Browsing Tag

Hanko

Tuleekohan joskus päivä, jolloin olen kirjoittanut kaiken Hangosta.

Minulla on omia geokätköjä Hangossa, olen yrittänyt niitä tarjota muiden adoptoitavaksi, mutta tuloksetta. Koska ne ovat huolellisesti tehtyjä, niin en tohdi niitä lakkauttaakaan. Nyt oli huoltokäynti yhdelle niistä. Ensimmäistä kertaa reissussa sen jälkeen kun koronapsykoosi alkoi.

Ensi alkuun huomaan, ettei Hankoon pääse junalla, vaan on korvaava bussi, joka ei ota polkupyöriä. Huonot julkiset yhteydet ulkomaailmaan olivat syy minulle muuttaa sieltä pois. Hangossa on kuitenkin pyörävuokraamoja, mutta en tiennyt, olivatko ne auki lauantaina. Ainakaan matkailutoimiston edessä ei ollut pyöriä. Onneksi Mira oli luvannut minulle omaansa lainaksi ja se sopi minulle, kun ei ajettavaa matkaa kätkölle ja takaisin ollut kun alle viisi kilometriä.

Junassa oli koronapropagandakuulutuksia kaikkialla. Hyvä tarkoitus sillä on ehkä saada asiakkaat takaisin. Mobiilisovellus näytti lippuni hinnaksi yli sata euroa, vaikka maksoin siitä kolmisen kymppiä. Tämä sama systeemi oli realisoitunut myös fyysiseen rakentamiseen, sillä Karjaan aseman rakennusprojekti ei ollut vieläkään valmis, vaikka se oli ehkä vuoden myöhässä ja avajaisetkin pidetty ajat sitten. Myös Hangon työt olivat suunnilleen samassa pisteessä kuin puoli vuotta sitten lähtiessä. Voisi ottaa jo etukäteen huomioon sen, ettei työt ikinä valmistu, vaan jäävät lopullisesti sekundaksi.

Bussilla pääsin Hangon torille ja tapasinkin Miran ja ihan suorilta pääsinkin ajamaan kätkölle, Neljän tuulen tuvalle ja takaisin. Tällä kertaa minulla oli Ghost Box kännykässä ja puhuin siihen venäjäksi ja sain vastauksen ”Allo?” äänellä, joka kuulosti keski-ikäiseltä naiselta. Mira sanoi tämän kertoessani, että voisi olla vaikka keski-ikäinen mies. Niin voi olla, minullakin on karhea ja matala ääni. Sitä paitsi, minä en luota mihinkään ghost boxiin, ihmiset ymmärtävät kuvion ja sanoja sielläkin, missä on vain satunnaista kohinaa. Harmi, ettei siinä ollut tallenninta mukana. Minä olen skeptinen, mutta olen myös leski, minulle tuonpuoleiseen liittyvät asiat eivät ole tuntemattomia.

Kävinpä heittämässä talviturkkini ja vesi oli kirpaisevan raikasta. Kun istuin penkillä, pikkutyttö katsoi sillä silmällä ja sanoin hänelle, että vesi on kylmää. Taatusti pyytää äitiä viemään jo uimaan.

Tellinan huone 10

On se niin, että vaikka lähden Hangosta, niin Hanko ei lähde minusta, kaikkine puutteineinkaan.

Hanko kyllä tuhoaa terveyden. Laskin Stravasta kerran, että per fillarilla kuljettu kilometri Tampereella tulee tuplasti nousumetrejä Hankoon verrattuna. Kilometrejäkin tulee enemmän. Hangossa laiskistuu. Niemikin on yllättävän pieni tahkottavaksi, Tampereella riittää pyöräiltävää loputtomasti.

Russarössä on paljon valoja, mutta majakka on pimeänä. Mistähän johtuu, onko majakkakin koronapelon takia lakkautettu.

Aamulla heräsin viideltä. Tellinassa oli pöydällä kirja tytöille inspiroivista naisista. Luin Helinä Rautavaaran varhaisista seikkailuista ja tutkimusmatkoista. Espoossa hänen työlleen on oma museonsa. Ehkä jos minun esikuvani olisi ollut Helinä Rautavaara se ei olisi ollut Gudrun Ensslin. Kuitenkin olen edennyt elämässäni enemmän seikkailuun ja tutkimusmatkailuun kuin mihinkään terrorismiin.

Kun olin ollut jo muutaman tunnin jalkeilla ja julkisen liikenteen vuoroja oli harvennettu koronapaniikin takia, niin lähdin jo 8:30 bussilla Kurjaan asemalle ja vaihdoin sieltä Helsinkiin ja R-junalla Riihimäelle ja Tampereelle. R-juna oli korkeapohjainen ja joukko Turengissa jääneitä poikia oli tuonut täpärinsä sisälle junaan ja oli siellä muitakin fillareita. Aika kova juttu, teineillä jokaisella täpärit ja se on kuitenkin melkoisen hintava. Minä kannatan laadukkaiden tuotteiden ostamista ja nuoret olivat ilmeisen vakavissaan. Samulione kuitenkin kertoo, ”ettei täysjoustopellelle hyvä heilu”. Samulionella on kuitenkin itsellään täpäri nykyään.

Toijalan ja Viialan seutuvilla katselin paikkoja, missä voisi fillaroida. MTBreitti.fi: ssä on myös Hangosta reitti, jonka tietysti olen polkenut pieninä palasina, mutta tiedän ihan omiakin polkuja sieltä. Mielummin poljenkin itse löytämiäni maastopyöräreittejä, niin ei ole ainakaan mitään tungosta polulla. Mielelläni myös rahtaan paikalle oman pyöräni, aivan niin kuin täpäriteinitkin. Ikävä kyllä VR ei tue tätä tapaa.

Kurjaan asemalta on noin 50 km Hankoon tietä, jota en kyllä suosittele kenellekään fillaristille, mutta osan matkaa, Svdedsjan ja Dragsvikin välillä, se on ainoa järkevä vaihtoehto.

10 kommenttia
lauantai, 23 toukokuun, 2020 by Stacy Siivonen

Ympyrä sulkeutuu

Muutan takaisin Tampeelle, missä elin viimeksi vaavikansalaisena puoli vuosisataa sitten. Ihmiset ovat kyselleet, enkö viihtynyt Hangossa. Hanko on ainoa kaupunki, jossa olen viihtynyt. Valtio on kuitenkin päättänyt vetää töpsykän seinästä lounaisen Uudenmaan suhteen ja ajaa Tunnin junaa kuin käärmettä pyssyyn. Täällä pelätään, että joukkoliikenteen yhteydet huononevat. Ovat ne nlytkin sikäli huonot, että viimeksi minä kerkisin tekemään junan vaihdon viimeiseen Hangon junaan vain siksi, että minulla oli asemalla polkupyörä. Karjaan asemaremontista on tullut ilmeisesti ikuisuusprojekti sen ollessa jo kuukauden myöhässä. Jotkut vaihtavat jo Tammisaaressa linja-autoon, jos ovat esteellisiä. VR:lle on valitettu asiasta sadat kerrat, ilman mitään tulosta. Vaikka väestö lisääntyy Uudellamaalla yleisesti, niin tällä alueella väestö vähenee. Ketään ei tunnu kiinnostavan alueen kehittäminen, ei edes RKP:tä.

Satamakaupunki Hanko on meluinen suurelta osalta ja sataman toiminta vain lisääntyy. Se on ristiriidassa edellä kuvaillun kehityksen kanssa. En halua elää loppuelämääni meluisessa paikassa. Silloin, kun olen ollut elukoita vahtimassa muualla, olen pannut merkille, kuinka hiljaista muualla on verrattuna Hankoon. Aina ei kaikki melu ole ihmislähtöistä, vaan esimerkiksi myrskytuuli aiheuttaa kattopeltien ja ikkunoiden rämisemistä. Tästäkin huolimatta olen viihtynyt Hangossa enemmän kuin muualla.

Minä en tykkää autosta enkä sellaisen hankkimisesta. Auto on loputon rahanielu. Ilmeisesti suuri osa kansaa äänestää fasistista puoluetta, koska heillä on riippuvuus autoon. En halua olla fasisti. Mutta ne, joilla on auto, valittavat siitä, kuinka joka paikassa täällä on peuroja. Melkein saa pelätä monet kerrat ihan polkupyöränkin kanssa, ettei aja peuraan, joka lähtee jonkun puutarhasta syötyään koristekasveja. Minun mielipiteeni niistä on, että peurat pakastimeen. Paitsi että auto itsessään on kallis, sen korjaus on kallista, vakuutukset ovat kalliit ja katsastaminen on kallista ja bensiinikin on kallista, niin kun on auto, tulee ostettua sellaista tavaraa, mitä ei muuten ostaisi, eikä edes tarvitsisi. Ne, jotka puhuvat auton päästöistä ei tule ikinä ajatelleeksi näitä auton hankkimisen sivuvaikutuksia. Suurta osaa Suomea ei edes muuten suunnitella kuin autolähtöisesti. Näin on myös Tunnin junan kanssa, jossa tarkoitus on rakentaa asema keskelle peltoa Lohjasta sivuun ilman että olisi mietitty, miten ihmiset sinne menevät. Jos menevät autolla, niin mikseivät he sitten kulje loppumatkaakin autolla. Joukkoliikenteen kuolema tietää kuolemaa koko paikkakunnalle.

Tampereelle tunnetusti rakennetaan raitiovaunulinja ja toisestakin linjasta on päätetty. Eikä siinä kaikki, Tampereelta pääsee lähijunalla ja kiskobussilla melkein minne vain. Jos Hangossa pistää pyörän junaan ja lähtee vaikka Kuopioon, jotuu tekemään kaksi etukäteisvarausta polkupyöräpaikalle juniin. Etenkään kesäisin se ei onnistu, koska IC-junissa paikkoja on vähän, Pendolinoissa ei ole laisinkaan. Anne Berner lakkautti Y-junan Karjaan ja Helsingin väliltä. Raasun kaupunki on ostanut kokeiluluontoisesti pari vuoroa, varhain aamulla ja myöhään illalla ja hyvä niin, mutta niistä ei ole yhteyttä Hangon junaan.

Kun Helsingissä tapahtuu jotain, pitää lähteä aikaisin, koska viimeinen juna lähtee Hangon suuntaan lähtee puoli yhdeksältä illalla ja silloinkin, jos se myöhästyy, pitää juosta tai pyöräillä välimatka kahden laiturin välillä. Näin ei tietenkään ole Tampereen kanssa. Tampereelta kulkee yleensä suorat junat vähän joka paikkaan ilman tarvetta vaihtaa yhtään missään.

Minun geokätköilyprojektini on siinä vaiheessa, että kymmenen kuntaa, joissa en vielä ole kätköillyt kaikki sijaitsevat Tampereesta pohjoiseen. Luonnollisesti muutan ensin Tampereelle ja sitten käyn niissä. Jokaisessa niistä on huonohko joukkoliikenne ja väestö vähentynyt. Voi miettiä, kumpi on syy, kumpi on seuraus. Varmasti joukkoliikenteen väheneminen on kuitenkin kiihdyttänyt alamäkeä.

Tampere sitten itsessään. No, minun mummollani oli aikoinaan liiketila lähellä sitä paikkaa, johon muutan, joten se osa kaupunkia on tuttu. Helppo on muitakin opastaa, kun kaikki tuntevat Tampereen ruman kirkon, siis Kalevan kirkon. Minun isoisoisäni asui lyhyen aikaa ihan lähellä jo nyttemmin puretuilla kasarmeilla 1926. Sisällissodassa merkittävä osa Tamperetta tuhoutui ja jäljelle jääneet kärsivät vaikeasta asuntopulasta. Jotkut sitten majoittuivat kasarmeihin. Kasarmeilla oli myös sisällissodan jälkeen keskitysleiri ja taitaa minulla olla ainakin yksi siellä tapettu sukulainen. Noilla seuduin käytiin merkittäviä taisteluita.

Reilut pari viikkoa aikaa muuttoon ja on tietysti nyt jo täysi hösseli päällä.

2 kommenttia
lauantai, 30 marraskuun, 2019 by Stacy Siivonen

Pimeä viikonloppu staycationina

Pakko sanoa, etten ole innostunut staycationin ajatuksesta, mutta kun asuu Hangossa, niin on ihan älytöntä se, ettei käytä tilaisuutta nauttiakseen kaupungin mahollisuuksista. Minä olen kuitenkin huono osallistumaan mihinkään. Kesän lopussa oli muinaistulien yö, mutta eivät ne saaneet muinaistulia syttymään ajoissa ja sitä paitsi oli ilotulitus, enkä pidä siitä paukkeesta. Joo, olen ihan kauhea hapannaama ja ilonpilaaja.

Nyt järjestettiin ensimmäistä kertaa Pimeä viikonloppu Hangossa ja Tammisaaressa. Tammisaaren tapahtumiin en lähtenyt laisinkana ja niistä suuri osa oli ruotsinkielisiä. Tuntuu, että Hanko voittaa Tammisaaren tässäkin asiassa. Missä edes on Tammisaaren museo. Ehkä ne ovat välttäneet museon rakentamista.

Pakko sanoa, että Halloween/Kekri on minusta vuoden paras kaupallinen hömppäjuhla. Kärsin nuorena paljon unihalvauksista ja kuvittelin olevani paranormaalin asiantuntija, kunnes minulle selvisi, mikä unihalvaus on. 99% paranormaaleista kokemuksistani olikin normaaleja kokemuksia. Nukkumistapojen muutos johti siihen, etten kokenut mitään kummallista enää laisinkaan.

Ensimmäisenä iltana oli elokuva ”Hole in the Ground”. Filmissä näyttelevä Kati Outinen oli saapunut sitä esittelemään. Hän kertoi olevansa herkästi säikkyvää sorttia ja että filmi oli samaa luokkaa Hohdon kanssa. Ehkä odotukset olivat siksi korkealla, kun taas filmi oli melko laimea. Vuoden kauhutrendinä näyttää olevan naaman venyminen niin, että kita voisi ahmaista jalkapallon kokonaisena. Suurin osa unihalvauksistani oli paljon kammottavampia kuin modernit kauhuleffat.

Seuraavan illan anti oli taidenäyttely Pensionat Tellinassa. Olen kirjoittanut Tellinasta esimerkiksi tässä. Se on lempirakennukseni Hangossa ja kuulemma kuvatuin rakennus Hangossa. Olihan se kesällä automainoksessakin. Kuulemma ihmiset vain eivät olleet snaijanneet sen olleen kuvattu Hangossa. Minusta on vähän outoa, että kun ihmiset näkevät kuvaa jostain paikasta, niitä ei kiinnosta, missä se paikka on.

Siellä oli taidenäyttely ja esillä paikan omistajan, Miran, töitä.

Tellinan yläkerta

Tellinassa tietysti kummittelee. Kaikissa pitsihuviloissa on oma kummitustarinansa. Mira sanoo, että sinne on jäänyt jotain jäännösenergiaa. Istuin yläkerrassa pitkään pimeässä ja minun rupesi tulemaan kylmä. Mitään ei tapahtunut. Ihmiset olivat käyneet siellä ennen virallista avautumista ja sain istuskella hiljaisuudessa yksin. Olisipa ollut kauhua, jos joku olisi tullut sinne ja törmännyt pimeässä minuun.

Turun linnassa oli esillä 1800-luvun vaatteita torson päällä ja ne näyttivät tosi karmaisevilta kummitusvaatteilta.

Miran mies tuli paikalle ja puhui ajastimesta. Kerroin, että arvasinkin torson lampulla olleen ajastimen. Viime kerralla kun olin siellä yötä, ei tapahtunut mitään paranormaalia. Alemmassa kerroksessa oleskeli joku mies. Yön aikana sitten torson lamppu oli sammunut ja ajattelin, että siinä oli tietysti ajastin. Mira sanoi, ”ei siinä ole mitään ajastinta”. ”Ei ollut myöskään ketään miestä alakerrassa”.

Seuraavana iltana oli myrskyisää ja pääsy vesitorniin illalla. Vesitorni on melkoisen raju kovalla tuulella. Hyvä, ettei tuuli paiskaa vesitornissa kävijää kaiteen yli.

Hangon sikapuoli vesitornista. Asun sillan takana.

Hangon kirkko

Vesitornissa oli ahdasta ja sinne tuli paljon porukkaa koko ajan, joten päätin lähteä alas. Viereisessä kirkossa oli tarjolla sekä musiikkia että hiljaisuutta. Arvostan jälkimmäistä, mutta totta puhuen sitä musiikkia oli enemmän.
Evankelisluterilainen kirkko on melko ruma. Se kärsi vaurioita sodan aikana, kun vesitorni sai täysosuman ja se remontoitiin ja modernisoitiin. Eipä edes vanha kirkko ollut kaksisen näköinen.

Seuraavana iltana Hangon museo tarjoili kummitusjuttuja. Niitä olikin paljon ja ne tarjosivat perin kummallisen kuvan Hangosta. Jopa oma kryptidi Hangolla on, sillä Neljän Tuulen Tuvalta on nähty merikäärme, joka on ikuistettuna Vuorikadulle patsaaksi. Hangon kaupungin työntekijä sanoi, että sehän on kaupungin poistoputki, mutta eipä anneta faktojen sekoittaa hyvää tarinaa. Hangossa on ihmeteltävän monipuolisesti kummituksia. On jopa kummitusvuori ja siellä oleva talo. Jos talossa on valot päällä, niin se tietää hyviä aikoja kaupungille ja päinvastoin. Minusta siellä ei ole taloa laisinkaan, onkohan koskaan ollutkaan. Myös viikinki on kummitellut Hangossa ja ainakin kaksi kummitusta polkupyöräilee, koska onhan se helpompi tapa hengen liikkua kuin leijuminen. Tein esityksestä youtube-videon. Ehkä tutustun kohteisiin myöhemmin.

Myös Hangon Keksillä kummittelee. Se on nykyisin kaupungin virastona. Ehkä siellä kummittelee laajemminkin, kun läheisellä maalitehtaallakin sanotaan kummittelevan. Tein sinne aikoinaan geokätkön ja ihmisiä pelotti liikkua siellä päiväsaikaan saati sitten pimeällä. Sittemmin kaupunki aitasi koko alueen, mutta nyt aidan raosta sinne pääsee taas. Softaajat ja urbaanit löytöretkeilijät pitävät paikasta.

Kryptidit ja ABCt ovat yleensä suosikkejani, koska ne eivät haihdu savuna ilmaan ja jotkut muuttuvat paranormaaleista normaaleiksi nopeammin kuin minun unihalvaukseni.

Viikonloppu oli luvannut hyggeä, mutta se oli nyt jäänyt vähäiseksi. Päätin korjata asian käymällä Hangon kylpylässä. Olin lukenut juttua turakaiskohteista, jotka ennen olivat kuuluisia, mutta jotka ovat tuhottu tai tuhoutuneet. Hangon entinen kylpylä Casinon vieressä oli sellainen. Se kärsi sodassa pahoin, eikä sitä koettu tarpeelliseksi kunnostaa sodan jälkeen. Ennen sotia oli etenkin Saksassa tapana esitellä omaa rotuaan mahdollisimman vähissä vetimissä, mutta sodan jälkeen ei sellaista enää katsottu hyvällä ja muutenkin vaihtui euforis-sadistinen 1930-luku sodanjälkeiseen harmauteen.

Mutta nyt on Hangossa taas uusi kylpylä, joka meinasi gentrifioida läheisen rantakapakka Roxxin pois alueelta, mutta Roxx sai jäädä. Ensimmäistä kertaa saavun kiistanalaiseen rakennukseen, kunhan pääsen pyörätelineelle nurmikon kautta puomin ympäri.

Koululaisuinnit, vältä niitä.

Sain uitua 25 metrin altaassa, mutta altaan sisäpuolella kulki porras, johon joskus löin varpaani. Maisemat kauniina päivänä allassalissa olivat kyllä hienot. Saunassa oli minusta saanut olla lämpimämpää. Siellä ei ollut mittaria.

Ennen kaikkea siellä alkoi koululaisuinnit. Onneksi oli poikien liikuntatunti, mutta silti.

Ne onnistuivat täyttämään terapia-altaan, missä ei ollut fingerporilaisittain ainakaan psykoterapiaa tarjolla. Voisin hierotuttaa jäykkiä lihaksiani tuntikaudet altaassa, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.
Kylmä-allasta ei ollut. Kylmäuintiin Hangossa on mahdollisuus läheisellä uimahuoneella. En ole kokeillut. Minun aineenvaihduntani on niin sekaisin, etten tiedä, miten minäkin päivänä reagoin kylmään.

7 kommenttia
tiistai, 5 marraskuun, 2019 by Stacy Siivonen

Kun ei hotsita eikä rahaakaan ole

En ole toteuttanut kaikkia suunnitelmiani kesän aikana ja syy on tuossa yllä.
Minulta hajosi polkupyörä. Tarkemmin sanoen siitä hajosi taas korvake, vaihtaja irtosi, meni pinnojen väliin, pinna puhkaisi vannenauhan ja sisäkumin, joka räjäytti ulkokumin hajalle. Aiemminhan oli korjaaja jo sanonut, että vaihtajan ruuvit olivat ruostuneet. Tämä oli viimeinen niitti. Ikää pyörällä oli kymmenkunta vuotta ja oli pakko se hylätä.

Uuden pyörän ostaminen minulle on aina seikkailu, niin kuin kaiken muunkin uuden. Olen tehnyt laulun aiheesta, ”älä osta markettipyörää” eli pois se, että kävelisin jonnekin, no, Pilateemaan ja lähtisin pyörän kanssa pois. Perttu Häkkisen onnettomuus kertoo kaiken, mitä haluan kertoa niistä.

Raportin mukaan Häkkinen on huomannut puomin todennäköisesti liian myöhään ja jarruttanut voimakkaasti etujarrulla. Voimakas jarrutus on todennäköisesti aiheuttanut etuhaarukan murtumisen, minkä seurauksena hän on kaatunut maahan.

Kuolema aiheutui siitä, kun kihveli petti alta, näin ei pitäisi käydä. Aamun punnituksen mukaan painoin 163,3 kiloa. Jos nyt ajatellaan moista jarrutustilannetta, niin on ihan eri voimat siinä haarukassa minun tapauksessa kuin jollain hintelällä Häkkisellä.

Ihan kaikkialla muuallakin. Minun edellinen pyöräni tapasi syödä pinnoja aamupalaksi. Kiekot on siis toinen akilleen kantapää.

Kun unohdetaan markettipyörät heti epäkelpoina, niin sitten on paljon pyöriä, muttei välttämättä juuri raskaille kuljettajille. Larunpyörä päätti suositella minulle maastopyörää ja niinpä minulla on nyt Nishiki Bushwacker 2020. Maksoi enemmän kuin lennot Intiaan.

Maastopyörällähän voi tehdä kaikenlaisia kivoja juttuja, enkä kauaa oikeasti viitsinyt olla asfaltilla, vaan rupesin ajelemaan pikkuteitä ja ihan umpimetsää, esimerkiksi näin:

Löysin tällaisen reitin Hankoniemen poikki, en ole aikaisemmin mennyt. Tuosta itään on Syndalenin sotilasalue, eikä sinne saa mennä ja länteen on soidensuojelualuetta, eikä siellä ole polkuja.

Neuvostoaikaan täällä kulki rautatie, joka on sittemmin purettu pois, mutta ratavalli näkyy edelleen kohoumana varjostetussa kartassa.

Niinpä minä sitten poljen sitä ratavallia jonkin matkaa. Ei se ihan koko matkaltaan onnistu eikä ole helppoa, sillä se on suurelta osin upottavaa hiekkaa, ainakin Tvärminnen ja Hangon päissä.

Hangossa on niin paljon neuvostokohteita, että jos niitä ryhtyisi selvittämään, niin se olisi itsessään elämäntyö. Useimmiten ne ovat juuri tällaisia maastossa havaittavia piirteitä.

Kävinpä Haliaksella

Kävinpä Haliaksen Kalskärsbergetillä maastopyörällä. Oikeasti ei saisi, siellä on pyöräily kielletty, mutta sama kai se on ajaako sitä, vai taluttaako sitä. Osan matkaa joutui taluttamaan. Siellä meni ihmisiä lastenrattaiden kanssa. Ne tulevat kyllä yllättymään.
Minä en tajua, miksi ihan tavalliset ihmiset menevät sinne laumoittaan. Suomen mantereen eteläkärki, joo, mutta ei Nuorgamin rajakivelle ollut mitään tunkua ja tuskin muillekaan ääripisteille.
Vesi oli todella alhaalla näkyi suokukkoja ja liroja.

Yhtenä päivänä pyöräilin geokätköillen Salossa, eikä siitä ole juurikaan kerrottavaa, sillä Salon kaupunkialue on tylsä. Lidlin pihassa joku humoristi oli avannut pikalinkun ja huomasin sen jarruttaessa.

Sitten ihan viimeisellä kätköllä oli kolme turkinkyyhkyä. Turkinkyyhky luokitellaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi ja juuri Salossa niitä sattuu olemaan puistoissa. Mielenkiintoista oli paluu kotiin, koska oli taas turvalaitevika ja Hankoon menevä juna korvattu bussilla. Bussissa ei ollut tavaratilaa, joten jouduin istumaan pyöräni kanssa ovisyvennyksessä ja lähtemään joka pysäkillä ulos pyörineni. Kukaan ei kiittänyt ja tämä on sentään Suomen kohteliainta seutua.
Tässä kohden eli Karjaan asemalla oli vielä tilaa.

Minua ei ole hotsittanut, koska olen ollut niin sairaana. Minulla on ollut lihaskipuja ja keskellä kesää minuun iski hirveä noidannuoli ja pelkäsin, etten pääse enää ylös sängystä. Minun täyty vierittää itseni kyljelleni ja sitten jalat ulos sängystä, milloin ne vetävät koko muun kroppani pystyyn. Kipu on tietysti raastava ja henki salpautuu.
Minulla on fibromyalgia ja Intiassa ollessani keksin tvns-laitteen, joka helpottaa minun oloani ja nyt olen maksanut sitä pikku hiljaa osamaksulla pois. Sekin vielä, rahat eivät ollenkaan mene reissaamiseen.

Kun minulla on polvi kipeä, niin tykkään kulkea pyörällä joka paikkaan, ei se silloin kipeydy niin. Sitä paitsi, liikunta auttaa jonkin verran fibromyalgiakipuihin minulla. Kipuja tulee, jos liikkuu ja kipua tulee, jos ei liiku.

Kun edellisellä kerralla ostin pyörää, ajattelin, että minulle kaikki on large ja rungoltaan suuri pyörä kuljee vakaasti. Oikea koko on pikemminkin keskikokoinen ja vakauteen vaikuttaa esimerkiksi kiekot ja niillä olevat renkaat.

Nyt sitten on syksy edessä ja toivottavasti pääsen liikkeelle täältä, nyt olen ainakin kissavahtina Helsingissä.

2 kommenttia
keskiviikko, 14 elokuun, 2019 by Stacy Siivonen

Older Posts