Browsing Tag

Seinäjoki

Geotuuristi

Minua vaivasi reissunihkeys ja lähdin Helsinkiin vasta viimeisellä junalla sen sijaan, että olisin mennyt aikaisemmin bussilla halvemmalla ja notkunut perillä kuusi tuntia. Joka tapauksessa, lähdin kokemaan Rovaniemen yöjunan yön päivävaunussa. Sain jonkin verran nukuttua, vaikka kuulutukset olivat kovalla.

Herättyäni junassa eräs tyyppi tilitti minulle, kuinka hän oli ladannut kännykkää Metsossa (Tampereen pääkirjasto) ja vartija oli kutsunut häntä pedofiiliksi. Oli ajatellut, ehkä, että hän kuvaa salaa lapsia lukemassa kirjoja tai jotain. No, hän oli sitten uhannut vartijaa lakimiehellä.

Seinäjoella kuulin aamun tuimaan fasaanin. Kello oli neljän hujakoilla ja odottelin puolisen tuntia pakkasessa junaa Tuuriin. Taisin taas olla ainoa, joka kulki aamujunalla.

Tuurissa geokätkö löytyi jotakuinkin välittömästi, joten Alavus uudeksi kunnaksi geokartalle. Tuurissa oli muitakin kätköjä ja yksi niistä oli viemärissä, joka näytti ikävän kevättulvaiselta. Tietenkään en mennyt sinne. Sen sijaan kiertelin eräälle toiselle kätkölle ja löysin sen. Sillassa oli lemmenlukkoja. Kuka haluaa vannoa ikuista rakkautta halpahallin luona. No, kukin tyylillään.

Keskinen oli vahvasti kiinni, mutta kun siellä oli hotelli, asiakas päästi minut sisälle. Arvostan, että Tuurissa on majoitusvaihtoehtoja, mutta hotelli olisi ollut vähän kallis minulle. Menin vessaan suorittamaan aamuista vagusstimulaattoririittiäni ja muutenkin kuosiutumaan. Sitten olikin jo aika lähteä eteenpäin, ei minua tippaakaan kiinnosta mikään Blåkläder tai muu roihna.

Juna oli peruttu, ja sen sijaan olisi pitänyt tulla bussi johonkin epämääräiseen aikaan epämääräiseen paikkaan. Sellainen vastaus ei tyydytä minua, minä haluan tietää ihan täsmälleen, mihin bussi tulee ja milloin. Siksi lähdin sieltä pois ihan perinteisellä linja, autolla, joka meni Alavuden keskustaan. Alavus näytti ihan kivalta pieneltä kaupungilta, jossa on vähän omituisen näköinen kirkko. Juha Siltala ja Toivo Kuula ovat syntyneet Alavudella. Sen jälkeen menimme Peräseinäjoelle, enkä totta puhuen ole aiemmin ollut sielläkään.

Odottelin bussia Seinäjoen Matkahuollossa useita tunteja ja join teetä paikallisessa kahvilassa.
Täällä se on ”kaffi”, Merijärvellä se oli ”kahavi”.
Seinäjoki ilmoitti olevansa avaruuden pääkaupunki, vaikka ei ole avaruudessa, aivan kuin Oulu ilmoitti olevansa pohjoisen Skandinavian pääkaupunki, vaikkei edes ole Skandinaviassa. Ymmärtävätköhän ne, kuinka typerältä tuollainen näyttää. Se on Seinäjoki, ei mikään pääkaupunki eikä avaruudessa, ihan tavallinen Seinäjoki vain.

Seinäjoelta lähdin sitten bussilla Kuortaneelle ja bussi oli törkeän paljon myöhässä, mikä suuresti rajoitti aikaani Kuortaneella. Mutta vaikka asiaa kääntelisi kuinka päin, Kuortane oli ahdistavan näköistä korpea ja kuntakeskuskin lähinnä kituutti. Ei ollut lainkaan niin mukava kuin Alavus tai Seinäjoki, moitteiden jälkeenkin.
Kuvautin itseni kelikamerassa.

Sää keväinen, tienpinta kuiva.
No niin, kelikamerakin ehdottaa menemään Lapualle.
Kuortaneella on urheiluopisto ja siellä olikin paljon urheilevia nuoria. En kuvauttanut itseäni kelikamerassa huvikseni, vaan se on eräs kätkötyyppi, joten sillä Kuortane omalle kätkökartalleni. Kamerakätköt ovat hyvin harvinaisia, niitä ei enää julkaista. Moni kamera on iäisiksi ajoiksi poissa.
Kuortane on monen kuuluisuuden syntymäpaikka. Sellaiset kuin Alvar Aalto, Petri Ala-Maunus ja peräsmies-sarjakuvan piirtäjä Timo Kokkila ovat lähtöisin Kuortaneelta.

Petri Ala-Maunus

Olen jakanut tuota kuvaa sormet verillä, vaikken yleensä ymmärrä taiteesta mitään. Jännä, että Kuortane on tuottanut tuollaisia täysin konventioita pilkkaavia ihmisiä. Alvar Aaltokin oli anarkisti. Vähän kuin Kittilä ja Kalervo Palsa.
Lyhyen vierailuni jälkeen bussi tulee ja vie minut takaisin Seinäjoelle ja siirryin junalla Tampereelle ja DreamHosteliin. DreamHostel oli pahasti syrjäyttänyt pikkuankat sivupöydälle, onkohan siellä jokin gentrifikaatio menossa tai jotain. Jotenkin se Tullin Sauna ja bistro on niillä kantava idea nyt, pikkuankat eivät kuulu siihen.

 

 

Erämaan armoille

Seinäjoki houkutteli aloittamaan ulkonanukkumiskauden 21.4. Seinäjoki valikoitui kohteeksi siksi, että geokätkökartassa siellä oli kätkötettyjen laavujen tihentymä, CITO-siivoustapahtuma ja sen naapurikaupungissa Lapualla oli myös moinen laavutihentymä. 50 laavun haasteesta minulta puuttui kahdeksan laavua. Välimatkat olivat kuitenkin niin pitkiä, että otin pyörän mukaan. Rinkkaan pakkasin varuilta myös teltan, jos joutuisin yöpymään muualla kuin laavulla.

Lakeudella ei luulisi olevan vaikeaa polkea, näinkään vahvasti ylipainoisen, rinkka selässä. (Itse asiassa, ”lakeus” on minulle ”Lagevus” Aunuksessa, Venäjän Karjalassa ja Seinäjoen seudut ovat lähinnä tasankoa)

IMG_0013

VR:n käsitys pyörien kuljettamisesta

VR on vähän hankala pyörien kanssa, koska koko Intercity tarjoaa pelkästään kolme paikkaa fillareille ja sittenkin niiden koukkusysteemi on täysin epäonninen. Parempi se on kuin Pendolino tai pikajuna, joka ei tarjoa yhtään paikkaa. Ajattelin, ettei kukaan kuljeta pyörää huhtikuussa, paitsi minä. Ajattelin väärin. Yritäpä kuljettaa pyörä vaikkapa heinäkuussa.

Helsingissä oli lyhyt vaihto Pasilassa ja käytin sen ajan Pasilan kirjastossa. Siellä on Otavan Suuri Encyclopedia, jossa on pyöräilijöiden iloksi kartta paikallisista korkeusvaihteluista Suomessa. Sillähän on paljon enemmän merkitystä kuin korkeudesta merenpinnasta, ellei joku rupea kokemaan hapen vähyyttä Suomen tuntureilla.

IMG_0012

Tässäpä tämä, koko pyöräilevän kansan iloksi.

”Tunnettu tosiasiahan” on, että vaikka Savossa korkeudet meren pinnasta eivät ole häävejä, teihin on lisätty kilometrejä korottamalla teitä mäkien kohdalla ja kaivamalla laaksoissa tiet vielä syvemmälle.

Pasilassa lapset myös myivät Kevätpörriäistä ja alkuun kieltäydyin sellaisen ostamisesta, mutta sitten ostin sen ruskeilta tytöiltä ja pelkästään myötätunnosta heitä kohtaan, kun olin lukenut siitä, kuinka heitä karkeasti kiusataan koulussa. Harmittaa, sillä en haluaisi suosia ketään siksi että joku toinen syrjii. En halua positiivista erityiskohtelua itsellenikään.

Hauskuutin lasta leikkivaunussa opettamalla tämän matkimaan ankkaa. Rupean jopa kohta pitämään muksuista, miten tässä näin kävi.

Seinäjoella sitten ulos junasta. Heti asemalta kätkö ja Seinäjoki uudeksi kunnaksi kätkökartalle ja Etelä-Pohjanmaa uudeksi maakunnaksi ja sitten pyöräilemään kohteeseen. Pyöräteillä oli ihmeellisiä korkeita kivetyksiä ja vaihtumista jalkakäytäväksi. Ennen kaikkea matkalla laavulle oli korkea mäki, joka tuntui aivan erityisen raskaalta. Ei tällaista pitänyt olla tasangolla. Tie lähti kulkemaan Kyrkösjärven tekoaltaan rantaa ja muuttui mutaiseksi. Rupesin epäilemään, että jotain on vialla. Asia varmistui laavun lähellä: kumi oli puhki. Minulla on Marathon Pääskyn pistosuojatut renkaat juuri sen takia, ettei näin kävisi. Niitä on myös erittäin mahdoton vaihtaa tavallisen kuolevaisen, etenkin minun. Siksi rengasrikko tarkoittaa matkan keskeytymistä. Minulle se tarkoitti jalkapatikkaa seuraavalle päivälle. Minulla on ihmeen kummallinen karma, että minä tuhoan kaikki kulkuvälineet, joihin minä kosken. Ehkä luonnollinen selitys on sapelisepeli, jota olin nähnyt Seinäjoellakin myös, sekä minun suunnaton lihavuuteni. On toki ihan eri asia, jos satulassa on jokin 50 kiloinen kuin minä, joka painan sen kolmasti, eikä vielä riitäkään.

Olin kuitenkin tullut ensimmäiselle laavulleni, Järvilaavulle, ja löysin purkin ja loggasin sen. Illan tullen laavulle lappoi porukkaa. Kalasääksi lenteli tekoaltaalla, kuovi huuteli. Illalla vielä pyrytti vähän lunta. Viime ulkonukkumiskausi oli loppunut lumipyryyn, tämä kausi alkaa lumipyryssä.

Ilta Järvilaavulla

Ilta Järvilaavulla

Eniten harmitti se, että olin mennyt hikoamaan pyöräillessä ja hupparini kuivattaminen nuotiotulen avulla oli hieman hankalaa, etenkin kun en kasannut mitään suurta roviota.

Aamulla heräsin teeren pulinaan, laulurastas ja punarinta aloittelivat, kurjet huutelivat kaukana. Makuupussista oli tuskallista kömpiä ulos ulkoimaan, joka oli muutaman asteen pakkasen puolella. Tuli mieleen Spitting Imagen pila Falklandsaarista, jossa lämpömittariin oli merkitty vain pakkasasteet. Pakkasin kaikki tavarani rinkkaan paranoidisesti ajatellen, että joku pöllii jotain. Minun oli kuitenkin pakko palata Järvilaavulle illaksi, koska jätin pyöräni tänne.

Ensimmäinen kohteeni oli Latulaavu kunnanrajalla. Kätköpurkki oli vaurioitunut, mutta löytyi vaivattomasti. Laavu oli luonnonsuojelualueen kupeessa vanhan metsän siimeksessä. Luonnonsuojelualueella luvattiin jopa pohjantikkaa ja siellä oli useita tikankoloja. En kuitenkaan nähnyt näillä seuduin hienoa tikkaa, sen sijaan näin hienon, eteläisen kuukkelin.

Latulaavu

Latulaavu

Ylitin kunnanrajan Ilmajoelle. Ilmajoki täyttää 500 vuotta ja vasta nyt minä pääsen täällä käymään. Minulle Ilmajoki merkitsee pakkotyöleiriä, joka aikoinaan tuotti ruoan Suomen vankilajärjestelmälle ja josta kirjoitin aiemmin.  Sepänpolkuna tunnettu polku muuttui märäksi ja melko huonoksi. Kerranpa polulle oli ihan varta vasten kasattu risuja ikään kuin esteeksi. Se myös ylitti metsään aurattuja ojia. Ylitykset olivat tosin melko vaivattomia. Minä olin alkuun miettinyt, voisiko täällä pärjätä pikkukengillä, mutta olin tyytyväinen, että olin maihareissa. Hyvin rasvatuissa maihareissa voi porskutella parhaimmillaan suonkin poikki jalkojen kastumatta.

Saavuin Hepakat-laavulle ja jännittävästi koppelo lähti rakettina lentämään. Minulla on aina tällainen tuuri metson kanssa, ikinä ne eivät tule tekemään lähempää tuttavuutta, vaan lähtevät rakettina karkuun.

Joka tapauksessa, laavu oli tavanomainen grillilaavu ja yöpyminen siellä olisi vaikeaa ellei mahdotonta. Se oli tehty erityisesti hevosilla saapuvia varten ja siellä oli esterata hevosille. Itse kätkö oli peukalon kokoinen purkki laavussa, joten kesti pieni tovi, ennen kuin saatoin sen sieltä löytää.

Hepakat-laavu

Hepakat-laavu

Hepakat-laavulle jätin homofobian vastaisen tarran, koskapa monella hevosmiehellä -tai hevosnaisella on ongelma homofobian kanssa.

Laavulta polku jatkui leveänä väylänä, mutta kaviot olivat möyhentäneet sen kuraiseksi ja mutaiseksi. Kuvittelin pyöräileväni täällä, mutta selkeästikään täällä ei voi pyöräillä ainakaan tähän aikaan vuodesta. Kaviouralta lähti polku Kivenmaalle ja tässä kulmauksessa näin ainakin kaksi pyytä räpistelemässä minua karkuun ja yhden teerikanan (lintujen naaraat ovat naaraita, koiraat koiraita, kanalintujen koiraat ovat kukkoja, naaraat kanoja, paitsi metson kana on koppelo ja kukko on metso).

Itse Kivenmaan laavu ei ollut ihmeellinen, mutta kätkö vaati hieman ähellystä, ennen kuin antautui. Merkittävämpiä olivat itse asiassa laavun lähellä olevat valtavat lohkareet.

20160422_093612

Kivenmaan laavu

20160422_093651

Kivenmaan lohkareet

20160422_093715

Kivenmaan valtava kivipaasi

Hienot kivipaadet olivat oikeasti jopa laavua parempi syy tulla tänne. Niin, ja muu luonto, sillä hetikohta Kivenmaan laavulta lähdettyäni viirupöllö lensi polun poikki.

Tässä vaiheessa jalkoja rupesi jo painamaan, olinhan taittanut matkaa melkein peninkulman. Kartassa näkyi oikoreitti latulaavulle. Mietin, pääsisikö polkua vaivattomasti Latulaavulle, kun ainakin alku näytti hyvältä. Lähdinkin sitä sitten kulkemaan. Myös tällä polulla oli kosteaa ja väliin piti mennä suon kautta lätäköiden ohitse. Polku johti taimikolle, jonne se täydellisesti sitten katosi. Kaiken lisäksi tämä oli vielä suhteellisen lähellä Latulaavua, vain 400 metriä. Päätin mennä taimikosta läpi, ehkä polku löytyisi uudelleen. Sen sijaan taimikossa oli pieniä allikoita ja sitten yksi ojitusoja, jonka ylitin. Ojia ja lätäköitä rupesi tulemaan lisää. Menin kuusikon suojiin ja sielläkin kulku oli raskasta ojitetun suon laidassa. Kuitenkin polun olisi pitänyt mennä suolle, mutta mitään merkkiä siitä ei näkynyt. Laskeuduin alas ojaan ja sitten taas ylös toisella puolella. Osittain jäätynyt suo rutisi alla kävellessä kertoen, että tämä saattaa vielä kehittyä paljon märemmäksi sulaessaan. Keskellä suota oli toinen oja. Laskeuduin siihen ja taas toisella puolen konttasin ylös. Otin suunnaksi suon laidassa näkyvät kivet. Kivien kohdalla huomasin harmiksi, että on taas oja, mutta oja onneksi loppui kiviin. Suon laidalla näin metsässä puussa valkoisen rätin ja kun menin sinne, siellä kulki hyväkuntoinen polku. Se meni Latulaavulle ja sieltä sitten menin Järvilaavulle, jossa kietouduin makuupussiin illaksi.

Useita ihmisiä tuli käymään Järvilaavulla illan mittaan, muun muassa joukko miehiä, jotka puhuivat outoa itämaista kieltä, pari lintuharrastajaa ja muita paikallisia. Yksi mies kertoi, että tervas on sikäläisellä murteella ”koro” ja se on kuin männyn syöpä, mutta sitten hän puhui toukasta tai perhosesta, joka sen aiheuttaa. Hän kiroili, että tekoallas on jäänyt viimeistelemättä ja sieltä pilkistävät kannot ja että oikeasti olisi kannattanut tehdä siihen korkeammat reunat. Hän myös sanoi, että 1960-luvulla oli Seinäjoen lentokentän luona ollut tanssipaikka, joka oli todella luonnonkaunis ja sinne oli myöhemmin menty viettämään perhejuhlia. Järvilaavusta hän sanoi, että ihmiset olivat nilsineet kattohuopaa sytykkeeksi.

Linturetkeläiset sanoivat, että paikalla on viihtynyt karhu ja joskus sieltä oli löytynyt murhattu nainen.  He kuuntelivat kiinnostuneina havaintoni, erityisesti kalasääksestä ja kuukkelista ja sanoi, että kuukkeli on toden totta havaittu juuri siellä, missä kerroin sen olleen.

Paikalle tuli myös nuoria ja kun yksi heistä havaitsi minun olevan pussissa, hän sanoi ”anteeksi”.

Minä rupean pitämään pohjalaisista ihmisistä.

20160421_173131

Takaisin Järvilaavulla

Illalla pyrytti sakean lumikuuron.

Aamu oli kylmä. On ihan oma tunteensa, kun makaa makuupussissa, eikä millään halua lähteä ulos kylmään. Pakotin itseni kuitenkin aamutoimiin. Tekoallas oli jäätynyt riitteeseen, joten jouduin hakkaamaan siihen reiän, että saisin itselleni vettä. Tämän jälkeen nauttisin hanavettä, ai että se maistuu hyvältä Kyrkösjärven tekoaltaan veteen verrattuna! Pyy vihelteli laavun takana. On se jännä, etelässä kaikki kanalinnut ovat tiukassa, täällä ne pyörivät ihan jaloissa.

Taluttaessani pyörää kuului vielä fasaanin ääni ja järripeippo ryysteli. Lähdin juuri sopivasti, laavulle tulikin jo aamulenkkeilijä pyörällä.

Seuraava ”kätkö” oli kätköilijöiden siivousurakka Luontotalolla Kyrkösjärven tekoaltaan pohjoispäässä. Eräs kätköilijä oli tavannut edellä mainitsemani lintumiehet ja ne olivat sanoneet, että joku nukkuu siellä laavulla. Kun kerroin tarinani, hän sanoi, että ”kyllä pitää hattua nostaa” laavulla yöpymisille. Siivosimme luontotalon ympäristön metsät roskista. Koska siivous oli tapahtunut vuosi sitten viimeksi, ei ainakaan minun sektorilleni jäänyt paljon roskia poimittavaksi.

Pyöräkorjaamoja piti Seinäjoella olla kuulemma vähän kaikkialla. Kun sitten lähdin tästä siivouksesta kävelemään kohti keskustaa, niitä ei missään näkynyt. Tuskinpa ne näin lauantaina pystyisivät sitä nopealla aikataululla korjaamaan muutenkaan.

Seinäjoessa oli puistoinen saari, jota kautta oikaisin. Oikaisu toi minut Mallaskosken ravintolan pihaan. Mallaskoski tarjoaa pienpanimotuotteita ja ravintola on panimon yhteydessä . Valitettavasti ravintola oli kiinni keskellä kaunista lauantaita. Olin tyrmistynyt. Se avaa vasta 29.4. Minusta tuollaisia paikallisia erikoisuuksia pitäisi tarjota ja hehkuttaa vuoden ympäri!

Otin suunnaksi Lakeuden Ristin, jonka ohi olin menomatkalla nopeasti mennyt ja saavuin Aalto-keskustaan, joka oli suorastaan mykistävän hieno ja vertautuu ainoastaan Rovaniemen vastaavaan.

20160423_114319 20160423_114329

Kirjasto oli miellyttävä ja siellä oli kahvio, jossa tarjoiltiin haudutettua teetä ja hyviä nettiyhteyksiä. Kirjastona se toi mieleen jälleen Rovaniemen pääkirjaston. Kirjastoista on yleensä pyritty tekemään kaupunkilaisten olohuone.

Kirjaston luona on tietysti kirkko ja päätin luopua homofobian vastaisesta tarrastani Aalto-keskustassa. Tuli mieleen, että Duudsonit aikoinaan pitivät Priden Seinäjoella. Kaikki eivät siitä tykänneet, koska se oli Duudsonien Pride Duudsonien sivumausteilla ja he olivat omineet virallisen ja vakavahenkisen Priden itselleen. Vaikkakin ymmärrän tätä näkökantaa, sateenkaarilipun heiluttaminen Seinäjoella on radikaali teko ja sopii Duudsoneille niin kuin nenä päähän.

Mainitut Duudsonit näkyvät kaupunkikuvassa myös Duudsonit Activity Parkina. Siellä on pahamaineinen tikkataulu, jossa ei kannata kuvauttaa itseään, jos aikoo joskus ryhtyä ministeriksi.  Narsismistaan tunnettu ministeri antaa itseään heitellä tikoilla, mutta ei tykkää, jos hänen päälleen heitellään Coca Colaa. Itse kuitenkin yllytti heittelemään itseään esineillä. Sori siitä.

Minä kuulin samanlaista kritiikkiä vakavalla tapahtumalla vitsailusta, kun pienellä porukalla järjestimme pinkin lucianeidon, jossa virallisessa Lucia-tapahtumassa Lucianeidon jälkeen tulee meidän omat miespuoliset luciamme, vai onko ”Lucio”-oikein saattueineen ja minä olin tässä saattueessa sateenkaarilipun kanssa. Luciot jäätyivät nähdessään 25000 vellovan ihmismassan, kyttien maijat ja kaikki kansalliset mediat ja minä töytäisin niitä selkään, että nyt mennään ja menimme kanssa. Pelkäsin, että tuli tarttuu kirkon portailla liekehtivistä padoista sateenkaarilippuun. Alhaalla oli runsaasti maijoja ja katsoin parhaaksi liueta, Lucioita haastateltiin. Siltikin se oli minusta vain ruotsinkielisten tradition uudistamista. Samalla tavoin minä hyväksyn, että Duudsonit tekevät Priden Duudsonisti. Minusta Duudsonit ovat valtavan hienoa mainosta Seinäjoelle ja koko Pohjanmaalle, Suomellekin.

Minä itse tykkään tehdä asioita extremesti. Ei se ole niin, että olen masokisti. Ei ole kivaa, että pyörästä puhkeaa rengas, mutta täytyy välillä olla kovaa, että osaa arvostaa normielämää.

Seinäjoelta olin tilannut liput eteenpäin, mutta saman vuorokauden sisällä en pääsisi pyörineni Hankoon. Oli vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Lunta tuiskutti taas. Onneksi ystäväni Raini Tampereella oli kotosalla ja suostui ottamaan minut yllätysvisiitille. Meninkin sitten sinne. Lastenvaunussa yksi lapsista kysyi, miksi juna menee hiljaa. Sanoin, että jospa sen akku on hiipunut ja se pitää viedä keittiöön latautumaan.

Rainilla sattui olemaan vielä saunapäivä ja saunoin sitten erinomaisen pitkään, matkan pölyt pois. Sen jälkeen olikin kiva nukahtaa lämpimään vuoteeseen. Jo Luontotalolla olin arvostanut sisäilman lämpimyyttä. Raini sanoi, että eteläpohjalaiset ovat mukavia, kunnes tekee sen virheen, että aloittaa keskustelun politiikasta.

Tampereella oli iso remontti ja Morkun vieressä oleva tavara-asema siirretään Morkun paikalle. On hyvä, että Tampereella on herätty arvostamaan vanhaa, sääli, että se tuli vasta kun se vanha on purettu pois. Mustaa makkaraa siellä ei arvostettu sen vertaa, että sitä olisi Tammelan torilta sunnuntaina saanut. Rainille jätin muutamia rasismia vastustavia tarroja, vaikka totesimme yhdessä, että Tampereella asia on hyvässä hoidossa muutenkin.

Matkustin sitten kotiin ja Inkoossa lunta oli paikoitellen ihan maa valkoisenaan ja viikko on enää vappuun.