Kolme vuotta Belgiassa: kielipuoli olo, mutta ei se mitään

Pari kuukautta tuntuu kuluneen enemmän tai vähemmän autopilotilla. Annoin alkutalvesta itselleni luvan vain löllötellä tämän talven läpi, ja niinhän minä olen tehnyt.

Olen ollut nykyisessä työssäni kolme kuukautta ja koin joulun alla ensimmäistä kielellistä väsähdystä. Pärjään kyllä hollanniksi ihan ok, mutta välillä väsyn pinnistelemään. Huonompana päivänä kaikki tuntuu yhdeltä isolta kuullunymmärtämisen kokeelta. Ärsyttää ja turhauttaa, jos ei voi reagoida haluamallaan nopeudella ja tarkkuudella.

Minua nolottaa, kun työkaveri hyppää mukaan tilanteeseen selventämään jotain, vaikka kyse ei välttämättä olisikaan kielitaidostani vaan siitä, että duunikaveri kauemmin siellä olleena tietää asiasta x paremmin tai että jostain typerästä belgialaissysteemistä(*) närkästynyt asiakas uskoo paremmin jotain semipäällikköä kuin rivimyyjää. Ensimmäinen ajatukseni on silti aina, että olinkohan taas kauhean epäselvä.

(* koppelverkoop. Belgiassa on isot alet tammi- ja heinäkuussa, ja lainsäädännössä pykälä, ettei alea edeltävänä kuukautena saa myydä aletuotteita yksittäin. Jos asiakas ostaa yhden normaalihintaisen tuotteen, niin ei mitään ongelmaa, mutta jos asiakas haluaa ostaa joulukuussa tarjoustuotteen, hänen pitää ottaa siihen jotain kylkeen, vaikka euron kassi. Tämä herättää ihan uskomattoman paljon porua belgialaisissakin asiakkaissa, joiden luulisi törmänneen tähän systeemiin jossain vaiheessa elämäänsä.)

Mukavassa mutta hektisessä aspaduunissa on siis pienenä ylimääräisenä haasteena, ikään kuin ohuena verhona kaiken ympärillä, edelleen tämä kieli. En totta puhuen osannut ihan ennustaa sen kuormittavuutta, ja välillä iskee kauhea alemmuudentunne kielitaidostani. Ei paljoa enää lohduta, että olit aina kielikurssisi parhaita, kun asiakas koittaa heittää läpyskää etkä tajua mitään.

Kaikkein suurin haasteeni on aina ollut kuullun ymmärtäminen, ja sen uskon ja toivon kehittyvän töissä koko ajan kaiken taustalla, vaikkei aina siltä tunnukaan. Toisaalta koen, että kielitaitoni taantuu, koska en tällä hetkellä jaksa aktiivisesti ylläpitää kirjallisia taitoja saati laajentaa sanavarastoa, ja puhuttu kieli lipsuu kieliopillisesti koko ajan.

Samaan aikaan tajuan olevani ihan järjettömän ankara itselleni (tai siis poikaystää tajuaa ja myös sanoo sen mulle, kun valitan, etten vieläkään puhu tarpeeksi hyvin hollantia ja kohta ne varmaan antaa mulle fudut.)

Olen aina pelännyt tehdä asioita huonosti ja epäonnistumisen pelko on vahva. Tämä vieraan kielen kanssa eläminen on pakottanut olemaan melkein joka päivä vähän huono jossain. Varsinkin kun luulin olevani jo aika etevä, mutta sitten uudessa duunissa tunteekin itsensä välillä ihan pelleksi, ja sekös on raastanut sielua, ylpeyttä ja omanarvontuntoa.

Mutta kas:

Mitään pahaa ei ole vieläkään tapahtunut. Päinvastoin. Pärjään siitä vihlovasta, jatkuvasta epätäydellisyydestä huolimatta. Kaiken mokailun ja pakokauhun keskellä tulee niin paljon enemmän onnistumisia ja kehittymistä.

Mulla on sellainen kummallinen ajatus, että kun vielä joskus opettelen kielen lähes natiivitasoiseksi, niin sitten ei tarvitse enää kärsiä tätä epävarmuutta, mutta koko ajatushan on ihan naurettava. Vaikka puhuisin lähes täydellistä hollantia, niin pelkäisin varmaan silti paljastuvani siinä huonoksi.

On ylipäätään ihan typerää puhua huonoudesta, koska se on vain oma epävarma tunne eikä mikään valistunut arvio taidoistani ja kyvyistäni.

Mitä nyt olen jutellut kaltaisteni kanssa, niin se sisäsyntyinen epävarmuus on jotain, mistä ei kovin helposti pääse eroon. Sitä ei voi selittää eikä vakuuttaa järjellä pois, mutta siitä huolimatta voi mennä, tehdä ja oppia. Pikkuhiljaa huomaa, että suurin osa ihmisistä kannustaa eikä tuomitse, ja alkaa itsekin kehua ja tsempata itseään. Vaikka se krooninen epävarmuus omista kyvyistä on yhä siellä jossain, niin sen rinnalla on myös tunne siitä, että kyllä kaikki menee lopulta ihan hyvin.

Että semmoinen oivallus kolmessa vuodessa.

Ja onneksi niinä hetkinä, kun se oma usko itseen on vähissä, niin on tyyppejä jotka sanoo, että hyvinhän sä vedät.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply