Tampere valmistautui Tapparan johonkin otteluun, mutta minulla oli muut suunnitelmat. Kevät on pöllöjen kuuntelun aikaa ja Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys järjesti pöllöjen kuunteluretken pahaimmille paikoille.
Heti lähtiessä bussipysäkillä näin ensimmäistä kertaa tänä vuonna laulujoutsenen Tampereella. Se etenki kovalla vimmalla etelään.
Kohti seikkailua
Pöllövuosi oli alkanut sikäli otollisesti, että olin bongannut hiiripöllön Haranpäällä. Siinäpä nähdyt pöllöt sitten olivatkin. Pöllöretkelle lähti täysi bussilastillinen kuuntelijoita.
Oleellista pöllöretkellä on, että on itse hiljaa
Teiskon kirkonkylässä pysähdyttiin kuuntelemaan. Kuten aina pöllöretkellä, kuultuja koiria on paljon enemmän kuin pöllöjä. Niin oli myös Teiskossa. Tämä retki tapahtui sillä tavalla luomuna, ettei käytetty atrappia, koska ajateltiin sen häiritsevän pöllöä. Se on vähän kuin seisoisi rappukäytävässä hiljakseen ja odottaisi jonkun avaavan oven sen sijaan että soittaa ovikelloa.
Paikallisessa maalaistalossa huomattiin, että pellon laidalla seisoo bussilastillinen ihmisiä hiljakseen.
Ukaa
Seuraavaksi jatkoimme syvemmälle Teiskoon. Tien varrella on useita viirupöllön reviirejä ja mahdollisuudet myös helmipöllön kuulemiselle. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut äänessä. Tuulikin hieman. Tunnetusti tuuli haittaa kuuntelua, eikä pöllökään viitsi huutaa tuulessa.
Enokunta, Orivesi
Silloin tällöin lähdimme seisomaan hiljakseen tien varteen ja kuuntelemaan. Metsässä eivät edes koirat haukkuneet. Kerran kuulin kumeita ääniä kaukaa, mutta tarkkakorvaisemmat pitivät sitä koirana.
Varmaan tuolla on asunut joku, jonka nimi on ”Siiti”. Joku Irma Mullonen sanoisi ehkä, että se tulee saamen ”Siida”-sanasta.
Saavuimme Oriveden eli Mämmilän keskustaan ja sieltä jatkoimme vielä toiselle puolelle Nihuanjärveä yrittämään helmipöllöä. Satoi räntää taivaan täydeltä ja tuuli puhalsi hyvin voimakkaasti. Ei mitään merkkiä pöllöstä. Olen joskus kuullut lehtopöllön huhuilevan keuhkojen voimalla kaatosateessa, mutta kyllä voimakas tuuli on liikaa.
Niinpä palasimme Tampereelle melko aikaisin. Vanhemmiten olen muuttunut tottumattomaksi tätä yöelämää kohtaan, joten olin ihan tyytyväinen, vaikka oli nolla pöllöä. Kerran aiemminkin on ollut nollan pöllön reissu, sillä kertaa oli Uudellamaalla ja atrappia käytettiin.
Kiinnostavaa maaseutua. Voisi pyöräillä tuonne joskus kesällä, kun pöllöillä on maastopoikasia.
Mistäpä Nokia on tunnettu, muuten kuin Nokian pyörän renkaista, nimen antamisesta Nokia-kännykälle, Nokian vesikriisistä ja Nokia Missiosta. No, Nokian taistelusta. Tosin, taistelua tuskin tietää ellei ole minun kaltaiseni historianörtti tai sitten sukua Jaakko Ilkalle, kuten yllättävän moni Suomessa on.
Kun tulin Raumalta takaisin, oli Sastamalan puolella kyltti paikkaan nimeltä ”Maso”. Ajattelin, että siellä käyminen pitää ottaa tavoitteeksi, koska pyöräily nähdään todellisena masokismina joskus. Enhän minä ole masokisti. Voisin olla pikkaisen sadisti. Eikös silloin ole sadisti, jos on julma itseään kohtaan.
Stravassa on tavoite 200 km pyöräilyä helmikuussa ja lisäksi geokätköilyssä on tavoite kerätä parissa kuussa tietty määrä pisteitä kasaan matkamuistoa varten. Sitä paitsi kätkölöydöt helmikuussa kerryttävät geokätköhaastetta, jossa pitää kerätä tuhat löydettyä geokätköä talvikuukausina. Itse purkkihan oli Vuokatilla ja minulla on jo nimi logivihkossa, ainoastaan puuttuu kolmannes niistä kätkölöydöistä. Niiden pitää olla Suomesta.
Aamulla oli pakkasta niin mojovasti, että päätin lykätä reissua seuraavaan päivään, mutta puolelta päivin ajattelin, että voihan siellä ulkona käydä kokeilemassa.
Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja ajo Tampereen läpi oli pujottelua ihmisten ohi. En tykkää siitä, että jalankulkijat tulevat palloilemaan pyörätielle. Kun halusin olla rauhassa liikenteeltä, ajoin Pyynikin näkötornin kautta. Sielläkin oli ulkoilijoita. Sykkeet nousivat 161:een. Pitäisi jatkuvasti jaksaa tahkota näitä mäkiä.
Pyynikki palkitsee maisemilla.
Mitähän Pispalan asukkaat tykkäävät siitä, että minulla jarrut vonkuvat joka kerta, kun ohitan niiden talot. Minusta se on musiikkia. Olen katsonut paljon maastopyöräilyvideoita ja kun jarrut vonkuvat niin se luo oikeaa tunnelmaa.
Nokialle menee aika mitäänsanomaton reitti, joka oli hyvin huollettu kuntarajalle saakka. Nokiallahan on heti tämä kummitteleva Pitkäniemen sairaalan hautausmaa, mutta en mennyt sinne, koska haudat olivat tietysti ihan lumen peitossa.
Heti sen jälkeen on kyltti pyörätiellä Viholaan. Minä en tiennyt, missä Vihola on, mutta ajattelin sen menevän jotakuinkin oikeaan suuntaan. Niin menikin, sillä se seurasi valtatietä 12. Sehän on se valtatie, josta pääsee Masoon ja muihin jänniin paikkoihin.
Eka kerta pyörällä yli Kokemäenjoen. Suomen isoista joista olen ylittänyt Pielisjoen, Porvoonjoen, Vantaanjoen, Uskelanjoen, Aurajoen, Kemijoen ja Torniojoen. Nyt sitten myös Kokemäenjoen.
Kokemäenjoen jälkeen olinkin lähellä muistomerkkiä, mutta sitä ennen purjehti näyttävästi yli merikotka. Niitä talvehtii tyypillisesti jossain järvialueilla, missä on avointa vettä. Muuttaviakin rupeaa jossain vaiheessa olemaan. Vaikea joskus tulkita, eteneekö lintu tositarkoituksella muuttaen vai onko kyse pelkästä kiertelystä. Oli kuitenkin niin matalalla, että ajattelin sen kiertelevän ja pysähtelevän saalistamaan.
Muistomerkille tie tulikin ihan toiselta puolen mäkeä. Googlen kartta antaa sellaisia maamerkkejä kuin K-Citymarket Nokia, Lidl Nokia, JYSK Nokia. Ei ainakaan mitään perinnemaisemaa.
Nuija ei ollut mikä tahansa ranstakka, vaan siinä oli tuollainen piikkipallo
Uusi vuosi 1597 alkoi huonosti nuijamiehillä.
Nokialla nuijamiehet saivat kunnolla selkäänsä sillä aatelisilla oli tykistöä. Nuijamiesten joukko ajettiin hajalleen ja sitten jälkikäteen syyllisiä etsittiin ja tapettiin.
Minun pikkuserkkuni Venäjällä oli miettinyt, kenelle hän oli sukua ja hänelle oli unessa ilmaantunut ankara mies vanhan ajan vaatteissa ja tämä oli kysynyt häneltä, oliko hän merirosvo. Hahmo oli vastanut kieltävästi. Mies sanoi, että hän on tämän minun pikkuserkkuni sukulainen kaukaa menneisyydestä. Kun pikkuserkku näki Klaus Flemingin kuvan, niin hän tunnisti miehen.
Klaus Fleming is your fourth cousin 15 times removed. Knut Jönsson Kurck, till Laukko is your third cousin 15 times removed. Lieutenant Ivar Arvidsson Tawast is your fifth cousin 13 times removed.
Kaikki nuo nuijasodan pahikset ovat minun serkkujani. Mutta rapiat 320 vuotta tuon jälkeen oli minun sukuni vuoro saada selkäänsä Jaakko Ilkan jälkeläisiltä. Siinä huumassa ne sitten pystyttelivät näitä muistomerkkejä. Tämäkin on vuodelta 1933, isänmaallisen hurmoksen ajalta. Se meni välillä koomisuuteen saakka, mutta nyt on edetty sen täyteen vastakohtaan – ketään ei enää kiinnosta menneet tapahtumat. Siis paitsi minua, eikä minuakaan kiinnosta nuijamiesten uroteot, kun omat sukulaiset olivat pahisten puolella.
Ehkäpä ne eivät olleet niin pahiksia, mitäpä jos ne tykkäsivät vaikka ankoista. Joka tapauksessa, en taida mainita suvustani mitään jos olen Etelä-Pohjanmaalla. Muuten häviää pulla pöydästä ja kahvipannukin. Seuraavaksi toivotetaan ovella häviämistä hevon kuuseen. Vierainvaraisuus loppuu jyrkästi.
Päätin lähteä muistomerkiltä tällä kertaa pois. Siellä on multikätkö, joten palaan sinne takaisin vielä. Ajelin Nokian tehdasalueelle. Siellä on Suomen tällä hetkellä 10. eniten favopisteitä saanut geokätkö. Se sanoo paljon, vaikka on niin, että niitä pisteitä annetaan eniten kätköille, jotka ovat hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kätkön avaaminen vaati työkalua, joka minulla olikin mukana. Kätkö sanoi perin mekaanisella äänellä: ”Terve, kaverri!”. Olipas hauska. Siellä oli myös pari reissaajaa, jotka lähtivät mukaan. Toinen vaikutti tutulta. Ei mikään ihme, olin tuonut sen Pirkanmaalle vähän aikaa sitten Mikkelistä. Minnekähän sen tiputtaisi, ettei se olisi heti minulla uudestaan.
Nokian kotiseutumuseolla näytti perin talviselta ja jatkoin Tampereelle. Ajattelin kuitenkin käydä muutamalla kätköllä ja käännyin Pyhäjärven maisemareitille. Siellä ei ollut talvikunnossapitoa, mutta siellä oli tallattu polku.
Näyttää painajaiselta, mutta ihmiset vain astuivat tuon railon yliRailo seurasi Pyhäjärven rantaa varmaan Hyhkynlahdelle saakkaPieni poikkeama Pyhäjärven maisemareitiltä Ranta-Kaarilaan. En ole tuollakaan ennen käynyt, mutta siellä on geokätkö, niin sen takia tulee käytyä.
Päivä rupesi jo kallistumaan kohden auringonlaskua ja sopivasti saavuinkin kotiin.
Ikurin jääveistokset ovat keränneet kansaa ainakin viime vuonna. Silloin ihmettelin, ”mitkä jääveistokset”, missä? Tänä vuonna sitten tuumasta toimeen. Lauhaa on ollut pitkään ja lumet kerkisivät katoamaan monesta paikasta, niinpä minulle sanottiin, että voi, voi, veistokset ovat sulaneet. Toinen kaveri taas päivitteli, että siellä oli jäätä enimmäkseen polulla.
Siispä Ikuriin ihmettelemään. Kävin Ikurinpuistossa geokätköllä ja toteamassa, ettei jääveistokset ole ainakaan täällä. Avuliaalta paikalliselta sain tietää niiden osoitteen: Tuohikorventie 27, Ikurin Vire. Pyörätie meni jotenkin siihen suuntaan. Kiekkokaukalo, talo. Jäinen liukumäki. Ei kai liukumäki ole ainoa jääveistos? Kyltti osoittaa eteenpäin. Aha, metsän reunassa.
Ikuri on Tampereella, lähellä Nokian kaupungin rajaa. Lähellä on myös Ylöjärven raja. Kolmenkulman ABC Nokialla ei ole kaukana täältä.
Jouluisat valot koristivat reittiä
OK, olin menossa geokätkötapaamiseen Kolmenkulman ABC:lle. Se on sellainen paikka, missä ei ole paikkaa, mihin ripustaa takkia kuivumaan. Takki kun kastuu pyöräillessä talvella.
Kävinpäs Pyynikillä paluumatkalla. Nyt ei ole pullajonoa. Sielläpä siintää Pirkkala. Pirkkala niin kuin Pirkkalan moniste. Nyt lapset olivat Helsingissä valinneet tietää sateenkaariväen aiheista ja netissä syntyi huuto ja vaatimus siitä, että kouluopetuksen on oltava arvoneutraalia. Onko se ollut sitä ennen: ei ole. Pirkkalan moniste aiheutti suuren kohun, koska materiaali myötäilee marksilaista historiankäsitystä. Minun aikanani koulussa vallitsi ”koti, uskonto, isänmaa” -ideologia. Siitä ei syntynyt kohua, mutta moni muistaa omassa koulussaan linjan olleen tuon kaikkine ylilyönteineen. Koulu ei ole neutraali arvojen suhteen, voidaan vain peittää silmät koulun arvoilta. Myöskään museo ei ole arvoneutraali. Eipä edes jääveistokset ole, koska polku siellä metsässä on esteellinen. Mutta jospa olisikin esteetön, niin onko sekin sitten arvo.
Strava julkaisee raportin Year in Sport. Niin, on tässä tultu urheiltuakin, 2340 kilometriä pyöräilyä. Kaikki se ei tietysti ole tapahtunut Tampereen lähialueilla, mutta suuri osa siitä on.
Mitäs täällä on tarttunut linssiin: 1) Tampere on maailman saunapääkaupunki ja 2) Sisällissodan tapahtumat.
Saunapääkaupunki Tampere
Geokätköilyn adventure labiin piti keksiä jokin idea ja minulle selvisi, että Tampere on saunapääkaupunki. Asiantuntijat ovat valinneet, ei voi kyseenalaistaa. Ehkäpä Kiilopään saunamaailma tai Nurmoilan saunat eivät tee paikkakunnistaan saunapääkaupunkeja, kun kumpikaan ei ole kaupungissa. Jään miettimään, pitäisikö Tampere saunoa läpi. En ole hyvän saunan asiantuntija. Olen saunonut joissain Tampereen saunoissa. Aika näyttää, tuleeko niistä sitten raporttia. Saunotut saunat: Nekalan siirtolapuutarhan sauna, Rajaportin sauna, Kaupinojan sauna ja Kaukajärven uintikeskus.
Jotkut vaativat uimapukua, jotkut taas eivät. Uimapuvulliset ovat olleet sellaisia, missä keskeinen osa elämystä on käydä pulahtamassa. Toinen asia: en pidä avantouinnista yhtään.
Näiden lisäksi olen saunonut Hervannan ja Kalevan uimahalleissa, kotona, Aito-keskuksessa ja Nekalan omakotialueella. Nekalan omakotialueen puusauna oli unohtumaton elämys. Adventure Labien tekeminen sai minut käymään sellaisillakin saunoilla, missä en ole ollut asiakkaana. Jos minulle suodaan lisää oikeuksia julkaista niitä, tulee lisää saunoja. Ehkä minun sitten pitäisi käydä niissä myös saunomassa.
Sisällissota Tampereella ja ympäristössä
Minusta ensimmäinen maailmansota on kaikkinensa kiinnostavampi kuin toinen, joka on minusta loppuunkaluttu aihe. Kiinnostavaa Suomessa on, että hävinnyt puoli on saanut pystyttää patsaita. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Sen osoitti Lenin-patsaiden poistaminen Turusta ja Kotkasta. Lähes kaikki muistomerkit pystytettiin vasta sen jälkeen, kun talvisota oli hävitty.
Olen käynyt punaisten muistomerkeillä pyöräillen tänä vuonna Sahalahdella, Teiskossa, Ylöjärvellä, Nokialla ja Tampereella Messukylässä, Kalevankankaalla ja Pispalassa sekä kummankin puolen yhteisellä muistomerkillä Pirkkalassa. Näkemättä on vielä esimerkiksi Epilän ja Kangasalan muistomerkit, sekä Pälkäneen muistomerkki. Lempäälässä olen käynyt aiemmin.
Valkoisen puolen muistomerkkejä Suomessa on huomattavan paljon ja on ollut aina. Osa on hävinnyt. Jos niistä on listaa, en tiedä siitä. Merkittävimmät monumentit Tampereella on Rummin Jussin patsas eli vapaudenpatsas Hämeenpuistossa, Kalevankankaan hautamuistomerkki ja Mannerheimin patsas Leinolassa. En ole käynyt Mannerheimin patsaalla.
Suinulan veritekojen monumentti Kangasalan Ruutanassa on ehkä merkittävin valkoisen puolen muistomerkki. Suinulassa 31.1.1918 ammuttiin 15 valkoista ja siitä tuli merkittävä osa heidän puolensa narratiivissa, kuten sanotaan. Ammutut olivat aiemmin syyllistyneet erinäisiin tihutöihin ja vastustivat pidättämistään aseellisesti. ”Näin nämä asiat koetaan”, kuitenkin, ja teloitukset saivat aikaan joukkopaheksunnan.
Sisällissotaa seurasi sitten 20 vuotta kestänyt hurmoksellisuus, jossa näillä monumenteilla pidettiin isänmaallisia muistotilaisuuksia. Punaisten puolella taistelleet tai heidän sukunsa olivat hiljaa.
Valkoisen puolen monumentti Suinulassa muistuttaa Suinulan veriteoista
Vuosi urheilua
Tilehunt/ruutujahti -kartta
Geokätköilyn lisäksi olen kasannut itselleni tilehunting-ruutuja, eli koko maailma on jaettuna ruutuihin ja ne saa itselleen, kun Stravan jälki käy siinä. Ei ole mitään sääntöjä, eli minullakin on tuolla kartalla ruutuja Toijalasta ja menin sinne junalla ja pyöräilin sitten siellä. Kaakossa eli Hauholla menin bussilla ja poljin takaisin. Ruuduista voi kasata neliön ja kasvattaa neliön pinta-alaa. Minulla neliön laidat pamahtavat Näsijärveen ja Pyhäjärveen. Pitäisi retkeillä kauaksi ulapalle, että saisi puuttuvan ruudun. Minusta ei ole siihen, mutta esimerkiksi tamperelainen Mikko Vulli harrastaa retkeilyä jäällä ja on ottanut Näsijärven haltuun.
Kaakkuri
Tällainen retkeily on antanut minulle melko vähän. Hienointa oli ehkä nähdä spontaanisti kaakkuriperhe lammella. Ennen kaikkea olen nähnyt, että Pirkanmaalla kaikkialle pääsee metsäautotietä tai ainakin mökkitietä pitkin. Metsät on hakattu siihen kuntoon, että siellä viihtyy lähinnä vain hirvikärpäset.
Poislukien selkeät vesistöruudut ja suljetut alueet, kuten lentokenttä, ei ole tarvinnut poistua tieltä ruudun takia.
Myös geokätköily on edennyt niin, että minulla kymmenen eniten kätkölöytöjä sisältävien kuntien joukossa on kaksi pirkanmaalaiskuntaa: Tampere ja Kangasala. Seuraavalla kymmenellä ovat sitten Lempäälä ja Pirkkala. Kaikkien sijaluku tulee nousemaan.
Vaikka Tampereella on hyvät ulkoilumaastot, mietin, mitä on tapahtunut kiintorasteille. Ennen jokaisella kaupungilla oli oma kiintorastiverkostonsa. Onko geokätköily täysin syrjäyttänyt suunnistamisen.
Merry Fucking Christmas
David Goggins puhuu siitä, että jouluna on helppo tehdä päätöksiä tulevaisuuden elämäntapamuutoksista. Mutta kuinka sitten, kun se hyvä fiilis haihtuu. Silloin on todellinen ”Merry Fucking Christmas”. Vuoden mittaan on tullut kolhuja, kuten keskushermostoväsymys, joka teki minulle sietämättömiä kiputiloja alkusyksystä. Pakko kuitenkin myöntää, että olen saanut paljon aikaiseksi jo pelkästään lähialueella. Miten pystyy nauttimaan matkustamisesta, jos ei ole fyysisesti hyvässä kunnossa ja vastaavasti, miten moneen paikkaan pääsee, kun on hyvässä kunnossa. Esimerkiksi tandemhyppy on sellainen, jota ei voi tehdä, ellei omaa hyvää kuntoa ja terveyttä. Tämä vuosi on minun joululahjani minulle.
Lintujakin on bongattu, niin kuin tämä hiiripöllö Hatanpäällä.
