Browsing Tag

Tampere

Keski-Suomen ytimessä ja Tampesterissa

Siirryn Onnibussilla Jyväskylään ja lähden Uuraisille. Uuraisilla olen ollut useitakin kertoja, koska valtatien varrella oleva Hirvaskangas kuuluu Uuraisiin. Hirvaskangas on myös paikka, jossa Huutokauppakeisari saa myytyä mitä vaan vahvasti ylihintaan. Blogi ”Viinilaakson viemää”, kertoo enemmän tästä Suomen Sothebystä. Tänään en mene kuitenkaan sinne, vaan Uuraisten kirkonkylälle.

Uuraisten keskustaajama, kirkkokin on jossain syrjässtä, on geneerinen. Siellä on muistomerkki Keski-Suomen läänin keskipisteelle. Kukaan ei varmaan ikinä ole kaivannut tietää, missä se on, mutta se on Uuraisten kunnantalon vieressä.

 

Ilmeisesti kukaan merkittävä ei ole ikinä syntynyt Uuraisilla, että sille oltaisiin tehty patsasta keskustaan. Keskipisteeltä löytyy kätkö pienen etsimisen jälkeen ja Uurainen uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Uuraisten keskustaan ei olla montaa kätköä tehty, ehkäpä kätköttäjänkään mielestä siellä ei ole muuta nähtävää kuin keskipiste.

Paikallisessa Matkahuollossa siirtokarjalaiset puhuvat Sortavalan seudusta ja matkoistaan sinne. Alun perin Laatokan Karjalan väkeä sijoitettiin näille seuduille, kuten Juice lauloi_ ”Äiti käveli Laatokalta Vimpeliin, sai vain rakkoja varpaisiin”.

Asiallinen bussikatos

Odotellessani bussia paikalliset mopopojat polttavat kumia asfaltilla. Siirryn Saarijärven bussiin.

Saarijärvelle mennessä Uuraisten mäkimaisemat muuttuvat järvimaisemiksi. Järvet vaihettuvat Suomenseläksi. Tie seuraa Lanneveden ja Summasen rantoja. Siellä on yllättävä nähtävyys: kivikauden kylä. Olen hyvin tietoinen kivikauden elämästä, mutta hyvä, jos asia konkretisoidaan koululaisille paremmin kuin oppikirjan piirroksin tai museokäynnein.

Saarijärvi tunnetaan lähinnä fiktiivisestä Runebergin runon Saarijärven Paavosta, joka pani leipään puolet petäjäistä. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että runossa hän auttoi heikompiosaisia.

Alkuun menin kirkolle, missä on juuri Saarijärven Paavoa esittävä patsas. Vaikka kirkossa oli valot päällä, ovet olivat kiinni.

Kiirehdin vielä hakemaan toisen kätkön, mikä tutustutti minut Saarijärven kaupungin toriin. Saarijärvellä olin viimeksi vuonna 1982 kesäkuussa ja muistan, että silloin satoi lunta.

Saarijärvellä pitää käydä useamminkin, koska Saarijärvellä on myös Pyhän Häkin kansallispuisto. Julkisilla liikkuville se ei ole mitenkään helposti tavoitettavissa. Viisainta olisi ehkä yrittää tunkea fillari jonkin bussin kyytiin ja polkea loppumatka kansallispuistoon. Vaikka siellä kulkee rata, henkilöliikennettä ei ole.

Päivän harmauden muuttuessa pimeäksi lähden bussilla Jyväskylään. Siellä oli eräs nainen Lehtimäen opistolta ja hän kyseli kaikenlaista ja matka meni nopeasti jutellen lievästi hänen ja kuljettajan kanssa. Kun mainitsin hirvistä, niin kuljettaja sanoi, että useita lähetä-piti tilanteita on sattunut.

Jyväskylästä tullessa Tampereelle viereisellä penkkirivillä nainen teki työtä läppärillä ja näin, että oli ”huuhaa-humanismia” ja tekstissä oli Jyväskylän yliopiston logo. Jos hän olisi ollut vielä Savosta ja kuvitellut Jyväskylän olevan Suomen Ateena, kaikki olisi niin kuin kalevauva.fi:n kappaleessa ”Jyväskylä”.

Tänä yönä minulla on seuraa dormissa naisesta, joka kuorsasi, mutta onneksi sain nukuttua jonkin verran.

Lähden Tampereella ennen filmifestivaaleja parille kätkölle. Yksi on taidemuseon vieressä.

Miten ankastakin saadaan ruma. Helsinkiläiset polttivat gorillansa ja se oli ihan oikein.

Taidemuseon vieressä on Amurin työläiskorttelia. Toinen kätkö esitteleekin hieman Amurin työläisiä, mutta tutustun aiheeseen syvällisemmin. Valitettavasti itse työläiskortteli on kiinni. Sinne pitää palata sitten kun se sattuu olemaan auki.

Kun on isänpäivä, niin isoisäni isän osoite oli Kalliokatu 16 vuonna 1916. Enää ei ole koko Kalliokatua, vaan siihen on rakennettu kerrostalot päälle.  Kalliokadulla pidettiin kolmikerroksista rakennusta suurena, mutta toisaalta sitten siihen lähelle kohosi Laivayhtiön talo 1908.

Laivayhtiön talo

Kalliokatu 16 oli myös tunnettu prostituoitujen osoite. Kaupunkiin muuttaneiden naisten oli alkuun vaikea löytää työtä, mutta heistäkin suurin osa meni tehtaisiin. Mitähän työväenliikkeen naiset ajattelivat prostituoiduista joukoissaan.

Siirryin Hervantaan filmifestivaaleille, mitä on käsitelty syvällisemmin tässä blogissa.  En paljon elokuvista tiedä, mutta sen näin, että saksalaiset ja espanjalaiset tuottavat laadukkaita lyhytfilmejä joka vuosi.

Sen jälkeen siirryimme syömään läheiseen Pranzoon, jossa ei ollut teen juojille tarjolla kuin kylmää vettä.

Hervannasta poispääsy oli vaikeaa, koska valtava ratikkatyömaa oli edennyt sinne saakka, joten jouduin menemään bussilla ensialkuun väärään suuntaan, että pääsin palaamaan keskustaan. Ensin ajattelin mennä Rajaportin saunaan, mutta Rajaportin sauna oli kiinni huollon takia. Tällainen olisi pitänyt selvittää jo etukäteen. Katsoin kahta muuta saunaa, mutta ne olivat sekasaunoja, joihin vaadittiin uimapuku. Mitä se sellainen on, että saunassa on uimapuku päällä. Krisulassakin ymmärretään saunoa alasti, vaikka on sekasauna. Uimapuvussa saunominen on kyllä merkki saunakulttuurin mätänemisestä. Ei siis saunaa minulle.

Dormissa oli juttuseuraa itseäni parikymmentä vuotta vanhemmasta mummosta, mutta hän kuorsasi yöllä, enkä nukkunut kovinkaan hyvin.

Ilma oli taas harmaa ja kun koko keskusta oli niin sekaisin, ettei siellä tuntunut pääsevän mitenkään liikkumaan mihinkään, niin päätin jättää Sulkavuoren ja Nirvan toiseen kertaan. Sulkavuori on paikka, jossa eräs viinaa polttavista esivanhemmistani, siän mummon isä, oli kompuroinut kännissä ja luullut, että kuu taivaalla oli häntä hakemaan tulevan vaimon lyhty. He asuttivat Eskonperkiön torppaa. Mietin, tuleeko nämä kaikki perkiöt venäjän sanasta ”bereg”.

Sen sijaan lähdin junalla kotiin ja olin niin laiska, että menin Turun kautta. Helsingin kautta joutuu kulkemaan portaat Pasilan ja Karjaan asemilla, mutta Turun kautta kulkiessa ei ole mitään portaita. Käveleminen kun sattuu ja onnun jonkin verran. Lääkärin mukaan se johtuu siitä, että lihaksissa on kiputriggereitä ja vehnä ärsyttää sitä. Mutta kahdeksan miljardia ihmistä syö vehnää ja ainoastaan minut se panee ontumaan.

Harvoin näissä blogeissa kerron sairauksistani, mutta isänpäivän kunniaksi voin kertoa lihaskivuista. Isä kun kysyi: ”Kelle tästä voi valittaa” ja vastasi siihen itse: ”Valita vaikka Jurvan asemapäällikölle!” Turha valittaa, kukaan ei kuuntele. Hänen isänsä myös sanoi, ”ken reissuun lähtee, reissun kestäköön!”.

Nyt ne aprikoi, pitäisköhän tsiigaa Ähtäri

Tampereella on taas vuotuinen geokätköilyaiheinen lyhytelokuvafestivaali GIFF, josta saa omiin geokätköilytietoihinsa virtuaalisen matkamuiston. On tämä GIFF monessa muussakin paikassa (myös Suomessa), mutta on tullut tavaksi matkustaa juuri Tampesteriin. Tampesterissa on Dream Hostel eli Ankkala ja paljon muutakin kivaa.

Filmifestivaaleille mennään yleensä pitkän kaavan mukaan ja minäkin päätin kiertää sinne Ähtärin kautta. Niinpä menin viimeisellä junalla Helsinkiin ja siellä vaihdoin Rovaniemen junaan, jossa yritin kuosittaa penkillä sen yön. Aamulla neljältä sitten ulos Seinäjoen asemalla ja paikallisella kiskobussilla eli modernilla lättähatulla Ähtäriin.

Oli tietysti niin pimeää, etten nähnyt mitään maisemia, mutta menin Alavuden ja Tuurin kautta. Alavus kuuluu kuntiin, joissa en ole käynyt kuuna koskaan milloinkana. Niitä ei ole montaa ja niistäkään en ole varma, olenko käynyt ne lapsena. Nyt kuitenkin käyn ja Alavudelle palaan uudestaan geokätköilemään. Eihän nyt se, että tuijottaa pimeää junan ikkunaa anna mitään kuvaa kunnasta vielä.

Ähtäristä tietysti on Juicen kappale ”Kulttuuri saapui Ähtäriin”.  Korviin se kuulostaa renkutukselta, mutta silloin missaa Juicen syvälliset sanat. Lempi Julion ja Josén voi tarkoittaa kahden miehen rakkautta, mutta eiköhän se oli Julio José Iglesias, mitä pääasiassa Juice tarkoitti. ”Jaatisen allas” tarkoitti tekoaltaita ja Jaatinen oli Simo Jaatinen  , joka Hesarin todellisuudessa rakensi Vuotoksen. Muiden todellisuudessa Vuotosta ei olla rakennettu vieläkään.

Olin ainoa matkustaja koko junassa. Juna pysähtyy myös Ähtärin eläinpuistolla. Eläinpuisto oli syy, miksi kävin siellä lapsena. Ähtärissä on kuitenkin käyneet kääntymässä monet Suomen historian merkkihenkilöt ja esimerkiksi Eugen Schauman harjoitteli siellä ampumista. Nyt eläinpuistossa on panda ja sen näkeminen on arvokasta. Kukapa kävisi eläinpuistossa näkemättä pandaa.

Kahvio? Tuskinpa.

Minä kuitenkin pysähdyin Ähtärin asemalle, josta löysin geokätkön, joten Ähtäri uudeksi kunnaksi geokätköiltyjen kuntien joukkoon. Sen jälkeen kävelin kaupungin niinsanottuun keskustaan, joka noudatti geneeristä suomalaista kirkonkylä-arkkitehtuuria, jota olen kurkkujani myöten täynnä. Kävin hakemassa toisenkin kätkön ennen bussin saapumista.

Päivä rupesi valkenemaan harmaaksi ja huomasin, että täällähän on järviä, joten ei Ähtäri ole ihan tyhmä paikka. Ähtäri on vähän samanlainen kuin Haapajärvi. Ennen kaikkea kuitenkin Haapajärven bussiasemalta lähtee busseja Soiniin ja muihin eksoottisiin paikkoihin.

Minä kuitenkin menin Virroille ja kunta vaihtui jotenkin vaivihkaisesti. Virroillakaan en ole käynyt koskaan, kuuna, milloinkana. Virroilla oli Killinkosken mielenkiintoiselta näyttävä perinteinen tehdasalue.

Killinkosken vanha tehdas, joskin kuva kertoo enemmän säästä kuin mistään muusta.

Killinkoski on paikka, joka näytti oikeasti panostavan itseensä, ainakin kotisivujen verran. Killinkoskella kannattaa käydä, kun siellä on oikeasti tapahtumassa jotain ja ehdottomasti, jos sattuu alueelle.
Myöskään Virroilla en ollut ollut koskaan, kuuna milloinkana.

Herrasen taloja

Virroilla vaihdoin bussia Kankaanpään suuntaan menevään ja menin nelisen kilometriä Herraseen. Siellä oli suuri matkailukeskus ja perinnekylä. Löysin sieltä kätkön, joten Virrat uudeksi kunnaksi geokartalleni.
Oikeammin olin tullut sinne siellä olevan haastekätkön vuoksi. Haastekätköön vaadittiin kolme eri tyyppistä kätköä kolmesta eri maasta kolmena peräkkäisenä vuorokautena. Sain sen, kun matkustin Hampuriin Kööpenhaminan kautta joitain vuosia sitten.

Lähestyn haastekätkön sijaintia. Sanotaanko, että lievästi kastuin sitä etsiessäni.

Karttaan oli merkitty aita perinnekylän ja matkailukeskuksen välille, mutta eipä sitä ollut, joten oikaisin sinne teelle. Sain tietää kylän olevan aktiivinen lähinnä kesäisin. Kesä on ihan hyvä, mutta jos vakavasti matkailee, pitää matkailla esimerkiksi marraskuussa, jolloin on loputon harmaus.

Eipä ollut itikoita, mutta ei myöskään kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, että olin rähmälläni maassa selvin päin. Kesällä saattaisi olla kyselijöitä ja innokkaita avustajiakin. Saattaapa kätkö hävitäkin innokkaiden avustajien kyytiin.

Herrasesta tilasin taksin Virtain keskustaan. Ei ollut halpaa, mutta olisin pahasti kastunut kävellessä. Sitä paitsi, koska kilpirauhaseen liittyy lihasoireita ja lihaskipua, onnun joka ainoalla askeleella, joten ei se kivaakaan olisi ollut. Matkailukeskuksessa on myös hostelli, mutta hinnat ovat melkoisen paljon kalliimpia kuin Tampereella, joten sen takia ei olisi kannattanut yöpyä ja näillä ilmoilla, kun ei ole suurta hinkua nauttia ulkoilmasta. Jäi sinne perinnekylään vielä pari geokätköä.

Virtain keskustasta kuitenkin vielä loggaan yhden kätkön.

Virtain kirkko. Miten noi lapset tulivat tuohon kuvaan.

Matkahuollossa ohjeistetaan, että bussi tulee ensin pihaan, mutta sitten myös pysäkille. No, eipä tullut pysäkille, vaan lähti suoraan pihasta kohden Tamperetta. Matka ei ollut täysin mielenkiinnoton, koska tie meni Torisevan rotkojärven reunaa. Se oli melkoisen vaikuttava paikallistason nähtävyys.

Menin Dream Hosteliin huoneeseeni ja sain ensimmäisen yöni nukuttua yksin ja hyvä niin.  Ilmeisesti kaikki muut ovat saaneet tietää, että koko Tampere on tuhottu infernaalisella työmaakaaoksella ja välttäneet sinne tulemista. Minä ajattelin, että kaaos olisi jo helpottamaan päin, mutta todellisuudessa se oli muuttunut viime käynnin jälkeen pahemmaksi.

 

Elokuvia, Rajaporttia ja Jämijärveä

Edessä oli sekä pyhäinpäivä että sunnuntai. Luonnollisesti bussien liikkuminen oli erittäin nihkeää kumpaisenakin päivänä, joten olin laskeskellut, että voisin käydä maanantaina Jämijärvellä. Sitä ennen olisin Tampereella.

Nyt oli vuorossa geokätköilyfilmit Hervannassa Cinolassa. Paikat olivat menneet lähestulkoon kaikki. Taso oli korkea ja esiteltiin esimerkiksi kätköilyä Vilnassa. No, minähän olen siellä jo kätköillyt, joten eipä se paljon uutta tarjonnut. Filmit on pistetty kaikki nyt youtubeen.

Filmien jälkeen syötiin läheisessä ravintola Pranzossa. Minä en ole ollut koskaan oikein tyytyväinen heidän tarjontaansa, joten tässä on perinne, jonka voisin katkaista.

Syönnin jälkeen sopii pieni liikunta, joten menin bussilla Hervannasta suoraan Lentävänniemeen toiselle puolen kaupunkia. En ole siellä ollut koskaan. Tampereella on paljon outoja paikannimiä ja Lentävänniemi on yksi sellainen. Siellä oli kuitenkin haastekätkö, jonka vaatimuksena oli vähintään yksi kätkö vuosilta 2000-2013. Viime reissuni Keravalle, jossa kävin Suomen vanhimmalla geokätköllä, toi minulle tuon vuoden 2000 ja muut oli ennestään, joten saatoin sen kätköpurkin käydä loggaamassa. Pimenevässä illassa kävelin sitten vielä Lielahden kirkolle, jossa oli myös kätkö. Oli vain niin, että taskulampun kanssa sitä ei ollut helppo löytää. Itse kirkkokin oli kiinni.

Lentävänniemeen mennessä olin huomannut, että siellä Lielahdessa on Tapolan tehtaat ja kuulemma se on paras paikka mustamakkaralla herkuttelulle. Siis sen mustamakkaran, josta en alun perinkään ole tykännyt kaupungissa, josta myöskään en pidä.

Siirryin sitten Rajaporttiin saunomaan. Se ei ollut ihan yksinkertaista, kun Metson kohdalla oli iso työmaa ja piti mennä Keskustorille saakka ja sieltä sitten Rajaportille.

Saunassa on iso kylpyankka, joka oli minun kanssani saunomassa. Siellä oli myös eräs rouva Göteborgista ja hänelle kerroin kuinka kylpyankka toimii muistutuksena siitä, että on sisäinen untuvikko, joka kaipaa huolenpitoa (ja pullaa) eikä sitä saa koskaan laiminlyödä. Hän sitten otti sen itselleen ja vei sen ulos kanssaan ja sitten kun olin lähdössä pois, hän vei sen takaisin saunaan. Vähän katkera olin, etten saanut saunoa ankan kanssa, mutta eipä se minun ollutkaan.

Rajaportissa oli jotain pellavasiemenöljyä, joka sai minut yskimään kauheasti. Muutkin yskivät.

Rajaportista menin sitten yöpaikkaan, jossa nukahdin melkeinpä välittömästi. Sitä se sauna teettää.

Seuraavana päivänä menin Mustamakkaraan eli hotelli Torniin, näköalakerrokseen.

Koko Tammela pitäis räjäyttää. Mun mummoni asui tuossa kuvan keskipaikkeilla. 

Sorsu. Täällä minä kuoriuduin. Oikeammin, minulla oli varhainen lapsuusmuisto sorsien ruokkimisesta täällä ja kuinka sorsan nokka nappasi minua kiinni sormesta.

Tampere näyttää kivemmalta Amuriin päin katsottaessa.

Muistin unohtaneeni kilpirauhaslääkkeen oton, joten palasin takaisin maan pinnalle ja kävin hakemassa ne varusteistani, jonka jälkeen menin Kehräsaareen odottamaan leffan alkamista.

Suomesta lähti vasemmistolaisia Derkkulaan 1980-luvulla opiskelemaan sosialismia ja dokumentti käsitteli sitä, mitä näille ihmisille kuului nyt. Minä en lähtenyt, vaan sen sijaan Derkkulasta tuli professori Jûrgen Sagert opettamaan minulle sosialismin taloustiedettä. Johtuukohan siitä, mutta minulla on hyvin taloustieteellinen näkemys sosialismista. Toisin kuin elokuvan ohjaajalla, minun suvussani ei puhuttu sosialismista. Se varmaan johtuu pettymyksestä reaalisosialismiin ja toisaalta siitä, ettei oltu tutustuttu rahavallan rakkikoiriin. Minulla on kokemusta kaikista. Minäkin olisin halunnut lähteä kouluun Derkkulaan nuorena. Joka tapauksessa, filmi kierteli ympäri maailmaa, kuitenkin globaalissa etelässä, eikä oikein kukaan ollut kyynistynyt eikä ryvennyt finanssikapitalistiksi.

Ei ollut mahdollisuutta jäädä pitemmäksi aikaa keskustelemaan vanhoista, kun oli kiire nukkumaan. Seuraavana aamuna kello herätti ja lähdin Ikaalisten kautta Jämijärvelle, jossa oli kohteena punaisten muistomerkki.

Matala hauta

Muistomerkillä oli geokätkö, joka löytyi ihan välittömästi, joten Jämijärvi geokätkökartalle. En ole käynyt Jämijärvellä koskaan muutenkaan. Iso alue oli aidattu hautausmaaksi, mutta siellä oli vain yksi risti ja punaisten muistomerkki ja sitten näitä kaivantoja. Kävi ilmi, että lahtarit olivat olleet viemässä punaisia tätä tietä mukamas Kankaanpäähän, mutta valmiiksi oli kaivettu haudat tänne Lauttakankaalle ja sovittu, että se on todellinen matkan päätepiste. Niinpä punaiset ammuttiin kuopan reunalle ja huonosti peiteltiin, kun vielä haudastakin huusi, että ”perkele lahtari, et edes osunut kunnolla!”. Niin huonosti oli peitelty, että saattoi jäädä käsikin näkyviin. Raskas on lapio tottumattoman kädessä. Kuolleiden lukumäärä ei ole tiedossa, ainakin kahdeksan on, mutta saattaa olla parikymmentä teloitettua.
Teloitettujen kaverina on yksinäinen, murtunut risti.

Yleensä on ollut jokin syy, miksi ei ole siunattu kirkkomaahan. En ole selvittänyt, mikä tarina tämän haudan takana on, mutta se kyllä kiinnostaa.
Tästä hautausmaasta oli vielä erotettu omaksi siivukseen aidalla helluntalaisten hautausmaa. En sitäkään tiedä, miksi heillä on omansa eikä heitä ole haudattu yhteiseen hautausmaahan muiden kanssa.

Ihmetystä herättää, miten nopeasti on teksti kulunut melkeinpä lukukelvottomaksi

 

Hautausmaan ympäristössä oli töyhtötiaisia, korppeja ja käpytikka. Jämijärveä kutsutaan Satakunnan Lapiksi. Vaikuttikin olevan mukavaa metsäseutua. Syrjemmältä on vielä paljon laavujakin. En pitäisi mahdottomana, jos tulisin tänne uudestaankin, sillä kertaa retkeilemään enkä teloitettuja muistamaan.

Jämijärveltä sitten lähdin bussilla takaisin ja vaihdoin junaan Tampereella. Oli samanlainen tuubi kuin tullessani ja kolisteli Toijalan ja Hämeenlinnan ohitse pysähtymättä. Joka tapauksessa, matka-aika Hangon ja Tampereen välillä oli siedettävä.

 

 

Elokuvia katsomaan Pirkanmaalle

Vuotuinen GIFF-tapahtuma läheni taas. Siinä näytetään geokätköilyaiheisia lyhytfilmejä ja palkkioksi saa virtuaalisen matkamuiston. Niitä keräämällä tarpeeksi saa sitten logata haastekätkön. Olen käynyt perinteisesti katsomassa elokuvat Tampereella ja samalla käynyt muutamassa naapurikunnassa. Joskus olen voinut yöpyä kaverin luona. Tällä kertaa hän huomautti, että sunnuntaina tulisi ennakkonäytös dokumentista ”Toveri, missä olet nyt?”. Hänen mielestään voisin olla yhden yön lisää Tampereella.

Tämä matka ei alkanut hyvin, sillä nukuin aamulla pommiin. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin. Ilmeisesti kännykkä ei herättänyt, koska olin pistänyt sen ”älä häiritse” -tilaan.

No, herättyäni etsin opas.matka.fi -palvelusta vaihtoehtoisia yhteyksiä ja rupesi selviämään, etten tule mitenkään pääsemään Virroille, tai pääsen kyllä sinne, mutten sieltä pois. Sen sijaan etsiydyin Tampereelle. Junat kulkivat ajoissa, eikä tällä kertaa mikään armeijan autokaan törmännyt siihen. Juna ohitteli sellaisetkin asemat kuin Hämeenlinnan ja Toijalan pysähtymättä. Toijalassa minun pikkuserkkuni oli vahtinut 1918 asemaa kiväärin kanssa, keittänyt soppaa ja sitten Vesilahdella ollut sitomassa haavoittuneita. Oli saanut kolme vuotta kuritushuonetta Hämeenlinnassa. Onnistuivat pitämään hengissä, toisin kuin monet muut pikkuserkut.

Hän oli palvelijatar. Tuohon aikaan palvelijattaret ja piiat tekivät töitä kellon ympäri, aina valmiudessa ja isäntä saattoi raiskata tai pahoinpidellä ja jos karkasi moista kohtelua, oli irtolainen ja tuotiin taloon takaisin. Usein emäntä oli mukana raiskauksessa kanssa, sanoi, että ei nyt halua, mene piialle. Sitten kun tuli mukuloita, niin kirkko piti huorana, vaikka kaikki tiesivät, miten asiat oikeasti olivat. Kun isäntä kyllästyi piikaan, niin hänet naitettiin rengille ja he saivat jatkaa torppareina.

Ei vuoden 1918 tapahtumissa ollut kysymys torppareista pelkästään. Väinö Linna on hyvä kirjailija, mutta ei hän ole mikään historioitsija eikä väitäkään olevansa.  Pirkanmaalla oli hyvin suuri innostus naisilla liittyä punakaartiin.

Minä en ole myöskään omassa suvussani havainnut sitä, että olisi ollut sekä punaisia että lahtareita mitenkään tasaisesti. Muutama on lahtarina ammuttu, mutta niin paljon punaisia, että rupean kohta pitämään Tammisaaren vankileirin hautamuistomerkkiä omana sukuhautanani. Vaikea oli ”väärää” ideologiaa kannattavan päästä omalle puolelleen tai piilotella. Moni yritti piilotella jo senkin takia, ettei halunnut lähteä mihinkään sotaan. Niinpä minun sukulaisiani oli Koivistonkylässä ihan keskellä sotaa ja he joutuivat lähtemään evakkoon ilmeisesti jonnekin Pirkkalan suuntaan.

Tampereella oli iso työmaa ja aseman mustamakkarakioski oli viety pois. Minä en mikään hirveä mustan makkaran ystävä ole muutenkaan, mutta se kuuluu asiaan. Moni muukin asia kuuluu tamperelaisuuteen ja pidän niistä yhtä vähän. Minun pitäisi olla täällä syntynyt, enkä ole koskaan oikein oppinut pitämään Tampereesta. Tietyistä asioista Tampereella kyllä, mutta en Tampereesta kokonaisuutena. Ensinnäkin, Tampere on suurimmalta osaltaan ihan kammottavan ruma. Niin, en minä sanonutkaan, etteikö Pispalanharju ja Pyynikki olisi hienoja.

Suunnittelen edelleen seuraavan päivän matkaa Ruovedelle ja joudun karsimaan pois, koska bussiaikataulut.

Seuraavana päivänä sitten bussiin ja ilma on kaunis ja matkustan Ruovedelle Mämmilän eri Oriveden kautta. Mämmilä-sarjakuva kuvaa hyvin pirkanmaalaista huumoria: se ei ole vähimmässäkään määrin hauskaa. Olenkohan koskaan edes hymyillyt Mämmilää lukiessani, paitsi että vihdoin se loppuu. Se on kyllä jo pirkanmaalaisen tunnerekisterin laidassa.

Ruoveden seudut saavat minut heti päättämään, että tänne pitää tulla takaisin, jo pelkästään sen takia, että pikkuserkkuni mies kunnostautui Muroleen taistelussa kuularuiskumiehenä.

Hän pääsi kanssa Tammisaaren vankileirin monumenttiin.

Rintama polveili Ruovedeltä Vilppulaan ja olisi hyvä kierrellä kaikki ne paikat vaikka pyörällä myöhemmin. Nyt bussi menee Ruoveden keskustaan ja viimeinen bussi lähtee vähän yli kolmelta iltapäivällä, joten minulla on vain muutama tunti aktiivista peliaikaa. Läheinen geokätkö tulee logattua, joten Ruovesi uudeksi geokätkökunnaksi. Uudeksi kunnaksi ylipäätään, kun en ole täällä aiemmin ollut.

Geokätkö Ruovedellä

Ruovedellä on hieno kunnantalo.

Ruoveden kirkko

Paikallista pienyrittäjää pitää aina tukea

Linja-autoaseman yhteydessä saattoi ostaa paikallisia tuotteita. Valikoima oli hyvin laaja, jopa kalaa oli myynnissä.

Minulla ei ollut myöskään mahdollisuutta käydä Helvetinjärven kansallispuistossa, vaan se jää toiseen kertaan. Se ei edes ole ainoa syy, miksi Ruovedellä kannattaa käydä. Paljon hienoa maisemaa ja historiaa ympäri kunnan useammallekin reissulle. Sääli, että yhteydet bussilla tänne ovat melkoisen nihkeät.

Illan hämärässä palasin takaisin Tampereelle.