Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pyöräilyä, ei perseilyä

On taas Marx-opiston kesätapaamisen aika Hämeenlinnan Hauhon Lautsiassa, Vähäjärvellä. Lautsiahan on tuttu Pertti, Perseilevästä labradorinnoutajasta. En ole Perttiä koskaan tavannut siellä, enkä tälläkään retkellä nähnyt perseilijää. Bussi tuo pyörän Lautsiaan. Olisin voinut ajaa Tampereelta sinne, mutta olisi pitänyt herätä tosi aikaisin ja minä olen massiivisen huono laskemaan ajan kulumista. Ajoaikahan oli noin kolme tuntia ja höntsäilyjä oli kolme varttia lisää.

Marx-opistosta voin sanoa, että olen anarkokommunisti. Kun töistä saa potkut äkillisen sairastumisen takia ja menee asunto alta, koska ei saa töitä, kun kuuluu sateenkaariväkeen, niin se opettaa arvostamaan kommunismia ja kun työpaikka menee sen takia, että työvoimatoimisto pakottaa hakemaan kurssia, mille ei sitten kuitenkaan pääse, niin se opettaa anarkistiksi.

Päivän ohjelman päätteeksi lähden katsomaan Alvettulan siltaa. Miten se minusta ei ollut 2009 kovinkaan kummoinen. En tiennyt sen sukuhistoriallista merkitystä.

Matkalla sinne sutkuttaa pari naista lastatuilla hybridipyörillä. Kaukaa kuuluu radion ääni. Niillä on radiot kiinni pyörän rungossa. Jos kaikki muukin varustus on valittu raskaamman päälle, ei ole mikään ihme, että jäivät minusta jälkeen.

Alvettulan silta, siis. Jos on varaa tuollaisiin veneisiin, niin ei ole mikään ihmekään, ettei kiinnosta taisteleva työväenluokka. Ei varmaan minuakaan kiinnostaisi.

 

Alvettulan museosilta on huonossa kunnossa, eikä sen läpi saa ajaa enää. Minäpä ajan kauempana sijaitsevalle punaisten hautamuistomerkille.

Alvettulasta kerrotaan mielestäni erittäin hyvin tositapahtumiin perustuvassa kirjassa ”Veriruusut”.  Se kertoo Valkeakosken naiskaartista, joka taisteli juuri tuolla Alvettulasta. Pakolaiset ylittivät punakaartin suojissa sillan matkallaan Neuvosto-Venäjälle, mutta tie sitten katkesi viimeistään Hollolan Vesalassa. Minun sukulaisia oli siinä pakolaislaumassa, mutta Valkeakosken naiskaartissa tiettävästi ei.

Kun tulen takaisin hautamuistomerkiltä, joka on omituisesti keskellä peltoa, menen taas Alvettulan museosillalle. Siellä on korviaan myöten rakastunut naispari. Minun rakkauteni ovat menneet ihan täysiksi perseilyiksi ja olen päätynyt viettämään vanhuuden sairauden täytteisiä päivä yksin. Aika paljon ympäristö vaikuttaa suhteen onnistumiseen ja minulla ja Petralla oli kummallakin äidit kristillisdemokraatteja, juuri kaikista puolueista se pahin. Auroran sairaalan infektiopoliklinikka oli ymmärtäväinen ja sinne Petra sitten kuoli. Nuoruudessani pelkäsin, että joskus olen vanha ja sairas ja yksin, niin nyt se, mitä pelkäsin, on käynyt toteen. Ehkäpä näkemäni pari oli niin nuoria, että he kuuluvat johonkin Heartstopper-lokeroon, missä kaikki ymmärtävät ja tukevat samansukupuolisia pareja. Siitä huolimatta suurin osa ei uskalla ulos kaapista työpaikallaan. Syrjintä on rikos, mutta oikeassa maailmassa sitä tapahtuu, etkä pysty todistamaan sitä.

Mutta minä synnyin Suomeen, joka oli lähempänä vuoden 1918 Alvettulaa kuin nykypäivää.

Ajan takaisin Lautsialle ja siellä on puulämmitteinen sauna ja pulahdan laiturilta Vähäjärven kylmenneisiin aaltoihin. Demokraattinen Sivistysliitto oli vuosi sitten tehnyt tutustumismatkan Alvettulan sillan kohteisiin, mutta minäpä en ollut silloin Marx-opistossa, vaan jossain muualla.

Seuraava päivä meni opintojen parissa pääosin sisätiloissa, mitä taas illalla saunoin ja uiskentelin Vähäjärvessä. Sunnuntaina Marx-opisto päättyi ja pääsin lähtemään kotimatkalle. Olin ajatellut, että jos lähden kahden-kolmen maissa iltapäivällä, olisin ehkä yhdeksän maissa illalla kotona, mutta varauduin siihen, että saattaisi mennä yöhön saakka. Tuuli oli melko kova ja ajattelin tekeväni paljon pysähdyksiä. Sivutuuli olikin navakka peltoaukeilla, mutta ensimmäinen pysähdys oli vasta Pälkäneen keskustassa.

Pälkäneellä etsin punaisten hautaa, mutta joko hauta oli siirretty tai merkki oli ihan väärässä paikassa. Ei vaikuttanut siltä, että olisi edes ollut uusi hautausmaa. Etsin vielä kätkön keskustasta ja kiipesin Syrjänharjulle, jossa pidin kuvaustauon ja etsin toisen geokätkön.

Kenellä on kankeat jalat, voi pysähtyä Pälkäneen Aapiskukolla ja reippailla nämä portaat ylös harjumaisemaan. Minä olen jo toisen kerran käynyt vain portaitten tässä päässä.

Geokätkö Syrjänharjulla

Harjun tietä kolistelin sitten alas melko varovasti. Se oli juuri sellainen ura, joka sopi krävel-pyörälle tai ehkä maastopyörälle, muttei vaikkapa maantiepyörälle. Odotetusti sen jälkeen oli kilometri toisensa jälkeen kaunista, vihreää maaseutua. En tykkää siitä, että pellot ovat paahteisia, vaan tykkään, kun kaikki on vihreää.

Ihan yllättäen kunta vaihtui Kangasalaksi ja menin vahingossa geokätkön ohi, kun se oli keskellä rinnettä ja riuhdoin sen vain ylös. Seuraava kätkö oli Vehoniemenharjulla. Siellä olikin paljon ihmisiä jossain ravintolassa. Siellä on jokin automuseo tai jotain, olen sekoittanut niin, että ajattelin, että on vain Mobilia – auton ja tien museo, mutta tämä oli kai sitten vielä eri automuseo. Ajattelin, että miksi se automuseo on siellä Mobiliassa ja sen ravintola on täällä Vehoniemenharjulla.

Jälleen geokätköllä. Täällä oli paljon geokätköltä toiselle liikkuvia reissaajia eli matkalaisia. Vaihdoin ne omassa kyydissäni kulkeneisiin matkalaisiin, joista osa oli tullut Haaparannalta saakka.

Huomasinkin näkötornin ja kun kerta olin täällä, kiipesin näkötorniin ihailemaan maisemaa.

Vähän, kun tästä kääntää päätä, näkee Valkeakosken tehtaanpiiput. Suunnilleen mailin verran on matkaa noihin lähisaariin ja Valkeakosken tehtaanpiippuihin kymmenen mailia.

Harjulta tulin päätielle melkoisen kovaa vauhtia ja onneksi harju suojasi minua tuulelta. Isoa tietä oli ikävä sutkuttaa. Tiihalantien kohdalla oli vielä geokätkö. Sitten rupesi olemaan merkkejä tien muuttumisesta moottoriliikennetieksi. Onneksi tieltä lähti pikkuinen krävelipolku, jota pääsin jännälle hallialueelle, joka oli täynnä graffiteja. Kävi ilmi, että Kangasalan kaupunki oli tehnyt nämä kiinteistöt luvalliseksi paikaksi piirtää graffiteja ja niitä olikin siellä paljon. Sen lisäksi oli joitain ihmisiä graffiteihin tutustumassa.

Talot oli laudoitettu umpeen. Pääovessa oli varoituskyltti, että talo on täynnä hometta, sinne ei pidä mennä. Jotkut olivat menneet siitä huolimatta. Urbex-tyypeiltä kuulin, että joku voi viedä sellaisesta pienen homeviljelmän kotiinsakin ja kohta on omakin koti homeessa, jos ei ole varuillaan.

Ehkä ihmeellisintä oli kuitenkin se, että peräti kolme kalasääkseä kierteli lähellä. Sääksisäätiön Pohtiolampi olikin lähellä, 1,2 kilometrin päässä. Minähän olin aiemmin käynyt Pohtiolammella näkemättä yhtään mitään ja tässä nyt niitä sääksiä oli taivaan täydeltä. Pahalla onnella Pohtiolammella ei nytkään näkynyt yhtään mitään ja kuitenkin sääkset olivat ihan lähellä.

Graffiteilta jatkoin kotiin vastatuulen puhaltaessa nyt suoraan edestä. Sammon valtatiellä siirryin sähköpyöräilijän peesiin. Ihmettelin, että kumman hitaasti kulkee sähköpyörä ja sitten se vielä kaatuu keskellä tietä täysin yllättäen. Minulla kumit vinkuivat asfalttia vasten. Pyörällä kaatunut pyyteli anteeksi vielä yllättävää kaatumistaan. Hän oli ilmeisesti ajatellut kesken kaiken kääntyä.

Kun tulin kotiin, kello ei ollut edes kuutta illalla. 50,65 km 2 tuntia 57 min tehokasta peliaikaa, 383 nousumetriä, keskari 17,2 km/tunnissa, kovin vauhti 45,9 km/tunnissa koko aika 3 tuntia 47 minuuttia. Toisin sanoen, vaikka olisin lähtenyt kolmelta iltapäivällä, niin olisin ennen seitsemää ollut kotona.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, 8 elokuun, 2022 at 22:32

    Jonkin verran pyörräilleenä nuo on aikamoisia lukemia. Ei todellakaan kaikki mene tuollaista 383 metrin nousun sisältävää ja lähes 51 km matkaa tuollaisella keskinopudella. Huikeaa!

  • Reply Mari / Kodinvsihtaja maanantai, 15 elokuun, 2022 at 18:58

    Huippusuoritus. Ja siinä sivussa ehdit kuvata seeprojakin – sen kuvan kohdalla hieraisin silmiäni ja lopulta totesin, että hauska hahmotusharha oli!!

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, 18 elokuun, 2022 at 07:38

    Pysähdyin tähän lauseen pätkääsi ”joskus olen vanha ja sairas ja yksin, niin nyt se, mitä pelkäsin, on käynyt toteen”. Ikävää, jos näin on – ainakin jos se Sinusta ikävältä tuntuu, mutta ainakaan et ole jämähtänyt yksin paikoillesi ja yksin kotiisi – sen verran aktiivisesti tunnut ainakin Suomessa liikkuvan. Ja vaikkei asia nyt tietenkään ihan sama ole, niin jakamalla ajatuksiasi netissä et kuitenkaan tee sitä ihan tyhjiössä, on Sinulla ystäviä kuitenkin ruudun toisella puolella!

  • Reply Maarit+-+niceMatkaaja perjantai, 19 elokuun, 2022 at 10:15

    Hei sinä vanha ja sairas, kiitos viihdyttävästä kirjoituksesta! Kova kunto sulla näyttää vanhuudesta ja sairaudesta huolimatta olevan – itse en kykenisi vastaavaan fillarointisuoritukseen, vaikka olen terve enkä vielä itseäni vanhanakaan pidä (vaikka nuorten silmissä ikäloppu toki oon…). Hieno ja kiinnostava reissu.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I visited. Create your own travel map
    I visited 24 countries of the United Nations (12.4%) out of 193.
    Create your own travel map .

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar