Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Stacy Siivonen

Verla

Geokätköilyssä on haaste kerätä kätkö tai waymark kaikilta Suomen maailmanperintökohteilta. Waymarkkeihin, mikä se on suomeksi, wau-merkki?, en ole kiinnittänyt huomiota aiemmin, mutta se on erotettu geokätköilystä omaksi sivustokseen ja periaatteessa ideana on käydä jossain paikassa tekemässä jokin tehtävä, yleensä ottamassa kuva. Loppupurnukka sijaitsee Verlassa, samoin tietysti myös parisen vaadittavaa kätköä tai kolme waumerkkiä.

Muistaakseni Meriharakka-blogissa oli Verlasta toteamus, ettei aio jättää sitä Suomen maailmanperintökohteista viimeiseksi, mihin totesin, etten minäkään aio, Sammallahdenmäki jäi viimeiseksi.

Kouvolasta meni bussi tiistaisin ja torstaisin ja yritin sellaista päivää, milloin ei sataisi. Ensimmäinen yritys oli viikko sitten ja kerkisin pysäkille saakka, mutta aamiaiseni tuli ulos rajusti ja odottamatta, joten se siitä. Onneksi en ollut ehtinyt maksaa mitään lippuja minnekään. Minulla on fibromyalgia, ehkä se johtuu siitä. Monella on vastaavia oireita. Jos jotain lohduttavaa, niin vastoin ennusteita se päivä osoittautuikin sadepäiväksi. Sade ei ole este, mutta nyt tiedän, että olisin tullut uitettuna ankkana sieltä takaisin.

Kun taas lupasi hyvää säätä, niin hieman empien lähdin sinne. Ensin junalla Kouvolaan ja sitten pikkubussilla eteenpäin. Samalla kävin eka kertaa koskaan entisessä Jaalan (1879-2009) kunnassa. En välitä entisten kuntien keräämisestä, se on mahdotonta, kun Venäjän federaatio ei päästä Seiskariin eikä Lavansaareen ja Suursaareenkin hyvin niukasti ja työlästä, kun pitäisi kartoista selvittää niiden vanhoja rajoja.

Kätkö oli jyrkällä kalliolla ja löytyi melko nopeasti. Lähellä oli karahka, millä sain kätkön alas ja sitten tönittyä takaisin. Kätkö oli kalliomaalausten luona.

Olenhan minä niitä ennen nähnyt, esimerkiksi Hossassa. Tuosta kuitenkin erottuu tikku-ukko. Oikealla olevaa läiskää ei ole pystyneet viisaammatkaan tulkitsemaan.

Sen jälkeen haastekätkölle. Haastekätköön voi pistää nimensä vihkoon etukäteen, mutta suoritetuksi sitä ei saa merkitä ennen kuin koko haaste on suoritettu.

Olin lukenut, että se on lammasaitauksessa. Aina, kun olen ollut lammasaitauksessa, on ollut paljon nokkosia. Tällä kertaa niitä oli ihan eeppisesti. Nykyään, nokkoset eivät ole mitään verrattuna Etelä-Amerikan black palm -tiheikköihin tai Pohjois-Amerikan piikkikaktuksiin tai karhunvatukoihin.

Tuosta läpi

Kivempi kuitenkin mennä farkuissa kuin shortseissa ja sadepäivänä olisin ainakin kastunut. Kannattaa lukea edellisiä logeja, sillä niissä oli maininta lammasaitauksesta. Lammasaitauksessa kasvaa aina nokkosta.

Kun olin kätköpurkilla, tulivat lampaat seuraamaan vähän matkan päähän. Heidän kannaltaan ihan hyvä, kun kuitenkin tykkään Lampaansyöjät-elokuvasta ja kirjasta. No, käsittelee kotimaan matkailua, kulinarismia, lähiruokaa, kaikki nähtynä vuosikymmeniä ennen aikaansa. Arvostan lammasta, säilyketölkissä. Todella vaikea sitä on saada nyt ja tuolloin. Aikoinaan suomalaisille syötettiin villalammasta ja lihakin maistui villallta, siksi kai sitä ei arvosteta.

Kun geokätköt oli hoidettu, tutustuin vielä paikan waumerkkeihin ja adventure labeihin. Jälkimmäisestä tuli suoritus, kun vastasi sovelluksen tekemään yksinkertaiseen kysymykseen, jotka olivat yleensä ”kuinka monta henkilöä kuvassa”.

Pienet käsityöputiikit olivat auki, mutta eivät myyneet lampaanlihaa. Sen sijaan löysin pienen puisen ankan. Ankkakeräilyä pitää kyllä ruveta suitsimaan ankkarasti.

Kun alue oli pääpiirtein kierretty, niin ostin lipun museokierrokselle. Seuraava kierros oli loppuunmyyty, mutta pääsin kahden kierrokselle. Alueella oli keskipäivällä jo huomattavasti porukkaa ja lapsetkin katselivat aitaukseen. Olisi ollut ikävä käydä siellä rämpimässä nokkospusikoissa kaikkien nähden.

Patruunan pytinki. Siellä kummittelee

Tutustuin muihin rakennuksiin. Patruunan pytinkiä ihailin ulkoa. Verlan alkuaikoina vallitsi paternalismi, luokkasopu. Patruunat huolehtivat yhteisöstä ja alaisistaan ja nämä tekivät työnsä kunnolla.  Sellainen oli mahdollista, kun ei vallinnut tehokkuusajattelu eikä brutaali kilpailu. Kun kapitalismi on kypsynyt pisteeseen, missä vallitsee globaali kilpailu, voitot revitään työläisen selkänahasta. Silloin työväenluokka syrjäyttää turhat patruunat. Venäjällä usein tulkittiin asia niin, että porvarit tapetaan, mutta mitä ne tiesivät, lukutaidottomat ihmiset. Venäjällä tulo -ja varallisuuserot olivat astronomiset. Patruuna perusti työntekijöiden lapsille kansakoulun 1890. Se oli ilmainen ja myös oppivälineet olivat ilmaiset.

Voimalaitos

Museokierroksella käytiin tehdas läpi ja lisäksi oli filmi vuodelta 1964, kun tuotanto lakkasi. Yläkerrassa oli saha ja kuorimakone ja hiomakone. Voimansa ja vetensä koneet saivat koskesta. Kukaan ei telonut itseään sahan kanssa, mutta kuorimakone oli vaarallisempi.

Miesten työnä oli kiskoa pöllipino vaunussa mäkeä ylös tehtaalle. Vasta 1920 saatiin hevonen tekemään tätä työtä

Hiomakone pyöritti kolmetonnista kiveä

Alhaalla massasta leikattiin valmiit levyt. Juankoskella tutustuin aikoinaan viiratehtaaseen. Niissä koneissa sitten olivat viirat. Alakerran hommat olivat naisten töitä. Alakerrassa oli yhdessä koneessa puiset hammasrattaat sen takia, että kuluneen hampaan uusiminen olisi helpompaa, mutta hampaisiin kelpaavat puut olivat valkosaarni ja visakoivu.

Kuivaamossa lämpötila oli jatkuvasti 55 astetta ja naiset kiipeilivät telineillä kuivaten pahvilevyjä.

Kesällä kuivattiin ulkona omassa rakennuksessaan, mitä nimitettiin huvilaksi, koska siellä ei tarvinnut tehdä työtä tukahduttavassa kuumuudessa.

Yli 50 vuotta työtä tehtaassa tehnyt Maria Mattson jätti jälkensä, kirjaimellisesti. Hänen jalkojensa aiheuttamat painaumat ovat lattiassa.

Parisataa kiloa pahvia paalissa

Ehkä tutuimmat käyttökohteet Verlan pahveille oli kouluissa käytetyt kuvataulut. Sen lisäksi pahvia meni esimerkiksi ammuslaatikoihin.

Kierroksen jälkeen filmi selitti vielä eri työvaiheet hyvin. En löytänyt sitä YLEn Areenasta, sietäisi se siellä olla kumminkin.

Metsäteollisuus heilutteli merkittävästi tahtipuikkoa Suomen politiikassa sata vuotta sitten. Olen kuullut, että heimosodat syntyivät metsäteollisuuden tarpeista. Suojeluskunnat ja muut lahtarit olivat täynnä metsäfirmojen ukkoja. Läskikapina pohjoisessa kohdistui savottajätkiin, joiden tilipussi oli jäänyt ohueksi tai ihan olemattomaksi.  Joskus olen hoitanut vanhaa tukkijätkää. Kyllä kun hänelle sanoi, että pidä tuosta, niin se ote oli silloin pitävä, vaikka muuten terveys oli hatara.

Uittoa käsiteltiin vielä omassa rakennuksessaan.

Keluvene ja makkarat. Makkaroilla sidottiin puomeja. Ne oli närelenkkejä, joiden väännöllä mitattiin jätkän ammattitaitoa ja jopa kilpailtiin.

Minä olen ihmetellyt, mitä ne merimiinat ovat Keiteleen vaakunassa. Olen ehkä ainoa, joka on kelaillut sellaisia asioita. Keiteleen vaakunassa oleva vene tosin on nuottavene, mutta samanlainen kela kuitenkin.

Näyttely kertoo Valapaton tulvasta ja lukuisista oikeudenkäynneistä kosken tiimoilta.

Kun aikaa oli runsaasti, lillutin jalkojani laiturilla vedessä. Oikeasti olisi pitänyt pulahtaa uimaan. Uimakopin sijasta rannalla on valtaisa kuutio, jossa UPM esittelee ilmeisen homehtuneita männynsiemeniä luvaten, että niistä tulisi kasvamaan metsää. Metsäyhtiön biopropagandaa alueella on runsaasti. Kuukkelit vain jotenkin metsistä häviävät.

Bussi oli melkein kymmenen minuuttia myöhässä. Oli alkanut ukkostaa ja pelkäsin saavani ryöpyn niskaani. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kouvolassa aikataulun mukaan juna länteen lähtisi minuuttia ennen kuin bussi tulee perille. Se tietäisi, että olisin kotona yhden maissa aamuyöllä. En siis mitenkään laskenut sen varaan, mutta kun bussi tuli matkakeskukseen, saapui juna raiteelle. No, nopeasti sisään ja sain vielä matkalipunkin, kännykkäsovelluksella. Se ei ole ihan sanottua, että onnistuu, etenkin kun viime tipassa yrittää lippua. Joka tapauksessa pääsinkin vaihtamaan Kemijärven junaan. Se oli makuuvaunujuna, joka ennen lähti 23:13, mutta nyt aiemmin. Monet kerrat olen mennyt sillä pohjoiseen.

Ilman käsiä

Tässä junassa, jossa on miellyttävät vanhanaikaiset vaunut, laskeutui tarjotin siististi alas ja pysyi siinä. Kaikkialla, mukaanlukien lentokoneet, nämä ovat olleet muussa asennossa minulla kuin alhaalla, useimmiten perin huterasti. Se johtuu siitä, että olen laihtunut 18 kg.

Lopputuloksena taas mietin, mikä tekee tästä maailmanperintökohteen, eikä esimerkiksi Finlaysonin alueesta. Ehkäpä se on se kalliomaalaus. Minusta jokaisen Suomessa pitäisi tutustua jossain vaiheessa puunjalostusteollisuuden historiaan. Se on merkittävämpi kuin mitä koulukirjat uskaltavat myöntää.

Kohti finaalia II: Salamajärvi ja pyhä puu

Maria söi huoltamolla Evijärvellä raskaasti. Minä olen pieniruokainen läski, minulle kaikki ateriat näyttävät isoilta. Kerran otin vahingossa kissan lautasen itselleni. No, se on eri juttu. Joka tapauksessa pääsimme lähtemään Evijärveltä eteenpäin ja Räyringin kautta sitten Kokkola-Kyyjärvi -tielle, millä olenkin ollut niin monet kerrat vuoden sisään. Pilvet olivat jälleen erittäin tummia.

Perhosta käännyimme Kinnulaan Salamajärven erämaatielle. Se vie Salamajärven kylään, mutta mitään kylttiä ei ole, että se veisi sinne kansallispuistoon (Sellainen kyltti ohjaa Koirasalmelle). Tie on pitkä ja mutkainen, eikä kesällä sitä aja mikään bussi. Sieltä kuitenkin pääsee kansallispuiston eri osiin. Pitkän matkaa (30 km) ajettuamme kunta vaihtuu Kinnulaksi ja siinä onkin Kinnulan ensimmäinen kätköpaikka. Itikoita tulee kimppuun ihan mustanaan ja käsitin, että kätköpurkki olisi ollut jossain juurakoissa, mutta sitten tajusin, että se onkin ihan naaman edessä. Itikat kun tekevät etsinnöistä hätiköityjä. Nimi logivihkoon ja Kinnula uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Se oli samalla viimeinen kunta, olen löytänyt kätkön kaikista 310 Suomen kunnasta, itse asiassa 311 kunnasta, kun Valtimosta löysin kätkön myös, mutta se liitettiin Nurmekseen. Tämä oli kuitenkin väärä paikka juhlistaa sitä.

Tien toisella puolella alkoi Salamajärven kansallispuisto.  Tässä kohdin on rajoitusosa eli liikkuminen polkujen ulkopuolella oli kiellettyä vielä viikon ajan. Minun puolestani voisivat rajoittaa pitempäänkin, koska ainoa älykäs reitti kulkee polkuja myöten. Sinne kuitenkin meni ajoura, jota pääsi autolla. Keskikohta urasta oli vähän kohollaan paikoitellen, mutta Maria pystyi selviytymään siitä kääntöpaikalle Koirajoena varteen saakka.

Siellä oli yksi vaeltaja rinkan kanssa kulkemassa Hirvaan kierrosta. Hieman kävi kateeksi. Me kuitenkin jatkoimme syvemmälle Kinnulaan ja Matkusjoella käännyimme tielle, joka johti pyhälle puulle Salamajärven itäpuolelle. Vinkin tästä olin saanut geokätköstä, mutta muuten siitä ei ollutkaan kovin helppoa saada tietoa, kuitenkin yhdessä blogissa se oli mainittu.

Tovin saa rutuuttaa metsätietä siihen suuntaan. Vastaantulijoita oli yllättävän paljon, ilmeisesti marjoja poimimassa. Soratieltä lähti vielä sivutie itse puulle. Kinnula tuntuu olevan yhtä metsäautoteiden verkostoa.

Vuodelta 1662 on olemassa moite, että ihmiset laulaen ja kirkonkelloja soittaen olivat vieneet karhun kallon puulle. Mäntyhän voi Suomessa olla hyvinkin vanha.  Ajattelin, että se on ollut 1662 vasta pieni taimi, mutta välttämättä ei niin ollut. Vielä 1930 -luvulla puulla oli karhun kalloja ja muita luita. Peijaismenoissa karhun sielua edistänyt kallo sai erityiskohtelun vieraana. Pyhään puuhun oli tarkoitus laittaa oksalle kallo katsomaan itään. Sitä myötä kuin puu kasvaa, karhun sielu etenee kohti taivasta, missä se syntyy uudelleen nalleksi.
Herää kysymys, kohdeltiinko ihmisenkin ruumiita samalla tavalla ja eikö ihmisten hautaaminen ja vielä ison kiven laittaminen päälle edusta ihan päinvastaista käsitystä.

#skumppaakuksasta

Pyhä puu

Nyt oli sopiva #skumppaakuksasta -hetki ja paikka oli tarkoitukseen sopiva. Pyhä puu sai myös lorauksen skumppaa. 310 kunnassa kätköilty, kahteen niistä menin taksilla (Lestijärvi, Kiuruvesi), Kruunupyystä jouduin palaamaan taksilla, kun missasin bussin, joissain kuljin liftillä (Utsjoki, Pomarkku, Eurajoki, Rääkkylä, Laukaa), kerran nukuin kirkossa (Kaskinen), huoltoaseman pihan penkeillä (Ikaalinen), tanssilavan päällä (Jalasjärvi), kahdesti museossa (Puolanka, Korsnäs). Kerran jouduin lestadiolaisten seuroihin (Kyyjärvi) ja rikospaikalle (Teuva), hirttopaikalle (Kuusamo). Kerran mies tuli kaljalle telttaan (Savukoski). Umpihangessa (Tervo),  paahteessa (Hämeenlinna), syksyn sateissa (Tyrnävä) ja keväällä härkälinnun soitimella (Enonkoski).

Paikalla oli asiallinen laavu, sellainen, että siellä todellakin saattoi viettää yötä ja paistoimme makkarat. Onneksi Maria jaksoi syödä vielä yhden, niin minun ei tarvinnut koko pakettia. Taas sade sattui sopivasti niin, että kun makkarat oli syöty, sade sammutti nuotion.

Lähdimme takaisin laavulle johtavaa metsätietä suuremmalle metsätielle, jota kautta sitten Koirasalmelle Salamajärven keskustaan. Siellä oli paljon autoja ja ihmisiä ja matkailuautoja, vaikka oli kauhean sateinen sää. Vaikka en ollut ladannut kätköjä Kivijärven kunnasta, niin sain selville kätköpurkin sijainnin ja loggasin sen kotalaavulla. Mietin, kumpi olisi ollut parempi paikka juhlistaa 310 kuntaa, kotalaavu vaiko pyhä puu ja kyllä pyhä puu oli parempi, sillä kotalaavulla oli lapsia, vaikkakin hyvin käyttäytyviä.

Sateenkaari Koirasalmella

Koirasalmella sateli enemmän kuin missään muulla pysähdyksellä, eikä se ollut mitenkään välttämätön. Koirasalmella käymisen idea oli vain se, että se oli syvemmällä puistossa kuin se nirhaisu, mitä olimme pohjoisessa tehneet ja olihan se maisemallisesti mukava paikka. Salamajärvi on metsäpeurojen lisääntymisalue. Metsäpeura näyttää kovasti porolta. Mietin, ammutaanko niitä vahingossa ja paljon sellaisen korvaussumma on. Uskoisin sen olevan melko kallista metsästystä.

Jatkoimme sieltä kuitenkin Kivijärvelle. Kivijärvellähän olen jo ollut ihan vähän aikaa sitten, mutta nälkävuosien muistomerkillä en ole aiemmin pysähtynyt. Löysin sen kätkön suhteellisen vaivattomasti. Itse muistomerkki muistuttaa jähmeää stonehengeä. Se johtuu siitä, että nälkäisillä teetettiin sillanrakennustöitä hätäaputöinä. Voi miettiä, mikä siinä oli sitä apua ja mikä hädänalaisen työvoiman hyväksikäyttöä.

Nälänhätää hoidettiin erittäin kurjasti ja sitä muisteltiin vielä sisällissodan aattona. Erityisesti nälkä kuritti Suomen itäosia ja Keski-Suomea.

Tästä jatkoimme kulkua etelään pysähtyen nopeasti huoltoasemalla. Sattumoisin näin haja-asutusalueen uusnatsin liimaamaan Soldiers of Odin Finland -tarran, jonka päälle pistin Soldiers of Lenin International. Odinin lähestyessä voisi pistää ihan perisuomalaiset vainovalkeat.

Kesäinen Karstula näytti paremmalta kuin mikä minun kuvani Karstulasta oli ollut aiemmin, koska enpä ollut silloin nähnyt Riuttasalmen siltaa, mikä tarjoili upean järvinäkymän. Tie johti läpi korpitaipaleiden ja tien varsilla oli myös säilytetty vanhoja kilometritolppia. Lapsuuden automatkat kuluivat nopeasti, kun etsin tien laidasta aina näitä metallisia kilometripylväitä.
Saavuimme idylliseen Multian keskustaajamaan. En ole ollut sielläkään, vaan samaisen kunnan eteläosassa. Halusin näyttää paikat Marialle ja pysähdyimme Järvenpäänkoskella.

Kosken jälkeen oli metsät tien varrella revitty silpuksi. En tiedä, tuskinpa antoi hyvää kuvaa kaupungista Marialle, joka oli ensimmäistä kertaa ikinä Keuruulla. Minullehan olivat paikat tuttuja.

Suomenselkätietä jatkoimme alas Mämmilään ja sitten kotiin Tampesteriin. Kotiinkin pääsin kastumatta, mikä sinällään oli saavutus. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa.

 

 

Kohti finaalia I: Karijoki, Lappajärvi ja Evijärvi

Pääsin kaverini Marian kanssa reissuun. Lupasin hänelle rahaa vastineeksi siitä, että kuskaa minua ympäri Suomea. Minun piti saada tämä projekti loppumaan nyt, koska julkisen liikenteen tulevaisuudesta ei kukaan tiedä mitään. Yllättävästi keksin, että Kristiinankaupungista Karijoelle pääsisi bussilla niin, ettei tarvitsisi yöpyä matkalla. Evijärvi olisi paikkakunta, jolla joutuisi yöpymään mahdollisesti hotellissa. Lappajärveltä saattaisi päästä saman vuorokauden sisällä pois. Kinnulaan ei nyt kesällä ollut mitään liikennettä.

Niinpä sitkten Marian kanssa liikenteeseen. Sääennuste lupaili kuurottaisia sateita ja satoikin rankkoja kuuroja monta kertaa. Kyllä ankat tykkäävät, muut eivät niinkään. Ohitimme Suomen persuimman paikkakunnan Honkajoen. Viimeksi olin käynyt täällä joitain vuosia sitten talvella. Sen jälkeen oli uudet maisemat minulle pitkän aikaa. Isojoki oli siinä välissä tuttu samalta talviselta reissulta.

Tulimme Karijoen kunnan puolelle Ohrikylään. Sikäläinen geokätkö esitteli kalastuspaikkoja. Kuvauksessa sanottiin, että perunanjalostusteollisuus oli saastuttanut Isojoen niin ettei kala siinä enää paljoa viihtynyt.

Ohrikylässä oli riippusilta joen yli.

Geokätköstä sanottiin, että se oli ihan näkyvillä, mutta ei se kuitenkaan ollut, vaan oli ihan normaalisti piilotettu. Etsimiseen meni vähän aikaa, kun oli nokkonen siinä lähellä. Löytö kuitenkin ja Karijoki uudeksi kunnaksi löytökartalle. Karijoki uudeksi kunnaksi minulle ylipäätään, sillä en ollut siellä koskaan ennen käynyt. Karijoki sijaitsee Kristiinankaupungin kainalossa, mutta on jo pinta-alaltaankin niin pieni, että sinne on vaikea osua.

Karijoelta jatkoimme Kauhajoen ja Kurikan kautta Seinäjoelle ja Kauhavalle, mistä suunta sitten Lappajärvelle. Lappajärvelle piti tulla tänä vuonna geokätköilyn megatapahtuma, mutta kaikkien perumisten kesänä se jouduttiin perumaan. Lappajärvellä kuitenkin on erittäin runsas tarjonta geokätköjä. Tällaisissa reissuissa olen suunnitellut käydä yhdellä kätköllä per kunta, mutta jos sitä ei löydy, niin sitä paikkaavia kätköjä on myös suunniteltu. Lappajärvellä pelkästään yhdessä kylässä niitä paikkaavia kätköjä on runsaasti, mutta ei lähdetty niitä hakemaan. Ehkäpä Lappajärvellä on tulevaisuudessa megatapahtuma.

Lappajärvi siintää Karvalan kylän taustalla

Lappajärvi on tietysti Suomen tunnetuin ja suurin meteorikraatteri. Kauhavalta Karvalaan tullessa näkee kyllä kuinka maasto laskeutuu Lappajärveä kohti. Karvalasta löytyi geokätkö helposti, joten Lappajärvi on uusi kunta löydettyjen kartalle.
Lappajärven murre, jota emme päässeet kuulemaan, ei eroa juurikaan Suomen yleiskielestä, niinpä sitten siellä murteella puhumista on se, ettei puhu murteella tai jotain. Kuitenkin se lasketaan kuuluvaksi savolaismurteisiin. Savolaiset asuttivat jostain syystä tätä Pohjanmaan järviseutua.  Wikipedian mukaan savolaisia olisi muuttanut tänne 1500-luvulla.

Seuraavat megatapahtumat ovat Eurajoella ja Sotkamossa, ellei taas koko maa mene paniikkiin tai tule muu apokalypsi.

Lappajärveltä oli suhteellisen lyhyt matka naapurikuntaan Evijärvelle. Evijärven hotelli TuuHet oli täynnä ja muutenkin kallis. Se seutu, missä bussi pysähtyy, on asutettua, soista tai risukkoa. Joka tapauksessa kelvotonta teltan pystyttämistä varten. Leirintäalue on kaukana kunnan toisella puolella. Evijärveltä ei selviä samana päivänä julkisilla pois.

Ennen lähtöäni reissuun, katselin tukkilaisdokumenttia Evijärveltä. Asutushistoria Evijärvellä on kuin Lappajärvellä, eli alueelle on muuttanut aikoinaan paljon savolaisia. Luulin kunnan olevan ainakin osin ruotsinkielinen, mutta ilmeisesti näin ei ole. Evijärveltä loggasimme nopeasti kaksi kätköä, joten Evijärvi uudeksi kunnaksi kartalle.

Keskeinen paikka Evijärvellä on liikenneasema Mäntyhovi, ainakin jos haluaa geokätköillä.

Ihmeellistä, että vaikka oli satanut rajusti monta kertaa tänään, niin siitä huolimatta kertaakaan ei ollut satanut silloin, kun olimme olleet ulkona hakemassa kätköä. Myöskään itse likomärässä maastossa emme olleet päässeet kastelemaan itseämme.

Evijärvi on tunnettu minulle kuitenkin mustatiirojen pesimäpaikkana. En kuitenkaan nähnyt yhtään. Se järvi, millä niitä siellä on, ei ole oikein tavoitettavissa. Evijärvi on jotenkin rutakkoinen kunta niin että matalia, ruovikkoisia ja karikkoisia vesistöjä ja suota on paljon.

Täältä jatkoimme sitten Räyrinkiin ja kohti Amazing Keski-Suomea, mutta siitä sitten lisää jatkossa.

Luin kirjan: Evasion

Evasion-kirja on tämän blogin innoittaja, mutta juttu on, etten lukenut sitä koskaan kokonaan, siis ennen kuin nyt. Lyhyesti, Evasion kertoo junapummista ja kaikenlaisesta pummista, joka matkustaa ympäri Yhdysvaltoja, nukkuu autiotaloissa, squateissa tai paikoissa, joihin on kätkeytynyt ja dyykkaa ja varastaa tavaransa ja tienaa rahaa kaiken maailman huijauksilla.

Aikoinaan keksin maailman yksinkertaisimman keinon välttää työvoimaviranomaiset eli menin töihin. Uskon porttiteoriaan, kun astuu tehtaan portista sisään, niin myy itsensä altistumaan koviin duuneihin. Elämänhallinta lipsuu käsistä, elämä pyörii töiden ympärillä ja hakeutuu toisien käytettävien seuraan vapaa-ajallakin. Työt kovenevat ja terveys kärsii. Toisaalta, ajattelin olevani huono kommunisti, jos en tiedä, miltä työ maistuu. Nyt on sekin nähty. Suunnitelmani kuitenkin epäonnistui, sillä sain sovittuiluiteltua päivärahaa. Toisin sanoen, palkka ei riittänyt elämiseen ja työvoimaviranomaisilla oli siltikin valtaa minun elämääni. Ajattelin, etteivät ne käyttäisi sitä minuun, olinhan töissä ja ihan täystyöttöminäkin oli ihmisiä. Olin väärässä. Jouduin pistämään kaikki kolme työtäni nurin ja osallistumaan työvoimapoliittiseen koulutukseen, mikä sitten ei johtanut yhtään mihinkään ja jouduin lakki kädessä kerjäilemään töitäni takaisin. Joku tietysti ajattelee, että olin naiivi, mutta olen pikemminkin vanha, eikä kukaan kertonut, ettei kannata lähteä sovittuitellulle päivärahalle. Konkreettista haittaa siitä tuli siinä muodossa, että kaikki muutkin tuet viivästyivät ja jouduit tekemään paljon enemmän selkoa tekemisistäsi kuin työtön. Esimerkiksi minulta kyseltiin asioita, jotka olivat salassapidettäviä. Olin lojaalimpi työpaikkaani kohtaan kuin sosiaaliviranomaisia.

Tietysti joku voi ajatella, että miksi olla viranomaisten pompoteltavana. Toimenpiteestä kieltäytyminen tarkoittaa, että toimeentulemattomuustukea leikataan 20%. Kun on kuitenkin töissä, niin voi ajatella, fuck you, ei koske minua. Mutta mutta, tieto säilyy rekisterissä ikuisesti, joten jos vaikka 40 vuoden päästä kieltäytyy uudestaan, syystä tai toisesta, silloin leikataankin 40%, eikä silloin välttämättä ole tilanteessa, missä voi heittää vain keskaria kohti sosiaalitoimistoa. Joutuu hihheleiden leipäjonoon kuuntelemaan jeesuslauluja ja eheytystarinoita. No, selvisin koko työttömyysurani läpi karenssitta.

Sen sijaan säästyin kuntouttavalta työtoiminnalta ja koulutukselta. Koulutukselta säilyin, koska sisuunnuin haastattelussa. Siinä kysyttiin historiaa huumausaineiden kanssa. Nyt, käyttö on rikos Suomessa, eikä kenelläkään ole velvollisuutta ilmiantaa itseään, minkä jälkeen kysymys on tietysti täysin hyödytön.

No, mutta enpä kerro töistäni sen enempää, kun kuitenkin minun hyväksikäytetty kehoni sanoi sopimuksen irti ja pääsin armollisesti eläkkeelle.

Minä olen hienohelma, etten kaiva roskiksesta ruokaa ja vähän muutakaan. Botulismi ja sen sellaista ja kerran näin hienon sohvan ja minun elämänkumppanini tiesi vieläpä sen, miksi se oli roskalavalla, koska siinä oli luteita. Tampereella oli sattunut kanssa se, että luteisia tavaroita oli dyykattu roskalavalta. Toinen yökötys on koiperhonen. Hienohelmaisuudestani huolimatta olen syönyt dyykkipullaa squatissa. En tiedä, olisinko syönyt sitä, jos olisin tiennyt sen olevan dyykkipullaa.

Mitä tulee varastamiseen, niin olen ollut kansanedustajaehdokas, enkä ole Iltalehden listalla, jossa on rikoksista tuomitut kansanedustajaehdokkaat.  Ehdokas olin siksi, että halusin äänestää jotakuta, johon minä luotan. Kehotan kaikkia muitakin samaan, asettumaan ehdolle ja äänestämään itseään. Koronapaniikin aikana kävi ilmi, että köyhillä oli tarve halvoille elintarvikkeille, joten opettelin jättämään ne tuotteen alimman desiilin ihmisille. Ehkä itse olen kolmanneksi tai toiseksi alimmassa desiilissä. Olen joitakin kertoja ollut hihheleiden leipäjonoissa, mitä kirjassa ei mainita, mutta siis nyt katson olevani liian vauras sellaiseen. Sitä paitsi sateenkaariväki on esteellinen osallistumaan hihhetilaisuuksiin. En ole kyllä itse koskaan kuullut poikkipuolista sanaa, mutta kun työntäminen muuttuu runnomiseksi, kyllä kaikki kristilliset piirit ovat vihollisen aluetta.  Minä en kuitenkaan tukaroi, jos joku toinen varastaa. Ruokaa kuitenkin on melkein kolmannes yli tarpeen, Suomessakin. Varastamisessa on niin, että se harvemmin kohdistuu massikeisareihin, vaan pikemminkin toisiin köyhiin. Kotiini on murtauduttu ja minut on rullattu Suomessa ja ulkomailla on ukottajia ja kaveriksi tuppautuvia ja netti on pullollaan amerikkalaisia kenraaleja, jotka haluavat tutustua harmaantuneeseen yksineläjään Suomessa.

Tämä oli taas valinta, ollako pomon potkittavana vaiko hihheleiden ruokajonossa eheytettävänä ja minä valitsin kahdesta pahasta pienemmän. Pomoja ei kiinnostunut muuttaa minua muuten kuin ettei töihin saanut tulla tupakalta tai miltään haisevana.

Asuin välillä asunnoissa, missä kenenkään ei pitäisi asua, koska home haisi nenään. Evasion-kirjan mukaan taas on ihan hyväksi altistua homeelle. Enpä tiedä, kun valtaisan homealtistuksen jälkeen sairastuin tuberkuloosiin. Reissulla näin kerran kirkon sivuovessa kyltin, jossa muistutettiin varmistamaan, että ovi oli kiinni. Ei se ollut ja nukuin yöni kirkon lattialla. Kirjoitin vielä nimeni vieraskirjaan ennen kuin lähdin pois.

Viime reissulla nukuin kotiseutumuseon alueella, eikä se ollut edes ensimmäinen kerta. Jostain kumman syystä molempina öinä huusi pöllö, Puolangalla oli lehtopöllö, Korsnäsissä viirupöllö. Jalasjärvellä nukuin tanssilavalla ja Ikaalisissa pinosin huoltoaseman penkit yhteen ja nukuin siinä. Sen lisäksi olen nukkunut lukemattomilla laavuilla, esimerkiksi Temmeksessä, Lahden Liipolassa ja Mäntsälässä mainiten vain sellaiset, missä liikkui muitakin ihmisiä. Hautausmaalla en ole nukkunut, koska kerkiän vielä siellä maata.

Liftannut olen jonkin verran ja kulkenut junassa pummilla, koskapa lippuautomaatti oli lakannut toimimasta ja/tai sovelluskin oli romahtanut. VR on hyvä sössimään lippukauppansa. Nytkin on voittanut mukavuudenhalu.

Kun tekee haun ”Evasion pdf Crimethinc”, saattaa löytää kirjan ilmaiseksikin, mikä sopii tietysti kirjan teemaan. Kirjassa on pieni pätkä kirjan kirjoittajasta, joka tunnetaan nimellä ”Evasion kid”, mutta myöskin kirjan lukijoista ja meidän tarinoistamme.

Lapsena kerrottiin, että jos varastaa kaupasta, ei saa ikinä oikeaa työpaikkaa. ”Oikealla työpaikalla” tarkoitettiin valkokaulustöitä. Niitä minä en saanut vaikken varastanutkaan mitään, joten mitä hyötyä. Kerran tein työttömyystöinä kirjanpitohommia ja jouduin valvomaan muita työttömiä pomon ollessa lomalla. Sanoin niille, että koska he eivät saa oikeaa palkkaa, niin ei heiltä voi odottaa oikeaa työtäkään, joten minun puolestani he voivat mennä kotiinsa, minä merkkaan heille työt tehdyiksi. Pomo ei ollut tyytyväinen palatessaan töihin.
No, se hyöty nössöilystä on, että saa aseluvan.

On keskiluokkaista vihata omaa keskiluokkaisuutta siinä määrin, että luopuu keskiluokkaisuudesta ja siirtyy kurjalistoon. Kurjalistossa olevat taas uneksivat keskiluokan miellyttävästä elämästä. Siitä, mihin ei kuulu tuberkuloosi eikä luteet.