Mene kotiin

Minulle Juice Leskinen on aina ja ikuisesti Juankoskelta. Juice kuitenkin muutti varhaisessa vaiheessa Tampereelle, missä sitten eli elämänsä ja tuli lasketuksi viimeiseen lepoon Kalevankankaan hautausmaalle. Tampere on täynnä paikkoja, jotka liittyvät Juice Leskiseen tavalla tai toisella. Minä en häntä koskaan tavannut. Nuorena en kiinnittänyt huomiota lyriikoihin ja pidin kappaleita kovin keskinkertaisina ja juntteina. Nyt pidän häntä ennen kaikkea lyyrikkona, joka osuu joskus oikeaan ja aika usein ärsyttää.

Juice arvosti Tamperetta, koska siellä ei ollut hihaan tarttujia niin kuin Juankoskella ja kuitenkin siellä oli jotenkin kotoinen ympäristö, kun kaupunki on muodostunut kosken ympärille. Tietysti olen käynyt myös Juankoskella.

Juicella oli harvinaista sydämen sivistystä ja hän jätti jälkeensä kirjansa ja hänen kirjansa on koottu Tampereella Tampellan kaupunginosassa paikkaan, jonka nimi yksinkertaisesti on ”Juicen kirjasto”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ongelma on, ettei Juicen kirjasto ole ollut juuri koskaan auki, eivätkä ne olleet luetteloineet kirjoja. No, nytpä sinne pääsi, kuin oli Juicen syntymän vuosipäivä. Googlen kartta näytti, että Tampellan kaupunginosassa on ruuhka. Ehkä kaikki toivo ei ole menetetty Suomen suhteen, kun kirjaston avaaminen saa aikaan ruuhkan.

Juice ja kirjat
Tietysti kaikkein eniten Juicen kirjoista kiinnostavat matkakirjat
Bouchtin kirjoja tunnustan itsekin lukeneeni nuorena
Tuossa kiinnostava on Ernst Lampén, suomalaisen matkakirjallisuuden uranuurtaja.

Matkakirjoken ohella oli tietysti kirjallisuutta kaikilta muiltakin aloilta, sekä tietokirjallisuutta että kaunokirjallisuutta. Tampereella vaikuttaneet kirjailijat Linna, Salama ja Meri olivat esillä. Päätaloa en sattunut näkemään. Kirjastossa oli niin paljon porukkaa ja lisää lappasi koko ajan ovesta, että itse kirjoihin oli vaikea päästä tutustumaan.

Lopulta ihmispaljous rupesi ahdistamaan minua ja lähdin kotiin. Pistänpäs tähän Juicen kappaleen ”Mene kotiin” . Juiceen liittyviä kohteita on listattuna täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 19 helmikuun, 2023 at 16:50

    Tunnustaudun ilman muuta Juicen faniksi. Tämä kappale oli kuitenkin itselleni tuntematon, vaikka muuten tyypin tuotantoa varsin hyvin tunnenkin. Mielestäni ihan mahtava artisti, yksi parhaista – joka todella harvoin ärsyttää; useimmiten ihastuttaa.

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME maanantai, 20 helmikuun, 2023 at 11:45

    Piti oikein miettiä (ennen postauksen lukemista), mitä biisejä Juicella on, enkä häpeäkseni muistanut yhtäkään 😀 Taidan olla liian nuori Juice-faniksi, mutta muistan kyllä omien vanhempieni kuunnelleen sitä.

  • Reply Pirkko / Meriharakka keskiviikko, 22 helmikuun, 2023 at 10:08

    Tämäpä mielenkiintoinen juttu – ja asia! Tosin tuo, että paikka on auki harvoin ja satunnaisesti tekee ainakin toisella paikkakunnalla asuvalle vierailun haasteelliseksi …

  • Reply Raija / Kohti avaraa maailmaa lauantai, 25 helmikuun, 2023 at 18:54

    Enpä ole minäkään ikinä kuullut tätä biisiä, vaikka olen aika paljon Juicea kuunnellut ja käynyt keikalla. Minun nuoruudessa ei voinut välttyä Juicen keikoilta… Uutta tietoa myös, että Juicen kirjasto on olemassa!

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I visited. Create your own travel map
    I visited 24 countries of the United Nations (12.4%) out of 193.
    Create your own travel map .

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar