All Posts By

Stacy Siivonen

Mistä minä olen, kuspäi minä ollah, varifrån kommer jag…


Minä olen vähän kateellinen, kun Pia Alapeteri vierailee sukulaistensa seuduilla Sallassa. Rakastan hetkiäni Peräpohjolassa nuotiolla kuukkeleiden kanssa ruskakoivikossa, saati sitten Lapissa ja kun on tullut saamelaiset esille vahvana, olen kysynyt itseltäni, onko minussa saamelaisverta tai edes peräpohjalaista.

Kun maailma muuttuu monimuotoisemmaksi, niin mahdollisuudet kokea kulttuurišokki ihan kotikonnuillaan ovat suurentuneet. Koska olen matkustellut erilaisissa kulttuureissa paljon, minulle on tuttuja kulttuurišokin eri vaiheet. Itse kukin kokee sen omalla tavallaan, mutta tänään YLE uutisoi, että perussuomalaiset on noussut gallupeissa suurimmaksi puolueeksi. Suurella osalla väestöä vastaus monikulttuuriin on ollut reaktio isovihan ajalta, mennä piilopirttiin ja pistää ovi säppiin.

En tiedä, ehkä kykyni reagoida maailman muutokseen löytyy sukukartaltani, koska noilla alueilla ei kätkeydytty isovihan aikana eikä muulloinkaan. Joka tapauksessa, tehokas vastalääke kulttuurišokkia vastaan on ollut syventyminen siihen, mikä on omaa kulttuuriani.

Siinä minulle tulee pettymys, saan jatkossakin kadehtia hetkiä nuotiolla ja Lapin erämaissa, saamelaiskulttuurista nyt puhumattakaan, koska se ei ole minun sukuni kulttuuri ollut koskaan. Jos mitään, niin sukuni on ollut sotimassa saamelaisia vastaan.

Minun ei tarvitse edes antaa DNA:tani CIA:lle tai jollekin muulle aakkosvirastolle jonkin geenien alkuperää selvittävän yrityksen kautta tietääkseni tuloksen. Sitä paitsi, geenit loikkaavat heti aikaan, jolloin ihmiset pyysivät hylkeitä ja kanniskelivat vasarakirveitä.

Tuollaisen kartan saa, kun tekee itselleen profiilin Geniin. Seuraavaksi kasaa itselleen kaikki mahdolliset esipolvet. Apuna siinä on helpoin käyttää jo valmiiksi tehtyjä sukututkimuksia, joita tuntuu olevan paljon. Sukulaisella saattaa olla kirjahyllyssä sukukirja, jota voi lainata ja kopioida sitten Geniin. Jossain vaiheessa tulee tilanne, toivottavasti pian, että sukusi yhdistyy johonkin toiseen sukuun ja yhdistymisten kautta ns. suureen puuhun, jossa on merkittävät suomalaiset kantasuvut, kuten Sursill, Grape, Tawast. Kun yhdistyy joihinkin näistä, huomaa olevansa jotain sukua esimerkiksi kaikille Suomen presidenteille, tai niin kuin minun tapauksessani, Klaus Flemingille ja Nikolai II Romanoville. Sen jälkeen voi tehdä kartan tällä sivulla. Kaikki rinkulat eivät ole ihan oikeilla paikoillaan, joten niitä kannattaa klikkailla ja sitten siirtää oikeaan paikkaan ja päivittää Geniin. Genin kanssa ja sukujen kanssa on runsaasti apua tarjolla ja useimmilla paikkakunnilla on omat projektinsa, mihin kerätään paikkakunnalla vaikuttaneita sukulaisia.

Sitten sieltä tulee tietoa, kuten ”Brita Pedersdotter Bååt af Sonnäs is your 18th great grandmother”. Tämä on minun rinkulani Ruotsin puolella, syntynyt 1350. En tiennyt myöskään olevani vahvasti varsinaissuomalainen. Kun noita pallukoita katsoo, niin niiden syntymäajat ovat 1300-luvulta, joten 700 vuodessa on päässyt varsinaissuomalaisuus unohtumaan. Sieltä ne muuttivat Hämeeseen ja aatelissukuun syntyi kersoja, joiden jälkeläiset eivät olleet enää aatelisia ja pian myöskään ei enää talollisia, vaan renkejä ja piikoja. 1800-luku oli sellaista, että renkejä ja piikoja oli paljon, se oli hyvin köyhää aikaa nälkävuosineen. Näistä sitten muodostui proletariaatti Tampereen ja Valkeakosken tehtaisiin ja rautateille. Vuonna 1918 he osallistuivat punaisten kamppailuun. Kaikki eivät olleet punakaartissa, vaan tuki sotaponnisteluja muilla tavoin. Tuo oli vuonna 1918 kiivaimpien taisteluiden kohdealue, joten minulla on paljon taisteluissa kuolleita sukulaisia, pakoon lähteneitä siviileitä ja sen lisäksi vanhuksia, jotka kuolivat 1918. koska olosuhteet tuonna vuonna olivat hirveät.

Rapolanharjun vallitusta siellä käydessäni 2009

En tiedä, mitä muuta hienoa hämäläisyydessä on. Olen usein ihmetellyt, että nämä elivät Suomen kuuluisimman linnavuoren, Rapolanharjun, naapurissa ja miettinyt, tiesivätkö he linnavuoren historiaa. Jostain luin, että 1600-luvulla oli ollut tiedossa, että Rapolanharjulla oli vanhana aikana ollut linna. Koska sukulaiseni ovat muuttaneet Varsinais-Suomesta, he tuskin kuuluivat Rapolan linnanväkeen. Presidentti Svinhufvudin synnyinkoti on Rapolan linnavuoren juurella. Svinhufvudit ovat minun pikkuserkkujani sukulinjojen yhtyessä 1600-luvulla. Silloin rupesi syntymään ero niiden välillä, jotka hevosella ratsastavat ja jotka siivoavat talleja.  Jälkimmäisille ei tule kutsua Säätytalolle.

Ehkä jos ympyröisin sen vahvan asian juuri tuosta seudusta, eteläisestä Pirkanmaasta, miksi sitä nyt kutsutaan, on suomalainen teollisuus ja teollinen työväki.

Sitten, Karjala, josta äitini isän suku on lähtöisin, tuottaa nykyisin mielikuvia aina lähinnä sodasta ja evakkomatkoista. Eiväthän ne vääriä mielikuvia olekaan, mutta olisi kiva olla jotain muuta. Sotia ennen oli ja eli hurmahenkinen karelianismi. Sille ei myöskään löytynyt katetta todellisesta maailmasta. Olof Enckellin kirja ”Rajan vartio” kertoo siitä, mitä elämä oli noilla alueilla käytännössä 1938. Ämpärillinen kylmää vettä naamalle oli se, kuinka primitiivinen tuo rajaseutu oli, eikä siellä edes tunnettu Suomen lippua. Karhun kaatajalle oli epäselvää, missä maassa hän asui.

Itäisimmät pisteet ovatkin Tšoppilankylässä Suurmäessä. Suuri Mägi sijaitsi kolme kilometriä vanhalta rajalta Venäjälle. Rajantakainen Karjala oli vanhastaan ollut primitiivisempää kuin rajan Suomeen kuulunut puoli. Karelianismi oli outoa hihhulointia, missä nähtiin risukarhissakin jotain ylevän kalevalaista.

Vanha matkaristi Aunuksessa, ehkä 1600-luvulta.

Perinteinen viisseinäinen talo Aunuksessa

Onneksi karjalaisuutta on muuallakin kuin sodassa, evakkotiellä tai kurjuudessa. Sitä on ruokaperinne, karjalaiset tavat, ortodoksinen uskonto ja kieli, josta puhunkin seuraavaksi.

Mitä nämä ihmiset puhuivat kielenään? Brita Pedersdotter Bååt af Sonnäs puhui varmasti ruotsia. Itäisimmät sukulaisistani puhuivat livviä eli karjalaa. Osa puhui myös venäjää ja suomea. Kirkossahan kieli oli kirkkoslaavia ja kauppaa käytiin venäläisten kanssa. En tiedä, kumpi oli tärkeämpi. Minusta aika osuva kuvaus, vaikka ihan eri paikasta, oli elokuva ”Raja 1918”, missä rajan ihmiset puhuivat sekaisin suomea ja venäjää ja kulkivat rajan yli ja kävivät kauppaa.

Sitten, tiedän, että tietysti on puhuttu suomea. Myöhempinä aikoina on puhuttu englantiakin, kun on muutettu Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.

Kun paikat ovat tiedossa, niin niillä pitää tietysti vierailla. Karjalassa minulta puuttuu selkeästi kylät Ulahto, Suuri Mägi ja Käsnäselkä. Suurmäessä eläneen sukulaisen nimi oli Kasjan, joten siitä tuli Kasjanov eli Käsnänen. Onkohan Käsnäselänkin takana joku Kasjanov. Sen lisäksi minulla on muissa kaupungeissa syntyneitä sukulaisia asunut Petroskoissa, jossa en ole vielä käynyt, mutta joka pitää lisätä sankolistalle.

On, tietysti, muitakin paikkoja, joissa voisi käydä. Äitini kasvattisuvulla oli aikoinaan paikka Kuopion Kelloniemessä. Kävin siellä pikkulapsena.Pojat tyrkkäsivät minut alas laiturilta. Sanoin niille, etten tule tänne kyllä viiteenkymmeneen vuoteen. Kohta rupeaa olemaan 50 vuotta täynnä. Se on, tietääkseni, nykyään osa öljysatamaa.

Isoisänkin tarkka syntymäpaikka Tampereella on arvoitus, suku muutti niinä vuosina Amurin työläiskorttelista Rantaperkiöön. Arvaus on, tietysti, että kun on vauva tuloillaan, niin silloin muutetaan pois työläiskorttelista, jossa oli levoton elämä.

Kolme nykyistä valtiota ja useita kieliä, joillekin se valtio oli epäselvä, joillekin kieli vaihteli sen mukaan, mitä missäkin joutui käyttämään. Minun on kyllä ihan mahdotonta olla ennakkoluuloinen toisesta kulttuuritaustasta tulevia kohtaan. Sehän osoittaisi täyttä historiattomuutta.

Perhonjoki syvenee, amazing Kyyjärvi

Heräsin huoneen hintaan kuuluvalle aamupalalle. Siellä oli mies, joka jututti huoltamon omistajaa ja arveli, että tämä olisi keskustalainen. Tämä ei sanonut mitään, mutta sanoi persujen olevan eniten vaaleissa saanut puolue Kaustisilla, mutta kukaan ei myönnä niitä äänestäneensä. Tähän mies sanoi, että hän tiesi kaverin, joka vuodesta toiseen puhui vaaleissa vain siitä, kuinka hänellä oli neljä lasta ja rivarinpätkä ja kun hän jauhoi sitä vaalista toiseen, niin lopulta hänet valittiin. ”Ihmiset ovat tyhmiä”.

Minulla ei ollut kiirettä. Niin sanottu bussiasema oli paikallisen Tebbarin hähnyinen takapiha tien toisella puolella. Huomasin, että kunnantalo oli rakennettu sävy sävyyn kirkon kanssa, mutta jokin ei kuitenkaan stemmannut.

Kirkko on kuin konsertti, mutta kaupungintalo on kuin meteliä.

Vihdoin tuli iltapäivällä bussi, joka meni ensimmäiseksi Veteliin. Olisin voinut mennä vaikka sinne ehkä jo etukäteen, mutta kun ostin lipun ennakkoon. Näissä vakiovuoroissa ei ole vessaa, vaikka kulkevat huomattavan matkan Kokkolasta Jyväskylään saakka.

Veteli on kaiken jo sanomani lisäksi paikka, jossa Yrjö Kokko on vaikuttanut. Niitä paikkakuntia on monta, enkä ehkä ihan jokaista tiedäkään.

Vetelissä kuitenkin huomioni kiinnittyi vanhaan taloon.

Taloissa tuskin on mitään, mitä rakastan enemmän kuin pikkuruisia tornihuoneita.

Huomioni kuitenkin kiinnittyi kylttiin talon päädyssä.

Keväällä tulevat kaikki roskat esille. Tämä on ihan ehtaa Fingerporia. Minua kiinnostaa, miten tuollainen kyltti on säilynyt Valvontakomission ajan ja suomettuneisuuden ajan. Minusta Suomi ei ollut suomettunut kuin pinnalta, siitä puhuttiin ”ulkopoliittisena liturgiana”.

Suojeluskunnat kiellettiin fašistisena järjestönä Pariisin rauhansopimuksessa. Suomi protestoi rauhansopimusta julkaisemalla aiheesta propagandapostimerkin, jonka aiheena oli taulu ”Ilmarinen kyntää kyisen pellon”.  Suomen valtio oli sitoutunut Saksan sodanjohdon tavoitteisiin, tuhoamissotaan. Samaa tuhoamissotaa oli aikoinaan tsaari Pietari harrastanut juuri näillä alueilla. Moni katseli kaihoten kaikkoavia Saksan laivoja, joista sotavankeja heiteltiin mereen.

Suojeluskuntamerkki suoraan uhmaa Pariisin rauhansopimusta, jonka Suomen valtio sitten heitti roskakoriin Neuvostoliiton tultua lakkautetuksi. Suomi ei kynnä kyistä peltoa, Suomi muuttuu itse kyyn pesäksi.

Aina saa kuitenkin vastaukset kysymyksiinsä kysymällä kirjastosta. Vetelin kunnankirjasto kertoo: ”Suojeluskunnat toimivat 1918-1944 ja Vetelissä tämä Suojala-talo toimi tuona aikana tässä tarkoituksessa. Kun suojeluskunnat lakkautettiin, niin merkkikin poistettiin, mutta on jälkeenpäin laitettu takaisin merkiksi talon historiasta. Sotien jälkeen talo on toiminut kouluna ja harrastustilana.”

Bussi jatkoi Perhoon, jossa huomasin joen olevan ääriään myöten täynnä ja jo vähän tulvivan. Mitä ylemmäksi Perhonjokea mennään, sitä mielenkiintoisemmalta näyttää. Täällä on Salamajärven kansallispuisto ja Salamanperän luonnonpuisto. Haluan palata tänne vielä uudestaan.

Maasto muuttuu kumpuilevaksi lähestyttäessä Suomenselkää ja maakunta vaihtuu Keski-Suomeksi. Ensimmäinen kunta siellä on Kyyjärvi. Se on niitä paikkakuntia, joista perheen kanssa ajoin ohi joskus 1976. Silloin se näytti ankealta ja ränsistyneeltä tienvarsipaikkakunnalta. Jäin siellä bussista.

Huoltoaseman takana oli geokätkö ja löysin sen ja niinpä Kyyjärvi oli uusin kunta geokätkökartallani, 290. kaiken lisäksi. Melkein tuntui kylän keskusraitti tutulta, ehkäpä tie kulki ennen sitä kautta. Joka tapauksessa, se oli mahdottoman ankean ja rapistuneen näköinen, vähän kuin Hankasalmen asema. Kyyjärvellä oli kuitenkin komea kirkko ja menin sinne.

Kirkolla oli väkeä, mutta aurinko paistoi vasten silmiä ja sokaisi minua. Ajattelin, että täälläkin on kirkolla väkeä pihatalkoissa. Oli ollut kuuma päivä ja olin riisunut hupparini. Menin kirkkoon sisälle, kun olen ryhmässä ”Suomen kirkot kuvina” ja kehotetaan ottamaan kuvia kirkon sisältä. Miksi en siis menisi kirkkoon ottamaan kuvia. Siellä olikin palvelus. Vähän erilainen palvelus kuin tavallisesti, täällähän veisataan Siionin virsiä. Täällä on paljon lapsia ja ne katsovat minua. Itse asiassa, minun paidassani lukee ”Kiitos 1974-2017 Setojemme veteraanit”. Minulla on korvikset, lestadiolaiset eivät salli korvakoruja. Poistun kirkosta ennen kuin minut tuomitaan helvettiin. Ulkopuolella on ihmisiä, joista yksi jutteleekin minun kanssani, muuten näen vain jäykkäkatseisia naisia, joilla kenelläkään ei ole meikkiä eikä korvakoruja sekä lapsia. Kirkon toiselta puolelta löytyy kätkö.

Ystävälliselle naiselle kerron olevani turisti ja että kuulun facebook-ryhmään, jossa otetaan kuvia kirkoista. Se on parempi kuin että kertoo olevansa geokätköilijä. Nainen harmittelee, ettei Kyyjärvellä ole mahdollisuutta yöpyä.

Pikkutyttö katsoo minua vakavalla naamalla. Lapsetkin osaavat tuon kivettyneen katseen. Tämä on Syvä Joki. Tai no, ehkäpä lapset ovat uteliaita.

Kyyjärvellä on huoltoasema, joka on ankea niin kuin paikkakunta yleensäkin.  Toisella puolen risteystä on hiljainen kauppakeskus Paletti, suurin osa sen liikkeistä on sulkeutunut päivältä.

Tilaan makkaraperuna-annoksen. Annos on kauhea. Oli annokset kauheita tai ihania, olen oppinut, että ravintoloissa on annoksissa sellainen koko, että ”normaali” sopii silloin, kun olen nälkäinen ja ”pieni” normaaliin nälkään. Painan 165 kg erittäin vaikean aineenvaihduntasairauden ansiosta eikä suinkaan sen takia, että söisin paljon. Pikemminkin, tapanani on syödä vähän. Se ei tee hyvää aineenvaihdunnalleni. Toisaalta, mitä väliä, aineenvaihduntani tulee nykyään purkista, pillereinä.

Siellä oli pikkuinen poika, joka riemastui ihan valtavasti, kun paikalle tuli moottoripyörä.
Jostain syystä, kun motoristi lähti pois, pikkupoika huusi perään: ”Jänishousu!” ja kikatti.

Myöhemmin tuli paikalle nuorisoa. Yksi teinityttö sanoi, ”mun isäkä on töissä kirkossa! Joka päivä samaa” ja hän piti sellaista kimeää, pulisevaa ääntä.
Tietääköhän isät, mitä heidän tyttärensä puhuvat heidän työpaikoistaan. Minä olenkin miettinyt, että mahtaa papin työ olla vaikeaa. Ihan noin vaikeaksi en kuvitellut. Minua kiinnosti kirkolliset hommat, mutta en minä uskonut yhtään, enkä voinut valehdella, että uskon. Yritin uskoa, mutta mitä enemmän yritin, sitä vähemmän uskoin. Sitä paitsi, en oikein tykkää olla ihmisten keskellä, mutta jostain syystä, ihmiset kyllä pitävät minusta.

Minun oli aika jatkaa matkaani. Bussi kierteli Kyyjärven kylää, eikä se kaikkialla ollut yhtä rapistunut kuin keskustassa ja siellä oli jopa majatalokin. Illan hämärtyessä yöksi vielä Karstulan kautta. Palaan Karstulaan geokätköilemään, mutta enpä ole sielläkään ollut kuin 1976 ja pelkästään ajanut alueen läpi. Jyväskylässä oli pieni pysähdys puolilta öin. Täyttelin juomapulloani käsisuihkulla ja onnistuin kastelemaan vaatteeni.

Aamulla viideltä olin Helsingin Kampissa. Hoipuin toisen kerroksen vessaan, mutta oli suljettu vielä. Sadismia. Jouduin maksamaan itseni bussiaseman vessaan ja pois tullessani käänsin lukon niin, että WC:n ovi pysyi auki. Isoisäni protestoi WC-maksua, että ensin joutuu maksamaan juomisesta ja sitten vielä kusemisesta.

Katselin sitä, kuinka ihmiset eivät snaijanneet, että ovi oli auki ja kuinka alaikäiset tytöt halailivat yläikäistä poikaa, joka protestoi sitä vastaan sanoen, että te voitte hankkia minulle vaikeuksia tämän takia.

Minä lähdin kaupungille ja rautatieasemalle. Lokit mellastivat jätteiden joukossa. Exäni kertoi kaveristaan, joka sanoi, että tulevaisuudessa lokit ovat kuolleet sukupuuttoon ja kaduilla on ihmisiä, jotka heiluttelevat valkoisia muovipusseja keppien nenässä niin että ne näyttävät lokeilta ja niitä kutsutaan lokittajiksi.

Asemalla eräs koditon istuutui viereeni ja siihen tuli sitten kaveri, joka halusi tarjota meille kumpaisellekin kahavit. Kieltäydyin jo pelkästään sen takia, etten juo kahavia. Tuumailin, luulikohan se, että minäkin olen asunnoton. Minun geohupparini on kyllä repeytynyt riekaleiksi, koskapa on vaikea löytää sopivaa kokoa, niin vaatteet kulutetaan siihen pisteeseen, että ne hajoavat kappaleiksi.

Siirryin Karjaan asemalle ja sitten kotiin Hankoon.

 

Syvällä Perhonjoella

Sain itseäni niskasta kiinni ja aikaisempaan junabussiin. Jumnabussissa oli kahdet rattaat, seitsemän polkupyörää ja lattialla istuskeli kaljoittelemassa porukkaa, joka kävi keskustelua aiheesta ”miksi puukotit minua”. Intercity saa häthätää neljä pyörää sisäänsä eikä pendolino yhtään, joten pyöriä oli todella paljon. Se johtuu siitä, että Raasun eli siis Raaseporin kaupungin julkinen liikenne on ihan olematon ilman sanottua kiskobussia ja jos siellä aikoo selvitä vaikka Karjaalla, niin polkupyörä on paras asiointiväline.

Vaihtoaika oli silti lyhyt Helsingin junaan. Karjaan asema on suunniteltu niin, että joka paikkaan on maksimaalisen pitkä kävelymatka.

Vietin aikaa Oodissa, minkä sulkeuduttua menin rautatieasemalle, jossa kuuntelin pietarilaisen Irinan terveyshuolia. Samaan aikaan huomaan Turkkusesta tulevan junan olevan 20 minuuttia myöhässä. Se on se juna, jolla tavallisesti tulen Rovaniemen yöjunalle. Nyt olisin hermostuneena siellä, myöhästelevässä junassa.

Kun menin junaan ja sen päivävaunuun, etsin käsiini konduktöörin ja varasin itselleni petipaikan makuuvaunusta. Se on aina oikea ratkaisu yöjunassa, mikäli aikoo Pohjanmaalla vähänkään etemmälle ja omaa saman pituuden 175 cm kuin minä tai alle, jolloin ei tule mahtumisongelmaa pituussuunnassa.

Niinpä heräsin skarppina Kokkolassa. Nopeasti kävelin linja-autoasemalle, jota oli ankeutettu niin, ettei mitään penkkejä ollut ulkona missään. Tätä on ”vähemmän houkutteleva Suomi”.

Onnibusin kyydillä pääsin Perhoon. Onnibus oli jopa pari minuuttia etuajassa, mikä oli hyvä, sillä minulla oli aikaa Perhon operaatiolle vain 45 minuuttia.  Kävelin rivakasti noin 700 metriä kirkolle ja rupesin etsimään geokätköä, mikä onneksi paikallistui suhteellisen nopeasti, joten Perho uudeksi kunnaksi geokätkökartalleni.  Aikaisesta aamusta huolimatta kirkkomaalla oli liikettä, ilmeisesti jotain talkoolaisia.

Perhon kirkko

Kirjailija Tuulia Matilainen on varttunut Perhossa ja on ylpeä perholainen. Kuulemma hän muutti vauvaiällä Perhoon. Minä olen muuttanut vauvaiällä ja varttunut toisessa kaupungissa (Kuopio) kuin synnyin (Tampere). Siltikin olen ollut enemmän tampesterilainen kuin kuopiolainen, vaikken edes pidä Tampereesta.

Perhossa on joki ja täällä on taisteltu Suomen sodassa ja Runeberg kirjoitti runoja Perhosta, jotka eivät lainkaan pitäneet paikkansa.   Kannattaa käydä paikan päällä, oli minun ensimmäinen kertani Perhossa. Tulen vielä kulkemaan tätä kautta pois, jolloin enemmänkin juttua kunnasta.

Olin siis ajoissa bussipysäkillä, mutta bussia ei kuulu. Se on 20 minuuttia myöhässä. Jos olisin tiennyt sen, niin ei olisi ollut kiire laisinkaan. Mutta myös tullessa bussi olisi voinut olla sen 20 minuuttia myöhässä ja minulla olisi ollut tulenpalavampi kiire siellä. Onnibus on kyllä yleensä aika luotettava aikataulujen kanssa, muut eivät niinkään. En, muuten, pidä suomalaisia lainkaan täsmällisinä ihmisinä.

Vetelissä on kiinnostavaa luontoa paljon. Tämä on metsäpeuran aluetta ja laajat nevat levittäytyvät paikoitellen tien varressa. Jään pois lähellä keskustaa, mistä on reilu kilometrin kävelymatka kätkölle, joka on taas kirkolla. Olen oikein huono kävelemään, sillä poden jalkakipua, mitä lääkäri ei osaa hoitaa eikä tunnistaa. Se on ilmeisesti fibromyalgiakipua.
Tie halkoo maisemaa suorana, kuovit huutelevat. Laaksossa, syvällä, virtaa Perhonjoki.

Sattumoisin kaksi viime vuosikymmenten vihattua, keskustalaista pääministeriä on syntynyt Vetelissä. Herää kysymys, missä meni pieleen. Ehkä näissä maisemissa ei ollut pojille tarpeeksi virikkeitä, piti sitten lähteä pahan tekoon politiikkaan.

Myös Vetelin kirkolla oli menossa talkoot hautausmaalla. Kirkolla on raivaajapatsas. Niitä valkoinen Suomi pystytteli isänmaallisessa innossa ja tietysti, ihan aiheesta pystyttelikin.

Raivaajapatsaalta löytyy geokätkö ja niinpä Veteli uudeksi kunnaksi omalle kätkökartalleni.

Kirkolta palaan kylälle, vaikka tekisi mieli viettää aikaa katsellen Perhonjoen kuohuja sillalta. Sen sijaan kuljen matkaa hiljaa, pysähdellen tämän tästä huilaamaan. Lääkäri on minulle kyllä suositellut kävelemistä.

Olin Vetelissä viimeksi talvella 1990-luvun alkupuoliskolla. Silloin olin myös Kaustisilla viimeksi.

Bussi menee taidekartanon ohitse ja tulee Kaustisille, missä tietysti taidetta on enemmänkin. En minä ihan Kaustisille asti lähtisi katsomaan Santtu Karhu & Talvisobien esiintymistä. Santtu Karhu & Talvisovat ovat olleet monena vuonna vakio-ohjelmistoa siellä, mutta miksi mennä, tavatakseen muita, joita kiinnostaa hänen musiikkinsa. Pitäisi olla suurempi kirjo kuunneltavaa kuin yhden yhtyeen keikka. Ehkä festivaalien luonne selviää siitä, että siellä rällästetään enemmän kuin nuorison suosimissa tapahtumissa. Minä en ymmärrä tätä kulttuurin dokausaspektia laisinkaan. En ymmärrä myöskään sen taistolaisaspektia.

Kaustisilla on minulla yöpaikka Nesteen huoltoasemalla. Siellä on myös geokätkö ryhmässä lähekkäin kasvavia kuusia. Vaan on niin, etten kätköä löydä. Edellisestä logeista selviää, että melko pihkainen on sieltä palattuaan. Minä en ollut pihkassa, vaan käsivarteni olivat ihan mustat, jostain pölystä. Lunastan huoneen ja pesen mustan lian pois. Uusi yritys levänneenä ei tuo tulosta. Niinpä rahjustan kirkolle, missä on toinen geokätkö. Se löytyy paljon helpommin. Istuskelen ja kuuntelen peipon laulamista, kun tulee Kaustinen kätkökartalleni.
Peipoista ei ikinä tule otettua kuvia, kun se on niin yleinen. Peippokoiras on kuitenkin juhlapukuisena huomattavan näyttävä.

Myös Kaustisilla oli kirkolla väkeä touhuamassa hautausmaalla. Siitä huolimatta, sain istuskella kätkön lähellä ihan rauhassa.
Kaustisten kirkko

Kaustinen on mainitsemistani paikkakunnista elinvoimaisin. Se myös tietää sitä, että vanha on joutunut antamaan tilaa uudelle. Olen yllättynyt saadessani selville, ettei kansanmusiikki ole mikään päälleliimattu juttu, vaan että Kaustisilla on pitkälle ulottuva pelimanniperinne ja täältä on tullut useita kuuluisia kansanmuusikkoja.

Palaan huoltoasemalle. Olen kävellyt neljä-viisi -kilometriä, mikä minun mittapuullani on liikaa, mutta kun en voinut jättää Kaustisten kätkön etsimistä seuraavaan päivään.
Otan tirsat ja herään illalla. Yllättävän hiljaista on Kaustisilla yöllä.

Suomen karuin vaalijuliste?

Etten vaan erehtyisi ostamaan

Aamujunalla Seinäjoelle ja vaihto junabussiin. Vaasaan menee ihan oikeita juniakin, mutta jostain syystä jotkut vuorot on korvattu busseilla. Valitettavasti en saanut alennuslippua ja mietin, että ehkä olisi ollut kannattavampaa nukkua yö Seinäjoen Omenahotellissa kuin Tampereella hostellissa. Täällä päin Pohjanmaata on pula kunnon huokeasta hostellista.
Tulee tämäkin tie ajettua. Se kulki Napuen ohi ja se on suuri taistelupaikka, joka on mainittu Isoviha-dokumenttifilmissä.  Pietari I, jota kieltäydyn kutsumasta Suureksi, tai no, olihan hän pitkä ja roteva, suoritti kansanmurhan Pohjanmaalla ja sillä oli kauaskantoiset seuraamukset esimerkiksi ryssävihan syntymiselle nimenomaan Pohjanmaalle. Minä voin kuvitella monen eteläisen Suomen ja itä-Suomen asukkaan toimineen ryssänrenkeinä sodassa aiheuttaen sen, että pohjalaisia raastettiin orjuuteen Venäjälle tai tapettiin. Jos harppaan suoraan siihen, että tulin Vaasaan ja kuvautin siellä itseni Vapaudenpatsaan kanssa.

Niin mainitsemani dokumenttifilmin idea oli, että ”Vapaussota” johtui pohjalaisten venäläisiä kohtaan tuntemasta traumasta ja sitä hyödynnettiin ja lietsottiin propagandassa. Juuri talonpojat sieltä, missä suurimmat tuhot olivat olleet isovihan aikana olivat innokkaimpia riisumaan venäläisiä aseista.

Palatakseni siihen, miksi kuvautin itseni patsaan kanssa, on sellaisia virtuaalisia geokätköjä, joissa ei ole lootaa, vaan pitää ottaa itsestään tai jostain omistamastaan kuva kohteen kanssa ja nyt on menossa sellaiset viikot, että kun saa tietyn määrän pisteitä hyviksi arvostelluista kätköistä saa itselleen matkamuiston, joka on sellainen digitaalinen prenikka geokätköilysivustolla. Toisin sanoen, palkinto ei ole kummoinen, mutta johtaa se tutustumaan sellaisiinkin kohteisiin kuin Vaasan torin Vapaudenpatsas. Tietysti haluan protestoida mokomaa rumilusta pitämällä päässä vielä ”Novittu”-pipoa.

Noin muuten, minulla on taas valitettavan vähän aikaa olla Vaasassa. Vaasa on kuin Hanko, siellä on samanlainen vesitorni kuin Hangossa oli ennen kuin puna-armeija sen purki, siellä on Rewellin-keskus, kun taas Hangon sikapuolen näkyvin rakennus on Rewellin suunnittelema ja siellä on Pitkäkatu, niin kuin Hangossa, mutta Hangon katu on Långgatan, kun taas Vaasan katu on Storlånggatan, koska Pohjanmaalla kaikki on suurempaa.

Tällä kertaa minulla ei ole kuitenkaan aikaa istuskella Loftetissa, jossa kummittelee. Minä en ole kyllä nähnyt kummitusta siellä. Ei ne näyttäydy minulle. Minulla on tuonpuoleisessa sen verran porukkaa, että ne nappaavat kummitusta olkapäästä kiinni, jos tämä on menossa pelottelemaan minua. Vaasassa kummittelee kahvilassa, Hangossa kummittelee ravintolassa.
Kummassakin kaupungissa kummitteluja on vähän joka paikassa. Aavedata on tehnyt Loftetista tutkimuksen.

Mutta minä en tullut Vaasaan Vaasan itsensä takia, vaan päästäkseni Laihialle, ja odottelin Matkakeskuksessa bussia ja pelkäsin, ettei se tule laisinkaan ja tulinko Vaasaan periaatteessa turhan takia, mutta se tuli 20 minuuttia myöhässä. Suomalaisia pidetään tarkkoina aikataulujen kanssa, mutta sehän ei pidä paikkansa todellisuudessa. Ei tarvitse muuta sanoa kuin ”VR”, niin kaikki tietävät, että aikataulut ovat Suomessa pahasti viitteellisiä. Bussifirma päätti, etten viipyisi Laihialla kauaa, etten vaan erehtyisi ostoksille. Minun nuoruudessani kerrottiin paljon laihialaisvitsejä, jotka eivät olleet oivaltavia, mutta sitten Susanna Koski ja vitsistä tuli todellisuutta. Susanna Kosken mainoksia näytettiin kaikkialla samoin kuin muiden kylmien ihmisten, mutta Koski on mainittu wikipediassa tunnettuna laihialaisena. Sama lähde mainitsee myös Toivo Kärjen olleen Laihialta. Toivo Kärki oli ensimmäinen minun sukulaiseni, jonka tiesin olleen julkkis, eikä hänkään mikään lähisukulainen ollut.

Jännästi monet eduskuntavaaliehdokkaat korostavat pohjalaisuuttaan parodiaan asti, mutta uusmaalaiset ehdokkaat eivät korosta uusmaalaisuuttaan. On minulla eräs sukuhaara, joka päättyy Sipooseen. Mietin, että pitävätkö he ihmisiä tyhminä ja miltä se näyttää niistä, jotka ovat ulkopuolisia ja jotka tuntevat ne julkisuudesta.

Laihialla menen geokätkölle, joka on puistossa, joka on vielä lumen peitossa. Siksi en huomaa ojaa, vaan kävelen siihen. Onneksi se ei ollut syvä. Saan Laihian geokätkökartalle.
Poistuessani huomaan upean meijerirakennuksen.

Laihialla on säästetty vanhaa, mutta paikkakunta näyttää vireältä nuupahtaneen Kuortaneen jälkeen.

Laihialla on säästetty sikäli, ettei sinne tarvitse ollenkaan omaa tietä, vaan sama tie, mikä menee Vaasaan, on riittänyt myös Laihialle.
Bussi tuleekin ihan samalla, joten pääsen takaisin Vaasaan, missä on bussi Tampereelle. Säästän sillä joitain euroja junaan verrattuna ja jonkin verran ehkä aikaakin verrattuna siihen, mitä olin suunnitellut.

Bussi menee Kurikan kautta. Siellä on Koskenkorva ja Altian tehtaat. Aikoinaan Kossu rakennettiin vankityövoimalla. Kun vangit olivat lusimassa usein viinapäissä tehdyistä rötöksistä, niin keksittiin samalla ikiliikkuja: vangit tekevät viinatehtaita ja viinatehtaan tuotteet tuovat lisää vankityövoimaa.

Samaan syssyyn bussi meni myös Jalasjärven kautta, missä kuikuilin Yli-Rajalantien suuntaan. Elin 15 vuotta kimpassa Yli-Rajalan kanssa ja hän oli kova viinasten kuluttaja. Kerran sain häneltä veitsestä. Kun saa pohjalaiselta puukosta, niin on onnistunut herättämään tunteita. Häneen päti viisaus, mitä kirkkaampi valo, sitä syvempi varjo. Kun ihmiset tapaavat tällaisen ihmisen, niin ne tuppaavat korostamaan sitä varjoa. Kun on paljastuksia pedofiileista tai muista hirviöistä, ajattelen, että jospa näilläkin ihmisillä on persoonassa toinen puoli, joka on kultainen ja rakastettava.

Jalasjärveltä voisi kirjoittaa Jokipiin pellavasta, Juustoportista tai siitä, kuinka nukuin yön tanssilavalla, mutta olkoon. Saavuin Pirkanmaalle ja ensimmäinen näkemäni vaalimainos oli kommunistien. Ihan eri meno täällä. Radiosta tuli Tampereen murre, joka on kyllä ihan rumin ja ärsyttävin murre Suomessa. Minun mummoni puhui sitä, ”syäs tyynemmäks!”, ”äs tössötä ny!” ja ”tattis” ja minun oli vaikea olla nauramatta.

Bussi tuli linja-autoasemalle ja olin väsynyt, enkä mennyt ruokakauppaan. Aamulla sitten söin hostelliaamiaisen, mikä ei kovin hyvä ollut, mutta oli se halvempi kuin Eurohostellin perin runsas aamupalabuffet.

Yritin saada lippua junaan, mutta VR:n sovellus ei toiminut, joten ostin sen junasta. Onneksi muillakaan se ei ollut toiminut, joten lippu maksoi saman kuin mitä se oli maksanut sovelluksesta. Otin sen Karjaalle asti, kun ajattelin, että Hangon junan voin maksaa käteisellä, mutta sepä ei huolinutkaan minun rahojani. Hyvinpä menee hommat VR:llä. No, junat olivat kuitenkin ajoissa tällä kertaa.