Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Keuruu

Pihlajaveden erämaakirkko

Ajattelin juhlistaa syntymäpäivääni lähtemällä vähän välitöntä elinpiiriäni kauemmaksi ja Pihlajaveden erämaakirkko on Suomi-kohteista ehkä suurin puute. Sitä paitsi en ole käynyt Pihlajaveden seudulla koskaan. Oma kunta alueelta lakkautettiin jo ennen syntymääni ja liitettiin osaksi Keuruuta. Poikkirataa olen kulkenut välin Seinäjoki-Ähtäri ja sitten Haapamäki-Petäjävesi. Paikan päällä ajattelin liikkua vanhemmalla täysjäykällä pyörällä Insera Canyonilla pluspyörän sijasta. Plussa olisi ehkä ollut parempi valinta, sillä kevät oli Tamperetta jäljessä. Suunnittelin aika huonosti, kolme geokätköä ja lintutorni tai kaksi, jos on aikaa. Sitä juna antoi reilut neljä tuntia, mutta oikeasti mahkut oli myös palata Seinäjoen kautta. Se olisi kuitenkin ollut perillä vasta aamuyöllä.

Inseran pituus on lyhyempi kuin pluspyörän, joten sitä on helppo heitellä kiskobussiin ja siitä pois. Nykyään fillareista on pula ja helposti maksaa uudesta puolitoista tonnia, niin Inseran kaltaiset halvat eli huolettomat pyörät ovat harvassa.

Junan vaihto oli Haapamäellä ja se oli melkoisen kiivastahtinen, koska juna oli vähän myöhässä. Sen lisäksi Haapamäen laituri on matala, joten pyörän laskeminen ja nostaminen ovat vastaavasti vaikeampia. Veturinkuljettaja odottaa kyllä, sillä siellä ei tapahdu muuta kuin poikkijunan (Seinäjoki-Jyväskylä) ja Tampereen junan kohtaaminen.

Poikkijuna oli melkoisen täynnä, ilmeisesti Ähtärin eläintarha oli auennut. Eläintarhalla on oma seisakkeensa, samoin siinä välillä on Myllymäki, joka jäi minulta näkemättä. Lyhyen matkan päästä kuitenkin olen Pihlajavedellä.

Heti asemalla on oma geokätkönsä ja sitten vieressä Nuorisoseuran talolla toinen. Nuorisoseuran talon kätkö on nerokas. Keuruulla on kätköjen taso hyvin korkea. Visit Keuruu on sponsoroinut 50 kätköä Keuruulle. Keuruun lisäksi tiedän vain Inkoon kunnan sponsoroineen kätköjä.

Nuorisoseura oli tietysti antanut luvan kätkölle.

Mäen päältä käännyn soratielle, joka menee kirkolle. Fillaroinnissa on tämä gravel-innostus, jota en oikein ymmärrä. Englantilainen valitteli, että ihan turha pyörä, kun kaikki tiet ovat päällystettyjä. No, Suomessa on toisin. Väliin saa pelätä, että vastaantuleva auto sinkauttaa kiven, välillä taas tie on pehmeää ja tuntuu imevän renkaan itseensä.

Saavun kirkolle ja menen sen kätkölle. Olen kirkolla yksin.

Kirkossa on hyvin paljon samaa kuin Petäjäveden maailmanperintökohdekirkossa. Se on rakennettu 1780-1782.

Kirkossa on ihana puun tuoksu. Oikeasti se on melko hämärä, en löytänyt valokatkaisijaa mistään. Sikäli on oikein puhua erämaakirkosta, että kirkon ympärillä kasvaa vanhaa arvometsää. Valitettavasti vanhan metsän läntti on kuitenkin pieni.

Lintutornin suuntaan johtaa pieni tie, jossa lukee, että se on poikki. Silloin meni minulta pasmat sekaisin. Päätin kuitenkin lähteä ottamaan selvää, missä se on poikki ja päädyin Virransuun sillalle, missä on kota, laavu ja terassi keskellä virtaa. Kaikki ovat yksityisiä. Alkajaiseksi lähdin kuitenkin lintutornille kävellen.

Keuruulla on paljon lintutorneja, ehkä enemmän kuin mitä niihin riittää lintuja. Täkäläinen torni on Isorimppi. Täällä oli äänessä joutsenet ja kuovi. Sen lisäksi kuulin ääntä, joka vaikutti suopöllöltä, mutta en uskaltanut sitä kuitenkaan sellaiseksi määrittää.

Päätin palata Virransuulle syömään makkarani, mitkä paistoin Trangiassa. Hyvä homma, kun kaikki on yksityistä, niin en voisi laavulla olla kuitenkaan polttamassa yksityisiä halkoja. Paikallinen tuli vastaan koiransa kanssa ja oli pakko ajatella, että hän oli nähnyt minut jossain riistakamerassa ja tuli ottamaan selvää, kuka minä olin. Hän kertoi, että siellä oli riehunut moottoripyöräilijöiden porukka kerran ja olivat jopa upottaneet perämoottorin.

 

Veden päällä olevaa terassia oli käytetty silloin, kun kirkossa oli häät. On kyllä upea paikka sellaiselle.

Paikalliselta sain tietää, ettei tie sittenkään ollut poikki. Ehkä se koski vain autoja. Joskus oli vesi huuhdellut kuitenkin sillan yli. Makkaroitten jälkeen jatkoin fillarointia samaa tietä Kömiin. Olisi pitänyt malttaa ja kääntyä ylös mäkehen, sillä suhteellisen lähellä oli toinenkin lintutorni, Heinä-Valkeinen, ja aikaakin vielä runsaasti. Lintutornilla oli vielä geokätkökin. Jotenkin kummallisesti ajattelin, että joskus ajan Myllymäkeen ja se sopii sitten sille reitille. Sen sijaan kuuntelin rautiaisen laulua Köminkoskella.

Saavuin pari tuntia ajoissa asemalle, minkä jälkeen olikin tylsää. Olisi pitänyt keksiä tempaista 14 kilometrin taival Haapamäkeen, milloin poistuisi huoli nopeasta junanvaihdosta fillarin kanssa. Toisaalta, jos matkalla olisi ollut jotain kiinnostavaa, niin sitten olisi harmittanut, ettei siihen olisi jäänyt aikaa. Sitä paitsi en tiennyt mitään tien kunnosta enkä sen profiilista. Täällä kulki valtakunnallinen pyörämatkailureitti 18 Haapamäki-Alavus-Seinäjoki-Raippaluoto.  Toisaalta, minulla oli melko raskas kantamus selässä ja vettä oli vähän.

Kiskobussi oli taas täynnä poikkiradalla. Haapamäellä nopea vaihto Tampereen junaan, missä oli huomattavasti vähemmän kulkijoita. Olen kulkenut poikkijunalla niin, että olen ollut ainoa asiakas. Nyt kuitenkin terveyden hävittämislaitos kehottaa välttämään matkustamista ja joku vielä uskoo sitä.

14 kilometriä tuli ajettua Pihlajavedellä, pääosin sorateitä ja rospuutosta varoiteltiin kaikkialla. Ei hassumpi tapa viettää syntymäpäivää.

 

Pieniä paikkailuja, Keuruu ja Iittala

Keuruulla olen käynyt useastikin ja aina sinne tekee mieli palata uudestaan. Tällä kertaa syynä oli geokätköilytapahtuma ja pyöräilin maastopyörällä Keuruun keskustan lähiympäristössä. Huomasin, että Keuruulla on varsin mukavia polkuja maastopyöräilyyn. Ennestään olen tiennyt, että siellä kulkee jalkapatikoijalle pätkiä Keski-Suomen maakuntaurasta. Tällä kertaa tutustuin Vanhan Keuruun alueeseen, satamaan ja Kurkisaaren puistoon.

Keuruun kotiseutumuseo

Keuruun kotiseutumuseo

Keuruulla on mukava kotiseutumuseon alue kirkon takana. En tiedä, edes, meneekö sinne mitään tietä, itse kun menin maastopyörällä polkua myöten.  Tuollaisen pienen tornin talon katolla olen nähnyt parissakin eri rakennuksessa, jotka olivat entisiä suojeluskuntataloja. Mitään yhteyttä alakerrasta siihen ei ole, mikähän tarkoitus sillä on ollut.

Geokätkötarjonta Keuruulla oli kaksinainen, joko oli maastoon lahoamaan jätettyjä kätköjä tai sitten aivan erinomaisia geokätköjä. Sen lisäksi kaupunki on itse nähnyt vaivaa esitelläkseen kaikki Keuruun kylät geokätkön muodossa.

Satamassa oli siipirataslaiva Elias Lönnrot, joka oli lopettanut liikennöintinsä tältä vuodelta ja joka oli kopio ensimmäisestä siipirataslaivasta Suomessa.

Keuruulta on vielä näkemättä esimerkiksi Pihlajaveden erämaakirkko. Joka kerta tuntuu siltä, että jotain jää näkemättä täällä.

Seuraava reissuni oli Iittalaan, joka kuului Kalvolaan 1867-2009. Vuonna 2009 tuli jättiliitos, jossa synnytettiin nykyinen Hämeenlinna. Iittala tunnetaan tietysti lasistaan, mutta sen läpi kulkee myös muinaistie, Selkätie, jonne sitten pyöräilin. Huomasin sinne pyöräillessäni haalistuneita pyöräretkeilyreittien opasteita. Ihmettelen, kuinka Suomessa kaikki retkeilyreitit päästetään rapistumaan, vaikka niitä kohtaan on jatkuvasti kiinnostusta. Ehkä nyt Stravan lämpökartta kertoo, mitä kautta ihmiset enimmäkseen pyöräilevät, mutta se ei ole välttämättä se kaikkein paras tai kiinnostavin reitti.

No, eipä tuo pyöräretkeilyreitti kolmonen, Helsinki-Vaasa, ainakaan Iittalassa esitellyt mitään ihmeellistä. Sen sijaan Selkätie oli kiinnostavampi.

Selkätiellä.

Hämewikin mukaan ”Hiidentiestä erkani Leteensuon ja Heinun kautta toinen vanha tie, Selkätie, joka tunnetaan myös Ratsutie-nimisenä. Se puikkelehti Vanajaveden rantamien tuntumassa kohti Lahisten kartanoa (entistä ratsusäteriä) ja Jutikkalaa.”

Kuinkahan paljon näitä muinaisia tiepohjia oikein on jäljellä. Kuninkaantietä olen kulkenut pitkiäkin matkoja, samoin Hämeen Härkätietä. Sen lisäksi Lempäälässä tutustuin vanhaan tiehen, joka kulki pitkin harjureittejä. Saattaa olla, että Selkätietä pääsi Sääksmäelle ja sitä kautta aina Lempäälään asti harjujaksoja myöten.

Selkätieltä kun laskeuduin alas Vanajaveden rantaan, niin siellä oli uimaranta, jossa kävin vielä pulahtamassa ennen geokätköilytapaamista. Sen jälkeen vielä pyörähdin Iittalan keskustassa, missä oli tietysti ne lasitehtaat, missä nyt ei ulkonaisesti ollut mitään nähtävää. Muistin sen, että Iittala ostettiin ulkomaiseen omistukseen, minkä jälkeen yleinen kiinnostus sitä kohtaan lopahti, mutta sitten luin, että se on ostettu Fiskarsille.

Yksi esiäideistäni on kotoisin täältä ja ehkä seuraavalla kerralla suuntaankin kirkolle ja hautausmaalle. Kiinnostavaa on, kuinka vähän entisestä kunnasta on viljelysseutua ja kuinka suuri osa siitä on metsätalousmaata.

 

 

Juo Multia

Tiesin jo etukäteen, että pyörän kuljettaminen junassa ei tulisi olemaan helppoa eikä vaivatonta. Ihan näin vaikeaksi sitä en kuitenkaan kuvitellut, mitä tällä reissulla kohtasin. Kuitenkin pystyin varaamaan lipun pyörälleni etukäteen Keuruulle, sillä kohteeni Multia oli kunta, jonne ei kulje mitään julkista liikennettä koskaan. Onkohan sellainen edes laillista.

Keuruulta on 12 kilometriä Multian kunnan rajalle paikkaan, missä on geokätkö. Hankolaisena en ole tottunut polkemaan mäkiä. Hankolaisena en ole tottunut myöskään, että fillarilla poljetaan pitkiä matkoja yhtä soittoa. Hangossa voi renkaat täyttää aika koviin rengaspaineisiin, mikä sitten on pari kertaa johtanut siihen, että rengas räjähtää, mutta ei se mitään, huolto on lähellä. Multialla ei ole, siksi renkaisiin pumputaan käsivoimin melko matalat paineet, jolloin polkeminen on raskasta.

Olin luovuttaa jo alkuunsa, sillä Keuruulla oli taksiasema ja kysyin hintoja. Neljä kymppiä olisi ja en ilmeisesti näyttänyt lottovoittajalta, koska ei suositellut sitä. Kieltämättä ajatus siitä, että pyöräilemällä säästäisi neljä kymppiä houkutteli. Ainoa on, että Petäjävedelle jäisi vähemmän aikaa. Petäjävesi oli kuitenkin reissun pääkohde.

Päätin sitten lähteä polkemaan raskaita Keuruun mäkiä. Mäet tuppasivat olemaan loivia ja pitkiä. Savossa, esimerkiksi, mäet ovat jyrkkiä ja sanotaan, että savolaiset ovat rakentaneet teihinsä lisää kilometrejä korottamalla teitä mäkien päällä ja kaivamalla tietä alemmaksi laakson pohjassa. Savo on ihan tappava paikka pyörällä, Keuruu ei ole tappava.

Ihan tarpeeksi väsyttävä se kuitenkin oli. Minulla oli räkätaudin poikanen lähdössä, eikä se ainakaan muuttunut paremmaksi ja tietysti fibromyalgiaan liittyvää pientä vähemmän kivaa. Fibromyalgiaan auttaa se, mitä Tuntemattomassa Karjula suositteli eli ”Terlästä selkärlankaan!” (Linna ei tykkää Karjulasta, mutta minusta Karjula oli mies paikallaan), mutta ei liikunta ainoa lääke ole. Huomasin kuitenkin, että kun nostaa painoja, niin kunto kasvaa vain painojen nostamiselle ja kun kävelee, niin kasvaa vain kävelykunto ja kun pyöräilee, niin kasvaa pyöräilykunto korkeintaan.

Saavutin kuntarajan. Siellä oli multikätkö. Itse asiassa, kun Keuruulla lukee tienviitassa ”19 Multia”, niin siellä on 19 multikätköä Multialle saakka. Tämä ratkaistaan siten, että katsotaan, miten tienviitoissa lukee. Sen tein kotisohvalla katsomassa googlen katunäkymästä ja sain paikan, joka ei tuntunut oikealta, läheltä asutusta. Paikan päällä sitten huomaan, että viittoja onkin muutettu ja Tarhapäälle matka on pitentynyt. Miten se on edes mahdollista. Joka tapauksessa, saan koordinaatit korjattua ja ne osoittavat ihan lähelle ja kaivan purkin esille ja näin Multia uudeksi kunnaksi geokätkökartalleni. Paikalla on myös siisti levähdysalue, pikkaisen Keuruun puolella. Olisinpa jäänyt yöpymään siihen.

Sen sijaan menen Tamppikoskelle, koska siellä on kartassa merkittynä laavu ja sielläkin on geokätkö. Visit Keuruu on sponsoroinut kuntaan 50 geokätköä, mutta tämä on niukasti Multian puolella.

Vanha kuntaviitta, ilman vaakunoita. Kiva olisi tietää, kuinka kauan tämä muinaismuisto on seissyt tässä Suomen kukoistuskauden muistona. Silloin oli myös kilometriviitat.

Laavulle mennessä kuitenkin lukee ”yksityisalue”. Miksi karttaan on merkitty laavu, jos se on yksityinen. Periaatteessa siellä voisi yöpyä, sillä se ei ole pihapiirissä, mutta lähellä on. Sen lisäksi näen, että talossa joen varrella on asukkaita. Ne tulisivat laavulle kuin ampiaiset, jos tekisin hyttyssavut.

Hyttysiä onkin runsaasti ja ne ovat immuuneja hyönteismyrkylle. Käyn noutamassa vettä Tamppikoskesta ja se maistuu mullalta. Varmasti humuspitoinen vesi on antanut nimensä Multialle.

Tamppikoski

Tämä on paikallisen kalastusseuran laavu. Kalastajat ovat tarkkoja siitä, ettei kukaan salakalastele heidän vesillään. No, en minä kalastelemaan ollut tullut, vaan nukkumaan. Laavulla oli myös sauna ja päädyin nukkumaan saunan eteisen lattialle itikkaa paossa.

Kerran lapsena olin käynyt Ähtärin eläintarhassa ja sitä kautta olen raapaissut Multian pohjoista nurkkaa auton ikkunasta katsellen, muuten Multia ei ole tuttu. Multia on menettänyt 3/4 asujaimistostaan vuosisadan aikana. Melkoinen muutos. Multia onkin Etelä-Suomen harvaan asutuin kunta. Ojitetut suot antavat oman pikantin arominsa kunnan pintavesille.

Seuraavana päivänä jatkan aamulla varhain suoraa tietä takaisin päätielle. VisitKeuruu oli sponsoroinut geokätkön, joka esitteli, että kylä on Lihjamo. Lihjamolla fillaroin henkeäsalpaaviin Pernavuoren korkeuksiin. Minun Tampesterin mummon kielessä peruna oli ”perna”, joten tulkitsen nimen tarkoittavan niitä.

Aamun pyöräilyt menevät paremmin, koska ilma on vähän viileämpi. Pysähdyn kuitenkin bussikatoksella. Aikataulu, joka on katoksessa on yhdeksän vuoden takaa.

Seuraavaksi VisitKeuruun kätkö esitteli minulle Könttärin kylän.

Taidekaupunki Mänttä mainostaa itseään Keuruulla Könttärissä. 

Könttäristä pääsin suoraan Keuruun keskustaan Seiponmäen kautta. Seiponmäessäkin oli kapuamista, vaikka karttaa katsomalla olisin voinut hyvin kiertää moisen mäen.

Istuskelin juuri auenneella ruokakaupalla ja nautiskelin raikasta ja hyvän makuista kraanavettä. Kuitenkin myös keskustasta halusin noukkia geokätkön ja tutustuin siinä mielessä vanhaan kirkkoon.

Keuruun vanha kirkko

Seuraavaksi menin asemalle, jossa ei oikein mitään ollut. Asemalla on kuitenkin hulppeat nurmikot vaikka teltan pystyttää niin halutessaan, vaikka leirintäaluekin kaupungilla on. Ihmiset kulkivat radan poikki miten sattuu, pienet lapsetkin. Hangossa on ollut vähän samanlaista anarkiaa, mutta VR on aidannut radan ja sehän kaupunkilaisia kiukuttaa.

 

 

Onneton juhlaraha

Minuun iski väsymys ja mietin, pitäisikö koko vappu skipata. Vappuna kuitenkin on hyvä mahdollisuus saada turpaan, Hangossa demareilta, kun vien haudalle lipun, mistä he eivät tykkää ja Helsingissä kytiltä. Kuitenkin tuli ilmoitus uudesta geokätköilymatkamuistosta, jonka sai 2.5. löytämällä kätkön tai osallistumalla geokätköilytapahtumaansekä tuli provosoiva juhlaraha, jonka takia oli ihan pakko osallistua vapun poliittisiin protesteihin pitkän kaavan mukaan.

Porvareita myötäilevät tahot ovat puhuneet paljon paskaa juhlarahasta. Tämän matkan suureksi teemaksi oli paljastaa paskapuhe.

Juhlarahan tehtävänä on juhlistaa. Juhlaraha juhlistaa teloituksia, siksi kuvassa katsomissuunta on teloittajan puolella teloitettaviin päin. Jos rahalla haluttaisiin osoittaa myötätuntoa, niin suunta olisi toisin päin. Neutraalia kuvasta tuskin voi saada, eiväthän teloituksetkaan ole neutraali millään tavalla. Erityisesti minua pänni saateteksti, jossa kuolleet punaiset ja punaisiksi leimatut nimitettiin haasteeksi, jonka Suomi on voittanut. Huono uutinen, vaikka Suomi tappoikin isosetäni Tammisaaressa, ette ole vieläkään voittaneet punaisten tuomaa ”haastetta”.

Toisaalla sitten penätään keskustelua vuoden 1918 sodasta, josta käytän nimitystä kansalaissota. Käydäänpä keskustelua. Ensinnäkin, minun suvussani aiheesta ei puhuttu mitään ja elin siinä uskossa, ettei suvullani ollut osuutta tapahtumiin, vaikka asuivatkin Tampereella. Asioiden oikea laita, tai pikemmin vasen laita tuli ilmi sukututkimuksen myötä. Joissain muissa suvuissa käytiin keskustelua ja joissain suvuissa oli aktiiveja vasemmistolaisissa puolueissa, minun suvussani ei. Myöhemmin muutama sukulaiseni lähti Neuvostoliittoon. Minulla asuu yhä sukulaisia Venäjällä.

Fakta on myös, etteivät vuonna 1918 eläneet pystyneet ennustamaan tulevaisuutta yhtään meitä paremmin, ehkä vielä huonommin. Tämä pomppaa aina esille, kun kansalaissodasta puhutaan. Mietin, miten minun itseni olisi käynyt ja todennäköisesti olisin tullut teloitetuksi ja mikä vielä pahinta, ”omien” teloittamaksi. Mutta vuonna 1918 olisin ollut autuaan tietämätön, että marssin kohti omaa kuolemaani. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu, se on syytä muistaa, ja ihmiset pääsevät pyöveliä karkuun tai sitten toisaalta, syyttömiä tapetaan. Fakta on, että Suomi menetti 1918 ja pian sen jälkeen suuren osan väestöstään pakolaisina.

Tuttavani Krisse kutsui minut omaan tilaisuuteensa Tampereelle, mutta sanoin, ettei ole yösijaa. Hän sanoi, ettei ole mikään ongelma, nuku Tampereen yliopistolla. Kyselin vielä monta kertaa, saako niin tehdä ja hän sanoi, että joo, kyllä hänkin on nukkunut. Tampereelle siis matka.

Kokemäki on kunta, jossa en ole kätköillyt ennen ja se oli vähän samassa suunnassa, joten lähdin ensin sinne. Tapasin vielä Kampin bussiterminaalissa Amnestyn Tarun, jonka kanssa sitten vaihdoin muutaman sanan ennen matkaa Kokemäelle. Matka sujui nopeasti paikkaan, mitä kutsutaan Peipohjaksi. Kävelyä kätkölle oli jotain puolen kilometriä. Vaikka logeista saattoi lukea, että kätkön löytäminen ei ole sujunut ongelmitta, paikallistin kätkön nopeasti ja loggasin sen pois, niinpä Kokemäki kätkökunnaksi. Kun kerran olin asemalla, rupesin miettimään, milloin tänne oikein tulee juna ja juna tulikin melkein saman tien. En ollut varmasti suunnitellut ehtiväni tähän junaan.

Minun faktoihin perustumaton mielipiteeni on, että Kokemäen nimi tulee joko kokoista tai koettelemisesta, ehkä jopa koettelemuksista. Harjavalta taas tarkoittaa mäen harjalla olevaa linnaa. Yhdessä nämä, edelleen faktoihin perustumatta, muodostivat tulpan liikenteelle Kokemäenjokea ylös tai alas. Kulkijoiden aikeet selvitettiin ennen kuin heitä päästettiin menemään. Kokemäellä onkin pitkä historia ja se oli koko Satakunnan keskuspaikka keskiajalla, mitä on aika vaikea uskoa. Siellä oli myös linna, joka on nyttemmin tuhoutunut. Kokemäki antoi jotenkin ränsistyneen vaikutelman. Junan ikkunasta näkyi myös Kokemäenjoki, joka näytti tosi upealta. Kokemäeltä on lähtöisin Toivo Horelli, joka muistetaan siitä, että hän luovutti juutalaispakolaiset Saksaan tapettaviksi. Myös E.N. Setälä on Kokemäeltä ja hän oli eduskunnassa kansalaissodan alkaessa. Eduskunta hyväksyi suojeluskunnat maan viralliseksi armeijaksi noin vuorokautta ennen kansalaissodan syttymistä. Se oli oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän. Sitä aiemmin oli ollut suojeluskuntien kahakoita Viipurissa. Suojeluskunnat ja valtio siis aloittivat kansalaissodan punaisia vastaan, ei päinvastoin. Mikään sodan osapuoli ei kuitenkaan tehnyt mitään estääkseen sodan syttymistä. Oma mielipiteeni on, että kun Suomi oli ulkoistanut sosiaaliturvansa muille maille, joihin Hangosta oli lähtenyt jatkuvana virtana maastamuuttajia ennen maailmansotaa ja tämä reitti oli ollut tukossa jo kolme sodan vuotta, oli Suomen pakko katsoa omaa köyhälistöä silmästä silmään. Edelleenkään, vuoden 1918 ihmiset eivät aavistaneet, että rauha solmittaisiin jo kesällä seuraavana vuonna ja että 1920 tulisi Tarton rauha.

2017 kuitenkin Kokemäki oli autio ja tuulinen ja sen asema oli suljettu ja yksityistetty.

Kokemäen asema

Tampereella osallistuin Krissen juhliin. Krisse harrastaa voimailulajeja ja Tampereella oli kisattu. Tampere oli myös täynnä Tappara-faneja. Muistan, kun olin lapsi, niin mummo antoi minulle lahjaksi Tapparan pipon. Minulla ei ollut aavistustakaan, että se symboli tarkoitti Tapparaa, mutta kyllä Kuopiossa opin sen nopeasti.

Krisse poseeraa

Illan mittaan rupesi tuiskuttamaan lunta. Yllättävästi oli ilotulitus. Ilotulitus oli Veikkauksen järjestämä sen kunniaksi, että porukka oli voittanut sikana rahaa lotossa. Porvari tulee onnelliseksi siitä, että muilla on paljon rahaa. Jonkin verran ilotulituksen katselijoita tuli myös rakennukseen. Nukahdin sohvalle. Yöllä heräsin siihen, että siellä kulki vartija. Vartija sanoi: ”täällä onkin kaikki kunnossa, moro!”

Lunta tuiskutti yhä aamulla ja olin iloinen, etten ollut ottanut kevyimpiä kenkiäni (=vähiten hankaavat), mutta takkina oli pelkkä Särmän merinohuppari. Hupparit ovat sateessa onnettomia, mutta merinovilla säilyttää kohtalaisesti lämpöä.

Mennessäni junalla Keuruulle tajusin, että ”aktiivista peliaikaa” jäisi siellä vain vartti. On ihan hyvin mahdollista, ettei vartissa löydy yhtään kätköä. Siksi jäin pois Haapamäellä, joka on Keuruuta yhtä kaikki. Kerran olin Keuruulla kesäleirillä ja olin juonut teetä ja oli pakko piipiä ja rakko meinasi räjähtää eikä bussissa ollut vessaa. Kaiken lisäksi bussi kierteli kaiken maailman pikkukylät. Jouduin sitten lopulta lähtemään ihan satunnaisella pysäkillä pois, muuten olisi rakko haljennut. Onneksi se sattui olemaan lähellä oikeaa pysäkkiä. Se oli aikana ennen GPS:ää. Se pysäkki oli Haapamäen kirkolla.

Nyt Haapamäki oli kuin valtava VR:n museo ja siellä oli paljon höyryvetureita ja vanhoja junavaunuja. Kukapa ei tykkäisi vanhoista junista, sellaisen pitää olla vielä kyynistyneempi kuin minä.

Tällaisen hirviön olen nähnyt Rajakontua esittävässä valokuvassa. Suunnilleen ainoa traktori tuolloin Stalinin Neuvostoliitossa ja tuotiin ajelemaan pitkin poikin rajaan rajoittuvaa peltoa, niin että suomalaiset saattoivat toiselta puolen tiirata kateellisina.

Haapamäen geokätkö löytyi suhteellisen nopeasti ja niinpä Keuruu uudeksi geokunnaksi kartalleni.

Lunta tuli epämiellyttävän paljon ja asema oli kiinni, niin kuin asemat tuppaavat olemaan. Läheisellä sillalla oli joukko ihmisiä ja heti ajattelin, että ne etsivät kätköä sieltä. Lähdinkin sinne ajoittaen tuloni sopivasti niin, että niillä oli purkki kädessä enkä joutunut sitä etsimään itse. Jos on liian ripeä, niin ne eivät ole löytäneet sitä vielä ja joutuu etsiskelemään.

Aika tuntui pitkältä lumimyrskyssä odotellessa junaa Keuruulta. Vappuaaton lumimyrsky oli saanut linnut ihan järjiltään ja kuulin ja näin ainakin niittykirvisen, sinisuohaukan, liron ja valkoviklon uusiksi lajeiksi vuodelle.

Keuruu on tunnettu lähinnä juuri rautateiden risteysasemana ja veturimuseostaan, jossa on ehkä joskus toimintaakin. Nyt niitä ainakin oli pitkin poikin ratapihaa. Kalevi Sorsa on ehkä kuuluisin keuruulainen.

Matka Vilppulaan oli lyhyt. Ensimmäinen kätkö löytyi niin nopeasti, että olisin melkein ehtinyt vielä samaan junaan takaisin, joten Mänttä-Vilppula uudeksi kunnaksi kätkökartalleni. Vaikka Mänttä on korvessa, Mäntässä on ollut vanhastaan suuri taidekokoelma, itse asiassa vuodesta 1933. Mäntässä toimi nimittäin Serlachiusten teollisuuspatruunoiden suku, joka keräsi taidetta. Tuohon aikaan patruunoilla oli tapa huolehtia kaupunkiensa hyvinvoinnista, kun taas nykyisin rikkaat tekevät kaikkensa vältelläkseen veroja. Siksipä nuo vanhan ajan kapitalistit herättävät kunnioitusta myös minussa.

Istuskelin kahvilassa, kun oli aikaa junan tuloon ja ulkona oli ikävä ilma. Tapasin pari kätköilijää, jotka olivat lähteneet Oulusta. Sanoivat, että luulivat, että Etelä-Suomeen mentäessä muuttuu keväisemmäksi, mutta että täällä on talvisempaa kuin Oulussa. He olivat matkalla Ruovedelle ja Tampereelle.

Jotenkin kuvittelin, että niillä oli koko sodan ajan kestoerektio päällä, mutta taiteilija oli eri mieltä.

Minä taas tutustuin multikätköön. Koska olen jalan liikkeellä, niin jätän multikätköt pois. Tämä kuitenkin vaikutti helpolta. Ensin koordinaatit ohjasivat lahtaripatsaalle. 1918 rintama jäi pitkäksi aikaa Vilppulan koskille ja syntyi ihan kunnon taistelu. Lopulta tietysti kuitenkin punaiset jäivät tappiolle ja alkoi perääntyminen kohti Tamperetta. Minä en kyllä pysty käsittämään, miten 1918 saatettiin hävitä taistelu, vaikka oli panssarijuna käytössä.

Panssarijuna 1918 Vilppulassa.

 

Multi meni niin, että piti kulkea patsaalta miehen katseen suuntaan rantaan, kunnes tulee laavu ja laavulta sata askelta alavirtaan on kätkö. Näin myös kuljin ja kätkö löytyi. Tällä koskella käytiin taistelut, punaiset eivät päässeet kosken yli.

Vilppulan koski

 

Poikkeuksellisesti kävin katsomassa myös kosken toisella puolella olevan punaisten muistomerkin. Se oli paljon vaatimattomampi. Se näitä punaisten muistomerkkejä vaivaa, että ne ovat perin vaatimattomia, vaikka syytä vaatimattomuuteen ei ole. Punaisten puolella, joen etelärannalla, oli paljon sammaloituneita kivijalkoja. Saattoi olla vuoden 1918 tuloksena.

Koskilta menin Vilppulan keskustaan, missä oli kauppa auki, joten saatoin olla lämpimässä. Siellä oli lähellä myös kätkö, jonka loggasin. Mänttä-Vilppula ja Keuruu ovat aika taajaan kätkötettyjä kaupunkeja. Ehdin myös odottamaan junaa melko pitkään asemalla. Asema oli kiinni, eikä ollut mahdollisuutta lämmitellä, hypotermia uhkasi ja lunta tuiskusi.

Lukee ”ankka”. Aku Ankkaa painettiin pitkään Vilppulassa. Harmi, etten jaksanut kävellä katsomaan paikkaa, missä Akkarit ennen painettiin.

Juna tuli vihdoin. Vilppulasta etelään juna säikytti eläimen, josta ensin katsoin, että miksi valkoinen hevonen on irrallaan radan varressa ja sitten tajusin, että se olikin hirvi. Minä kuvittelin, että valkoinen hirvi on vain ”Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin” -sarjassa, mutta se on tunnettu Vilppulassa.

Tampereella kävelin sitten rataa pitkin kaverille Armonkallioon. VR:n mies huusi minun suksimaan vittuun radalta ja nopeasti.