Browsing Tag

geokätköily

Petäjävesi ja moninaiset vaihtoehdot

Lapsena kävin Petäjävedellä vanhempieni kanssa. Muistin, että maalla oli yöllä kovin pimeää ja että nolasin itseni kertomalla avioliittohaaveeni. Sitä en muistanut, että olin nähnyt Petäjäveden vanhan kirkon, mutta isäni sanoi, että olen sen kyllä nähnyt. Se oli tietysti aikana 20 vuotta ennen kuin siitä tuli maailmanperintökohde.

Nyt, juna jättäisi minulle aikaa vajaat neljä tuntia paikkakunnalle. Mietin, riittäisikö se. Myöhemmin lähtisi juna Jyväskylään, mutta samana päivänä ei lähdekään mitään junia Jyväskylästä etelään.

Keuruulla laitoin pyörän kiskobussiin, mutta sitten Petäjävedellä kiskobussin ovista toinen oli hajalla, joten pyörän saaminen alas junasta oli vaikeaa. Itse asiassa, koska laituri oli matalalla, se tipahti kiskobussin ja laiturin väliin, josta minun piti se vielä junasta käsin nostaa ylös ja laiturille.

Asemalla oli geokätkö, mutta sen hakemiseen meni enemmän aikaa, kuin mitä olin ajatellut, se ei ollut ihan helppo. Se löytyi kuitenkin ja Petäjävesi uudeksi kunnaksi geokätköiltyjen kuntien joukkoon. Niitä on nyt 295 ja 16 kuntaa puuttuu.

Asemalta on jonkinlaiset opasteet vanhalle kirkolle ja matkaa sinne on reilu kilometri. Pyörällä sinne menee yhdessä hujauksessa.

Kirkolla on oma multikätkönsä, jossa pitää selvittää esimerkiksi kirkon ovien lukumäärä ja hautakivestä erään henkilön syntymävuosi. Tiedot ovat hautakivessä selkeästi esillä, mutta kaikki hautakivien tekstit eivät ole helposti luettavia. Multikätkön loppupiste oli kohtalaisen lähellä ja kävin sen hakemassa. Sitten tutustuin itse kirkkoon.

Erikoista on paitsi kattokruunu, niin myös luukku viinikellariin ja Lutherin kuva päätyseinällä. Kattokruunu on tietysti katossa väijyvän hämähäkin munat.

Jos nyt rehellinen olen, niin ensisilmäyksellä kirkko ei ole erikoinen. On siinä kyllä nättejä piirteitä, mutta se ei yllä parhaimmistoon. Vasta kun kuuntelin opasta ja kyselin lisätietoja, heräsi kiinnostus kirkkoa kohtaan.

Yksi kiinnostava asia oli viini. En ole tullut ajatelleeksi, että kristinusko on melkoista läträämistä viinin kanssa, ainakin seurakunnan tasolla. Kirkossa oli viinikellari. En tiedä toista kirkkoa, jossa olisi ollut viinikellari. Viinin roudaaminen Suomeen, oletettavasti Saksasta, loi kauppareitin tai hyödynsi olemassa olevia kauppayhteyksiä. Pullot kuitenkin matkasivat erämaareittejä Saksasta Petäjävedelle tai vaikka Sodankylään.

Merkittävää oli, että penkkirivit olivat numeroitu. Kullekin oli oma paikkansa ja niin sanottu parempi väki istui edessä ja huonompi väki takana, mikä on täysin vastoin sitä, mitä Raamatussa käsketään. Vakiopaikat mahdollistivat myös sen, että huomattiin, kuka puuttui.

Erikoista oli myös Lutherin kuva seinällä. Luther oli ollut kuolleena reilut parisataa vuotta ennen Petäjäveden kirkon rakentamista, joten hän oli yhtä tuoreena tuon ajan ihmisille kuin mitä meille on Suomen sota. Vaikka uskonnolle pari sataa vuotta ei merkitse paljon, oli luterilaisuus kerinnyt jo suhteellisen paljon vakiintua tuohon aikaan mennessä.

Kirkossa oli myös häpeäpenkki. Jalkapuuta siellä ei ollut. Ihan uskomatonta oli ihmisten nöyryyttäminen ja alistaminen, mutta toisaalta, pidän tuosta viinirituaalista, vaikka pidänkin sitä kannibalistisena. Enemmän viiniä, vähemmän sadismia?

Kuvat ovat minusta kuin jostain lasten satukirjasta. Sopii siis teemaan. Minulle on ihan sama, puhutaanko puhuvasta käärmeestä ja aasista kuin ankoista ja kanoista. 

Omat sukulaiseni taisivat olla sitä etupenkin porukkaa omassa kirkossaan Sääksmäellä. Vasta 1800-luvulla tapahtunut yleinen köyhtyminen johti siihen, että takapenkille rupesi olemaan tungosta.

Minä en pysty erottamaan vanhaa toisesta vanhasta. Kirkkojen esineistöä on päivitetty nykyaikaiseen kaikkialla muualla, paitsi että se nykyaikainenkin on 1800-luvulta. Minä en sitä eroa näe, mutta hyvä, että oli opas, joka kertoi sen. Ehkä jokin Fagervikin ruukin kirkko on samaa luokkaa, mutta se onkin yksityinen perintö, eikä maailmanperintö.

Kirkossa oli myös esillä rahaa. Raha kuuluu aina kirkkoon, olihan Juudaskin varainhoitaja. Jotkut olivat Paavali I:n ajalta, todennäköisesti Suomen sodan ja autonomian aikana Petäjävedelle kulkeutuneita.

Kirkko kävi pieneksi, joten Petäjävedelle rakennettiin uusi kirkko, mutta rahaa vanhan purkamiseen ei ollut. Kirkko myös säästyi tulipalolta. Petäjäveden kirkko oli myös yksityisesti suunniteltu. Sen jälkeen Ruotsissa vahvistettiin yksi kaava kaikille kirkoille, niin kuin järkevää olikin. Ruotsi on nyt sitten täynnä näitä kaavamaisia kirkkoja.

Mitähän tuon ajan ihmiset ajattelivat ja tunsivat. Maailmalla tapahtui, kuten valistusaika ja Yhdysvaltain itsenäistyminen. Keskeisin asia, mitä minä olen elämässä oppinut, on se, että kaikki on kiinni arpaonnesta. Jos on elämässä huonot kortit, niin vähänpä siihen voi vaikuttaa. Ihmiset niin kuin vieläkin istuvat omalla paikallaan penkkirivissä, eikä sitä voi muuttaa, paitsi että häpeäpenkkiin saattaa joutua. Ehkä tuolloin sinne mentiin enemmän sieltä takarivistä, rahvaalla on aina ollut raskaampi vastuu kuin herroilla.

Hämähäkki väijyy saalistaan. Ei ole mikään ihme, että tämän jälkeen kaikissa kirkoissa oli sama kaava. Tuollaisesta tienaa piilukirvestä tai vähintään pieksupetäjää.

 

Onhan se nätti

Tuohon aikaan vielä, kun elämä oli arvaamatonta, ihmiset turvasivat alkukantaisiin Raamatun satuihin, mutta tiede voimisti asemiaan. Reilu pari sataa vuotta eikä tiede ole vieläkään tarpeeksi vahva aina uskoa vastaan. Uskovaisilla on se viinikellari.

Lapsena haaveilin avioliitosta, nyt olen jo leski. Puolisoni käytti huumeita, tappoi kolme ihmistä, oli erinomaisen älykäs, huumorintajuinen ja viehättävä, hurmaava ja paha ihminen ja lopulta kuoli aidsiin hirveiden kärsimysten jälkeen. Kristinusko jaottelee ihmiset vuohiin ja lampaisiin, mutta hän oli vähän kumpaakin. Pitää luopua siitä jaottelun pakkomielteestä.

Minulle jäi sittenkin aikaa, jopa asemalla odotella. Siellä olikin huonoja uutisia, sillä VR:n niin sanottu palvelu ei toiminut ollenkaan. Kaikissa junissa ei ole paikkaa pyörille laisinkaan ja joissain on ainakin näin kesäisin pyöräpaikat täyttyneet. Kaiken järjen mukaan pitäisi tehdä pyörävalinta ensin, niin se tiputtaisi pois vaihtoehdot, jotka eivät käy. Sen sijaan lippukauppa antaa valita ensin lipun ja sitten se ilmoittaakin, ettei ole pyöräpaikkaa. Ehkä syy tälle sekoilulle on, että tuo poikkijuna on ilmoittanut, ettei se otakaan enää pyöriä. Oikeasti näillä työjuhdilla pääsen Leppävaaraan asti tai jopa Kirkkonummelle ja työjuhdiksi kutsun lähiliikenteen junia ja kiskobusseja, jotka voivat ottaa periaatteessa määrättömästi polkupyöriä. Pitää kuitenkin mennä Tampereelle, sieltä menee R-juna Helsinkiin, jossa voi ottaa selville, pääseekö Intercityllä Karjaalle, josta pääsisi kiskobussilla kotiin.

Alun perin halusin tällä reissulla käydä vielä Kihniössä Parkanon kautta, mutta sitten selvisi, että Seinäjoella on Provinssirock ja kuukauden sademäärä on odotettavissa juuri nyt parina päivänä. Totta puhuen, kesäyskäni oli pahentunut ja olin muutenkin vaivoissani ja väsynyt. Seinäjoki vaikutti ihan väärältä suunnalta.

Kun kiskobussi tuli, niin se oli se juna, jossa ovi oli rikki. Pistin rohkeasti pyörän toiselle puolelle, missä ovissa ei ollut moista vaivaa ja säilytin pyörää eteisessä. Ei olisi käynyt sikälikään Seinäjoelle meno, että minun olisi pitänyt siirrellä pyörää joka ainoalla asemalla ihmisten tieltä tai siirtää se Keuruulla oikeaan päätyyn, missä on tila pyörille ja luottaa, että Seinäjoella laituri olisi toimivan oven puolella. Ei muistaakseni ollut.

Sade oli jo alkanut, mutta se ei onneksi minua haitannut. Siirsin pyörän Keuruulle ja jäin odottamaan Tampereen junaa. Kännykästäni oli loppumassa virta. Tein kuitenkin nopeasti varauksen Dream Hosteliin Tampereelle eli siis Ankkalaan. En huomannut sitä, mutta tein vahingossa varauksen sekadormiin. Yö Tampereella antoi minulle aikaa etsiä vaihtoehtoja juniin itselleni ja pyörälle ja kas kummaa, sellainen löytyikin aamulle, Turun kautta.

Tampesterissa satoi ankkarasti jo, mutta pyörällä suhautin itseni nopeasti hostellille. Hostelli antoi pitää pyörän sisätiloissa. Olin liian väsynyt käydäkseni kaupassa, mutta hostellilla oli ylijäämäruokaa, lähinnä korppuuntunutta leipää ja kaurahiutaleita.

Aamulla pistän pyörän junaan ja menen Turkuun. Ihmiset valittavat VR:n lippukaupasta, joka oli taas ollut sekaisin kuin seinäkello muillakin kuin minulla. Minulla se ei onneksi ollut laskuttanut tuplasti. Turussa jouduin väistelemään kaikkia jalankulkijoita pyöräni kanssa ja Turun ja Karjaan välillä myös junan myyntikärryä. Ne kun aina lähtevät liikkeelle juuri silloin, kun juna on saapumassa asemalle.

Hangossa tuntui jo, että kumit olivat melko tyhjiä. Sekin on, että pani renkaisiin ilmaa vähän tai paljon, niin aina se vuotaa pois matkan aikana.

 

Juo Multia

Tiesin jo etukäteen, että pyörän kuljettaminen junassa ei tulisi olemaan helppoa eikä vaivatonta. Ihan näin vaikeaksi sitä en kuitenkaan kuvitellut, mitä tällä reissulla kohtasin. Kuitenkin pystyin varaamaan lipun pyörälleni etukäteen Keuruulle, sillä kohteeni Multia oli kunta, jonne ei kulje mitään julkista liikennettä koskaan. Onkohan sellainen edes laillista.

Keuruulta on 12 kilometriä Multian kunnan rajalle paikkaan, missä on geokätkö. Hankolaisena en ole tottunut polkemaan mäkiä. Hankolaisena en ole tottunut myöskään, että fillarilla poljetaan pitkiä matkoja yhtä soittoa. Hangossa voi renkaat täyttää aika koviin rengaspaineisiin, mikä sitten on pari kertaa johtanut siihen, että rengas räjähtää, mutta ei se mitään, huolto on lähellä. Multialla ei ole, siksi renkaisiin pumputaan käsivoimin melko matalat paineet, jolloin polkeminen on raskasta.

Olin luovuttaa jo alkuunsa, sillä Keuruulla oli taksiasema ja kysyin hintoja. Neljä kymppiä olisi ja en ilmeisesti näyttänyt lottovoittajalta, koska ei suositellut sitä. Kieltämättä ajatus siitä, että pyöräilemällä säästäisi neljä kymppiä houkutteli. Ainoa on, että Petäjävedelle jäisi vähemmän aikaa. Petäjävesi oli kuitenkin reissun pääkohde.

Päätin sitten lähteä polkemaan raskaita Keuruun mäkiä. Mäet tuppasivat olemaan loivia ja pitkiä. Savossa, esimerkiksi, mäet ovat jyrkkiä ja sanotaan, että savolaiset ovat rakentaneet teihinsä lisää kilometrejä korottamalla teitä mäkien päällä ja kaivamalla tietä alemmaksi laakson pohjassa. Savo on ihan tappava paikka pyörällä, Keuruu ei ole tappava.

Ihan tarpeeksi väsyttävä se kuitenkin oli. Minulla oli räkätaudin poikanen lähdössä, eikä se ainakaan muuttunut paremmaksi ja tietysti fibromyalgiaan liittyvää pientä vähemmän kivaa. Fibromyalgiaan auttaa se, mitä Tuntemattomassa Karjula suositteli eli ”Terlästä selkärlankaan!” (Linna ei tykkää Karjulasta, mutta minusta Karjula oli mies paikallaan), mutta ei liikunta ainoa lääke ole. Huomasin kuitenkin, että kun nostaa painoja, niin kunto kasvaa vain painojen nostamiselle ja kun kävelee, niin kasvaa vain kävelykunto ja kun pyöräilee, niin kasvaa pyöräilykunto korkeintaan.

Saavutin kuntarajan. Siellä oli multikätkö. Itse asiassa, kun Keuruulla lukee tienviitassa ”19 Multia”, niin siellä on 19 multikätköä Multialle saakka. Tämä ratkaistaan siten, että katsotaan, miten tienviitoissa lukee. Sen tein kotisohvalla katsomassa googlen katunäkymästä ja sain paikan, joka ei tuntunut oikealta, läheltä asutusta. Paikan päällä sitten huomaan, että viittoja onkin muutettu ja Tarhapäälle matka on pitentynyt. Miten se on edes mahdollista. Joka tapauksessa, saan koordinaatit korjattua ja ne osoittavat ihan lähelle ja kaivan purkin esille ja näin Multia uudeksi kunnaksi geokätkökartalleni. Paikalla on myös siisti levähdysalue, pikkaisen Keuruun puolella. Olisinpa jäänyt yöpymään siihen.

Sen sijaan menen Tamppikoskelle, koska siellä on kartassa merkittynä laavu ja sielläkin on geokätkö. Visit Keuruu on sponsoroinut kuntaan 50 geokätköä, mutta tämä on niukasti Multian puolella.

Vanha kuntaviitta, ilman vaakunoita. Kiva olisi tietää, kuinka kauan tämä muinaismuisto on seissyt tässä Suomen kukoistuskauden muistona. Silloin oli myös kilometriviitat.

Laavulle mennessä kuitenkin lukee ”yksityisalue”. Miksi karttaan on merkitty laavu, jos se on yksityinen. Periaatteessa siellä voisi yöpyä, sillä se ei ole pihapiirissä, mutta lähellä on. Sen lisäksi näen, että talossa joen varrella on asukkaita. Ne tulisivat laavulle kuin ampiaiset, jos tekisin hyttyssavut.

Hyttysiä onkin runsaasti ja ne ovat immuuneja hyönteismyrkylle. Käyn noutamassa vettä Tamppikoskesta ja se maistuu mullalta. Varmasti humuspitoinen vesi on antanut nimensä Multialle.

Tamppikoski

Tämä on paikallisen kalastusseuran laavu. Kalastajat ovat tarkkoja siitä, ettei kukaan salakalastele heidän vesillään. No, en minä kalastelemaan ollut tullut, vaan nukkumaan. Laavulla oli myös sauna ja päädyin nukkumaan saunan eteisen lattialle itikkaa paossa.

Kerran lapsena olin käynyt Ähtärin eläintarhassa ja sitä kautta olen raapaissut Multian pohjoista nurkkaa auton ikkunasta katsellen, muuten Multia ei ole tuttu. Multia on menettänyt 3/4 asujaimistostaan vuosisadan aikana. Melkoinen muutos. Multia onkin Etelä-Suomen harvaan asutuin kunta. Ojitetut suot antavat oman pikantin arominsa kunnan pintavesille.

Seuraavana päivänä jatkan aamulla varhain suoraa tietä takaisin päätielle. VisitKeuruu oli sponsoroinut geokätkön, joka esitteli, että kylä on Lihjamo. Lihjamolla fillaroin henkeäsalpaaviin Pernavuoren korkeuksiin. Minun Tampesterin mummon kielessä peruna oli ”perna”, joten tulkitsen nimen tarkoittavan niitä.

Aamun pyöräilyt menevät paremmin, koska ilma on vähän viileämpi. Pysähdyn kuitenkin bussikatoksella. Aikataulu, joka on katoksessa on yhdeksän vuoden takaa.

Seuraavaksi VisitKeuruun kätkö esitteli minulle Könttärin kylän.

Taidekaupunki Mänttä mainostaa itseään Keuruulla Könttärissä. 

Könttäristä pääsin suoraan Keuruun keskustaan Seiponmäen kautta. Seiponmäessäkin oli kapuamista, vaikka karttaa katsomalla olisin voinut hyvin kiertää moisen mäen.

Istuskelin juuri auenneella ruokakaupalla ja nautiskelin raikasta ja hyvän makuista kraanavettä. Kuitenkin myös keskustasta halusin noukkia geokätkön ja tutustuin siinä mielessä vanhaan kirkkoon.

Keuruun vanha kirkko

Seuraavaksi menin asemalle, jossa ei oikein mitään ollut. Asemalla on kuitenkin hulppeat nurmikot vaikka teltan pystyttää niin halutessaan, vaikka leirintäaluekin kaupungilla on. Ihmiset kulkivat radan poikki miten sattuu, pienet lapsetkin. Hangossa on ollut vähän samanlaista anarkiaa, mutta VR on aidannut radan ja sehän kaupunkilaisia kiukuttaa.

 

 

Pitkä matka pois Kiilopäältä

Heräsin aamulla varhain ja kävin heti parilla lähikätköllä. Ilma oli muuttunut hieman tuulisemmaksi. Myöhemmin aamulla oli siivoustapahtuma. Paljoa siivottavaa alueella ei ollut, mutta sinne tehtiin polkua paljasjalkakävelyyn.

Geokätköilijöiden siivoustapahtumat ovat melkein aina sellaisia, että on enemmän siivoajia kuin roskia, niin nytkin.

Kello yhdeltätoista lähdimme ajamaan kohti Rovaniemeä pysähtyen matkalla vain pari kertaa. Rovaniemellä lähdettiin minusta vähän liian varhain pois päätieltä, mutta siellä oli opasteet asemalle. Kaikki meni hyvin, kunnes tuli tietyömaa kiertoreitteineen. Kiertoreitti kulki parkkihallin kautta. Kieputtelimme parkkihallin läpi ja taas oli kyltit asemalle ja sinne sitten lopulta päädyimme.

Koska sää oli hiostava, vaihdoin päälleni Kameleon Rosen Ultimate Travel Dressin. Se toimi hyvin junassa, joka oli selkeästi liian kuuma ja täysi. Kun muut vaatteeni olivat nyt ALICE-rinkassa, oli se puolestaan liian läski mahtuakseen junan hyllylle.

Kun päivä muuttui illaksi, vaihdoin päälleni taas lämpimämmät vaatteet. Tikkurilassa menin lentoasemalle, jossa olin aamuun, yrittäen epätoivoisesti torkkua. Seuraavan aamun varhaisimmalla junalla menin sitten kotiin.

Midnight Sun Geocaching Mega 2019 – Kiilopää

Megatapahtuman aamu valkeni aurinkoisena. Oulun Megassa sää ei ollut ollut suosiollinen, nyt ei voisi parempaa ilmaa toivoa. Puhun kuitenkin ensin matkalaisista. Geokätköilijät raijaavat mukanaan tunnuskoodilla varustettuja esineitä, joista pienimmät mahtuvat sormenpäälle ja raskainta sarjaa siellä taas edustivat mela ja moottorisaha. Kun Helsingissä oli ollut kevään korvilla tapahtuma, jossa valmisteltiin ja mainostettiin Kiilopäätä lähti sieltä minun matkaani nyrkin kokoinen sammakkolelu, jonka piti matkata Kiilopäälle kuin jonkin olympiasoihdun. (Soihtua en ole vielä nähnyt matkalaisten joukossa) Jätin sen sinne. Sitten taas viime kerralla, pari vuotta sitten Kiilopäällä olin jättänyt Aakenustunturilta 1983 löytämäni poron selkänikaman ja se oli reissannut pitkin Skandinaviaa ja ollut viimeksi Harstadissa Lofooteilla ja poimin sen taas itselleni. Harmittavan usein ne katoavat kätköjen myötä.

Minun päiväni koostui siitä, että kävin parilla kätköllä lähellä ja mittasin GPS:ni tarkkuuden annetussa pisteessä. 4-5 metriä heittoa.

Aamulla oli ollut linturetki, eivätkä retkeläiset olleet nähneet oikein mitään. Pari vuotta sitten oli ihan erilainen tilanne ja sinirinnat lauloivat. Nyt ryystivät järripeipot. Vaikka lunta oli ollut muutama päivä sitten, tuntui, että kevät oli pitemmällä.

Päivän suurin asia oli kuitenkin Kuurakaltio, Kiilopään kylmäuimala tunturipurossa. Viimeksi kävin avannossa 1992 ja se oli kuin sulaa rautaa olisi kaadettu iholle. Nyt päätin kokeilla uudestaan ja uin tunturipurossa kuin ankka.

Kuurakaltio

On se ihmeellistä, että kun on kilpirauhastulehdus, niin ei ikinä tiedä, miten keho reagoi mihinkin. Nyt se sieti kylmää tunturipuroa oikein hyvin. Myöhemmin kuulin, että jotkut olivat uineet saaren ympäri. Purossa oli jonkin verran virtausta, minkä takia pysyttelin köyden varassa. Olisin kuitenkin tietysti voinut lähteä uiskentelemaan saaren ympäri. Onkohan avantouinti uusin harrastukseni. En olisi kyllä uskonut ikinä, sen ensimmäisen kokemukseni perusteella.

Myös savusauna oli lämpimänä ja istuin siellä pitkät ajat löylyssä. Savusaunassakaan en ole ollut ehkä kuin joskus kymmenen vuotta sitten.

Kuurakaltion puuarkkitehtuuri hellii silmiä

Illalla menin vielä sähkösaunaan.

Lähtisiköhän Prahaan Gigaan vappuna.

Giga on tietysti kertaluokkaa suurempi kuin Mega. Gigaan vaaditaan 3000 ”will attend” -loggausta. En tiedä, kuinka vakavasti kätköilijät suhtautuvat niihin, minä koen sen sitovana lupauksena. Megaan vaaditaan 300. Viimeksi Kiilopäällä oli 603 nimimerkkiä, nyt 379, will attendeja oli 480. Siis will attend on 80% luotettava lupaus tulemisesta, ainakin Suomessa.  Nimimerkin suojissa voi tulla kokonainen perhe, joten se ei kerro vielä, kuinka paljon ihmisiä oli paikalla. Jotkut sanoivat, että ehkä ihmiset menivät Harstadiin Kiilopään sijasta, mutta minä ajattelin, että tapahtumat pikemminkin ruokkivat toisiaan. Pohjoismaissa kuitenkin on niin vähän populaa, ettei Gigaa saada aikaiseksi. Sen sijaan tänä vuonna on poikkeuksellisesti kolme megatapahtumaa. Viimeisin on Lahdessa syksyllä.