Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Vuoden ainoa tapahtuma Eurajoella

En ole mikään massatapahtumaihminen, mutta joka vuonna pitää olla geokätköilyn megatapahtuma. Tänä vuonna hallitus, THL ja media ovat ahdistelleet kaikkea sitä, missä ihminen on normaalisti sosiaalinen. Siksipä ensimmäinen megatapahtuma Lappajärvellä jouduttiin perumaan. Tänä vuonna on myös juhlavuosi, kun geokätköily täyttää 20 vuotta. Tuolloin vapautettiin GPS-signaali siviilikäyttöön geokätkön löytämiselle mielekkäälle tarkkuudelle. Sen kunniaksi on useitakin erikoisuuksia tälle vuodelle, mutta yksi sellainen on locationless -kätkötyyppi, joka on kaivettu jostain muinaisuudesta. Käytännössä pitää ottaa valokuva itsestään tietyn julisteen edessä ja ne julisteet ovat megatapahtumissa kautta maailman.

Nyt tätä Eurajoen tapahtumaa jouduttiin siirtämään ja minä jouduin perumaan majoitukseni Vuojoen kartanossa ja kun tuli uusi päivämäärä, niin ajattelin, että sekin peruuntuu (Prahan Gigalla on jo kolmas päivämäärä), enkä varannu Vuojoen kartanoa. Mutta sitten kun aika lähestyi uhkaavasti, niin tietysti se kartano oli tullut täyteen, mutta onneksi Eurajoen kristilliselle opistolle oli tilaa. Se taas oli megan suhteen melkein kolme kilometriä väärässä suunnassa kun taas Vuojoen kartano oli juuri mestoilla. Tarvitaan siis polkupyörä. Polkupyörän kuljetus bussissa onnistuu tai ei onnistu, kun asian sopii etukäteen. Tällä kertaa se onnistui Onnibus Flexin/Satakunnan liikenteen kanssa, mutta myös IC-juniin pitää varata paikka fillarille, sekin myös joko onnistuu tai on täyttä. Pendolinokin tuossa välillä kulkee, siinä ei ole pyöräpaikkoja laisinkaan.

Kun pyöräkuljetuksiin liittyi tällainen epävarmuus, niin ei ollut yllätys, että molempiin suuntiin oli neljä tuntia odotusta Porin hyvin tylsällä rautatieasemalla. Olisin saanut tipistettyä menomatkan varmaan kahteen tuntiin, jos olisin arvannut mennä myöhemmällä junalla. Kaikkein fiksuinta olisi ollut tajuta, että bussi Eurajoelle lähteekin Tampereelta ja yrittää kulkea koko väli vaihdotta.

Megatapahtuman paikkana on Vuojoen kartanoalue, mikä on lähinnä tunnettu Aavedatan tutkimuksista ja on ehkä nSuomen kummitelluin paikka. Minulla oli paljon kummittelukokemuksia lapsena ja nuorena, kunnes kävi ilmi, että ne olivatkin unihalvauskohtauksia. Ehkä joku tyytyisi siihen, mutta minua rupesi kiinnostamaan, onko legitiimejä paranormaaleja ilmiöitä. Minua kiinnostavat ABC:t ja BBC:t. Jälkimmäinen on British Big Cats ja ensimmäinen on Anomalous Big Cats. Kerran BBC saatiin kiinni ja Ruokolahden leijonakin selvitettiin. Isojen kissojen takana on siis ihminen ja olen tyytynyt siihen selitykseen, että aika monen paranormaalin ilmiön taustalla on ihminen. Ainakin jotkut UFOt ovat ihmistekoisia. UFO-havaintoja rupesi tulemaan runsaasti sen jälkeen, kun ihmiset oppivat lentämään erilaisilla vekottimilla. Etelä-Amerikan sacha runat, eli metsän miehet ovat olleet ehkä metsään hylättyjä vammaisia ihmisiä ja nyt kun vammaisten ihmisarvo on näissäkin maissa edennyt hiiren hyppäyksen verran, niin sacha runaa pidetään pelkkänä legendana.

Aamulla siis varhain siirtymä Poriin, missä oli sateinen ja ikävä ilma ja tosi ikävä asemahalli, jossa vietin neljä tuntia, kun en halunnut ehdoin tahdoin kastella itseäni. Onnibus Flexin/Satakunnan liikenteen kuljettaja laitteli fillarin kyytiin ja menoksi. Perillä Eurajoella pyörä ulos ja fillaroin ylös jokivartta Eurajoen Kristilliselle Opistolle. Vasta perillä alkoi sataa. Itse opiston majoitustilat tuntuivat hostellilta tai sairaalalta, mutta oli oma huone, WC ja suihku ja sitten käytävällä vielä kuivaushuone märkien varusteiden kuivaamista varten, eli siis varustelutaso oli kunnossa.

Turkinkyyhkyt

Seuraavana aamuna näin turkinkyyhkyn lentävän pihalla ja sen jälkeen havaitsin niitä peräti kolme, ilmeisesti emot ja poikanen. Turkinkyyhkyhän levittäytyi viime vuosisadalla nopeasti läpi Euroopan ja myös Suomeen, mutta jäi täällä kohtalaisen harvinaiseksi. Tämä oli tosispontaani havainto eli en tiennyt Eurajoen turkinkyyhkytilanteesta etukäteen, vaan törmäsin lintuihin täysin yllättäen. Spontaani sallii sitten sen, että vasta paikan päällä saa tiedon linnusta joltain toiselta. Bongaus taas on sitä, että lähtee hakemaan jotain lintua, minkä joku toinen on löytänyt. Se on vähän kuin geokätköilyä. Geokätköilijät yrittävät olla ensimmäisiä, jotka tekevät löytömerkinnän uudesta kätköstä, niin se on aika lailla samanlaista kuin jos bongaisi lintua.

Useimmiten lintuharrastajat uskovat vahvasti spontaaneihin ja jotkut ovat varsinaisia antibongareita, mutta kyllä piintynyt bongarikin retkeilee paljon bongausten ulkopuolella. Toisaalta sitten se, ettei halua bongata voi johtaa siihen, että pitää itsensä pimennossa siitä, mitä lintumaailmassa tapahtuu, eikä se voi olla hyväksi mitenkään.

Nyt kun ihmisiin on ajettu kammoa muita kohtaan, niin en tiedä, onko ollut myöskään ruuhkaa pinnapaikoilla. Joskus taannoin oli harrastaja, joka pyrki kättelemään toisia lintuharrastajia (käsipinna) ja piti galleriaa lintuharrastajien kuvista.  Tänä vuonna sellainen on ollut vaikeampaa. Minä en ole ollut siinä galleriassa.

Vähän tuollaista emomaista toimintaa, poikanen juo kourusta ja toinen vahtii.

Lähdin Vuojoen kartanolle ja siinä välillä kävin muutamalla kätköllä. Lähellä oli Lavilan makasiini, jolla oli peruskätkö (koordinaatit netissä, purkki koordinaateissa) ja sitten voimalaitos kalaportaineen, missä oli lab-kätkö (sovellus kysyi, kuinka pitkät ne kalaportaat ovat, jolloin saa suoritetuksi kätkön). Kustaa Aadolfin kirkolla oli geokätköilijä, jota seurasin wherigo-kätkölle (sovellus kierrättää paikasta toiseen kysellen kysymyksiä ja viimeiseksi antaa kätköpurkin koordinaatit tai johdattaa sinne). Sieltä pusikosta tulikin sitten toinen kätköilijä, joten menin itse sinne ja kätkö löytyi. Seuraavaksi kävin supermarketin pihassa etsimässä mysteerikätkön (annetusta kuvauksesta pitää päätellä oikeat koordinaatit kätkölle) ja kun lähdin sieltä, niin sinne tuli lisää kätköilijöitä.

Sen jälkeen menin Vuojoelle maalaismaisemassa ilman että olisi ollut kätköjä. Kyltti sanoi neljä kilometriä, mutta oli pikemminkin kolme ja puoli. Saavuin paikalle ajoissa, mikä mahdollisti sen, että saatoin suorittaa paikalla olleen wherigon.

Tykkään isoista kätköpurkeista.

Paikalla oli myös lodju (kätkön voi löytää joko vihjeiden avulla tai koordinaatit etsimällä kuvauksesta), jolla kävin ja tietysti myös aiemmin mainittu locationless.

Järjestäjä jakoi kasvomaskeja, kun se oli tärkeä asia, ehkä keskeisin asia monelle. Minä suhtaudun asiaan kriittisesti niin kuin muutenkin tähän hössötykseen (olen ollut helmikuusta lähtien kriittinen ja kuulun itse riskiryhmään). Julkisuuteen sanoi useampikin sen, että lähes 100% käytti maskeja, mikä piti minusta paikkansa.  Minä olen ollut kahdesti esimerkiksi tilanteessa, jossa on pommiuhka ja ensimmäinen ajattelemani asia on ollut välttää paniikkia ja maskit on sitä varten, että paniikki luotaisiin ehdoin tahdoin. Mutta tässä vaiheessa, kun lähes kaikki panikoivat, niin eikö herätä paniikkia jo se, ettei ole sitä riepua.

Kuitenkin siellä oli rauhallinen ja hyvä tunnelma, siitä huolimatta, että Vuojoen kartano on Suomen legendaarisimpia kummittelupaikkoja. Aavedatan mukaan siellä ei voi olla tuntematta henkien läsnäoloa. Minä kyllä saatoin olla. Olisikohan pitänyt olla yöllä.

Yksi aavedatan kohteita on kuusikuja Vuojoen kartanolla.

Vuojoen kummituskartano. Salaperäinen sähkövalo näkyy ikkunassa keskellä. No, siellä oli vähän salaperäistä lukuisat valeikkunat. Jos valeikkunassa näkyy valo, niin se vasta olisi salaperäistä.

Alueelle oli laitettu kymmenen sähköön liittyvää lab-kätköä, jota kiersin suorittamassa. Askelmittarin mukaan kiertelin alueella jopa kahdeksan kilometriä, voiko se olla totta. Megan sai itsessään logattua sillä, että tiputti nimimerkkinsä puunpalaseen kirjattuna ”voimalaitokseen”.  Megan statusta voi anoa, jos kerää 300 nimimerkkiä, jotka lupautuvat tulemaan tapahtumaan. Puupalikoihin kirjattuja loggauksia oli 1150 nimimerkiltä. Ihmisiä samalla nimimerkillä voi olla useita. Suomalaiseksi megatapahtumaksi se oli jopa iso.

Minä ja locationless. Tuossa taustalla on Orangeria, jonne oli teljetty mielisairaita ja sielläkin kummittelee hirveästi. Taaskaan en nähnyt mitään.

Lähdin paikalta suhteellisen varhaisessa vaiheessa, kun olin saanut kaikki asiani selvitettyä ja alueen kätköt käytynä läpi, paitsi yhtä, joka jäi vahingossa käymättä. Poljin sen neljä kilometriä Eurajoelle ja kävin S-Marketissa, missä sain seuraavan päivän eväät ilmaiseksi (tarjous oli, että viisi euroa pois laskusta). Menomatkalla kävin vielä lab-kätköllä.

Aamulle luvattiin kohtalaista, jatkuvaa sadetta millimetri tunnissa. Sadeviitta päälle ja lähdin polkemaan hyvissä ajoin tien varteen, vaan intellipump pörisi repussa. Pysäkillä sitten ajattelin käyttääkin sitä pumppua ja lisäsin renkaisiin ilmaa. Pyöräily olikin tehnyt sen, että rengaspaineet olivat alentuneet.

Juha Kylänpää fillaroi ohi. Sillä oli tarakalla loota, jonka sisällä oli kaukoputken jalusta, mutta siinä oli TLY:n tarra.  Oli ilmeisesti lähtenyt aamulla Laitilasta. Myöhemmin sain tietää, että hän oli ollut Reposaaressa katsomassa ruskouunilintua, sinne on 111 kilometriä Laitilasta ja tuskin hän sinne Reposaareen jää. Turkinkyyhkyt eivät häntä kiinnostaneet, kun meni Eurajoen ohi, ilmeisesti hän on jo lajin hoitanut aiemmin tai säästi paluumatkaa varten.
Minusta ajatellaan, että olen äärimmäinen, kun olen reissannut pitkin poikin Suomea ja kaikissa kunnissa, mutta kyllä tuo on vielä äärimmäisempää.

Bussi toi minut Poriin, näin Kylänpään polkevan Luvian kohdalla pitkin maantietä. Porissa oli sää jo aurinkoinen ja lähdin kiertelemään paikallisia geokätköjä.

Paremman luokan geokätkö Porissa.

Olen jo pitkään suunnitellut reissaamista Poriin ja nämä vähäiset kätköt olivat jonkinlainen maistiainen. Vaakunaa lukuunottamatta olivat aika tavanomaisia. Tutustuin sellaiseen osaan Poria kuin Uusi-Koivisto ja sen lisäksi olin sunnuntaihiljaisessa keskustassa jonkin aikaa. Kiva paikka pyöräillä, kun ei ole mäkiä joka paikassa. Yyteriin on matkaa 20 kilometriä eli onpas se epämiellyttävän kaukana.  Olen kuitenkin sielläkin ollut muutaman kerran.

JK. Näytin kuviani aavedataperheelle ja yhdessä kuvassa näkyy sumu. Katsoin sumua ja sillä on naisen ääriviivat. Useita metrejä korkean naisen. Tällaisia pidän pareidolioina ja etenkin Vuojoelta on lupa odottaa enempää.

 

Pieniä paikkailuja, Keuruu ja Iittala

Keuruulla olen käynyt useastikin ja aina sinne tekee mieli palata uudestaan. Tällä kertaa syynä oli geokätköilytapahtuma ja pyöräilin maastopyörällä Keuruun keskustan lähiympäristössä. Huomasin, että Keuruulla on varsin mukavia polkuja maastopyöräilyyn. Ennestään olen tiennyt, että siellä kulkee jalkapatikoijalle pätkiä Keski-Suomen maakuntaurasta. Tällä kertaa tutustuin Vanhan Keuruun alueeseen, satamaan ja Kurkisaaren puistoon.

Keuruun kotiseutumuseo

Keuruun kotiseutumuseo

Keuruulla on mukava kotiseutumuseon alue kirkon takana. En tiedä, edes, meneekö sinne mitään tietä, itse kun menin maastopyörällä polkua myöten.  Tuollaisen pienen tornin talon katolla olen nähnyt parissakin eri rakennuksessa, jotka olivat entisiä suojeluskuntataloja. Mitään yhteyttä alakerrasta siihen ei ole, mikähän tarkoitus sillä on ollut.

Geokätkötarjonta Keuruulla oli kaksinainen, joko oli maastoon lahoamaan jätettyjä kätköjä tai sitten aivan erinomaisia geokätköjä. Sen lisäksi kaupunki on itse nähnyt vaivaa esitelläkseen kaikki Keuruun kylät geokätkön muodossa.

Satamassa oli siipirataslaiva Elias Lönnrot, joka oli lopettanut liikennöintinsä tältä vuodelta ja joka oli kopio ensimmäisestä siipirataslaivasta Suomessa.

Keuruulta on vielä näkemättä esimerkiksi Pihlajaveden erämaakirkko. Joka kerta tuntuu siltä, että jotain jää näkemättä täällä.

Seuraava reissuni oli Iittalaan, joka kuului Kalvolaan 1867-2009. Vuonna 2009 tuli jättiliitos, jossa synnytettiin nykyinen Hämeenlinna. Iittala tunnetaan tietysti lasistaan, mutta sen läpi kulkee myös muinaistie, Selkätie, jonne sitten pyöräilin. Huomasin sinne pyöräillessäni haalistuneita pyöräretkeilyreittien opasteita. Ihmettelen, kuinka Suomessa kaikki retkeilyreitit päästetään rapistumaan, vaikka niitä kohtaan on jatkuvasti kiinnostusta. Ehkä nyt Stravan lämpökartta kertoo, mitä kautta ihmiset enimmäkseen pyöräilevät, mutta se ei ole välttämättä se kaikkein paras tai kiinnostavin reitti.

No, eipä tuo pyöräretkeilyreitti kolmonen, Helsinki-Vaasa, ainakaan Iittalassa esitellyt mitään ihmeellistä. Sen sijaan Selkätie oli kiinnostavampi.

Selkätiellä.

Hämewikin mukaan ”Hiidentiestä erkani Leteensuon ja Heinun kautta toinen vanha tie, Selkätie, joka tunnetaan myös Ratsutie-nimisenä. Se puikkelehti Vanajaveden rantamien tuntumassa kohti Lahisten kartanoa (entistä ratsusäteriä) ja Jutikkalaa.”

Kuinkahan paljon näitä muinaisia tiepohjia oikein on jäljellä. Kuninkaantietä olen kulkenut pitkiäkin matkoja, samoin Hämeen Härkätietä. Sen lisäksi Lempäälässä tutustuin vanhaan tiehen, joka kulki pitkin harjureittejä. Saattaa olla, että Selkätietä pääsi Sääksmäelle ja sitä kautta aina Lempäälään asti harjujaksoja myöten.

Selkätieltä kun laskeuduin alas Vanajaveden rantaan, niin siellä oli uimaranta, jossa kävin vielä pulahtamassa ennen geokätköilytapaamista. Sen jälkeen vielä pyörähdin Iittalan keskustassa, missä oli tietysti ne lasitehtaat, missä nyt ei ulkonaisesti ollut mitään nähtävää. Muistin sen, että Iittala ostettiin ulkomaiseen omistukseen, minkä jälkeen yleinen kiinnostus sitä kohtaan lopahti, mutta sitten luin, että se on ostettu Fiskarsille.

Yksi esiäideistäni on kotoisin täältä ja ehkä seuraavalla kerralla suuntaankin kirkolle ja hautausmaalle. Kiinnostavaa on, kuinka vähän entisestä kunnasta on viljelysseutua ja kuinka suuri osa siitä on metsätalousmaata.