Kellokosken ruukkia ja teknisiä häiriöitä

Mäntsälän metsässä on 24 haaste-geokätköä ympyrässä polkuna ja minä täytän niistä 23:n ehdot ja sen takia Mäntsälä on ollut korkealla sijalla niiden paikkakuntien joukossa, minne mennä. Sitä paitsi nyt meneillään olevassa matkamuistokampanjassa saa tuplapisteet jokaisesta kätköstä, jolla on yli kymmenen suosittelupistettä. Tuon polun kätköillä ehto täyttyy jokaisella.

Voisi mennä Mäntsälän asemalta niin, että vaihtaa junaa esimerkiksi Keravalla tai sitten voisi mennä Saunakallion asemalle ja ajaa sieltä kätkömetsään ja takaisin krävelillä eli gravel-pyörällä. Matkaa tulisi tuollaiset kolmisenkymmentä kilometriä ja rapioita. Päätin ajaa Saunakalliosta, ehkä olen liian laiska vaihtamaan junaa.

Saunakallio on asema Järvenpäässä Tampereelta katsottuna Tuusulan Jokelan jälkeen. Jokela on tunnettu siitä, että siellä on Old West Store. On se tunnettu jostain muustakin.

Saunakalliossa siis ulos junasta. Heti laulaa kirjosieppo itsensä minun vuodenpinnalistalleni. Pyörätiet eivät ole kovinkaan hyvässä kunnossa Järvenpäässä. Olen aikaisemminkin pyöräillyt Järvenpäässä, mutta se oli eri puolella kaupunkia ja siitä on vuosia.

Kunta vaihtuu Tuusulaksi. Eroa Tuusulan ja Järvenpään välillä on kuin yöllä ja päivällä. Tuusulan puolella on paikkakunta nimeltään Kellokoski. Siellä on ruukki ja sairaala. En tiennyt, että täällä on jokin ruukki. Olen joskus kuullut Kellokosken sairaalasta. Tutustunkin sairaala-alueeseen adventure-labin avulla.

Sairaala-alueella on museokin, joka oli kuitenkin kiinni. En tiedä, olisiko ollut aikaa tutustua siihen. ”Kellokosken sairaalamuseo kätkee sisälleen länsimaisen mielisairaanhoidon historian – sen helmet ja hairahdukset.” (lähde: Tuusulan kunnan verkkosivut) . Onko tämä sitä synkkää turismia.

Kiinnostaa, miten potilaiden kohtelu esitetään, mutta minulla on kokemusta vain Lapinlahdesta. Lapinlahti ei minulta kehuja saa, mutta minä olenkin terve.

Jos toden ja harhan välillä seikkailee, niin silloin tämä on kyllä synkän turismin kohde.

Kunta ei kauan pysy Tuusulana, vaan vaihtuu Mäntsäläksi. Huomaan, että kun haluan katsoa kätkötiedostoa, GPS menee juntturaan. Se tietää, että minun on kätköiltävä kännykällä. Sepä ikävää. Luulin varautuneeni kaikkeen, mutta helteeseen en ollut varautunut. Vettä kuluikin paljon, eikä sitä tietenkään saanut lisää oikein mistään.

Harvoja kätköjä seurasin sitten itse alueelle ja kierroksen alku oli ihan krävelöitävää metsäautotietä tai metsittynyttä polkua.

Kätköjä tuli noin parinsadan metrin välein. Kuulin pyyn, pikkukäpylinnun ja vihervarpusen. Lähempänä rautatietä myös lehtokurppa lähti lentoon. Soratie heikkeni kituliaaksi metsäkoneuraksi hakkuuaukealla. Jouduin ylittämään puron. Pari kulorastasta lähti karkuun. Polku vaivoin erottui maastossa. Jouduin ylittämään jyrkkäreunaisen ojan, eli kiskomaan pyörän yli siitä. Pari kertaa jouduin nostamaan krävelini kaatuneen puunrungon yli. Harkitsin vakavasti kääntymistä takaisin. Polku kuitenkin johti isommalle polulle, joka johti metsäkoneen uralle. Ura oli märkä ja mutainen. Onneksi minulla oli raskaat maiharit.

Mitä ylemmäksi ura meni rinnettä, sitä kuivempaa oli, kunnes ura muuttui soratieksi. Vielä muutama kätkö ja siinä oli.

Olin aika väsynyt palatessani Kellokoskelle. Siellä on myös Adventure Lab ruukilla, joten seuraavaksi tutustuin siihen.

Kellokosken jälkeen oli taas peltoa Järvenpään rajalle saakka.

Kun olin junassa, kännykkä sanoi, että virtaa on vielä viideksi tunniksi. Ei se mitään, junassahan on pistorasia oven pielessä. Oli kyllä, mutta ei siinä ole sähköä. Vähän niin kuin vanhassa Uunossa: ”Minä en tarjoile tähän pöytään. Sen pöydän tarjoilija on lähtenyt lomalle Lappiin” eli miksi pitää hämäykseksi moista pistorasiaa lainkaan.

Tunnin päästä varausta oli vain tunniksi ja näytti yhtä prosenttia. Elämäni nopeimmat neljä tuntia.

Jälkikirjoitus: tilasin itselleni uuden, käytetyn GPS:n ja maksoin siitä pari sataa. Huomattavan edullinen. Tämän reissun GPS palveli peräti yhdeksän vuotta. Palvelee edelleenkin, kun käyttää pinsettejä eikä luota sen vedenpitävyyteen.