All Posts By

Stacy Siivonen

Etten vaan erehtyisi ostamaan

Aamujunalla Seinäjoelle ja vaihto junabussiin. Vaasaan menee ihan oikeita juniakin, mutta jostain syystä jotkut vuorot on korvattu busseilla. Valitettavasti en saanut alennuslippua ja mietin, että ehkä olisi ollut kannattavampaa nukkua yö Seinäjoen Omenahotellissa kuin Tampereella hostellissa. Täällä päin Pohjanmaata on pula kunnon huokeasta hostellista.
Tulee tämäkin tie ajettua. Se kulki Napuen ohi ja se on suuri taistelupaikka, joka on mainittu Isoviha-dokumenttifilmissä.  Pietari I, jota kieltäydyn kutsumasta Suureksi, tai no, olihan hän pitkä ja roteva, suoritti kansanmurhan Pohjanmaalla ja sillä oli kauaskantoiset seuraamukset esimerkiksi ryssävihan syntymiselle nimenomaan Pohjanmaalle. Minä voin kuvitella monen eteläisen Suomen ja itä-Suomen asukkaan toimineen ryssänrenkeinä sodassa aiheuttaen sen, että pohjalaisia raastettiin orjuuteen Venäjälle tai tapettiin. Jos harppaan suoraan siihen, että tulin Vaasaan ja kuvautin siellä itseni Vapaudenpatsaan kanssa.

Niin mainitsemani dokumenttifilmin idea oli, että ”Vapaussota” johtui pohjalaisten venäläisiä kohtaan tuntemasta traumasta ja sitä hyödynnettiin ja lietsottiin propagandassa. Juuri talonpojat sieltä, missä suurimmat tuhot olivat olleet isovihan aikana olivat innokkaimpia riisumaan venäläisiä aseista.

Palatakseni siihen, miksi kuvautin itseni patsaan kanssa, on sellaisia virtuaalisia geokätköjä, joissa ei ole lootaa, vaan pitää ottaa itsestään tai jostain omistamastaan kuva kohteen kanssa ja nyt on menossa sellaiset viikot, että kun saa tietyn määrän pisteitä hyviksi arvostelluista kätköistä saa itselleen matkamuiston, joka on sellainen digitaalinen prenikka geokätköilysivustolla. Toisin sanoen, palkinto ei ole kummoinen, mutta johtaa se tutustumaan sellaisiinkin kohteisiin kuin Vaasan torin Vapaudenpatsas. Tietysti haluan protestoida mokomaa rumilusta pitämällä päässä vielä ”Novittu”-pipoa.

Noin muuten, minulla on taas valitettavan vähän aikaa olla Vaasassa. Vaasa on kuin Hanko, siellä on samanlainen vesitorni kuin Hangossa oli ennen kuin puna-armeija sen purki, siellä on Rewellin-keskus, kun taas Hangon sikapuolen näkyvin rakennus on Rewellin suunnittelema ja siellä on Pitkäkatu, niin kuin Hangossa, mutta Hangon katu on Långgatan, kun taas Vaasan katu on Storlånggatan, koska Pohjanmaalla kaikki on suurempaa.

Tällä kertaa minulla ei ole kuitenkaan aikaa istuskella Loftetissa, jossa kummittelee. Minä en ole kyllä nähnyt kummitusta siellä. Ei ne näyttäydy minulle. Minulla on tuonpuoleisessa sen verran porukkaa, että ne nappaavat kummitusta olkapäästä kiinni, jos tämä on menossa pelottelemaan minua. Vaasassa kummittelee kahvilassa, Hangossa kummittelee ravintolassa.
Kummassakin kaupungissa kummitteluja on vähän joka paikassa. Aavedata on tehnyt Loftetista tutkimuksen.

Mutta minä en tullut Vaasaan Vaasan itsensä takia, vaan päästäkseni Laihialle, ja odottelin Matkakeskuksessa bussia ja pelkäsin, ettei se tule laisinkaan ja tulinko Vaasaan periaatteessa turhan takia, mutta se tuli 20 minuuttia myöhässä. Suomalaisia pidetään tarkkoina aikataulujen kanssa, mutta sehän ei pidä paikkansa todellisuudessa. Ei tarvitse muuta sanoa kuin ”VR”, niin kaikki tietävät, että aikataulut ovat Suomessa pahasti viitteellisiä. Bussifirma päätti, etten viipyisi Laihialla kauaa, etten vaan erehtyisi ostoksille. Minun nuoruudessani kerrottiin paljon laihialaisvitsejä, jotka eivät olleet oivaltavia, mutta sitten Susanna Koski ja vitsistä tuli todellisuutta. Susanna Kosken mainoksia näytettiin kaikkialla samoin kuin muiden kylmien ihmisten, mutta Koski on mainittu wikipediassa tunnettuna laihialaisena. Sama lähde mainitsee myös Toivo Kärjen olleen Laihialta. Toivo Kärki oli ensimmäinen minun sukulaiseni, jonka tiesin olleen julkkis, eikä hänkään mikään lähisukulainen ollut.

Jännästi monet eduskuntavaaliehdokkaat korostavat pohjalaisuuttaan parodiaan asti, mutta uusmaalaiset ehdokkaat eivät korosta uusmaalaisuuttaan. On minulla eräs sukuhaara, joka päättyy Sipooseen. Mietin, että pitävätkö he ihmisiä tyhminä ja miltä se näyttää niistä, jotka ovat ulkopuolisia ja jotka tuntevat ne julkisuudesta.

Laihialla menen geokätkölle, joka on puistossa, joka on vielä lumen peitossa. Siksi en huomaa ojaa, vaan kävelen siihen. Onneksi se ei ollut syvä. Saan Laihian geokätkökartalle.
Poistuessani huomaan upean meijerirakennuksen.

Laihialla on säästetty vanhaa, mutta paikkakunta näyttää vireältä nuupahtaneen Kuortaneen jälkeen.

Laihialla on säästetty sikäli, ettei sinne tarvitse ollenkaan omaa tietä, vaan sama tie, mikä menee Vaasaan, on riittänyt myös Laihialle.
Bussi tuleekin ihan samalla, joten pääsen takaisin Vaasaan, missä on bussi Tampereelle. Säästän sillä joitain euroja junaan verrattuna ja jonkin verran ehkä aikaakin verrattuna siihen, mitä olin suunnitellut.

Bussi menee Kurikan kautta. Siellä on Koskenkorva ja Altian tehtaat. Aikoinaan Kossu rakennettiin vankityövoimalla. Kun vangit olivat lusimassa usein viinapäissä tehdyistä rötöksistä, niin keksittiin samalla ikiliikkuja: vangit tekevät viinatehtaita ja viinatehtaan tuotteet tuovat lisää vankityövoimaa.

Samaan syssyyn bussi meni myös Jalasjärven kautta, missä kuikuilin Yli-Rajalantien suuntaan. Elin 15 vuotta kimpassa Yli-Rajalan kanssa ja hän oli kova viinasten kuluttaja. Kerran sain häneltä veitsestä. Kun saa pohjalaiselta puukosta, niin on onnistunut herättämään tunteita. Häneen päti viisaus, mitä kirkkaampi valo, sitä syvempi varjo. Kun ihmiset tapaavat tällaisen ihmisen, niin ne tuppaavat korostamaan sitä varjoa. Kun on paljastuksia pedofiileista tai muista hirviöistä, ajattelen, että jospa näilläkin ihmisillä on persoonassa toinen puoli, joka on kultainen ja rakastettava.

Jalasjärveltä voisi kirjoittaa Jokipiin pellavasta, Juustoportista tai siitä, kuinka nukuin yön tanssilavalla, mutta olkoon. Saavuin Pirkanmaalle ja ensimmäinen näkemäni vaalimainos oli kommunistien. Ihan eri meno täällä. Radiosta tuli Tampereen murre, joka on kyllä ihan rumin ja ärsyttävin murre Suomessa. Minun mummoni puhui sitä, ”syäs tyynemmäks!”, ”äs tössötä ny!” ja ”tattis” ja minun oli vaikea olla nauramatta.

Bussi tuli linja-autoasemalle ja olin väsynyt, enkä mennyt ruokakauppaan. Aamulla sitten söin hostelliaamiaisen, mikä ei kovin hyvä ollut, mutta oli se halvempi kuin Eurohostellin perin runsas aamupalabuffet.

Yritin saada lippua junaan, mutta VR:n sovellus ei toiminut, joten ostin sen junasta. Onneksi muillakaan se ei ollut toiminut, joten lippu maksoi saman kuin mitä se oli maksanut sovelluksesta. Otin sen Karjaalle asti, kun ajattelin, että Hangon junan voin maksaa käteisellä, mutta sepä ei huolinutkaan minun rahojani. Hyvinpä menee hommat VR:llä. No, junat olivat kuitenkin ajoissa tällä kertaa.

Geotuuristi

Minua vaivasi reissunihkeys ja lähdin Helsinkiin vasta viimeisellä junalla sen sijaan, että olisin mennyt aikaisemmin bussilla halvemmalla ja notkunut perillä kuusi tuntia. Joka tapauksessa, lähdin kokemaan Rovaniemen yöjunan yön päivävaunussa. Sain jonkin verran nukuttua, vaikka kuulutukset olivat kovalla.

Herättyäni junassa eräs tyyppi tilitti minulle, kuinka hän oli ladannut kännykkää Metsossa (Tampereen pääkirjasto) ja vartija oli kutsunut häntä pedofiiliksi. Oli ajatellut, ehkä, että hän kuvaa salaa lapsia lukemassa kirjoja tai jotain. No, hän oli sitten uhannut vartijaa lakimiehellä.

Seinäjoella kuulin aamun tuimaan fasaanin. Kello oli neljän hujakoilla ja odottelin puolisen tuntia pakkasessa junaa Tuuriin. Taisin taas olla ainoa, joka kulki aamujunalla.

Tuurissa geokätkö löytyi jotakuinkin välittömästi, joten Alavus uudeksi kunnaksi geokartalle. Tuurissa oli muitakin kätköjä ja yksi niistä oli viemärissä, joka näytti ikävän kevättulvaiselta. Tietenkään en mennyt sinne. Sen sijaan kiertelin eräälle toiselle kätkölle ja löysin sen. Sillassa oli lemmenlukkoja. Kuka haluaa vannoa ikuista rakkautta halpahallin luona. No, kukin tyylillään.

Keskinen oli vahvasti kiinni, mutta kun siellä oli hotelli, asiakas päästi minut sisälle. Arvostan, että Tuurissa on majoitusvaihtoehtoja, mutta hotelli olisi ollut vähän kallis minulle. Menin vessaan suorittamaan aamuista vagusstimulaattoririittiäni ja muutenkin kuosiutumaan. Sitten olikin jo aika lähteä eteenpäin, ei minua tippaakaan kiinnosta mikään Blåkläder tai muu roihna.

Juna oli peruttu, ja sen sijaan olisi pitänyt tulla bussi johonkin epämääräiseen aikaan epämääräiseen paikkaan. Sellainen vastaus ei tyydytä minua, minä haluan tietää ihan täsmälleen, mihin bussi tulee ja milloin. Siksi lähdin sieltä pois ihan perinteisellä linja, autolla, joka meni Alavuden keskustaan. Alavus näytti ihan kivalta pieneltä kaupungilta, jossa on vähän omituisen näköinen kirkko. Juha Siltala ja Toivo Kuula ovat syntyneet Alavudella. Sen jälkeen menimme Peräseinäjoelle, enkä totta puhuen ole aiemmin ollut sielläkään.

Odottelin bussia Seinäjoen Matkahuollossa useita tunteja ja join teetä paikallisessa kahvilassa.
Täällä se on ”kaffi”, Merijärvellä se oli ”kahavi”.
Seinäjoki ilmoitti olevansa avaruuden pääkaupunki, vaikka ei ole avaruudessa, aivan kuin Oulu ilmoitti olevansa pohjoisen Skandinavian pääkaupunki, vaikkei edes ole Skandinaviassa. Ymmärtävätköhän ne, kuinka typerältä tuollainen näyttää. Se on Seinäjoki, ei mikään pääkaupunki eikä avaruudessa, ihan tavallinen Seinäjoki vain.

Seinäjoelta lähdin sitten bussilla Kuortaneelle ja bussi oli törkeän paljon myöhässä, mikä suuresti rajoitti aikaani Kuortaneella. Mutta vaikka asiaa kääntelisi kuinka päin, Kuortane oli ahdistavan näköistä korpea ja kuntakeskuskin lähinnä kituutti. Ei ollut lainkaan niin mukava kuin Alavus tai Seinäjoki, moitteiden jälkeenkin.
Kuvautin itseni kelikamerassa.

Sää keväinen, tienpinta kuiva.
No niin, kelikamerakin ehdottaa menemään Lapualle.
Kuortaneella on urheiluopisto ja siellä olikin paljon urheilevia nuoria. En kuvauttanut itseäni kelikamerassa huvikseni, vaan se on eräs kätkötyyppi, joten sillä Kuortane omalle kätkökartalleni. Kamerakätköt ovat hyvin harvinaisia, niitä ei enää julkaista. Moni kamera on iäisiksi ajoiksi poissa.
Kuortane on monen kuuluisuuden syntymäpaikka. Sellaiset kuin Alvar Aalto, Petri Ala-Maunus ja peräsmies-sarjakuvan piirtäjä Timo Kokkila ovat lähtöisin Kuortaneelta.

Petri Ala-Maunus

Olen jakanut tuota kuvaa sormet verillä, vaikken yleensä ymmärrä taiteesta mitään. Jännä, että Kuortane on tuottanut tuollaisia täysin konventioita pilkkaavia ihmisiä. Alvar Aaltokin oli anarkisti. Vähän kuin Kittilä ja Kalervo Palsa.
Lyhyen vierailuni jälkeen bussi tulee ja vie minut takaisin Seinäjoelle ja siirryin junalla Tampereelle ja DreamHosteliin. DreamHostel oli pahasti syrjäyttänyt pikkuankat sivupöydälle, onkohan siellä jokin gentrifikaatio menossa tai jotain. Jotenkin se Tullin Sauna ja bistro on niillä kantava idea nyt, pikkuankat eivät kuulu siihen.

 

 

Intia askeettisesti, osa VIII: Hermot koetuksella

Luovutan huoneeni kahdeksalta, kuten oli puhe. Jussi oli tilannut kyydin kentälle 16:30, joten minulla olisi päivä aikaa. Anne pyytää minua mukaan Ramanashramiin ja menemme sinne kivilattialle istumaan. Anne haluaa ostaa matkamuiston joltain riivaajalta ja minä odottelen eläinseuralaisten hautojen luona. Huomaan, että ihmiset ovat viillelleet puihin nimimerkkejään. Sri Ramana sanoi, että kun puuta hakataan kepillä, niin hän tuntee iskut ihossaan. Mitähän Ramana-vainaja ajattelisi siitä, että ihmiset kaivertavat nimensä puuhun hänen ashramissaan.

Palaamme takaisin Sparsa resortiin. Minä haluan ostaa matkamuiston kadun toisella puolella olevasta kaupasta, mutta se on kiinni. Vartijat soittavat putiikin omistajalle ja odottelen miehen tuloa. Huomaan, että katoksessa pesii lintuja ja otan niistä kuvia.

Idänhopeanokan pesä

Amerikkalaiset kutsuvat noita LBJ:ksi, ”little brown job”. Niitä ei pidä ylenkatsoa. Ne näyttävät olevan varpusia ensikatsomalta, mutta olivatkin idänhopeanokkia.

Pääsin ostamaan matkamuistomyymälään käsityönä tehdyn ankan. Se maksoi peräti tuhat rupiaa, tinkimisen jälkeenkin.

Muut luovuttivat huoneensa vasta puolilta päivin. Kun kysyin, tuliko heille sanktiota huoneen luovuttamisesta myöhään, niin ei tullut. Sanoin, että minä kysyin kahdesti ja minulle sanottiin, että kello kahdeksan. ”Intiassa pitää kysyä kolmesti”.

16:30 olemme kuitenkin liikkeellä, mutta tie Tiruvannamalain lähellä on poikki, joten joudumme kiertämään Arunachalan. Tämä oli samalla pyhiinvaeltajien reitti Pradakshina ja vielä oikeaan suuntaan, myötäpäivään. Nyt ei enää näkynyt pyhiinvaeltajien virtaa. Sen sijaan näin mustavästäräkin. Kaikki muut västäräkkilajit olenkin nähnyt härmässä (västäräkki, keltavästäräkki, sitruunavästäräkki ja virtavästäräkki).

Gingeessä on linna, jonka koko on valtava ja bussi pysähtyy siellä. Melkein yhdellä loikalla hyppään ulos kuvaamaan, mutten linnaa, vaan smyrnankalastajaa.

Smyrnankalastaja

Kun tärkein oli tehty, ajattelen, että ehkä pitäisi kuvata linnakin.
Gingeen linna

Linnasta kuvaan mahtui vain pieni osa. Linna rakennettiin 800-luvulta 1200-luvulta eli aikana, jolloin eurooppalaisilla oli muutakin tekemistä kuin Intian löytäminen, kuten viikinkejä vastaan taisteleminen.

Annika oli saanut numeron, johon meidän piti soittaa ja jossa tiedettäisiin minun matkalaukuistani ja autosta soitettiin siihen numeroon (koska suomalaisista kännyköistä on kallista soittaa intialaisiin numeroihin), mutta se numero ei koskaan vastannut. Hän ei ollut kysynyt nimeä, myöskään. Annika oli hoitanut tätä, koska hän osasi kunnolla saksaa, mikäli sitä tarvittaisiin Luftwaffen kanssa kommunikoimiseen.

Lähempänä Chennaita liikenne rupesi olemaan ikävällä tavalla tukkoista, niin kuin Los Angelesiin verrattavalla tavalla tukkoista. Lentokentälle ei johda mitään omaa tietä, vaan lentokenttä oli jotenkin keskellä kaupunkiasutusta, Pietarin kokoista kaupunkia. Olin jo luopunut toivosta saada matkalaukku ikinä itselleni.

Lentokentällä on konetuliasein varustettu vartija joka sisäänkäynnillä ja vartija tarkistaa, onko voimassa olevaa lippua lentokoneeseen.
Terminaalissa löydämme Lufthansan työntekijän. Hän kutsuu paikalle kaksi muuta työntekijää. Tämä kysyy yhdeltä aseistetulta vartijalta, pääsemmekö terminaalista ulos. Piti mennä puhumaan tämän pomolle, joka oli toinen hermostuttava vartija aseen kanssa. Seuraavaksi menimme matkalaukkualueelle ja jälleen neuvottelu aseistetun vartijan kanssa ja nimi kirjaan. Naiset lähtivät neuvottelemaan matkalaukkua ulos. Se piti saada läpi tullista. Turha kuvitella, että matkalaukku tekisi vain U-käännöksen takaisin ruumaan käymättä tullin kautta. Tämä vei aikaa, sillä täyteltäviä lappusia oli useita. Näin kuitenkin, että naisilla oli tuttu pinkki laukku. En ymmärrä, miksi sitä on kutsuttu punaiseksi. Jos ikinä pistän laukkua ruumaan, niin sen pitää olla joko musta tai valkoinen, koska niitä värejä kaikki ymmärtävät.
Naiset rullasivat kuitenkin laukun kanssa ja siirryimme ulos. Samaan aikaan, joku ryntäsi paniikissa ovista ulos häipyen Chennain pimeyteen. Jälleen terminaaliin ja aseistettujen vartijoiden ohi ja suoraan lähtöselvitysjonoon. Kiitin vielä naisia hyvästä työstä ja jonossa ollessa evakuoin itselleni alusvaatteet sekä talvitakin. Olin koko matkan ajan pelännyt, että tulen Helsinkiin helmikuussa kesävaatteissa.

Seuraavaksi turvatarkastus ja meidät jaetaan jonoihin sukupuolen mukaan. Olin lukenut eräästä blogista, kuinka transsukupuolinen mies, joka oli passissa nainen, oli mennyt Bangaloressa naisten jonoon ja hän oli saanut vihaa niskaansa sen takia. Joka tapauksessa, on aika erikoista jakaa jonot sukupuolten mukaan. Eikös Intiassa ole kolmaskin sukupuoli. Sen jonoa en nähnyt missään.

Nainen tarkistaa minut ja näkee passin, jossa minulla on Donetskin kansantasavallan kuoret. Se hämmästyy, ”mikä, mikä tämä on!!” ja kun minä sanon, että se on Suomen passi, jossa on Donetskin kansantasavallan kannet, niin hän räjähtää nauramaan ja sitten minä nauran kanssa. Koko ajan olin ollut jännittynyt matkatavaroiden takia ja nyt vain nauratti.

Aika monessa maassa olen ollut Donetskin kansantasavallan kansilla, eikä kukaan ole tätä ennen huomannut niitä.

Istuimme baarissa vielä iltaa, koska kone lähti yöllä. Ensimmäinen kalja Intiassa. Nyt ei tarvinnut enää pingottaa.

Koneessa yöllä sitten olin keskipenkillä ja pyrin pois, koska piti ottaa kilpirauhaslääkkeet ja herätin tietysti vieressä olleen samaan ryhmään kuuluneen naisen. Hänen kanssa syntyi keskustelu minun kaikista oireistani. Paljastui, että hän oli lääkäri, Sekin paljastui, että minulla on fibromyalgia. En aiemmin tiennyt, mutta hän päätteli minun oireistani. Hän suositteli erästä lääkäriä, johon otin yhteyttä palattuani.

Lentokoneessa ei ollut kivaa olla vessassa ja kun tulimme Frankfurtiin, niin sanoin meneväni vessaan. Sellainen näkyikin olevan lähellä, mutta menimme sen kerroksen ohi. Oikeassa kerroksessa sitten ei ollutkaan ja rupesin kulkemaan kohden Helsingin lennon porttia. Siinä välillä tuli junakyytikin. Kun löysin vihdoin vessan, olinkin jo oikealla portilla.

Sinne tuli Tero, joka sanoi, ettei ollut nähnyt muita, mutta ne ovat varmasti jossain kapakassa. Sitten näin muut ja Jukka sanoi, että hän oli etsinyt minua. Kerroin wc-seikkailuni ja että jouduin menemään sinne junan kautta. Jukka oli tullut sinne reittiä, johon ei kuulunut junalla kulkeminen.  Anne oli unohtanut laukkunsa turvatarkastukseen, mutta oli onneksi löytänyt sen ennen kuin oli liian myöhäistä.

Koko porukka saapuu sitten Helsinki-Vantaalle ja matkalaukkuhihnalta tulee minun laukkuni, jonka nostan vielä ilmaan. Siirryn junaan ja ajan Helsingin päärautatieasemalle, missä on heti asunnoton kerjäläinen kerjäämässä minulta rahaa.

Vaihdan Turun junaan ja vaikka iso matkalaukku, aikaa on nyt riittävästi vaihtaa junaa Karjaalla ja saavun kotiin Hankoon, missä raahaan matkalaukun kotiini ja menen nukkumaan, kun lentokoneessa en saanut nukuttua kunnolla ja koska fibromyalgia.

Intia askeettisesti, osa VII: Samudiram Eri

Anne oli maininnut, että rikšakuski Ananda oli vienyt hänet kävelemään jollekin järvelle, missä oli ollut kahlaajia.  Toden totta, kartassa näkyy järvi, jonka nimi on Samudiram Eri, juuri Tiruvannamalain kaupungin ja David Godmanin välissä. Hotellin vastaanotossa sitä ei tiedetä, joten se on paikallisillekin tuntematon. Siksi haluankin kuskikseni nimenomaisesti Anandan.
Intian tiet ovat yleensä ihan kauheita, mutta järvelle oli eritoten hyvin kärsinyt hiekkatie slummin läpi. Tosin se, mitä minä sanon slummiksi, jossa kotieläimet juoksentelevat pitkin katuja,  oli Annen mukaan tavallinen intialainen kylä. Ehkäpä sitten niin.

Heti kiinnittyy huomio kasteltuun peltoon, jolla on haikaroita ja kohta sen jälkeen tulemme itse järvelle, joka on kuramonttu. Se nyt ei haittaa, vaan siellä on kolonia haikaroita ja merimetsoja. Haikaroiden laji paljastuu silkkihaikaraksi ja merimetsot jaavanmerimetsoiksi. Silkkihaikaroita on jossain päin Eurooppaa, jopa Hollannissa ja Englannissa. Olen kuitenkin välttynyt niiden näkemiseltä.

Silkkihaikaroissa on kovasti samaa näköä kuin jalohaikarassa, mutta on pienempi ja varpaat ovat keltaiset.

Tiellä on hyvin vähän paikkoja kuvata pensaiden raosta, mutta toisaalta, eivätpä linnutkaan pelästy kuvaajaa.

Pellolla oli mukavasti esillä intianriisihaikaroita.
Yritin kuvata myös drongoa, mutta järveltä kävelevä länsimaalainen pelästytti sen karkuun. Ei malttanut odottaa sen vertaa, että olisin saanut sen kuvattua. Toisaalta, ehkä minulla on kuva drongosta muualla.

Takaisintulomatkalla ennen hotellia näkyi riikinkukko luonnossa. Hotellilla niitä on, mutta olin luullut niiden olevan kesyjä. Ehkä ne ovat vain puolikesyjä, vähän niin kuin Suomessa on pullasorsat talvella. Kesyjä lintuja ei tietenkään merkitä mihinkään ja joskus ero on vähän vaikea, kun kesyt pääsevät luontoon ja villiintyvät.

Sain tietää, että joudun luovuttamaan huoneen kahdeksalta aamulla. Ryhmämme järjestäjä Jussi sanoi, että puolelta päivin. Menin uudestaan kysymään ja eri henkilö sanoi, että kello kahdeksan on oikea aika.

Annika oli vastaanotosta saanut selville puhelinnumeron, johon pitää soittaa ennen kuin tulemme lentokentälle huomenna, että saamme Luftwaffen työntekijän mukaan hakemaan laukun minun kanssani. Ihan niin helppoa ei ollut. Intialaiset ovat hirveän byrokraattisia, lappuja on ja leimoja pitää olla joka paikassa, mutta lopulta asiat toimivat. Suomalaiset eivät ole kovinkaan byrokraattisia ja asiat hoidetaan netissä, mutta lopulta asiat kuitenkin saadaan hoidettua. Saksalaisten kanssa asioita hoidetaan niin netissä kuin lipuilla ja lapuilla, eikä mikään kuitenkaan toimi.