Hanko

Äidin isän suku on viettänyt praasniekkoja aina niin pitkälle, kuin kirjoitettua sukuhistoriaa on olemassa, ehkä 1600-luvulle ja varmasti ennenkin sitä. Praasniekka on juhla, kirjaimellisesti ja tulee venäjänkielisestä ilmaisusta Престольный праздник.  Ainakin nuorille se kirkollinen osuus on ollut sivuseikka ja pääasiana on ollut tavata muita nuoria ja sopia treffejä. Sitä varten ihmiset tykkäsivät matkustaa viettämään toisten kylien praasniekkoja. Minä en ole koskaan aiemmin viettänyt praasniekkaa.

Praasniekka alkoi illalla vigilialla. Pappi jutteli minun kanssani. Hänen sukunsa oli lähtöisin Kirkkojoelta eli samasta kunnasta Laatokan koillispuolelta kuin äitini isän suku. Hän jopa mainitsi nimeni osana kirkonmenoja.

Vigilian jälkeen siirryimme hautausmaalle parin kilometrin päähän. Vanha ortodoksinen kirkko seisoi jossain lähempänä ortodoksista hautausmaata joskus ennen. Fillaroin sinne vauhdikkaasti. Huomasin, että kun se oli ollut yön Helsingissä ulkona, siitä oli jo ehditty varastaa lamppu telineineen. Sain myös selville, että pyörän kantokapasiteetti oli 120 kg, joten minulla on 30-40 kg ylikuormaa. Ei ole mikään ihme, että pyörä on aina rikki. Nopat on painotettu minua vastaan.

Hautausmaalla oli lyhyt palvelus, mutta ennen kaikkea se oli niin muurahaisten valtaama, että jopa Amazonian mittapuulla siellä oli niitä paljon.

Seuraavana päivänä takaisin kirkkoon. Puhe toi esille lepakonkakkahullun Raamatun jakeen Johanneksen 5:4 :n. Siinä enkeli tekee Bethesdan lätäköstä porealtaan, minne ensimmäiseksi mennyt sairas paranee taudeistaan, oli tauti mikä tahansa. Jae on niin pahaa fantasiaa (ja julma), että se jo antiikissa sensuroitiin monista käsikirjoituksista ja puuttuu joistain Raamatuista (vuoden 1933/19938 kirkkoraamatusta, esimerkiksi). Sen lisäksi kerrottiin, että se, että Jeesus meni kasteelle Jordanissa pyhitti Jordanin vedet.

Siirryimme sitten ristisaatossa uimarannalle, missä oli paljon ihmisiä uimasillaan ja pappi dippasi ristin meriveteen. Sieltä tullessa hän sitten rätki sellaisella pikkuisella harjalla vettä ympärilleen. Se oli aika virkistävää, koska oli helle.

 

Kirkolle tultua kirkko kierrettiin kulkueessa. Sen jälkeen kirkkokansan luokse ajoi auto ja pappi toimitti sen siunauksen rätkimällä siihen sanottua vettä. Se oli minusta aika hevisti absurdia. No, minusta kaikki on hokkuspokkusta. Kirkossa keskityttiin Vladimirin legendaan. Vladimir oli tsaari Kiovassa reilut tuhat vuotta sitten ja hän meni kasteelle ja sai takaisin menetetyn näkönsä että myös hengellisen näkökykynsä. Hän omaksui ortodoksisen uskon ja sitä kautta se sitten levisi Novgorodiin ja Karjalaan ja lopulta Hankoon.

Pyhää vettä sai ottaa pikkupullossa kotiinkin. Otin minäkin, en kyllä tiedä, mitä sillä tehdä. Placebo kuitenkin toimii, vaikka tietää, että on placebo. Ehkäpä siis pyhä vesi auttaa vaivoihin vaikka tiedän, että se on pelkkää hokkuspokkusta. Onhan monet todelliset ”lääkkeet” samaa luokkaa placebon kanssa, mutta aiheuttavat hyvin todellisia sivuoireita ja ainakin pyhä vesi on yhtä tehokasta kuin homeopatia.

Minähän kuulun tulehtuneisiin autoimmuuni-ihmisiin, niin kuin nykyään vähän kaikki ja siihen vaikuttaa myös stressi ja vastaavat psyyken asiat. Jos minä saisin esimerkiksi stressiä alemmaksi taikatempuilla, niin se saattaisi auttaa tulehdukseen.

Kirkossa muistettiin erikseen sitä, että yhdellä pienistä oli syntymäpäivä (täytti kahdeksan) ja laulettiin armorikkaita vuosia.

Lopuksi sitten oli runsas ruokatarjoilu sekä lisää kuorolaulua. Jopa pidin kuorosta, onkohan minusta tulossa vanha?

Ortodoksisuudessa on moni asia, joka kutsuu minua, mutta sitten toiset työntävät pois, ennen kaikkea tietysti se, etten usko Raamatun hölynpölyyn. Haluan kuitenkin testata plaseboa ja jos kirkossa resitoidaan ja lauletaan armoa koko ajan, niin ehkäpä opin olemaan armollinen itseäni kohtaan joskus.

Kansaa muistutettiin myös Elian praasniekasta Helsingissä. Hankoonkin tulleista suurin osa oli muualta kuin Hangosta. Kuulemma Hangon praasniekka on suosittu, koska on kaunis hiekkaranta ja sää on yleensä hyvä.

 

Valamosta palattuani tapasin taiteilija Henrica Fagerlundin Helsingissä yllättäen. Hänen isänsä on aktiivinen Hangon ortodoksisessa kirkossa ja Henrica kehotti minua käymään kirkossa. Hangon ortodoksikirkko on kiinnostanut minua, olen usein kulkenut sen ohi. Aikoinaan siellä oli myös geokätkö, mutta muurahaiset veivät sen. Minä olen pyrkinyt käymään kaikissa kiinnostavissa Hangon arvorakennuksissa. Keväällä kävin Casinon tornissa. Casinolla kummittelee mies, joka oli jäänyt sinne ovien sulkeduttua sammuneena. Herättyään hän oli jatkanut juomista ja juonut itsensä hengiltä.

Kuulin myös, että Villa d’Angleterressa, jossa en ole käynyt sisällä, olisi kummitus siirtänyt tikkaita.

Joka tapauksessa, päätin mennä käymään kirkossa nyt kun Valamon jäljiltä luulin jotain ymmärtäväni ortodoksisista menoista.

Itse asiassa, kirkkoon tuli bussilastillinen retkeläisiä Myllypuron seurakunnasta. Ajattelin, että sehän on Leo Miralan seurakunta.

Menot olivat perin erilaisia kuin Valamossa. Kirkossa oli oma kuoronsa ja sen lisäksi selväkielisiä osuuksia. Tällä kertaa kerrottiin hokkuspokkus-tarina Athos-vuorelta: aluetta lähestyi metsäpalo ja munkit menivät sitä vastaan ja niillä oli neitsyt Maria-ikoni ja ne tekivät akatistosta. Tulipa sitten vesisade ja sammutti tulipalon. Mutta ei se mitään, palo syttyi uudelleen ja taas menivät munkit ikonin kanssa laulaen ja tuli vesisade ja sammutti sen.  Toiset lähteet kyllä puhuvat palomiehistä.

Palveluksen aikana pariin otteeseen jotkut vielä vetäisivät mukkelis lattialle. Se oli aika raflaava tempaus.

Koska kirkossa oli vieraita, kerrottiin kirkon historia. Hangossa oli ollut varhaisempi kirkko järkevällä paikalla nykyisen rautatieaseman paikkeilla. Hangossahan oli varuskunta ja merilinnoitus, tänne tuli paljon sotilaita. Kun sitten tänne tuli kylpylä ja rautatie ja tänne rupesi tulemaan pietarilaista ylimystöä viettämään kesää ja käymään kylpylässä, rakennettiin kirkko nykyiselle paikalle. Se on Täktomintien varrella, kivenheiton päässä Hanko Pohjoisen seisakkeelta. Kirkon torni näkyy Hangon Lidlin parkkipaikalle.

Kirkon takana on Aleksanteri III:n pelastuminen junaonnettomuudesta. Saman onnettomuuden seurauksena perustettiin Lintulan luostari.

Ortodoksisuus hivelee gnostilaista sieluani, siinä on jotain yhteistä gnostilaisuuden kanssa.  No, olin unitilassa, kun minulle tuli näky, jossa minulle esiteltiin niinsanotut akaasiset aikakirjat, mutta en pystynyt lukemaan niitä, koskapa ne olivat henkimaailmassa, eikä henkien kieli perustu ääntiöille, koska niillä ei ole äänijänteitä, vaan logiikalle. Jokainen ”kirjain” oli siksi pikemminkin aliohjelma kuin ääntiö. No, tajusin, ettei mikään tekstuaalinen teos ikinä voi kertoa mitään oleellista henkisistä asioista.

Hanko kuitenkin vuokrattiin Neuvostoliitolle tukikohdaksi ja evakuoitiin pikapikaa ja niin evakuoitiin myös ortodoksinen kirkko. Vuokra-aikana kirkossa toimi elokuvateatteri. Hangon vuokra-alue kuitenkin jäi jatkosodassa kauas mottiin, joten joukot lähtivät sieltä taistellen lähinnä saarissa. Viimeinen laiva kuitenkin ajoi miinaan Eestissä matalikolla ja sotilaat tuotiin takaisin Hankoon, tällä kertaa vankeina. Juuri Lidlin lähellä oli toinen vankileireistä.

Kirkko avattiin uudelleen kunnostuksen jälkeen 1958 ja on toiminut siitä lähtien. Siellä on kello vanhasta Valamosta. Nyt uusi kello on tullut Innsbruckista.

Huomasin Leon paikan päällä ja minulla tuli tilaisuus jutella hänen kanssaan. Puhuimme monelle suomalaisille tutusta mäestä Laatokan itärannalla, missä vielä turistit pysähtyvät ottamaan kuvan vanhasta Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan rajakivestä. Leo Mirala on sieltä, myös minun sukujuureni on sieltä että myös arkkipiispa Leon. Leo kertoi, että siinä ihan rajan pinnassa Grosnoissa olisi tapettu sikaa ja että sika olisi päässyt karkuun Venäjän puolelle. Myöhemmin rajavartijat olivat siellä huiskutelleet kiitoksia, kun sika oli löytynyt, ammuttu ja syöty. Leon tulkinta Athos-vuoren tapahtumista oli, ettei niitä pidä niin kirjaimellisesti ottaa, ehkäpä ne saivat synnin torjuttua ikonineen.

Leo kertoi arkkipiispa Leosta, että tuntuu välillä, että häntä kiinnostaa karjala enemmän kuin ortodoksinen uskonto.

Kävin vielä kellotornissa, kun se oli auki.

Leo kertoi, että Tulemalla Karjalassa nuoriso päästettiin kellotorniin pääsiäisenä, saivat soittaa kelloja niin paljon kuin halusivat.

Pidän tuollaisesta rennosta suhtautumisesta asioihin, kun kirkoissa olen yleensä törmännyt dogmaatikkoihin. Minä olen ollut aina huono uskovainen, alkaen nyt vaikka siitä, etten usko ja päättyen siihen, että olen humoristi, mutta minulla on tietty arvostus henkisiä asioita kohtaan. Niin ja myös Karjalaa kohtaan.

15.7. on Hangossa praasniekka. En tiedä, olenko paikkakunnalla.