Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Rauma

Kiviäkin kiinnostaa – Sammallahdenmäki

Ennakkoon arvelin, että Sammallahdenmäki olisi vähiten kiinnostava UNESCOn maailmanperintökohde Suomessa. En joutunut pettymään tässä suhteessa. Pronssikaudella, kun iski ihmisiin nostalgia muistella entisiä aikoja, he muistelivat kivikautta, kun ennen pronssikautta ei mitään muuta ollut. Suomessa asuvat jättivät sitten jälkeensä näitä kiviladelmia, koska siihen aikaan muodissa olleiden egyptiläisten hieroglyfien ”ankh”, ”faarao”, ”iibis” tai ”krokotiili” eivät ilmaisseet mitään merkittävää ihmisille, joiden elämässä tärkeällä sijalla oli kiirunoiden pyynti. Pyramidien sijasta tehtiin tuollaisia kaksiulotteisia kivikenttiä ehkä pessimistisesti ajatellen, että kun taas tulee uusi jääkausi, niin se murskaa kaikki pyramidit.

Ajatus moisille rakennelmille tuli Skandinaviasta, niin kuin moni muukin ajatus. Helsingissähän jokainen on nähnyt paljonkin pronssikautisia hautaröykkiöitä, ellei ole sattunut liikkumaan silmät kiinni. Taivallahti, Kulosaari, Herttoniemi, Kasaberget ovat paikkoja, jossa voi käydä inspiroitumassa siitä ajasta.

Sitä paitsi, tämä puuttui geokätköilyhaasteesta minulla. Olin jo käynyt hakemassa haastepurkin edellisenä vuonna Verlasta lammasaitauksesta, nokkosien keskeltä.

Sammallahdenmäelle voi tulla monella tavalla, kuten omalla autolla tai taksilla. Koska minulla ei ollut rahaa kumpaankaan, niin mietin pitkään joko fillaroimista Harjavallan rautatieasemalta tai kävelyä bussista, joka jättää ihan Lapin kupeeseen Raumalla. Siitä olisi 3,3 kilometriä käveltävää Sammallahdenmäen juurelle. Majoittuminen omassa teltassa jossain siellä.

Näin siis päätin tehdä. Tampereelta tullessa oli bussin vaihto Huittisissa ja sitten saavuinkin Lapin kylän laitamille. Ensimmäinen varsinainen kohde oli Lapin kirkko. Se oli suorastaan vaatimaton, mutta adventure lab kierrätti sitä ympäriinsä ja esitteli hautausmaan ja se hautausmaa onkin hienompi kuin kirkko ulkoa.

Ankat

Kun olin taivaltanut 3,3 km, saavuin Kivikylän kotipalvaamolle, missä on tehtaanmyymälä ja lounasravintola. Kivikylän tuotteet ovat Suomesta, mikä ei ole välttämättä asian laita muilla lihataloilla. Kivikylä ottaa asiakkaikseen myös pienempiä lihantuottajia. Luomua en nähnyt missään ja tarjolla oleva töhkä oli prosessoitua ellei peräti ultraprosessoitua, paljon erilaisia E-koodeja, siis. Eniten haluaisin luonnollisena kasvanutta, luonnonmukaista ravintoa saaneen elukan lihaa. Se on kova vaatimus Suomessa. Lammasta siellä ei ollut missään, tuntui olevan kaksi eläintä, sika ja nauta. Siathan syövät kaikkea ihmiselle kelpaamatonta, kuten rypsiä. Naudanliha on ehkä parempaa. Pyrin kuitenkin aina syömään lammasta, kun syön lihaa.

Tätä se Kultapossukerhon jäsenyys tiesi

Ennen Sammallahdenmäkeä on iso, hoidettu kukkaniitty, ilman mitään kylttiä. Se näyttää, mitä on olla ilman kurtturuusua, lupiineja ja jättipalsamia. Normaalioloissahan nuo olisivat vallanneet sen nopeasti. Siksi sanonkin, että se on oltava hoidettu. Ilo silmälle.

Mäen juurella on autioksi jäänyt tila, mistä ei ole kuin yksi sivurakennus pystyssä. Sen lisäksi on huussit, infotaulu, vieraskirja ja piknikpöydät. Myöhemmin totean, ettei järvelle, esimerkiksi, ole mitään yhteyttä. Se ei ole hyvä paikka pystyttää telttaa. Joku voisi yöpyä, tietysti, mökin lattialla. Sellainen, joka ei häiriinny siitä, että sisälle kurkataan silloin tällöin.

Sieltä lähtee sitten erilaisia polkuja, jotka lopulta johtavat pohjoiselle infopisteelle ja parkkipaikalle. Minä lähdin, sen sijaan, geokätkölle. Ensimmäinen kätkö löytyi kivuttomasti ja oikeutti minut loggaamaan maailmanperintöhaasteen. Etsin kuitenkin vielä toisen. Sen jälkeen oli oikea #skumppaakuksasta -hetki.

Geokätköpurkki rinkalla. Rinkka on Haltin mallistoa 1980-luvulta ja aika on ajanut sen ohi.

Nyt on #skumppaakuksasta -hetki

Lähdin tutustumaan muihin röykkiöihin.

Kirkonlaattia. Joku voisi ajaa maastopyörällä tuosta poikki.

Huilu. Jos on pronssikausi ja soturi, niin onko tuo sitten pronssisoturin hauta. Eestiläisille voidaan sitten lesoilla, että mepä tehtiin pronssisotureista maailmanperintökohde ja nyt kaikki tulevat katsomaan sitä. Huilusta tulee myös Huilun Tuhti -makkara. Sattumoisin näin Kivikylän Palvaamolla äärimmäisen kehopositiivisen eli lihavan miehen. En sanoisi, ellen itse olisi ollut äärimmäisen lihava. Kun nämä UNESCOn maailmanperintökohteet painottavat kulttuurin jatkuvuutta, niin kumpi kulttuuri on patologisempi. Minun ehkä pysyvin luonteenpiirteeni on askeettisuus. Jotkut tietysti kieltäytyvät lihasta tyystin, mutta se ei ole minun terveyteni kannalta otollista. Joka tapauksessa, pidin enemmän Johannes Kastajasta kuin Jeesuksesta. No, hyvin harva pitikään Jeesuksesta. Modernille kielelle se on käännetty Matrixissa: ”Some believed we lacked the programming language to describe your perfect world. But I believe that, as a species, human beings define their reality through suffering and misery. The perfect world was a dream that your primitive cerebrum kept trying to wake up from.”

Pistin teltan metsään yhden geokätkön lähelle. En odottanut kätköilijöitä.

Päivällä teltassa oli ihanan lämmintä ja taisinpa vetäistä päikkärit iltapäivällä. Telttani mahdollistaa sen, että melkein toinen sivusta voidaan rullata ylös ja minun ja ulkoilman välissä on vain hyttysverkko, niin että ilma kiertää. Illalla sitten rupesi kuulumaan maajussin traktorin ääntä ja traktori möyri pitkälle yöhön. Aamuyöllä rupesin värisemään Lidlin fleecepussissa ja heräilin tämän tästä. Sitten kurjet huusivat järvellä, joka ei enää ole järvi. Muistan, että aina retkeillessä, aina yöllä kurjet huutavat, elleivät ole sitten muuttaneet pois. Yöllä oli 7°C lämmintä. Lidlin fleece on tosi hyvä kesällä, mutta nyt kyllä olisi vaatinut kunnon pussin. Kurkien jälkeen rupesi jalkaa kramppaamaan.

Aamulla kävin Kivikylän palvaamolla vessassa ja katselin tuotteita sillä silmällä, mutta mikään ei läpäissyt kritiikkiäni. Olisi ollut edes luomulammasta. Ehkä tiskiltä olisi saanut parempaa, jos olisi pyytänyt. Minähän en voinut kantaa mukanani mitään pilaantuvaa. Onneksi huolimattomana olin jättänyt muutaman geokätkön loggaamatta, joten oli paluumatkallekin jotain. Ennen kaikkea pysähdyin uudelleen Lapin kirkolla ja sen hautausmaalla.

Menin Pyörnin kahvilaan juomaan litran teetä. Ehdottomasti oli hyvää. Paikallinen tuli juttelemaan ja kertoi, että siellä oli ollut meksikolainen öljymies, joka keräsi maailmanperintökohteita. Kun sanoin olevani geokätköilijä, hän sanoi, että kerranpa oli kyy tullut ja hyökännyt linnunpöntöstä, kun kätköilijä oli kurottanut sinne. Samoin myös saattaa olla kyy vastassa, kun tunnustelee kädellä koloja. Minulla on vissiin ollut moukan tuuri, kun ei ole koskaan purrut kyy eikä mikään muukaan.

Pyörnin kahvila on myös lahjapuoti ja siellä myydään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mitä ihminen ei tarvitse. Himalajan suoloineen se on paljon enemmän woke kuin Kivikylä vähärasvaisine ryynimakkaroineen. Siis eihän ihmiset lainkaan ripottele Himalajan ruususuolaa ruokansa päälle, vaan keskiluokkaista ylemmyyttä siihen rahvaaseen nähden, joka vetää Kivikylässä siansiivua käkättimeen ja mikäpä maistuisi paremmalta ruoan kanssa kuin pieni annos ylivaltaa. Ellei se ole valkoista ylivaltaa. Bon appetit!
Melkein ostin. Sen sijaan join teetä ulkosalla ne pari tuntia, mitä jouduin bussia odottamaan.

Huittisissa kävin nopeasti vielä lähikätköllä. Huittinen on keskittynyt myös lihan ympärille, mutta muuten niin tavanomaisella paikkakunnalla on komea kirkko. Sen lisäksi siellä on kansallispuisto ihan vieressä, joten se ansaitsee oman käyntinsä vielä, tai ainakin se kansallispuisto. En ole tutustunut Huittiseen paljon edes geokätköillen, vaan minulla on muistaakseni vain yksi kätkölöytö sieltä.

 

Seikkailuni muissa maailmanperintökohteissa:

 

 

 

 

 

Eurajoki, sinne haluan takaisin

Huomasin geokätkökuntakarttaani värittäessä, että minulla on kohta kasassa vuoden 1918 punaisen Suomen kunnat nykyisinä kuntina ja poislukien (pakko)luovutettu alue (jonka kunnista kaikissa ei edes ole geokätköjä).  Kun tulee noista tapahtumista kohta 100 vuotta täyteen, haluan käydä loputkin nyt sitä ennen. Jäljellä olivat Eurajoki, Kumlinge ja Savitaipale.

Eurajoki osallistui veltosti vuoden 1918 sotaan, mutta eurajokelaisia rankaistiin julmasti, 2% kunnan asukkaista kuoli sodassa tai sitä seuranneessa kansanmurhassa.  Saman lähteen mukaan Luvia, joka nyt on osa Eurajokea, oli täysin letarginen sodassa, mutta Eurajoella kaksi kartanoa omistuksineen olivat johtaneet epäreiluun vastakkainasetteluun.

Sen jälkeen Eurajoki tunnetaan tietysti yhdestä asiasta, Olkiluodon ydinvoimalasta, jota nyt tapaan kutsua Olkivuodoksi ja josta on tullut nyt maailman kalleimmaksi rakennukseksi tituleerattu ikuisuusprojekti. Geokätkömielessä Eurajoen alueella on runsaasti kätköjä, joskin niiden saavuttamiseksi minulla olisi pitänyt olla polkupyörä mukana. Se jäi harmittamaan vähän. Eurajoelta on 10 km Sammallahdenmäelle, siihen UNESCOn kohteeseen, jossa minäkään en ole käynyt. Käytännössä, polkupyörän kuljetus julkisessa liikenteessä on epävarmaa, junat ja bussit ottavat, jos on tilaa ja sitä tilaa on yleensä vähän.

Olen pitkään halunnut käydä Eurajokeen kuuluvan Luvian Säpissä, majakkasaarella, jossa on lintuasema. Myöhään syksyllä saari kerää itäisiä kirvisiä. Pikkulinnut yleensä karttavat vettä ja kun ne tulevat idästä, niin ne kiertävät Äänisen ja Laatokan ja tulevat lopulta Suomen länsirannikolle ja päätyvät Säpin saareen. Ehkä rohkeus loppuu Selkämeren äärellä ja ne jäävät Säppiin syömään. Etelärannikko jää taas Laatokan ja Äänisen katveeseen.

Eurajoen kirkko

Joka tapauksessa, menin ensin junalla Turkuun ja sitten hurautin Onnarilla Eurajoelle. Eurajoen keskustassa on Kustaa Aadolfin kirkko, joka valitettavasti oli kiinni. Eurajoki tuli kunnaksi kätkökartalle, kun kirkolla oli geokätkö. Muita geokätköjä keskustassa ei ollutkaan. Sen sijaan lähdin etsimään mysteerikätköjä, joissa esiteltiin satakuntalaisia geokätköilijöitä. Mekaanisesti kätkö toimi niin, että kuvauksesta piti tunnistaa kätköilijänimimerkki ja sen jälkeen naputella chekkeriin tältä nimimerkiltä tietyn kätkön koordinaatit niin sai sitten koordinaatit geokätköpurkille Eurajoella. Lähdin sitten kävelemällä niitä hakemaan.

Eurajoen kylän ulkopuolella on jäätäviä parakkikyliä ilmeisesti ydinvoimalatyömaan rakennusmiehille.

Olkivuoto on tietysti suuri epäonnistuminen. Ydinvoimalobby puhuu ydinvoiman hiilineutraaliudesta, mutta kun katsoo voimalatyömaata, niin ei  voimalan rakentaminen ole hiilineutraalia, ei myöskään uraanikaivostoiminta eikä jätteen loppusijoitus.

Minä kävelen autiota tietä ja tulen Pekan kalalle. Siellä on jonkinlainen kalakauppakin, mutta se on kiinni. Eurajoki kuuluu niihin paikkoihin, missä kaikki on kiinni. Kalakaupalta pääsen takaisin päätielle. Siellä pitäisi bussit kulkea joskus. Lähden kävelemään bussipysäkille, samalla kuitenkin liftaten. Onnistun saamaan kyydin, kun kyydin tarjoaja ajatteli, että minulla on jokin hätä ja sen takia liftaan. Pääsen Rauman vanhaan kaupunkiin. Varmasti jos olisin sata kiloa laihempi ja minulla olisi verkkarit ja hikinauha, niin kaikki ajattelisivat minun olevan kuntoa kohottamassa enkä hädässä.

Raumalla olen kätköillyt aiemminkin ja palloillut vanhassa kaupungissa. Siitä on tosin aikaa, ei se silloin ollut maailmanperintökohde. Rauma on ollut aktiivinen tässä asiassa ja saanut kaksi maailmanperintökohdetta samaan kaupunkiin. Hangossa on pelkkä kanditaatti maailmanperintökohteeksi.
Etsin sieltä geokätkön ja päätin sitten istahtaa penkille. Päädyinkin museoon. Museoonhan on mentävä, kun sellainen sattuu auki olemaan, se on, nimittäin harvinaista. Tämä museo on ”Kirsti” ja siellä asui sama suku 1700-luvulta vuoteen 1972 asti. Sen takia siellä on myös esineistöä vuodelta 1972, ajalta, jolloin minä täytin kolme vuotta.

Mä en ole ikinä ajatellut, että mun lapsuuteni olisi sellainen aika, jota esiteltäisiin museossa.

Raahessa näitä kutsutaan Raahe-koiriksi.

 

Minun aikaani enemmän Töllöttimessä oli vielä puiset luukut. Ohjelmat olivat erittäin psaikkedeelisia. Jälkipolville täytyy mainita, että ne olivat jo aikalaisistakin omituisia. Ei silloin oikein osattu tehdä lastenohjelmia ja ne olivat usein omituisia ja pelottavia. 

Tommottis. Ja sitten juotiin samariinia ja kamferitippoja nenään. Minnekähän nekin ovat hävinneet. Haarukat oli sellaisia, että niiden pää oli pikkurillin levyinen. 

En nyt sentään tuolloin elänyt.

Kirstin jälkeen siirryin teelle pieneen kahvilaan vanhaankaupunkiin.

Rauman kuvatuin patsas

Viihtyisä paikka ja tekee tännekin mieli tulla uudestaan, mutta autoja klohnasi liikaa ja torin kattaus oli ihan hirvittävä. En tiedä, mikä tästä tekee niin erinomaisen verrattuna kaikkiin muihin vanhoihin kaupunkeihin Suomessa, ehkäpä täällä on enemmän elämää kuin Porvoossa tai Tammisaaressa.

Bussi oli vartin myöhässä, minkä takia tuli hieman kiire Turussa ehtiä junaan.  Sitä ennen nautin maisemista. Laitilan seudut ovat melko tylsiä ja Mynämäki on tuttu lähinnä Uffesta.  Oikeastihan Mynämäki, Nousiainen ja Masku kurottuvat Kurjenrahkaan, minkä takia osa niistä on niin erämaista kuin Varsinais-Suomessa erämaata voi olla, ja onhan siellä.  Laitila on kuitenkin pitkäveteinen ja siellä on lähinnä kanaloita ja virvoitusjuomatehdas.

Juna Hankoon oli jälleen täynnä ja jouduin pakkoyleisöksi 40 minuuttia kestävälle tunnin esitelmälle Suomen historiasta, missä Mannerheim suunnillen keksi pyörän ja auringonnousun. Sinällään, esitelmöijällä oli kyllä faktat kohdillaan, mutta häneltä puuttui näkemystä, mikä teki hänen puheestaan pitkästyttävän kansallismielisen liturgian.