Suomen suurin matkablogiyhteisö

Teuva kätköillen, vaan onko muuta

Kivijärven jälkeen kävin läpi julkisen liikenteen niukkoja vaihtoehtoja ja päätin ottaa kohteeksi Teuvan. Itse asiassa jo aiemmin olin varannut huoneen Laurilan Wisiitistä, mutta jouduin perumaan tuloni koronarajoitusten vuoksi.  Rajoitukset olivat osin yhä voimassa ja esimerkiksi julkinen liikenne oli leikattu minimiin. Myönteisenä piirteenä, ehkä tästä, juna tuli Seinäjoelle etuajassa. Tenttasin Matkahuollon väkeä, olisiko mahdollista ottaa pyörää mukaan bussiin. He sanoivat, että useat bussit, etenkin nyt kesällä, oli pikkubusseja, eikä pyörä mahdu kyytiin. Myös Teuvan bussi oli sellainen.

Minulla oli jäljellä seitsemän kuntaa, joista ei ole geokätkölöytöä ja kolme kuntaa, joissa en ollut matkustellut laisinkaan. Niistä kahteen ei pääse nyt bussilla eikä junalla kesällä. Kahteen pääsee, mutta ei ilman yöpymistä välillä, esimerkiksi juuri Seinäjoella. Ainakin näin, ennen kuin ja jos yöjuna palautetaan käyttöön. VR ei ole sanonut yöjunasta mitään. Kolme olisi siis nykytiedon valossa mahdollisia bussilla kesällä ja niistä yksi oli Teuva.

Pohjanmaalla on tarjolla kaikki keskustapuolueen elämykset.

Bussi oli pikkubussi, jossa jalkatilaa oli niukasti, mutta ei ollut sellainen, missä turvavyön solki olisi koko matkan ajan painanut jalkaani. Olin ainoa kyydittävä koko matkalla. Näin Ilmajoelta vähän eri paikkoja, mitä ennen ja Kurikan ja Kauhajoen väli oli minulle ennestään tuntematonta. Olen seikkaillut Kauhujoen kunnan eteläosassa talvella.  Kurikassa tuli Mietaa esille muodossa tai toisessa ennen kuin tajusin, että kysymys oli kylästä, eikä Mietaan Jussista eli Juha Miedosta. Luulin ”Mietaan” tulevan Miedosta, mutta siellä on myös Miedon talo ja Mietola. Kuitenkin wikipedia mainitsee hänen syntyneen Pitkämön kylässä.

En ole koskaan tavannut Juha Mietoa, kerran oli lähellä, mutta Mieto on liukas liikkeissään. Jos tapaisin, kysyisin häneltä, miksi hän on Aito Avioliitto -liikkeessä. Keskustelupalstoilla esitettiin ajatus, että hänet huijattiin mukaan. Muut kysymykset liittyvät lähemmäksi hänen uraansa.

En ole hyvä haastattelemaan ihmisiä sillä olen ihmisarka ja asettelen sanani tarkasti, missä välissä joku toinen on vienyt minulta suunvuoron.

Maisemat olivat täällä tylsiä ja yksitotisia. Herkästi luulisi, että pohjalaiset sata vuotta sitten olisivat olleet tyytyväisiä nähdessään samanlaiset viljalakeudet Karjalassa, mutta he pitivät maata vastakohtana kansallisromanttisille, erämaamielikuvilleen Karjalasta.

Maasto ei juurikaan muuttunut tullessani Teuvalle, mutta kilometrit Kaskisiin lyhenivät. Kaskinen on täällä se paikka, minne mennä. Jos vaihtoehto olla meren rannalla, miksi mennä sisämaakuntaan. Jos vaihtoehto on istua Kallahdessa, niin miksi mennä Tuusulaan. No, Teuva on se Tuusula.

Ei ehkä kuitenkaan tihan samanlainen.

Vähän erilainen kuin liikenneympyrätaide muissa kunnissa.

Poltettu auto Matkahuollon pihamaalla antoi ymmärtää, että Teuva on jotain muuta kuin pääkaupunkiseudun sisämaakunnat. Tarina facebookissa kerrotun mukaan oli, että kahden poikajoukon välille oli syntynyt suukopua, joka oli päätynyt ajojahtiin ja siihen, että yksi pojista, joka oli maahanmuuttaja pahoinpideltiin ja auto tuhottiin. Autoon oli spreijattu ”mamu”, mutta nyt sitä ei enää näkynyt.

Maahanmuuttajana tunsin oitis ei-tervetulleeksi tänne, vaikka olen paluumuuttaja. Ei kannata päivettyä liikaa.

Ensimmäinen kätköpurkki Teuvalta

No, sen enempää pohtimatta asiaa lähdin kiertokävelylle. Vajaa kilometri maantien vierustaa ja olin ensimmäisellä purkillani ja siten Teuva uudeksi kunnaksi kätkökartalleni. Purkki esitteli Orrelan taloa ja tiedot sen kysymyksiin olin onkinut internetin syövereistä.  Itse Orrelaan saavuin myöhemmin.

Orrela

Ei näkynyt polkupyörämuseota missään ja sellainen siellä pitäisi olla. Museo, joka on aina kiinni ei ole museo ollenkaan, vaan kokoelma.
Polkupyörämuseo on varmasti tylsä, sillä oikeastihan kiinnostavampaa olisi tietää, miten sellainen kulkee.  Tämä video esittelee, kun pari kaverusta ajaa vuoden 1903 Tour de Francen etapin sen ajan pyöräilyvaatteissa ja pyörillä. Sen ajan tieolosuhteita taas ei tietenkään pystytä toistamaan.

Orrelan vieressä olevalla kirkolla on kätkö, josta saan sormeni pihkaisiksi.

Tykkään vanhoista taloista, niissä on usein gummituksia.

Teuvan tunnetumpi nähtävyys on lähellä kirkkoa oleva rauniokirkko tai kirkkoraunio. Edellinen kirkko tuhoutui lämmityskattilasta alkaneesta tulipalosta vuonna 1950. Sen sijaan, että olisivat rakentaneet uutta kirkkoa vanhan sijalle tai edes uusittua versiota vanhasta kirkosta (niin kuin Hanko teki), he rakensivat uuden kirkon toiseen paikkaan.

Kätköpaikan hujakoilla

Kirkkorauniollakin oli kätkö.
Sen jälkeen siirryin yöpaikkaani Laurilan Wisiittiin, mikä myös oli vanha talo. Ylhäällä oli parveke, mutta totta puhuen, Kivijärvellä oli paremmat näkymät parvekkeelta. Laurilan Wisiitin ystävällinen emäntä näytti minulle talon läpi. Talossa on sauna, mutta se oli perin pikkuinen. Vessat ja suihkut olivat käytävällä, toisin kuin Kivijärvellä ja keittiö alakerrassa. Sen sijaan huone oli kyllä viihtyisä.

Piti muistaa, että olen dieetillä nyt ja aina.

Teuva on hyvä paikka geokätköillä, sillä täällä on niitä paljon. Noin muuten jos liikkuu tällä alueella, niin läheinen Kaskinen voittaa Teuvan sata-nolla. Näyttää Närpiön sisämaalta, siltä, missä on Suomen pisin tiesuora. Mieleen ei tule ketään teuvalaista kuuluisuutta. Yksi pääministeri on, kirkkoherra Lauri Ingman, joka on minun 14. pikkuserkkuni eli suunnilleen yhtä etäinen sukulainen kuin Nikolai II. Kirkkoherran kirkkokin on raunioina.

Aamulla ylös aikaisin ja liikkeelle. Viereisen kirjaston pihassa on geokätkö, joka vaati näppäriä sormia, mutta ihan minun sormillani sai mytyn vedettyä ulos paikastaan.

Matkahuollolla ei ollut edes penkkiä, missä odotella. Jonkinlaista aamuista kesäaktiviteettia kylällä oli havaittavissa, onhan Teuvalla sentään viitisen tuhatta asukasta ja uimahallikin jossain.  Pois Teuvalta olikin menossa enemmän ihmisiä kuin Teuvalle, niin on ollut jo pitkään, sillä väki vähenee. On myös mukavampi, kun ei tarvitse odottaa bussia yksin, koska nykyään ei välttämättä tiedä täsmällistä paikkaa, missä bussit pysähtyvät enää, kun ei ole linja-autoasemaa, sen kylttiä tai edes pysäkkimerkkiä.

Pääsin junalle ajoissa ja juna oli etuajassa Tampereella. Ei ollut merkkiäkään siitä kaaoksesta, mikä on ollut, kun ihmiset ovat yrittäneet ostaa lippua kesäajan vuorolle ja lippukaupat kaatuneet. Kun ihan normaaliolot ovat kriisi VR:lle, oli hyvä onni kyllä, että kaikki sujui hyvin.

Teuva olisi hyvä paikka etsiä fillarilla geokätköjä, mikäli kestää yksitotisia maisemia. Vaikka fillaroidessa ylämäkeä on enemmän kuin alamäkeä, niin Pohjanmaan lakeudet eivät ole kivoja poljettavia, kun alamäet eivät tuo kaivattua taukoa kammen pyörittämiseen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, kesäkuu 15, 2020 at 20:14

    Tuo kätköily olisi varmaan kiinnostava harrastus. Muutama tuttunikin on hurahtanut siihen täysin ja tykkää kovasti. Itse en oikein ole siihen ehtinyt vielä perehtymään, vaikka ajattelenkin, että saattaisin hyvin tykätä siitä. Kirjoituksesi myötä tajusin, että sehän on ihan loistava harrastus yhdistää matkailuun ja siten voisi tutustua mukavalla tavalla Suomen kuntiin!

    • Reply Stacy Siivonen keskiviikko, kesäkuu 17, 2020 at 06:43

      Joo, aika moni kiertää Suomen kuntia ja sitten on kaukomaiden kiertäjiä. On esimerkiksi haaste kerätä kätkö kustakin Itämeren rantavaltiosta. No, minä olen sen suorittanut. Sitten on haaste logata kätkö joltain lukumäärältä mantereita. Minulla puuttuu Afrikka haasteesta ja on sitten haaste, jossa kerätään jonkun maan kaikki kätköt. Siis logataan, ei niitä kätköpurkkeja kukaan onneksi kerää pois.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, kesäkuu 16, 2020 at 22:20

    Sinä se kierrät Suomen kuntia, ilmeisesti jo ihan loppusuoralla. Minä aloin jo kevyesti harkitsemaan, että jos tässä ei mitään ”järkevämpää” tälle kesälle saa kehitettyä, niin pitäisikö yrittää ottaa haltuun Espoon kaikki 56 kaupunginosaa 🙂

    • Reply Stacy Siivonen keskiviikko, kesäkuu 17, 2020 at 06:37

      Jäljellä ovat Maalahti, Korsnäs, Karijoki, Evijärvi, Lappajärvi ja Kinnula. Näistä Karijoki ja Kinnula ovat kuntia, missä en ole ikinä käynyt.
      Mitä tulee kaupunginosiin, niin olen tainnut kiertää kaikki Helsingin kaupunginosat, paitsi jos Itä-Villinki on kaupunginosa, niin sitten en ole. Nyt voisi kiertää kaikki Tampesterin kaupunginosat kirjan ”Punainen Tampere” toimiessa oppaana.

  • Reply Ne Tammelat keskiviikko, kesäkuu 17, 2020 at 21:32

    Geokätköily vie kyllä mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi eksyttyä. Käyn ystävän mukana metsästämässä kätköjä ja joskus onnistunut itsekin niitä bongailemaan vinkkien perusteella. On se kyllä ihan hauskaa puuhaa myös mukana olijalle ja kunnioitettavan määrän kuntia olet kerännyt.

  • Reply Mari/Kodinvaihtaja torstai, kesäkuu 18, 2020 at 12:13

    Järkyttävä tuo teuvalainen auto… Joskus näin vahingossa facessa kaverini kaverin postauksen ja mitä hänen kaverinsa olivat kommentoineet siihen. Kyllä oli niin ahdasmielistä. Syrjäkylillä koko ikänsä asuneet joskus aika kapeakatsoisia. No lähdin vähän liian pitkälle tulkinnoissa tuosta autosta. Kiva reissu sinulla!

    • Reply Stacy Siivonen torstai, kesäkuu 18, 2020 at 12:19

      Teuvan kunniaksi pitää sanoa se, että vanhemmat teuvalaiset vaikuttivat järkyttyneiltä tapauksesta.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, kesäkuu 21, 2020 at 04:39

    Oletpa ollut Teuvassa sitten juuri the tapahtuma aikaan. Vaikkakin tuo on taas ollut hyvin ikävä juttu.
    Meillä on Suomessa näemmä paljon paikkoja, joihin ei pääse niin normaali kuin erityisesti nyt korona aikaan. Joko olet kaikissa Suomen kunnissa käynyt?

    • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, kesäkuu 21, 2020 at 20:39

      Vielä pari puuttuu, Karijoki ja Kinnula.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar