kaksi oikeasti inspiroivaa tyyppiä

Mietin yksi päivä inspiraatiota, ja kelasin, että se taitaa kärsiä aikamoisesta arvonmenetyksestä.

Inspiraatiolla tarkoitetaan innoitusta tai ideaa, ja parhaimmillaan se on jopa mullistava tunne tai ajatus, joka saa aikaan jotain uutta.

Vähän väliä johonkin ihmiseen tai asiaan viitataan inspiraation lähteenä, ja joka tuutista tulee inspiraatiota työhön, pukeutumiseen, ruuanlaittoon, sisustukseen, arkeen, liikuntaan, elämään, sössönsöö.

Minusta tuntuu usein siltä, että inspiraatio on menettänyt merkityksensä, kun sitä on näennäisesti tarjolla läjäpäin. En minä ainakaan jaksa olla inspiroitumassa koko ajan, koska inspiraatio ilman aikaansaavaa voimaa on vain hurmiollinen ja ohimenevä hetki. Jos inspiraatio ei koskaan johda mihinkään, se tuntuu loppujen lopuksi aika tyhjältä, oli kyse sitten siitä, ettei vain huvita toteuttaa jotain tai ettei kertakaikkiaan ole resursseja.

Säästelen inspiroitumista, koska ilman toteutusta saan siitä jonkinlaisen krapulan. Kun on tapana innostua ensin täysillä jostain, niin se ei aina kanna kovin kauas ja sitten käteen jää keskeneräisiä tai huonosti toteutettuja projekteja ja mälsä fiilis. Tunnen itseäni sen verran, ettei minun kannata heti lähteä mukaan ihan mihin tahansa.

Olen kuitenkin löytänyt toimivan kaavan inspiraatiosta onnistuneeseen toteutukseen. Kun uteliaisuuteni herää, innostun, perehdyn, uppoudun ja annan ajatuksen muhia. Tässä vaiheessa on hyvä paasata aiheesta samanmielisten kanssa, kysellä viisaammilta lisää ja miettiä, että onko tää nyt toteuttamiskelpoinen juttu omassa tilanteessa. Lopulta suunnittelen toteutuksen ja kerron jollekin eli prosessoin asioita perustelemalla niitä jollekin muulle, vaikka todellisuudessa selitän asiaa itselleni.

Tällä aiemmin tiedostamattomalla kuviolla olen muun muassa opetellut laittamaan ruokaa, ruvennut bokashoimaan biojätteet mullaksi ja päättänyt aloittaa säästämisen, jotka kaikki kolme on mun mielestä aika hyviä juttuja. Ne ovat myös vieneet oman aikansa, mutta jääneet lopulta pysyväksi osaksi elämää.

Mulla on ollut viimeisen parin vuoden aikana somessa pari tärkeää, pitkäaikaisempaa inspiraation lähdettä: Julia Thurén eli Juliaihminen sekä Maku-lehden päätoimittajan paikalta vastikään muihin hommiin siirtynyt Satu Koivisto.

Jos et ole vielä koskaan törmännyt Julian kirjaan Kaikki rahasta taikka postaussarjaan #minäpuhunrahasta, niin sitten me varmaan vietetään aikaa eri puolilla internetiä. Olen tässä nyt varmaan puolitoista vuotta funtsinut Julpun inspiroimana, että pitäisi alkaa säästämään, ja uuden työpaikan myötä laitoin viimein excelin laulamaan, arvioin säästömahiksia ja esittelin taulukot poikaystävälle. (Olen lukenut Julian blogia niin kauan, että kutsun häntä mielessäni tuttavallisesti Julpuksi, vaikka ei tunneta.)

Sadun ruokavinkkejä Instassa aloin seuraamaan, koska Koivistojen arkiruoka näytti samaan aikaan ihanan vaivattomalta ja monipuoliselta. Ruokaohjeet olivat jotenkin helposti lähestyttäviä, ja fiilistelin myös kasvisten runsautta ja hävikin minimointia. Olen aina rakastanut hyvää ruokaa, mutta vielä muutama vuosi sitten en oikeastaan tykännyt enkä osannut kokata itse.

Sadun inspiroimanana ryhdyin paahtamaan kaikkea mahdollista uunissa ja suhtautumiseni kasviksiin mullistui. Muistaakseni Satokausikalenteri alkoi olla samaan aikaan isosti esillä, ja kun kaupassa tuli vastaan joku satokauden tuote, niin usein kurkkasin Sadun instasta, että mitä siitä voisi tehdä. Seuraavaksi siirryin lasagnen ja kaalilaatikon tapaisiin klassikoihin. Tein monia juttuja, kuten pinaattilettuja ja falafeleja ensimmäistä kertaa itse.

Sanoisin, että kaikista maailman asioista arkeani eniten parantaa ja sulostuttaa se, että opin laittamaan ruokaa. Se tuo elämääni niin paljon iloa, ja poikaystävä lienee myös tyytyväinen asiain nykytilaan. Se on aina osannut kokata, ja seurustelumme alkuaikoina mua saattoi odottaa opiskelijariennoista kotiin tullessa vaikka kokonainen ankka viikunakastikkeella (tämä tapahtui), kun mun ruuanlaittovuorolla oli tarjolla jotain kämäistä spagettia. En mä edelleenkään mitään ankkoja kokkaile, mutta ihan maistuvaa kotiruokaa kuitenkin.

Seuraava hidas, pitkä oppimisprojektini siintää jo konkreettisesti (taka)ovella, onhan edessä ensimmäinen kevät omalla pihalla. Nyt kaipaisinkin ruohonjuuritason insipraatiota hyötypuutarhaan! Jos sulla siis tulee mieleen jotain seurattavaa ja luettavaa, jota voisit suositella ensimmäistä pihaviljelystään suunnittelevalle ihmiselle, niin jätä ihmeessä kommentti. Haaveilen runsaasta yrtti- ja salaattipenkistä ja oikeastaan mistä vain helposta ja syömäkelpoisesta.

Onhan jo maaliskuu, ja ihan kohta on kesä. Ihan kohta.

Kuvissa päärynäpuun ekat nuput (vai silmut, en tiedä), mysteeripensas ja surkean riukuisen mutta silti marjaa tehneen vadelman ensilehdet. Ensikertalaisen innostusta ehkä, mutta ihan mieletöntä nähdä miten piha heräilee kevääseen.