Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

geokätköily

Pihlajaveden erämaakirkko

Ajattelin juhlistaa syntymäpäivääni lähtemällä vähän välitöntä elinpiiriäni kauemmaksi ja Pihlajaveden erämaakirkko on Suomi-kohteista ehkä suurin puute. Sitä paitsi en ole käynyt Pihlajaveden seudulla koskaan. Oma kunta alueelta lakkautettiin jo ennen syntymääni ja liitettiin osaksi Keuruuta. Poikkirataa olen kulkenut välin Seinäjoki-Ähtäri ja sitten Haapamäki-Petäjävesi. Paikan päällä ajattelin liikkua vanhemmalla täysjäykällä pyörällä Insera Canyonilla pluspyörän sijasta. Plussa olisi ehkä ollut parempi valinta, sillä kevät oli Tamperetta jäljessä. Suunnittelin aika huonosti, kolme geokätköä ja lintutorni tai kaksi, jos on aikaa. Sitä juna antoi reilut neljä tuntia, mutta oikeasti mahkut oli myös palata Seinäjoen kautta. Se olisi kuitenkin ollut perillä vasta aamuyöllä.

Inseran pituus on lyhyempi kuin pluspyörän, joten sitä on helppo heitellä kiskobussiin ja siitä pois. Nykyään fillareista on pula ja helposti maksaa uudesta puolitoista tonnia, niin Inseran kaltaiset halvat eli huolettomat pyörät ovat harvassa.

Junan vaihto oli Haapamäellä ja se oli melkoisen kiivastahtinen, koska juna oli vähän myöhässä. Sen lisäksi Haapamäen laituri on matala, joten pyörän laskeminen ja nostaminen ovat vastaavasti vaikeampia. Veturinkuljettaja odottaa kyllä, sillä siellä ei tapahdu muuta kuin poikkijunan (Seinäjoki-Jyväskylä) ja Tampereen junan kohtaaminen.

Poikkijuna oli melkoisen täynnä, ilmeisesti Ähtärin eläintarha oli auennut. Eläintarhalla on oma seisakkeensa, samoin siinä välillä on Myllymäki, joka jäi minulta näkemättä. Lyhyen matkan päästä kuitenkin olen Pihlajavedellä.

Heti asemalla on oma geokätkönsä ja sitten vieressä Nuorisoseuran talolla toinen. Nuorisoseuran talon kätkö on nerokas. Keuruulla on kätköjen taso hyvin korkea. Visit Keuruu on sponsoroinut 50 kätköä Keuruulle. Keuruun lisäksi tiedän vain Inkoon kunnan sponsoroineen kätköjä.

Nuorisoseura oli tietysti antanut luvan kätkölle.

Mäen päältä käännyn soratielle, joka menee kirkolle. Fillaroinnissa on tämä gravel-innostus, jota en oikein ymmärrä. Englantilainen valitteli, että ihan turha pyörä, kun kaikki tiet ovat päällystettyjä. No, Suomessa on toisin. Väliin saa pelätä, että vastaantuleva auto sinkauttaa kiven, välillä taas tie on pehmeää ja tuntuu imevän renkaan itseensä.

Saavun kirkolle ja menen sen kätkölle. Olen kirkolla yksin.

Kirkossa on hyvin paljon samaa kuin Petäjäveden maailmanperintökohdekirkossa. Se on rakennettu 1780-1782.

Kirkossa on ihana puun tuoksu. Oikeasti se on melko hämärä, en löytänyt valokatkaisijaa mistään. Sikäli on oikein puhua erämaakirkosta, että kirkon ympärillä kasvaa vanhaa arvometsää. Valitettavasti vanhan metsän läntti on kuitenkin pieni.

Lintutornin suuntaan johtaa pieni tie, jossa lukee, että se on poikki. Silloin meni minulta pasmat sekaisin. Päätin kuitenkin lähteä ottamaan selvää, missä se on poikki ja päädyin Virransuun sillalle, missä on kota, laavu ja terassi keskellä virtaa. Kaikki ovat yksityisiä. Alkajaiseksi lähdin kuitenkin lintutornille kävellen.

Keuruulla on paljon lintutorneja, ehkä enemmän kuin mitä niihin riittää lintuja. Täkäläinen torni on Isorimppi. Täällä oli äänessä joutsenet ja kuovi. Sen lisäksi kuulin ääntä, joka vaikutti suopöllöltä, mutta en uskaltanut sitä kuitenkaan sellaiseksi määrittää.

Päätin palata Virransuulle syömään makkarani, mitkä paistoin Trangiassa. Hyvä homma, kun kaikki on yksityistä, niin en voisi laavulla olla kuitenkaan polttamassa yksityisiä halkoja. Paikallinen tuli vastaan koiransa kanssa ja oli pakko ajatella, että hän oli nähnyt minut jossain riistakamerassa ja tuli ottamaan selvää, kuka minä olin. Hän kertoi, että siellä oli riehunut moottoripyöräilijöiden porukka kerran ja olivat jopa upottaneet perämoottorin.

 

Veden päällä olevaa terassia oli käytetty silloin, kun kirkossa oli häät. On kyllä upea paikka sellaiselle.

Paikalliselta sain tietää, ettei tie sittenkään ollut poikki. Ehkä se koski vain autoja. Joskus oli vesi huuhdellut kuitenkin sillan yli. Makkaroitten jälkeen jatkoin fillarointia samaa tietä Kömiin. Olisi pitänyt malttaa ja kääntyä ylös mäkehen, sillä suhteellisen lähellä oli toinenkin lintutorni, Heinä-Valkeinen, ja aikaakin vielä runsaasti. Lintutornilla oli vielä geokätkökin. Jotenkin kummallisesti ajattelin, että joskus ajan Myllymäkeen ja se sopii sitten sille reitille. Sen sijaan kuuntelin rautiaisen laulua Köminkoskella.

Saavuin pari tuntia ajoissa asemalle, minkä jälkeen olikin tylsää. Olisi pitänyt keksiä tempaista 14 kilometrin taival Haapamäkeen, milloin poistuisi huoli nopeasta junanvaihdosta fillarin kanssa. Toisaalta, jos matkalla olisi ollut jotain kiinnostavaa, niin sitten olisi harmittanut, ettei siihen olisi jäänyt aikaa. Sitä paitsi en tiennyt mitään tien kunnosta enkä sen profiilista. Täällä kulki valtakunnallinen pyörämatkailureitti 18 Haapamäki-Alavus-Seinäjoki-Raippaluoto.  Toisaalta, minulla oli melko raskas kantamus selässä ja vettä oli vähän.

Kiskobussi oli taas täynnä poikkiradalla. Haapamäellä nopea vaihto Tampereen junaan, missä oli huomattavasti vähemmän kulkijoita. Olen kulkenut poikkijunalla niin, että olen ollut ainoa asiakas. Nyt kuitenkin terveyden hävittämislaitos kehottaa välttämään matkustamista ja joku vielä uskoo sitä.

14 kilometriä tuli ajettua Pihlajavedellä, pääosin sorateitä ja rospuutosta varoiteltiin kaikkialla. Ei hassumpi tapa viettää syntymäpäivää.

 

Pyhäjärven maisemareitti

Viime vuonna yritin fillaroida sitä vastapäivään, mutta pääsin Kurpitsatalon kohdalle ja käännyin takaisin. Minulla oli myös ehkä 40 kg enemmän. Jotkut ovat sanoneet, ettei matka tapa vaan vauhti. No, kilot tappavat.

Viisastuneena ja laihtuneena ajoin sitten myötäpäivään ja viittojakin rupesi näkymään.

Päädyin ajamaan tällaisen reitin seurailemalla viittoja. Lännessä ja idässä pyörin omiani.

Ladattava GPX Pyhäjärven maisemareitistä on täällä.  Se edustaa vaihtoehtoista totuutta. Toinen reittikartta on täällä. Ei pidä tietenkään masentua, koska kun reitille pääsee, niin tuskin tulee pettymään. Härmälänrannassa on rakennettu niin, että on muodostunut oikoreitti Pereelle rannan kautta. Yksi vaihtoehto esittelee Hatanpään kartanoalueen, kun taas minulta se jäi vähän sivuun. Se on se ja sama, koska olen nähnyt sen aiemmin.

Aamu Hatanpäällä. Tuossa olin 6:46.

Olin heti aamusta liikkeellä ja aamun kylmyys yllätti. Ensimmäinen pysähdys Hatanpäällä oli sirottelupaikan rannassa. Minut ohjasi sinne Adventure Lab – kätkötyyppi. Niitä pisteitä kerkisin suorittaa päivän aikana useita.

Jatkoin Härmälänrantaan, joka oli minun pyöräillyn universumini laidalla. Sieltä jatkoin sitten Pirkkalan puolelle ja reitti esitteli hyvin järven rantaa.

Mieleen tulee Kate Bushin ”Aerial” -levyn kansi.

Välillä tie sukelsi sisämaahan. Vaikea uskoa, että ihan lähellä Tamperetta on ihan täyttä maaseutua peltoineen. Kävi selväksi, että tämä reitti on gravel-pyöräilijän unelma. Eikös gravelia ole nyt ihan joka paikassa? En ymmärrä, mistä moinen innostus. Ikävä kyllä osa gravelista oli aika irtonaista ja mutkat välillä jyrkkiä, joten skarppina piti olla.
Reitti meni Pirkkalan keskustaan ja siellä oli ensimmäiset työmaat. Työmaasta huolimatta en kadottanut reittiä, vaan se jatkui Pirkkalan kirkon ohi. Sen jälkeen tultiin Pyhäjärven silloille, mistä oli hieno näköala kumpaankin suuntaan. Nokian puolella näkyi Nokian kirkon torni. Pyhäjärvi jatkuu aina Lempäälään ja Vesilahdelle saakka ja sinnekin on omat, kiinnostavat fillarireitistönsä.

Saavuin Nokian kaupunkiin. En ole aiemmin pyöräillyt Nokialla ja muutenkin olen retkeillyt Nokialla niukasti, muutaman geokätkön verran. Niinpä minä paikkasin tilannetta hakemalla Pitkäniemen alueelta kaksi geokätköä.

Pitkäniemen kirkko ja hallintorakennus

Ilmeisesti ihmisillä on ollut tosi paljon psyykkisiä ongelmia, kun on ollut tällaisia hulppeita laitoksia. Olen nähnyt aiemmin pari (Helsingin Lapinlahti, Tammisaaren sairaala) sisältä ja yhden (Siilinjärven Harjamäki) ulkoa. Täällä oli ainakin kehitysvammaisia sekä oikeuspsykiatrian osasto. Enpä haluaisi joutua tänne. Lääkkeet ovat saaneet minut käyttäytymään hullun lailla, Venlafaksiinin vieroitusoireet aiheuttivat väkivaltaisia pakkoajatuksia, joita onneksi en koskaan toteuttanut ja Armour Thyroid nosti kilpirauhashormonit sille tasolle, että meinasin tappaa itseni, koska ahdistuskohtauksia rupesi tulemaan sarjana. Onneksi tajusin ajoissa, että tämä johtuu minun kemiallisesta epätasapainostani. Se taas on johtanut katsomukseeni, että psyykkiset sairaudet ovat ruumiin sairauksien oireita. Toinen eksentrinen näkemys minulle on, että tärkeintä liikunnassa on oppia palautumaan, sillä kun on oppinut hyväksi fyysisestä rasituksesta palautujaksi, niin sama mekanismi pätee psyykkisiinkin oireisiin.

Pitkäniemeen jäi vielä geokätköjä, joten joudun palaamaan sinne uudestaan. Se ei harmita yhtään.

Pitkäniemen jälkeen reitti puikkelehti moottoritien molemmin puolin ja oli kapea ja mutkikas. Kaupunki vaihtui Tampereeksi. Penkkejä tai muuta turhuuksia ei ollut tälle reitille liiennyt. Pian sitten olinkin Kaarilassa ja Vaakkolammen kohdalla. Eräs sukulaiseni ammuttiin 1918 Kaarilan kartanon ratasliiterin edessä, mutta sitä paikkaa tuskin enää on. Itse kvaakkulampi ei tarjonnut mitään, mutta puistossa oli sentään muutama penkki ja lammen toinen ranta oli kiinnostavan näköinen luonnonsuojelualue.

Osa Pyhäjärvestä oli vielä riitteessä.

Kvaakkulammen puisto

Vaakkolammen jälkeen reitti mutkitteli asutuksen välissä ihmeellisesti, mutta tuli sitten Uittotunnellille ja Kurpitsatalolle.

Kurpitsatalon ranta

Sen jälkeen tiesin, että alkaisivat kovat nousut ja niinpä hinkutin itseni Varalaan. Se ikävä näissä Tahmelan kaduissa on, että siellä kulki bussi ja runsaasti pienempää autoliikennettä. Sen lisäksi oli vielä jonkin verran irtonaista soraa mutkissa.

 

Varalassa. Paikan nimi on Terassirinne.

Varalan jälkeen tulee jyrkkä alamäki jälleen tiellä, jossa oli irtosoraa ja sen lisäksi kääntyminen oikealle, mikä meinasi jäädä, mutta palasin vähän matkaa takaisin ja sitten sinne. Käännös esitteli teollisuusalueen rannassa, minkä jälkeen kova nousu ylös hotelli Rosendahlille. Tämä oli ehkä reissun jyrkin nousu. Strava näyttää 8%, mutta tuntui kovemmalta. Ehkä se johtui siitä, että väylällä oli muutakin liikennettä.

Rosendahlilla kadotin polun joksikin aikaa ja sitten se taas löytyi ja jatkui nousujohteisena kaupunkiin, missä erkanin omille teilleni. Näkemättä jäi Eteläpuisto ja Ratinan rantaa, mitkä olen kyllä nähnyt monta kertaa aiemminkin.

Strava antoi 256 nousumetriä, vaikka kotimatkalla tietysti tuli vähän lisää. Vähän vähemmän kuin Pisa, mutta enemmän kuin Puijo. Sitten jotkut vetäisevät yhtenä päivänä Mt. Everestin. Ajoa tuli 2 tuntia, 52 minuuttia, mikä antaa keskariksi 14 kilometriä tunnissa. Säätila miellyttävä, niin kuin kuvatkin kertovat ja opasteet riittävät. Geokätköjä ihan mukavasti. Ei tätä nyt kannata lähteä ajamaan rallia, mutta ei ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Voi kuvitella, että joskus heinäkuussa on ihan liikaakin porukkaa. Joitain vastaantulijoita oli, jopa läskipyörällä, mutta saattoipa olla sähköavusteinen. Sähköfillarille tämä on ihan omiaan, kun se tuuppaa muutamassa kovassa ylämäessä.

Palveluita oli niukahkosti, joten kehotan veden varaamiseen mukaan. Pirkkalassa reitti käy enemmän ihmisten ilmoilla.

 

Vuoden ainoa tapahtuma Eurajoella

En ole mikään massatapahtumaihminen, mutta joka vuonna pitää olla geokätköilyn megatapahtuma. Tänä vuonna hallitus, THL ja media ovat ahdistelleet kaikkea sitä, missä ihminen on normaalisti sosiaalinen. Siksipä ensimmäinen megatapahtuma Lappajärvellä jouduttiin perumaan. Tänä vuonna on myös juhlavuosi, kun geokätköily täyttää 20 vuotta. Tuolloin vapautettiin GPS-signaali siviilikäyttöön geokätkön löytämiselle mielekkäälle tarkkuudelle. Sen kunniaksi on useitakin erikoisuuksia tälle vuodelle, mutta yksi sellainen on locationless -kätkötyyppi, joka on kaivettu jostain muinaisuudesta. Käytännössä pitää ottaa valokuva itsestään tietyn julisteen edessä ja ne julisteet ovat megatapahtumissa kautta maailman.

Nyt tätä Eurajoen tapahtumaa jouduttiin siirtämään ja minä jouduin perumaan majoitukseni Vuojoen kartanossa ja kun tuli uusi päivämäärä, niin ajattelin, että sekin peruuntuu (Prahan Gigalla on jo kolmas päivämäärä), enkä varannu Vuojoen kartanoa. Mutta sitten kun aika lähestyi uhkaavasti, niin tietysti se kartano oli tullut täyteen, mutta onneksi Eurajoen kristilliselle opistolle oli tilaa. Se taas oli megan suhteen melkein kolme kilometriä väärässä suunnassa kun taas Vuojoen kartano oli juuri mestoilla. Tarvitaan siis polkupyörä. Polkupyörän kuljetus bussissa onnistuu tai ei onnistu, kun asian sopii etukäteen. Tällä kertaa se onnistui Onnibus Flexin/Satakunnan liikenteen kanssa, mutta myös IC-juniin pitää varata paikka fillarille, sekin myös joko onnistuu tai on täyttä. Pendolinokin tuossa välillä kulkee, siinä ei ole pyöräpaikkoja laisinkaan.

Kun pyöräkuljetuksiin liittyi tällainen epävarmuus, niin ei ollut yllätys, että molempiin suuntiin oli neljä tuntia odotusta Porin hyvin tylsällä rautatieasemalla. Olisin saanut tipistettyä menomatkan varmaan kahteen tuntiin, jos olisin arvannut mennä myöhemmällä junalla. Kaikkein fiksuinta olisi ollut tajuta, että bussi Eurajoelle lähteekin Tampereelta ja yrittää kulkea koko väli vaihdotta.

Megatapahtuman paikkana on Vuojoen kartanoalue, mikä on lähinnä tunnettu Aavedatan tutkimuksista ja on ehkä nSuomen kummitelluin paikka. Minulla oli paljon kummittelukokemuksia lapsena ja nuorena, kunnes kävi ilmi, että ne olivatkin unihalvauskohtauksia. Ehkä joku tyytyisi siihen, mutta minua rupesi kiinnostamaan, onko legitiimejä paranormaaleja ilmiöitä. Minua kiinnostavat ABC:t ja BBC:t. Jälkimmäinen on British Big Cats ja ensimmäinen on Anomalous Big Cats. Kerran BBC saatiin kiinni ja Ruokolahden leijonakin selvitettiin. Isojen kissojen takana on siis ihminen ja olen tyytynyt siihen selitykseen, että aika monen paranormaalin ilmiön taustalla on ihminen. Ainakin jotkut UFOt ovat ihmistekoisia. UFO-havaintoja rupesi tulemaan runsaasti sen jälkeen, kun ihmiset oppivat lentämään erilaisilla vekottimilla. Etelä-Amerikan sacha runat, eli metsän miehet ovat olleet ehkä metsään hylättyjä vammaisia ihmisiä ja nyt kun vammaisten ihmisarvo on näissäkin maissa edennyt hiiren hyppäyksen verran, niin sacha runaa pidetään pelkkänä legendana.

Aamulla siis varhain siirtymä Poriin, missä oli sateinen ja ikävä ilma ja tosi ikävä asemahalli, jossa vietin neljä tuntia, kun en halunnut ehdoin tahdoin kastella itseäni. Onnibus Flexin/Satakunnan liikenteen kuljettaja laitteli fillarin kyytiin ja menoksi. Perillä Eurajoella pyörä ulos ja fillaroin ylös jokivartta Eurajoen Kristilliselle Opistolle. Vasta perillä alkoi sataa. Itse opiston majoitustilat tuntuivat hostellilta tai sairaalalta, mutta oli oma huone, WC ja suihku ja sitten käytävällä vielä kuivaushuone märkien varusteiden kuivaamista varten, eli siis varustelutaso oli kunnossa.

Turkinkyyhkyt

Seuraavana aamuna näin turkinkyyhkyn lentävän pihalla ja sen jälkeen havaitsin niitä peräti kolme, ilmeisesti emot ja poikanen. Turkinkyyhkyhän levittäytyi viime vuosisadalla nopeasti läpi Euroopan ja myös Suomeen, mutta jäi täällä kohtalaisen harvinaiseksi. Tämä oli tosispontaani havainto eli en tiennyt Eurajoen turkinkyyhkytilanteesta etukäteen, vaan törmäsin lintuihin täysin yllättäen. Spontaani sallii sitten sen, että vasta paikan päällä saa tiedon linnusta joltain toiselta. Bongaus taas on sitä, että lähtee hakemaan jotain lintua, minkä joku toinen on löytänyt. Se on vähän kuin geokätköilyä. Geokätköilijät yrittävät olla ensimmäisiä, jotka tekevät löytömerkinnän uudesta kätköstä, niin se on aika lailla samanlaista kuin jos bongaisi lintua.

Useimmiten lintuharrastajat uskovat vahvasti spontaaneihin ja jotkut ovat varsinaisia antibongareita, mutta kyllä piintynyt bongarikin retkeilee paljon bongausten ulkopuolella. Toisaalta sitten se, ettei halua bongata voi johtaa siihen, että pitää itsensä pimennossa siitä, mitä lintumaailmassa tapahtuu, eikä se voi olla hyväksi mitenkään.

Nyt kun ihmisiin on ajettu kammoa muita kohtaan, niin en tiedä, onko ollut myöskään ruuhkaa pinnapaikoilla. Joskus taannoin oli harrastaja, joka pyrki kättelemään toisia lintuharrastajia (käsipinna) ja piti galleriaa lintuharrastajien kuvista.  Tänä vuonna sellainen on ollut vaikeampaa. Minä en ole ollut siinä galleriassa.

Vähän tuollaista emomaista toimintaa, poikanen juo kourusta ja toinen vahtii.

Lähdin Vuojoen kartanolle ja siinä välillä kävin muutamalla kätköllä. Lähellä oli Lavilan makasiini, jolla oli peruskätkö (koordinaatit netissä, purkki koordinaateissa) ja sitten voimalaitos kalaportaineen, missä oli lab-kätkö (sovellus kysyi, kuinka pitkät ne kalaportaat ovat, jolloin saa suoritetuksi kätkön). Kustaa Aadolfin kirkolla oli geokätköilijä, jota seurasin wherigo-kätkölle (sovellus kierrättää paikasta toiseen kysellen kysymyksiä ja viimeiseksi antaa kätköpurkin koordinaatit tai johdattaa sinne). Sieltä pusikosta tulikin sitten toinen kätköilijä, joten menin itse sinne ja kätkö löytyi. Seuraavaksi kävin supermarketin pihassa etsimässä mysteerikätkön (annetusta kuvauksesta pitää päätellä oikeat koordinaatit kätkölle) ja kun lähdin sieltä, niin sinne tuli lisää kätköilijöitä.

Sen jälkeen menin Vuojoelle maalaismaisemassa ilman että olisi ollut kätköjä. Kyltti sanoi neljä kilometriä, mutta oli pikemminkin kolme ja puoli. Saavuin paikalle ajoissa, mikä mahdollisti sen, että saatoin suorittaa paikalla olleen wherigon.

Tykkään isoista kätköpurkeista.

Paikalla oli myös lodju (kätkön voi löytää joko vihjeiden avulla tai koordinaatit etsimällä kuvauksesta), jolla kävin ja tietysti myös aiemmin mainittu locationless.

Järjestäjä jakoi kasvomaskeja, kun se oli tärkeä asia, ehkä keskeisin asia monelle. Minä suhtaudun asiaan kriittisesti niin kuin muutenkin tähän hössötykseen (olen ollut helmikuusta lähtien kriittinen ja kuulun itse riskiryhmään). Julkisuuteen sanoi useampikin sen, että lähes 100% käytti maskeja, mikä piti minusta paikkansa.  Minä olen ollut kahdesti esimerkiksi tilanteessa, jossa on pommiuhka ja ensimmäinen ajattelemani asia on ollut välttää paniikkia ja maskit on sitä varten, että paniikki luotaisiin ehdoin tahdoin. Mutta tässä vaiheessa, kun lähes kaikki panikoivat, niin eikö herätä paniikkia jo se, ettei ole sitä riepua.

Kuitenkin siellä oli rauhallinen ja hyvä tunnelma, siitä huolimatta, että Vuojoen kartano on Suomen legendaarisimpia kummittelupaikkoja. Aavedatan mukaan siellä ei voi olla tuntematta henkien läsnäoloa. Minä kyllä saatoin olla. Olisikohan pitänyt olla yöllä.

Yksi aavedatan kohteita on kuusikuja Vuojoen kartanolla.

Vuojoen kummituskartano. Salaperäinen sähkövalo näkyy ikkunassa keskellä. No, siellä oli vähän salaperäistä lukuisat valeikkunat. Jos valeikkunassa näkyy valo, niin se vasta olisi salaperäistä.

Alueelle oli laitettu kymmenen sähköön liittyvää lab-kätköä, jota kiersin suorittamassa. Askelmittarin mukaan kiertelin alueella jopa kahdeksan kilometriä, voiko se olla totta. Megan sai itsessään logattua sillä, että tiputti nimimerkkinsä puunpalaseen kirjattuna ”voimalaitokseen”.  Megan statusta voi anoa, jos kerää 300 nimimerkkiä, jotka lupautuvat tulemaan tapahtumaan. Puupalikoihin kirjattuja loggauksia oli 1150 nimimerkiltä. Ihmisiä samalla nimimerkillä voi olla useita. Suomalaiseksi megatapahtumaksi se oli jopa iso.

Minä ja locationless. Tuossa taustalla on Orangeria, jonne oli teljetty mielisairaita ja sielläkin kummittelee hirveästi. Taaskaan en nähnyt mitään.

Lähdin paikalta suhteellisen varhaisessa vaiheessa, kun olin saanut kaikki asiani selvitettyä ja alueen kätköt käytynä läpi, paitsi yhtä, joka jäi vahingossa käymättä. Poljin sen neljä kilometriä Eurajoelle ja kävin S-Marketissa, missä sain seuraavan päivän eväät ilmaiseksi (tarjous oli, että viisi euroa pois laskusta). Menomatkalla kävin vielä lab-kätköllä.

Aamulle luvattiin kohtalaista, jatkuvaa sadetta millimetri tunnissa. Sadeviitta päälle ja lähdin polkemaan hyvissä ajoin tien varteen, vaan intellipump pörisi repussa. Pysäkillä sitten ajattelin käyttääkin sitä pumppua ja lisäsin renkaisiin ilmaa. Pyöräily olikin tehnyt sen, että rengaspaineet olivat alentuneet.

Juha Kylänpää fillaroi ohi. Sillä oli tarakalla loota, jonka sisällä oli kaukoputken jalusta, mutta siinä oli TLY:n tarra.  Oli ilmeisesti lähtenyt aamulla Laitilasta. Myöhemmin sain tietää, että hän oli ollut Reposaaressa katsomassa ruskouunilintua, sinne on 111 kilometriä Laitilasta ja tuskin hän sinne Reposaareen jää. Turkinkyyhkyt eivät häntä kiinnostaneet, kun meni Eurajoen ohi, ilmeisesti hän on jo lajin hoitanut aiemmin tai säästi paluumatkaa varten.
Minusta ajatellaan, että olen äärimmäinen, kun olen reissannut pitkin poikin Suomea ja kaikissa kunnissa, mutta kyllä tuo on vielä äärimmäisempää.

Bussi toi minut Poriin, näin Kylänpään polkevan Luvian kohdalla pitkin maantietä. Porissa oli sää jo aurinkoinen ja lähdin kiertelemään paikallisia geokätköjä.

Paremman luokan geokätkö Porissa.

Olen jo pitkään suunnitellut reissaamista Poriin ja nämä vähäiset kätköt olivat jonkinlainen maistiainen. Vaakunaa lukuunottamatta olivat aika tavanomaisia. Tutustuin sellaiseen osaan Poria kuin Uusi-Koivisto ja sen lisäksi olin sunnuntaihiljaisessa keskustassa jonkin aikaa. Kiva paikka pyöräillä, kun ei ole mäkiä joka paikassa. Yyteriin on matkaa 20 kilometriä eli onpas se epämiellyttävän kaukana.  Olen kuitenkin sielläkin ollut muutaman kerran.

JK. Näytin kuviani aavedataperheelle ja yhdessä kuvassa näkyy sumu. Katsoin sumua ja sillä on naisen ääriviivat. Useita metrejä korkean naisen. Tällaisia pidän pareidolioina ja etenkin Vuojoelta on lupa odottaa enempää.

 

Hattulan pyhän ristin kirkko ja vähän muutakin Hattulaa

Hattula on kunta, jonka ohi ihmiset suhahtavat nopeasti kulkiessaan Tampereen ja Helsingin väliä sen suurempia ajattelematta. Ensimmäisen ja ainoan geokätköni Hattulasta löysin Aulangon eli Hämeenlinnan kaupungin rajan läheltä. Nykyisin Hattula jääkin Hämeenlinnan kainaloon, kun Kalvola eli Iittala sen toiselta puolen on yhdistynyt Hämeenlinnan kaupunkiin kapeaa käytävää pitkin. Hattulaa tunnetumpi on Parolan panssarimuseo. Parolan nimi tulee siitä, kun venäläissotilas kysyi tunnussanaa. No, en minä tiedä, mistä sen nimi oikeasti on tullut. No, Sissit-elokuvassa venäläinen vartiosotilas sanoo ”Parol? Parol?”.  Minun pitäisi tehdä periaatteellinen päätös siitä, mitä teen museoiden kanssa, joiden aihe ei kiinnosta pätkääkään. Tämä panssarimuseo on sellainen. Tällä kertaa en kuitenkaan tutustunut siihen, joten pohdinta on taas edessä uudelleen.

Heti asemalla oli geokätkö ja kun etsin sitä, niin tuli siihen muitakin kätköilijöitä, jotka löysivät sen nopeasti. Itseltäni olisi saattanut suttaantua kauan aikaa. Lähdin sitten pyörällä vähän kauemmaksi Parolasta jollekin teollisuusalueelle, missä oli lintuaiheinen kätkö.

Harvinaisen paljon teemaan sopiva

Sieltä lähdin sitten itse kirkolle parin kätkön kautta. Sinnekin oli matkaa, koska se oli taajaman toisella puolella. Kirkko oli auki ja siellä oli opas. Toki itse harrastin hakukoneen tehokäyttöä, etten rääkkäisi viatonta opasta kysymyksilläni. Tämä oli 33,3 -mitallinen kirkko, eli Pälkäneen rauniokirkolle ja Lammin kirkolle matkaa täältä on 33,3 kilometriä. Metri taas on kymmenesmiljoonasosa matkasta päiväntasaajalta pohjoisnavalle. Opas totesi, että sitten on kirkkoja, jotka näihin mittoihin ei mahdu, kuten Tyrvään kirkko. Sanoin, että kreikkalaiset jo tunsivat astrolabin käytön eli pystyivät mittaamaan pohjantähden korkeuden asteina maanpintaan nähden. Siihen opas sanoi, että se oli tunnettu vain Välimeren piirissä.

Toisin sanoen, renessanssin ihmiset toivat puunkappaleen sieltä, mutta suunnistuslaitteita eivät tuoneet. Pyhä risti oli väitteen mukaan pala Jeesuksen ristiä. Mietin, säilyykö se edes 1400 vuotta. Elävä puu kyllä säilyy. Opas sanoi, ettei se Suomen happamassa maaperässä säily, mutta kirkossa itsessäänkin on  700 vuotta vanhaa puuta. Joka tapauksessa puuta ei ole siellä, koska sen ryöstivät joko novgorodilaiset 1400-luvulla tai Kustaa Vaasa, kuitenkin se katosi jäljettömiin. Sanoin, että todennäköisesti novgorodilaiset kuulivat reliikistä ja tulivat sen takia. Opas sanoi, että oli ihan yleistä, että kirkkoja ryösteltiin.

Oma asiansa on tietysti se, etten usko koko Jeesukseen. Raamatun mukaan Jeesus epäonnistui lähes kaikessa, mutta sai aikaan uskonnon, mitä hän ei ollut tullut perustamaan, joka vielä halveksuu kaikkea, mitä hän eläissään opetti.

Ritarit käyttivät ihmisiä neulatyynyinään. Tämän on tulkittu olevan Marian seitsemän surua. Jotenkin se enemmän kuvastaa minusta naisvihaa.

Oppaan näkökanta siihen, että laatoissa oli koiran tassun painallukset oli, että se oli sen ajan huumoria. Minä en nähnyt siinä huumoria. Raamatussa suhtaudutaan negatiivisesti koiriin ja luulisi, että jos joku tahallaan muuraa koiran tassun jäljen kirkkoon, saa siitä vähintään jalkapuuta ellei sitten tule poltetuksi roviolla. Opas sanoi, että se on protestanttien tapa ajatella, mutta katolilaiset eivät nähneet asiaa niin. Samaan aikaan rakennettiin Machu Picchua ja sikäläiset kivimiehet jättivät karkean puolen piiloon ja julkisivu oli sileä. Eikö Hattulassakin olisi voitu kääntää kivi ympäri tai hioa tassun jälki pois. Käsittämätön asia. Pälkäneellähän on koiran tassu oven pielessä, mutta kirkko onkin raunioitunut.

Kirkon pihalla onkin jalkapuu. Miten onkin, että minä aina kuvittelen itseni istumaan jalkapuussa, muistumia entisistä elämistä. Minulla oli tällainen pätkä näynkaltaista muistumaa keskiajasta ollessani unessa, ehkä niitä kutsutaan kauhupainajaisiksi tai jotain. Ritarit polttivat kylän ja raastoivat minut talon alta väkisin mestattavaksi miekalla. Vuosi oli 1295. En oikein halua osallistua keskiaikatapahtumiinkaan enää. Ehkä se panssarimuseo olisi sittenkin ollut parempi.

Maastosta kätköä etsineet geokätköilijät ovat paljastuneet ulkopuoliselle, joka sitten päätti aiheuttaa ison äläkän luullessaan, että kätköilijät tekevät jotain rikollista tai luvatonta.

Koko kirkko on maalauksia pullollaan.

Minulla oli tietysti Geni.com koko ajan auki, mutta en nopeasti pystynyt löytämään ketään kirkon alle haudattua sukulaistani. Todennäköisesti ne ovat kaikki minulle jotain sukua. Olen sukua varhaisille Tawasteille, joista moni on haudatuu kirkon alle.

Kirkossa oli häätilaisuus, joten jouduin lähtemään pois. Kävin lähellä kätköllä ja siellä oli toinenkin kätköilijä. Tällä kertaa minä kuitenkin löysin purnukan ensin. Sitten pyöräilin miittipaikalle yhden kätkön kautta ja siellä oli jo tapahtuman järjestäjä, joka suositteli minulle yhtä lähikätköä, joten kävin siellä.

Purkilla.

Kätköilijätapaamisen tarjoilut. Minä olin dieetillä, en ottanut mitään.

Seuraavaksi sitten olikin aika palata asemalle, missä VR ilmoitti junien perumisesta ja muutoksista aikatauluihin. Onneksi minun junani kuitenkin oli aikataulussa. Pyörän kuljettaminen lähijunassa ei maksa ekstraa, joten näitä radanvarren kuntia on helppo ”hallita” yhdistelmällä juna ja polkupyörä.