Monthly Archives

helmikuu 2018

Kuinka ajaudun kohti minimalistisempaa elämää

Olen huomannut kaikenlaisen levottoman hässäkän lähestulkoon kadonneen elämästäni viime vuoden aikana.

En ole missään vaiheessa tietoisesti päättänyt ruveta elämään minimalistisemmin, vaan jotenkin mietteet kulutustottumuksista ja yksinkertaisuudesta ovat yhdessä vieneet minut kohti jollain tapaa minimalistisempaa elämää.

En tarkoita matkalaukkuminimalismia, jossa itsetarkoituksena on tavaroiden vähyys. Tavaraa kyllä löytyy, eikä minulla ole kapselivaatekaappia tai alle viittäsataa esinettä. Raivasin viimeksi tavaroitani ennen muuttoa, enkä ole vielä kahteen vuoteen laittanut juuri mitään tavaraa kierrätykseen. Olen vain lopettanut tai vähentänyt hurjasti monien asioiden ostamista.

En vietä juurikaan aikaa kaupoissa ja vaatteiden suhteen olenkin tällä hetkellä ostolakossa.

Kosmetiikan ostelu meinasi lähteä käsistä, kun kiinnostuin viime vuonna luonnonkosmetiikasta ja monivaiheisesta ihonhoitorutiinista. Poistin sittemmin Jodelissa seuraamistani kanavista kaikki kosmetiikkaan liittyvät kanavat ja pahimmat ostohimot loppuivat aikalailla siihen.

Tämä oli tosi pieni muutos, mutta sen ansiosta oivalsin, miten paljon voin vaikuttaa omiin muka-tarpeisiini seuraamallani sisällöllä. Nykyään poistan myös esimerkiksi sellaiset Instagram-seurattavat, jotka aiheuttavat minulle vain epämääräisen halun ostella jotain roinaa.

En tosiaan pyri mahdollisimman minimaaliseen tavaramäärään senkään takia, että koen olevani ekologisessa mielessä vastuussa tähänastisista hankinnoistani. Mielummin käytän mahdollisimman paljon loppuun kaikkea sitä mitä minulla jo on, mutta jos jokin vaate ei kerta kaikkiaan enää toimi päälläni, niin mielummin annan sen kierrätykseen kun se on vielä mahdollisimman hyväkuntoinen.

Tänä vuonna saatamme muuttaa asunnosta toiseen, joten olen ryhtynyt käymään tavaroita läpi raivaussilmällä. Vaatekaapista keräsin yhden muovikassillisen kierrätettävää. Melkoinen ero parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin kannoin kassikaupalla tekstiilejä kierrätykseen!

Kun sitä krääsää ei enää juurikaan osta, niin ei sen kanssa tarvitse enää puljatakaan.

Elämään on tullut tilaa mukavammille asioille. Olen oppinut laittamaan aika hyvää ruokaa. Meidän kotona on oikeastaan aina siistiä ilman kauheita ponnistuksia, mitä nyt keittiö on välillä oma lukunsa… Olen ryhtynyt pitkästä aikaa lenkkeilemään ja lukemaan kirjoja. Kirjoittaminenkin kiinnostaa näköjään jälleen, kun olen pyöritellyt kaikenlaista sälää mielessäni jonkin aikaa.

Välillä saan diy-puuskia ja harrastan kausittain jotain näpertämistä, maalaan kukkaruukkuja ja kaapinnuppeja tai neulon kukkaruukuille päällisiä. Viherkasvit on helppo harrastus, ne kun voi unohtaa välillä kokonaan ja ajoittain taas nysvätä mullanvaihtojen ja pistokkaiden kanssa.

Teen myös bokashia ja tuotan parvekkeellamme biojätteistä multaa. Sitä tulee tällä hetkellä niin reilusti, että suunnittelen jo tomaatinkasvatushommia.

Minimalismiin monissa yhteyksissä kietoutuva zero waste-ajattelutapa kiinnostaa myös, mutta sillä saralla teen vielä lähinnä ajatustyötä ja pikkuruisia muutoksia näin alkuun.

Ennen kaikkea olen päässyt irti siitä vielä nuorempana vaivanneesta ajatuksesta, että elämäni ja minun ihmisenä pitäisi olla jotenkin erikoisia. Että pitäisi olla kiinnostava ja omaperäinen tyyli, persoonallisia harrastuksia, käydä tietyissä paikoissa, olla tietynlainen ja toteuttaa tätä erikoisuuttaan etenkin jatkuvasti ostamalla.

Nääh. Näin on hyvä.

Uusi, hollanninkielinen todellisuus

Tein pienen henkisen läpimurron ja tartuin viimein hollanninkieliseen kirjaan. Siis ihan oikeaan romaaniin.

Olin kierrätyskeskuksessa etsimässä kukkaruukkuja ja kippojen lisäksi mukaan lähti David Nichollsin One Day-käännös De Eerste Dag. Vähän nimeltä tuttu käännöskirjallisuus tuntuu aluksi helpommin lähestyttävältä kuin jokin belgialainen klassikkojärkäle. Ensimmäisen luvun kanssa vähän takeltelin kun yritin ymmärtää joka sanan, mutta sitten pääsin sisälle tarinaan ja jatkan vain lukemista siitä huolimatta, että välillä pitää pysähtyä miettimään.

Vähän aikaa sitten löysin kiinnostavaa uutta, belgialaista mutta englanninkielistä musaa, kun vilkaisin paikallisia Music Industry Awardseja ja antwerpenilainen räppäri-laulaja Coely voitti vuoden naisartisti-palkinnon sekä ensimmäistä kertaa jaetun urban-kategorian.

Jälkimmäisen pystin jakoi ohjaajakaksikko Adil El Arbi ja Bilall Fallah, joiden vastikään ilmestynyt leffa Patser veti avausviikkonsa aikana 114 000 katsojaa.

Patser (joka tarkoittaa gangstaa) kiinnosti tietenkin senkin takia, että se sijoittuu Antwerpeniin, jota myös Euroopan kokaiinipääkaupungiksi tituleerataan. Patserissa belgianmarokkolainen lähiöporukka haluaa gangstoiksi, joilla on hienot autot, paljon massia ja muiden kunnioitus. Tyypit pöllivät kokkelilastin vääriltä ihmisiltä ja saavat aikaiseksi huumesodan Amsterdamissa ja Antwerpenissa.

Viihdyttävä leffa, ja olin iloisesti yllättynyt, miten hyvin pystyin seuraamaan leffaa tekstitysten kanssa. Mitään standardikieltähän se ei todellakaan ollut, ja opin uusia slangisanojakin. Tunsin itseni kyllä aika kääkäksi, kun googlettelin slangisanastoa leffan jälkeen… Antwerpenin puhekieli ei ihan sulaudu siihen standardihollantiin, mitä opettelen. Voisikohan oppia molemmat?

Olen kuitenkin päässyt askel kerrallaan kokonaan toiseen kulttuuritodellisuuteen, ja se on mahtavaa. Ei nyt ehkä tajunnan räjäyttävää, mutta virkistävää. Onhan tämä kuitenkin ensimmäinen aikuisiällä haltuun ottamani kieli ja ihan erilainen kokemus kuin englannin ja ruotsin oppiminen hitaasti 9-10 -vuotiaasta lähtien.

Saan myös hirveästi kiksejä siitä, että pääsen osaksi ympäristöäni enkä lillu enää sellaisessa irrallisessa ja ulkopuolisessa sivustaseuraajan kuplassa. Niin paljon enemmän tekemistä, luettavaa ja nähtävää käden ulottuvilla!