Lapua

Koska Seinäjoen reissuni jäi tavoitteensa osalta tyngäksi, lähdin Lapualle. Se tavoitehan oli laavuhaasteen loppuunsaattaminen, toisin sanoen 50 geokätköä, jotka sijaitsevat laavulla ja joiden nimessä on sana ”laavu”. Laavuhaasteen laavut kerättyä saa logata purkin, joka sijaitsee Raippaluodossa. Se on sitten oma reissunsa.

Sinne mennessä päätin kerätä kunnan, jossa en ollut geokätköillyt vielä lainkaan: Kurikka. Itse asiassa, Onnibus pysähtyi Jalasjärvellä, joka oli vast’ikään liitetty Kurikkaan. Jalasjärvi on minulle lapsuudesta asti tuttu nimi, ei sen takia, että olisin siellä käynyt, vaan siksi, että äidinkielen kirjassa oli hyytäviä kummitusjuttuja Jalasjärveltä. Esimerkiksi se, kun emäntä kuoli ja pistettiin riiheen makaamaan laudalle ja häneltä kului sukat puhki joka yö ja sitten pistettiin renki asialle katsomaan, mikä ne sukat puhkoo. No, emäntä heräsi eloon yöllä ja sinne tuli synkkää väkeä sisälle pitämään tanssiaisia ja he tanssittivat tuoreeltaan kuollutta emäntää. Renki oli piilossa kauhuissaan. Sitten emäntä palasi takaisin laudalleen ja vieraat poistuivat. Renki odotti hiljaista hetkeä ja lähti hiipimään pois, mutta emäntä kääntyikin häntä katsomaan laudallaan ja nappasi tukasta kiinni.

Odotin kuitenkin bussin lähtöä Aussie Barissa Kampissa. Siellä kerääntyi Suomi-Australia -seura ja he antoivat oman lehtisensäkin. Perin vaarallista, ehkä minua puree joskus Australia-kärpänen. Manner ilman ainoatakaan henkeäsalpaavaa vuoristoa? No, enpä minä Pohjanmaan reissultakaan odottanut henkeäsalpaava vuoristoa.

Bussi lähti klo 23 ja oli Jalasjärvellä 3.10. Lähellä oli tanssi -ja bingopaikka Jalasranta, jossa oli geokätkö. Kätkö löytyi nopeasti ja Kurikka tuli minulle uudeksi kätkökunnaksi. Kun nyt kuitenkin väsytti ja oli liian pimeää laittaa telttaa pystyyn, huomasin, että Jalasrannan takana on lava ja menin sitten sinne nukkumaan makuupussissa ja nukuin aamuun asti. 7.45 sinne tuli mies kolistelemaan kauhakuormaajan kanssa. Finnish problem: Kun haluat ajaa maankiertäjän helvettiin, mutta et halua puhua tuntemattomalle ihmiselle. Lähdin nopeasti, eikä kauhakuormaajan kuljettaja ottanut minuun mitään kontaktia. Lopun aikaa olin huoltoasemalla. Bussi tuli puolelta päivin, siirryin Seinäjoelle, vaihdoin junaan ja sitten nopea siirtyminen Lapualle.

Heti Lapualle tullessa näkyy taidekeskus ”Vanha Paukku”. Lapuahan on lähinnä tunnettu patruunatehtaan räjähdyksestä. Lapualla yhä valmistetaan patruunoita. Päätin jättää Vanhan Paukun myöhempään. Sen sijaan heti asemalta löysin geokätkön ja Lapua tuli minulle uudeksi kunnaksi. Keskusta oli mitäänsanomaton ja napsin sieltä vielä yhden kätkön mennessäni kirkolle.

Lapuan kirkon pihassa oli pari tykkiä. Varmasti militantein kirkko, mihin olen missään törmännyt muistuttaen lähihistoriasta, jolloin kirkossa papit ihannoivat ja lietsoivat sotaa. Mietiskelin, että johtuisiko pohjanmaalainen militantti oikeistolaisuus siitä, että tämä alue aikoinaan tyhjensi sosiaaliset ongelmansa ja samalla enemmän kuin potentiaaliset vasemmistolaiset siirtolaisiksi Amerikkaan ja jäljelle jääneet olivat varakkaita tai niillä ei ollut matkageeniä. Vuoden 1918 valkoinen osapuoli myös hyödynsi ryssävihaa menestyksellisesti ja ryssäviha kukoisti Pohjanmaalla. Siihen oli syynsä, olihan isovihassa tapahtunut varsinainen pohjalaisten kansanmurha ja nämä seudut haluttu jättää kasvamaan pelkkää pujoa ja horsmaa.

Kirkon geokätköä en löytänyt ja ihmettelin, että onpas kirkon kiviaita pahaan kuntoon päässyt.

Koska olin väsynyt lyhyiltä yöunilta ja koska aurinko paahtoi helteisesti, päätin jatkaa matkaa Simpsiölle. Simpsiön suuntaan johti suoraan Ilkantie. Ilkantiellä ei näytä olevan suoraa yhteyttä Jaakko Ilkkaan, joka taas oli Ilmajoelta. Vaikka kartan mukaan tien piti johtaa suoraan Simpsiön juurelle, oli asutus sotkenut kuviota, joten jouduin hipsimään parinkin pihamaan poikki, ennen kuin pääsin tielle, joka johti ylös mäkeen vesitornille. Vesitorni ei ollut torni laisinkaan. Polku oli paikoin aika kostea ja jouduin väistelemään kuraisia paikkoja. Saavuin kuitenkin Rytilammelle ja laavulle, jossa päivätorkut maistuivat, kätkön löytämisen jälkeen.

Huussia laavulla ei ollut ja lähdin piipireissulle syrjemmäksi, mutta minut yllätti housut nilkoissa eräs lenkkeilijä, joka vielä kohteliaana naisena pyysi anteeksi. Tässä rytäkässä kuitenkin huomasin, että lammella minulla oli kaveina uhanalaisia mustakurkku-uikkuja pari ja lähdin niitä kuvaamaan.

Lenkkeilijöitä viuhahteli ohi pitkin iltaa, mutta itse leiripaikalle tuli vain isä kaksine tyttöineen. Tytöt oitis halusivat yöpyä laavulla, toinen oli valmis jo jäämään minun seuralaisekseni samana yönä. Sanoin, että saattaa tulla kylmä yöllä ja karhu tulla nuolaisemaan naamasta ja että minusta karhu ei välitä, kun olen niin vanha ja maistun pahalta.

Aamuseltaan tipit herättivät jo heti kohta kolmen jälkeen. Mustarastas aivan erityisesti tuli lähelle, ihan korvan juureen laulamaan.

Kun olin saanut tarpeeksi tahtoa, että punnersin ulos kylmään ulkoilmaan, niin lähdin jatkamaan matkaa. Lammen takana polku lähti kiipeämään ylös mäkeä ja saavuin Simpsiön Latulaavulle. Siellä oli huussi, jota arvostin kovasti näin aamutuimaan. Laavun kätkö löytyi helposti. Laavu oli varsinaisen ulkoilun valtatien varrella, joten en olisi saanut sielläkään nukkua rauhassa. Sen lisäksi siellä ei ollut vettä juotavaksi.

Latulaavulta pääsi tätä valtatietä melkein suoraan Pikkulaavulle, jonka kätkö löytyi myös varsin nopeasti.

Pikkulaavun jälkeen laskeuduin alas Simpsiöltä takaisin ihmisten ilmoille. Siinä tallustellessani paikallinen oli pihassa ja huikkasi, josko tarvitsisin kysyä tietä. Sanoin, että kaikki on kunnossa, mutta sitten ajattelin kysyä, että onko paikkaa, josta saisi vettä. Hän lupautui minulle antamaan vettä ja antoi vielä urheilujuomajauheet mukaan. Tämä ystävällinen sielu, Pekka Priuska, kertoi myyvänsä urheilujuomajauheita ja vesipulloja suoraan maahantuojalta. Mietin itseäni 160 kg painavana urheilutarvikekauppiaana ja kuinka image johtaa harhaan, sillä kiloista huolimatta elämääni on aina kuulunut liikunnallisuus. Mainitsin myös olevani eläkkeellä masennuksen takia ja mietin, että minä todella olen aina taistellut masennustani vastaan luonnolla ja liikunnalla, mutta joka päivä ei jaksa.

Jatkoin sitten matkaa ja pysähdyin välillä kätköllä. Tähän tarvitaan sata helpoimman vaikeus -ja maastoluokituksen kätköä, mutta minulla ei ollut niitä vielä, joten en voinut logata kätköä vielä nettiin, sen sijaan logivihkoon tein merkinnän. Läheisellä huoltoasemalla sain vettä ja syötyä hampurilaisen. Jatkoin talsimista halki kaupungin Ritamäen lähiöön asti. Laavu sijaitsi korkeimmalla kohdalla ja kutakuinkin keskellä lenkkipolkuja ja asutusta. Selkeästikään en voinut jäädä tänne yöksi. Halusin olla rauhassa uteliailta. Laavun kätkö oli aivan erityisen hankala ja etsin sitä tovin, mutta lopulta kuitenkin onnisti.

Kun olin jo tovin kävellyt Lapuan keskustaan päin, tulin taksiaseman pihaan ja sainkin huikattua itselleni taksin. Mitä puhutaan, ettei taksia saisi lennosta. Varsin huokealla sain viimeiset kilometrit kuljettua taksilla Matkakeskukselle. Kuulemma oikein muuta julkista liikennettä Lapualla ei olekaan.

Matkakeskus oli kiinni, joten en voinut täyttää vesipulloa siellä. Se oli ongelma, koska junassakaan ei ole juotavaa vettä. Koska kuitenkin olin saapunut paikalle hyvissä ajoin, sainkin järjestymään niin, että pääsin sekä Parkanoon että iltajunalla vielä kotiinkin. Onnibus kulkee väliä kolmesti vuorokaudessa ja sillä olisi päässyt myös Ikaalisiin, mutta ajattelin, että Ikaalisissa tulee käytyä myöhemmin, esimerkiksi silloin, kun menen hakemaan laavuhaasteen purkkia Raippaluodosta.

Parkano on puutteellisesti kätkötetty ja olin katsonut, että keskustassa oli vain yksi kätkö ja rautatieasemalla toinen. Koska keräilen rautatieasemakätköjä, päätin, että mielummin Parkanon asema kuin keskusta. Eroa näillä on seitsemän kilometriä. Kävi välillä mielessä myös sen välin käveleminen, mutta Ikaalinen sai jäädä. Bussin odottaminen monta tuntia on brutaalia.

Parkanon rautatieaseman kätkö löytyi niin nopeasti, että jos olisin ollut junan alkupäässä, olisin vielä ehkä ehtinyt samaan junaan takaisin, mutta niin ei sitten käynyt, vaan jouduin tuulettumaan aseman pihamaalla kolme tuntia. Sain kuitenkin Parkanon uudeksi kätkökunnaksi. Rupesin saamaan jo raitisilmamyrkytyksen oireita ja aurinkorasvallekin olisi ollut käyttöä. Parkanon asemalla ei kuitenkaan ole yhtään mitään, ei enää edes kunnon asemaa, joten vietin tappavan tylsät kolme tuntia. Olen aiemminkin istunut pitkään Parkanon asemalla. Note to self: Älä ikinä jää jumiin Parkanon asemalle!

Vaihdoin junaa Pasilassa ja Turun juna oli ensimmäinen paikka, jossa minulta kysyttiin todistamaan eläkeläisyys ja näytin eläkepäätöstä. Konduktööri sanoi, ettei se kelpaa, mutta että antaa olla tämän kerran ja ohjasi minua katsomaan nettisivulta, mitkä ovat kelpaavat dokumentit. Siellä kuitenkin lukee, että eläkepäätös kelpaa. Muutenkin konduktööri kohteli minua kuin jälkeenjäänyttä, kysyen, onko minulla yhteys nettiin, että voin lukea heidän sivultaan.

Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa palata kotiin, laskea rinkka alas, mennä suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin. Jalat olivat hiertyneet taivaltamisesta rakoille ja lisäksi rinkka oli syönyt kainaloita ja muutenkin tuntui, että keho oli täynnä hankaumia. Kodin ihanuus ei kuitenkaan kauan kestä, vaan taas palaa mieli reissuun.

 

Lisää aiheesta muualla: Täynnä tie on tarinoita – blogi: Patikointipäivä Simpsiön luontopoluilla ja Kulttuurikeskus Vanha Paukku – historiaa henkivä nähtävyys Lapualla