All Posts By

Stacy Siivonen

Kun Porvoo räjähtää, hostellimatkalla Porvoossa

Yhteistyö Suomen hostellijärjestön kanssa.

Porvooseen oli tarkoitus mennä geokätköilemään, suorittamaan geokohde geokohdepäivänä, siitä saa erityisen virtuaalisen matkamuiston omiin tietoihinsa. Geokohteessa ei ole kätköpurkkia, vaan pitää löytää vastaukset paikan päällä paikan geologiaa koskeviin kysymyksiin. Geokohteita on rajallisesti ja Porvoossa on esimerkiksi Linnamäki vanhan kaupungin kupeessa. Nyt kuitenkin aiemmin olin jo tehnyt geokohteen muualla ja riittäisi että loggaisin sen nettiin tuona viikonloppuna. Sitten tajusin, että Suomen 40. suosituimman kätkön joukosta joitain on Porvoossa ja sen lisäksi Porvoo geotour, josta saa virtuaalisen matkamuiston ja joka minulla oli jäänyt kesken. Minun suunnitelma ihan räjähti, että on loputtomasti kohteita yhdessä kaupungissa, enkä ikinä suoriudu tästä.

Minulla oli mukana maastopyörä ja täyteen pakattu rinkka. Porvoon liikenne ottaa kyytiin fillarin, jos saa etukäteen asia sovittua. Käytännössä asia sujui hyvin. Minä olen aiemmin hujauttanut polkupyörällä Porvooseen Helsingistä ja takaisin, mutta ei ole aikaa sellaiseen ja minulla oli täysi rinkka.

Paikan päälle tultaessa tajusin kellon olevan niin vähän, että voisin suoraan hujauttaa Porvoo hostellille ja kysyä, voisinko jättää rinkan. Kun rinkka jäi sinne, saatoin viettää joitain tunteja kaupungilla ennen kuin minun tarvitsi kirjautua.

Heti hostellin pihassa on geokätkö, Alva Forsiuksen patsas. Tehtävänä oli ottaa kuva naamasta tai omistamastaan esineestään eli käsi-GPS:stä ja liittää se logiin. Minä otin kuvan molemmista.

Minä, GPS ja Alva Forsius

Suomen suosituimpiin kuuluva kätkö? Johan Ludvig sarvipää.

Alva Forsius on minun 10. pikkuserkku tai jotain ja hän perusti synnytyssairaalan Porvooseen ja häntä huolestutti vastasyntyneiden epähygieeniset olot. Tämä rakennus on nyt hostellina. Kysyin, kummitteleeko siellä. Ei kummitellut. Olen kerran ollut hostellissa ja kerran hotellissa, jossa kummitteli, mutta ei kummitellut minulle.

Mutta siis, kätkökierros kaupungilla. Olin jotenkin unelias aamusta ja ilma oli sellainen, että taivaan akkunat saattaisivat aueta. Kävin suorittamassa pari Porvoo geotourin kätköä vanhan Porvoon liepeillä. Eräs näistä oli leikkikentällä. En pidä leikkikentällä olevista kätköistä, ei kai niitä enää kätkötarkastajat hyväksykään. Lapset etsivät kyllä nopeasti purkin käsiinsä (ja hävittävät sen). Tämä oli kyllä paikallaan.

Toisen kätkön vihjeenä oli kaupungin tiedotuspiste Kompassi ihan keskellä kaupunkia. Olipas jännä, että geokätkötieto on esillä ihan keskellä kaupunkia!

Olikin jo aika palata hostellille. Sitä paitsi, rupesi satamaan. Huomasin, että hostellin vieressä oli uimahalli. Haapavedellä minua jäi harmittamaan se, etten ollut käyttänyt hyväkseni tarjousta käydä uimahallissa. Nyt minulla oli mukana uimapuku.

Pääsin hostelliin sisälle, se avautui kello 16 ja polkupyörä pääsi kanssa. Minulle on tärkeää, että polkupyörä on lukkojen takana sisätiloissa. Dream Hostelissa se on onnistunut, mutta Cheap Sleepissä fillari oli ulkona ja siitä oli viety lamppu.


Olin aika väsynyt. Se johtui ehkä matalapaineesta tai siitä, että olin lähtenyt kotoa Hangosta liian aikaisin. Kuitenkin kolme kätköä oli enemmän kuin mitä olin suunnitellut tälle päivälle. Seuraavalle aamulle luvattiin 11,6 millimetriä sadetta. Hostellin emäntä suositteli minulle uimahallia sadepäiväksi.

Sain hyvin nukuttua ja seuraavana päivänä olin jo reippaampi. Helsinki testbed näytti rajujen kuurosadealueiden vyöryvän pitkin Uudenmaan rannikkoa kuin keilapallot. Jotenkin ne kuitenkin ohittivat Porvoon.

Ajattelin, että ehkä yksi geokätkö. Suomen parhaimpiin kuuluvia Siikapaaden kätköjä, noin kolme kilometriä hostellilta, loput päivästä vaatteiden kuivattelua. Saavuin pelipaikalle kuitenkin kastumatta.
Siikapaasi

Seuraava kätkö oli taas osa geotouria ja vanhassa Porvoossa. Siikapaadelta etenin sinne ihan suuntavaiston johdattelemalla. Porvoon kirkolla oli turakaisia kuvaamassa kirkkoa. Tiedot loppupisteelle löytyivät täältä. Purnukka oli ihan lähellä sivukujalla.

Nyt pääsin myös Linnamäelle, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Etenin pisteelle, jossa piti tarkkailla maastoa ja tehdä siitä huomioita. Otin paikalta myös kuvan.


Albert Edelfelt oli maalannut paikalla myös taulun. Hänen voidaan sanoa suorittaneen geokohteen. Itse Linnavuori oli kuin miniatyyriversio Rapolanharjusta. Sen lisäksi olen ollut Vartiokylän linnavuorella Helsingissä.

Jotain epämääräisiä viittoja olin nähnyt, kuinka täältä alas ja viitat osoittivat Kankurinkujalle. Se oli sellainen kivipuutarha, eli mukulakivet olivat pääkallon kokoisia. Olin ihan lukkojarrutuksella, ja siltikään fillari ei pysähtynyt, vaan luisteli alaspäin. Takapyörä rupesi tuntumaan kevyeltä ja oli OTB lähellä. Sitten joku vetäisee cyclocrossarilla tyynesti ohi. Hostellissa kun kerroin sen, niin sanottiin, että taatusti oli joku paikallinen. Kivet olivat liukkaita!

Saavuin kuitenkin Maarin entiselle uimalalle joen rantaan ja sen lähellä piti arvioida geokohdetta varten maan kohoaminen 800 vuodessa. Olen pohtinut, ettei maan kohoaminen voi olla mitenkään lineaarista, koska luonnossa ei mikään ole. Siihen ei taida olla mitään lauseketta, kun se mitataan suhteessa meren pintaan ja se taas vaihtelee sen mukaan, onko jäätiköt vaiko koillisväylä avoimena.

Sieltä menin Valtiopäivätriptyykille, joka oli jälleen virtuaalikätkö. Sillä on haluttu muistaa Porvoon valtiopäiviä. Taidetehtaan jälkeen oli vielä pari kätköä, jolloin olin saanut Porvoo geotourin valmiiksi. Pyöräilin hostellille.

Minä ja valtiopäivätriptyykki ja minun käsi-GPS:äni.


Oikeasti olen nähnyt Porvoota aika paljon. Silloin, kun Porvoossa oli geokätköilyn Megaevent Taidetehtaalla ja oli kaunista, lämmintä ja aurinkoista ja Porvoo Geotour oli uusi, minulla ei ollut polkupyörää mukana, vaan käytin aikani georisteilyillä Porvoon saaristossa.

Nyt siis uimahalliin. Tästä on tulossa triathlon, kun on pyöräily, geokätköily ja uinti. No, geotourin kätköt eivät vaadi paljon urheilemista. Uimahallissa oli peräti neljä eri puolta. Minä valitsin keltaisen puolen. Se taisi olla se puoli, missä oli liukkaat lattiat. Porvoo on kuin Mäkelänrinteen uintikeskus, mutta ei ihan yhtä hieno. Allas on vain 25 metriä: neljä kierrosta, ennen kuin on edes sata metriä kasassa. Kylmävesiallas on sellainen pikkuinen kaivo.

Yksi rasakka kuuro oli kuulemma tapahtunut sillä välin kuin minä olin saunan lämmössä.  Uimahalli on käytännössä paikka, jonka kahviossa voi syödä. Hostellin vieressä ei juuri satu olemaan mitään ruokakauppaa. Minulla toimii tämä syötävien logistiikka huonosti reissussa ja useimmiten niin, että olen nälkäinen hostellilla.

Nukuin taas yön kuin tukki. Paikka oli hiljainen. Ainoastaan sade ropisee kattoon silloin tällöin. Aamulla liikenteeseen ja pyörä taas Porvoon Liikenteen bussiin. Olen Helsingissä ja taiteilija Sira Moksi tunnistaa minut. Kun piirtelee niin monet kasvot, niin muistaa ihmiset helposti ulkonäöltä.

Vaikka Porvooseen mennessä suunnitelmat tuntuivat ihan räjähtävän niin ettei kerkiä mitään tekemään, niin kuitenkin parilla yöpymisellä pystyy näkemään paljon geokätköjä ja muutakin. Parhaimmat mässypaikat ja pahimmat gentrifikoijat olivat sulkeutuneet jo tältä sesongilta. Jäi sinne vielä yli 300 geokätköä tuleville reissuille.

Aamulla ei ikinä tiedä, miten kivaa on illalla

Kiikarissa olivat Toholampi ja Lestijärvi, kunnat, joissa en ollut aikaisemmin edes käynyt, saati geokätköillyt ja sitä varten piti hakeutua Kannukseen yöjunalla. Jo siirtymällä Hangosta Helsinkiin Pendolinossa kävi niin, että kun siellä oli tyhjänä oleva huone lasten rattaille, ilmeisesti, niin Kirkkonummella pois jäänyt mies käytti sitä vessana. Uskomatonta sikailua. Junassa kuitenkin oli toimivakin vessa.

Junassa makuuvaunussa nukuin vähän levottomasti ja väli Helsingistä Keski-Pohjanmaalle on kuitenkin jotenkin minimiväli, mille kehtaa makuupaikan ottaa. Käytännössä saa rapiat viisi tuntia unta, minkä jälkeen minä en ainakaan ole ihan freesi, mutta toimintakykyinen kylläkin.

Saavun Kannukseen ja rautatieaseman odotustila on lukittu. Odotan sitten siinä aseman edessä sateelta suojassa, mutta en tuulelta, joka on pureva, kylmä ja kauhea. Minä hankolaisena en usein valita kovasta enkä kylmästä tuulesta ja tiedän, että sadeasu suojaa siltä, mutta nyt oli kylmä, vaikka oli sadeasu, talvitakki, huppari ja T-paita. Minä harkitsin hetken jopa, että nyt käännyn takaisin kotiin seuraavalla junalla. Oli vielä pimeää ja lohdutonta ja satoi rankasti.

Kannuksen Matkahuollon kahvio. Jo on älyllistä, kun kaikki tietosanakirjat kerätty yhteen hyllyyn.

Lähellä oli kuitenkin linja-autoasema ja sen yhteydessä oleva kahvila avasi ovensa kyltin mukaan kello kahdeksan, mutta oikeasti kello seitsemän, joten pääsin lämpimään teekupin äärelle. Kuulemma rautatieaseman odotustilassa oli ollut ilkivaltaa, minkä takia se oli sitten suljettu.

Paikalliset ukot kokoontuivat sinne jauhamaan kakkaa toistensa kanssa, niin kuin Suomessa on tapana kaikkialla. Tammisaaressa sikäläinen kutsui sitä nimellä ”pappa-dagis”.

Bussi lähti Toholammille ja olin tyytyväinen, ettei minun tarvitse Kannukseen enää palata. Illalla ajattelin toisin, mutta aamulla en ollut vielä tietoinen siitä, että Kannuksen Hullujärvellä on maastopyöräreittejä. Ei sitä tiedä mitkään kartatkaan.

Sade oli heltiämään päin ja näin, että olipas poikkeuksellisen hehkuva ruska täällä. Toholammin keskusta oli miellyttävän lähellä Kannusta. Sen torialueella oli tykit ja esiintymislava nimeltä Lampin Suoja. Siellä oli aikoinaan sen niminen suojeluskuntatalo, mutta meni 1970-luvulle, ennen kuin se paloi. Mitähän ne puuhastelivat taloissaan, kun olen käsittänyt, että suojeluskuntatoiminta oli enemmän ulkoilmassa heilumista.

Suomi on kyllä ihan sairaan militaristinen maa

Tykeiltä löytyi geokätkö, joten Toholampi uudeksi geokätköillyksi kunnaksi minulle.

Sen jälkeen rupesin etsimään taksia, että pääsisin Lestijärvelle. Sinne kulkisi bussi iltapäivällä, mutta joutuisin jäämään sinne yöksi. Siellä ei ole kirkonkylällä mitään ilmeistä paikkaa, missä yöpyä. Saattaisin altistua kutsumattomalle sosiaalisuudelle. Toinen vaihtoehto olisi mennä metsään ja pystyttää teltta sinne. Sieltä pitäisi kuitenkin selvitä bussille ennen auringon nousua eli aamutoimet pitäisi hoitaa pimeässä, taskulampun valossa. Toinen vaihtoehto, iltapäivän bussi pois sieltä, enkä tiedä, selviänkö kotiin saman vuorokauden sisällä.

Joten siis taksi ja suunnitelma, että tulen iltapäivän bussilla pois ja sitten mietin, selviänkö kotiin saman vuorokauden sisällä vaiko ei.

Innokkaita sotimaan, kun lähtivät talvisotaan jo ennen kuin se oli syttynytkään, etteivät vain myöhästyisi. 

Lestijärvellä en ollut koskaan, ikinä käynyt. Taksikuski teki ehdotuksen, että pääsisin samalla rahalla takaisin, jos kätkön etsimisessä ei mene kauaa. Siksi valikoinkin helpon kätkön muistomerkiltä ja Lestijärvi uudeksi kunnaksi geokartalle. Se olikin kolmassadas, mutta kun Valtimo yhdistyy Nurmekseen, niin kätköiltyjä kuntia onkin minulla 299, siis ellen tee asialle jotain ennen tammikuuta.

Lestijärvikin on uhan alla, sillä väestökato on ollut poikkeuksellisen raju täällä.

Taksikuski oli oikein matkailuhenkinen ja kun hänellä oli aikaa, niin hän otti minusta vielä kuvan Lestijärven kotiseutumuseolla.

Kotiseutumuseolla järjestetään muikkumarkkinat ja se on muutenkin aktiivinen. Alun perin ajattelin yöpyä sen alueella, mikä oli huono ajatus, sillä se tarjoaa liian vähän suojaa katseilta.

Sen sijaan taksikuski pyöräytti rannan kautta ja siellä oli kota, mitä ei oltu merkitty karttaan. Siellä oli myös Discolandian purkutyömaa. Discolandiassa kävivät aikoinaan Juice Leskinen ja Dingo ja monet muut kuuluisuudet. Itse järvi oli kuin Halsuanjärvi, mutta suurempi. Kuulemma paikallinen lääkäri, joka oli geokätköilijä, oli kuollut hukkumalla siihen syksyisellä geokätköilyreissulla. En ollut aiemmin kuullut, että Suomessa olisi kukaan kuollut kätköilyyn liittyvässä tapaturmassa.

Lestijärvi on puuhamaa kaikelle eräjormailulle, sillä Lestijoki on melontareitti ja kunnan takamailla kulkee Peuran polku. Kuvaus antaa ymmärtää, ettei se sovellu maastopyöräilyyn, tarvitaan saappaita, on ojien ylityksiä ja reitti on kivinen. Poikkeuksellisen hyvä tai hullu maastopyöräilijä? Lestijärven erämaisuus herätti minun kiinnostukseni. Ajattelin etukäteen, että kun koko Keski-Pohjanmaan maakunta on käyty nyt, niin Kokkola nousee heittämällä alueen parhaaksi kunnaksi, mutta en olekaan enää niin varma siitä. Säätila vaikuttaa. Nyt on satanut muutamat viikot hyvin rajusti kaikkialla, mutta sade oli tauonnut ja oli vielä erinomainen ruska, optimaalinen syyssää.

Toholammille saavuttaessa taksikuski esitteli vielä kirkon, joka oli jännästi pinkin värinen.

Minulla oli aikaa istuskella teellä Toholammilla lähiruokakaupassa. Siellä oli myytävänä paikallista lammasta purkitettuna. Päätin ostaa ja pistää muflonit teflonille kuin lampaansyöjät ikään.

Eikö suomalaiseen roadtrippailuun kuulu lampaan syöminen? Olen katsonut leffan ja lukenut kirjan. Kuten Huovisen tuotantoa ylipäätään, on vaikea ymmärtää, mikä on sanoma ja onko sitä. Lunttaan siksi arvostelun: ””Lampaansyöjät on tehty niille ihmisille, jotka eivät turhia murehdi, joilla on oma suu ensimmäisenä ja rahaa omiin tarpeisiin. – – Toivoa vain sopii että suomalaiset joskus havahdutettaisiin toisenlaisillakin, ehkäpä tärkeämmilläkin elokuvilla.” No, eipä havahduteta. Tuolloin lammas oli huonoa ja maistui villalta. Ehkä kirja oli protesti huonolaatuista lampaan lihaa vastaan? Nykyaikaan sovitettuna se olisi vaatimus lähiruoasta ja luomusta. Polson lammas on ainakin lähiruokaa, sillä se on Toholammilla. Moderni lampaansyöjä on kulinaristinen matkailija, joka road trippailee lähiruokaelämysten perässä.

Lähiruokapaikassa innostuttiin esittelemään minulle Lestijoen seutua laajemminkin ja esitteiden ja lehtien kanssa. Siellä oltiin tietoisia ulkopuolella olevasta geokätköstä.

Kälviän kirkon tapuli

Siirryin Kokkolan bussiin. Bussi meni Kälviälle upeissa ruskamaisemissa. Kälviän kirkon tapuli on upeampi kuin kirkko itse. Kälviällä oli myös kotieläinpiha, jossa oli lukuisia pieniä rakennuksia. Paula Gaston kirjoittaa tästä Toivosen eläinpuistosta ja talonpojan museosta. Tykkään kaikesta söpöstä. Kun maailma on julma, iljettävä ja vapaassa pudotuksessa ekokatastrofiin, herää halu käpertyä kulmaan elämään uudestaan lapsuuttaan, jolloin oli toisin.

Kokkolassa siirryin junaan, joka saapui Pasilaan myöhässä, mutta Turkuun menevä juna odotti. Olin asemoinut itseni rinkkoineni oikein aseman hissin suhteen, mutta sinne tunki liikaa sakkia, eikä hissi päässyt liikkeelle. Onneksi liiat menivät pois hissistä, kun käskin. Vieressä oleva juoppo mies sanoi, että ”Ei pidä olla niin ystävällinen, että itse joutuu kärsimään”. Sanoin, että se on kyllä totuus. Totuus kuuluu imeväisten ja juoppojen suusta? Ihmiset antavat toisten pyyhkiä lattiaa itsellään ja sitten ne purkavat vihansa ulkopuolisiin.

Karjaalle juna tuli myöhässä, mutta ajoi kakkosraiteelle, mistä oli lyhyempi vaihto Hangon junaan ilman, että joutuisi juoksemaan ylös ja alas portaissa. Nyt ne olivat vielä remontin takia normaalia kapeammat, joten jokainen, jolla on matkalaukku, tukkii ne. VR antautui järjen vietäväksi.

Siksipä pääsin kotiin vielä ennen puolta yötä, mikä oli hyvä, koska olin jo väsynyt reissusta ja piti ruveta suunnittelemaan uutta.

En minä nyt voi sanoa, että tämä oli tässä, Keski-Pohjanmaa on niin nähty, eikä sinne tarvitse palata enää, paitsi ehkä Kokkolaan. Kyllä tuo Lestijokivarsi on hieno, ainakin säiden salliessa ja ruskan loistaessa ja haluaisin sen lisäksi tutustua erämaisempaan Lestijärven takamaahan.

Karstula, harvoin on tarvinnut pelätä

Kaustisilta lähdin Karstulaan ja sää oli vaihteleva eli tuli välillä voimakkaitakin kuuroja, mutta Karstulan puolelle tullessa kuurot olivat jo loppuneet.
Karstulan ohi olen kulkenut kerran tai pari. Karstulassa kokoontui aikoinaan blondiliitto, koska siellä piti juoksijalegenda Martti Vainio mökkikylää nimeltä Lomakouhero. Kouhero on siis paikannimi.

”Blondiliitto Karstulassa, melkosen joutavaa

tokkopa yhtään typerämpää littoa ole olemassa?”

On, esimerkiksi Poliisiliitto.

Ennen Blondiliittoa Karstulassa tapahtui Suomen sodan eräs taistelu, missä ruotsalaiset ottivat taas selkäänsä venäläisiltä.

Karstulan kirkko

Saavun sitten Karstulaan, josta lähden tsuraamaan kirkolle, missä on geokätkö. Yllättävästi sinne mentäessä oli autio liikerakennus ja pari gopnikia pihalla ilmeisesti sisustamassa sitä. Mitäs gopnikit minusta, ehkä ne tunsivat kaltaisensa elämänkoululaisen. Se on tällainen aika henkisen puolen asia, esimerkiksi jos saisin hirveästi massia, niin silti minusta tunnistaisi elämän kovan koulun. Aika rouheaa, että kunnan keskustassa eletään ihan täyttä slummielämää. Kirkolle mentäessä tuli vastaan lisää tyhjillään olevia taloja, mutta niissä ei ollut sisällä talonvaltaajia eikä ketään.

Kirkolta löytyi kätkö nopeasti, joten Karstula uudeksi geokätköillyksi kunnaksi kartalle. Orava meni kätkölle minun jälkeeni, ilmeisesti se vartioi sitä pussukkaa.

Minulla oli kuitenkin aikaa ja ilta joutui, joten päätin lähteä toisellekin kätkölle. Sinne mentäessä oli tšasouna, jonka päätin nähdä. Tšasounassa palveluksen saattoi pitää maallikkokin, mikä mahdollisti vanhauskoisten hengenelämän jatkuvuuden. Ennen kaikkea tällainen tšasouna täällä kertoo siirtokarjalaisasutuksesta. Varmaan nämä seudut olisivat tyhjentyneet asukkaista kauan aikaa sitten ilman karjalaisia. Minulla oli tapana sotkea Karttula ja Karstula. Ehkäpä Karstulan nimi tulee samasta kuin Karjaa tai Karjala eli maasta, joka on karua.

Tšasouna

Pakko mainita tässä yhteydessä Karstulan keskustan miellyttävä ominaisuus eli penkkejä on ihan joka paikassa tällaiselle vähän huonosti kulkevalle. Sateesta huolimatta ne eivät olleet pahasti kastuneita, myöskään.

Saavun Karstulan museolle, joka tietysti on kiinni.

En ehkä ihan tämän takia museokorttia menisi hankkimaan.
Lautakasoja hujan hajan museonkin alueella. Keski-Suomi on Suomen rähjäinen sydän.

Siirryin torille ja kauppaan, mistä en onnistunut löytämään yhtään Karstulalle ominaista tuotetta. Ehkä täällä enemmän luonto on pääosassa, sillä en tiedä montaa paikkakuntaa, jossa järvet ympäröisivät asutusta niin kuin Karstulassa. No, ehkä Kemijärvi tai jotain.

Ilta pimeni ja istuin K-kaupassa, jossa oli reipas kauppias. Kerroin, että odotan bussia ja siihen oli vielä reilu tunti aikaa. Kauppias suositteli menemistä S-marketiin. Oliko hän huolestunut, en tiedä.

Gopnik-kuja

Nuorena tein töitä kadulla ja mikään ei pelottanut minua niin kuin että näkee pimeässä jonkun tyypin, joka katsoo sinua. Siitä näkee vain jonkin katuvalon heijastuman mopon kypärästä tai vastaavaa, että tietää, että se on koko ajan paikallaan siellä. No, kun odottelin penkillä yksin bussia Karstulassa keskustassa, niin oli sellainen. Pimeä auto paikallaan, josta katsottiin minua. Minä katsoin autoa, mutta olisi pitänyt tehdä merkki, että osoittaa kahdella sormella silmiä ja sitten autoa merkiksi siitä, että olen havainnut vaanijan.

Keskustassa oli myös pillurallinuorisoa sekä yksi nainen juoksulenkillä ja gopnikit autiossa talossaan. Nämä hyvin toimeentulevien vanhempien hemmotellut kullanmurut pelottavat minua. Tiedän, että ne ovat hyvin toimeentulevia, koska hädin tuskin koulu päättynyt ja on parempi auto alla kuin mitä minulla ikinä.

Onneksi bussi tuli ja pääsin Jyväskylään. Olin unessa suuren osan matkasta, kun en siitä mitään muista.

Jyväskylässä tutustuin vielä muraaleihin. Karjalan tasavallassa oli muraaleja, mutta ne onnistuivat vain kiinnittämään huomion siihen, kuinka ränsistynyt talo oli. Jos kaupunkikuvassa kaikki on menetetty, niin muraali ei onnistu sitä pelastamaan. Sitä paitsi, ne ovat pikkuporvarillisia. Ne voisi olla otettu Valituista Paloista, ne ovat täysin hampaattomia. Mielenkiintoisempaa olisi nähdä vaikka Paroni von Puolimatka kiskomassa Keskisuomalaista suosta samalla istuen satulassa sen päällä.

Istuin huoltoasemalla bussiaseman vieressä ja nuori mies sanoi kolme sanaa ”ei saa puhua”. Mikäpä korostaisi aluetta paremmin kuin valitus siitä, ettei voi puhua ja sitten puhuminen siitä, kun ei saa puhua ja mistä ei saa puhua.

Nukuin bussissa Helsinkiin. Bussi täyttyi välillä ja musta mies istui vieressäni. Jännä juttu, kuinka mustaihoiset luottavat minun kaltaiseeni elämänkoululaiseen.

Helsingissä nopeasti kipitän juna-asemalle. Siellä Turkuun menevien laiturilla ei saa mistään tietää, mistä kaukojunat lähtevät, ellei sitten mene tunneliin. Yleensä lähtee laiturista 12 ja niin nytkin. Helsinkiläiset ovat jättäneet Turkuun päin menevät ilman penkkiä.

Karjaalla oli myös tiukahko vaihto ja sitten olinkin jo taas kotona. Ei tarvitse usein pelätä reissussa, mutta tällä kertaa pelkäsin.

 

Halsua

Halsua kuului niihin kuntiin, jossa en ollut käynyt ikinä, kuuna, milloinkana ja joka on syrjässä keskeisiltä maanteiltä Keski-Pohjanmaalla. Siispä sinne.

Oikea tapa täältä etelästä on mennä yöjunalla Kokkolaan ja lähteä sieltä pelipaikalle. Yöjunassa on makuuhytti. Jostain syystä minulla oli käsitys, että saisin alapedin, mutta junassa olikin yllätyksekseni yläpeti. Sain sen kyllä vaihdettua alapediksi toiseen hyttiin. Minua ei huvita olla apina keskellä yötä käydessäni vessassa.

Kokkolassa oli aikaa käydä tutustumassa museoalueeseen ja Pedagogioon.

Pedagogion talo

Pedagogio on Suomen vanhin kaupungissa oleva ei-uskonnollinen rakennus ja sai alkunsa 1696 kouluna. Se on osa K.H. Renlundin museoaluetta, jossa on ITE-taidetta. Sitä oli myös pihalla nähtävissä. Kansantaide tuntuu olevan teemana Keski-Pohjanmaalla. Kuntien vaakunoissa on yhtä paljon kanteleita kuin Karjalan kuntien vaakunoissa, eikä ne ole siellä viittaamassa kalevalaisuuteen, vaan kansanmusiikkiin ja nimenomaisesti Kreeta Haapasaloon, joka asui usealla alueen paikkakunnalla ja soitti kannelta. Naapurimaakunnassa Haapavedellä vaikutti samaan aikaan 1800-luvulla Pasi Jääskeläinen, joka puolestaan teki kanteleita.

Pedagogio ja museo olivat Neristanin alueen liepeillä, missä oli useitakin hienoja puurakennuksia, mutta niitähän minulla on kotipuolessa Hangossa.

Lopun aikaa olin Kokkolan kirjastossa, josta osa on remontissa.

Sitten Halsualle. Jäin bussista Lehtomaantien kohdalla, josta oli noin maili töpsyteltävää leirintäalueelle. Itse asiassa 1,407 km leirintäalueen portille.

Geokätkölle vie polku

Ensin kuitenkin geokätkö. Sinne meni selkeä polku ja joutui ylittämään ojan. Toisella puolella kasvoi tukevasti nokkosia. Olin iloinen, että olin ottanut tukevammat kengät kuin lenkkarit. Kätkö löytyi kuitenkin ja Halsua uudeksi kunnaksi minulle, mistä geokätkölöytö.

Tie oli sikäli jännä, että ensimmäiset sadat metrit se oli soratie ja muuttui sitten asfaltiksi.

Halsuanjoen luusua

Myös portilla oli geokätkö

Joitain karavaanareita oli leirintäalueella, miksipä ei. Oikaisin suoraan konttorille, jonka löysin koiran haukunnan perusteella. Siellä oli myös Jopoja telineessä, niin ei tarvinnut kävellä loppumatkaa mökille. Jokaisen hankolaisen velvollisuus on ajaa Jopolla, nyt sitten minäkin.

Mikähän halsualaisten velvollisuus on. En tiedä, mutta Halsualla harrastetaan enemmän seksiä kuin muualla Suomessa. Entinen kaverini sanoi, että jos kunnasta haluaa jotain hyvää sanoa, niin oppii ymmärtämään Harry Potterin Malfoyn perheen ajatusmaailmaa.

Mökissä paistaa päivä sisään nurkasta. Se on kesällä itikan mentävä rako. Syksyllä ei haittaa.

Käväisen uimassa järvessä. Lämpötila on viisitoista astetta. Viikonloppuisin siellä lämmitetään sauna. Sauna olisi ollut liikaa, sillä olin melkoisen väsynyt. En ole lainkaan tottunut kävelemään.

Koska en ole tottunut kävelemään, lähden taittamaan mailin matkaa hyvissä ajoin aamulla. Kuulen punarinnan, vihervarpusen, joutsenen, kurjen, tiltaltin ja erinäisiä rastaita ja käpylintuja ja variksen ja korpin. Ehdin pysäkille ennen sadetta. Vastakkaiseen suuntaan menee bussi Kaustisille. Siitä ei ole mitään merkintää Matkahuollon sivuilla. Ei se mitään, minulla on hyvä sadeviitta. Ainoa on, että pysäkillä ei ole mitään penkkiä, niin istun sitten asfaltilla. Kun bussi tulee, siirryn Kaustisille Teboilille. Sää muuttuu erittäin sateiseksi ja vietän suuren osan päivää siellä.