Torniossa piti olla geokätköilyn megatapahtuma ”Luonnostaan Villi”, mutta sepä pomppasi vuodella eteenpäin. Sen sijaan sen sivuilla mainittiin mahdollisuus risteilyihin Kemistä. Aivan kuin Ärjänsaaren kanssa, tartuin risteilymahdollisuuteen jo tänä vuonna, mitäpä jos ensi vuonna ei kerkiäkään. Perämeri olisi minulle uusi, vaikeasti tavoitettavissa oleva kansallispuisto ja siellä oli mahdollisuus kahteen saarikätköön. Saarikätköjä kerätään erilaisia haasteita varten ja ovathan ne erikoisia tavoittamattomuutensa takia.
Varasinpa siksi Jähtiristeilyn jo kauan sitten keväällä, kun Megan siirtyminen ei ollut varma ja sitten majoituksen Kemin keskustasta motellissa.
Härmän asemalla oli onnettomuus, jossa vanhus oli kuollut jäätyään tavarajunan alle. Exäni kutsui onnettomuuksia ”onnellisuuksiksi”, koska kipupotilaalle voi olla onni päästä pois. Junaliikenne oli poikki ja Oulusta eteenpäin oli vaihto bussiin. Olin Kemissä noin puolitoista tuntia myöhässä, mutta koska motellin tunnukset aktivoituisivat vasta kello 16, saatoin käydä kätköllä. Tutustuinkin Kemin kirkkoon, mikä oli poikkeuksellisen hieno.
Pääsin vielä lyhyeksi aikaa sisälle, kun se oli tiekirkko, joka oli auki päivällä.
Kätkö löytyi nopeasti, minkä jälkeen menin motelliin valmistautumaan seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä olinkin varhain hereillä ja satamassa etsimässä multikätkön loppupistettä. Se vaati hieman nousemista. Ilma oli vilpoinen ja tuulinen. Niin varhain kaikki oli vielä satamassa kiinni.
Löysin oikean aluksen satamasta ja astuin laivaan. Laivasta tiedän tämän: ”Perämeren Jähti on rakennettu v.2005-2007 Kemissä, vanhan 1800-luvun laivanrakennusperinteen mukaisesti, noudattaen mahdollisimman pitkälle aikakaudelta säilynyttä tietoa rannikkolaivoista ja niiden rakenteista, mutta nykyajan tekniikalla ja turvallisuusmääräykset tarkasti huomioon ottaen.” Näillä tuulilla tulimme liikkumaan suurimman osan päivästä ekosti tuulivoimalla. Koko reissu vei 9½ tuntia, siinä sai tuulla melko navakasti välillä. Onneksi Jähdissä oli fleecejä tarjolla.
Heti satamassa pääsin tarkkailemaan lapintiiroja, millä oli jälkikasvua aallonmurtajalla ja kun pääsimme liikenteeseen, sain merilokista vuodenpinnan itselleni. Jähti liikkui rannikkoreittiä Tornioon päin kansallispuistorajan pohjoispuolella. Ihmeteltävän paljon rannikolla oli teollisuutta. Erityisen suuri oli Outokummun terästehdas Tornion puolella. Perämerellä maa kohoaa voimakkaasti, eikä syviä väyliä ole tarjolla paljon, joten se rajoitti jo pelkästään Jähdin liikkumista. Linnuillehan se on hyvä asia, sukeltajasorsat pystyvät nauttimaan pohjan antimista.
Selkä-Sarvessa oli rajavartioston torni. Schengenin myötä se oli jäänyt käyttämättömäksi. Ehkä sitä taas ruvetaan käyttämään, kun rautaesirippu on laskeutunut Suomen ja Svea-mamman välille. Vai pitäisikö puhua pumpuliesiripusta, kun nenää pahoinpidellään pumpulipuikolla.
Olin tietysti malttamaton Selkä-Sarven suhteen. Mikään ei takaa, että kätköt löytyisivät tai kuinka paljon niiden kanssa suttaantuisi aikaa. Saari ei ollut suuri ja luontopolku yhdisti kätköt. Poikkeuksellista kansallispuistoksi oli se, että Selkä-Sarvessa oli pikkuinen kylä, useita rakennuksia. Sinne aikoinaan nousi kalastajien yhdyskunta ja se oli suurimmillaan 1800-luvulla. Kansallispuistossa ylläpidetään myös kulttuuriperintöä. Sitä tekemässä oli myös lampaita paimenineen. Lampaat olivat sillä hetkellä naapurisaaressa.
Ensimmäinen kätkö löytyi kuta kuinkin välittömästi.
Saaressa oli miellyttävä pururata, tai ainakin siihen asti, kunnes hukkasin sen aurinkokellon kohdalla. Vähän haaskautui aikaa kivien ja katajien joukossa, ennen kuin löysin polun uudelleen. Ei saaressa pääse eksymään, kun se on niin kapea.
Pian saavutin eteläkärjen, missä oli isot niityt ja avarat maisemat. Toisen kätkön etsiminen vei enemmän aikaa. Lopulta tajusin, että vaatii hieman kiipeämistä. Sen jälkeen ei enää ollutkaan kiirettä, vaan saatoin tutustua eteläkärjen rakennuksiin ja niittyihin.
Varsin miellyttävä autiotupa. Joka tuvassa ei ole pehmeää patjaa tarjolla, tyynystä nyt puhumattakaan. Helposti menisi täällä vaikka viikko.
Punajalkaviklo
Merikihu ilmaantui myös paikalle. Tykkään niin kovin kihuista. Amerikaksi se on parasitic jaeger ja brittienglanniksi parasitic skua. Loisiminen viittaa kihujen tapaan ahdistella lokeilta näiden saalis. Kihut ovatkin erinomaisia lentäjiä ja pidentyneine pyrstösulkineen myös näyttäviä. Pohjois-Lapissa asustava tunturikihu ei myöskään arastele ihmistä. Ne ovat myös aina sen verran harvinaisia, ettei niihin koskaan totu kunnolla.
Täällä oli ihan lintuasemafiilis, ihan kuin olisin ollut jossain Jurmossa. Maisematkin olivat kovin samanlaisia.
Selkä-Sarven eteläkärjen jälkeen käykin maa harvinaiseksi.
Palasin kylälle ja laivan väki oli lämmittänyt saunan. Ei ollut saunavarusteita mukana ja saunassa oli melkoisesti savua, niin eipä tehnyt mieli saunoa muutenkaan. Harvinaista minulta kieltäytyä saunasta. Risteilyyn kuului myös lohikeitto, jota otin pienen annoksen, koska dieetti.
Vajaa maili tuohon suuntaan, niin tulee Svea-mamman raja vastaan. Siellä on myös heikäläisten kansallispuisto, mutta siinä välissä on saaristoa, joka ei ole kansallispuistoa. Osa siitä on linnustonsuojelualuetta. Tässä on esitelty aluetta. Linnuthan eivät rajoista välitä, vaan liikkuvat kummallakin alueella.
Lähdimme kolmen aikaan iltapäivällä ja hetikohta lähdön jälkeen näkyi laivasta pikkulokkeja. Olin ajatellut pikkulokkia kaakkoisena lajina, enkä ollut varautunut sen näkemiseen täällä.
European Breeding Bird Atlas 2 kertoo sen pesivän lähinnä Venäjällä, Valko-Venäjällä, Baltiassa ja Suomessa, mutta myös Ruotsissa. Se on helppo erottaa naurulokista sillä, että siiven aluset ovat mustat ja siiven kärjet ovat valkoiset ja pyöreät.
Koska liikuimme ekona tyyliin Merilinja, niin ajauduimme kohden Ajosta. Samalla kuljimme tämän mereisen kansallispuiston alueen poikki. Valtaosa kansallispuistosta onkin rannatonta ulappaa. Pikkulokit osoittivat, että sielläkin saattaa törmätä yllätykseen.
Keminkraaseli, joka on ohjannut laivoja Ajokseen vuodesta 1937. Merisääasema sijaitsee Ajoksessa.
Me siirryimme Ajoksessa rannikkoreitille, joka johti Kemin kaupunkiin pitkulaisen Selkäsaaren taitse.
Kaikki kaupungit ovat nättejä mereltä katsottuna, niin myös Kemi.
Olinpa tosi tyytyväinen reissun jälkeen, yleensähän minua vaivaa tosi huono onni lintujen suhteen, mutta vähemmän huono geokätköjen suhteen. Sääkin olisi voinut olla paljon huonompi. Vähän kerkisi ropsauttaa, mutta ei merkittävästi.
Siirryin motellille väsyneenä. Heräsin kolmen jälkeen siihen, että ulkona metelöitiin. Keskellä yötä ihan täysi meno päällä. Minäkin lähdin varhain liikkeelle ja loggasin pari geokätköä keskustasta ennen kuin tulin asemalle. Keskusta on sikäli kiva, että siellä kulkee puistokatuja ristiin rastiin. Sen sijaan pyöräilyn tarpeista ei olla huolehdittu laisinkaan.
Minustahan arveltiin, kun olin Utsjoella, että minä olen jostain Kemin-Tornion alueelta, kun minua näkee paljon Lapissa, mutta kukaan ei tiedä, missä minä asun. Selkeästi tykästyin tähän alueeseen, mutta talvi täällä on kokonaan toinen asia. Sitä paitsi, Kemissä on synkkä puoli, Soldiers of Odin on perustettu täällä ja Kemin veritorstaina kaksi työläistä sai surmansa. Kuulemma kemiläiset sanovat mielipiteensä suoraan, joten sikälikin sopisin tänne. Hetken aikaa jopa harkitsin. Sitä ei tapahdu kaikkialla. Jos tulee ensi vuonna megatapahtuma, olen uudestaan täällä ja jos ei, niin voinhan tulla risteilylle.
Siirryin sitten mustanaamioiden seuraan junaan. Kaksi kertaa konduktööri maskittomuudesta valittikin, mutta sanoin, että minulla on lääketieteellinen syy, niin se siitä. Oikeasti kaikilla on se lääketieteellinen syy, että on terve ja mikäli ei ole terve, niin silloin ei pitäisi matkustaa myöskään.
Varhainen herääminen laiskotti niin paljon, että harkitsin ratikalla menemistä Tampereella, mutta eipä se tiemmä viikonloppuna edes kulje, joten kävelin kotiin. Ei pidä antaa laiskuudelle pikkusormea. Ihmisistä on tullut sellaisia kiukkuisia sylikoiria, kun ovat hemmotelleet itseään. Mistään ei saisi olla vaivaa. Jos laihdutetaan, ei saa olla nälkä, eikä liikkuakaan pidä tarvita. Ei sitten ihme, että laotaan tavallisten elämään kuuluvien asioiden edessä.
