Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Hattulan pyhän ristin kirkko ja vähän muutakin Hattulaa

Hattula on kunta, jonka ohi ihmiset suhahtavat nopeasti kulkiessaan Tampereen ja Helsingin väliä sen suurempia ajattelematta. Ensimmäisen ja ainoan geokätköni Hattulasta löysin Aulangon eli Hämeenlinnan kaupungin rajan läheltä. Nykyisin Hattula jääkin Hämeenlinnan kainaloon, kun Kalvola eli Iittala sen toiselta puolen on yhdistynyt Hämeenlinnan kaupunkiin kapeaa käytävää pitkin. Hattulaa tunnetumpi on Parolan panssarimuseo. Parolan nimi tulee siitä, kun venäläissotilas kysyi tunnussanaa. No, en minä tiedä, mistä sen nimi oikeasti on tullut. No, Sissit-elokuvassa venäläinen vartiosotilas sanoo ”Parol? Parol?”.  Minun pitäisi tehdä periaatteellinen päätös siitä, mitä teen museoiden kanssa, joiden aihe ei kiinnosta pätkääkään. Tämä panssarimuseo on sellainen. Tällä kertaa en kuitenkaan tutustunut siihen, joten pohdinta on taas edessä uudelleen.

Heti asemalla oli geokätkö ja kun etsin sitä, niin tuli siihen muitakin kätköilijöitä, jotka löysivät sen nopeasti. Itseltäni olisi saattanut suttaantua kauan aikaa. Lähdin sitten pyörällä vähän kauemmaksi Parolasta jollekin teollisuusalueelle, missä oli lintuaiheinen kätkö.

Harvinaisen paljon teemaan sopiva

Sieltä lähdin sitten itse kirkolle parin kätkön kautta. Sinnekin oli matkaa, koska se oli taajaman toisella puolella. Kirkko oli auki ja siellä oli opas. Toki itse harrastin hakukoneen tehokäyttöä, etten rääkkäisi viatonta opasta kysymyksilläni. Tämä oli 33,3 -mitallinen kirkko, eli Pälkäneen rauniokirkolle ja Lammin kirkolle matkaa täältä on 33,3 kilometriä. Metri taas on kymmenesmiljoonasosa matkasta päiväntasaajalta pohjoisnavalle. Opas totesi, että sitten on kirkkoja, jotka näihin mittoihin ei mahdu, kuten Tyrvään kirkko. Sanoin, että kreikkalaiset jo tunsivat astrolabin käytön eli pystyivät mittaamaan pohjantähden korkeuden asteina maanpintaan nähden. Siihen opas sanoi, että se oli tunnettu vain Välimeren piirissä.

Toisin sanoen, renessanssin ihmiset toivat puunkappaleen sieltä, mutta suunnistuslaitteita eivät tuoneet. Pyhä risti oli väitteen mukaan pala Jeesuksen ristiä. Mietin, säilyykö se edes 1400 vuotta. Elävä puu kyllä säilyy. Opas sanoi, ettei se Suomen happamassa maaperässä säily, mutta kirkossa itsessäänkin on  700 vuotta vanhaa puuta. Joka tapauksessa puuta ei ole siellä, koska sen ryöstivät joko novgorodilaiset 1400-luvulla tai Kustaa Vaasa, kuitenkin se katosi jäljettömiin. Sanoin, että todennäköisesti novgorodilaiset kuulivat reliikistä ja tulivat sen takia. Opas sanoi, että oli ihan yleistä, että kirkkoja ryösteltiin.

Oma asiansa on tietysti se, etten usko koko Jeesukseen. Raamatun mukaan Jeesus epäonnistui lähes kaikessa, mutta sai aikaan uskonnon, mitä hän ei ollut tullut perustamaan, joka vielä halveksuu kaikkea, mitä hän eläissään opetti.

Ritarit käyttivät ihmisiä neulatyynyinään. Tämän on tulkittu olevan Marian seitsemän surua. Jotenkin se enemmän kuvastaa minusta naisvihaa.

Oppaan näkökanta siihen, että laatoissa oli koiran tassun painallukset oli, että se oli sen ajan huumoria. Minä en nähnyt siinä huumoria. Raamatussa suhtaudutaan negatiivisesti koiriin ja luulisi, että jos joku tahallaan muuraa koiran tassun jäljen kirkkoon, saa siitä vähintään jalkapuuta ellei sitten tule poltetuksi roviolla. Opas sanoi, että se on protestanttien tapa ajatella, mutta katolilaiset eivät nähneet asiaa niin. Samaan aikaan rakennettiin Machu Picchua ja sikäläiset kivimiehet jättivät karkean puolen piiloon ja julkisivu oli sileä. Eikö Hattulassakin olisi voitu kääntää kivi ympäri tai hioa tassun jälki pois. Käsittämätön asia. Pälkäneellähän on koiran tassu oven pielessä, mutta kirkko onkin raunioitunut.

Kirkon pihalla onkin jalkapuu. Miten onkin, että minä aina kuvittelen itseni istumaan jalkapuussa, muistumia entisistä elämistä. Minulla oli tällainen pätkä näynkaltaista muistumaa keskiajasta ollessani unessa, ehkä niitä kutsutaan kauhupainajaisiksi tai jotain. Ritarit polttivat kylän ja raastoivat minut talon alta väkisin mestattavaksi miekalla. Vuosi oli 1295. En oikein halua osallistua keskiaikatapahtumiinkaan enää. Ehkä se panssarimuseo olisi sittenkin ollut parempi.

Maastosta kätköä etsineet geokätköilijät ovat paljastuneet ulkopuoliselle, joka sitten päätti aiheuttaa ison äläkän luullessaan, että kätköilijät tekevät jotain rikollista tai luvatonta.

Koko kirkko on maalauksia pullollaan.

Minulla oli tietysti Geni.com koko ajan auki, mutta en nopeasti pystynyt löytämään ketään kirkon alle haudattua sukulaistani. Todennäköisesti ne ovat kaikki minulle jotain sukua. Olen sukua varhaisille Tawasteille, joista moni on haudatuu kirkon alle.

Kirkossa oli häätilaisuus, joten jouduin lähtemään pois. Kävin lähellä kätköllä ja siellä oli toinenkin kätköilijä. Tällä kertaa minä kuitenkin löysin purnukan ensin. Sitten pyöräilin miittipaikalle yhden kätkön kautta ja siellä oli jo tapahtuman järjestäjä, joka suositteli minulle yhtä lähikätköä, joten kävin siellä.

Purkilla.

Kätköilijätapaamisen tarjoilut. Minä olin dieetillä, en ottanut mitään.

Seuraavaksi sitten olikin aika palata asemalle, missä VR ilmoitti junien perumisesta ja muutoksista aikatauluihin. Onneksi minun junani kuitenkin oli aikataulussa. Pyörän kuljettaminen lähijunassa ei maksa ekstraa, joten näitä radanvarren kuntia on helppo ”hallita” yhdistelmällä juna ja polkupyörä.

 

 

 

 

Kauppalasta kaupungiksi, Seinäjoki 60 vuotta

Seinäjoki täyttää 60 vuotta ja geokätköily 20 vuotta. Geokätköily täyttää 20 vuotta siksi, että GPS-signaali vapautettiin siviilikäyttöön 20 vuotta sitten ja sen tarkkuus on riittävä esineiden etsimiseen maastosta. Seinäjoki täyttää 60 siksi, että koko joukko entisiä kauppaloita muuttui kaupungeiksi 1960. Kauppala kuntamuotona lakkasi 1977. Juhlavuoden kunniaksi Seinäjoella järjestettiin geokätköilytapahtuma, missä oli mahdollisuus hankkia juhlakolikko ja päästä Lakeuden ristin kellotapuliin. Se on niin merkittävää, että sinne piti mennä.

Seinäjoki rupeaa olemaan tuttu, olen ollut laavulla yötä Kyrkösjärven tekoaltaalla.

Pöytätesti. Tietysti Pohjanmaalle Tarja Halonen -sateenkaarilippupaita päällä, koska se ärsyttää uskovaisia ja persuja. 

Ensimmäiseksi tietysti junassa kokeilin jälleen, mahtuuko istuimessa oleva pöytä olemaan ala-asennossa, nyt kun oli eri vaunutyyppi kuin Verlasta tullessa ja kyllä mahtui, nitin natin. Olenkin tiputtanut painoa 21 kg.

Olin lähtenyt pyörän kanssa liikkeelle. Seinäjoelle päästyäni kiersin keskustaa esittelevän Adventure lab-kätkökierroksen. Se esitteli jälleen yhden Mannerheimin patsaan, niitähän Suomessa on kahdeksan.  Sen lisäksi uusi paikka oli Suojeluskunta -ja lottamuseo entisellä suojeluskuntatalolla, onneksi kiinni.

Suolestuskuntalaispatsas

Suolestuskuntatalo

Yleensä minulla on vain hyvin kaukaisissa sukulaisissa (koska kaikki ovat jollain tavalla sukua), mutta yksi on lähempää. Hänkään ei osallistunut sisällissodan taisteluihin, vaan oli tiiviisti kotonaan Karjalassa, koska ne pelkäsivät yllätystä idästä. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin hän salakuljetti viinaa ja arvottomia ruplia ja jäi kiinni ja suostui houkuttelemaan rajan toisen puolen yhteyshenkilön Suomen puolelle rajaa, mutta päätyikin itse Neuvostoliiton puolelle ja hänet lopulta ammuttiin Norsussa. Solovetskissa oli norsun kuva silloin, onkohan vielä. Solovetskissä oli monenlaisia tapoja kuolla, ampuminen oli niistä ehkä kivuttomin.

Opin, ettei Seinäjoki ole kiva kaupunki fillaroiden, sillä kanttikivet ovat korkeat ja yksisuuntaisia katuja on kaikkialla. Avaruuden pääkaupunkiin ei olla saatu mahtumaan kaksisuuntaisia katuja, edes.

Labista unohdin tarkistaa bonuskätkön koordinaatit. No, kun nyt ne tiedän, niin on ainakin taas syy palata Seinäjoelle joskus.

Seuraavaksi wherigo. Wherigo on vähän samanlainen kuin adventure lab, mutta tällä kertaa se kuljetteli pitkin puistoalueita ja siihen sisältyi purkki.

Tulin Lakeuden Ristille vähän etuajassa miittiä ajatellen. Siellä oli myös tavallinen geokätkö. Näin kahden kätköilijän menevän siihen suuntaan ja odotin heidän tekevän työt minun puolestani, mutta näin ei käynytkään, koska he olivat kokemattomia. Minä menin paikalle ja löysin sen välittömästi. Sitten olikin aika siirtyä itse Lakeuden Ristiin.


Kelloja. (Kyllä tiedän, että on sellainen paikannimi)



Tornin näkymät eivät kyllä vastaa Hangon vesitornia, Puijon tornia, Tampereen torneja tai montaa muutakaan. Yläilmoista näkyy viereinen Aalto-keskus ja muutama kiinnostava, vanha rakennus. Kaikki muu on rumaa kerrostaloa.

Päätin lähteä kätköilemään vanhan lääninsairaalan suuntaan.  Siellä oli muutenkin vähän vanhempaa rakennuskantaa.

Ennen oli hienot sairaalat. Tämä palveli vuoteen 1983 saakka sairaalana ja sen jälkeen on ollut opistona.

Viimeksi oli sormet kohmeessa ja ehkä levykin jäätynyt, niin enpä löytänyt tuota. Nyt oli paremmat olosuhteet.


Palasin vielä takaisin geokätköilytapahtumaan ja kommentoin näkemääni läskipyörää. Seinäjoella on Kyrkösjärven takana hyvät maastot sille. Omistaja sanoikin ajavansa järven ympäri joka päivä.

Sitten olikin jo aika palata takaisin Tampereelle. Jo Tampereella tapaamani juutalainen leskimies teki tuttavuutta ja kyseli kahville. Minulla on kuitenkin vähän toinen tapa viettää vapaa-aikaa.