Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Multia

Kohti finaalia II: Salamajärvi ja pyhä puu

Maria söi huoltamolla Evijärvellä raskaasti. Minä olen pieniruokainen läski, minulle kaikki ateriat näyttävät isoilta. Kerran otin vahingossa kissan lautasen itselleni. No, se on eri juttu. Joka tapauksessa pääsimme lähtemään Evijärveltä eteenpäin ja Räyringin kautta sitten Kokkola-Kyyjärvi -tielle, millä olenkin ollut niin monet kerrat vuoden sisään. Pilvet olivat jälleen erittäin tummia.

Perhosta käännyimme Kinnulaan Salamajärven erämaatielle. Se vie Salamajärven kylään, mutta mitään kylttiä ei ole, että se veisi sinne kansallispuistoon (Sellainen kyltti ohjaa Koirasalmelle). Tie on pitkä ja mutkainen, eikä kesällä sitä aja mikään bussi. Sieltä kuitenkin pääsee kansallispuiston eri osiin. Pitkän matkaa (30 km) ajettuamme kunta vaihtuu Kinnulaksi ja siinä onkin Kinnulan ensimmäinen kätköpaikka. Itikoita tulee kimppuun ihan mustanaan ja käsitin, että kätköpurkki olisi ollut jossain juurakoissa, mutta sitten tajusin, että se onkin ihan naaman edessä. Itikat kun tekevät etsinnöistä hätiköityjä. Nimi logivihkoon ja Kinnula uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Se oli samalla viimeinen kunta, olen löytänyt kätkön kaikista 310 Suomen kunnasta, itse asiassa 311 kunnasta, kun Valtimosta löysin kätkön myös, mutta se liitettiin Nurmekseen. Tämä oli kuitenkin väärä paikka juhlistaa sitä.

Tien toisella puolella alkoi Salamajärven kansallispuisto.  Tässä kohdin on rajoitusosa eli liikkuminen polkujen ulkopuolella oli kiellettyä vielä viikon ajan. Minun puolestani voisivat rajoittaa pitempäänkin, koska ainoa älykäs reitti kulkee polkuja myöten. Sinne kuitenkin meni ajoura, jota pääsi autolla. Keskikohta urasta oli vähän kohollaan paikoitellen, mutta Maria pystyi selviytymään siitä kääntöpaikalle Koirajoena varteen saakka.

Siellä oli yksi vaeltaja rinkan kanssa kulkemassa Hirvaan kierrosta. Hieman kävi kateeksi. Me kuitenkin jatkoimme syvemmälle Kinnulaan ja Matkusjoella käännyimme tielle, joka johti pyhälle puulle Salamajärven itäpuolelle. Vinkin tästä olin saanut geokätköstä, mutta muuten siitä ei ollutkaan kovin helppoa saada tietoa, kuitenkin yhdessä blogissa se oli mainittu.

Tovin saa rutuuttaa metsätietä siihen suuntaan. Vastaantulijoita oli yllättävän paljon, ilmeisesti marjoja poimimassa. Soratieltä lähti vielä sivutie itse puulle. Kinnula tuntuu olevan yhtä metsäautoteiden verkostoa.

Vuodelta 1662 on olemassa moite, että ihmiset laulaen ja kirkonkelloja soittaen olivat vieneet karhun kallon puulle. Mäntyhän voi Suomessa olla hyvinkin vanha.  Ajattelin, että se on ollut 1662 vasta pieni taimi, mutta välttämättä ei niin ollut. Vielä 1930 -luvulla puulla oli karhun kalloja ja muita luita. Peijaismenoissa karhun sielua edistänyt kallo sai erityiskohtelun vieraana. Pyhään puuhun oli tarkoitus laittaa oksalle kallo katsomaan itään. Sitä myötä kuin puu kasvaa, karhun sielu etenee kohti taivasta, missä se syntyy uudelleen nalleksi.
Herää kysymys, kohdeltiinko ihmisenkin ruumiita samalla tavalla ja eikö ihmisten hautaaminen ja vielä ison kiven laittaminen päälle edusta ihan päinvastaista käsitystä.

#skumppaakuksasta

Pyhä puu

Nyt oli sopiva #skumppaakuksasta -hetki ja paikka oli tarkoitukseen sopiva. Pyhä puu sai myös lorauksen skumppaa. 310 kunnassa kätköilty, kahteen niistä menin taksilla (Lestijärvi, Kiuruvesi), Kruunupyystä jouduin palaamaan taksilla, kun missasin bussin, joissain kuljin liftillä (Utsjoki, Pomarkku, Eurajoki, Rääkkylä, Laukaa), kerran nukuin kirkossa (Kaskinen), huoltoaseman pihan penkeillä (Ikaalinen), tanssilavan päällä (Jalasjärvi), kahdesti museossa (Puolanka, Korsnäs). Kerran jouduin lestadiolaisten seuroihin (Kyyjärvi) ja rikospaikalle (Teuva), hirttopaikalle (Kuusamo). Kerran mies tuli kaljalle telttaan (Savukoski). Umpihangessa (Tervo),  paahteessa (Hämeenlinna), syksyn sateissa (Tyrnävä) ja keväällä härkälinnun soitimella (Enonkoski).

Paikalla oli asiallinen laavu, sellainen, että siellä todellakin saattoi viettää yötä ja paistoimme makkarat. Onneksi Maria jaksoi syödä vielä yhden, niin minun ei tarvinnut koko pakettia. Taas sade sattui sopivasti niin, että kun makkarat oli syöty, sade sammutti nuotion.

Lähdimme takaisin laavulle johtavaa metsätietä suuremmalle metsätielle, jota kautta sitten Koirasalmelle Salamajärven keskustaan. Siellä oli paljon autoja ja ihmisiä ja matkailuautoja, vaikka oli kauhean sateinen sää. Vaikka en ollut ladannut kätköjä Kivijärven kunnasta, niin sain selville kätköpurkin sijainnin ja loggasin sen kotalaavulla. Mietin, kumpi olisi ollut parempi paikka juhlistaa 310 kuntaa, kotalaavu vaiko pyhä puu ja kyllä pyhä puu oli parempi, sillä kotalaavulla oli lapsia, vaikkakin hyvin käyttäytyviä.

Sateenkaari Koirasalmella

Koirasalmella sateli enemmän kuin missään muulla pysähdyksellä, eikä se ollut mitenkään välttämätön. Koirasalmella käymisen idea oli vain se, että se oli syvemmällä puistossa kuin se nirhaisu, mitä olimme pohjoisessa tehneet ja olihan se maisemallisesti mukava paikka. Salamajärvi on metsäpeurojen lisääntymisalue. Metsäpeura näyttää kovasti porolta. Mietin, ammutaanko niitä vahingossa ja paljon sellaisen korvaussumma on. Uskoisin sen olevan melko kallista metsästystä.

Jatkoimme sieltä kuitenkin Kivijärvelle. Kivijärvellähän olen jo ollut ihan vähän aikaa sitten, mutta nälkävuosien muistomerkillä en ole aiemmin pysähtynyt. Löysin sen kätkön suhteellisen vaivattomasti. Itse muistomerkki muistuttaa jähmeää stonehengeä. Se johtuu siitä, että nälkäisillä teetettiin sillanrakennustöitä hätäaputöinä. Voi miettiä, mikä siinä oli sitä apua ja mikä hädänalaisen työvoiman hyväksikäyttöä.

Nälänhätää hoidettiin erittäin kurjasti ja sitä muisteltiin vielä sisällissodan aattona. Erityisesti nälkä kuritti Suomen itäosia ja Keski-Suomea.

Tästä jatkoimme kulkua etelään pysähtyen nopeasti huoltoasemalla. Sattumoisin näin haja-asutusalueen uusnatsin liimaamaan Soldiers of Odin Finland -tarran, jonka päälle pistin Soldiers of Lenin International. Odinin lähestyessä voisi pistää ihan perisuomalaiset vainovalkeat.

Kesäinen Karstula näytti paremmalta kuin mikä minun kuvani Karstulasta oli ollut aiemmin, koska enpä ollut silloin nähnyt Riuttasalmen siltaa, mikä tarjoili upean järvinäkymän. Tie johti läpi korpitaipaleiden ja tien varsilla oli myös säilytetty vanhoja kilometritolppia. Lapsuuden automatkat kuluivat nopeasti, kun etsin tien laidasta aina näitä metallisia kilometripylväitä.
Saavuimme idylliseen Multian keskustaajamaan. En ole ollut sielläkään, vaan samaisen kunnan eteläosassa. Halusin näyttää paikat Marialle ja pysähdyimme Järvenpäänkoskella.

Kosken jälkeen oli metsät tien varrella revitty silpuksi. En tiedä, tuskinpa antoi hyvää kuvaa kaupungista Marialle, joka oli ensimmäistä kertaa ikinä Keuruulla. Minullehan olivat paikat tuttuja.

Suomenselkätietä jatkoimme alas Mämmilään ja sitten kotiin Tampesteriin. Kotiinkin pääsin kastumatta, mikä sinällään oli saavutus. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa.

 

 

Juo Multia

Tiesin jo etukäteen, että pyörän kuljettaminen junassa ei tulisi olemaan helppoa eikä vaivatonta. Ihan näin vaikeaksi sitä en kuitenkaan kuvitellut, mitä tällä reissulla kohtasin. Kuitenkin pystyin varaamaan lipun pyörälleni etukäteen Keuruulle, sillä kohteeni Multia oli kunta, jonne ei kulje mitään julkista liikennettä koskaan. Onkohan sellainen edes laillista.

Keuruulta on 12 kilometriä Multian kunnan rajalle paikkaan, missä on geokätkö. Hankolaisena en ole tottunut polkemaan mäkiä. Hankolaisena en ole tottunut myöskään, että fillarilla poljetaan pitkiä matkoja yhtä soittoa. Hangossa voi renkaat täyttää aika koviin rengaspaineisiin, mikä sitten on pari kertaa johtanut siihen, että rengas räjähtää, mutta ei se mitään, huolto on lähellä. Multialla ei ole, siksi renkaisiin pumputaan käsivoimin melko matalat paineet, jolloin polkeminen on raskasta.

Olin luovuttaa jo alkuunsa, sillä Keuruulla oli taksiasema ja kysyin hintoja. Neljä kymppiä olisi ja en ilmeisesti näyttänyt lottovoittajalta, koska ei suositellut sitä. Kieltämättä ajatus siitä, että pyöräilemällä säästäisi neljä kymppiä houkutteli. Ainoa on, että Petäjävedelle jäisi vähemmän aikaa. Petäjävesi oli kuitenkin reissun pääkohde.

Päätin sitten lähteä polkemaan raskaita Keuruun mäkiä. Mäet tuppasivat olemaan loivia ja pitkiä. Savossa, esimerkiksi, mäet ovat jyrkkiä ja sanotaan, että savolaiset ovat rakentaneet teihinsä lisää kilometrejä korottamalla teitä mäkien päällä ja kaivamalla tietä alemmaksi laakson pohjassa. Savo on ihan tappava paikka pyörällä, Keuruu ei ole tappava.

Ihan tarpeeksi väsyttävä se kuitenkin oli. Minulla oli räkätaudin poikanen lähdössä, eikä se ainakaan muuttunut paremmaksi ja tietysti fibromyalgiaan liittyvää pientä vähemmän kivaa. Fibromyalgiaan auttaa se, mitä Tuntemattomassa Karjula suositteli eli ”Terlästä selkärlankaan!” (Linna ei tykkää Karjulasta, mutta minusta Karjula oli mies paikallaan), mutta ei liikunta ainoa lääke ole. Huomasin kuitenkin, että kun nostaa painoja, niin kunto kasvaa vain painojen nostamiselle ja kun kävelee, niin kasvaa vain kävelykunto ja kun pyöräilee, niin kasvaa pyöräilykunto korkeintaan.

Saavutin kuntarajan. Siellä oli multikätkö. Itse asiassa, kun Keuruulla lukee tienviitassa ”19 Multia”, niin siellä on 19 multikätköä Multialle saakka. Tämä ratkaistaan siten, että katsotaan, miten tienviitoissa lukee. Sen tein kotisohvalla katsomassa googlen katunäkymästä ja sain paikan, joka ei tuntunut oikealta, läheltä asutusta. Paikan päällä sitten huomaan, että viittoja onkin muutettu ja Tarhapäälle matka on pitentynyt. Miten se on edes mahdollista. Joka tapauksessa, saan koordinaatit korjattua ja ne osoittavat ihan lähelle ja kaivan purkin esille ja näin Multia uudeksi kunnaksi geokätkökartalleni. Paikalla on myös siisti levähdysalue, pikkaisen Keuruun puolella. Olisinpa jäänyt yöpymään siihen.

Sen sijaan menen Tamppikoskelle, koska siellä on kartassa merkittynä laavu ja sielläkin on geokätkö. Visit Keuruu on sponsoroinut kuntaan 50 geokätköä, mutta tämä on niukasti Multian puolella.

Vanha kuntaviitta, ilman vaakunoita. Kiva olisi tietää, kuinka kauan tämä muinaismuisto on seissyt tässä Suomen kukoistuskauden muistona. Silloin oli myös kilometriviitat.

Laavulle mennessä kuitenkin lukee ”yksityisalue”. Miksi karttaan on merkitty laavu, jos se on yksityinen. Periaatteessa siellä voisi yöpyä, sillä se ei ole pihapiirissä, mutta lähellä on. Sen lisäksi näen, että talossa joen varrella on asukkaita. Ne tulisivat laavulle kuin ampiaiset, jos tekisin hyttyssavut.

Hyttysiä onkin runsaasti ja ne ovat immuuneja hyönteismyrkylle. Käyn noutamassa vettä Tamppikoskesta ja se maistuu mullalta. Varmasti humuspitoinen vesi on antanut nimensä Multialle.

Tamppikoski

Tämä on paikallisen kalastusseuran laavu. Kalastajat ovat tarkkoja siitä, ettei kukaan salakalastele heidän vesillään. No, en minä kalastelemaan ollut tullut, vaan nukkumaan. Laavulla oli myös sauna ja päädyin nukkumaan saunan eteisen lattialle itikkaa paossa.

Kerran lapsena olin käynyt Ähtärin eläintarhassa ja sitä kautta olen raapaissut Multian pohjoista nurkkaa auton ikkunasta katsellen, muuten Multia ei ole tuttu. Multia on menettänyt 3/4 asujaimistostaan vuosisadan aikana. Melkoinen muutos. Multia onkin Etelä-Suomen harvaan asutuin kunta. Ojitetut suot antavat oman pikantin arominsa kunnan pintavesille.

Seuraavana päivänä jatkan aamulla varhain suoraa tietä takaisin päätielle. VisitKeuruu oli sponsoroinut geokätkön, joka esitteli, että kylä on Lihjamo. Lihjamolla fillaroin henkeäsalpaaviin Pernavuoren korkeuksiin. Minun Tampesterin mummon kielessä peruna oli ”perna”, joten tulkitsen nimen tarkoittavan niitä.

Aamun pyöräilyt menevät paremmin, koska ilma on vähän viileämpi. Pysähdyn kuitenkin bussikatoksella. Aikataulu, joka on katoksessa on yhdeksän vuoden takaa.

Seuraavaksi VisitKeuruun kätkö esitteli minulle Könttärin kylän.

Taidekaupunki Mänttä mainostaa itseään Keuruulla Könttärissä. 

Könttäristä pääsin suoraan Keuruun keskustaan Seiponmäen kautta. Seiponmäessäkin oli kapuamista, vaikka karttaa katsomalla olisin voinut hyvin kiertää moisen mäen.

Istuskelin juuri auenneella ruokakaupalla ja nautiskelin raikasta ja hyvän makuista kraanavettä. Kuitenkin myös keskustasta halusin noukkia geokätkön ja tutustuin siinä mielessä vanhaan kirkkoon.

Keuruun vanha kirkko

Seuraavaksi menin asemalle, jossa ei oikein mitään ollut. Asemalla on kuitenkin hulppeat nurmikot vaikka teltan pystyttää niin halutessaan, vaikka leirintäaluekin kaupungilla on. Ihmiset kulkivat radan poikki miten sattuu, pienet lapsetkin. Hangossa on ollut vähän samanlaista anarkiaa, mutta VR on aidannut radan ja sehän kaupunkilaisia kiukuttaa.