Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

geokätköily

Vajaa päivä geokätköillen Muuramessa

Muurameen ilmaantui geokätköilijöiden ”Community Celebration” tapahtuma ja viimeksi kävin sellaisessa Kokkolassa. Geokätköily on juhlistanut 20 vuotista taivaltaan ehkä nyt kaksi vuotta.

Muurameen pääsee Tampereelta helposti, Onnibus tuo ja Onnibus vie. Aiemmin olen käynyt hakemassa kätkön Muuramen kirkolta, mikä on koko kunnan ainoa (?) nähtävyys.

Pitemmittä puheitta sitten matkaan. Huomasin Länkipohjan ohi ajettaessa kyltin Matti Laurilan muistomerkille. Sinne on tehty geokätkökin. Noiden valkoisten sankarimonumenttien alta ei löydä minun sukulaisiani. Pikemminkin minun sukulaiseni ovat olleet niitä, jotka ovat niistä sodan uhrin tehneet.
No, siis ihan historian kannalta pitäisi tuollakin käydä.

Bussi tiputtaa minut Muurameen ja heti alkuun kipuan ihan täytenä kätköilijänä sellaista sorarinnettä ylös multikätkön aloituspisteelle. Lämpimässä saan laskeskeltua loppupisteen. Samalla käyn pistämässä puumerkkini läheiseen haastekätköön. Haastekätköön pitää kerätä 300 geokätköä, joiden vaikeus ja maastoluokitus on 1 ja 1, tarkoittaen, ettei tarvitse poistua asfaltilta eikä tarvitse etsiä. Esimerkiksi tämän päivän geokätkötapahtuma on sellainen. Päivän jälkeen minulla on niitä 292.

Multikätkön loppupiste on huoltoasemalla, mutta kätkö sanoo, että se, missä se kätkö on ollut kiinni, on siirretty 20 metriä. En siltikään löydä sitä ja huoltoaseman työntekijä huomaa minun haeskelevan jotain ja minä kerron. Hän osoittaa minut oikeaan paikkaan. Onpas ystävällistä täällä.

Huoltoaseman lähellä on ”Suomen pienin puisto”. Tämä oli kanssa ykkösen vaikeus ja ykkösen maasto. Onko tämä Suomen läntisin esimerkki savolaishuumorista? Kuopiossa oli ”makkoova pilvenpiirtäjä”. No, eihän se ole pilvenpiirtäjä, jos se kerran makaa. Ei puistokaan ole sellainen, että siinä on yksi mänty. Jo sana ”puisto” kertoo, että on useita puita.

Suomen pienin puisto?

Marraskuu ei ole paras kuukausi varmaan matkustaa missään Suomessa, mutta Muurame näyttäytyy aika ikävältä. Päätän mennä vähän kauemmalle kätkölle. Jyväskylässä on haastekätkö, 360° purkilta jokaiseen suuntaan, pitää olla kätkölöytö kullakin asteella. Yksi säde, jolta minulla ei ole löytöä, sivuaa Muuramen itäosaa.
Tie johtaa Säynätsaloon. Joskus pitäisi käydä siellä. Olen kuullut, että Säynätsalolla on vilkas lesbohistoria. Laskenko leikkiä vakavalla asialla. Olenhan itsekin polyvihamielinen: se, että vihaan palavasti jotakuta, ei tarkoita, ettenkö voisi vihata jotakuta toista samaan aikaan.
Minä lasken aina leikkiä, mutta istuinpa Sateenkaarihistoriallisen yhdistyksen kokouksessa ja kuulin tällaisenkin asian. Kun minä olen minä, eli minulle maantieteelliset paikat heti herättävät kiinnostuksen, niin muistan, että Säynätsalo. Oikeasti, lähinnä ihmettelen sitä, että joku vielä nykymaailmassa rakastuu. Mutta eipä ollutkaan nykymaailmassa, vaan kauan sitten.

 

Turvallista kätköilyä.

Maaseudun tulevaisuudessa oli artikkeli Daniel Walleniuksesta, joka oli kiertänyt Suomen kaikki kunnat, niin kuin minä, mutta myös kaikki Suomen entiset kunnat. Mitenkähän on päässyt luovutetulla alueella Suomenlahden saariin, kun niihin ei kukaan pääse, ainakaan nousemaan maihin. Kaveri sitten sanoi, että jospa on käynyt vain nykyisen Suomen entiset kunnat. Hulluksihan tulee, kun yrittää selvittää, missä minkin kunnan raja on milloinkin mennyt. Nytkin istun paikassa, joka on joskus ollut Messukylää, vaan on nyt Tamperetta. Säynätsalo lakkasi olemasta 1924. Nyt minä kiinnostuin siitä.

Sen sijaan matkalla kätkölle olin huomannut autiotalon ja palasin tutkimaan sitä. Alue oli eristetty aidalla.

Siitä tuli välittömästi kummitustalo-fiilis. Vaaleassa päärakennuksessa oli laudoitetut ikkunat.

Muurame kasvaa kohisten ja näyttää suurelta osalta rumalta kerrostalolähiöltä. Ihme, että tällainenkin on saanut olla.

Kun aikaa vielä on, kiertelen Muuramen keskustaa adventure labin pisteitä kierrellen. Se johdattaa Muuramejoen rantaan, kalaportaille. Yhtään koskikaraa en näe. Minusta jos vedessä ei ole koskikaroja, se virtaa ihan turhaan. Luin, että koskikarat olivat olleet kauempana yläjuoksulla, joten se olikin ihan hyvä virta. Minulla vaan kävi ihan tyypillinen tuuri.

Tuossa kohden on kalaporras ja Muuramejokeen nousee kuoreita, joita sitten innokkaasti kalastetaan Muuramessakin.
Rupesi jo pahasti pimenemään, niin en mennytkään luontopolkua pitemmälle, vaan kävin Muuramen kirjastossa, joka sulkeutuipi juuri hetken päästä.

Kun kerta kirjasto on kiinni, vaellan työväentalolle itse geokätköilijöiden tapahtumaan.

Geokollegoita oli pääsääntöisesti Keski-Suomen alueelta ja sain kuulla Keski-Suomesta kätköjuttua. Aika monihan on kiertänyt kaikki Suomen kunnat, niin kuin minä ja muutenkin Suomi-tietous on timanttista. Nyt sain kuulla paikasta, jonka nimi on ”Kylmähelvetti”, mutta muuta ihmeellistä paikassa ei taida ollakaan kuin nimi.

Lähdin ajoissa bussille ja siinä oli hyvä puoli se, että eksyin koulun alueen aitahelvettiin ja piti palata takaisin ja kiertää kaikki ne aidat, ennen kuin pääsin bussipysäkille, minun kannaltani nippa nappa ajoissa. Huono puoli oli, että bussi oli sittenkin myöhässä. Ei auta mitkään pukeutumiset, jos toisessa kädessä pitää taskulamppua ja toisessa kännykkää, missä on Onnibussin bussilippu. Matkahuollolla voi lipun ostaa nimellä, se on niin paljon näppärämpää. Ehkä taskulamppukädessä voisi olla hansikas, mutta paljain käsin jouduin palelemaan.

Muurame marraskuussa on tosi tylyltä näyttävä paikkakunta. Vähänkin kun osuu syrjään, niin maisemat itäänpäin ovat kyllä parhaasta päästä, mutta muuten se näyttää kerrostalolähiöltä. Minun kaltaiseni proletaarit asuvat kerrostaloissa, ei ole upeita näkymiä. Olisi kunta saanut varustaa penkin ja katoksen bussipysäkille ja toiselle puolelle rappuset ylös.

Muuramessa on lisääkin haastekätköjä, joten tuskin olen viimeistä kertaa täällä geokätköilemässä.

Askelia tuli 14000 päivän aikana ja fibromyalgia kosti lihaskrampeilla.

Tuulinen päivä Kokkolassa

Olen alisuoriutunut tänä vuonna haastekätköjen loggaamisessa ja Kokkolassa oli geokätkötapahtuma geokätköilyn 20 vuotisen taipaleen kunniaksi (nyt tosin 22 vuotiaan jo). Kun kätkölle voi antaa erilaisia attribuutteja, esimerkiksi haettavissa polkupyörällä, niin Kokkolassa olevan kätkön saa logata, jos on kerännyt nimenomaisesti näitä pyöräilyattribuutteja tuhannelta kätköltä.

Paikka on Seitsemän sillan tien varrella reilut 11 kilometriä kaupungista. Sehän ei ole yhtään mitään. Tai no, riippuu säästä. Sen lisäksi avasin Dimitri Doukaksen kirjan ”Suomen ortodoksisia tsasounia” ja eikö vain, Kokkolassakin on sellainen. Sen lisäksi Kokkolassa oli vuoden 1918 sisällissodan punaisten muistomerkki. Bloggaaja Paula Gaston suosittelee gummittelevaa Harrbådan majakkaa. Aikaa on noin seitsemän tuntia. Juhlat, tšasouna, haastekätkö, Harrbådan majakka, hautausmaa. Pännäisistä eli Pietarsaaresta ei lähde juna kuin vasta yöllä, joten ei ollut järkeä ajaa koko seitsemän sillan tietä läpi. Ei siinä ehkä muutenkaan ole järkeä. Olen nähnyt sen muutaman kerran auton ikkunasta. Se kuuluu niihin, jotka näyttävät hyvältä kartalla, mutta eivät sittenkään ole.

Ensin saavun juhlatilaan ja aikani turistua vanhoista geokätköilykokemuksistani ja suoritettuani hiilaritankkauksen, huomaan, että aika rientää.

Kuten ehkä jo tyyli paljastaa, rakennus on tehty yksityiskäyttöön asunnoksi ja sitten pyhitetty Pyhien Simeonin ja Hannan rukoushuoneeksi olympiavuonna. En päässyt tutustumaan sisätiloihin, mutta Doukaksen kirjassa on kuva sisätiloista.

Kokkolassa tuuli melkoisesti ja matka haastekätkölle oli haasteellinen, koska vastatuuli. Matka keskeytyi onneksi useita kertoja sen vuoksi, että lähellä oli kätkö. Kävin myös katsomassa Hostel Racunaa, joka näytti uinuvan unta ja odottavan parempaa huomista. Ken ajattelee huokeaa yöpymistä Kokkolassa, katsokoon muuanne toistaiseksi.

Kätköjä etsien sitten ajelin maalaismaisemaa aina haastekätkölle saakka ja huomasin, että Luodon kunnan raja on lähellä. Tietysti siellä piti käydä.

Enpäs ole aiemmin pyöräillyt Luodossa tai ylipäätään Pohjanmaan maakunnassa. Kymenlaakso taitaa olla ainoa maakunta, missä en ole pyöräillyt ollenkaan. Luotohan on tullut kuuluisaksi hopeaveden juonnista ja rokottamattomuudestaan. Kaverin mukaan se on Suomen lestadiolaisin kunta (minusta tittelin haltijaksi on useita tarjokkaita). Erittäin uskonnollinen ja vanhoillinen se on. Seudulla vaikuttaa tunnettu rokotteiden kritisoija Linda Karlström. Valtuuston suurin puolue on kristillisdemokraatit. Minusta rokotukset ovat oma asia ja etenkin koronan kanssa epäonnistuttiin. Siitä riittää vuosiksi rokotekriittisille materiaalia. Itse olen ottanut kaksi koronarokotetta ilman mitään sivuoireita.

Pyöräilijällähän on aina vastatuuli, mutta nyt kävikin niin, että paluumatkalla oli voimakas myötätuuli. Kävin kätköllä Tjärun tuulimyllyllä, joka oli idyllinen paikka.

Vielä hienompaa oli taivaan täyttäneet kaksi merikotkaa siellä.

Vanhan merikotkan pyrstö on vitivalkoinen ja nokka on keltainen. Nuorilla on ruskean kirjoma pyrstö ja valkoiset kainalot. Näiden kahden ääripään välissä ovat lukuisat esiaikuiset merikotkat, jolloin puku puvulta ne lähestyvät aikuisen merikotkan ulkonäköä. Pesästä lähdön jälkeen ne jäävät viettämään vähäksi aikaa kiertolaiselämää Itämeren piirissä.

Muistisääntö merikotkan kanssa on ”ladonovet” eli siivet näyttävät ladon ovilta. Voi se näyttää pitkältä räsymatolta, miten vain.

Paluumatkalla kaupunkiin kävin myös kätköilemässä Kokkolan siirtolapuutarha-alueen luona. Klossikenkä lukkiutui polkimeen vahingossa ja poljin kaikenlaisia polkuja metsässä ennen kuin sain sen irti. Huomasin, että pystynkin melkoiseen maastoajoon.

Kävin Ykspihlajan kirkolla, koska olen kirkkobongari. Olen ollut siellä aiemminkin, mutta olikos minulla kuvaa kirkosta. Ei ollut, mutta nytpäs on. Mutta miten Ykspihlajasta pääsee Harrbådaniin? Ei mitenkään helposti. Kannoin pyörän rautatien yli. Toisella puolella oli mukavaa singletrackiä metsässä. Tulen jonkinlaiselle satama-alueelle. Tienviitat ovat jotain S1, P1 jne. eli eivät kerro mitään. Trailmapin mukaan jätevedenpuhdistamolta ei pääse Harrbådaniin, hirveän moni reitti on kielletty. Se on tällaisten teollisuusalueiden kirous.

Jouduin kääntymään Outokummuntielle, joka tekisi ihmeellisen serpentiinin reittiini. Siellä olikin patikkapolkukyltti Harrbådanille. No, sinne sitten pyörällä. Tuli ihan Hanko-fiilis, loputtomasti kivaa ja helppoa neulaspolkua. Trailmap näytti leveää polkua tai keltaista polkua. Keltaisen selite: ”keskivaikea polku, Pieniä kiviä tai juuria. Esteet kuitenkin pääosin ylitettävissä maasturilla kiertämättä. Maasturilla perustaidoilla pääosin hyvin ajettavaa, aloittelija voi kuitenkin paikoin joutua jalkautumaan. Menee vielä cyclollakin osaavalla kuskilla”

Siinäpä se on, kummitteleva majakka Kokkolassa. Voin kuvitella tämän olevan hauska paikka yöllä.

 

 

Myöhä rupesi tulemaan, joten oli aika lähteä lähemmäksi kaupunkiin. Huomasin menomatkalla Krimin sodan aikaiset vallitukset, Makkaramäen. Alueella on myös lukuisia lintutorneja. En katsonut tarpeelliseksi mennä niihin, koska ei ollut aikaa eikä ollut oikein lintujakaan.

Leirintäalueen lähellä oli idyllinen kanava. Ehkäpä leirintäalueella saattaa yöpyä huokealla, mene tiedä.

Pimenevässä illassa kiiruhdin hautausmaalle, mutta en löytänyt punaisten muistomerkkiä mistään, eikä kyselytkään tuottaneet tulosta. Työväenliikkeeltä on päässyt liike hukkumaan. Kokkolan muistomerkin paikkatieto on varmasti väärä. 

Moiseen epätarkkuuteen olen törmännyt myös Pälkäneellä, ei se ole ainutkertaista. Mutta kiiruhdin asemalle vain saadakseni tietää, että juna oli vartin myöhässä. Oikeasti en olisi pystynyt etsimään muistomerkkiä yhtään sen paremmin.

Eihän ole mitään ihmeellistä, että sotien voittajille tehdään patsaita. Suomessa on vapauspatsas tai vastaava muistomerkki joka kylällä, joissain useita. Hävinneille ei sen sijaan patsaita pystytellä. Mitäs punainen valta tuotti Suomessa. Näkyykö taloja, siltoja. Eipä näy. Ei näy postimerkkejä, heimosotilaat olivat innovatiivisia siinä suhteessa. Myös valkoisilla oli omat, Vaasan mallin postimerkit. Oma kolikko punaisilla oli, sekä vanhoja rahoja, joita painettiin.

Tämä on kansanvaltuuskunnan kultamarkka ja siksi siinä lukee ”väärä”, koska sillä ei ollut arvoa valkoisessa Suomessa.

Punaisten muistomerkkien pystyttäminen ei Suomessakaan ollut mikään itsestäänselvyys, vaan sitä jouduttiin odottamaan useimmissa tapauksissa sotien yli.

Pyörät kulkivat samassa vaunussa kuin lastenrattaat. Taapero tuli minua katsomaan. Sanoin sille ”mitteepä tiijät”. Nuorena jo saa pohjalaistaapero tutustua savolaiseen viäntämiseen.

 

 

Multialle ilman että juon luonnonvesiä

Multia kiehtoo minua, koska en ole löytänyt Matkahuollosta ainoatakaan bussia, joka pysähtyisi missään Multian kunnan alueella, joten sinne pitää mennä omin keinoin. Jalkaisin-blogi kirjoitti runoilijan polusta Multialla. Runothan ovat liian hienoja minun ymmärrettäväksi, paitsi Jaakko Rugojevin runot. Sitten minä tein ensimmäisen reissuni Multialle juoden mullalta maistuvaa vettä. Toisen kerran pääsin autokyydissä Multian kunnan poikki. Tänä syksynä siellä järjestettiin geokätköilijöiden siivoustapahtuma. Syksyllä järjestettävistä siivoustapahtumista saa virtuaalisen matkamuiston. Helpommassakin paikassa on, mutta olenko silloin vapaa vaiko varattu. Ainakin Pirkkalan tapahtuman aikoihin olen viettämässä Tampereen Polkupyöräilijöiden syntymäpäivää.

No, gravel-pyörä Kona Rove aamuiseen kiskobussiin. Kiskobussi hiljenteli vauhtia Lylyn kohdalla kunnioituksesta Lylyn taitselua kohtaan, joten se oli Keuruulla noin kymmenen minuuttia myöhässä. Sitten vain tien päälle. Tuuli oli mukavan leppoinen, reitti oli tuttu. Muistin, että mäet olivat kovia. Tampereella olen tottunut, että mäkeen nopeasti kiskaisten rock ’n roll pääsee päähän ja ennen kuin syke kerkiää nousta kunnolla, on jo alamäessä. Täällä pääseekin vasta puoleenväliin, mäet ovat pitkiä ja loivia ja polttavat reisiä niin että se on ihan eri barbecue.

Kovempi rykäisy oli Talasmäessä, jossa piti hetki vetää henkeä ja odottaa pulssin tasaantumista.

Talasmäessä vanhalla tiellä oli ”Ajo omalla vastuulla”. Sopiva laulu: ”Eastern Europe don’t have roads”.

 

Kun aloittelin pyöräilyä joskus lapsena, oli joka paikassa nämä kilometriviitat. Mitään gepsukkaahan ei tietenkään ollut ja kartat olivat suurimittakaavaisia. Vieläkin varhemmin lapsena automatkalla niiden bongailu tien varrelta tarjosi viihtyvyyttä. Kuusi kilometriä Multialle, 13 Keuruulle.

Talasmäen tietä ei suosittele edes mikään retkikartta. Siellä kuitenkin oli geokätkö, jonka löysin pienen etsinnän jälkeen,

Seuraavaksi saavuin Multian kirkonkylään.

Multian kirkko. Se on peräti vuodelta 1796 ytimeltään, mutta sen jälkeen sitä on useasti modernisoitu.

Multian kirkolla oli geokätkö, samoin oli siinä lähellä Multian keskustassa useita geokätköjä.

Geokätköpurnukka. Multian vaakunaeläin on muurahainen. Ehkäpä se johtuu siitä, että Multialla on aherrettu niin paljon kaikkina aikoina. Joka tapauksessa, tämä on ihan huippuluokkaa oleva kätkö.

Olin noin tunnin ajoissa siivouspaikalla ja lähellä oli myllymuseo ja päätin mennä sinne. Itse asiassa, eräät minun varhaisista sukulaisistani olivat mylläreitä ja päättivät ottaa nimekseenkin Mylläri. Minusta mylly on maailman yksinkertaisin asia. Vesi pyörittää kiveä ja jauhaa sitten viljat jauhoksi, se siinä. Oikeasti kuitenkin mylly tuotti hyvin monenlaisia jauhoja eri tarpeisiin ja vielä akanoita sikojen ruoaksi.

”Professori Toivo Pihkanen lahjoitti omistamallaan tilalla sijaitsevan Uitamonkosken myllyn Multia-Seuralle v. 1967, joka osittain talkoovoimin kunnostettiin entiseen asuunsa samana vuonna. Mylly vihittiin myllymuseoksi v. 1968 ja on lajissaan   Keski-Suomen ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa virallinen myllymuseo. Museo on maisemallisesti erittäin kauniilla paikalla Uuraisille johtavan tien varrella, n. 3 km kirkonkylän keskustasta. Myllyn erikoisuutena mainittakoon kaunismuotoiset koristeelliset ikkunat ja vesivoimalla toimiva pärehöylä siipirattaineen. Myllyn viimeinen, kolmas entisöintikorjaus suoritettiin v. 2001 Museoviraston tuella ja Ympäristökeskuksen toimesta.” (Multian kylät -sivu)

Museo on aina auki, mistä minä tietysti pidän. Yleensähän museot ovat aina kiinni. Silloinhan ne ovat pelkkiä varastoja eikä museoita. Syytä pitää muistissa nämä paikat siltä varalta, että hallitus sulkee kaikki museot, kirjastot ja muun kivan.

Luonnollisesti pellot olivat toisaalla kuin mylly, joten viljaa ja jauhoja jouduttiin rahtaamaan pitkiäkin matkoja.

Myllyyn tutustumisen jälkeen oli siivoustapahtuma. Kerkisin siivoamaan paljon, mutta koska näissä tapahtumissa on enemmän väkeä kuin on roskia, lähdin sitten myös ajoissa pois. Toinen tapahtuma olisi siivouksen jälkeen Multian keskustassa.

Kerkisin käymään vielä Sinervän leirintäalueella, jossa yhä oli leiriytyjiä. Olin ajatellut itsekin mahdollisesti jääväni sinne, mutta nyt kävin vain katsomassa geokätköä.

Sinervän leirintäalueen geokätkö

Istuskelin vielä hetken hautausmaalla ihailemassa järvinäköalaa. Hautausmaalla täytin myös vesipulloni. Tällä kertaa näin. Hautausmaat eivät mene vastuuseen veden laadusta. Geokätköilijätapaaminen oli perin militaristisen Korsu-kahvilan vieressä. Ei se ihan fingerporia ole, se koko talo on nimeltään korsu.
Oli aika lähteä Multialta pois, sillä viimeinen juna Tampereelle lähti jo 18:09 ja ties mitä yllätyksiä tiellä tulisi vastaan. Tällä kertaa en mennyt Talasmäen kautta, mutta poikkesin vanhalle tielle Lihjamoon. Järvenpäänkoskella olen ollut aiemminkin ja pidän siitä.

Järvenpäänkoski etelään

Järvenpäänkoski pohjoiseen

Lihjamon tie oli myös vanha ja rapistuva, mutta siitä tuli minulle QOM eli kukkulan kuningatar. Ajoin nopeammin Stravan segmentin kuin kukaan toinen nainen. Olin myös ainoa sen ajanut nainen. Joka tapauksessa olin neljäntenä sekalistassa, joten ihan hyvin ajettu.

Rupesin olemaan jo väsynyt ikuisiin pitkiin mäkiin.

 

Vähällä ei Keuruu päästä pyöräilijää.

Tulin kuitenkin Keuruulle ajoissa. Kävin ostamassa pari paikallisesti tuotettua säilykettä sianlihaa Maalaisvakasta. Päätin lähteä Keuruun kätköille, kun aikaa vielä oli.

Melkoista menneen maailman henkeä edustaa tämä kätkö. Se oli häkellyttävästi lähellä Valtakunnansalia. Jehosfäärissä olevat sanovat, että miksi en sano heistä mitään hyvää. No, Jehovan todistajilla ei ole avointa rasismia eikä nationalismia ja he suhtautuvat kielteisesti militarismiin eivätkä ole osa minkään maan tappokoneistoa. Etenkin jossain Suomessa he ajattelevat kansainvälisesti.

Keuruullakin on punaisten muistomerkki. Minä kun luulin, että Keski-Suomi oli vitivalkoinen, paitsi Jämsä.

Koska juna oli ollut myöhässä Keuruulle tullessa aamupäivällä, oli se nyt taas myöhässä, kun se tuli Keuruulle että myöhässä, kun se saapui Tampereelle. Ei siinä muuta, mutta olin kyllä aika väsynyt reissulta tultuani.

Tilastoja: 50,73 km ajoa, 3:03:32 aika liikkeellä, 559 nousumetriä. Nousumetrejä oli enemmän kuin muilla reissuilla, esimerkiksi, kun ajoin Tampereelta Vesilahdelle ja takaisin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nähdä Hangö ja elää

Reissaaminen oli melkoisen intensiivistä, koska olin kolme päivää leirillä Aitolahdella. Kotoa sinne matkaa oli vain 20 kilometriä, mutta uusi paikka ja päivän täydeltä ohjelmaa. Aitolahden leirillä opin, että minulla on taitoa tehdä sarjakuvaa. Ehkäpä tulen tekemään sitä omaksi ilokseni tai muitten kärsimykseksi. On tämä outoa, ensimmäistä kertaa ikinä saan myönteisen kommentin kuvaamataidon opettajalta. Koulussa ei ikinä luovuus kukkinut.
Aitolahdelta palattua ja yön yli nukuttua junalla Karjaalle ja siitä bussilla Hankoon. Rata on taas poikki. Mitä ilmeisimmin sitä sähköistetään. Nyt sen sähköistyksen piti alkaa, kun sähköstä on pulaa, osaksi koska sitä käytetään bitcoinien louhintaan ja muuhun humpuukiin.

Junabussiin ei saanut varattua pyöräpaikkaa. Jos olisi älynnyt suunnitella oikein, niin tavalliseen bussiin olisi voinut varata pyöräpaikan. Hangossa myös vuokrataan pyöriä, mutta vain kesäisin. Keskustan alueella tietysti myös pystyy kävelemään, kun tietää, mitä tekee. Minun tapauksessani se tarkoitti jäämistä pois Hanko-Pohjoisessa.

Minulle on siunaantunut taas mahdollisuus tehdä yksi Adventure Lab. Se on kiertokävely tai kiertoajelu kännykän Adventure Lab sovelluksella. Siinä menet paikkaan, luet kysymyksen ja kohde antaa vastauksen kysymykseen ja sitten siirryt uuteen pisteeseen. Yleensä pisteitä on viisi. Piti siis miettiä viisi kohdetta Hangosta, mitkä halusin näyttää ulkopuoliselle. Sen lisäksi tietysti, että minulla on jo ennestään kierros Hangossa. Niitä on helpompi suunnitella Hankoon kuin vaikka Tampereelle, sillä Hangossa ei ole muita Adventure Labeja kuin minun tekemäni ja kuitenkin nähtävää on minusta loputtomasti.

Ensimmäinen pysähdykseni oli Hangon keksi. Sielläkin on kummitus, joka paiskoo ovia. En ole ikinä käynyt sisällä saati sitten havainnut kummitusta. Seuraavaksi kävin Hangon ortodoksisella kirkolla, joka oli kiinni. Olen kuitenkin käynyt siellä useasti sisällä ja suosittelen siellä käymistä. Isä Kalevi esittelee kirkon. Seuraavaksi kävin Neljän Tuulen tuvalla.

Kävelytie niille, keitä ärsyttää sukupuolineutraalit liikennemerkit

Neljän Tuulen tuvalla huolsin oman geokätköni ja mietin, kyllästyykö Hangon maisemiin ikinä. No, en kyllä kyllästynyt. Minun asuntoni keittiön ikkunasta näkyi merikotkan pesä. Ei siihenkään kyllästynyt ikinä. Hangon asunnoista tarjotaan paljon rahaa. Jokin Aatu Vattulainen eli koko loppuikänsä Hangossa. Ymmärrän kyllä. Mutta Hangossa on melu, mikä tulee satamasta. Jotkut puolustavat, että sataman melu kuuluu kaupunkiin ja ärsyyntyvät siitä, että sille pitäisi tehdä jotain. Valkeakoski, Joutseno ja monet muut paikkakunnat aikoinaan haisivat. Ikävöidäänkö noilla paikkakunnilla nykyään, kun sellutehtaat eivät haise. Hangosta on myös vaikea päästä ulkopuoliseen maailmaan, ainakin vielä vähän yli vuoden. Hangossa usein myrskyää. Palveluvalikoima on tosi rajallinen. Tässä syitä sille, miksi en enää asu Hangossa. Helppo päätös ei kuitenkaan ollut.

 

Olisin varmaan järjiltäni tai dementoitunut, jos en kaipaisi Hankoon ja harva se päivä kyselisi itseltäni, oliko järkevä ajatus muuttaa pois. Sen estää vain siten, ettei koskaan muuta Hankoon ja sieltä pois. Melu ei kuulu Appelgrenintielle, sinne huvila-alueelle. Melu kuuluu Sikapuolen kerrostaloalueille. Voi ajatella, että hinnasta näkee, minne melu kuuluu ja minne ei. Lappohjassa ehkä voi asua hiljaisuudessa ja halvalla, mutta siellä ei ole edes kauppaa.

Huvila-alueellakin on omat melun lähteensä, kuten turistit ja Russarön linnakesaari. Hankoon on ilmaantunut uusi geokätkö bunkkeriin ja se johdattaa Hangon sotilaalliseen historiaan. Vuokra-alueen aika on vahvasti läsnä kaupungissa ja melkein kaikkialla on kaivantoja ja bunkkereitakin on paljon Neuvostoliiton jäljiltä. Bunkkereita on esimerkiksi Puistovuorella tai Tulliniemen luontopolun päässä tai Varisniemessä. Hangon lintuaseman staijipaikka on bunkkerin päällä.

Minä laskin 15 lukkia. Onneksi oli taskulamppu, niin en vahingossa koskettanut niitä. Tämä on kuin jostain Indiana Jonesista: lattia liikkuu.

Yksi uusi geokätkö oli Casinon rannassa tykillä ja toinen Casinon lavan alla. Ei ollut kiva mennä stagen alle. Tuntuu siltä, että pitäisi olla kunnon siivoustapahtuma siellä, koska Casinon lavan ympärillä oli roskaista.

Saavuin Tellinaan. Minä olen ainoa bloggaaja, joka on konsanaan yöpynyt ilmaiseksi Tellinassa. Vaikea kuvitella hienompaa paikkaa.

Tällä kertaa olin huoneessa 13. Sen etu oli lyhyt matka parvekkeelle.

Parveke länteen. Illalla täältä näkyi merikotka. Sitten näkyi Russarön majakan kateutta herättävä valo. Pyörän valo jos olisi yhtä vahva kuin Russarön majakan valo. Kömpelö laskelma antoi, että majakassa voisi olla jopa 53000 lumenia, kun minun fillarin lampussani on 3000.

Kymppihuoneen käytävässä oli pehmoinen matto, jolla joogasin. Juuri, kun olin saanut joogani tehtyä, sinne tuli sellainen outo ryhmäkummittelu kuin Hangon Martat. Martat voisivatkin kummitella niin, että aamulla salaperäisesti ilmaantuu aamupala valmiiksi laitettuna ja joku tiskaa astiat, eikä kukaan tiedä, kuka ne astiat tiskasi. Nyt vain kummitukset paukuttelevat ovia ja tekevät tyhmiä kepposia, kuten puhaltavat jääkylmää ilmaa.

Itäisen puolen parvekkeelta näkee koko talon läpi. Se on myös leveämpi.

Yöllä käppäilin käytävällä vessaan. Huomasin parvekkeen oven olevan auki. Kummitus? Olin varmaan itse unohtanut sen auki. Aamulla heräsin ihan hirveään jäykkyyteen. En saanut edes käsiä koskemaan toisiaan selän takana, kun oikea käsi meni yläkautta ja vasen alakautta. Toisin päin ei mene silloinkaan, kun olen vetreämpi. Moinen jäykkyys on fibromyalgian oire. Joogan jälkeen rupean tuntemaan itseni ihmiseksi. Tein sata punnerrusta ja lisäksi fysioterapeutin ohjeitten mukaiset liikkeet.

Tuntuu, että oireet pahenevat vuosi vuodelta ja tämä on pahin vuoteni.

Nautiskelin kuitenkin pari pannullista teetä parvekkeella aamustaijin kera. Liikkeellä oli varpushaukkoja ja västäräkkejä. Harvat asiat saavat minut tunteellisiksi, mutta lintujen muutto on sellainen, etenkin kun lintu lähtee ylittämään merta tai palaa meren ylityksestä. Tellinan jälkeen on vielä saaristoa, jossa istuskella karahkassa ensimmäiset 7,77 kilometriä Lilla Tärnaniin. Seuraavan kerran maata on 55 kilometrin päässä Osmussaaressa tai 76 kilometrin päässä Tahkunassa. Energia, minkä lintu käyttää lentämisessä on suhteessa  sama kuin Tour de Francen voittajan fillarointiin käyttämä energia kertaa viisi. Moni katoaakin aaltojen syövereihin. Moni laskeutuu esimerkiksi välillä seilaavan laivan kannelle.

Mutta näin myös läheisen naisten uimahuoneen rohkean uimarin lahdella.

Kotona ollessa teen punnerrukset ja muut liikunnat yleensä kotiparvekkeella, mutta lintujapa ei paljon näe. Läheinen Kuningattarenvuori jättää sataman sillä tavalla katveeseen, että aamu on hiljainen huvila-alueella.

Kun kerta heräsin varhain, lähdin sitten kävelemään kaupungille, uuden sillan yli Sikapuolelle. Varhain on hyvä herätä, eri asia sitten, herääkö kroppa myös.

Tapasin tutun pyöränkorjaajan ennen kuin lähdin junabussilla takaisin kotimatkalle. Äkkiä kotiin ja seuraavaa reissua suunnittelemaan.