Monthly Archives

lokakuu 2018

Pari pientä Belgian varjopuolta

Olen nyt parissa postauksessa leuhottanut menemään, kun on uusi kiva koti ja miten elämä Belgiassa on niin leppoisaa, joten ajattelin vastapainoksi jakaa muutamia arjen realiteetteja, joiden kanssa täällä myös täytyy elää.

Tämähän tunnetaan myös maana, jossa mikään ei toimi. Oman kokemukseni perusteella tarkentaisin, että mikään ei toimi ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. En enää odota sellaista ylellisyyttä kuin tehokkuus, enkä jaksa myöskään hermostua pienistä.

Poikaystävä toteaa usein: mitään en odottanut mutta silti petyin. Mä harvemmin edes petyn, sen verran matalalla on odotukset. En oikeastaan ikinä oleta, että jokin odottamani asia menisi kerralla putkeen tai sujuisi ajallaan. Kuulostaa ehkä pessimistiseltä, mutta yllätyn joka kerta iloisesti, kun niin käykin! Muissa tapauksissa voi yleensä luottaa siihen, että hommat kyllä hoidetaan sitten joskus, ja aina on lopulta kaikki järjestynyt.

Täällä asiat hoituu esimerkiksi seuraavasti:

  • Tiskikoneemme veteli viimeisiään. Uuden tiskikoneen toimitus oli sovittu vuokraemännän ja kodinkonefirman kanssa perjantaille ja innostuin, kun firman auto ajoi pihaan ilmoitetun aikaikkunan sisällä. Perillä firman tyypit huomasi, että koneen luukkuhan on hajonnut kuljetuksessa, ja uusi toimitusaika sovittiin tiistaille. Meidän keittiön nähtyään kuljetustyyppi sanoikin, ettei voi asentaa konetta loppuun, koska meidän vedenpoistoputkessa on joku tosi laiton silikonivaahtoviritelmä, jota mikään vakuutus ei kattaisi, jos jotain käy. Vuokranantajamme tulivat fiksaaman sen viikonloppuna ja kertoivat tämän kyseenalaisen viritelmän tehneen edellisen asukkaan olevan ammatiltaan putkimies.
  • Olin tilannut nettioperaattorilta muuton kuukausi etukäteen. Sain vahvistuksen asennuspäivästä, joten oletin, että homma kunnossa, uuteen osoitteeseen on mahdollista saada operaattorimme Proximuksen netti. Sovittuna päivänä paikalle tuli nettiasentajan sijaan jotain hämyjä ukkoja kaapeleita tutkimaan ja he ilmoittivat, että mikäli haluan saman operaattorin netin, niin uudet piuhat on vedettävä ja se maksaisi suunnilleen 350 euroa. Juu ei, vaihdetaan sitten Telenetiin, jonka piuhat on talossa jo valmiina. Koska ne kaapeliukot oli niin hämäriä, kävin vielä varmistamassa asian Proximuksen liikkeessä. Hetken hommaa selviteltyään myyjä sanoi, että ei hän näin saisi sanoa, mutta helpommalla pääset, kun vaihdat vain Telenetiin. Näin tein, ja uuden netin asennusta sai odotella kolme viikkoa.
  • Itse muutto sitten. Muuttofirma oli ensinnäkin meidän ovella kuukautta liian aikaisin, kun olimme vielä Suomessa. Muuttomiehet olivat yrittäneet tavoittaa mua jopa Facebookin kautta, ja viestit huomattuani soitin, että tulkaahan kuukauden päästä uudestaan. Varmistin vielä puhelimessa, että onhan se varsinainen muuttopäivä vielä voimassa. Oikeana päivänä muuttomiehet tulivat kaksi tuntia myöhässä sovitusta, eivätkä edes ilmoittanut mitään. Sain itse soitella perään, että oletteko te edes tulossa. Kun muuttoauto viimein saapui, myöhästymistä ei pahoiteltu mitenkään. Oli vissiin unohtunut laittaa kalenteriin.

Sitten kun tähän yhdistää belgialaisille tyypillisen, olemattoman kyvyn vastaanottaa minkäänlaista kritiikkiä, niin voi vain todeta: tätä tää on. Kestän hyvin epätäsmällisyyden, mutta piittaamattomuuden ja jonkinlaisen oudon ylpeyden kohdalla ärsytys- tai ainakin ihmetyskynnys kyllä ylittyy.

Tottakai täällä on rutkasti myös hyviä paikkoja ja palveluita, joissa se kriittisempikin palaute otetaan vastaan asiallisesti, mikäli siihen sattuu olemaan aihetta. Näistä mestoista tuleekin kantapaikkoja, joista laitetaan myös hyvä sana kiertämään. Ylipäätään hyvistä paikoista ja palveluntarjoajista tulee pidettyä aika tiukasti kiinni. Täällä hitaasti tottuu siihen, että kaikessa perustaso on  sellainen ihan ok, ja kun löydät jonkun tosi kivan kaupan tai ravintolan, niin sinne palaat.

Mun ja monen tutun kokemus on, että usein belgsut menee palautteesta jotenkin jumiin, puolustuskannalle tai muuttuvat jopa äkäisiksi, vaikka palaute olisi miten asiallisesti ja ystävällisesti muotoiltu. Duunissa vertaisten palaute ei välttämättä merkitse mitään, sen pitää tulla pomolta. Hollantilainen kielenopettaja sanoi kerran, että belgialaisethan pelkää virheiden tekemistä kuollakseen.

Tähän kytkeytyy minusta myös säännöllisesti vastaan tuleva mentaliteetti, että asiakas on aina väärässä.

Esimerkiksi entinen työkaverini sanoi, että kiireessä hänellä ei kuulemma ole aikaa olla erityisen ystävällinen kaikille asiakkaille. Jos asiakas kehtaa mainita, että on joutunut tässä aika kauan odottelemaan, niin tämä työkaveri puhkuu turhautuneena, kun ihmisillä ei ole yhtään kärsivällisyyttä. Eihän se ole varsinaisesti meidän vika, jos henksua on hetkellisesti liian vähän, mutta kai (jopa paikallisella mittapuulla) pitkää odotusaikaa voi silti pahoitella asiakkaalle ilman että se on jokin kaiken ylpeyden vievä henkilökohtainen myönnytys.

Tai sitten odotuttamista ei vain pidetä millään tapaa epäkohteliaana.

Suomalaisittain itsestäänselvällä täsmällisyydellä täällä jopa erottuu. Kun kävin työhaastattelussa, haastattelija kiitti aluksi minua siitä, että olin tullut ajoissa ja minä mietin, että mitä hittoa, ei kai siitä nyt tarvitse erikseen kiittää, perusjuttuja!

Tai sitten ei.

Yllättävän antoisa alkusyksy

Meillä on nyt seitsemän viikkoa takana uudessa kodissa ja voi vitsi, miten tyytyväinen olen meidän muuttopäätökseen!

Vaikka täällä on vielä kaikenlaista pientä keskeneräistä, kotona on kiva olla. Paikkojen laittaminen jäi vähän vaiheeseen, kun aloitin kuunvaihteessa uudessa työpaikassa ja himassa on tehnyt mieli vain ladata akkuja. Duuni itsessään ei ole mitenkään superraskasta, mutta alussa on aina tietysti pää vähän pyörällä. Sitäkin ihanammalta on tuntunut lepuuttaa kotona, kun se tuntuu omalta ja just oikealta.

Olen myös oivaltanut monia juttuja siitä, mitä toivon kodilta. Kotoisuutta, sopivasti väriä, puuta, valoa, jumalattomasti kasveja, keittiön jossa on paljon siistejä tasoja mutta joka saa myös näyttää siltä että siellä tehdään ruokaa, tiloja joihin voi käpertyä mutta silti huudella keittiöön, että laitatko teeveden kiehumaan.

Keskustaelämää ei ole todellakaan ehtinyt tulla ikävä, kun käyn kuitenkin Antwerpenissa töissä. Kelasin, että jossain vaiheessa saattaisin kaivata isolta kirkolta ainakin ruuan kotiinkuljetuspalveluita, mutta me tilattiin aina samat pad thait samasta paikasta, ja kun eilen käytiin testaamassa meidän uusi lähithaikku parin kilsan päässä ja se oli oikein jees, niin en ole oikeastaan luopunut mistään.

Luulin, ettei hirveästi ehdittäisi nauttia omasta pihasta tänä syksynä, kun päästiin muuttamaan vasta elokuun lopussa. Vielä mitä. Sunnuntaina oli yli 20 astetta lämmintä. Törkkäsin reinot jalkaan ja köpöttelin myöhäisen aamupalani kanssa pihalle. Istuin auringossa ja mietin, että kyllä kannatti kytätä koko kevät maanisesti Immowebiä.

Sitten pyöräilimme Kalmthoutse Heideen, Belgian ja Hollannin rajalla sijaitsevalle ulkoilualueelle.

Belgialaiseen tapaan menimme kävelylenkin jälkeen terassille ottamaan drankjes en hapjes, juotavaa ja naposteltavaa. Kun tekee tosissaan mieli napostella kiireettömästi oluen kanssa juustoa sinapilla sekä kibbelingsejä eli friteerattuja turskapaloja, sitä tuntee vähän belgialaistuneensa.

Ja juuri tuo on mielestäni tässä nykyisessä elämänmenossa parhaita juttuja, rennosti ottaminen ja ettei tarvitse koko ajan olla hötkyämässä ja hosumassa jonnekin.

Olen huomannut rentouden leviävän syksyn mittaan elämän eri osa-alueille. Ei ahdista, että suurin osa vaatteistani on kasassa makuuhuoneen nurkassa, kun kotona on muuten suurin piirtein siistiä. Lauantaityöt ei ahdista, kun töiden jälkeen ja arkipäivinäkin ehtii nähdä kavereita. Syksy ei ahdista, sillä saan toistaiseksi herätä aamuisin valoisaan aikaan.

Ei siinä, olisi se vaatekaappi silti kiva. Ja keittiösaareke. Ikea kutsuu.