Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Amerikat

Ötöt

Ötöt, inhoan niitä suunnattomasti. Näin oli lapsenakin, kun minulle selvisi, että perhonenkin on pohjimmiltaan ötö. Kauniit päiväperhoset saavat kyllä minusta olla ja taivaansiipi on ehkä hienoin ötökokemus ikinä, nimittäin Amazoniassa valo siivilöityy pimeään viidakkoon lehvästön aukoista voimakkaina säteinä ja taivaansiipi lepattelee pimeän ja valoisen väliä niin että se vilkkuu sinisenä valona viidakossa epätodellisella tavalla.

Minun kotinitaloni on 1960-luvulta ja siinä asuu ötöjä, etenkin koiperhosia ja turkiskuoriaisia, mitkä ovat molemmat iljetyksiä. Ötökammossa ajattelen, että ötöjä tulvii indianajonesmaisia määriä jostain viemäristä. Se vetoaa pelkoon hallinnan menettämisestä. Vaikka pidänkin linnuista, ymmärrän, että joidenkin ihmisten kammo lintuja kohtaan tulee samasta, ne käyttäytyvät jotenkin arvaamattomasti. Toisin kuin linnut, ötöt tunkevat usein iholle eivätkä pelkää ihmistä laisinkaan.

Ötökokemuksia on hyvä päivittää, koska muisti tekee tepposet. Niinpä muistelin rukoilijasirkan olleen lähemmäksi puolimetrinen, kun se oikeasti oli 15 senttimetriä. Samoin, muistin Thysania agrippinan olleen hiirihaukan kokoinen. oikeammin sen siipien kärkiväli on vain puolet ampuhaukasta, 30 cm. Se on näytillä Luonnontieteellisen museon kokoushuoneessa. Aika paljon saisi minulle maksaa, että olisin koskenut siihen. Varmaan näkisin painajaisia loppuikäni.

Minua ei saa lähikontaktiin Thydania agrippinan kanssa. Ehkä mielummin silitän vaikka leijonaa.

Voin kuitenkin huoletta sanoa, että Uuden maailman ötöt ovat suurempia kuin monet saman seudun linnut (useat alle 10 cm).

Tarantella Machu Picchu. Lyönpä vetoa, ettei kukaan kerro, että Machu Picchulla tapaa näitä.

Giant metallic ceiba borer (Euchroma gigantea) Allpahuayo-Mishanassa Perun Amazoniassa. Saavuttaa jopa 8 cm pituuden. 

Usein olen kertonut tämän, mutta kerronpa silti. Kun olin Perussa Amazoniassa, sanoin, että minua ovat purreet ötöt, joita tiede ei edes tunne. Paikallinen opas kuuli sen ja sanoi, että pitää paikkansa. Eräs toinen häiriintyi kärpäsistä ja tappoi sellaisen, minkä jälkeen hänen päälleen tuli samoja kärpäsiä lisää kunnes niitä oli indianajonesmaisia määriä. Varmaankaan tuota kärpästä ei edes ole missään muualla, eikä kukaan muu ole (onneksi) koskaan kokenut sitä. Jos ne edes oli kärpäsiä.

Minua yksi sikälläinen kärpänen puri ilkeästi, mutta olinkin lätkäissyt sitä typeryyttäni. Oma lukunsa ovatkin ötöt, jotka aiheuttavat suunnattomasti kipua ja myrkytystä ja levittävät hirveitä tauteja, ilman kuin ne eivät olisi jo yksinään kammottavia. Sitä paitsi, jokainen hyönteisen pisto tulehtuu tropiikissa, vaikka sen puhdistaisi alkoholilla.

Ötöt pystyvät aiheuttamaan suunnatonta kipua, mutta ne myös pystyvät valtaamaan kehon. Esimerkiksi salakavalasti voit joutua matojen ja toukkien ruoaksi. Kuulemma sellainen voi tulla ihan vain siitä, että kävelee paljain jaloin savessa Amazoniassa. Minä ajattelen joka kerta sitä, kun näen jonkun uivan Amazoniassa, jopa enemmän kuin candirua.

Lehdenleikkaajamuurahaiset leikkaavat paljon muutakin kuin lehtiä, ne voivat leikata vaikkapa ihoa. Ei huvittanut kokeilla, mutta viidakossa oli sellainen aukea, mikä oli niiden keko ja johon saattoi pudota, kun maa oli täynnä niiden käytäviä. Vihaiset lehdenleikkaajamuurahaiset agressiivisesti kimpussa…. se oli vähän sama, kun kohtasin tappajamehiläisten parven. Kun puhutaan mehiläiskadosta, niin miksi sitten tappajamehiläisten levinneisyysalue vain laajenee.

4+ Schmidtin kipuskaalalla, luotimuurahainen

Justin Schmidt -niminen tyyppi tutki ötöjen aiheuttamaa kipua, noin niin kuin subjektiivisesti asteikolla yhdestä neljään. Tämä on minusta rohkeampaa uhrautumista tieteen eteen kuin kuulento ja samalla epäilen hänen olleen äärimmäinen masokisti.

Luotimuurahaisen purema on normaalisti sairaalakeikka paikassa, missä ei ole sairaalaa. Huomaan kohtaamiseni hyönteisten kanssa olevan kipuskaalalla ykköstä, jossa on tavallisia ampiaisia ja tulimuurahaisia.

Jostain syystä kammottavimmat ötöt ovat Amerikoissa. Itse sain kontaktin mustaleskeen Kaliforniassa, mikä on varmasti kivuliain kokemani ötön pisto ikinä. Schmidt itse mietti ”Why did I start this list?”. Sitä minäkin ihmettelen.

Minusta tuntuu, että jokin psykologia vetää minua silmätysten pahimpien pelkojeni kanssa. Kohtaan ne kyllä, mutta silti kauhistuttaa ja jälkikäteen puistelen päätäni, miten olen voinut olla moisessa tilanteessa. Tosin on niin, että muistoissa hyönteisten koko kasvaa moninkertaiseksi, samoin niiden lukumäärä.

Olihan siellä Amazoniassa muutakin, niin kuin tarjolla kalareissu piraijajoelle. En sitten lähtenyt, kun en minä, eikä kukaan muukaan halunnut irrottaa piraijaa koukusta. Jotkut olivat lähteneet, mutta jääneet ilman saalista. Ehkä se oli hyvä juttu.

Reissukohtaamisia eli saappaat ja lähtö

Yleensä pyrin kohtaamaan vain luontoa, mutta reissun päällä tapaa joskus hauskoja ihmisiä. Minun on vaikea olla tosikko kovin pitkään ja kiinnitän yleensä huomioni suuriin humoristeihin. Kerran tapasin maratoonari Jukka Hyvärisen, joka oli tällainen ja hänen vaimonsa Soilen. Huumorin lisäksi Jukalla oli vimma Neuvostoliittoa kohtaan. Siihen aikaan, kun Gorbatšov oli vallassa, rajan takana tuntui tapahtuvan aika paljon salaperäistä. Kukaan ei oikein tiennyt silloin siitä mitään, elettiin käsittämättömässä alkeellisuudessa. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että nythän on Googlen ilmakuvat netissä ja tarkkoja karttojakin, sekä läntisiä että itäisiä, myös topografisina ja tietysti GPS. Silloin pelattiin paperikartoilla ja rajaviivasta itään oli vain valkoista.

Minä sitten sanoin hänelle, että lähdetään käymään siellä noin niin kuin metsän kautta. Muutama paikka katsottiin ja esimerkiksi Koitajoen suunnalla tuntui olevan suorainen liikenneruuhka, vaikka lähin paikkakunta siellä puolella Sukkozero. oli vajaat 50 km rajalta. Tankeillahan ne ajoivat siellä niin että lumi pöllysi. Rajamiehiltä kyselin asiaa, kas kun niitäkin oli. Pari muutakin paikkaa kopaistiin ja yhdessä kävin sitten naapurin puolella joutumatta vaikeuksiin. Jukkaa hirvitti. No, kyllä minäkin ajattelin, että kun on pimeä hakkuu, eikä näe, liikkuuko siellä aukean reunassa ihmisiä, niin on siinä niin kuin istuva ankka, valmiina napattavaksi.

Kerran käytiin ihan legitiimisti Viipurissa.  Minä, Jukka ja hänen vaimonsa Soile. Siellä oli silloin paljon virallisia barrikadeja eli tie poikki ja koppalakit kysyivät papereita. Yksi oli rajavyöhykkeellä ja sitten molemmin puolin Viipuria. Tietysti kun meni hieman veikeää reittiä, niin silloin vältti tarkastuspisteet. Kävimme jossain ihmeen Alasommeella ja Jukka rupesi jo jänistämään, että siitä tulee jotain seuraamuksia, jos tupsahdamme tarkastuspisteelle.

Soile Viipurin linnan tornissa. Meitä molempia vähän naurattaa se, että Jukkaan iski korkeuskammo, eikä hän uskaltanut tähän kuvaan.

Tämä ei ole kuitenkaan kertomus näistä reissuista, vaan näistä ihmisistä. Ne kävivät Tanskassa pyöräilemässä joka vuosi ja yksi kerta ne olivat sitten palanneet tältä reissulta ja asettautuneet nukkumaan mökkiin, kun salama iski siihen ja tappoi Jukan. Siitä oli ihan lehdissä isot otsikot silloin, 1994. Sähkö oli kulkenut puusta alas juuria pitkin mökkiin ja mökin lattia oli halki ihan kuin olisi puukolla vedetty viilto halki mökin.

Ihmeen kaupalla vaimo Soile selvisi hengissä.

No, minäpä asuin sitten Yhdysvalloissa ja tutustuin ihmisiin siellä. Siellä oli Ben, Arkansas honeychild ja Mike, Vietnam-veteraani. Mike sanoi minulle, että minä näytän kommunistilta ja että taatusti olen kommunisti. Ben oli seurannut nuoruudessaan naista jokilaivaan eikä ollut uskoa, kun tämä istuutui värillisten puolelle. Sen jälkeen hän sanoi olevansa walesilainen, irlantilainen ja skotlantilainen, ja että varmasti on ollut ”neekeri halkopinossa” jossain vaiheessa.  Mike oli lokari ja osasi ajaa kaivosteitä. Ne olivat serpentiiniteitä ja usein vielä niin huonossa kunnossa, että vuoren puolelta oli vyörynyt hiekkaa tielle ja se oli muuttunut ajan mittaan tasaisesta sellaiseksi, että auto kulki pompahdellen kallistuen rotkoon päin. Kun katsoo näitä kuvia ja videoita pahoista serpentiiniteistä, niin ajattelen, että mikäs siinä, kun se tien pohja on kuitenkin tasainen.

Joskus 1995 pääsin töihin siivoamaan Kentin kanssa ja tulin hänen kanssaan hyvin juttuun, sillä hän oli humoristi. Hän sanoi siivonneensa metsänvartijoiden taloa Mi Wukissa kun valot olivat sammuneet ja koko rakennus oli ihan säkkipimeänä. Hänellä ei ollut mukana taskulamppua. Hän oli jotenkin saanut könyttyä pihalle autolleen ja pistäneensä valot päälle, kun sähköt palautuivat.

No, minä olin samassa paikassa ja työ eteni huoneesta toiseen ja sitten muistinkin kertomuksen ja mietin, mihin jätin taskulamppuni. Valot sammuivat sillä hetkellä. Pääsin kömpimään sieltä ulos, kun valot palautuivat, mutta sitten siellä sisällä lepakko oli herännyt ja syöksyili raivokkaasti minua kohti. Jälkikäteen ajateltuna se varmasti halusi ottaa skannauksen minusta joka suunnalta.

Kentin jutuissa seikkailivat mustatlesket ja käärmeet. Kerran pikkupojat olivat olleeet Tuolumne-joella kalassa ja saaneetkin hyvin kalaa. Sitten oli tullut paikalle joitain aikuisia ja ne olivat kysyneet, miten ne saavat kalaa niin hyvin. ”Meillä on matoja, jotka purevat”. Vasta liian myöhään miehet olivat tajunneet, että pojat olivat löytäneet kalkkaron poikasia.

Kent kertoili juttua eräästä Nihoffista, joka kirjoitti isoon kirjaan kaikki loukkaukset, mitä kukin sanoi hänestä tai hänen perheestään. Sitten kun joku kysyi lainaa tai jotain apua, niin Nihoff tarkisti kirjastaan, oliko tämä syyllinen mihinkään.

Tarinankertoja oli myös itse vähän arka. Tuolumnen piirikunnassa on paikkakunta nimeltä Jupiter, joka on nimetty sillä tavoin, koska se on ”kauempana kuin Mars”. Pelkäsi sitä paikkaa niin ettei mennyt sinne. Se on sellaista Syvä joki -Amerikkaa.  Koko Tuolumnen piirikunta on harvempaa asutusta kuin Suomi, 9,2 asukasta neliökilometrillä, mutta sen lisäksi väki on pakkautunutta, joten jos Tuolumne on Kalifornian mittakaavassa syrjässä, on sillä omat syrjäseutunsa vielä lisäksi. Tuolumnen piirikunnan korkein kohta jää karvan verran alle neljän kilometrin. Siellä on paljon vuoria ja seitsemän metriä lunta, pahimmillaan. Kent kertoili, että junteilla on tapana pistää tie poikki ja hieman udella kuulumisia. No, minä kävin kyllä sitten Jupiterissa ilman häntä.

Tuolumnen piirikunnan takamailla on sitten tuon näköistä, 2940 metriä, Castle Rock. Tuo on juuri Yosemiten kansallispuiston rajalla, siellä, missä ei käy paljon turakaisia.

Sitten ajattelin, että Soile on leski ja hän on yksin, ei hän ole tottunut olemaan yksin, joten minä kutsuin hänet Amerikkaan ja ajattelin, että hän tulisi hyvin juttuun Kentin kanssa, joten minä järjestelin kaikki työt ja menot niin, että Kent saattoi viedä Soilea eri paikkoihin.

No, ne viihtyivät toistensa seurassa oikein hyvin, menivät naimisiin ja ovat vieläkin naimisissa.

Soile ja Kent

Kent antoi minulle siitä hyvästä hänen suvussaan perintönä kulkeneet cowboy-saappaat. Ne on aidot villin lännen jenkkibuutsit.

Reilun viidentoista vuoden päästä sitten minusta tulee leski ja minun pitää miettiä minun elämäni uudelleen. Soile oli sellainen, että minä ajattelin, että häntä ehkä lohduttaa Amerikassa mukavan miehen seura, mutta hän siihen mieheen sitten takertui ja jäi sinne. Humoristit ovat sellaisia, että hyvä tuuli tarttuu nopeasti kaikkiin ja tulee vietettyä elämänsä mukavammassa seurassa.

Benillä taas kävi niin, että jokilaiva vei hänen tyttönsä ja laki esti valkoista naimasta värilliseksi luokiteltua. Laitkin muuttuvat, jos malttaa tarpeeksi kauan odottaa. Sen jälkeen Ben kierteli eri osavaltioita ja liittyi armeijaan. Ensimmäinen kerta Kaliforniassa oli, kun laiva tuli laituriin San Diegossa. Sumu oli niin tiheä, ettei nähnyt edes sitä laituria. Hänelle sanottiin, ”tervetuloa aurinkoiseen Kaliforniaan!”

Yksi päivä sitten katselen Madventuresia ja Riku Rantala sanoo, ”lähde menee !”.  Sen jälkeen sitten on menty.

 

 

Kultapesä

Koska televisio-ohjelmat ovat olleet varmaan syksystä lähtien tarkoituksettomia ja vailla mitään mielekkyyttä todistaen yhteiskunnallisen rappion viimeisten hetkien tulleen käsille, seuraan naapurimaan televisiota youtubesta, sillä siellä vielä tehdään ohjelmia, jotka ovat mielenkiintoisia, kuten ”Lähtin minä Läkköiläh” -sarja, jonka kylät etsin sitten jälkikäteen kartastosta. Joskus sekin sarja kuitenkin loppuu, joten seuraan myös ”John Cedarsin” kriittisiä dokumentteja aiheesta Jehovan todistajat. Esimerkiksi nyt kun olen jo kolmessa maassa (Venäjä, Suomi, Yhdistyneet Kuningaskunnat) nähnyt ihmiset näiden kirjallisuuskärryjen kanssa, niin Cedars paljastaa, mitkä ovat vaatimukset siihen, että pääsee olemaan elävä lehtiteline. Pakko sanoa, että ilman Cedarsin vlogia en olisi pysynyt kärryillä siitä, mitä Jehovan todistaja-skenessä on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana, enkä olisi kuvitellut, että kärryvahdin työhön tarvitaan mitään muuta vaatimusta kuin että on Jehovan todistaja. Oikeasti siihen ei mitään vaaditakaan, jos tekee mieli niin tehdä, kuka tahansa voi lastata kirjoja kärryyn ja mennä julkiselle paikalle seisoskelemaan, mutta ne eivät hoksaa tätä asiaa.

Joka tapauksessa, Cedars teki myös vlogauksen Scientologiasta ja kuinka se eroaa Jehovan todistajista (eroaa aika paljon) ja kumpi on pahempi (Cedarsin mielestä Jehovan todistajat) ja hän päätyi suosittelemaan scientologiaa kritisoivaa filmiä ”Going Clear”, johon hän antoi kuolleen linkin ja jota hän kehotti katsomaan. Toimiva linkki on kirjoitushetkellä tämä.

Scientologiasta tiedän yhden asian kokemuksesta ja se on Gilman Hot Springs. Kun asuin Kaliforniassa ja olin Jehovan todistaja, niin koska elämä on tyhjä ja vailla mitään tarkoitusta niin yleensä naisille tarjoutuu vaihtelua rutiiniin täyttää se toisella tyhjällä ja tarkoituksettomalla ajanvietteellä, shoppailulla. Jostain syystä kohteeksi oli valikoitunut Riversiden piirikunnan Hemet. Asuin sikäläisittäin pikkukaupungissa Los Angelesin suurkaupunkialueen liepeillä, eikä mahdollisuudet shoppailuun olleet juuri siellä kummoiset. No, joka tapauksessa eräs rouvista, Deidre, halusi näyttää minulle jotain ja siksipä Gilman Hot Springs.

Gold Base aitaa (Lähde: Wikimedia)

Siellä oli aidattuna molemmin puolin tietä alueita, jotka näyttivät sekä yksityisiltä, että sotilaallisilta. Aidat olivat korkeita metalliaitoja ja niissä oli valvontakamerat ja ne oli molemmin puolin ympäröity kaktustiheiköillä. Kaktuksissa oli vielä ärhäkät piikitkin. Sisällä oli ihmisiä, jotka marssivat pareittain Lemmenlaivan kapteenin kuteissa (tarkemmin, kun ajattelen, niin myös ennen on tullut vailla mitään mieltä ja sisältöä olevaa ohjelmaa televisiosta).

No, Deidre oli kauhistunut, niin kuin jokainen varmasti kauhistuu tällaisesta salaperäisestä ja suljetusta yksiköstä ja pyysi minua kaivamaan esille, mikä se on. Hän itse arveli, että ne ovat Jehovan todistajista irronnut lahko (Jehovan todistajien organisatiollinen narsismi on sellainen, että he kuvittelevat kaiken liittyvän jollain tavalla heihin), mutta minun piti tuottaa pettymys hänelle: se on Gold Base, missä skientologit tekivät kaikki filminsä. Wikipedian sivu on aika hyvä siitä, jotkut olivat yrittäneet jopa kuvata sitä ja tulleet itse kuvatuiksi. Googlen kuvausauto on sen kuvannut. Minä en, totta puhuen, uskaltanut ottaa kuvia siellä.

Myöhemmin tein vielä fillarilla retken sinne ja sain lämpöhalvauksen, koska ylitin kanjonin 35°C helteen paahtaessa niskaa koko ajan. Olin siellä 1996. Lähes kaikki scientologiajulkkikset ovat olleet siellä marssimassa lemmenlaivavarusteissa.

”Cedars” teki vloginsa scientologiasta koska Jehovan todistajat voivat katsoa kriittistä dokumenttia scientologeista, mutta eivät omasta uskonnostaan ja hän ajatteli, että jos nämä näkevät, että tuo on aivan ilmiselvästi kultti, niin ne rupeavat näkemään kulttipiirteet myös omassa uskonnossaan ja ovat pian ulkona siitä.

Daily Mail on kirjoittanut jutun Gold Basesta. En tiennyt, että siellä on tarkka-ampujien bunkkereita.

Ken haluaa kokea vessan, jonka Tom Cruise on puhdistanut hammasharjalla lemmenlaivauniformussa, on tämä varmasti oikea paikka sille. Koko kapitalistinen kultti eli ideologia perustuu kilpailulle ja kilpailu on verisimmillään viihteessä ja Hollywoodissa ja siksi Scientologia on saanut haltuunsa Tom Cruisen ja John Travoltan, koska he haluavat kehittää itseään ja pärjätä tässä murhaavassa kilpailussa. Prince, Michael Jackson, Venus ja Serena Williams taas ovat olleet Jehovan todistajia.

Todennäköisesti tänäkin iltana niiden elokuvien joukossa, joita pidin jo ohjelmatietojen mukaan latteina ja mitäänsanomattomina on Hollywoodin tähtiä, jotka uskovat Xenun räjäyttäneen ihmisiä tulivuoressa neutronipommilla kymmeniä miljoonia vuosia sitten ja niiden sielujen kummittelevan meille ja vain kolmannes-valheenpaljastuskoneen kanssa tehty psykoterapia auttaa heidät irti niistä. Gilman Hot Springs ja Gold Base on mielenkiintoisempi kuin Hollywood, olen nähnyt ne molemmat.

Tietysti kuuluu sanoa kulttien yhteydessä, että jos on uskomatonta, mihin ihmiset on saatu höynäytettyä, niin onko sitten normaalia maailma, jossa jotkut nukkuvat kadulla. Onko normaalia, että ihmiset ovat eristettyinä betonikennoissa ja niillä on vähemmän sosiaalisuutta kuin lattiakanalla. Onko parempi uskonto se, että Jumala tarvitsi neitsyen synnyttääkseen itsensä, että voisi uhrata itsensä lepyttääkseen itsensä ja sitten vaellella zombina jonkin aikaa maan päällä kunnes tulee otetuksi taivaaseen.

Minun tapauksessani onnistui se, mitä ”Cedars” alun perin ajoi takaa, kyseenalaistan lahkon. Kyseenalaistan vain kaiken muunkin (”Cedars” on sitaateissa, koska hänen nimensä on oikeasti Lloyd Evans).

Los Angelesin lähiseudun tuskaturismikohde Cecil-hotelli ollaan muuttamassa asunnoiksi, mikä pilaa suunnitelmani mystisesti kuolla siellä. Cecil on tunnettu siitä, että ihmiset kuolevat mystisesti, tunnetuin on Elisa Lam ja hänen hissivideonsa.  Los Angeles on täynnä ihmisiä, jotka haluavat tulla kuvatuksi ja maailmankuuluksi, Elisa Lam toteutti sen. Hänet löydettiin hotellin vesitankista mädänneenä, kun asukkaat olivat valittaneet, että vesi näytti ja maistui oudolta (lähde).  Tämä tapahtui vuonna 2013, kauan sen jälkeen kun olin jo palannut Suomeen. Epistä.

Sen ollessa Los Angelesissa, jos haluaisin, sitä paitsi, mystisesti kuolla Cecilissä, niin viimeistään tämän tapauksen jälkeen joutuisin jonottamaan päästäkseni mystisesti kuolemaan sinne satojen muiden joukossa.