Monthly Archives

marraskuu 2018

Billie’s Craft Beer Fest ’18 – olutjuhlaa odotellessa

Toiset odottelee marraskuussa jo joulua, toiset olutfestivaalia. Arvannette kumpaan mä kuulun.

Billie’s Craft Beer Fest on taas ensi viikolla, ja nyt kun ollaan menossa sinne jo toista vuotta peräkkäin, voidaan kohta alkaa jo puhua perinteestä, vai mitä?

Fiilikset viime vuoden tapahtumasta löytyy täältä, mutta jotain kertonee sekin, että ostettiin tämän vuoden festarille liput jo maaliskuussa. Tuttuun tapaan tänäkin vuonna on tarjolla viitisenkymmentä panimoa ympäri maailmaa.

Yksi hämmennystä tämän vuoden tarjonnassa aiheuttanut juttu on, että yksi panimoista, Beavertown, on myynyt vähemmistöosuuden Heinekenille. Sitä on jonkin verran paheksuttu, että Heinekenin kanssa liittoutunut panimo on edelleen tulossa tällaiselle pienpanimofestivaalille.

Tapahtumajärjestäjä teki mielestäni ihan fiksun ratkaisun: Beavertownin osallistumista ei peruttu, koska panimo kutsuttiin festivaalille jo kauan ennen kuin myynnistä oli tietoakaan ja ”a promise made should be a promise kept” myös niille lipun ostaneille, jotka haluavat joka tapauksessa juoda Beavertownin oluita. Mutta koska yleisölle on luvattu 50 pienpanimoa, ohjelmaan lisättiin vielä yksi ylimääräinen panimo. Onkin mielenkiintoista nähdä,  kuinka ankaraa linjaa festivaaliväki vetää ja boikotoidaanko Beavertownia tapahtumassa vai ei.

En itse ole todellakaan mikään pienpanimopuritaani. En ole edes perillä mistään kuumista ug-panimoista, kun omat hifistelyt rajoittuu tasan oman olutlasin äärelle eli siihen, mitä kantapaikoissa kulloinkin on saatavilla.

Näin festivaalin alla on kuitenkin kiva vähän fiilistellä tarjontaa etukäteen, varsinkin kun yhden päivän aikana on tarjolla 200 eri olutta eikä kaikkea vain ehdi maistamaan! Tapahtuman olutlista julkistettiin tänään, ja erityisesti kiinnostaa amerikkalaiset panimot (vaikka hyvästä oluesta pidänkin, niin ei sitä kovin usein raaski tilata baarissa näitä spessumpia, kympin tai enemmänkin maksavia jenkkioluita) sekä ei-niin-olutmaana pidetyistä maista tulevat tuottajat (tuleeko kenelläkään Venäjästä tai Sveitsistä ekana mieleen olut?)

Muuten tarjonta painottuu paikallisiin, hollantilaisiin, brittiläisiin ja pohjoismaisiin panimoihin.

Suomalaisista panimoista BCBF:lla on toistaiseksi turha haaveilla. Vähän sinnepäin on Sori Brewing, jonka oluita on nykyään muuten säännöllisesti myös Beerlovers Barin ja Billie’s Bier Kafétarian hanoissa. Sorin tarina siitä, että Suomesta pitää lähteä muualle voidakseen tehdä olutta ilman kompromisseja ja sen maailmalle saadakseen, tekee mut kyllä vähän surulliseksi.

Toivon näkeväni sentään vielä omana elinaikanani sen päivän, kun paikallisten baarien hanalistassa lukee maakoodien SWE, EST, NOR, DK jatkeena vielä FIN, varsinkin nyt, kun sahdit näyttävät tekevän tuloaan tännekin! Oli vähän hölmistynyt olo maistaa tiettävästi ensimmäistä Belgiassa pantua sahtia, kun en edes tiedä, miltä kotimainen perussahti maistuu. Pitää korjata asia seuraavalla Suomen-reissulla sitten joskus.

Vaatteiden ostolakko: ajatuksia alkuvaiheilta ja nykytilanne

Tein noin vuosi sitten yhteenvedon siitä, kuinka paljon rahaa olin laittanut vaatteisiin kuluneen vuoden aikana. Kun pankkitililtä lähteneeseen summaan lisäsi vielä parillakympillä käteisellä tehtyjä kirppariostoksia, tuli summaksi vähän alle 400 euroa.

Jäin miettimään, että onko se paljon vai vähän.

Ensireaktioni oli, että paljon. Olinhan kuvitellut, etten edes osta ikinä mitään, pakollisia ja tarpeellisia juttuja vain ja harvakseltaan jotain kivaa. Todellisuudessa olin ostanut muun muassa lenkkarit (65e alesta), hameen, kesähousut ja neuletakin. Ei yhtäkään noita kenkiä kalliimpaa, erityisen laadukasta spessuostosta, vaan vähän sitä sun tätä.

Kun kyselin muiden ihmisten shoppailubudjetteja, alkoi omani sittenkin vaikuttaa melko maltilliselta. Käyttämäni summa oli myös noin puolet vähemmän kuin suomalainen keskiarvo tämän tilaston mukaan.

Päätin kuitenkin, etten osta ainakaan loppuvuonna enää yhtäkään vaatetta, kun en tosiaan edes tarvinnut mitään.

Yhtäkkiä vuosi olikin jo lopuillaan enkä ollut edes ajatellut koko asiaa. Olin vain lakannut pyörimästä kaupoissa. Kun lyhyt ostolakko ei tuottanut mitään vaikeuksia, aloin miettiä, miten kauan pärjäisin kokonaan ilman uusia vaatteita.

Maltilliset tavoitteet motivoi minua enemmän kuin isot kertarykäisyt, joten vuosi ilman uusia vaatteita-tyylinen haaste ei tuntunut ihan omalta jutulta. Tarkoituksena ei ollut mikään lyhyt ja ankara projekti, jossa otetaan ihmisestä mittaa, vaan ponnahduslauta pitkäaikaisille tottumuksille.

Päätin vain ottaa aikaa, että kuinka kauan pärjään nykyisellä vaatekaapillani.

 

Viisi kuukautta sujuikin helposti ostamatta mitään. Keväällä ostin yhdet tennarit, sukkia ja alusvaatteita ja ryhdyin samalla pitämään kirjaa ostoksistani. Kesällä ostin vielä korkkarit, jakun tapaisen ja kolme mekkoa, sillä tiedossa oli kavereiden häitä eikä mulla ollut ennestään mitään juhlavampaa vaatetta, joka ei olisi musta tai valkoinen. (Yksi mekoista oli häiden kannalta hutiostos, mutta on kyllä muuten tullut käyttöön. Yhden heräteostos-hameen hankin kirpparilta.)

Siinä kaikki vaateostokseni kuluneen vuoden ajalta. Vaatteisiin ja kenkiin meni yhteensä vuoden aikana 370 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin aiempanakin vuonna.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Aloitin työt vaatekaupassa. Houkutuksia kaikkialla!

Enää ei sentään tee mieli ostaa kaikkea kivaa mitä näkee, niin kuin alussa, ja tämä vaihdos on kyllä havainnollistanut mulle tosi kirkkaasti, miten monet ”tarpeet” tulee jostain ulkopuolelta.

Nyt mulla on lista asioista, joita tarvitsen (tai luulen tarvitsevani) ja yritän miettiä, mitä todella haluan vanhan tilalle. Kaikki farkkuni ovat hiutuneet puhki, mutta haluanko edelleen pillit, niin kuin viimeiset kymmenen vuotta? Olen miettiyt asiaa nyt jonkin aikaa ja pärjännyt niillä yhdillä mustilla housuilla, jotka ovat vielä ehjät. Toiset helpottaisi kyllä arkea, ja tässä on mielestäni ostamisen tarpeellisuuden ydin: kuinka paljon lisäarvoa elämään tuo toinen vs. kymmenes pari housuja? Se kymmenes pari kun ei vaikuttaisi elämääni mitenkään ostohetkeä pidemmälle, mutta kun vaatekaapin koko on sopiva ja vaatteet hankittu tarpeeseen, ne parantavat suoraan arkea ja elämänlaatua ja semmoisista hankinnoista saakin iloa joka päivä.

Toinen koetukselle joutunut juttu on suunnittelemieni hankintojen ajattomuus. En ole kovin mielenkiintoinen pukeutuja, eikä mulla ole mitään tarvetta toteuttaa viimeisimpiä hullutuksia, ellen nyt satu johonkin tottumaan ja tykästymään. (Esimerkiksi vajaamittaiset liehupöksyt löytyy, vaikka mulla kestikin ensin noin kaksi vuotta tottua culottes-housuihin katukuvassa.)

Haaveilen vaatekaapista, joka on ikuinen. Tai edes vähän sinnepäin. Kysyn jokaisen ostamisen mieliteon hetkellä itseltäni liudan kysymyksiä:

Pidänkö tästä väristä niin paljon, että pukeudun tähän vielä 5-10 vuoden päästä, vaikka kukaan muu ei enää silloin käyttäisi tätä sävyä?

Kuinka monta vastaavaa mulla on jo? Kuinka usein käytän niitä? Mikä niissä on vikana? 

Tarvitsenko tätä juuri nyt?

Miksi harkitsen nyt turtle neck-neuletta, vaikka olen aina inhonnut sitä miltä ne tuntuu päällä?

Olenko valmis maksamaan tulevaisuudessa tämän korjauttamisesta tai korjaamaan itse tarvittaessa?

Nyt alkaa kolmas vuoteni harkitsevaisempaa vaatteiden ostamista, ja toistaiseksi ostoslistallani on ne yhdet housut. Eipä meidän ainoaan vaatekaappiin enää hirveästi mitään mahtuisikaan, enkä todellakaan ajatellut lisätä ostoslistalle vielä uusia kaappejakin.