”Jäniksen vuosi” Rönnin kesäteatterissa ja seikkailua Eräjärvellä

Onnistuin voittamaan Kotimaan matkamessuilla lipun Rönnin kesäteatteriin, missä sattui olemaan tänä kesänä esitys ”Jäniksen vuosi”. Rakastan Vatasen seikkailuja, tällä kertaa Vatasella oli uusi hevonpaskaduuni eli työ, jolla ei ole mitään merkitystä: tienaa paljon rahaa, että saisi ostettua tavaraa, jota ei edes halua. Ajattelin, että Vatasen tarina on minun tarinani, mutta tein työtä paskaduuneissa, eli lähinnä hoitoalan töissä oli järkeä ja pystyi tekemään hyvää, mutta sillä ei tullut toimeen. Vatasella tapahtuu romahdus, minkä jälkeen hän jättää kaiken ja tekee värikkään Suomi-kierroksensa.

Rönnin kesäteatteri on kymmenkunta kilometriä Oriveden asemalta ja se on ainoa julkinen liikenne sinne ainakin esitysten aikoina eli viikonloppuisin. Siitä vielä viisi kilometriä ja on Eräjärven kylä. Eräjärvi oli oma kuntansa 1870-1973. Kuten nimikin jo sanoo, alueella on ollut asutusta esihistorian hämärästä saakka.

Pyörä junaan Tampereella ja Oriveden asemalla ulos. Siellä olikin tietyö, joka aiheutti pienen lisälenkin. Minulla oli pelko, etten ehtisi esityksestä viimeiseen junaan. Pienellä oli kirjoitettu oleellinen tieto, että esitys kestäisi noin kaksi tuntia. Se mahdollistaisi paluun junalla. Junat ovat olleet ihan täyteen buukattu pyöriä, joten etukäteissuunnittelua tarvittiin. Viime kerralla homma kaatui ankkasateeseen (ankat eivät välitä sateesta, mutta kaikki muut hakeutuvat siltä suojaan), mutta nyt oli luvattu poutaa.

Jatkoin suorilla Eräjärvelle. Minä olen nähnyt maisemia paljon, mutta tuo Längelmäveden seutu ja Eräjärven alue on erityisen kaunis. Johtuisikohan loppukesästä ja hunajakukkapelloista. Oikeammin se johtuu siitä, että järvelle oikeasti näkee tieltä.

Eräjärvellä heti menin kirkolle ja kirkon geokätkölle. Kiviaita näytti jo siltä, että sieltä olisi etsitty. En tykkää tunkea kättäni kiviaitoihin, koska kerran käsi jäi jumiin. Selvisin pelästyksellä. Sen lisäksi se ei tee hyvää itse aidalle. Muutkin olivat etsineet kätköä pitkään ja hartaasti, mutta kätkö olikin ihan toisessa paikassa. Kerroin sen loggauksessani aika selkeästi, ettei kiviaitaan koskettaisi turhaan. Saattaa olla, että kätkö on vaihtanut paikkaa. En tykkää itse kätkeä enää juuri sen takia, että kätköpurkki pitäisi olla kettingillä kiinni, muuten se liikkuu alkuperäiseltä paikaltaan.

Kirkon lähellä on kivimuseo, joka sattui olemaan auki. Meninkin sinne. Esillä oli kiviä ympäri maailman ja myös Oriveden kuuluisasta kaivoksesta. Kaivos tuli kuuluisaksi siitä, että se täytettiin jätteellä. Nyt se on tyhjennetty. Geokätköily ja kivet liittyvät toisiinsa niin, että yhdessä kätkötyypissä tutkitaan erityisesti geologiaan liittyviä asioita. Pyöräillessä pinnanmuodot tulevat tutuksi. Amerikassa asuessani oli paljon mesaa eli laavavirtoja, mutta kun laava on rypyliäistä, niin vesi säilyy niissä koloissa pitkään. Jos sataa paljon, mesa soistuu ja siellä on hyvin kuraista. Amerikkalaisillahan on kokolattiamatot, eikä kenkiä riisuta sisällä. Mesa-alueilla kokolattiamattojen puhdistus on tuottoisaa hommaa. Rypyliäiseen pintaan kerääntyy myös erilaisia raskaita metalleja, kuten elohopeaa, rautaa ja kultaa.

Eräjärvellä oli myös majoitusta Eräjärven Eerolassa. Näytti olevan 128 euroa, mikä oli ihan vatasille sopiva hinta. Voin kuvitella, että jos majoittuisin Eräjärvellä, enkä tietäisi mitään kivistä etukäteen ja olisi sadepäivä, kivissä riittäisi tutkittavaa pitkäksikin aikaa.

Minua on vaivannut se, miten ihminen keksi alkaa jalostaa metalleja. Siirtymä kivikaudesta kuparikauteen oli ihan massiivinen edistysaskel.

Lähdin ajamaan takaisin, mutta poikkesin Hirtolahden lintutornilla. Sinne ei ollut mitään opastetta, eikä ”Pirkanmaan lintutornit ja luontopolut” mainitse sitä. Kylläpä vain oli lintutorni.

Seuraavaksi tulin itse Rönnille, missä olikin paljon väkeä. Siellä oli baari, uimaranta, leikkikenttä ja tietysti itse kesäteatteri. Ennen kaikkea siellä oli WC. Salmessa oli paljon vesiliikennettä ja salmi yhdistääkin Koljonselän muuhun Längelmäveteen. Längelmäveden rannalla on paljon lakkautettuja kuntia, mutta yksikään nykyinen kuntakeskus ei ulotu Längelmäveden rannalle.

Olin taas ajoissa runsaasti, mutta sitten alkoi esitys. Sen tallentaminen oli kielletty, ei videoita, ei valokuvia.

Tulkinta Vatasesta oli modernisoitu elokuvaversiosta ja sai välillä shamanistisiakin piirteitä. Vatanen kiersi Savoa ja Lappia ja joutui Turkuunkin. Minäkin olen kiertänyt Suomea, mutta siihen ei ole liittynyt yleensä virkavaltaa eikä päihteitä. Koko tämän blogin ajatus, Evasion, on vältellä tätä raskasta yhteiskuntaa, mutta minulle kävikin niin, että sain eläkepaperit ja armahduksen paskaduuneista. En tiedä, miksi juuri minua onnisti.

Tämä alusta lopettaa ja todellakin, alkuperäinen blogin tarkoitus kuivui kasaan. Nähtävä ei kuitenkaan lopu maailmasta. Minä en edelleenkään ymmärrä Suomea enkä suomalaisia, vaikka olen kiertänyt kuin Lönnrot aikoinaan. Yhden kuitenkin tiedän, suomalaisen kirjallisuuden punainen lanka on konflikti yhteiskunnan vaatimusten kanssa: Seitsemän veljestä muuttaa yhteiskuntaa pakoon Impivaaraan, Kätkäläinen asettautuu yhteiskunnan ulkopuolelle, Tuntemattoman Sotilaan Viirilä lähtee Inariin susia naimaan ja sitten on Vatanen. Kautta aikojen yhteiskunta on ollut vastenmielinen ja sitä on joutunut pakenemaan, niin kuin isovihan aikana.

Mutta tosielämässä ihmiset soittelevat juuri sinne kyttikselle pienistäkin asioista, muista viranomaisnumeroista puhumattakaan. Naapurin ovikelloa ei soiteta, vaan tehdään lastensuojeluilmoitus. Jos on elokapinaa tai iriadamanteja, niin sataa tappouhkauksia ja samalla pyyntöjä viranomaisille tehdä asialle jotain.

Esitys päättyi ajallaan ja ajoin lujaa Oriveden asemalle odottamaan junaa. Taivaalla lenteli 30 haarapääskyä. Kovinpa oli nätti ilta.