Geokätköilijöiden tapahtumakalenterista näin, että Lapualla olisi geokätköilijöiden tapaaminen. Itse asiassa, melkein joka päivä jossain päin Suomea geokätköilijät tapaavat, joulunakin. Joka tapauksessa se oli yksi kannuste lähteä taas Lapualle. Sitä paitsi Kotimaan matkamessuilla oli Lapuan osasto ja siellä sanottiin taikasana: ”soratiet ovat kuivia”. Olin työstänyt geokätköilyä pistehaastetta varten, viideltä kätköjen piilottajalta piti kerätä sata pistettä löydetyistä kätköistä ja pisteitä saa maastosta 1-5 ja vaikeudesta 1-5, joten tarvittaisiin kymmenen huippuvaikeaa kätköä supervaikeista paikoista yhdeltä piilottajalta tai 50 tosi helppoa, suoraan asfaltilta poimittavaa kätköä yhdeltä. Todellisuus on näiden ääripäiden väliltä. Lapualla oli sellainen kätköntekijä, jolta saisin puuttuvat pisteet. Mutta sainkin sitten Mäntsälän reissulla sen hoidettua. Matkamuistokampanja tarvitsi 12 löydettävää kätköä. Sitäkään varten ei tarvitsisi mennä Lapualle. Syy toisensa jälkeen suli siis pois, mutta junalippu oli jo ostettu.
Olin saanut käytetyn Garmin Oregon 750:n 600:ni hajottua. Huomasinkin, että 750 on monimutkainen kapistus. Päätin ottaa 600:n mukaan varmuuden vuoksi. 600 saa käynnistymään kynsiviilalla. Ei ole varmaan kovinkaan hyvä ajatus sörkkiä sähkölaitetta kynsiviilalla.
Lapualla kävin muutamalla geokätköllä keskustassa. Paloasemalla pelastajat olivat pihalla ja oitis tajusivat, missä puuhissa olin. Huomasin, että 750 vie logikirjaukset suoraan nettiin. En tiedä, onko tämä hyvä asia vaiko huono. Jokaisen joutuu kirjoittamaan kuitenkin puhtaaksi, mieluiten valokuvan kanssa.
Geokätköilijöiden tapaamisessa sain selville, että Lapualla on Shell Tamppari, joka on auki 24h. Juna takaisin etelään lähtee vasta 0:43 ja on tietysti hyvä olla sitä ajoissa vastaanottamassa jossain keskustan lähialueella.
Kuitenkin olin levoton, enkä halunnut jäädä pitkäksi aikaa tapaamiseen, vaan tie kutsui. Keväisessä Lapuassa merkille pantavaa oli, että fasaaneita oli vähän joka paikassa. Otin suunnan kohden Kuortanetta ja lähdin pian sorateille. Käki kukkui ja pyy tuli näkyville. Pyyt ovat kummallisia, joko ne ovat tosi arkoja tai tosi luottavia. Vähän niin kuin hullu metso-ilmiö.
Pian sitten alkoi tulla purnukoita vastaan. Niillä oli väliä 160-200 metriä. Pieni pysähdys, loggaus purkkin ja matka jatkuu. Itse asiassa jo aika kaukaa rupesin miettimään, onko tuo se puu, missä se purkki on. Useimmiten se oli.
Yhdessä paikassa kuitenkin joutui vähän hakemaan, mutta peltopyyt lähtivät siellä jaloista. Samalla huomasin pari tuulihaukkaa. Täällä oli tuulihaukkojen pesimälaatikoita. Tuulihaukkoja näkyi paljon Lapuan pelloilla. Pesimälaatikoihin oli todella kiinnitetty huomiota. Tuulihaukat tietysti puhdistavat viljelyksiä pikkunisäkkäistä.
Soratie päättyi äkisti Siniselle tielle, joka johtaa jostain Norjasta jonnekin Karjalan tasavaltaan. Suomessa se puskee leveimmän kohdan poikki. Autojen nopeudet olivat kovia ja piennar kovin kapea. Epämiellyttävä polkea. Peltoaukeiden kohdilla tuuli ikävän vastaisesti, eikä luontoakaan näkynyt. Tarvitsin tätä tietä siirtyäkseni nopeasti toiselle puolen kaupunkia, Lapuan Alajoelle.
Siellä päin olikin rannaton lakeus. Olen aiemmin ollut siellä myös, mutta oli pimeää, enkä nähnyt minnekään. Soratie oli pitkä ja paljon lintuja viihtyi täällä, kuoveja, töyhtöhyyppiä ja kurkiakin. Ajoin yhden variksen pakoon, kun se oli maassa töyhtöhyyppien hyökkäillessä sitä kohden. Varishan on pesärosvo. Tällä kertaa hyypät voittivat taistelun hetken ajaksi.
Olin Alajoen lintutornilla, eikä sieltä näkynyt silloin juuri mitään muuta kuin tyypillisiä peltolintuja. Olin ehkä myöhässä, sillä kevättulvien aikana varmasti lintuja on enemmän. Siellä oli kuitenkin haastekätkö, joka vaati, että 30 kunnasta kustakin piti olla yli 30 kätkölöytöä. Minulla on vain 18:sta, mutta voin pistää nimeni kirjaan odottamaan päivää, jolloin täytän haasteen ehdot. Moni kaupunki on ihan hilkulla. Lapua kuuluu tietysti niihin, joista on yli 30 kätkölöytöä.
Sehän antaa minulle syyn käydä 12 kaupungissa kätköilyretkellä. Tällaisiin hilkulla oleviin kaupunkeihin kuuluvat esimerkiksi Pori, Kuopio, Joensuu ja Oulu. Tietysti voin aloittaa melkein nollasta. Mänttä-Vilppulasta on vain viisi löytöä, esimerkiksi ja olen ajatellut myös sitä viime aikoina.
Se ei ole, tietenkään ainoa haaste. Pietarsaaressa on, esimerkiksi, haaste, jossa vaaditaan 500 löytöä yhdestä kunnasta. Tällä hetkellä minulla on 499 löytöä Helsingistä.
Palasin vähän matkaa takaisin tornilta ja vierailin Jokituvassa. Se on vanha paimenten mökki, joka on avoin vierailijoille. Tein tulet ja söin makkaraa. Jotenkin kaikki, mitä olin syönyt, sai minut janoiseksi tänään, eikä vettä ollut missään. Jos olisi ollut vettä, tuvassa olisi voinut vaikka yöpyä. Vähän aikaa, kun makasin, niin jalkaa rupesi kramppaamaan.
Rautatieasemalle on melkein peninkulman matka. Mitäpä teen, jos jalat menevät koko ajan kramppiin. Johtuukohan se nestevajauksesta. Päätin lähteä kaupunkiin, sillä siellä oli jossain vettä.
Lapualla menin virtuaalikätkölle kirkon luokse ja huomasin, että siellä oli vesihana ja täytin juomapullot. Se on kasteluvettä, niin kuin hautausmailla, mutta enpä ole kuollut siitä enkä saanut muitakaan oireita. Fiksuimmilla hautausmailla on tietysti myös avoinna olevat WC-tilat.
Kirkolta menin Tampparinkosken Shellille, jossa oli jotain ralliautoja. Se liittyi SM Pohjanmaa Ralliin, josta olin autuaan tietämätön. Toinen kerta, kun geokätköillessä olen keskellä rallia. Shell oli hyvin varustettu ja sain vielä ladattua puhelimeni akun onnelliseen tilaan. Kaukojunissa voi tietysti ladata puhelinta. Se on sikäli tärkeää, että minulla on puhelimessa lippu. Se on vähän kömpelö systeemi, esimerkiksi busseissa lippu tarkistetaan sillä, että sanotaan oma nimi tai sen puuttuessa lippua ostettaessa sanottu tunnus.
Siinä Shellillä tajusin, että täällähän on ortodoksinen tšasouna ja lähdin sitä etsimään. Minulla on Dimitri Doukasin kirja ”Suomen Ortodoksisia tšasounia” ja olen käynyt niitä bongaamassa muun toiminnan ohella. Tämä on rakennettu 1961-1962 eikä vastaa minun omaksumaani perinteisen tšasounan mallia.
Keskustassa nuorilla oli menossa oma rallinsa ja minua tuli vastaan se kuuluisa keuliva mopo. Tämä nuorten pieni, mutta kovaääninen massaesiintymä oli myös viime kerralla ollessani Lapualla. Huudatetaan autoa, mopoa, stereota ja nuorta naista. Nainen meinasi tippua mopon kyydistä, siksi hän kiljui. Täällähän joku nuori katosikin.
Keskustassa piti olla vaikea kätkö, mutta se olikin helppo ja nopea.
Junassa sitten möykkäsi mies, että olisi pomo sentään voinut edes makuuhytin kustantaa. Ehkä nukahdin vartiksi tai jotain. En ainakaan yhtään pitemmäksi ajaksi.
8 Comments
Meillä jäi kotimaan matkamessuilla Lapua kokonaan väliin, vaikka muutamaan kertaan meinattiin pistäytyä. Pyitä olen muuten nähnyt tosi harvoin, olisiko muutaman kerran tullut vastaan. Ja onpa noita kätköjä paljon, niiden määrä aina yllättää.
Lapualla on 18. eniten kätköjä Suomen kunnista ja suuri osa niistä on pyöräiltävissä metsätieltä, toisin kuin useimmilla muilla paikkakunnilla. Kangasalalla on ollut vähän samanlaista, mutta siellä on kätköjä pistetty patikoitavien polkujen, kuten Kaarinanpolun varteen. Pohjanmaalla on muitakin paikkakuntia, joilla on tällaisia power traileja, mutta niiden lähelle ei pääse junalla. Mänttä-Vilppulassa on traili ja jos tai kun tämä matkamuistohaaste jatkuu sellaisena, että vaaditaan jotain sata kätköä per kuukausi, niin Mänttä-Vilppula on korkealla käytävien paikkakuntien joukossa.
Ihailen tuota reipasta liikuntaa, jota tuossa kulkiessa ja etsiessä saa. Täältä laiskana sohvan pohjalta. Kotimaalla on paljon tarjottavaa ja paljon, mitä en ole nähnyt. Olipa runsaasti linnustoakin, pyitä en ole koskaan nähnyt livenä. Töyhtöhyypän tunnen ja fasaanin kevättöräyksen.
Geokätköilystä ei kyllä ihan heti ulottuvuudet ja haasteet lopu kesken 🙂 Itse saan Jästikaverina keskittyä enemmänkin ympäröivään luontoon ja nautin siitä kyllä tosi paljon. Täällä Helsingissä kuuluu vain harvakseltaan yksittäisten fasaanien rääkäisyjä. Töyhtöhyyppiä on paljon ja se on yksi ihana kesän merkki.
Niinhän se on, että yksi ja sama paikkakunta näyttäytyy ihan erilaisena kun sitä katsoo eri näkökulmasta! Me poikkesimme muutama kesä sitten Lapuallakin, kun osui reitin varrelle ja kun ainoa minkä entuudestaan Lapuasta tiesimme, oli patruunatehtaalla tapahtunut räjähdys, niin päädyimme hautausmaalle. Aika pysäyttävää miten monta hautaa siellä on, joissa kuolinpäivä on sama.
Aikamoinen tuo 500 kätkön haaste, monessakaan kunnassa ei edes ole niin montaa. Täytyy kyllä todeta, että tuossa harrastuksessa työsarkaa riittää.
Ymmärrän hyvin, että tuohon geokätköilyyn jää koukkuun. Kokeiltiin korona vuotena ja löydettiin ihan lähimetsästä tosi upea paikka, ei olis löytynyt ilman geokätköä! Lapuan ohi on tullut mentyjä useita kymmeniä kertoja, mut ei oo kertaakaan tullut käytyä varta vasten.
Geokätköily voisi kyllä olla hauskaa! Pari kertaa olen testannut, mutta hermot on menny aika nopeasti, kun ei ole kätköjä löytynyt 😀 myös tuollainen yhteisöllisyys olisi kivaa!