All Posts By

Stacy Siivonen

Intia askeettisesti, osa IV: Sri Arunachaleswara -temppeli

Taivaalla möllöttelevä kuu oli täyttynyt, jolloin jotkut harvat hindut kiersivät vuoren ympäri myötäpäivään. Kerran vuodessa on sitten suuri vaellus, jolloin tiellä kulkee miljoonia ihmisiä. Siinä lähellä eli sadhu, joka teki kierroksen joka päivä, mutta luopui siitä, kun sai seuraajia. Kierroksen pituus on noin 15 kilometriä. Mietin, että muslimeilla on tuo kiertäminen ja ortodokseilla on kiertäminen, onko kaikki lähtöisin Intiasta. Minusta tuntui, että Intia vastasi jollain tapaa mielikuvaani muinaisesta Egyptistä.  Tässä kulttuurissa myös ihminen nujertaa luonnon, kun taas jossain Perussa luonto nujertaa ihmisen. Suomalaisetkin kuuluvat kulttuuriin, jossa perinteisesti luonto on nujertanut ihmisen.

Se on vähän eri asennossa kuin Härmässä.

Kun sitten lähdin aamupäivällä temppelille, oli kaduilla ja kaikkialla poikkeuksellinen määrä ihmisiä liikkeellä. Temppelin edessä oli tori, jolla oli myös paljon väkeä. Minulta tiukasti vaadittiin ennen temppeliin menoa taas kengät pois ja laukku. Laukusta evakuoin kaikki arvokkaammat tavarat mukaan.

Temppeli on ollut olemassa niin kauan, että 1500 vuotta sitten elänyt runoilija kuvasi sitä muinaiseksi, mutta nykyisen vanhimmat osat olivat 700-luvulta, jolloin muslimit levittäytyivät ja jolloin Härmässä oli linnavuoret ja kalevalainen rautakausi. Viikinkiretket olivat lähinnä tulevaisuutta. Temppelin tornit olivat litteitä pyramideja ja muistuttivat sikäli itse Arunachala-vuorta. Mietin, onkohan Arunachala ollut tulivuori, kun tämä temppeli liittyy tuleen. Suuren juhlan, Karthigai Deepamin, aikaan Arunachalan päälle raijataan gheetä, joka sytytetään tuleen. Arunachala itsessään on šivalinga ja vuoren ympärillä niitä on pienempiä murikoita nimettynä šivalingaksi useita. Yksi niistä kivistä on temppelissä. Tämä kivikultti on tietysti vähän samanlainen kuin muslimien Kaaban kivi. Antiikin aikana ei ollut mitään itäisiä uskontoja erikseen. Tämä vaikuttaa tulivuorikultilta, kuinka Šiva toisaalta tuhosi ja toisaalta loi. Kehittelin sellaista, että pyramidit olivat ehkä rakennettu edustamaan tätä vuorta, joka oli Šiva itse tai muuta tulivuorta ja niiden ympäri kuljettiin ja niiden sisässä oli kammioita, jossa mystikot kokoontuivat.

Tänne hakeutui myös nuori Sri Ramana Maharshi ja häntä kiusattiin täällä kunnes Sri Seshadri Swamigal otti hänet suojatikseen.


Temppelialue kuuluu Intian suurimpiin ja osassa sitä on valokuvaus kielletty.
Siirryn tietysti ripeästi geokätkön suuntaan.
Geokätkö on tuon valaisintolpan juurella.

Itse asiassa pelkästään kun katson valaisintolppaa, tulee täti sanomaan ”high current!”. Hankkiudun tädistä eroon. Tuossa paikalla ei voi kovin uskottavasti valokuvatakaan. Pieni nöyrtyminen ja kätkö on hyppysissä. Sitten kun kirjoittelen logiin nimeäni, tulee viereen mies sivelemään minun kättäni. Muuta en saa selvää hänen puheestaan kuin että hän on Punjabista.






Huomaan herättäväni kiinnostusta joissain pyhiinvaeltajissa. Naiset tulevat kättelemään. Eikö ne ole ikinä nähneet vaaleita ihmisiä, edes telkkarissa? Jospa sieltä tulee pelkkää Bollywoodia.

Tulen takaisin torille, joka on täynnä ihmisiä. Kerjäläinen pysähtyy seisomaan eteeni. Yleensä en anna kerjäläisille kehitysmaissa, mutta nyt annoin pyhille miehille. Sri Ramana Maharshillekin kerjättiin ja kerjäläisyys on elämäntapa pyhille miehille, mutta länsimaisesti katsottuna parempiakin avustuskohteita on kuin elämäntapaköyhyys. Esimerkiksi eteeni pysähtyi raskaana oleva nainen, jolle ei ollut antaa mitään. Osa ryhmästä oli käynyt vaateostoksilla ja onkinut selville, että vaatemyymälän naiset saavat 500 rupiaa kuukaudessa. 500 on vähemmän kuin maksan yhdestä hotellissa syödystä ateriasta. Täällä on kuitenkin sellainen vahva tunne, että kaikki massit kasaantuvat massikeisareille.

Ei kaikki ole rutiköyhiä, jotkut kuvasivat minua kännykällä.
Minusta paras tapa auttaa köyhiä on kommunismi. Toiseksi paras on boikotoida sellaisia yrityksiä kuin Coca Cola, Nestlé, Unilever, Mars ja vastaavat. Mitä tulee raskaana olevaan naiseen, niin autoissa lukee usein, että ”yksi lapsi, yksi perhe”, eikä lapsia todellakaan ole mitenkään paljon. Joissain lukee, että jos harrastaa perhesuunnittelua, niin lapsi ei joudu sitten orjatyöhön. Se on melko voimakas viesti ja saavuttanut kyllä monet.

Minä olen ihan yhtä nihkeä näiden omakuvien kanssa kuin intialaiset.

Ihan se ihmismassa ja tori johti siihen, että kulttuurišokki oli tuloillaan eli kiva ja eksoottinen oli muuttumassa ahdistavaksi ja kaoottiseksi. Siinä vaiheessa olikin hyvä mennä hotellille chillaamaan yksinolossa kuvaten lintuja. Olen boikotoinut pahisyhtiöitä 1980-luvulta lähtien ja viimeiset pari vuotta lahjottanut vähän rahaa UNICEFille. Minä ajattelen järkevästi, mutta kun näkee niitä UNICEF-lapsia juoksentelemassa, niin niitä kohtaan syntyy myös tunteita.

Hotellilla istuskelen altailla muiden kanssa, mutta uida en voi, koska uimapuku on matkalaukussa, joka on kadoksissa. Muut ehdottivat, että kysyisin, voisinko uida mekossani. Sellainen lupa heltiää, joten teen juuri niin.

 

Intiassa askeettisesti, osa III: Ramanashram

Sananen Bhagavan Sri Ramana Maharshista (1879-1950) ja itsetutkimuksesta. Ramana oli vuoren vanhus ja filosofi. Häntä suututti lähinnä kaksi asiaa: jos hänelle itselleen annetaan enemmän kuin muille ja eläinten kaltoinkohtelu. Ramana sanoi, että jumala on antanut kaikille kohtuullisesti, mutta se, joka ottaa enemmän kuin oman osansa ei varasta pelkästään muilta, vaan myös jumalalta. (Minun on vaikea päättää tässä, kirjoittaako jumala isolla vaiko pienellä). Sen lisäksi, kun joku hakkasi kepillä puuta hän sanoi, että hän tuntee ne kepin iskut omassa ruumiissaan. Hän oli mestari itsetutkimuksen saralla. Itsetutkimusta on se, että keskittyy vastaamaan kysymykseen ”kuka minä olen” tai sitten etsii, mistä ”minä” alun perin kumpuaa. Toinen tapa on antautuminen jonkin jumalan palvontaan. Kun häneltä tultiin kysymään, onko hänen uskonnon harjoittamisensa oikea tapa, Ramana kehotti jatkamaan oman uskonnon harjoittamista. Hän kielsi olevansa guru ja hän sanoi, että vuori, Arunachala, on guru. Hän sanoi, että ihmiset luulevat tulevansa sinne hänen takiaan, mutta oikeasti he tulevat vuoren takia. Vuori itsessään on Šiva ja šivalinga. Tämä onkin jännää, koska tiedän vuoret, jotka ovat olleet jumalten asuinsijoja, Olympos tai Siion, mutten tiedä muuta tapausta, jossa vuori itsessään olisi jumala. Mitä tulee otsikkoon, Ramana ei uskonut askeesiin eikä kehottanut ihmisiä askeettiseen elämään.

Aamulla jaloittelin hotellin lähellä ja otin kuvia arovarpushaukasta ja valkopäätimaleista, sekä mainoista että variksista.

Arovarpushaukka

Siirryin rikšalla Ramanashramiin, jossa tutustuin esineistöön, kirjakauppaan ja istuin pitkään itsetutkiskelussa lattialla, kunnes puhelimeni soi ja minut ajettiin ulos. Kuului erittäin huonosti, mutta sain selvää sen verran, että se oli Chennain lentoasemalta ja että laukku oli siellä, mutta hän sanoi, että laukku on punainen, kun taas minä sanoin sitä pinkiksi. Siksi mietin, että ovatko ne nyt löytäneet väärän laukun ja muistin, että siinähän on nimilappu mukana. Onko siellä siis jokin outo punainen laukku vai onko minun laukkuni palasina niin, ettei ole nimilappua enää laisinkaan? Puhelu siis herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
Päiväni oli kuitenkin pilalla. Halusin irroittautua laukusta, mutta se vainosi minua. Minua huolestutti lähinnä se, että siinä oli talvivaatteet paluuta varten ja geokätköilyyn liittyviä reissaajia, jotka eivät olleet minun omaisuuttani.

Suuressa salissa oli omanlaisensa tunnelma

En usko, että Ramana olisi halunnut, että ihmiset palvovat hänen patsastaan.

Myös minua ihmetytti, miksi minuun ottaa yhteyttä Chennai, mutta Luftwaffe ei ota mitään yhteyttä.


Lähdin sieltä sitten pois, kun tunnelma oli pilalla. Rauhoituttuani hotellilla kuitenkin huomasin, että huoneen tunnelma oli jäänyt minuun pohjavireeksi.

Arunachala

Chennain lentokentälle ei vain voi kävellä sisään, on aseistetut vartijat joka ovelle ja jotta pääsisi lähtöterminaaliin, pitää olla lentolippu kädessä. Jotta pääsisi saapuvien terminaaliin, pitää olla saapunut sinne. Ehkä Luftwaffen kutsulla pääsisi sinne, mutta eipä heistä kuulunut mitään. Rupesin epäilemään, etteivät he olleet edes tietoisia kadonneista laukuista.

Intiassa askeettisesti, osa II

Sparsa resortin respa ryhtyi selvittämään kadonneiden matkatavaroiden kohtaloa. Olisi pitänyt kysyä, kenen kanssa he puhuivat ja mikä näiden ihmisten asema oli missäkin. Kävi kuitenkin ilmi, että pakaasini oli jäänyt Frankfurtiin. Minulla on ollut reissatessa outo Saksan kirous, joka iski taas.  Sanon kuitenkin näin: Saksalaiset mokasivat tämän, intialaisista ei ole kuin hyvää sanottavaa. Frankfurtista pakaasi siirtyi Chennaihin jossain vaiheessa, mutta minulle oli hieman epäselvää vielä, siirtyikö se.

Joka tapauksessa tarvitsin kesempiä vaatteita ja porukalla kävimme Tiruvannamalaissa vaatekaupassa, josta löytyi kaksi mekkoa, jotka sopivat minulle. Pashminaa haluttiin tarjota. Minun kokooni sopivia alusvaatteita tai uima-asua oli ihan turha yrittää. Siksi minä pakkaan vaatteita mukaan, koska minä en mahdu mihinkään yleiseen kokoon.

Vaatekaupasta käveltiin takaisin päin Ramanashramin kohdalle. Silloin muistin, että Sri Seshadri Swamigal Ashramam on siinä vieressä ja siellä on geokätkö. Lähdinkin siis sinne.

Ashramissa vaadittiin riisumaan kengät epämiellyttävän varhain eli jo hiekkaisen osuuden puolella. Hipsuttelin sitten hiekkatietä paikalle. Geokätkö löytyi vaivattomasti, mutta kun se oli kokoa nano eli pikkurillin pään kokoinen, logivihkoa sinne ei saanut ihan helposti. Ympärillä pyöri höntiäisiä ja ne jakelivat minulle sähköisiltä tuntuvia iskuja.

Sillä välin paikalle oli tullut jokin pyhä mies, joka oli meditoimassa, mutta kuvaamiseni hermostutti hänet pois. Intialaiset eivät tykkää siitä, että heitä kuvataan. Sri Ramana Maharshi oli poikkeus, mutta hän ei halunnut, että häntä äänitetään.

Sri Seshadri Swamigalia (1870-1929) pidettiin yleisesti hulluna, mutta hänet tunnetaan lännessä parhaiten henkilönä, joka otti suojiinsa nuoren Sri Ramana Maharshin, joka oli hurmioitunut itsestään, mutta ei pystynyt kiinnittämään huomiota ympäristöönsä eikä omaan vointiinsa.

Geokärköpurnukka on kuvassa itse asissa lehmän keskikohdalla näkyvä pikkuinen piste.

Big fan of Sri Seshadri Swamigal


Minua kiehtoo aina erilaiset hullut ja mietin, että onko kyseessä ihmiset, jotka ovat liian viisaita ja vain naruttavat ovelasti ympäristöään. Yhteistä Sri Seshadrille, Sri Ramanalle, Papajille ja esimerkiksi Filippuksen evankeliumille on se, että sanat ovat jotakuinkin merkityksettömiä ja sisältö on hiljaisuudessa. Mietin, onko sanat este. Ne ovat este esimerkiksi, kun näiden äidinkieltä tamilia käännetään muille kielille ja tamili ei käänny oikein hyvin ja selkeitä virheitä on tehty. Niinpä tekstissä on käsittämätön ”I – I”, joka pitäisi olla ”I am” – I.

Menin vieressä olevaan Ramanashramiin, jossa muut olivat minua jo odottaneet, joten en sillä kertaa tutustunut siihen tarkemmin. ”Muut” ovat kymmenkunta jäsentä Helsingin ryhmästä ”Itsetutkimus”. Puhun enemmän itsetutkimuksesta Sri Ramana Maharshin yhteydessä.

Intiassa askeettisesti, osa I

Minun nimeäni ei ollut Intian päällä. Ajattelin hyvin negatiivisesti maasta, periaatteessa, että maa on outo hyvin negatiivisella tavalla. ”Intia on pelottava”, kuten Ikilomalla-Halloranien video kertoo.

Minua kutsui mystinen vuori, Arunachala ja vuorella vaikuttanut viisas mies Sri Ramana Maharshi. Arunachala on jumala itsessään, Šiva. Maailmalla on vuoria, jossa jumalat asustavat, niin kuin Olympos ja ehkäpä myös Siion, mutta Arunachala on ensimmäinen vuori, jonka tiedän itse olevan jumala. Sen näkemisen jälkeen on aika vaikea olla ateisti. Kerrotaan, että vuori vetää puoleensa henkisiä ihmisiä ja että jos on jokin haittaava elämän tilanne, esimerkiksi köyhyys, niin vuori järjestää asian niin, että pääset vuorelle. Joku voi tietysti sanoa, että kun minä tiesin vuoresta ja päätin mennä sinne, se on itseään toteuttava ennustus, eikä siihen liity mitään mystistä ja on tietysti oikeassa. Minä en kuitenkaan alun perin halunnut Intiaan. Minulle neuvottiin, ettei kannata mennä maahan, jossa homoseksuaalisuus on laitonta (Intia laillisti homoseksuaalisuuden viisumiprosessini jälkeen) ja jouduin valehtelemaan viisumia hakiessani entisen parisuhteeni (toisen naisen kanssa), joten minut olisi saatettu käännyttää heti lentokentältä takaisin. Sen lisäksi tietysti linnut, geokätköily ja kaikki muu.

Matkaan lähdin pienen ryhmän kanssa ja menimme Frankfurtin kautta. Frankfurtissa oli pitkä kävely porttien välillä ja joutui kulkemaan sen varsin rivakasti. Chennaihin saavuttiin aamuyöllä ja pääsin passin tarkastuksesta ongelmitta. Vielä kysyttiin kohdetta ja mitä minä menen sinne tekemään. Ensimmäisen kerran ongelma syntyi matkalaukkuhihnalla, kun pakaasini ei tullutkaan. Emme saaneet myöskään mitenkään selville, missä se oli. Lufthansan applikaatio romahti yrittäessäni tehdä ilmoitusta. Meillä kuitenkin oli taksi varattuna ja oli pakko mennä.

Taksilla menimme Tiruvannamalaihin. Ihmettelin, että vaikka oli yö, niin ihmiset olivat liikkeellä katujen varsilla.


Masala-teetä keitettiin hervottoman kokoisista pannuista.

Tutustuin Masala-teehen ja se on parannettua teetä. Sen jälkeen ei halua koskaan muuta teetä juodakaan. Jos Intiassa olisi tyypillinen suomalainen kahvila, jossa tarjottaisiin kuppi kuumaa vettä ja teepussi, niin se menisi konkurssiin päivässä. Jos tarjotaan kunnollista haudutettua teetä, niin ehkä viikko menisi. Joka paikassa tarjotaan masala-teetä ja pussitee on lähestulkoon tuntematon käsite. Miksi kukaan haluaisi kiivetä takaisin puuhun.

Paksunokkavarikset olivat äänessä resortilla, mistä tuli uusi laji minulle. Kun aikoinaan menin Amerikkaan, lupasin syödä hattuni, ellei ensimmäinen näkemäni lintu olisi uusi laji eli elämänpinna. Ei tarvinnut, oli hopeatiira. Perussa en uskaltanut luvata, mutta ensimmäinen näkemäni lintu oli myös uusi laji, mustakondori. Myös pihamainat olivat lähipuissa, sekin uusi laji ja paikallinen riikinkukko, jota epäilin kesyksi. Näin kuitenkin myöhemmin riikinkukon ihan villissä luonnossa.

Kun aamu oli sarastanut, menin nukkumaan.