Päiväreissu Mikkeliin

Mikkelissä oli geokätköilijöiden tapaaminen ”Missä siun juuret on?” ja sehän on kiinnostava aihe, josta olen puhunutkin paljon. Lyhyesti: ne eivät ole Mikkelissä. Mistähän Mikkeli tunnetaan. Geokätköilijät järjestävät siellä tapaamisia otsikolla: ”Miiteistä Mikkeli tunnetaan”. Minäpä en ole käynyt ikinä geokätköilijätapaamisessa Mikkelissä.

Muuten Mikkeli tunnetaan kaupunkina, jossa on Sodan ja Rauhan Keskus Muisti, vaan olipa jostain kumman syystä kiinni melkein koko tammikuun, vaikka sota on asia, josta kaikki puhuvat. Minun lähipiirini puhuu myös rauhasta, mutta muiden kanssa rauhanpuhe ei ole suosittua. Joku sanoo, että nykyään jos puhuu rauhasta, katsotaan kuin sellaista, joka puhuisi Jeesuksesta. Lapsenahan ne sotajutut olivat jänniä, mutta niin oli sekin, että soitettiin naapurin ovikelloa ja juostiin karkuun.

Mikkeli on jotenkin mitäänsanomaton kaupunki ja minulla on aina vaikeuksia osoittaa se kartalta. Pahimmillaan menee jotain 30 kilometriä syrjään. Yllättävästi se on melkein samalla korkeudella kuin Tampere, kuitenkin vähän pohjoisempana. Se on myös yhtä idässä kuin Hamina.

Sinne ei pääse Tampereelta mitenkään suoraan, vaan junaa on vaihdettava jossain ja tämä paikka oli tällä kertaa Pieksämäki. Yleensä vaihto Pieksämäellä ei innosta, mutta kätköilijä keksii siihenkin tekemistä. Siellä on haastekätkö, jossa pitää kerätä tiettyä kätkötyyppiä eli multeja 40 kunnasta. Multilla on yksi tai useampi piste, joissa pitää käydä ennen varsinaista kätköä. Tiedot seuraavasta pisteestä saa edellisellä pisteellä usein laskemalla tai sitten siellä on lappu, jossa on koordinaatit. No, minulla oli multikätkö 43 kunnasta, joten minä sain sen logattua.

Kätkön lähellä oli Savon radan museo, mutta sekin oli kiinni. Se oli auki vain kesällä. Minusta ei oikein ymmärretä, että museo, joka on aina kiinni ei ole museo vaan hyvässä järjestyksessä oleva varasto. Se on samanlaista savolaishuumoria kuin ”Makkoova pilvenpiirtäjä”, paitsi ettei ilmiö ole mitenkään savolainen, edes.

Muuhunpa aikaa ei riittänytkään, joten jatkoin sieltä Mikkeliin.

Mikkelissä suoriuduin torille. Siellä oli virtuaalikätkö, eli piti ottaa valokuva esimerkiksi omasta GPS-laitteestaan Mannerheimin patsaan saappaan luona. Siellä oli myös multikätkö, jossa ensimmäisellä pisteellä oli vuosiluku, jonka numeroista saatiin koordinaatit itse purkille. Siellä oli myös wherigo, joka kierrätti ympäri keskustaa esitellen erilaisia patsaita ja yhden junavaunun. Sen junavaunun, missä Mannerheim ja Hitler tapasivat. Olen aiemmin kerran ollut paikassa, missä Hitler on ollut. Hitler kertoi junavaunussa periaatteessa sen, että ne olivat lirissä Neuvostoliiton suhteen. Historia toistaa itseään, sillä länsi on nyt lirissä Venäjän kanssa. Venäjä porskuttaa pakotteista huolimatta, eikä ohjuksetkaan ole loppuneet, vaikka monta kertaa on pitänyt loppua. Lännen ennustukset ovat osoittautuneet naurunalaisiksi, mutta kukaan ei naureskele. Eipä Hitlerillekään naureskeltu tuossa vaiheessa.

Purnukka piti olla saatavissa junavaunulla helposti kumartumalla ja tonkimalla, mutta eipä ollut. Lopulta minulla menee käsi jumiin. Se on kauhuhetki jokaisella kätköilijällä. Saan tietysti käteni irti, mutta tulee kyllä isot mustelmat. Päätin ylittää aidan ja lähteä seikkailemaan junavaunun alle.

Rupesin seikkailemaan kohti kahvilaa ”Miun juuret”, joka on keskustasta pohjoiseen, osoitteessa Kansankatu 13. Tulin sinne runsaasti ajoissa ja sain juoda haudutettua teetä ja syödä sämpylää. Mikään ei voita tuoreen leivän tuoksua, mutta vähemmänkin tuoreita lähti minulle mukaan alelaarista kotiin viemiseksi.

Kahvila/leipomo Miun Juuret

Parasta minusta on, ettei kaikkeen olla tungettu rypsiöljyä. Kauan ennen kuin ihmisiä ruvettiin pakottamaan mustanaamiota kasvolle ja rokotuksiin ruvettiin tunkemaan teollisia kasviöljyjä joka paikkaan. Etsi ruokapaikka, missä on kunnon voita pöydässä. Siksipä minulla oli oma voinokare mukaan pakattuna. Kasvirasva muuttuu transrasvaksi kun sitä kuumentaa ja tietysti leipomossa kuumennetaan tai ainakin kotona. Teollinen transrasva aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia. Voissa taas on luonnollisia transrasvoja.

Joka tapauksessa geokätköilijöiden kanssa puhuimme omista juuristamme. Kukaan heistä ei valikoitunut minun sukulaisekseni oikein millään marginaalilla. Useimmilla oli savolaiset sukujuuret, jotkut olivat jopa ihan läheltä tätä leipomoa ja muistivat ajan, jolloin se oli ollut ruokakauppa, jonne oli lapsena tullut lähetetyksi maitoa hakemaan tönikkään. Minun aikanani maitoa ei myyty enää irrallaan.

Kokouksen päätyttyä minulla oli vielä aikaa lab-kierrokselle rautatieasemalla. Mikkelissä on kivikukko. Kuopiossakin on vastaava ja mummo sanoi olleensa siellä sodan aikana pommisuojassa (mummo ei ollut minulle verisukulainen, mutta täytti mummon tehtävän erinomaisesti).

Labiin liittyi myös bonuskätkö, jota etsin kiivaasti. Oli jo pimeää ja oli aitoja. Päätin alittaa aidan. Takaisin tullessa huomasin, että aidan alla oli koiran kakkoja. Ehkä seuraavalla kerralla voisi kokeilla aidan ylittämistä, ei ne sentään aidalle kaki. Polle kakkii aidalle, kun huomenna on markkinapäivä (tämä on Tuntemattomassa Sotilaassa, ken ei sitä tiennyt).

Asemalla kokoontui meluisaa nuorisoa ja nuoret olivat tietysti ihan kauheita silloinkin, kun olivat normaaleita nuoria tekemässä normaaleita asioita. Onko nykyään muotia se nuorilla mimmeillä, että pikkarit näkyy housunkauluksen päällä selkäpuolella. Mitä seuraavaksi, onkohan putkimiehen persvako muodikasta. Tiedän, olen tullut vanhaksi. Minä kuuntelin nuorena sellaista musiikkia, jota kestää kuunnella yhä, minä en liputtanut alusvaatteita enkä maleksinut rautatieasemalla. Minä elin kurissa ja herran nuhteessa. Vasta kolmikymppisenä minusta tuli yhtä kauhea.

Vartijat ovat ilmeisesti lukeneet lakia nuorisolle

Junalla sitten Tikkurilaan, missä oli vaihto. Tapasin geokollegoita, jotka olivat tulleet Portugalista. Portugalissa oli ollut sadekausi ja purkit olivat olleet huonoja ja etenkin Lissabonin keskustassa kateissa. Maaseutua suosittelivat. Eivät olleet kerinneet paljoa edes syömään siellä, vaan pelkillä aamiaisilla selvinneet.

Sitten kun menin laiturille rullaportaissa, niin tuli jokin alkoholisti ne kerien alas. Kun nyt kuitenkin olin siinä ja treenatut lihakset, niin raahasin alkoholistin portaista pois. Geokollegalta sain paperia, millä hän saattoi pyyhkiä verta pois. Siinä oli toinen nainen, joka soitti tälle ambulanssin. Minun junani oli tuloillaan, joten en voinut jäädä lanssimiehiä odottamaan.

Tämä on sellainen järjestelmä, että ihmiset rupeavat sekoamaan tosi pahasti. Toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun joudun muistelemaan, mitä hoitoalan opinnoissa sanottiin ja mitä tehdään. Yksi asia oli niin, että velvoite hoitaa on myös työajan ulkopuolella.

Lupaisinkohan kahdelle ensimmäiselle sähköpostiosoitteensa kanssa kommentoineelle liput Matkamessuille. Taidanpa luvata. Mutta nopea saa olla, sillä jo huomenna lähden reissuun.

PS. Mitä opimme tästä: aina mukaan haavanhoitovälineet. Aivan kuin preppaajilla on bug-out bag sitä varten, että joutuu lähtemään nopeasti kotoa, vaikeasti sairailla on aina laukku pakattuna sairaalareissua varten, pitää olla matkaa varten tarvikkeet haavojen hoitoon. Ei pääsääntöisesti itseä varten, vaan muiden extreme-lajeja harrastavia varten.