Suomen suurin matkablogiyhteisö

Verla

Geokätköilyssä on haaste kerätä kätkö tai waymark kaikilta Suomen maailmanperintökohteilta. Waymarkkeihin, mikä se on suomeksi, wau-merkki?, en ole kiinnittänyt huomiota aiemmin, mutta se on erotettu geokätköilystä omaksi sivustokseen ja periaatteessa ideana on käydä jossain paikassa tekemässä jokin tehtävä, yleensä ottamassa kuva. Loppupurnukka sijaitsee Verlassa, samoin tietysti myös parisen vaadittavaa kätköä tai kolme waumerkkiä.

Muistaakseni Meriharakka-blogissa oli Verlasta toteamus, ettei aio jättää sitä Suomen maailmanperintökohteista viimeiseksi, mihin totesin, etten minäkään aio, Sammallahdenmäki jäi viimeiseksi.

Kouvolasta meni bussi tiistaisin ja torstaisin ja yritin sellaista päivää, milloin ei sataisi. Ensimmäinen yritys oli viikko sitten ja kerkisin pysäkille saakka, mutta aamiaiseni tuli ulos rajusti ja odottamatta, joten se siitä. Onneksi en ollut ehtinyt maksaa mitään lippuja minnekään. Minulla on fibromyalgia, ehkä se johtuu siitä. Monella on vastaavia oireita. Jos jotain lohduttavaa, niin vastoin ennusteita se päivä osoittautuikin sadepäiväksi. Sade ei ole este, mutta nyt tiedän, että olisin tullut uitettuna ankkana sieltä takaisin.

Kun taas lupasi hyvää säätä, niin hieman empien lähdin sinne. Ensin junalla Kouvolaan ja sitten pikkubussilla eteenpäin. Samalla kävin eka kertaa koskaan entisessä Jaalan (1879-2009) kunnassa. En välitä entisten kuntien keräämisestä, se on mahdotonta, kun Venäjän federaatio ei päästä Seiskariin eikä Lavansaareen ja Suursaareenkin hyvin niukasti ja työlästä, kun pitäisi kartoista selvittää niiden vanhoja rajoja.

Kätkö oli jyrkällä kalliolla ja löytyi melko nopeasti. Lähellä oli karahka, millä sain kätkön alas ja sitten tönittyä takaisin. Kätkö oli kalliomaalausten luona.

Olenhan minä niitä ennen nähnyt, esimerkiksi Hossassa. Tuosta kuitenkin erottuu tikku-ukko. Oikealla olevaa läiskää ei ole pystyneet viisaammatkaan tulkitsemaan.

Sen jälkeen haastekätkölle. Haastekätköön voi pistää nimensä vihkoon etukäteen, mutta suoritetuksi sitä ei saa merkitä ennen kuin koko haaste on suoritettu.

Olin lukenut, että se on lammasaitauksessa. Aina, kun olen ollut lammasaitauksessa, on ollut paljon nokkosia. Tällä kertaa niitä oli ihan eeppisesti. Nykyään, nokkoset eivät ole mitään verrattuna Etelä-Amerikan black palm -tiheikköihin tai Pohjois-Amerikan piikkikaktuksiin tai karhunvatukoihin.

Tuosta läpi

Kivempi kuitenkin mennä farkuissa kuin shortseissa ja sadepäivänä olisin ainakin kastunut. Kannattaa lukea edellisiä logeja, sillä niissä oli maininta lammasaitauksesta. Lammasaitauksessa kasvaa aina nokkosta.

Kun olin kätköpurkilla, tulivat lampaat seuraamaan vähän matkan päähän. Heidän kannaltaan ihan hyvä, kun kuitenkin tykkään Lampaansyöjät-elokuvasta ja kirjasta. No, käsittelee kotimaan matkailua, kulinarismia, lähiruokaa, kaikki nähtynä vuosikymmeniä ennen aikaansa. Arvostan lammasta, säilyketölkissä. Todella vaikea sitä on saada nyt ja tuolloin. Aikoinaan suomalaisille syötettiin villalammasta ja lihakin maistui villallta, siksi kai sitä ei arvosteta.

Kun geokätköt oli hoidettu, tutustuin vielä paikan waumerkkeihin ja adventure labeihin. Jälkimmäisestä tuli suoritus, kun vastasi sovelluksen tekemään yksinkertaiseen kysymykseen, jotka olivat yleensä ”kuinka monta henkilöä kuvassa”.

Pienet käsityöputiikit olivat auki, mutta eivät myyneet lampaanlihaa. Sen sijaan löysin pienen puisen ankan. Ankkakeräilyä pitää kyllä ruveta suitsimaan ankkarasti.

Kun alue oli pääpiirtein kierretty, niin ostin lipun museokierrokselle. Seuraava kierros oli loppuunmyyty, mutta pääsin kahden kierrokselle. Alueella oli keskipäivällä jo huomattavasti porukkaa ja lapsetkin katselivat aitaukseen. Olisi ollut ikävä käydä siellä rämpimässä nokkospusikoissa kaikkien nähden.

Patruunan pytinki. Siellä kummittelee

Tutustuin muihin rakennuksiin. Patruunan pytinkiä ihailin ulkoa. Verlan alkuaikoina vallitsi paternalismi, luokkasopu. Patruunat huolehtivat yhteisöstä ja alaisistaan ja nämä tekivät työnsä kunnolla.  Sellainen oli mahdollista, kun ei vallinnut tehokkuusajattelu eikä brutaali kilpailu. Kun kapitalismi on kypsynyt pisteeseen, missä vallitsee globaali kilpailu, voitot revitään työläisen selkänahasta. Silloin työväenluokka syrjäyttää turhat patruunat. Venäjällä usein tulkittiin asia niin, että porvarit tapetaan, mutta mitä ne tiesivät, lukutaidottomat ihmiset. Venäjällä tulo -ja varallisuuserot olivat astronomiset. Patruuna perusti työntekijöiden lapsille kansakoulun 1890. Se oli ilmainen ja myös oppivälineet olivat ilmaiset.

Voimalaitos

Museokierroksella käytiin tehdas läpi ja lisäksi oli filmi vuodelta 1964, kun tuotanto lakkasi. Yläkerrassa oli saha ja kuorimakone ja hiomakone. Voimansa ja vetensä koneet saivat koskesta. Kukaan ei telonut itseään sahan kanssa, mutta kuorimakone oli vaarallisempi.

Miesten työnä oli kiskoa pöllipino vaunussa mäkeä ylös tehtaalle. Vasta 1920 saatiin hevonen tekemään tätä työtä

Hiomakone pyöritti kolmetonnista kiveä

Alhaalla massasta leikattiin valmiit levyt. Juankoskella tutustuin aikoinaan viiratehtaaseen. Niissä koneissa sitten olivat viirat. Alakerran hommat olivat naisten töitä. Alakerrassa oli yhdessä koneessa puiset hammasrattaat sen takia, että kuluneen hampaan uusiminen olisi helpompaa, mutta hampaisiin kelpaavat puut olivat valkosaarni ja visakoivu.

Kuivaamossa lämpötila oli jatkuvasti 55 astetta ja naiset kiipeilivät telineillä kuivaten pahvilevyjä.

Kesällä kuivattiin ulkona omassa rakennuksessaan, mitä nimitettiin huvilaksi, koska siellä ei tarvinnut tehdä työtä tukahduttavassa kuumuudessa.

Yli 50 vuotta työtä tehtaassa tehnyt Maria Mattson jätti jälkensä, kirjaimellisesti. Hänen jalkojensa aiheuttamat painaumat ovat lattiassa.

Parisataa kiloa pahvia paalissa

Ehkä tutuimmat käyttökohteet Verlan pahveille oli kouluissa käytetyt kuvataulut. Sen lisäksi pahvia meni esimerkiksi ammuslaatikoihin.

Kierroksen jälkeen filmi selitti vielä eri työvaiheet hyvin. En löytänyt sitä YLEn Areenasta, sietäisi se siellä olla kumminkin.

Metsäteollisuus heilutteli merkittävästi tahtipuikkoa Suomen politiikassa sata vuotta sitten. Olen kuullut, että heimosodat syntyivät metsäteollisuuden tarpeista. Suojeluskunnat ja muut lahtarit olivat täynnä metsäfirmojen ukkoja. Läskikapina pohjoisessa kohdistui savottajätkiin, joiden tilipussi oli jäänyt ohueksi tai ihan olemattomaksi.  Joskus olen hoitanut vanhaa tukkijätkää. Kyllä kun hänelle sanoi, että pidä tuosta, niin se ote oli silloin pitävä, vaikka muuten terveys oli hatara.

Uittoa käsiteltiin vielä omassa rakennuksessaan.

Keluvene ja makkarat. Makkaroilla sidottiin puomeja. Ne oli närelenkkejä, joiden väännöllä mitattiin jätkän ammattitaitoa ja jopa kilpailtiin.

Minä olen ihmetellyt, mitä ne merimiinat ovat Keiteleen vaakunassa. Olen ehkä ainoa, joka on kelaillut sellaisia asioita. Keiteleen vaakunassa oleva vene tosin on nuottavene, mutta samanlainen kela kuitenkin.

Näyttely kertoo Valapaton tulvasta ja lukuisista oikeudenkäynneistä kosken tiimoilta.

Kun aikaa oli runsaasti, lillutin jalkojani laiturilla vedessä. Oikeasti olisi pitänyt pulahtaa uimaan. Uimakopin sijasta rannalla on valtaisa kuutio, jossa UPM esittelee ilmeisen homehtuneita männynsiemeniä luvaten, että niistä tulisi kasvamaan metsää. Metsäyhtiön biopropagandaa alueella on runsaasti. Kuukkelit vain jotenkin metsistä häviävät.

Bussi oli melkein kymmenen minuuttia myöhässä. Oli alkanut ukkostaa ja pelkäsin saavani ryöpyn niskaani. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kouvolassa aikataulun mukaan juna länteen lähtisi minuuttia ennen kuin bussi tulee perille. Se tietäisi, että olisin kotona yhden maissa aamuyöllä. En siis mitenkään laskenut sen varaan, mutta kun bussi tuli matkakeskukseen, saapui juna raiteelle. No, nopeasti sisään ja sain vielä matkalipunkin, kännykkäsovelluksella. Se ei ole ihan sanottua, että onnistuu, etenkin kun viime tipassa yrittää lippua. Joka tapauksessa pääsinkin vaihtamaan Kemijärven junaan. Se oli makuuvaunujuna, joka ennen lähti 23:13, mutta nyt aiemmin. Monet kerrat olen mennyt sillä pohjoiseen.

Ilman käsiä

Tässä junassa, jossa on miellyttävät vanhanaikaiset vaunut, laskeutui tarjotin siististi alas ja pysyi siinä. Kaikkialla, mukaanlukien lentokoneet, nämä ovat olleet muussa asennossa minulla kuin alhaalla, useimmiten perin huterasti. Se johtuu siitä, että olen laihtunut 18 kg.

Lopputuloksena taas mietin, mikä tekee tästä maailmanperintökohteen, eikä esimerkiksi Finlaysonin alueesta. Ehkäpä se on se kalliomaalaus. Minusta jokaisen Suomessa pitäisi tutustua jossain vaiheessa puunjalostusteollisuuden historiaan. Se on merkittävämpi kuin mitä koulukirjat uskaltavat myöntää.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Terhi sunnuntai, elokuu 2, 2020 at 21:22

    Voihan syynä todellakin olla kalliomaalaus ja sen ohessa saa tutustua historialliseen puunjalostusmiljööseen.

  • Reply Liisa sunnuntai, elokuu 2, 2020 at 22:59

    Toisaalta olisi kiva elää rauhassa ilman ainaista tehokkuusajattelua joka työpaikassa, mutta toisaalta näissä vanhoissa miljöissä selviää aina kauhea fyysisen työn ja vaivan märä. Rahtien vetoa ilman hevosia, työvuoroja 55 asteessa, näreiden vääntöä… uff. En tiennytkään, että suomalainen on näreistäkin vääntänyt asiaa, siis käyttömateriaalia. Ei olisi mulla hauista siihen.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, elokuu 4, 2020 at 15:23

    Päädyit sitten Verlaan 🙂 En tiedä minäkään miksi juuri tämä on Unesco-kohde kun Finlayson ei ole, mutta ainakin tämä on hyvin säilynyt kokonaisuus. Ja tehtaana minusta sikäli kiva turistikohde, että prosessi on sen verran yksinkertainen, että sen taitaa tuolla museokierroksella lapsikin ymmärtää. Itse olen tehnyt konsulttihommia nykyisissä paperitehtaissa eikä sitä prosessia enää kovin näyttävästi voi esitellä kellekään ellei nyt sitten valvomon näytöiltä.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas keskiviikko, elokuu 5, 2020 at 18:05

    Suomen kesä ja reissujen suunnittelu on melkoista. Kun kotona paistaa aurinko, voi olla, että 100 km päässä sataakin vettä🌧️.
    Werla on mielenkiintoinen paikka. Pala jo ihan mennyttä työhistoriaa ja – oloa. Meillä on viiden vuoden käynnin takaa vielä verlan kuohuviini juomatta. Toivottavasti ei ole etikkaa. Oletko jo muuten käynyt kaikissa Unesco kohteissa Suomessa?

    • Reply Stacy Siivonen torstai, elokuu 6, 2020 at 16:15

      Sammallahdenmäki puuttuu.

  • Reply Sini matkakuumeessa torstai, elokuu 6, 2020 at 13:51

    Kyllä minulta jäisi tuo nokkospellon läpi vaeltaminen. Tai täytyisi ainakin olla joku tosi hyvä täky, minkä vuoksi siitä kulkisi 😁

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää lauantai, elokuu 8, 2020 at 02:31

    Täytyy häpeäksi myöntää, että Unescon kohteita on hypätty katsomassa Japania myöden, mutta en ole käynyt Verlassa. Olisi mielenkiintoista varmasti käydä ja oppia vähän jotain senkin historiasta. Olenkin iloisesti unohtanut nokkosten olemassa olin. Toissa kesänä oltiin Suomessa, enkä tietenkään tajunnut lapselle kertoa, että sellaisia pitäisi varoa. Itkuahan siinä sitten väännettiin mutta oppi varmaan kerrasta muistamaan, että niihin ei kannata koskea.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, elokuu 9, 2020 at 08:28

    Halusin Hiidenmaan reissullani tutustua lampaisiin ruokana ja lampaanvillaan. Mutta tulisi siinä samalla niitä lampaita myös kuvailtua. Kyllä. Ei niille pelloille mitään asiaa shortseissa ollut. Onneksi pitkällä putkella sai zoomailtua elikoita 😀

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar