Nuijamiesten muistomerkki Nokialla pyöräillen

Mistäpä Nokia on tunnettu, muuten kuin Nokian pyörän renkaista, nimen antamisesta Nokia-kännykälle, Nokian vesikriisistä ja Nokia Missiosta. No, Nokian taistelusta. Tosin, taistelua tuskin tietää ellei ole minun kaltaiseni historianörtti tai sitten sukua Jaakko Ilkalle, kuten yllättävän moni Suomessa on.

Kun tulin Raumalta takaisin, oli Sastamalan puolella kyltti paikkaan nimeltä ”Maso”. Ajattelin, että siellä käyminen pitää ottaa tavoitteeksi, koska pyöräily nähdään todellisena masokismina joskus. Enhän minä ole masokisti. Voisin olla pikkaisen sadisti. Eikös silloin ole sadisti, jos on julma itseään kohtaan.

Stravassa on tavoite 200 km pyöräilyä helmikuussa ja lisäksi geokätköilyssä on tavoite kerätä parissa kuussa tietty määrä pisteitä kasaan matkamuistoa varten. Sitä paitsi kätkölöydöt helmikuussa kerryttävät geokätköhaastetta, jossa pitää kerätä tuhat löydettyä geokätköä talvikuukausina. Itse purkkihan oli Vuokatilla ja minulla on jo nimi logivihkossa, ainoastaan puuttuu kolmannes niistä kätkölöydöistä. Niiden pitää olla Suomesta.

Aamulla oli pakkasta niin mojovasti, että päätin lykätä reissua seuraavaan päivään, mutta puolelta päivin ajattelin, että voihan siellä ulkona käydä kokeilemassa.

Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja ajo Tampereen läpi oli pujottelua ihmisten ohi. En tykkää siitä, että jalankulkijat tulevat palloilemaan pyörätielle. Kun halusin olla rauhassa liikenteeltä, ajoin Pyynikin näkötornin kautta. Sielläkin oli ulkoilijoita. Sykkeet nousivat 161:een. Pitäisi jatkuvasti jaksaa tahkota näitä mäkiä.

Mitähän Pispalan asukkaat tykkäävät siitä, että minulla jarrut vonkuvat joka kerta, kun ohitan niiden talot. Minusta se on musiikkia. Olen katsonut paljon maastopyöräilyvideoita ja kun jarrut vonkuvat niin se luo oikeaa tunnelmaa.

Nokialle menee aika mitäänsanomaton reitti, joka oli hyvin huollettu kuntarajalle saakka. Nokiallahan on heti tämä kummitteleva Pitkäniemen sairaalan hautausmaa, mutta en mennyt sinne, koska haudat olivat tietysti ihan lumen peitossa.

Heti sen jälkeen on kyltti pyörätiellä Viholaan. Minä en tiennyt, missä Vihola on, mutta ajattelin sen menevän jotakuinkin oikeaan suuntaan. Niin menikin, sillä se seurasi valtatietä 12. Sehän on se valtatie, josta pääsee Masoon ja muihin jänniin paikkoihin.

Kokemäenjoen jälkeen olinkin lähellä muistomerkkiä, mutta sitä ennen purjehti näyttävästi yli merikotka. Niitä talvehtii tyypillisesti jossain järvialueilla, missä on avointa vettä. Muuttaviakin rupeaa jossain vaiheessa olemaan. Vaikea joskus tulkita, eteneekö lintu tositarkoituksella muuttaen vai onko kyse pelkästä kiertelystä. Oli kuitenkin niin matalalla, että ajattelin sen kiertelevän ja pysähtelevän saalistamaan.

Muistomerkille tie tulikin ihan toiselta puolen mäkeä. Googlen kartta antaa sellaisia maamerkkejä kuin K-Citymarket Nokia, Lidl Nokia, JYSK Nokia. Ei ainakaan mitään perinnemaisemaa.

Nuija ei ollut mikä tahansa ranstakka, vaan siinä oli tuollainen piikkipallo

Nokialla nuijamiehet saivat kunnolla selkäänsä sillä aatelisilla oli tykistöä. Nuijamiesten joukko ajettiin hajalleen ja sitten jälkikäteen syyllisiä etsittiin ja tapettiin.

Minun pikkuserkkuni Venäjällä oli miettinyt, kenelle hän oli sukua ja hänelle oli unessa ilmaantunut ankara mies vanhan ajan vaatteissa ja tämä oli kysynyt häneltä, oliko hän merirosvo. Hahmo oli vastanut kieltävästi. Mies sanoi, että hän on tämän minun pikkuserkkuni sukulainen kaukaa menneisyydestä. Kun pikkuserkku näki Klaus Flemingin kuvan, niin hän tunnisti miehen.

Klaus Fleming is your fourth cousin 15 times removed.
Knut Jönsson Kurck, till Laukko is your third cousin 15 times removed.
Lieutenant Ivar Arvidsson Tawast is your fifth cousin 13 times removed.

Kaikki nuo nuijasodan pahikset ovat minun serkkujani. Mutta rapiat 320 vuotta tuon jälkeen oli minun sukuni vuoro saada selkäänsä Jaakko Ilkan jälkeläisiltä. Siinä huumassa ne sitten pystyttelivät näitä muistomerkkejä. Tämäkin on vuodelta 1933, isänmaallisen hurmoksen ajalta. Se meni välillä koomisuuteen saakka, mutta nyt on edetty sen täyteen vastakohtaan – ketään ei enää kiinnosta menneet tapahtumat. Siis paitsi minua, eikä minuakaan kiinnosta nuijamiesten uroteot, kun omat sukulaiset olivat pahisten puolella.

Ehkäpä ne eivät olleet niin pahiksia, mitäpä jos ne tykkäsivät vaikka ankoista. Joka tapauksessa, en taida mainita suvustani mitään jos olen Etelä-Pohjanmaalla. Muuten häviää pulla pöydästä ja kahvipannukin. Seuraavaksi toivotetaan ovella häviämistä hevon kuuseen. Vierainvaraisuus loppuu jyrkästi.

Päätin lähteä muistomerkiltä tällä kertaa pois. Siellä on multikätkö, joten palaan sinne takaisin vielä. Ajelin Nokian tehdasalueelle. Siellä on Suomen tällä hetkellä 10. eniten favopisteitä saanut geokätkö. Se sanoo paljon, vaikka on niin, että niitä pisteitä annetaan eniten kätköille, jotka ovat hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kätkön avaaminen vaati työkalua, joka minulla olikin mukana. Kätkö sanoi perin mekaanisella äänellä: ”Terve, kaverri!”. Olipas hauska. Siellä oli myös pari reissaajaa, jotka lähtivät mukaan. Toinen vaikutti tutulta. Ei mikään ihme, olin tuonut sen Pirkanmaalle vähän aikaa sitten Mikkelistä. Minnekähän sen tiputtaisi, ettei se olisi heti minulla uudestaan.

Nokian kotiseutumuseolla näytti perin talviselta ja jatkoin Tampereelle. Ajattelin kuitenkin käydä muutamalla kätköllä ja käännyin Pyhäjärven maisemareitille. Siellä ei ollut talvikunnossapitoa, mutta siellä oli tallattu polku.

Päivä rupesi jo kallistumaan kohden auringonlaskua ja sopivasti saavuinkin kotiin.