Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Reissaajan terveys

Näin vuoden lopussa kaikissa blogeissa on yleensä tapana käydä läpi kaikkia seikkailuja vuoden ajalta, mutta tietysti ne ovat tältä vuodelta tosi harvassa. Sanon niin, että olen tyytyväinen joka kerta, kun olen lähtenyt kotiovestani ulos.

Sen lisäksi yksi iso seikkailu on ollut muuttoni Tampereelle ja nyt olen täällä ollut vuoden, niin minun pitäisi tuntea tämä kaupunki jotenkin. Juice Leskinen esimerkiksi heti ihastui Tampereeseen. Minä en voi sanoa niin, sen sijaan sanon, että kun poimin Stravasta pari ”puhdasta” viikkoa, niin Tampereella tulee neljä kertaa enemmän nousumetrejä kuin Hangossa, joutuu sahaamaan ylös-alas mäkeä koko ajan.

Keväällä alkoi sitten tämä hallituksen lempilapsi, horona. Minulle ei ole yhä selvinnyt, kuulunko riskiryhmään vaiko en. Jossain vaiheessa sanottiin kuitenkin, että jos painoindeksi on yli 40, niin silloin olen riskiryhmässä. Toukokuussa painoin 171 kg ja se on 175 cm pitkälle aivan liikaa. Minulla meni usko terveysviranomaisiin. Aloitin syömällä Jan Kwasniewskin oppien mukaan, suhteessa 1:2½-3½:½, proteiinit, rasva, hiilihydraatit. Jotkut laskevat, että proteiinit on pituus sentteinä, miinus sata eli minulla 75. Antti Heikkilä sanoo 110 eli 65. Kwasniewski sanoo itse asiassa, että terve pärjää 50 grammalla. Rasvaa ei tarvitse olla noin paljon. Käytännössä minulla on ollut 1:2:0.6. Tilasin Kwasniewskin kirjat Puolasta. Amazonin verkkokaupassa Jan Kwasniewskin ”Homo Optimus” maksaa yli tuhat dollaria. Minä sain kummatkin alta viiden kympin. No, ne ovat aika sekavia kirjoja ja Jan Kwasniewski puhuu paljon uskonnosta ja muusta epäoleellisesta. Antti Heikkilän kirjat ovat parempia. Minua kiinnosti kirja ”Lääkketön elämä”, kun Heikkilää vihataan sen takia niin paljon. Totesin, että Antti Heikkilällä on aika paljon samat ajatukset kuin Kwasniewskillakin, erona on kuitenkin se, että Antti suhtautuu viljoihin hyvin negatiivisesti ja suosittelee vitamiineja. Antti Heikkilän ketodieetti siis mahtuu Kwasniewskiin.

Sen lisäksi olen pätkäpaastonnut sillä tavalla, että syön kerran päivässä. En tiennyt, että sille on nimi, mutta se on OMAD, one meal a day. Tohtori Sten Ekberg suosittelee sitä muutamalle kuukaudelle. No, minä olen syönyt seitsemän kuukautta sillä tavalla, mutta tein niin ennen kuin kuulin mitään koko Ekbergistä.

Nyt olen tilanteessa, että 44 kiloa on lähtenyt ja olen sillä rajalla, kuulunko painoindeksin takia horonan riskiryhmään. Tietysti haluan enemmän.  Olen kerran laihduttanut 80 kiloa. Kilpirauhanen meni vikaan ja minulla todettiin Länsi-Uudenmaan pahin kilpirauhasen vajaatoiminta. Jos terveydenhoito olisi toiminut, se olisi todettu huomattavasti aiemmin, enkä olisi nyt joutunut horonan riskiryhmään. Nyt kuitenkin puhutaan virallisterveellisestä, Siinä maailmassa laihtuminen on kiinni tahdonlujuudesta. Tahdonlujuus ei kuitenkaan ole se asia tässä, vaan tieto. Tietäminen on vaikeaa ruokarämeen ja tuhansien dieettien keskellä. Toinen on se, että jokainen epäonnistunut laihdutus syö itsetuntoa. Sitä ei ole loputtomiin. Kyllä minä syytän itseäni siitä, että lihoin 90 kiloa, se on minun epäonnistumiseni, vaikka kukaan ei sanonut esimerkiksi sitä, ettei kannata paastota alta 500 kCal kolmea viikkoa. Nyt Ekberg sanoo 15 tavassa kuinka paaston saa epäonnistumaan, että syö liian vähän. Toinen taas on se, että syö liikaa. Ei ole helppoa tietää, mikä on liian vähän ja mikä liian paljon. Minulla on tapana syödä liian vähän. Kun Sten Ekberg oli olympiaurheilija ja minäkin olin nuorena kilpaurheilija, niin minusta laihdutus on niin kuin peli, pitää saada se kiekko tai pallo maaliin tai koriin ja siihen vaaditaan onnistunut heitto tai laukaus ja hyvä paikka ja strategia. Tekopaikka oli toukokuussa tänä vuonna, koska olin kylvettänyt solujani kuusi vuotta kilpirauhaslääkkeillä. Suuri osa sairaan aineenvaihdunnan omaavista soluista on jo kuollut sinä aikana. Luin, että Suurin Pudottaja -kisan osallistujalla aineenvaihdunta saattaa olla sekaisin kuusi vuottta. Siinäpä se oli, kuusi vuotta oli pakko kiertää sitä maalia ilman että syntyy yhtään hyvää paikkaa. Nyt oli hyvä paikka ja pistin verkon heilumaan. Koko ottelua en ole kuitenkaan voittanut. Viimeksihän voittolukemista lähdettiin niin, että vastustaja moukaroi tyhjään maaliin minulle 90 kiloa lisää.

Paljastin olleeni ennen kilpaurheilija. Saavutukseni jäivät kyllä vaatimattomiksi. Kuitenkin minulla oli isot odotteet oman kuntoni suhteen. Ennen kaikkea reissukuntoni. Kun en vain jaksa, niin se johtuu siitä, etten purista tarpeeksi. Mutta ei se ole niin, tuossa jo ennen totesin, että laihdutus on ollut prosessi minulla, missä tieto on keskeistä. Kehonkoostumusmittaus antoi huonoja tuloksia, liian paljon rasvaa, liian vähän lihasta kolme pistettä yhdeksästä. Onhan se tosi epäreilua, että ihmiset tilaavat pizzaa kotiovelle ja pysyvät laihoina ja kunnossa ja minä joudun rehkimään. Joskus tässä tutustuin juttuun, jossa psykologi sanoo, ettei laiskuutta ole olemassakaan. Olen samaa mieltä. Itse asiassa, näkemykseni kiteytyy sanontaan ”terve sielu terveessä ruumiissa”.

Minä en pysty katsomaan televisiosta jotain ”300 kiloisia nuoria”, sattuu liikaa. Voisinpa auttaa. Jotkut, tietysti, yrittävät. Olen maininnut niiden nimet. Ne ovat sellaisia, mitkä antavat sen syötön, mutta syötöstä on vielä matkaa maalin tekemiseen. On paljon väärää toiveikkuutta, mutta myös toivottomuutta.

Minulla kaikki alkoi siitä, että totesin lääketieteen olevan väärässä. Yazka haastatteli kilpirauhaslääkäriä, joka sanoi, että tietysti kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja kaikkiin toimivat lääkkeet yksilöllisellä tavalla ja jopa kaksoset ovat erilaisia toisistaan tässä suhteessa. Ei siis ole mitään yhtä lääketieteellistä totuutta, mikä toteutuisi jokaisen yksilön kropassa. Lääkäri ei menetä työtään sen takia, että ihmisiä kuolee eikä myöskään poliitikko. On hullua panna elämänsä niiden varaan. Tietysti lääketiede ei ole irrelevantti, onhan se parantanut minultakin useita sairauksia ja jopa korjannut kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet eli joskus, aika useinkin, lääketiede toimii, mutta ei pidä uskoa siihen viimeisenä oljenkortena.

Mutta siis kehonkoostumusmittauksen tuloksena olen huonossa kunnossa, mutta toisaalta, minulla on talvi aikaa aktivoida lihaksia. Huomaan ilokseni, että solumuistissa lihaksissa on tallella ne hetket, jolloin nuorena treenasin aktiivisesti. On muutakin. Sain tietää, että minulla on lahjoja nyrkkeilyyn. En ole ikinä ollut kiinnostunut siitä, eikä kukaan suvussani ole ollut nyrkkeilijä. Outo juttu. Vähän niin kuin Sherlock Holmes, vahvuuksina äly ja nyrkkeily.  Ehkäpä jos jollain hämärällä kujalla Moriarty yrittää käydä päälle, kannattaa minun sitten leipoa lättyyn tai jotain. Onneksi ei ole tullut sellaista vastaan. No, kerran Venäjällä kyllä oli lähellä.

Olen katsellut illat GCN Showta youtubesta.  Olisi ollut kiva olla luontainen lahjakkuus pyöräilyyn eikä nyrkkeilyyn, sillä olen katsellut videoita esimerkiksi Scotland 500 :sta. Tietysti matkakuume nousee, kun näkee maisemia, missä pyöräillään. Koaka olen pakonomainen matkailija, olen tilannut kotiini sivukaupalla tavaraa Karjalan tasavallan arkistosta ja selvittänyt sukujuuriani Rukajärvelle saakka.

 

Pallukat kartalla kertovat, mistä minun sukuni on lähtöisin. Äiti sattui syntymään Kuopiossa ilman mitään yhteyttä Savoon. Minua tietysti kiinnostaa tuo Karjala ja Rukajärvi, mikä on pallukka oikealla ylhäällä. Esiäitini kulki sieltä kaukaa Laatokan lähelle 1700-luvulla. Se oli melkein viidensadan kilometrin vaellus. Tuolla Laatokan rannalla olenkin jo käynyt. Ei niin, etteikö sinnekin voisi mennä uudestaan.

joka tapauksessa, Venäjän raja on nyt kiinni turisteille, mutta minulla on aikaa prepata terveyttäni kohti uusia seikkailuja. Venäjän raja oli kiinni myös 1950-luvulla ja silloin oli paljon enemmän ihmisiä, jotka vielä palavammin halusivat käydä siellä. Taidan ruveta harrastamaan neuvostonostalgiaa, silloinhan kaikki oli запрещена ja hallitus syytti ihmisiä ja matkustaminen länteen oli aivan erityisen запрещена ja kaikenlaiset taudit olivat, no, tiedättehän jo. Sellaista on komentotalous. Niin no, olenhan minäkin kommunisti, mutta ei ole pakko toistaa kaikkia vanhojen yhteiskuntien virheitä.  Esimerkiksi eräs sukulaiseni keksi yrittää vaihdattaa vanhoja ruplia, päätyi haukkaamaan Vienanmeren raikasta ilmaa loppuelämäkseen. Nyt minä en pääse sinne, vaikka minulla olisi oikeita ruplia.

Tekisi mieli kyllä kesällä mennä nuolaisemaan tuota itärajaa maastofillarin kanssa. Vartiuksesta on vain 169 km Rukajärvelle.

 

 

 

 

 

Juicen jäljillä Tampereella

Juice Leskinen tuli Tampereelle samana vuonna kuin minä, 1969, ja ihastui kaupunkiin välittömästi. Minä en ole vieläkään ihastunut. Juice oli maantieteellisesti suuntautunut ja hänestä Tampereella pystyi päätteleemään, missä mikin paikka on ilman että tarvitsi katsoa karttaa. Tietysti voi ajatella, että kaikki tärkeä on kaupungin läpi kulkevan pääväylän läheisyydessä tai sitten lähellä Tammerkoskea. Joka tapauksessa, Juice kerkisi asua monessa paikassa Tampereella ja Tampere esiintyy monissa hänen kappaleissaan. En ikinä tavannut Juicea, mutta minähän olinkin syntymäni jälkeen paljon muualla kuin Tampereella.

Mutta tässä muutama Juiceen liittyvä paikka Tampereella:

Domus

Juicella teki kappaleen Rock No 50000/248, missä 50000 oli Uuden Domuksen puhelinvaihteen numero ja 248 oli Mikko Alatalon asunnon numero siellä. Itse hän asui Vanhalla Domuksella. Kummatkin ovat paikkoja, jotka tulivat nopeasti tutuksi tuon ajan opiskelijoille.

Juicen opinnot, Satakunnankatu 13

Juice opiskeli Kieli-instituutissa, muttei valmistunut siitä. Sen sijaan hän lauleskeli ”Satakunnankatua kävelin, stönöaskelin, stönösävelin. Kohdalla sähkölaitoksen, sain elämänpolkuuni taitoksen”. Ehkäpä se elämänpolun taitos oli se, että opinnot jäivät kesken tai tuli SUOPOn veijarit poimien kyytiinsä viattoman sunnuntaijuopon.

Juicen kirjasto

Juice jätti jälkeensä mittavan kokoelman kirjoja, jotka on talletettu Juicen kirjastoon, mistä niitä ei saa lainata, eikä muutakaan. Ajan varaamalla kuitenkin teoksiin voi tutustua. En ole nähnyt missään netissä luetteloa kirjaston kirjoista. Kovasti hän oli kerkeäväinen, kun kerkisi vielä lukemaankin kaiken muun lisäksi. Juicen kirjasto sijaitsee myös lähellä Juicen yhtä asuinpaikkaa.

Tampere-talo

Tampere-talo on paikka, jossa Juice keikkaili joitain kertoja ja sen lisäksi Juicen muistokonsertti järjestettiin täällä. Viimeinen Juicen suuri keikka oli Tampere-talolla.

Juicen hauta

Juice kerkisi muuttaa virallisestikin nimensä Juiceksi. Kuulemma Tampereen oppaatkaan eivät tienneet haudan sijaintia. Se on kuitenkin helppo löytää, se on palsta numero 3:lla heti pääportin lähellä. Oma työnsä olisi kiertää kaikki Kalevankankaan hautausmaan merkittävät haudat.

Bonus: Juicen tori ja muistomerkki Juankoskella.

Juicehan oli lähtöisin Savon sydämestä. Äiti oli Impilahdelta, mutta isä oli Juankoskelta.  Juice itse riimitteli näin: ”Mutsi käveli Laatokalta Vimpeliin, sai vain rakkoja varpaisiin. Faija kuoli pois kesken näytelmän, häntä minä parhaiten ymmärrän.”