Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Lapua

Lapuaa ristiin rastiin

Miksi minulla on aina tämä sisäinen debatti, lähteäkö vaiko ei, kun tiedän, kuinka siinä käy joka kerta. Ehkä sen takia tilailen kaikenlaisia randonneur-kanavia, kuten Tapio T, vintage velo randonneur. Kaikkiahan kiinnostaa kestävyysurheilu. Tai no, ehkä kaikkia ei. Global Cycling Network on maininnut, että yksi iso virhe pyöräilyssä on se, ettei lähde pyörälenkille laisinkaan.
Sellaiset olivat mietteet, kun olin jo varannut junaliput Lapualle. Ei muuten, mutta paluu olisi Tampereella vasta kolmelta aamuyöllä ja päivällä oli sadekuurojen mahdollisuus. Joillain randonneurilla sadekuurot tulevat, jos on tullakseen. Tulee myös ilta, yö, aamu, päivä ja ehkä uudestaankin ilta.
Kuitenkin lähdin Lapualle uuden gravel-pyöräni kanssa. Suomessa sen nimi on ”krävel-pyörä”, jotkut sanovat myös ”kreiveli-pyörä”. Kukaan ei taida kutsua sitä sorapyöräksi tai soratiepyöräksi, eihän nyt randonneurkaan käänny. Oikeaoppisesti ”randonneur” lausutaan suomessa ”röntönööri”.
Lapualla olin ensin vähän hukassa, sitten tulin kirkolle, missä oli jokin tapahtuma, johon osallistui runsaasti upseereita. Seura ei ollut sellaista, mikä olisi houkutellut sisätiloihin, joten etsin vain geokätkön ja lähdin pienelle kätkökierrokselle kaupungilla. Kuitenkin oli pari geokätköilijöiden tapahtumaa kulttuurikeskus Vanhalla Paukulla, joten menin ajoissa sinne. Siellä oli kyltti paikassa, missä Lapuan miehet menivät riisumaan venäläiset aseista. Näitä vuoden 1918 aseita on myös esillä kirkon pihalla, missä on kaksi punaisen puolen hylkäämää tykkiä.

Taiteestahan en ymmärrä tuon taivaallista, mutta Taidemuseo oli auki ja näyttely oli ilmainen. Esillä oli lapualaisten taiteilijoiden teoksia.
Eeva Takala-Lähteenmaa, ”Lepopaikka”

Benjam Pöntinen, ”Pelto”.


Teemu Mäki, Muunsukupuolisen muotokuva: Aro Mielonen 2018

Minusta on aika kova juttu, että jossain Lapualla esitetään muunsukupuolisista yhtään mitään. Minulle ihminen voi olla musta, valkoinen, mies, nainen, muu, kaikki ovat niitä samoja persereikiä minulle.

Lähellä taidenäyttelyä oli paikka, missä Lapuan patruunatehdas aikoinaan räjähti. Muistan elävästi kuulleeni räjähdyksen. Ongelma vain oli, miten ääni saattoi kantautua Kuopioon saakka. Toisaalta, kuuluihan Kannaksen suurtaistelun äänet toiselle puolelle Laatokkaa. Onko ilmiö normaali vaiko paranormaali. Äänihän ei katoa, vaan muuttuu muuksi. Melkein pidän sitä kuitenkin paranormaalina eli ääni välittyi henkimaailman kautta.

Geokätköilytapaamiset menivät normaalisti. Aluetta siivottiin, mutta vähänpä siellä oli siivottavaa. Joitain tupakan tumppeja ja muuta mikromuovia. Minulla oli kiire eteenpäin, haastekätköille. Lähdinkin niille pian. Ensimmäinen oli eventtikunta-haaste, missä piti osallistua erilaisiin geokätköilytapahtumiin vähintään 25 kunnassa Suomessa ehtona kätkön loggaamiselle. Se oli jopa mäellä. Ei Lapua ole viivasuoraa. Itse asiassa, Stravan mukaan tästä tulisi 282 nousumetrin päivä, mikä hyvin haastaa useimmat, paljon lyhyemmät ajomatkat Tampereella. Sen jälkeen sain ajaa valtatien laitaa. Valtatie oli osa Sinistä tietä ,josta olen kulkenut hyvin pitkiä osuuksia pyörällä tai muuten. Seurava haastekätkö oli valtatien varrella. Haastekätkön loggaamiseksi pitää olla kätkölöytö kunnista: Enontekiö, Utsjoki, Ilomantsi, Mustasaari ja Hanko, mikä minulla tietysti täyttyy. Sitten jatkoin valtatietä vielä eteenpäin, kunnes alkoi pieni graveli, minkä varrelle geokätköjä oli ripusteltu poluksi, eli trailiksi. Samalla reissulla saisi tuhottomasti kätköjä, kunhan vain jaksaa hypätä tieltä pois.

Eniten kuitenkin kiinnosti tien vierellä oleva laavu. En ollut löytänyt kuvaa siitä mistään. Jotkut laavun nimellä kulkevat ovat pelkkiä grillikatoksia ja niissä on maapohja. Pahimmillaan tilaa yöpymiseen ei ole laisinkaan. Mikään rakennettu laavu ei kuitenkaan ole oikea laavu, sillä sellainen ei olisi turvallinen.

Sikkomaan laavu vai Laakerin vai Mustamaan laavu. Joka tapauksessa, en löytänyt tästä kuvia mistään. Tiukan paikan tullen mahtuu nukkumaan, etenkin jos on pienempi yksilö, eikä harrasta sängystään tipahtelua, muuten on pelkästään makkaroiden paistoon.

Laavulla meni ohi pyöräilijä, taisi olla sellainen krävel-pyöräilijä. Ei morjestanut kuitenkaan, huomasi tietysti minun krävelini ja harmitti kypärän alla, että joku on varastanut hänen yksityisen lenkkinsä.

Kräveliä jatkui ja tiellä oli pyitä. Mene tiedä, onko pyyllä jokin syyssoidin meneillään. Siltä se pelehdintä ainakin näytti. Nippa nappa viitsivät siirtyä syrjemmälle, kun ajoin ohi.

Ropsautti sataa ja rupesi ilta pimenemään hyvin nopeasti, joten kaupunkiin piti päästä. Siirryin peltotielle, joka meni suoraan kaupungin suuntaan.

Lapualla on tällaisia paikallisia nähtävyyksiä. En ole koskaan kuullutkaan mistään korentokivistä. Ruumiiden kuljetteluissa on ollut oma logistiikkansa ja monessa muussa paikassa on hautausmaasaaria.

Nesteen kahvilassa oli kallista teetä, eikä saanut santsikupillista ilmaiseksi. Latasin kännykkäni täyteen ja mietin, että haastekätkölle näyttäisi olevan 8-9 kilometriä. Ei mitenkään mahdottomasti. Lähdinkin pimeään iltaan sitten haastekätkölle. Valaistus loppui sangen varhain ja sitten alkoi pimeä kräveli nimeltään Jokitie. Onneksi minulla on hyvät valot pyörässä, juuri tällaisia varten. Tuuli oli hieman vastainen, mutta sitten rupesi satamaan. David Goggins sanoisi, että ilma on paha, mutta olisi halunnut sen olevan vielä pahempi. Kilometrit kuluivat tosi tahmaisesti, kun ei maisemiakaan nähnyt ympärilleen. Geokätkö tietää kertoa, että täällä ovat seudun merkittävimmät lakeudet. Pimeydestä erottuivat valot ja tulin pieneen kylään ja ajattelin, että siellä se kätkö on, mutta kylä loppui ja vielä oli lisää matkaa pimeydessä. Takkikin rupesi tuntumaan kostealta. Sitten olin jo kätköllä ja huomasin, että siinähän on lähellä autiotupa. Se oli Hietalan kytötupa.

Sisälle astuin ihan eri fiiliksissä. Miten voi kaikki muuttua niin. Pystyin katsomaan saderintaman kehittymisen ja näin, että kyseessä oli vain ohimenevä kuuro. Saatoin odotella sen sisällä autiotuvassa. Jos olisi ollut mukana makuupussi, enkä olisi varannut matkaa takaisin, olisin ehkä yöpynytkin siellä.

Hietalan kytötupa tarjosi hetken levähdyksen sateelta ja tuulelta

Kun saderintama oli mennyt ohi, vastainen tuuli olikin nyt myötäinen. Pilvet repeilivät ja kuutamo loisti värjäten pilviä. Silti oli pimeää aina kaupungin lähelle saakka. Siellä olin jo menomatkalla huomannut kyltin riippusillalle, joten menin riippusillan kautta kaupunkiin. Ihan maaginen tunnelma ja kuinka äkkiä kaikki vaihtui sen jälkeen, kun olin tullut autiotuvalle.

Olin tullut ajoissa ja istuskelin Lapuanhovin luona kuunnellen humalaisten möykkää: ”Olen suvaitsevainen mies, mutta tykkään piirakasta enkä makkarasta” jollekulle ulkomaalaiselle, joka oli ehkä erehtynyt lähentelemään.
Vauraat nuoret polttivat ajopeliensä kumeja ja kaahasivat autoillaan aseman lähellä.

Juna tuli ajallaan, konduktööri neuvoi minulle helpomman vaunun nostaa fillari junaan. Vanhat Lapin junien päivävaunut ovat muuten hyviä, mutta pyörää joutuu nostamaan ja laskemaan junasta. Tampereella sitten ajoin kotiin ja nukkumaan. Taisi olla vielä syksyn ensimmäinen todellinen ajo lampun kanssa.

 

 

 

 

 

Lapualle

Koska Seinäjoen reissuni jäi tavoitteensa osalta tyngäksi, lähdin Lapualle. Se tavoitehan oli laavuhaasteen loppuunsaattaminen, toisin sanoen 50 geokätköä, jotka sijaitsevat laavulla ja joiden nimessä on sana ”laavu”. Laavuhaasteen laavut kerättyä saa logata purkin, joka sijaitsee Raippaluodossa. Se on sitten oma reissunsa.

Sinne mennessä päätin kerätä kunnan, jossa en ollut geokätköillyt vielä lainkaan: Kurikka. Itse asiassa, Onnibus pysähtyi Jalasjärvellä, joka oli vast’ikään liitetty Kurikkaan. Jalasjärvi on minulle lapsuudesta asti tuttu nimi, ei sen takia, että olisin siellä käynyt, vaan siksi, että äidinkielen kirjassa oli hyytäviä kummitusjuttuja Jalasjärveltä. Esimerkiksi se, kun emäntä kuoli ja pistettiin riiheen makaamaan laudalle ja häneltä kului sukat puhki joka yö ja sitten pistettiin renki asialle katsomaan, mikä ne sukat puhkoo. No, emäntä heräsi eloon yöllä ja sinne tuli synkkää väkeä sisälle pitämään tanssiaisia ja he tanssittivat tuoreeltaan kuollutta emäntää. Renki oli piilossa kauhuissaan. Sitten emäntä palasi takaisin laudalleen ja vieraat poistuivat. Renki odotti hiljaista hetkeä ja lähti hiipimään pois, mutta emäntä kääntyikin häntä katsomaan laudallaan ja nappasi tukasta kiinni.

Odotin kuitenkin bussin lähtöä Aussie Barissa Kampissa. Siellä kerääntyi Suomi-Australia -seura ja he antoivat oman lehtisensäkin. Perin vaarallista, ehkä minua puree joskus Australia-kärpänen. Manner ilman ainoatakaan henkeäsalpaavaa vuoristoa? No, enpä minä Pohjanmaan reissultakaan odottanut henkeäsalpaava vuoristoa.

Bussi lähti klo 23 ja oli Jalasjärvellä 3.10. Lähellä oli tanssi -ja bingopaikka Jalasranta, jossa oli geokätkö. Kätkö löytyi nopeasti ja Kurikka tuli minulle uudeksi kätkökunnaksi. Kun nyt kuitenkin väsytti ja oli liian pimeää laittaa telttaa pystyyn, huomasin, että Jalasrannan takana on lava ja menin sitten sinne nukkumaan makuupussissa ja nukuin aamuun asti. 7.45 sinne tuli mies kolistelemaan kauhakuormaajan kanssa. Finnish problem: Kun haluat ajaa maankiertäjän helvettiin, mutta et halua puhua tuntemattomalle ihmiselle. Lähdin nopeasti, eikä kauhakuormaajan kuljettaja ottanut minuun mitään kontaktia. Lopun aikaa olin huoltoasemalla. Bussi tuli puolelta päivin, siirryin Seinäjoelle, vaihdoin junaan ja sitten nopea siirtyminen Lapualle.

Heti Lapualle tullessa näkyy taidekeskus ”Vanha Paukku”. Lapuahan on lähinnä tunnettu patruunatehtaan räjähdyksestä. Lapualla yhä valmistetaan patruunoita. Päätin jättää Vanhan Paukun myöhempään. Sen sijaan heti asemalta löysin geokätkön ja Lapua tuli minulle uudeksi kunnaksi. Keskusta oli mitäänsanomaton ja napsin sieltä vielä yhden kätkön mennessäni kirkolle.

IMG_0055

Lapuan kirkko

Lapuan kirkon pihassa oli pari tykkiä. Varmasti militantein kirkko, mihin olen missään törmännyt muistuttaen lähihistoriasta, jolloin kirkossa papit ihannoivat ja lietsoivat sotaa. Mietiskelin, että johtuisiko pohjanmaalainen militantti oikeistolaisuus siitä, että tämä alue aikoinaan tyhjensi sosiaaliset ongelmansa ja samalla enemmän kuin potentiaaliset vasemmistolaiset siirtolaisiksi Amerikkaan ja jäljelle jääneet olivat varakkaita tai niillä ei ollut matkageeniä. Vuoden 1918 valkoinen osapuoli myös hyödynsi ryssävihaa menestyksellisesti ja ryssäviha kukoisti Pohjanmaalla. Siihen oli syynsä, olihan isovihassa tapahtunut varsinainen pohjalaisten kansanmurha ja nämä seudut haluttu jättää kasvamaan pelkkää pujoa ja horsmaa.

Kirkon geokätköä en löytänyt ja ihmettelin, että onpas kirkon kiviaita pahaan kuntoon päässyt.

Koska olin väsynyt lyhyiltä yöunilta ja koska aurinko paahtoi helteisesti, päätin jatkaa matkaa Simpsiölle. Simpsiön suuntaan johti suoraan Ilkantie. Ilkantiellä ei näytä olevan suoraa yhteyttä Jaakko Ilkkaan, joka taas oli Ilmajoelta. Vaikka kartan mukaan tien piti johtaa suoraan Simpsiön juurelle, oli asutus sotkenut kuviota, joten jouduin hipsimään parinkin pihamaan poikki, ennen kuin pääsin tielle, joka johti ylös mäkeen vesitornille. Vesitorni ei ollut torni laisinkaan. Polku oli paikoin aika kostea ja jouduin väistelemään kuraisia paikkoja. Saavuin kuitenkin Rytilammelle ja laavulle, jossa päivätorkut maistuivat, kätkön löytämisen jälkeen.

IMG_0057

Huussia laavulla ei ollut ja lähdin piipireissulle syrjemmäksi, mutta minut yllätti housut nilkoissa eräs lenkkeilijä, joka vielä kohteliaana naisena pyysi anteeksi. Tässä rytäkässä kuitenkin huomasin, että lammella minulla oli kaveina uhanalaisia mustakurkku-uikkuja pari ja lähdin niitä kuvaamaan.

IMG_0059

Tukka hyvin, kaikki hyvin

IMG_0067

Olen kaunis ja uhanalainen

Lenkkeilijöitä viuhahteli ohi pitkin iltaa, mutta itse leiripaikalle tuli vain isä kaksine tyttöineen. Tytöt oitis halusivat yöpyä laavulla, toinen oli valmis jo jäämään minun seuralaisekseni samana yönä. Sanoin, että saattaa tulla kylmä yöllä ja karhu tulla nuolaisemaan naamasta ja että minusta karhu ei välitä, kun olen niin vanha ja maistun pahalta.

Aamuseltaan tipit herättivät jo heti kohta kolmen jälkeen. Mustarastas aivan erityisesti tuli lähelle, ihan korvan juureen laulamaan.

Kun olin saanut tarpeeksi tahtoa, että punnersin ulos kylmään ulkoilmaan, niin lähdin jatkamaan matkaa. Lammen takana polku lähti kiipeämään ylös mäkeä ja saavuin Simpsiön Latulaavulle. Siellä oli huussi, jota arvostin kovasti näin aamutuimaan. Laavun kätkö löytyi helposti. Laavu oli varsinaisen ulkoilun valtatien varrella, joten en olisi saanut sielläkään nukkua rauhassa. Sen lisäksi siellä ei ollut vettä juotavaksi.

IMG_0073

Simpsiön latulaavu

Latulaavulta pääsi tätä valtatietä melkein suoraan Pikkulaavulle, jonka kätkö löytyi myös varsin nopeasti.

IMG_0075

Pikkulaavu

Pikkulaavun jälkeen laskeuduin alas Simpsiöltä takaisin ihmisten ilmoille. Siinä tallustellessani paikallinen oli pihassa ja huikkasi, josko tarvitsisin kysyä tietä. Sanoin, että kaikki on kunnossa, mutta sitten ajattelin kysyä, että onko paikkaa, josta saisi vettä. Hän lupautui minulle antamaan vettä ja antoi vielä urheilujuomajauheet mukaan. Tämä ystävällinen sielu, Pekka Priuska, kertoi myyvänsä urheilujuomajauheita ja vesipulloja suoraan maahantuojalta. Mietin itseäni 160 kg painavana urheilutarvikekauppiaana ja kuinka image johtaa harhaan, sillä kiloista huolimatta elämääni on aina kuulunut liikunnallisuus. Mainitsin myös olevani eläkkeellä masennuksen takia ja mietin, että minä todella olen aina taistellut masennustani vastaan luonnolla ja liikunnalla, mutta joka päivä ei jaksa.

Jatkoin sitten matkaa ja pysähdyin välillä kätköllä. Tähän tarvitaan sata helpoimman vaikeus -ja maastoluokituksen kätköä, mutta minulla ei ollut niitä vielä, joten en voinut logata kätköä vielä nettiin, sen sijaan logivihkoon tein merkinnän. Läheisellä huoltoasemalla sain vettä ja syötyä hampurilaisen. Jatkoin talsimista halki kaupungin Ritamäen lähiöön asti. Laavu sijaitsi korkeimmalla kohdalla ja kutakuinkin keskellä lenkkipolkuja ja asutusta. Selkeästikään en voinut jäädä tänne yöksi. Halusin olla rauhassa uteliailta. Laavun kätkö oli aivan erityisen hankala ja etsin sitä tovin, mutta lopulta kuitenkin onnisti.

IMG_0076

Ritavuoren laavu

Kun olin jo tovin kävellyt Lapuan keskustaan päin, tulin taksiaseman pihaan ja sainkin huikattua itselleni taksin. Mitä puhutaan, ettei taksia saisi lennosta. Varsin huokealla sain viimeiset kilometrit kuljettua taksilla Matkakeskukselle. Kuulemma oikein muuta julkista liikennettä Lapualla ei olekaan.

Matkakeskus oli kiinni, joten en voinut täyttää vesipulloa siellä. Se oli ongelma, koska junassakaan ei ole juotavaa vettä. Koska kuitenkin olin saapunut paikalle hyvissä ajoin, sainkin järjestymään niin, että pääsin sekä Parkanoon että iltajunalla vielä kotiinkin. Onnibus kulkee väliä kolmesti vuorokaudessa ja sillä olisi päässyt myös Ikaalisiin, mutta ajattelin, että Ikaalisissa tulee käytyä myöhemmin, esimerkiksi silloin, kun menen hakemaan laavuhaasteen purkkia Raippaluodosta.

IMG_0077

”Mamulandia”, vähän niin kuin Vaasalandia, ”huvipuisto mahtava”. Osoitettakaan ei tarvita, kun kaikki tietävät kumminkin.

Parkano on puutteellisesti kätkötetty ja olin katsonut, että keskustassa oli vain yksi kätkö ja rautatieasemalla toinen. Koska keräilen rautatieasemakätköjä, päätin, että mielummin Parkanon asema kuin keskusta. Eroa näillä on seitsemän kilometriä. Kävi välillä mielessä myös sen välin käveleminen, mutta Ikaalinen sai jäädä. Bussin odottaminen monta tuntia on brutaalia.

Parkanon rautatieaseman kätkö löytyi niin nopeasti, että jos olisin ollut junan alkupäässä, olisin vielä ehkä ehtinyt samaan junaan takaisin, mutta niin ei sitten käynyt, vaan jouduin tuulettumaan aseman pihamaalla kolme tuntia. Sain kuitenkin Parkanon uudeksi kätkökunnaksi. Rupesin saamaan jo raitisilmamyrkytyksen oireita ja aurinkorasvallekin olisi ollut käyttöä. Parkanon asemalla ei kuitenkaan ole yhtään mitään, ei enää edes kunnon asemaa, joten vietin tappavan tylsät kolme tuntia. Olen aiemminkin istunut pitkään Parkanon asemalla. Note to self: Älä ikinä jää jumiin Parkanon asemalle!

Vaihdoin junaa Pasilassa ja Turun juna oli ensimmäinen paikka, jossa minulta kysyttiin todistamaan eläkeläisyys ja näytin eläkepäätöstä. Konduktööri sanoi, ettei se kelpaa, mutta että antaa olla tämän kerran ja ohjasi minua katsomaan nettisivulta, mitkä ovat kelpaavat dokumentit. Siellä kuitenkin lukee, että eläkepäätös kelpaa. Muutenkin konduktööri kohteli minua kuin jälkeenjäänyttä, kysyen, onko minulla yhteys nettiin, että voin lukea heidän sivultaan.

Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa palata kotiin, laskea rinkka alas, mennä suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin. Jalat olivat hiertyneet taivaltamisesta rakoille ja lisäksi rinkka oli syönyt kainaloita ja muutenkin tuntui, että keho oli täynnä hankaumia. Kodin ihanuus ei kuitenkaan kauan kestä, vaan taas palaa mieli reissuun.

 

Lisää aiheesta muualla: Täynnä tie on tarinoita – blogi: Patikointipäivä Simpsiön luontopoluilla ja Kulttuurikeskus Vanha Paukku – historiaa henkivä nähtävyys Lapualla