Kulttuuria ja kevättä Aurajoen varrelta

Tänään on Kalevalan päivä ja karjalaiset sanovat, että suomalaiset ovat omineet itselleen sellaista, mikä ei suomalaisille kuulu. Toisaalta sitten minun sukujuureni äidin isän puolelta ovat Karjalasta runotyhjiön alueelta. Olen sitä mieltä, ettei Kalevala kuulu kaikille karjalaisillekaan. Olin tämän ”kenelle kuuluu” mietteen kanssa ajaessani pluspyörälläni Aurajoen vartta.

Ensin junalla Turun rautatieasemalle ja siitä lähdin puikuloimaan itään. Ajattelin, että joudun eksyksiin monta kertaa, mutta opasteet Lietoon päin olivat selkeitä. Pari kertaa jouduin miettimään, onko tämä todellakin näin, mutta Stravaan tuli siistiä viivaa. Minullahan on koko ajan GPS mukana, mutta siitä ei ole hyötyä, jos sitä ei katso.

Ensimmäinen kätkö oli ”Kuuluisin kaarinalainen”. Olin ajatellut, että on pakko olla joku Woivalenius af Woivala, Woivalan-Woivaleniuksia tai vastaava, mutta olikin Touko Laaksonen, Tom of Finlandin isä. Tämä johtaa taas samaan kysymykseen kuin Kalevalan kanssa: onko minulla oikeutta olla tästä asiasta jotain mieltä, kun se ei minua koske.

Aikoinaan lähetin Vitali Milonoville kirjeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Ken väittää minun olevan putinisti joutuu pettymään.

Voin kuitenkin kertoa muutakin historiastani Tom of Finlandin kanssa. Törmäsin hänen teoksiinsa 1980-luvulla, syvällä kehotuskiellon (1971-1999, oli laitonta kehottaa ihmisiä homoseksuaalisiin tekoihin) kaudella. Sanoin yhden sanan: ”Contraband”. Siitä on tehty kappalekin.

Tom of Finlandista tehtiin postimerkin lisäksi elokuva, sen lisäksi Tom of Finland oli Finlaysonin tyynyliinassa ja verhoissa. Edelleenkään en tiedä, mitä ajatella. Olen ollut Pridessä jatkuvasti ja provosoinut uskovaisia, mutta se on minun provosointiani, en välineellistäisi Tom of Finlandia siihen. Taiteestahan minä en mitään ymmärrä. Pidin elokuvasta, mutta tiedän, ettei moni Tom of Finlandin fani pitänyt.

Syy kätköön ”Kuuluisin kaarinalainen” on Touko Laaksosen synnyinkoti siinä lähellä.

Touko Laaksosen synnyinkoti. Se on entinen koulu. Portissa lukee yksityisalue. Mitään muistolaattaa täällä ei ollut.

Kaarinaa tämä ei enää ole, vaan Turkua, joten Touko Laaksonen on joutunut Turun omimaksi samalla tavoin kuin Juice Leskisestä on tullut kuopiolainen Juankosken tultua liitetyksi Kuopioon.

Siitä huolimatta Aurajoen rannalla on siivu Kaarinaa ja Kaarinasta tuli uusi kunta pyöräillen. Heti kohta sen jälkeen tulin Liedon puolelle ja Liedostakin tuli uusi kunta. Liedossa on nähtävänä Vanhalinna, linnavuori, mutta eipä huvittanut lähteä lumessa tarpomaan sinne huipulle. Olisinpa ollut melkoisen väsynyt siitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sen sijaan ajoin Avantiin, teolliselle aavikolle. Siellä on haastekätkö, jonka saa logata, jos on geokätköillyt 20 maassa. Minullahan se täyttyy.

Yritin etsiä sieltä tietä Littoistenjärvelle, mutta en löytänyt sitä, joten palasin samaa reittiä takaisin.

Seuraava kohde oli Kuralan kylämäki. Toinen kerta, kun olen käynyt siellä. Ensimmäisellä kerralla olin keräämässä laavukätköjä 2.5.2015. Silloinkin oli kylämäki ihan hiljainen. Parhaimmillaan siellä on eläimiä, kuten kanoja. Ankoista ei ollut mitään puhetta missään.

Kuralan Kylämäki

Siellä on myös nuoremman rautakauden kalmisto. Lähellä on Suomen vanhin kirkkoraunio, 1100-luvun ja 1200-luvun taitteesta. Lalli on sijoitettu vuoteen 1156. Syy sille, että Kuralan kylämäki on säästynyt moderniin aikaan lähiörakentamiselta on se, että täällä on rautakautisia muinaismuistoja joka askeleella. Joki laski mereen silloin täällä.

Lähdin katsomaan Pyhän Katariinan kirkkoa.

Pyhän Katariinan kirkko on 1400-luvulta.

Kirkolla on myös geokätkö, mutta se oli vaikea, enkä saanut sitä käsiini. Sitä paitsi alueella oli epämiellyttävän paljon liikennettä. Kaksi kätköä oli jäänyt välistä. Olin ruvennut selkeästi väsymään, kun oli tuollaista hutilointia. Korjasin asian sillä, että löysin läheisen ylioppilaskylän kätkön ja sitten vielä Halisten kauppakeskuksen kätkön.

Halisissa ei ollut ilmaista WC:tä. Lähdin Halistenkoskelta sellaista etsimään ja päädyin kulttuurireittiä Virnamäenpuiston lähelle. Jos minulla olisi valta, olisi ilmaisia WC-tiloja kaikkialla. Tuolla, kuitenkin, havaitsin, että samanlaista vanhan ajan kulttuurimaisemaa ja rautakautisia kalmistoja on joka paikassa pitkin Aurajoen vartta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Halisten koski

Toinen, mitä pitäisi olla kaikkialla, olisi raikas vesi. Vettä ja mahdollisuus pissiä se pois, mitä muuta ihminen voi elämältä haluta.

Sitten osallistuin geokätkötapahtumaan, jonka aiheena oli läheinen silta. Tienasin sillä luvan logata toisen haastekätkön: kaksi kätkötyyppiä aakkosina. Se on taas Kuopiossa. Minulta puuttui tapaamiskätkö, jonka nimi alkaa numerolla yhdeksän.

Ajoin sitten jokirantaa alas. Näin Koroisten ristin vastarannalta ja remontissa olevan rautatiesillan. Saavuin tuomiokirkolle ja sitten ajoissa rautatieasemalle. Latasin kännykkää, muslimit rukoilivat lattialla ja yläkerran tanssistudio soitti musiikkia. Sitten havaitsin, että juna olikin asemalla ajoissa ja pääsinpä vielä sisäänkin sinne odottamaan lähtöä.

Tampereella oli koko lailla talvisempaa kuin Turussa. Turussakaan ei vielä kuulunut kiurun livertely, mutta harmaalokit lentelivät.

Kalevalan päivään liittyen Lemminkäistä kuvaillaan usein sanalla ”lieto”, mikä tarkoittaa ”pehmeää tai lempeää, toisaalta kevytmielistä tai huikentelevaista” wikipedian mukaan. Sitten some räjähti siitä, että Sami Huber käytti hametta ja että ennen miehet olivat, no, jotain muuta. Ehkä siis sellaisia kuin lieto Lemminkäinen tai Tom of Finlandin Kake.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin tiistai, 28 helmikuun, 2023 at 11:08

    Nyt ollaan itselleni rakkailla seuduilla. Edellisestä käynnistäni tosin alkaa pian olla vuosi, joten pien on syytä itsekin lähteä käymään tuolla, Suomen kenties hienoimmassa kaupungissa.

  • Reply Eveliina / Reissukuume maanantai, 6 maaliskuun, 2023 at 05:46

    Oi ja voi, niin tuttuja ja rakkaita maisemia! Suomen parasta aluetta 😉 Ihailtavan paljon sait kerättyä myös uusia kuntia!

    Harmi, ettet löytänyt Littoistenjärvelle! Ihan jo sen takia kannattaa alkaa suunnitella uusintareissua, sillä se on kyllä upea!

    Vielä kun joku maksaisi mulle tästä Turun ja lähikuntien hypetyksestä jotain… 😀

  • Reply Jenni | Boarding Time maanantai, 6 maaliskuun, 2023 at 08:31

    Kolmannen polven paljasjalkaisena turkulaisena aina hauskaa lukea ulkopaikkakuntalaisten kokemuksia omista kotikulmista. 😁 Touko Laaksosen koti on muuten nimeltään Toukolaakso, ja sen ovat kodikseen kunnostaneet suunnittelijapariskunta Saana ja Olli, jotka ovat tuttaviani. Talo on aivan ihana sisältä!
    Ensi kerralla toivottavasti löydät myös Littoistenjärvelle, joka on parhaimmillaan kuumana kesäpäivänä. Villa Järvelässä on myös talvella sauna ja talviuintipaikka, käyn siellä aika usein poikani kanssa.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas tiistai, 7 maaliskuun, 2023 at 19:42

    Tiesitkö Lieto on nykyään kaupunki?
    Olet melkoisen reitin kiertänyt pyörällä. Juna/pyörämatkailu kuulostaa mielenkiintoiselta.

  • Reply Kristallinhohtoa tiistai, 7 maaliskuun, 2023 at 22:07

    Näin entisenä Turkulaisena kiva lukea tätä 😀

  • Reply Ne Tammelat sunnuntai, 12 maaliskuun, 2023 at 11:10

    Aika hyvä fillarilenkki! Paljonko tuli suurin piirtein kilometrejä?

    Tuo geokätköily on kyllä yllättävän monimutkaista hommaa ja tuntuu vaativan jos jonkinlaista vaivannäköä. Pelkällä etevällä kätkösilmällä ei selviä kuin alkuun. Vaikka Katri juokseekin kätköäjäkaverinsa kanssa noilla retkillä joskus mukana, niin itselleni tämä on aika tuntematon harrastus.

    Hienoja historiallisia – jopa esihistoriallisia – kohteita näyttää Turun seudulta löytyvän! Ehkäpä edistyneellä geokätköilijällä herkistyy silmä tällaisillekin?

    Ilkka / Ne Tammelat

    • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, 12 maaliskuun, 2023 at 17:57

      28 km

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I visited. Create your own travel map
    I visited 24 countries of the United Nations (12.4%) out of 193.
    Create your own travel map .

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar