Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Jyväskylä

Kivijärvi, uusia maisemia

Olen pitkään suunnitellut matkaa Kivijärvelle geokätköjen perään, joko kunnan keskivaiheille tai kunnan eteläosaan. Etelässä on kahden tien risteys, karttaan merkitty laavu noin puolentoista kilometrin päähän risteyksestä, mutta useassakaan palvelussa Kotasuon laavua ei edes ole tai se on merkitty väärään kuntaan. Laavujen suhteen olen tottunut, että niiden laatu on kirjava ja jotkut on tarkoitettu pelkästään grillailua varten. Multialla laavu oli yksityisomisteinen ja siellä ulkopuolisten oleskelu oli kielletty.

Kunnan keskivaiheilla taas ei ollut mitään takeita siitä, saisiko telttaansa näkösuojaan ihmisiltä. Kuntakeskuksessa ei olisi saanut.

Siksipä oli varattava majoitus. Lähteen talo ilmoitti olevansa kiinni, koska pelkäsivät pöpöä ja ajattelin, että näinköhän muutkin ovat pöpökammon kourissa. Linnanmäessä kuitenkin tärppäsi, joten varasin sen.

Kivijärvelle menee kouluaikana bussi iltapäivällä ja tulee aamulla pois. Junakyyti jätti noin tunnin ja 20 minuutin välin Jyvääskyläässä. Olin kuullut, että juna Tampesterin ja Jyvääskylään välillä on aina myöhässä ja pelkäsin, ettei tunti 20 minuuttia riitä. Aikaisempia junia ei ole.

No, käytännössä kävi niin, että juna oli kahdeksan minuuttia myöhässä, mikä tietysti minulle oli se ja sama. Jnan kuulutuksiin oli lisätty korona-aivopesua, että ihmiset pysyisivät uskollisesti tässä tuomiopäiväkultissa. Sattui aurinkoinen ja lämmin päivä.

Jyvääskyläästä oli Kivijärvelle vähän vajaa kolme tuntia bussissa. Onneksi se oli wc:llinen. Jyvääskyläästä pohjoiseen tien varrella Puuppolan paikkeilla oli ihan hillittömän suuri ympäristötuhoalue, ihan kuin mitä olin nähnyt lentokoneen ikkunasta jossain Brasiliassa.

Saarijärvellä oli jokin puuhapuisto, Veijari, siitäkään en ole ollut tietoinen ennen, sekä Arseni Konevitsalaisen tsasouna. Arseni Konevitsalainen on tietysti minun suosikkini. Saarijärveltä paljastuu koko ajan lisää yllätyksiä. Sinne pitää palata uudestaan, niin kuin kovin moneen muuhunkin paikkaan.

Karstulan jälkeen bussi meni minulle uusille seuduille ja saavuin Kivijärven kuntaan. Alkuun tuli nähtyä, että se Kotasuon laavu olikin ihan kunnollinen ainakin bussista katsottuna. Bussikuski tuntui tietävän kaikki geokätköpaikat Kivijärvellä.

Kivijärvi on ollut esillä sen vuoksi, että sinne on ollut rakenteilla futuristisia mökkejä, jotka seisovat korkealla jalustalla ja jonka kokonainen pääty on ikkunana. Sen lisäksi Kivijärven syrjäseudullia on Salamajärven kansallispuisto ja Salamanperän luonnonpuisto. Vielä en mene sinne, nekin ovat minua kiinnostavia kohteita.

Jäin Kivijärven keskustaan ja heti Keskuspuistossa kätkölle. Ihmisiä ei ollut mailla halmeilla ja kätkön etsiminen oli helppoa.

Puisto oli miellyttävän tyhjä (aamulla otettu kuva), mutta sekin oli niin avoin, että jos olisin lähtenyt teltan kanssa tänne, en olisi löytänyt suojaista yöpaikkaa täältä.

Purkki löytyi nopeasti, joten Kivijärvi uudeksi kunnaksi kätkökartalleni.

Ensimmäisen kätkön jälkeen menin seuraavalle, joka oli kirkon takana.

Kivijärven kirkko

Huomasin, että Kivijärvellä on pakkomielle kukkoihin ja kukko on kunnan vaakunassakin.  Kukko liittyy Kivijärven historiaan näin:

Kivijärven ensimmäisen kirkon rakentamisesta, erityisesti paikan valinnasta, on olemassa lukuisia tarinatoisintoja, joista alla ote varhaisimmasta, vuonna 1850 muistiin merkitystä:

”…tuumattiin tehdä kirkkoa yhteen Kivijärvessä olevaan saareen, sentähden muka, että koko seurakunnalla olisi huokeampi kulku yhdistyspaikkaansa. Miehiä kokountui pian koko joukko saareen, jossa kirvesten jyske kukatiesi ensikerran maalimassa alkoi kaikua… Kohta jo saaressa välkkyi uusi kirkon salvos venemiesten outoihin silmiin… Sitä surkeampaa on mahtanut olla, kun heidän toivonsa tahtoi menneä mitättömäksi. – Salvos kyllä saatiin alulle; vaan mitäpä siitä, kun ei sitä saatu kokoamaan sen siitään. Mikä päivällä rakennettiin, se yöllä aina särkyi ihan maata myöten.

… Viimen ratkastiin asia siten, että saareen tuontiin suuri komea kukko ja lähetettiin se menemään saaren länteisestä hiekkaniemekkeestä minne meni. Jossa sitte kukko löydettäisiin, siihen piti kirkkoki tehtämän… Viimein löydettiin se elävänäkö vai kuolleena, siinä niemessä mannermaalla, jossa Kivijärven kirkko vieläkin seisoo, nimittäin Kukkoniemessä. Saarellakaan josta kukko pantiin kulkemaan, ei silloin vielä ollut mitään erityistä nimeä; vaan siitä ajasta asti ruvettiin sitä sanomaan ja sanotaan vielä tänäänkin ’Lintusaareksi’.

(Kivijärven kirja, s. 528-529)

Yleisimmän toisinnon mukaan kukko laskettiin hirren päällä kulkemaan. Kivijärven vaakunaan on ikuistettu sekä kukko että hirsi.

(Lainaus on Kivijärven kotiseutuyhdistyksen sivulta. )

Mitenkähän tähän kukkoratkaisuun päädyttiin. Kanat ovat kulkeutuneet kotieläimistöön muualta, alun perin Intiasta ja kukolla on roolinsa Raamatussa, missä Pietari kieltää Jeesuksen kolmasti ennen kukon laulua, mutta voi miettiä, onko Suomessa ennen tehty päätöksiä pistää palvontapaikka pystyyn kanalinnun, lähinnä kai metson, soidinpaikalle.

Kätkön sijaintipaikka kirkon lähellä, veden äärellä. Kartasta näkyy, että siinä on metsää ja että sepä olisi hyvä paikka nukkua teltassa lähellä keskustaa, mutta kun tulee paikan päälle, huomaa, että paikkahan ei tarjoa mitään katseen suojaa yhtään mihinkään suuntaan eikä kelpaa telttapaikaksi.

Kätkö löytyi vaivattomasti. Logeihin kirjoitin merkinnän, ettei tämäkään paikka sovi leiriytymiseen. Kivijärven taajama on kannaksella ja paikat, johon pistää teltta ovat kyllä ihan kortilla. Minulla ei ole muuta intoa leiriytymiseen jokaisen oikeuksilla kuin että se on budjettiystävällinen tapa yöpyä.

Kukkopatsas.

Siinä oli geokätköt ja jatkoin sitten majapaikkaani, jona toimi vanha Linnanmäen talo. Huoneeni parvekkeellinen, ylös jyrkkiä rappusia ja siellä oli mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja keittolevy. Kun lisäksi ulkonakin oli keittokatos ja rannalla vielä laavu, niin mahdollisuudet kokkailuun olivat erinomaiset. Kukaan ei tuostakaan salalaavusta sano, ettei siellä saa yöpyä, mutta käytännössä se kuului pihapiiriin.

Tultuani perille ja juotuani pannullisen teetä, menin alas rantaan saunalle mennäkseni uimaan. Laituri oli keikkuva ponttoniviritys, eikä herättänyt luottamusta ja menin uimaan ihan rannassa, missä oli mutapohja. Ei se ollut siis kovinkaan kaksinen rantapaikka, etenkin kun saunalta sinne puuttui portaista yksi ja laiturista osa oli varsin vinossa, mutta saattoi siellä kastautua.

Virkistyneenä menin takaisin huoneeseeni. Parvekkeelta huomasin, että naapurissa on aika kiinnostava rakennus ja kävin katsomassa sitä.

Upea torni.

Mitään tietoa en löytänyt mistään rakennuksen käyttötarkoituksesta, se on ilmeisesti yksityisessä asumiskäytössä.  Kivijärvellä on myös syrjempänä kotiseutumuseo, mutta se oli kiinni, niin kuin nämä museot yleensä aina ovat, mutta nyt aivan erityisesti, koska Marin Verisen populistinen pöpökammohallitus kuvitteli, että museoesineet henkäilisivät raakaa kalmaa museokävijöihin. Kiihkoileva kansa sitten hyväksyi, että jätetään ainutkertainen elämä elämättä määrittämättömään aikaan asti, koska on liikkeellä virus, johon terve ihminen kuolee samalla todennäköisyydellä kuin tulee avaruuden muukalaisten sieppaamaksi eli mahdollisuus on nolla.

Televisiosta tuli Madventuresin ehkä kaikkein lapsellisin jakso suomalaisista yksilöistä ja kylähulluista. Minusta Kauko Röyhkä on käsitellyt asiaa parhaiten ja sanonut, että Suomessa yksilöllisyys on suvaittua, kunhan se liittyy alkoholin suurkulutukseen. Mitään muuta tapaa olla individualisti ei sitten ymmärretäkään.
Suomalaiset tykkäävät selittää kaikkia luonteenpiirteitään ilmastolla, mutta esimerkiksi aurinkoisessa Kaliforniassa entisellä asuinpaikkakunnallani vuotuinen keskimääräinen sademäärä oli 816 mm, enemmän kuin Suomessa missään. Suomalaiset vain tykkäävät valittaa ilmastostaan enemmän kuin muut.

Yö saa ja aamulla varhain lähtee bussi, joten jouduin menemään aikaisin yöpuulle. Onneksi talossa oli pimennysverhot.

Linnanmäki, yöpaikkani.

Aamun tipu. Tipun laji on kalalokki.

Seurauksena varhaisesta heräämisestä olin liikkeellä jo ennen aikojani ja suuntasin kylän keskustaan, missä oli patsaspuisto.

Ihmeellisiä toteemipaaluja.

Sain aamulla sata lintulajia tälle vuosikymmenelle täyteen, sillä kuulin teeren, käen ja lehtokertun.

Kotimatka alkoi seitsemältä.

Karstulan Västingissä on Partakallentie. Nyt vasta täällä, vaikka olen varmaan 1980-luvulta lähtien kiinnostunut Parta-Kallen opeista.  Näihin liittyy kiinnostavia historioita, joka ei hakukoneella paljastunut, sillä Parta-Kalleksi on nimitetty useitakin henkilöitä historiassa, kenelläkään niistä ei ollut yhteyttä Karstulan Västinkiin.

Bussi meni etelään vähän eri reittiä, Uuraisten keskustan kautta.

Jyvääskyläässä minulla oli aikaa peräti neljä tuntia, kun mikään julkinen liikenne ei liikkunut mihinkään suuntaan. Rupesi kaduttamaan, että olin ostanut lipun ennakkoon sinne, kun Karstulan linja-autoasemalla oli bussi, joka oli menossa Seinäjoelle, mitä kautta olisin ehkä päässyt nopeammin kotiin. Tai no, mistäpä sen tietää, taisi olla Soinin bussi, joka kiertelee kaikki Lehtimäet ja Kuortaneet.

Kun Jyvääskyläässä oli aikaa, lähdin keskustaan. Natsit olivat levitelleet tarroja ja minä peitin ne omilla tarroillani, mitkä puolestaan hupenivat kovaa tahtia. Jyvääskylään keskusta on tylyä betonihelvettiä bussiaseman lähellä, mutta löysin kiinnostavan talon, joka oli säilynyt betonilaatikoiden puristuksessa. Sen nimi on Nikolainkulma.

Vieressä oli Sokos, missä työntekijöillä oli hitsausmaskin kaltaiset suojat kasvoilla. Löysin sieltä kuitenkin aika arvokkaan muikkukukon. Kukko kun on ollut esillä muodossa tai toisessa, niin lähtipä se mukaan.

Exäni tapasi lauleskella ”Kuni kukköni mun on kukkösi sun, vaan kukkösi sun ei oo kukköni mun” kalakukon jakamisen vaikeudesta. No, kalakukossa ei ole repäisyreunaa, mutta kylläpä hän sai minun ostamaani kalakukkoa, vaikka niin lauleskelikin.  Hän kerran tilasi itselleen kalakukon bussirahtina Helsinkiin Kuopiosta.

Jyvääskylään perinneruoka taas on varpuliha, enpä olekaan sitä koskaan syönyt tai kuullut muidenkaan syövän.

Sellainen on Amazing Keski-Suomi.  Ilma muuttui ratkaisevasti ikävämmäksi ja vaikka kuinka oltiin luvattu sateen kiertävän etelän, sateli koko matkan aikana Tampesteriin.

Kannonkoskea ja Jyväskylää

Minut oli kutsuttu Jyväskylään Tiedonantaja-festivaalin paneeliin osallistujaksi ja samalla reissulla päätin käydä Kannonkoskella. Sen tein niin, että viimeisellä junalla menin Helsinkiin, jonka jälkeen Onnibussin yövuorolla Jyväskylään. Onnibus on Jyväskylässä vähän kolmen jälkeen aamuyöllä ja sitten joutuu kolme tuntia odottelemaan, ennen kuin bussi jatkaa Saarijärvelle ja Kannonkoskelle. Vaihtoehto oli lähteä aamuyöllä bussilla Helsingistä ja sitten odotella vähemmän aikaa Jyväskylässä. Matkakeskuksen viereisellä huoltoasemalla on koko lailla mukavampi odotella kuin Kampin keskuksessa.

Saarijärvellä jäi sen verran aikaa, että kerkisin poikkeamaan lähikaupassa. Vessaa heillä ei ollut, mutta jakoivat ilmaista ruokaa pois. Sainkin sieltä retkieväät mukaani.

Tässä vaiheessa päivä rupesi vaalenemaan. Hyvä niin, koska tie ei ollut minulle entuudestaan tuttu. En ole aiemmin tietääkseni käynyt Kannonkosken kunnan alueella, tai jos olen, niin pikkulapsena. Kannonkoski on kaikkein myöhäisimmin itsenäistynyt maalaiskunta, eikä alueella ole ollut merkittävästi historiaa. Se oli vihoviimeisin Järvi-Suomen kunta, mikä minulta oli käymättä. Maisemat olivat kauniit, kunhan kaukaa katsoi. Vaikka kunta on metsäinen, niin sitä vaivaa sama puuston nuoruuus ja pusikoituminen kuin kaikkialla muuallakin. Sinne kulkeva rata on puunjalostusteollisuuden käytössä.
Kun tulen paikkakunnalle, täällä ovat geokätköt harvassa ja lähin on 1200 metrin päässä. Polvivaivaisena en tykkää kävelemisestä yhtään, mutta lähden tallustelemaan kirkolle läpi geneerisen kirkonkylän.  Minkähän takia on kirkko rakennettu kylältä syrjään. Tämä on kaikki nuorta asutusta. Tänne tuli evakkoina jumalaisen Sortavalan maalaiskunnan väkeä. Sanon sitä jumalaiseksi, sillä maisemat siellä ovat todella upeat. Kirkko, joka on rakennettu ennen heidän saapumistaan, muistuttaa Sortavalasta, koska edustaa funktionalismia.

Funkkis on jotenkin suomalainen tyyli. Vaikka Kannonkosken kirkon torni muistuttaa talouspaperirullaa, niin on kirkko on jopa tyypillisiä puukirkkoja kauniimpi. Jakeet seinissä ovat tuolloin upouudesta käännöksestä.

Valitettavasti kirkko oli kiinni. Kannonkoski kuuluu Saarijärven seurakuntaan, mutta jumalanpalveluksia siellä järjestetään vielä säännöllisesti.

Kirkon geokätkö löytyy läheltä metsästä yllättävän helposti. Sinne johtaa geopolku. Näin Kannonkoski on 301. kunta, josta minulla on geokätkölöytö.


Kirkolla on myös kirkkovene.

Kirkon vieressä on ränsistynyt, vanha ravintola.


Keski-Suomi on ränsistyneiden maaltapakopaikkakuntien ulkoilmamuseo.
Joku kerää lyhtyjä.

Hissukseen kävelin kohti bussin päätepysäkkiä. Minulla oli vielä muutama tunti aikaa bussin lähtöön. Päätin syödä paikassa olevalla SEO:n bensiksellä lounaan, joka oli oikein hyvä.  Tässä vaiheessa ilma muuttui aika radikaalisti myrskyisään suuntaan.  Myöhemmin siitä kehittyi tuhoja aiheuttanut syysmyrsky, mutta en tiennyt siitä vielä mitään.

Bussi kuljetti pieniä koululaisia. Yksi tuli niin rohkeasti lähelle liikkuvaa bussia, että pelkäsin sen jäävän alle. Saarijärvellä vaihto toiseen bussiin. Lannevedellä talon pihassa oli ankkoja tai hanhia, en nähnyt tarkkaan, kumpia. Ankat tulevat sinisorsasta tai toisinaan myskisorsasta, hanhet ehkä merihanhesta, mutta molemmat ovat kesyinä usein valkoisia.

Jyväskylässä majapaikkaan oli vielä melkoinen matka.

Majapaikkani oli Local Culture Hostel & Café. Äkkipäätä katsottuna kiva kahvila ja viihtyisä hostelli, mutta vessat olivat eri kerroksessa kuin dormit. Minulla on tapana rampata vessassa, niin se ei ole kiva juttu, etenkään kun polvi on kipeä. Toinen miinus oli aamiaisbuffetin hinta, 14 euroa. Ymmärtäisi, jos olisi erikoinen tai hostelli jossain korvessa, missä ei ole lähellä kilpailijoita. Onneksi oli mahdollisuus itse koostaa aamiainen. Koska hostelli painotti ekologisuutta, niin ehkäpä he halusivat rangaista niitä, jotka valitsivat buffetin. Erityisesti pidin siitä, että siellä oli tarjolla pieni pannu haudutettua teetä. Minulta menee päivässä teetä useampi pannullinen.

Nukuin 12 tuntia. Kerran heräsin yöllä pakolliselle vessareissulle. Hostelli oli hiljainen. Kuvittelin kahvilan olevan vegaaninen, mutta ei se sitten ollutkaan, kun aamiaisella tarjoiltiin munia. Ei se turha kuvitelma ollut, kun sivulla kerrotaan ” The Local Culture Café is an atmospheric vegetarian and vegan café”. En ole kasvissyöjä, mutta kumminkin. Tässä on vähän samaa kuin Turun Kirjakahvilassa.

Aamulla lähdin sitten Tiedonantajafestivaaleille Sepänkeskukselle. Kaikki kadut oli pistetty remonttiin, niin päädyin kulkemaan Harjulle. Jyväskylän keskustassa ei ole paljon nopeasti poimittavia geokätköjä, niin ei sitten niitä. Festivaaleilla allekirjoitin Suomen Kommunistisen Puolueen kannattajakortin. Sitä edellisellä kerralla olen kirjoittanut vain vihreiden (myöhemmin Ekologinen puolue Vihreät ja Kirjava puolue) kannattajakortin. Olin radikaali vihreä ennen kuin siitä tuli muodikasta.

Kuuntelin Pakinkylän punakaartin historiaa ennen omaa paneeliani. Alun pitäen se ei kiinnostanut, koska kukaan suvustani ei osallistunut siihen punakaartiin, vaan paljon maineikkaampiin, mutta kuitenkin siinä tuli käsiteltyä myös muita punakaarteja ja yleisesti vuoden 1918 ja sen tutkimisen vaikeutta ja tiedon vähäisyyttä.

Sepänkeskuksessa oli tämä kahvipurkki. Minun mummollani oli aikoinaan samanlainen. Minusta se oli silloin lapsena kaunein näkemäni esine ja ihastelin sitä.

Uusliberalistisen itsekriittisesti arvioin, että olisin voinut paneelissa puhua paremminkin, mutta onneksi siellä ei ollut uusliberaaleja.

Paneelin jälkeen menin viivana, niin kuin minä ymmärrän, että kävellään nopeasti, Matkakeskukselle ja vieläpä eksyin välillä. Kartasta nähtynä piti olla suora katu sinne, mutta sitten jouduin kuitenkin vähän harhailemaan. Vaihdoin junaa Pasilan Triplassa, mikä oli ensimmäinen kerta minulla siellä. Kauppakeskus siinä, missä kaikki muutkin. Karjaan aseman remontti sen sijaan oli vain laajenemassa. ’

Lähtiessäni podin reissuväsymystä ja saapuessani kotiin mietin jo uutta reissua.

Karstula, harvoin on tarvinnut pelätä

Kaustisilta lähdin Karstulaan ja sää oli vaihteleva eli tuli välillä voimakkaitakin kuuroja, mutta Karstulan puolelle tullessa kuurot olivat jo loppuneet.
Karstulan ohi olen kulkenut kerran tai pari. Karstulassa kokoontui aikoinaan blondiliitto, koska siellä piti juoksijalegenda Martti Vainio mökkikylää nimeltä Lomakouhero. Kouhero on siis paikannimi.

”Blondiliitto Karstulassa, melkosen joutavaa

tokkopa yhtään typerämpää littoa ole olemassa?”

On, esimerkiksi Poliisiliitto.

Ennen Blondiliittoa Karstulassa tapahtui Suomen sodan eräs taistelu, missä ruotsalaiset ottivat taas selkäänsä venäläisiltä.

Karstulan kirkko

Saavun sitten Karstulaan, josta lähden tsuraamaan kirkolle, missä on geokätkö. Yllättävästi sinne mentäessä oli autio liikerakennus ja pari gopnikia pihalla ilmeisesti sisustamassa sitä. Mitäs gopnikit minusta, ehkä ne tunsivat kaltaisensa elämänkoululaisen. Se on tällainen aika henkisen puolen asia, esimerkiksi jos saisin hirveästi massia, niin silti minusta tunnistaisi elämän kovan koulun. Aika rouheaa, että kunnan keskustassa eletään ihan täyttä slummielämää. Kirkolle mentäessä tuli vastaan lisää tyhjillään olevia taloja, mutta niissä ei ollut sisällä talonvaltaajia eikä ketään.

Kirkolta löytyi kätkö nopeasti, joten Karstula uudeksi geokätköillyksi kunnaksi kartalle. Orava meni kätkölle minun jälkeeni, ilmeisesti se vartioi sitä pussukkaa.

Minulla oli kuitenkin aikaa ja ilta joutui, joten päätin lähteä toisellekin kätkölle. Sinne mentäessä oli tšasouna, jonka päätin nähdä. Tšasounassa palveluksen saattoi pitää maallikkokin, mikä mahdollisti vanhauskoisten hengenelämän jatkuvuuden. Ennen kaikkea tällainen tšasouna täällä kertoo siirtokarjalaisasutuksesta. Varmaan nämä seudut olisivat tyhjentyneet asukkaista kauan aikaa sitten ilman karjalaisia. Minulla oli tapana sotkea Karttula ja Karstula. Ehkäpä Karstulan nimi tulee samasta kuin Karjaa tai Karjala eli maasta, joka on karua.

Tšasouna

Pakko mainita tässä yhteydessä Karstulan keskustan miellyttävä ominaisuus eli penkkejä on ihan joka paikassa tällaiselle vähän huonosti kulkevalle. Sateesta huolimatta ne eivät olleet pahasti kastuneita, myöskään.

Saavun Karstulan museolle, joka tietysti on kiinni.

En ehkä ihan tämän takia museokorttia menisi hankkimaan.
Lautakasoja hujan hajan museonkin alueella. Keski-Suomi on Suomen rähjäinen sydän.

Siirryin torille ja kauppaan, mistä en onnistunut löytämään yhtään Karstulalle ominaista tuotetta. Ehkä täällä enemmän luonto on pääosassa, sillä en tiedä montaa paikkakuntaa, jossa järvet ympäröisivät asutusta niin kuin Karstulassa. No, ehkä Kemijärvi tai jotain.

Ilta pimeni ja istuin K-kaupassa, jossa oli reipas kauppias. Kerroin, että odotan bussia ja siihen oli vielä reilu tunti aikaa. Kauppias suositteli menemistä S-marketiin. Oliko hän huolestunut, en tiedä.

Gopnik-kuja

Nuorena tein töitä kadulla ja mikään ei pelottanut minua niin kuin että näkee pimeässä jonkun tyypin, joka katsoo sinua. Siitä näkee vain jonkin katuvalon heijastuman mopon kypärästä tai vastaavaa, että tietää, että se on koko ajan paikallaan siellä. No, kun odottelin penkillä yksin bussia Karstulassa keskustassa, niin oli sellainen. Pimeä auto paikallaan, josta katsottiin minua. Minä katsoin autoa, mutta olisi pitänyt tehdä merkki, että osoittaa kahdella sormella silmiä ja sitten autoa merkiksi siitä, että olen havainnut vaanijan.

Keskustassa oli myös pillurallinuorisoa sekä yksi nainen juoksulenkillä ja gopnikit autiossa talossaan. Nämä hyvin toimeentulevien vanhempien hemmotellut kullanmurut pelottavat minua. Tiedän, että ne ovat hyvin toimeentulevia, koska hädin tuskin koulu päättynyt ja on parempi auto alla kuin mitä minulla ikinä.

Onneksi bussi tuli ja pääsin Jyväskylään. Olin unessa suuren osan matkasta, kun en siitä mitään muista.

Jyväskylässä tutustuin vielä muraaleihin. Karjalan tasavallassa oli muraaleja, mutta ne onnistuivat vain kiinnittämään huomion siihen, kuinka ränsistynyt talo oli. Jos kaupunkikuvassa kaikki on menetetty, niin muraali ei onnistu sitä pelastamaan. Sitä paitsi, ne ovat pikkuporvarillisia. Ne voisi olla otettu Valituista Paloista, ne ovat täysin hampaattomia. Mielenkiintoisempaa olisi nähdä vaikka Paroni von Puolimatka kiskomassa Keskisuomalaista suosta samalla istuen satulassa sen päällä.

Istuin huoltoasemalla bussiaseman vieressä ja nuori mies sanoi kolme sanaa ”ei saa puhua”. Mikäpä korostaisi aluetta paremmin kuin valitus siitä, ettei voi puhua ja sitten puhuminen siitä, kun ei saa puhua ja mistä ei saa puhua.

Nukuin bussissa Helsinkiin. Bussi täyttyi välillä ja musta mies istui vieressäni. Jännä juttu, kuinka mustaihoiset luottavat minun kaltaiseeni elämänkoululaiseen.

Helsingissä nopeasti kipitän juna-asemalle. Siellä Turkuun menevien laiturilla ei saa mistään tietää, mistä kaukojunat lähtevät, ellei sitten mene tunneliin. Yleensä lähtee laiturista 12 ja niin nytkin. Helsinkiläiset ovat jättäneet Turkuun päin menevät ilman penkkiä.

Karjaalla oli myös tiukahko vaihto ja sitten olinkin jo taas kotona. Ei tarvitse usein pelätä reissussa, mutta tällä kertaa pelkäsin.

 

Keski-Suomen ytimessä ja Tampesterissa

Siirryn Onnibussilla Jyväskylään ja lähden Uuraisille. Uuraisilla olen ollut useitakin kertoja, koska valtatien varrella oleva Hirvaskangas kuuluu Uuraisiin. Hirvaskangas on myös paikka, jossa Huutokauppakeisari saa myytyä mitä vaan vahvasti ylihintaan. Blogi ”Viinilaakson viemää”, kertoo enemmän tästä Suomen Sothebystä. Tänään en mene kuitenkaan sinne, vaan Uuraisten kirkonkylälle.

Uuraisten keskustaajama, kirkkokin on jossain syrjässtä, on geneerinen. Siellä on muistomerkki Keski-Suomen läänin keskipisteelle. Kukaan ei varmaan ikinä ole kaivannut tietää, missä se on, mutta se on Uuraisten kunnantalon vieressä.

 

Ilmeisesti kukaan merkittävä ei ole ikinä syntynyt Uuraisilla, että sille oltaisiin tehty patsasta keskustaan. Keskipisteeltä löytyy kätkö pienen etsimisen jälkeen ja Uurainen uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Uuraisten keskustaan ei olla montaa kätköä tehty, ehkäpä kätköttäjänkään mielestä siellä ei ole muuta nähtävää kuin keskipiste.

Paikallisessa Matkahuollossa siirtokarjalaiset puhuvat Sortavalan seudusta ja matkoistaan sinne. Alun perin Laatokan Karjalan väkeä sijoitettiin näille seuduille, kuten Juice lauloi_ ”Äiti käveli Laatokalta Vimpeliin, sai vain rakkoja varpaisiin”.

Asiallinen bussikatos

Odotellessani bussia paikalliset mopopojat polttavat kumia asfaltilla. Siirryn Saarijärven bussiin.

Saarijärvelle mennessä Uuraisten mäkimaisemat muuttuvat järvimaisemiksi. Järvet vaihettuvat Suomenseläksi. Tie seuraa Lanneveden ja Summasen rantoja. Siellä on yllättävä nähtävyys: kivikauden kylä. Olen hyvin tietoinen kivikauden elämästä, mutta hyvä, jos asia konkretisoidaan koululaisille paremmin kuin oppikirjan piirroksin tai museokäynnein.

Saarijärvi tunnetaan lähinnä fiktiivisestä Runebergin runon Saarijärven Paavosta, joka pani leipään puolet petäjäistä. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että runossa hän auttoi heikompiosaisia.

Alkuun menin kirkolle, missä on juuri Saarijärven Paavoa esittävä patsas. Vaikka kirkossa oli valot päällä, ovet olivat kiinni.

Kiirehdin vielä hakemaan toisen kätkön, mikä tutustutti minut Saarijärven kaupungin toriin. Saarijärvellä olin viimeksi vuonna 1982 kesäkuussa ja muistan, että silloin satoi lunta.

Saarijärvellä pitää käydä useamminkin, koska Saarijärvellä on myös Pyhän Häkin kansallispuisto. Julkisilla liikkuville se ei ole mitenkään helposti tavoitettavissa. Viisainta olisi ehkä yrittää tunkea fillari jonkin bussin kyytiin ja polkea loppumatka kansallispuistoon. Vaikka siellä kulkee rata, henkilöliikennettä ei ole.

Päivän harmauden muuttuessa pimeäksi lähden bussilla Jyväskylään. Siellä oli eräs nainen Lehtimäen opistolta ja hän kyseli kaikenlaista ja matka meni nopeasti jutellen lievästi hänen ja kuljettajan kanssa. Kun mainitsin hirvistä, niin kuljettaja sanoi, että useita lähetä-piti tilanteita on sattunut.

Jyväskylästä tullessa Tampereelle viereisellä penkkirivillä nainen teki työtä läppärillä ja näin, että oli ”huuhaa-humanismia” ja tekstissä oli Jyväskylän yliopiston logo. Jos hän olisi ollut vielä Savosta ja kuvitellut Jyväskylän olevan Suomen Ateena, kaikki olisi niin kuin kalevauva.fi:n kappaleessa ”Jyväskylä”.

Tänä yönä minulla on seuraa dormissa naisesta, joka kuorsasi, mutta onneksi sain nukuttua jonkin verran.

Lähden Tampereella ennen filmifestivaaleja parille kätkölle. Yksi on taidemuseon vieressä.

Miten ankastakin saadaan ruma. Helsinkiläiset polttivat gorillansa ja se oli ihan oikein.

Taidemuseon vieressä on Amurin työläiskorttelia. Toinen kätkö esitteleekin hieman Amurin työläisiä, mutta tutustun aiheeseen syvällisemmin. Valitettavasti itse työläiskortteli on kiinni. Sinne pitää palata sitten kun se sattuu olemaan auki.

Kun on isänpäivä, niin isoisäni isän osoite oli Kalliokatu 16 vuonna 1916. Enää ei ole koko Kalliokatua, vaan siihen on rakennettu kerrostalot päälle.  Kalliokadulla pidettiin kolmikerroksista rakennusta suurena, mutta toisaalta sitten siihen lähelle kohosi Laivayhtiön talo 1908.

Laivayhtiön talo

Kalliokatu 16 oli myös tunnettu prostituoitujen osoite. Kaupunkiin muuttaneiden naisten oli alkuun vaikea löytää työtä, mutta heistäkin suurin osa meni tehtaisiin. Mitähän työväenliikkeen naiset ajattelivat prostituoiduista joukoissaan.

Siirryin Hervantaan filmifestivaaleille, mitä on käsitelty syvällisemmin tässä blogissa.  En paljon elokuvista tiedä, mutta sen näin, että saksalaiset ja espanjalaiset tuottavat laadukkaita lyhytfilmejä joka vuosi.

Sen jälkeen siirryimme syömään läheiseen Pranzoon, jossa ei ollut teen juojille tarjolla kuin kylmää vettä.

Hervannasta poispääsy oli vaikeaa, koska valtava ratikkatyömaa oli edennyt sinne saakka, joten jouduin menemään bussilla ensialkuun väärään suuntaan, että pääsin palaamaan keskustaan. Ensin ajattelin mennä Rajaportin saunaan, mutta Rajaportin sauna oli kiinni huollon takia. Tällainen olisi pitänyt selvittää jo etukäteen. Katsoin kahta muuta saunaa, mutta ne olivat sekasaunoja, joihin vaadittiin uimapuku. Mitä se sellainen on, että saunassa on uimapuku päällä. Krisulassakin ymmärretään saunoa alasti, vaikka on sekasauna. Uimapuvussa saunominen on kyllä merkki saunakulttuurin mätänemisestä. Ei siis saunaa minulle.

Dormissa oli juttuseuraa itseäni parikymmentä vuotta vanhemmasta mummosta, mutta hän kuorsasi yöllä, enkä nukkunut kovinkaan hyvin.

Ilma oli taas harmaa ja kun koko keskusta oli niin sekaisin, ettei siellä tuntunut pääsevän mitenkään liikkumaan mihinkään, niin päätin jättää Sulkavuoren ja Nirvan toiseen kertaan. Sulkavuori on paikka, jossa eräs viinaa polttavista esivanhemmistani, siän mummon isä, oli kompuroinut kännissä ja luullut, että kuu taivaalla oli häntä hakemaan tulevan vaimon lyhty. He asuttivat Eskonperkiön torppaa. Mietin, tuleeko nämä kaikki perkiöt venäjän sanasta ”bereg”.

Sen sijaan lähdin junalla kotiin ja olin niin laiska, että menin Turun kautta. Helsingin kautta joutuu kulkemaan portaat Pasilan ja Karjaan asemilla, mutta Turun kautta kulkiessa ei ole mitään portaita. Käveleminen kun sattuu ja onnun jonkin verran. Lääkärin mukaan se johtuu siitä, että lihaksissa on kiputriggereitä ja vehnä ärsyttää sitä. Mutta kahdeksan miljardia ihmistä syö vehnää ja ainoastaan minut se panee ontumaan.

Harvoin näissä blogeissa kerron sairauksistani, mutta isänpäivän kunniaksi voin kertoa lihaskivuista. Isä kun kysyi: ”Kelle tästä voi valittaa” ja vastasi siihen itse: ”Valita vaikka Jurvan asemapäällikölle!” Turha valittaa, kukaan ei kuuntele. Hänen isänsä myös sanoi, ”ken reissuun lähtee, reissun kestäköön!”.