RiihEx2023-postimerkkinäyttelyä mainostettiin minulla facebookin syötteessä ja ajattelin, että eipä olisi tuskaa mennä Riihmäelle. Sitten ajattelin, olikos siellä suunnalla muuta, niin Suomen Metsästysmuseo. Postimerkkinäyttely oli ilmainen ja Metsästysmuseoon pääsy sisältyy maksamaani riistanhoitomaksuun. Luonnollisesti samalla suunnalla on myös pari geokätköä, yksi oli saanut vielä runsaasti favopisteitä. Mikähän lintutilanne on? Mikähän Stravatilanne on? Minun pitäisi suorittaa 200 km pyöräilyä maaliskuussa että saisin virtuaalisen läpyskän Stravan palkintokaappiini. Jotain 26 kilometriä puuttuu.
Jostain syystä nukuin perin huonosti ja heräsin tosi aikaisin. Sää huoletti, se oli Tampereella perin arktinen. Riihimäelle oli ennustettu varsin toisenlaista säätä, jopa aurinko saattaisi pilkottaa.
Kevyen liikenteen väylät olivatkin auraamatta. Onko aurat lakossa.
Riihimäki on pieneksi paikkakunnaksi hyvin sekava. Miten pitäisi selviytyä läpi kaupungin. On minulla tietysti GPS, mutta en aina katsele sitä. Otin kiinnekohdaksi kaksi liikenneympyrää ja patsasta. Ensimmäinen patsas onkin sopivasti nimeltään ”Eksynyt”. Sieltä suunta kohden patsasta, jonka nimi on ”Lasinpuhaltaja” ja siitä sitten samaa tietä perille. Näin se sitten menikin. Riihimäen rautatieasemalta kävelymatkaa museoille on Googlen kartan mukaan 2,8 km. Se kannattaa ottaa huomioon, jos liikkuu julkisilla. Äveriäs kulkee sen matkan taksilla. Vielä äveriäämmällä on oma kiesi.
Harrastus 3: Metsästys. Minä olen kohtalainen houkutin hirvikärpäsille, mutta kumpi metsästää kumpaakaan. Eihän se ole mikään riistalaji, mutta epäilen, että tuo pörriäinen on koko museon suosituin kohde.
Metsästys saa paljon huonoa julkisuutta ja kuitenkin 6% suomalaisista on metsästäjiä, enemmän kuin muissa Euroopan maissa. 312000 lunasti metsästyskortin 2011, muunmuassa meikäläinen. 18000 on naisia ja vuosittain metsästäjätentin suorittaa 8000 suomalaista. En tiedä, miten ne muut, mutta minä en ole ampunut riistalaukausta. Olen perfektionisti sen suhteen: laukauksen on onnistuttava ja eläimen on kaaduttava tuntematta kipua. Katson, etten ole tarpeeksi hyvä. Sitä paitsi minua kiinnostaa vain ja ainoastaan vieraspetojen pyynti.
Suomessa valvotaan tiukasti sitä, kuinka paljon metsästys aiheuttaa painetta eläinkannoille, mutta aina syntyy keskustelua suurpedoista. Minä olen suojelun kannattaja.
Olisin voinut jatkaa Lasimuseoon, koska se oli ihan vieressä, mutta Riihimäellä on paljon muutakin lasiin liittyvää lasitehtaan itsensä alueella. Käsitin, että kesällä olisi tapahtumia enemmän.
Postimerkit kuitenkin kutsuivat nyt, joten jatkoin Urheilutalolle. Kuinka tässä kaupungissa paikallisetkaan osaavat liikkua.
Urheilutalolla olisin saanut kokoelmastani puuttuvat kaksi postimerkkiä. Ei muuta kuin 1400 euroa tiskiin. Jollain on tuollaisia summia rahaa, mutta minulla ei. En sitten ostanutkaan kauppiailta mitään.
Suomalaisten heimosodista postimerkkejä julkaisivat myös Aunus ja Karjala. Aunuksesta minulta puuttuu pari kalleinta arvoa. Näiden lisäksi tietysti Eesti, joka tietysti itsenäistyi menestyksellisesti.
Mutta taas matkaan. Yritän läheltä vielä yhtä kätköä, mutta liikennettä on aivan liikaa. Siksi lähden polkemaan kohden Hyvinkäätä paksusti sepelillä kuorutettuja pyöräteitä. Tuo väli oli ankea ja suorastaan tympeä. Geokätköjäkään sinne ei ollut kukaan viitsinyt tehdä. Tasaista jurnutusta pitkin peltoaukeita, joilla ei kiuru liverrellyt, ei töyhtöhyyppä lennellyt. Kaukana näin hanhia, mutta ne olivat niin etäällä, ettei niitä mitenkään määrittänyt.
Saavuin sitten Hyvinkäälle ja paljon edes mitään karttojakaan katsomatta rautatieasemalle. Siellä lukikin laiturilla ”Tampere” ja menin laiturille suoraan. Kahdeksan minuuttia junan lähtöön. Voiko paremmin enää olla? Tietysti voi. Aseman viereiseltä kankaalta lähti lentoon lehtokurppa. Se oli ensimmäinen oikea muuttolintu minulle tänä keväänä ja taas uusi harrastus tälle päivälle.
5 Comments
Enpä olisi arvannut, että sinulla on metsästyskortti. Kiinnostaa itseänikin, mutta en ole sitä vielä suorittanut. Hyvinkäälle on itsellä muuten pidemmän aikaa tarkoitus olla lähteä, tavoittaana päästä kuvaamaan kuusipeuraa. Ainoa Suomen peuroista, joita ei vielä olla päästy näkemään.
Tuossa olisikin, että näkee kaikki Suomen peuralajit ja ehkäpä vielä kuvaakin ne. Paluumatkalla näin valkohäntäpeuran, mutta niitähän on joka paikassa missä niitä ei pitäisi olla, kuten hautausmailla ja ihmisten pihoilla. En näkisi pahana, jos Suomen valkohäntäpeurojen paikka olisi arkkupakastimessa, mutta kun on tämä politiikka, että Suomi haluaa sotaa naapurin kanssa, niin ehkä on parempi, että on riistaa.
Yllättävän kiintoisan oloinen tuo postierkkimuseokin näin asiaa harrastamattomalle. En kyllä harrasta metsästystäkään, vaikka siihen sukuperinteitä olisikin, mutta etukäteen ajatellen olisin silti noita kahdesta valinnut metsästysmuseon. Nuo trofeet ja karhunraudat kyllä hirvittiävät, onneksi ne ovat ainakin Suomessa (toivottavasti) historiaa. Tuo hyljekivääri taitaa potkaista aika lailla.
Luin tekstisi ihan uteliaisuudesta tuota metsästysmuseota kohtaan. Olen nähnyt sen monta kertaa, kun olemme käyneet vieressä Riihimäen lasimuseossa, mutta emme ole koskaan ehtineet sisälle. Ehkä vielä.
En (yllätysyllätys) hararsta metsästystä missään muodossa, mutta sukuni sitäkin enemmän. Kiva kuitenkin pääästä kurkkaamaan kulisseihin ja muutenkin päsätä lukemaan, mitä kaikkea jännää lähistöllä on tarjolla 🙂