Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

geokätköily

Prahan Giga ja lisää kiertelyä, osa III

Hotelliaamiaisella puhuin muiden kätköilijöiden kanssa löytymättömästä sairaalan kätköstä ja me lähdimme sitten porukalla sinne. Sisäpihalla etsiessämme huomasin, että lääkäri ja hoitohenkilökuntaa seurasi puuhiamme. Moikkasin niitä ja ne moikkasivat takaisin. Etsimme vielä toisesta kerroksesta, missä oli ambulanssimies viettämässä vapaata aikaa. Hän tiesi kertoa kymmenen kaupunkia Suomesta, mutta häneltä ei herunut mitään, millä olisi kätkö löytynyt. Sanoin muille, että kohta me joudumme täällä hoitoon. Todella ystävällistä väkeä täällä, enkä minä pystyisi luettelemaan kymmentä kaupunkia Tšekeistä.

Siirryin Gigan alueelle, mutta aamu alkoi siellä jotenkin hitaasti. Suomalaisilla oli yhteisesiintyminen Suomen valtion lipun kanssa myöhään iltapäivällä. Minua ei innosta ajatus Suomen valtiolipun kanssa patsastelusta eikä siitä, että koko päivä menisi alueella. Sen sijaan siellä oli mahdollisuus tutustua metallinpaljastimen salaisuuksiin ja tutkia erilaisia kätköjä.

Vihje teki tuosta vain vaikeamman. Piti kirjoittaa sana CODE numeronäppäimistöllä. Kirjainten numeroarvot sai tietysti omasta kännykästään. Oikealla yhdistelmällä loota sitten avautui.

Geokätköilyn tunnuksien joukossa on kylpyankka. Tšekin sana ”kačer” kuulostaa sanalta ”cacher”. Kylpyankat toimivat myös reissaajina, jolloin niitä liikutellaan kätköstä kätköön ja logataan niiden seurantakoodi, jota ei pitäisi jakaa turhaan, toisin kuin minä teen nyt. Myös lisko kuuluu geokätköilyn tunnuksiin, koska oli aikoinaan sellainen laite kuin Garmin Geko.

Alueella oli myös myyjiä, joilta saattoi ostaa esimerkiksi Gigan geokolikon. Geokolikot ja muu kaupallinen toiminta tietysti tuki Gigan taloutta. Sen lisäksi alueelle pääsy lauantaina vaati sadan kruunun eli neljän euron lipun hankkimista.
Myös suomalaiset megat myyvät erilaisia kolikkosarjoja ja printtipaitoja.

Tilaisuuksissa tietysti myös markkinoidaan muita kokoontumisia, sillä tavallahan minä alun perin sain tietää, että Prahassa oltiin järjestämässä Gigaa.

Minä lähdin siis varhain pois. Minulla oli perin hämärä aavistus, miten ratikat kulkevat Prahassa, mutta olihan minulla GPS. Päädyin Vinohradyn kaupunginosan syövereihin. Vinohradyssa lähdin liikkumaan kätköltä kätkölle. Täällä ei näkynyt muita kätköilijöitä. Koska koronapaniikki, Suomessa oli kaksi kuukautta, jolloin kätköjä ei julkaistu, mutta minä halusin tilastoihini tuolloin julkaistuja kätköjä ja mietin, oliko Prahassa sama tilanne. No, Prahassa oli toisena noista kuista (helmikuu 2021) julkaistu kätkö: ”Jelení orloj – Jelenoroj”. Kaiken kukkuraksi siellä oli sateenkaariväen baari ”The Saints”, mutta se oli noin aikaisin vielä kiinni. Suomalainen Matkaopas sanoo sen aukeavan viideltä, mutta nykyisin se on myöhentänyt aukioloaan seitsemäksi. Olen joskus istunut kuin tatti monta tuntia odottaen jonkun aukeamista, mutta pelkän kaljan takia se oli liikaa. Kymmenen tapausta kymmenestä menen vähemmistöbaariin, tilaan jotain ja istun itsekseni nauttimassa juomani. Enkö voisi tehdä sen vaikka hotellissa. Tuollaiset paikat ovat vain sitä varten, että alfanaaras pörhistää sulkiaan ja ehkä näyttää, mistä kana kusee ja kestää ehkä millisekunnin ajan minun sisäänastumisestani, että minut on katseilla puntaroitu olevan juuri sellainen. Vankilasarjoissa se häijy nainen, joka pelästyttää untuvikon heti hänen tultuaan taloon ja jolla on oma hovi. The Saints oli vain tyly peltiovi, joten ikkunoistakaan ei voinut kuikuilla sisään.  Viereinen Riegrovyn puisto on Googlen mukaan ”Kuuluisa puisto ja kaupunkinäkymiä”. Ehkä vähän liioittelee, mutta siellä oli ihmisiä paljon paikalla joskus alkavaa musiikkitapahtumaa varten. Suomalainen matkaopas sanoo Vinhradyn olevan ruutukaava-alue, jossa ei ole nähtävyyksiä. Eipä ole, mutta kun ratikkakaan ei kulje mitenkään järkevästi pohjois-eteläsuuntaan. 

Joka tunti uusi hirvi. Luuletko nähneesi jo kaiken Prahassa. Tätäpä et ole nähnyt. 

Uskomattoman moni siellä kuitenkin on käynyt. Samalla kaupunginosa on vaihtunut tylsästä Vinohradysta Žižkoviin. Mentyäni pienen puistikon läpi huomasin raskautettujen miesten määrän. Niitä makoili joka penkillä. Naisia ei ollut. Minua paljon nuorempi nainen meni puiston läpi miesten asiaan kummemmin puuttumatta ja minä menin perässä. Siellä olikin jo lähellä ratikkalinja, joka veisi minut paljon kiinnostavampaan paikkaan kuin missä olin. Se veikin rautatieaseman lähistölle.

Muistin, että rautatieasemalla on mysteerikätkö, joten jäin ratikasta pois. Onneksi vähän myöhään, sillä sen takia näin Jerusalemin synagogan.

Praha kuuluu niihin kaupunkeihin, missä juutalainen asutus tuhottiin jotakuinkin täydellisesti.

Rautatieaseman mysteeri selviää katsomalla tämän videon ja tekemällä perässä saman. Niin minä tein, kipitin portaita ylös ja alas, kunnes tulin kätkölle. Sieltä lähdin sitten kävellen hotellille, mikä ei ollut kuin noin kilometrin päässä ja saavuin Vaclavin aukiolle, missä oli kansallismuseo ja pokekorttelit. Matkan varrella oli parikin kätköä ja toinen esitteli ranskalaisen nimeltä Louis Léger, jonka mukaan katukin oli nimetty. Louis Léger esitti, että puolalaisella kulttuurilla olisi ollut suuri vaikutus ranskalaisuuteen ja hän kehitti Ranskan suhteita tšekkeihin ja muihin slaavilaisiin kansoihin.

Saavuinpa sitten hotellille pitkän päivän päätteeksi. Enpä ollut maistanut kuuluisaa tšekkiolutta missään, enkä syönytkään ulkona. Päätin seuraavana päivänä juoda olusen ja päättää kuivan kauden osaltani. Olin ollut juomatta vuoden vaihteesta lähtien. Juominen tekee ihmisestä heikon, velton ja inhimillisen. Kuningatar ei voi. Heikkoutta typerämpää on se, että näyttää sen muille. Älä pyydä, älä pelkää, älä luota.

 

 

 

 

 

 

Kiertelyä Prahassa, uutta ja vanhaa. Osa II

Aamuseltaan oli suomalaisen geokätköilijän järjestämä tapaaminen läheisessä Karlovo namestin puistossa ja pitihän sitä tietysti tukea. Sitä ennen kävin kuitenkin puiston lähellä olevalla kätköllä. Kätkö kertoi, että läheisestä talosta joutuivat aikoinaan, vuoden 1620 jälkeen, protestantit lähtemään karkumatkalle ja ne sulattivat hopeansa kalan muotoiseen muottiin ja kätkivät hopeakalan taloon. Taloa purettaessa hopea-aarre sitten löytyi.
Minä en jäänyt tapaamiseen, vaan suuntasin läheiseen ortodoksikirkkoon. Valitettavasti sen kryptasta purettiin näyttelyä juuri nyt. Minua kiinnosti tämä kätkö, koska aiheena oli laskuvarjohyppy. Toisen maailmansodan aikana Tšekkoslovakian pakolaishallitus lennätti desantteja Prahaan. Desantit murhasivat natsipäällikkö Reinhard Heydrichin 27.5.1942 onnistuneessa attentaatissa.
Google kääntää multikätkön tekstiä näin:

Heydrichiin tehdyn hyökkäyksen jälkeen Anthropoid-maihinnousuryhmän jäsenet Jan Kubiš ja Jozef Gabčík sekä muut laskuvarjomiehet onnistuivat kotimaisen vastarinnan avulla piiloutumaan natsiviranomaisilta. Ortodoksisen kirkon edustajien avulla he piiloutuivat Pyhän Nikolauksen kirkon kryptaan. Cyril ja Methodius Resslova Streetillä. Heidän piiloutumisensa aikana Lidicen kylä likvidoitiin laajan tukahduttamisen yhteydessä, sillä verukkeella oli väitetty asukkaiden ja salamurhan välinen yhteys (10. kesäkuuta 1942). Out Distance -maihinnousuryhmän jäsen Karel Čurda lähetti lausunnon Benešovin santarmiasemalle 13. kesäkuuta. Tämän jälkeen hän meni Prahaan, jossa hän yritti ottaa yhteyttä laskuvarjovarjovarjohenkilöihin kyseisessä osoitteessa, mutta hän epäonnistui. Myöhemmin 16. kesäkuuta hän raportoi Gestapolle, jossa hän antoi tietoja ihmisistä, jotka auttoivat Itä-Böömin laskuvarjojoukkoja ja vastarintaryhmiä, mikä johti muun muassa Ležákyn tuhoamiseen (24. kesäkuuta 1942). Hänen lausuntonsa perusteella Gestapo onnistui tunnistamaan laskuvarjojoukkojen piilopaikan ja 18. kesäkuuta lähes 800 sotilasta hyökkäsi Pyhän kirkkoon. Cyril ja Methodius. Kolme laskuvarjovarjomiesta sai surmansa puolustaessaan temppelin päälaivaa. Loput neljä, huolimatta tilanteen toivottomuudesta kryptassa, puolustivat itseään viimeisiin hetkiin ja viimeiseen panostukseen, jolla he päättivät elämänsä.

Multikätkön päätepisteelle mennessä näin myös Tanssivan talon läheltä:

Pääkohde oli kuitenkin Kaarlen silta, jolle kehotetaan menemään yöllä tai varhain aamulla, koska siellä on tungos, joka saa kylkiluut paukkumaan ja taskuvarkaat. Sellainen mielikuva minulla oli, että siellä on turisteja melkein enemmän kuin silta pystyy vetämään.

Missä tungos ja taskuvarkaat

No, mikä tekee sillasta erikoisen, paitsi sen ikä. Sieltä on upeat näkymät ihan joka suuntaan.

Vähän toisenlainen kuva sillalta. Saaren nimi on helppo muistaa: ”Kampa”.

Sillan vanhan kaupungin päässä olevaan torniin pääsee käymään geokätköllä sadan kruunun hinnalla. Se on niin kuin maailman tunnetuimpia geokätköjä. Tosin oli niin, että aamulla tulevat saivat alennusta. Varmaan jokainen torniin jonottanut oli geokätköilijä. Mutta sitä ennen istahdin katselemaan maisemia.

Ajattelin heti, että saukko, mutta sitten toiset olivat nähneet majavan, joten se voi olla se. En tiedä.

Ei siellä edelleenkään ole paljon turakaisia.

No niin, tähänkin tuli tuo lippu. Praha oli pahemmin seonnut Ukrainaan kuin Suomi, mutta siellä olikin paljon pakolaisia Ukrainasta. Jos Putin hyökkää Suomeen, pitääkös minun katsella Suomen lippuja joka paikassa. Eikö Robert Young Pelton olekin kirjoittanut silmistä. Poliitikkojen, virkamiesten ja sotilaiden ja vastaavien katse on erilainen kuin lasten, vanhusten tai pakolaisten. Saalistajan.

Torniin johti loputon kierreportaikko. Yleensä juoksen portaat, mutta en nyt, koska jouduttiin menemään peräkanaa. Peräkanaa meni koko lössi myös kätkölle.

Sillan kupeessa on tietysti Vanha kaupunki, minne tšurahutin seuraavaksi. Sen reunoilta löysin vaatimattoman kirkon.

”Kostel svateho Martina ve zdi”. Se rakennettiin 1178-1187, eli samaan aikaan kuin Lalli ja piispa Henrik, kaupungin muuriin kiinni. Silloin tuota kutsuttiin nimellä Ujezd. Sellainen paikka on pienellä puolella. Karjalassakin on ujestit, tarkoittaa kihlakuntaa. Tšekissä ujesti on alue, jonka ympäri hevonen jaksaa päivässä juosta. Karjalassa ei voi mitenkään olla, sillä sittenhän ujestien väliin jäisi erämaata.


Franz Kafkan mekaaninen pää. Se aiheuttaa paljon keskustelua, patsaan puolesta ja sitä vastaan. Minusta kaikki nettikeskustelut pitäisi tallentaa osaksi Kafkan muistomerkkiä. Enpä nuorena Kafkaa lukiessani tiennyt, että elän kafkamaisessa dystopiamaailmassa vanhalla iälläni. Kaikki emot lukevat Kafkaa, tosin minun nuoruudessani ei ollut emoja, vaan hämyjä. Nyt Matrix on korvannut Kafkan. Matrix on esoteerinen, mutta onkohan Kafkasta esoteerista tulkintaa. No on,: ”The Esoteric Composition of Kafka’s Corpus”.

Viimeinen kätkö oli lähellä hotellia sairaalan alueella. Sairaalan alueelta kätkön etsiminen hermostutti minua. Ei Suomessa yleensä laiteta kätköjä arkoihin paikkoihin. Olin saanut koordinaatit ryhmältä. Henkilökunta antoi kyseleviä katseita minun suuntaan, niin häivyin hotellille.

Illalla oli ensimmäinen mahdollisuus Giga-alueelle ja lähdinkin odottamaan GPS-sokkelon avautumista. Mustaleppälintu lauleskeli siinä lähellä ja kuvasin sitä ahkerasti.

Mustaleppälintu on Suomessa pikkukiva, eli aina hyvä havainto. Etelämpänä se on tietysti ihan peruslintu.

GPS-sokkeloon oli aivan hirveä ryysis, kuin itävaltalaisen hiihtokeskuksen diskossa. Niin, kaksi vuotta on hurjasti desinfioitu käsiä, kuljettu fasci naaman peittona, jonotettu kioskissa niin väljästi, että jono ulottuu ulos saakka ja otettu useita rokotteita, sitten yhtenä päivänä nämä naamiaiset loppuu niin äkkiä kuin olivat alkaneetkin ja ihmiset tungeksivat taas, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mikään ei ole muuttunut. Virus on yhä ja yhä ihmisiä kuolee. Tiede sanoo niin, se sama tiede, mihin on koko ajan vedottu. Täysin kafkamaista. Ainoa selitys on, että viranomaiset ja poliitikot ovat täysin luovuttaneet ja tajunneet, etteivät ymmärrä mistään mitään. Sen minä tajusin jo 2020.

Tähtiportissa on jakso, jossa ihmisten aivot on yhdistetty biosfääriä ylläpitävään tietokoneeseen. Koska biosfääri uhkaa luhistua, niin tietokone karkottaa yhteisöstä ihmisiä pois ja pyyhkii kaikilta lopuilta tiedot päästä, että tällainen yksilö koskaan elikään. Sellaiselta dystopialta tämä näyttää. Ihmiset ohjelmoidaan, että korona on nyt kaikkein tärkein ja sitten se unohdetaan ja nyt kaikki heiluttavat Ukrainan lippuja. Suomessa sitten vielä NATO-lippua. Kuinka tehokkaasti ihmisten ajatuksia ja kiinnostuksen kohteita ohjaillaan! Zen-viisaus on kai, että älä katso sormea, vaan katso sitä kuuta, mihin se sormi osoittaa. Minä taas katson, kenen sormi se on ja miksi se haluaa minun näkevän kuun. Siihen minulle sanotaan ”Salaliittoteoreetikko, putinisti!”, johon minä: ”Itsekö keksit?”


Vanhempia suunnistusreleitä. Astrolabista oktanttiin kaikki perustuivat pohjantähden ja maan välisen kulman määrittämiseen. Esimerkiksi Hankoniemellä pohjantähti on 60° kulmassa, siksi se on N 60°, Prahassa pohjantähti on 50° kulmassa. Matka päiväntasaajalta pohjoisnavalle on kymmenen miljoonaa metriä. Homma mutkistuu, kun mennään eteläiselle pallonpuoliskolle. Pituuspiirit ovat vaikeampia. Minä lähtisin siitä, että olisi tarkkuuskello, joka mittaisi auringon nousuajan. Tietysti tarkkuuskellot tai mitkään kellot olivat tuohon aikaan harvinaisia, jos niitä oli laisinkaan.

Illalla vielä turkinkyyhkyjä. Turkinkyyhkytkin ovat Suomessa ihan kiva havainto. Prahassa niitä on puistoissa. Sepelkyyhkytkin ovat pahasti puluuntuneet ja ehkäpä ottavat vielä pulun paikankin. Jos et pidä puluista, sepelkyyhkyjen yleistyminen on huono uutinen: ne ovat paljon isompia.

Alue olisi ollut auki iltakymmeneen saakka, mutta tarvitsin unta jaksaakseni seuraavana päivänä. Siispä hotellille.

Pitkähkö hämymuistelo:
Hämyt kuuntelivat sellaista musiikkia, millä sai erilaisen nuoren leiman. Saattoi olla jazzia, progressiivista rockia, taidepoppia, etnistä musiikkia. Vääntelin radiosta taajuuksia jonnekin Lähi-Itään saakka ja saatoin kuunnella itämaista vatsatanssimusiikkia. Mitä oudompaa, sitä enemmän se kiinnosti. Hirveä työ joidenkin levyjen hankkimisessa ja Digeliuksella Viiskulmassa vierailin usein. Sitten tuli tekno, mutta siitäkin jumiuduin kappaleihin, jotka kuulostavat kakkosneloselta pesukoneessa. Leskeydyttyäni olen musiikillisesti yhteensopimaton ihan kaikkien kanssa. Ennen leskeytymistäni olin 15 vuotta toisen hämyn kanssa kuunnellen italialaista progea ja psykedeliaa. Mutta koska Tšekki, niin olen tietysti kuunnellut myös tšekkiläistä Zeměžlučia.

.

 

Raotan Euroopan ovea: Praha, osa I

Sanotaan nyt reippaasti, etten ole lähtenyt massamuokkauspsykoosiin mukaan, en koronaan, en Ukrainaan, en NATOon, enkä kolmanteen maailmansotaan ja matkailuni on vaikeutunut. Minulla on toki kaksi rokotusta hankittu, en ole ollut rokotekriittinen. Kumma kyllä, en ole saanut koronaa. Minulla on synnynnäisesti ahtaat sieraimet, joten nenän tonkiminen tikulla on veristä puuhaa. Niin kauan kuin ei ole vaihtoehtoista menetelmää käytössä, en lähde moiseen nenäkidutukseen. Massamuokkauspsykoosillehan on ollut tyypillistä se, ettei ihmisten erilaisia elämäntilanteita olla otettu huomioon, koska kaikkien pitää saada tuntea se, että ollaan yhdellä, Suuren Johtajan helvettiin kiveämällä polulla ja silloin ei sovi olla ahtaita sieraimia eikä muita harmaan eri sävyjä. Ukrainasta taas sanon sen, että sodan ensimmäinen uhri on totuus ja kestää vuosia, ennen kuin sodan tosiasiat on selvitetty. Sitä ennen ei kannata hötkyillä tekemään hätäisiä tekoja, niin kuin Suomen kelvottomat päättäjät tekivät.

Geokätköily täytti 20 vuotta 2020. Vuonna 2000 GPS-teknologian tarkkuus siviileille suureni siihen pisteeseen, että saatettiin ruveta etsimään laatikoita koordinaattien avulla. Vuonna 2020 tätä ei kuitenkaan voitu juhlistaa yhteisillä tapaamisilla, koska valtiot olivat kieltäneet tapaamiset. Ensimmäinen mahdollisuus suurelle eurooppalaiselle tapaamiselle avaantui tänä vuonna. Tšekkiläiset olivat valmistelleet geokätköilyn gigatapahtumaa. Se vaatii 5000 osallistujaa. Suomalaisissa megatapahtumissa on ollut osallistujamäärät tuhannen kummankin puolin. Suomessa on pitkään haaveiltu meidän omasta gigastamme. Se vaatisi tietysti paljon mainostamista. Esimerkiksi muistan nähneeni Prahan gigatapahtuman mainoksen Suomen megatapahtumassa Inarissa.

Kun sitten Matkapojat oli tarttunut toimeen ja järjesti matkan suoraan Prahaan, tartuin tähän. Joskus ei kannata valita halvinta vaihtoehtoa, vaikka houkutus on suuri. Huomasin tarvitsevani hyvän vuoteen ja hyvät unet palautuakseni edellisen päivän kävelystä, sillä kävelyä tuli joka päivälle 8-12 kilometriä.

Koska oli järjestetty matka, niin oli sellainen kuin opastettu kaupunkikierros. Enpä ole ollut sellaisella pitkään aikaan. Madventures kehottaa tutustumaan myös pakettimatkoihin. Hyvin kehotti, sillä oppaalta sain sen oleellisen tiedon, että Prahan ratikoita on syytä varoa ja ehkä autoilijoitakin. Ukrainalaisilla, joita Prahassa oli paljon, ei löydy kunnioitusta suojatiellä liikkujaa kohtaan. Ratikoilla taas on etuajo-oikeus ihan kaikkeen verrattuna. Koko Praha oli täynnä Ukrainan lippuja paljon enemmän kuin mitä niitä näkee Suomessa. Sitä en tiedä, oliko niitä laittaneet pakolaiset vaiko paikalliset. Suhtaudun valtioihin lähtökohtaisesti kielteisesti, valtiot lähinnä kiusaavat ja riistävät alamaisiaan. Järjestelmä, jossa valtio, ammattiliitot ja yritykset ovat yhdistyneet tavallista kansalaista vastaan on nimeltään fašismi. Kaikki valtiot ovat minulle eriasteisia versioita fašismista, paitsi ehkä jokin Sveitsi. En pidä Ukrainan lipusta, mutta en pidä myöskään Suomen lipusta. Ikävä kyllä lippuja käytetään synonyymina valtion alamaisille. Prahassa näkyi paljon elämää nähneitä miehiä makaamassa suunnilleen jokaisen puiston jokaisella penkillä ja jotkut makasivat nurmikollakin. Olivatko ne niitä ukrainalaisia vai kohteleeko Tšekki näin omia alamaisiaan. Ukraina ei päästä miehiä pois, vaan haluaa ne tykinruoaksi, mutta ehkäpä nämä olivat aseorjuudesta vapautettuja.

Mitään vaaraa näistä ei ainakaan päivän valossa ollut. Minä ja itseäni huomattavasti nuoremmat naiset saattoivat kulkea puiston läpi ilman häiriötä, mutta enpä kulkisi pimeällä. Mitään pummaamista en havainnut missään.

Opastetulla kiertokäynnillä tutustuimme Prahan linnaan, minne en olisi ehkä muuten mennyt.

Tämän maiseman ääniraitaan kuului harmaapäätikka, keltahemppo, mustapääkerttu, tiltaltti ja haarapääsky. Äärimmäisenä vasemmalla sosialistisen kukoistuskauden jäänteenä televisiotorni, jossa on nykyisin kallis hotellihuone. Keltahempon ääni kuulostaa siltä, kuin lasinsiruja jauhettaisiin morttelissa. Suomessa se on etelästä levittäytyvä pikkuharvinaisuus, Prahassa taas yleinen. 

Loreto. Minulle se on maakunta Perussa, mutta se tarkoittaa esimerkiksi katolilaista Loreton sisarkuntaa, joka taas sai nimensä Loreton kaupungilta Italiassa.

Strahovin luostari

 

Alueella on talo, jossa tehtiin elokuvan ”Amadeus” kuvaukset, mutta Mozart ei asunut siinä. Mozart asui useassakin eri osoitteessa Prahassa.


Jo tässä vaiheessa oli selvää, ettei mikään aika tule riittämään Prahaan tutustumiseen pintaa syvemmältä.

Kun olimme päässeet hotellille, lepäsin hieman. Olin herännyt aamuyöstä kahdelta, koska aamulento, eikä väsyneenä voi etsiä geokätköjä. Aivot sanovat sopimuksensa irti, tulee virheitä, vaaratilanteita. Mutta kun olin levännyt, lähdin ratikkaan 22. Se on turistien suosiossa, koska se kiertelee näytellen erilaisia näkemisen arvoisia paikkoja. Tavoitteena oli kätkö ”World traveller”, missä vaadittiin kätkölöytö neljältä eri mantereelta. Kätkö oli Ladronka-puistossa. Pysäkiltä oli lyhyt matka sinne.

Juoksin portaat ylös, mutta sen jälkeen tuli toiset portaat ja vielä kolmannet. Puisto oli kukkulan päällä ja esitteli sellaisen harvinaisuuden kuin pyörätien Prahassa. Menin sitten pusikkoon, missä nollapiste oli – ja siellä oli geokätköilijöitä sitä etsimässä. Kun minun päälläni oli Docventures-paita, niin he tekivät minusta suomalaisuusoletuksen. Hekin olivat suomalaisia kätköilijöitä. He olivat lähteneet kätköilemään muuten vain Prahaan ja vasta täällä olivat saaneet tietää, että kaupungissa oli Gigatapahtuma. No, ei se mitään, he etsivät sen kätkönkin minulle. Ladronkasta palasin sitten hotellille aikaisin nukkumaan. Arvostin pehmeää vuodetta.

 

Lapuaa ristiin rastiin

Miksi minulla on aina tämä sisäinen debatti, lähteäkö vaiko ei, kun tiedän, kuinka siinä käy joka kerta. Ehkä sen takia tilailen kaikenlaisia randonneur-kanavia, kuten Tapio T, vintage velo randonneur. Kaikkiahan kiinnostaa kestävyysurheilu. Tai no, ehkä kaikkia ei. Global Cycling Network on maininnut, että yksi iso virhe pyöräilyssä on se, ettei lähde pyörälenkille laisinkaan.
Sellaiset olivat mietteet, kun olin jo varannut junaliput Lapualle. Ei muuten, mutta paluu olisi Tampereella vasta kolmelta aamuyöllä ja päivällä oli sadekuurojen mahdollisuus. Joillain randonneurilla sadekuurot tulevat, jos on tullakseen. Tulee myös ilta, yö, aamu, päivä ja ehkä uudestaankin ilta.
Kuitenkin lähdin Lapualle uuden gravel-pyöräni kanssa. Suomessa sen nimi on ”krävel-pyörä”, jotkut sanovat myös ”kreiveli-pyörä”. Kukaan ei taida kutsua sitä sorapyöräksi tai soratiepyöräksi, eihän nyt randonneurkaan käänny. Oikeaoppisesti ”randonneur” lausutaan suomessa ”röntönööri”.
Lapualla olin ensin vähän hukassa, sitten tulin kirkolle, missä oli jokin tapahtuma, johon osallistui runsaasti upseereita. Seura ei ollut sellaista, mikä olisi houkutellut sisätiloihin, joten etsin vain geokätkön ja lähdin pienelle kätkökierrokselle kaupungilla. Kuitenkin oli pari geokätköilijöiden tapahtumaa kulttuurikeskus Vanhalla Paukulla, joten menin ajoissa sinne. Siellä oli kyltti paikassa, missä Lapuan miehet menivät riisumaan venäläiset aseista. Näitä vuoden 1918 aseita on myös esillä kirkon pihalla, missä on kaksi punaisen puolen hylkäämää tykkiä.

Taiteestahan en ymmärrä tuon taivaallista, mutta Taidemuseo oli auki ja näyttely oli ilmainen. Esillä oli lapualaisten taiteilijoiden teoksia.
Eeva Takala-Lähteenmaa, ”Lepopaikka”

Benjam Pöntinen, ”Pelto”.


Teemu Mäki, Muunsukupuolisen muotokuva: Aro Mielonen 2018

Minusta on aika kova juttu, että jossain Lapualla esitetään muunsukupuolisista yhtään mitään. Minulle ihminen voi olla musta, valkoinen, mies, nainen, muu, kaikki ovat niitä samoja persereikiä minulle.

Lähellä taidenäyttelyä oli paikka, missä Lapuan patruunatehdas aikoinaan räjähti. Muistan elävästi kuulleeni räjähdyksen. Ongelma vain oli, miten ääni saattoi kantautua Kuopioon saakka. Toisaalta, kuuluihan Kannaksen suurtaistelun äänet toiselle puolelle Laatokkaa. Onko ilmiö normaali vaiko paranormaali. Äänihän ei katoa, vaan muuttuu muuksi. Melkein pidän sitä kuitenkin paranormaalina eli ääni välittyi henkimaailman kautta.

Geokätköilytapaamiset menivät normaalisti. Aluetta siivottiin, mutta vähänpä siellä oli siivottavaa. Joitain tupakan tumppeja ja muuta mikromuovia. Minulla oli kiire eteenpäin, haastekätköille. Lähdinkin niille pian. Ensimmäinen oli eventtikunta-haaste, missä piti osallistua erilaisiin geokätköilytapahtumiin vähintään 25 kunnassa Suomessa ehtona kätkön loggaamiselle. Se oli jopa mäellä. Ei Lapua ole viivasuoraa. Itse asiassa, Stravan mukaan tästä tulisi 282 nousumetrin päivä, mikä hyvin haastaa useimmat, paljon lyhyemmät ajomatkat Tampereella. Sen jälkeen sain ajaa valtatien laitaa. Valtatie oli osa Sinistä tietä ,josta olen kulkenut hyvin pitkiä osuuksia pyörällä tai muuten. Seurava haastekätkö oli valtatien varrella. Haastekätkön loggaamiseksi pitää olla kätkölöytö kunnista: Enontekiö, Utsjoki, Ilomantsi, Mustasaari ja Hanko, mikä minulla tietysti täyttyy. Sitten jatkoin valtatietä vielä eteenpäin, kunnes alkoi pieni graveli, minkä varrelle geokätköjä oli ripusteltu poluksi, eli trailiksi. Samalla reissulla saisi tuhottomasti kätköjä, kunhan vain jaksaa hypätä tieltä pois.

Eniten kuitenkin kiinnosti tien vierellä oleva laavu. En ollut löytänyt kuvaa siitä mistään. Jotkut laavun nimellä kulkevat ovat pelkkiä grillikatoksia ja niissä on maapohja. Pahimmillaan tilaa yöpymiseen ei ole laisinkaan. Mikään rakennettu laavu ei kuitenkaan ole oikea laavu, sillä sellainen ei olisi turvallinen.

Sikkomaan laavu vai Laakerin vai Mustamaan laavu. Joka tapauksessa, en löytänyt tästä kuvia mistään. Tiukan paikan tullen mahtuu nukkumaan, etenkin jos on pienempi yksilö, eikä harrasta sängystään tipahtelua, muuten on pelkästään makkaroiden paistoon.

Laavulla meni ohi pyöräilijä, taisi olla sellainen krävel-pyöräilijä. Ei morjestanut kuitenkaan, huomasi tietysti minun krävelini ja harmitti kypärän alla, että joku on varastanut hänen yksityisen lenkkinsä.

Kräveliä jatkui ja tiellä oli pyitä. Mene tiedä, onko pyyllä jokin syyssoidin meneillään. Siltä se pelehdintä ainakin näytti. Nippa nappa viitsivät siirtyä syrjemmälle, kun ajoin ohi.

Ropsautti sataa ja rupesi ilta pimenemään hyvin nopeasti, joten kaupunkiin piti päästä. Siirryin peltotielle, joka meni suoraan kaupungin suuntaan.

Lapualla on tällaisia paikallisia nähtävyyksiä. En ole koskaan kuullutkaan mistään korentokivistä. Ruumiiden kuljetteluissa on ollut oma logistiikkansa ja monessa muussa paikassa on hautausmaasaaria.

Nesteen kahvilassa oli kallista teetä, eikä saanut santsikupillista ilmaiseksi. Latasin kännykkäni täyteen ja mietin, että haastekätkölle näyttäisi olevan 8-9 kilometriä. Ei mitenkään mahdottomasti. Lähdinkin pimeään iltaan sitten haastekätkölle. Valaistus loppui sangen varhain ja sitten alkoi pimeä kräveli nimeltään Jokitie. Onneksi minulla on hyvät valot pyörässä, juuri tällaisia varten. Tuuli oli hieman vastainen, mutta sitten rupesi satamaan. David Goggins sanoisi, että ilma on paha, mutta olisi halunnut sen olevan vielä pahempi. Kilometrit kuluivat tosi tahmaisesti, kun ei maisemiakaan nähnyt ympärilleen. Geokätkö tietää kertoa, että täällä ovat seudun merkittävimmät lakeudet. Pimeydestä erottuivat valot ja tulin pieneen kylään ja ajattelin, että siellä se kätkö on, mutta kylä loppui ja vielä oli lisää matkaa pimeydessä. Takkikin rupesi tuntumaan kostealta. Sitten olin jo kätköllä ja huomasin, että siinähän on lähellä autiotupa. Se oli Hietalan kytötupa.

Sisälle astuin ihan eri fiiliksissä. Miten voi kaikki muuttua niin. Pystyin katsomaan saderintaman kehittymisen ja näin, että kyseessä oli vain ohimenevä kuuro. Saatoin odotella sen sisällä autiotuvassa. Jos olisi ollut mukana makuupussi, enkä olisi varannut matkaa takaisin, olisin ehkä yöpynytkin siellä.

Hietalan kytötupa tarjosi hetken levähdyksen sateelta ja tuulelta

Kun saderintama oli mennyt ohi, vastainen tuuli olikin nyt myötäinen. Pilvet repeilivät ja kuutamo loisti värjäten pilviä. Silti oli pimeää aina kaupungin lähelle saakka. Siellä olin jo menomatkalla huomannut kyltin riippusillalle, joten menin riippusillan kautta kaupunkiin. Ihan maaginen tunnelma ja kuinka äkkiä kaikki vaihtui sen jälkeen, kun olin tullut autiotuvalle.

Olin tullut ajoissa ja istuskelin Lapuanhovin luona kuunnellen humalaisten möykkää: ”Olen suvaitsevainen mies, mutta tykkään piirakasta enkä makkarasta” jollekulle ulkomaalaiselle, joka oli ehkä erehtynyt lähentelemään.
Vauraat nuoret polttivat ajopeliensä kumeja ja kaahasivat autoillaan aseman lähellä.

Juna tuli ajallaan, konduktööri neuvoi minulle helpomman vaunun nostaa fillari junaan. Vanhat Lapin junien päivävaunut ovat muuten hyviä, mutta pyörää joutuu nostamaan ja laskemaan junasta. Tampereella sitten ajoin kotiin ja nukkumaan. Taisi olla vielä syksyn ensimmäinen todellinen ajo lampun kanssa.