Suomen suurin matkablogiyhteisö

Listojen aika

Ihmiset tekevät kaikenlaisia listoja keskellä korona-ankeutusta. Eräs tällainen on 35 vierailemisen arvoista kohdetta Suomessa.  Se ei tietenkään ole hyvä, eivät listat ole hyviä. Kuitenkin, koen haasteeksi tehdä paremman listan vierailemisen arvoisista kohteista. Onkohan niitä 35 tai jokin muu luku.

  1. Kaikki ruukkikylät Suomessa. Onkohan ruukkia, jossa en olisi vieraillut. Varmasti on jossain. Kuitenkin suosittelen alkajaisiksi Fagervikin, Teijon, Mathildedalin, Pinaisten ja Fiskarin ruukkikyliä.
  2. Koe etiäinen Lapissa. Suositeltava tapa siihen on viettää paljon hetkiä yksinäisyydessä. Viimeksi sellainen tuli Posiolla. Olin autiotuvalla nukkumassa, kun heräsin siihen, että ovea rymistellään ja kuuluu askelia. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, kiersin vielä tuvankin ympäri. Jonkin aikaa kun kului, niin kuului ihan samat kolinat ja tällä kertaa tuvan pihalla oli ihmisiä.
  3. Käy Yrjö Kokon haudalla Lempäälän hautuumaalla. Tämä erityisesti sen jälkeen, kun olet tutustunut Kokon Lappi-aiheisiin kirjoihin, mieluiten Lapissa.
  4. Suomen suurin tafoni Karhunpesäkivi Inarissa.
  5. Inarijärven Ukko ja sen lähellä olevat hautuumaasaaret.  Suomussalmella on myös hautausmaasaari, mutta se on vaikeasti tavoitettavissa, koska sen poikki menee Suomen ja Venäjän raja.
  6. Sodankylän vanha kirkko, missä pitäisi gummitella
  7. Kalliomaalaukset missä tahansa
  8. Käy keskiaikaisessa kivikirkossa, jonka etäisyys toiseen keskiaikaiseen kivikirkkoon on 33,3 kilometriä. Matemaattisemmin orientoitunut voi miettiä, miten on mahdollista, että on suuri joukko kivikirkkoja, joilla on tämä etäisyys toisistaan. Ensimmäisenä ihmiset kiinnittävät huomion lukuun ja metriin. Alun perin metri oli kymmenesmiljoonas osa matkaa päiväntasaajalta pohjoisnavalle. Keskiajalla ei tunnettu nollaa eikä desimaalilukuja. Sen lisäksi ne on rakennettu paikalla sijainneen uhrilehdon päälle, joten rautakautisten uhrilehtojen etäisyys on tuo sama. Minä keksin, että ovat käyttäneet astrolabia, jonka taas tunsivat kreikkalaiset ja esimerkiksi viikingit, mutta se antaa vain pohjois-eteläsuunnan.
  9. Kaikki suomalaiset linnat. Itsekään en ole vielä käynyt kaikissa. Suosittelen kuitenkin tunnetumpien lisäksi Haapaniemen ja Gustavsvärnin linnoja.
  10. Saariston vieraskirja Hangon Hauensuolessa.
  11. Kaikki rannikon historialliset majakat.
  12. Näköalapaikat: Puijon torni, Koli, Pyynikin torni, Näsinneula, Getabergetin torni, Tammimäen torni Joutsassa.
  13. Vanhan ajan höyrylaivalla matka millä tahansa Suomen suurista järvistä.
  14. Vietä aikaa Valamon luostarissa ja osallistu palveluksiin
  15. Tutustu vuokra-alue-ajan linnoituksiin ja bunkkereihin Hangossa ja Porkkalan alueella.
  16. Hangon vanha huvilayhdyskunta
  17. Vanhat kaupungit: Porvoo, Tammisaari, Naantali, Rauma. Kokkolan puutaloalueet.
  18. Perinneruoat perinteisissä paikoissa nautittuina, kuten Ålandspannkaka Ahvenanmaalla, kalakukko ostettuna Kuopion torilta, Mustamakkara ostettuna Tampereelta.
  19. Ahmaksen kalevalainen perinnekylä ja Leväluhta, missä Pohjolan on väitetty sijainneen.
  20. Lapinlahden mielisairaala, Aleksis Kiven huone. Aleksis Kiven kuolinmökki ja Halosenniemi.
  21. Kaikki Suomen kansallispuistot
  22. Lepikon torppa ja Tamminiemi
  23. Punaisten hautamuistomerkki Tammisaaressa, sekä jos suinkin pääsee, niin viereinen Dragsvikin varuskunta-alue, mikä toimi punaisten vankileirinä. Lahdessa Hennala ja Helsingissä Suomenlinna.
  24. Lappajärven kraateriseutu. Vimpelin pyöreä kirkko.
  25. UNESCOn maailmanperintökohteet Suomessa
  26. Sinipyrstön näkeminen ja kuuleminen taigametsässä lähellä itärajaa. Paitsi että sinipyrstö itsessään on kaunis, hakeutuu se pesimään kaikkein erämaisimpiin ja koskemattomimpiin vaaranrinteisiin.
  27. Kuksalla tai tuohilipolla kulaus vettä itse valitsemastasi järvestä tai lähteestä Suomessa
  28. Etsi norppaa Saimaalla
  29. Käy merkittävillä vesiputouksilla, kuten Pyhänkasteenputouksella, Korkeakoskella, Pitsoskordsilla tai Fiellokeäddgejoen putouksilla.
  30. Tutustu Kuninkaantiehen ja Hämeen härkätiehen
  31. Käy linnavuorilla, eritoten Rapolanharjulla Sääksmäellä sekä Liedossa ja Porvoossa.
  32. Tutustu suuriin museoihin, kuten Seurasaari, Pielisen museo ja Saamelaismuseo Siida
  33. Punkaharju ja Pulkkilanharju
  34. Tutustu kaupunkien historiallisiin hautausmaihin ja etsi merkkihenkilöiden hautoja
  35. Sauno mahdollisimman monessa yleisessä saunassa, erityisesti savusaunassa ja puulämmitteisessä saunassa.
Previous Post Next Post

15 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 17:26

    Varsin monipuolinen lista ja käymällä niissä kaikissa, saa Suomesta jo varsin monipuolisen kuvan. Tällaiset listat ovat tosiaan vähän vaikeita ja riippuvat paljon tekijän omista mielenkiinnonkohteista. Tuo kivikirkkojen etäisyyttä koskeva asia oli mulle ihan uusi, mutta kuulostaa kieltämättä varsin kiinnostavalta yksityiskohdalta!

  • Reply Laura Linnea sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 17:48

    Hyvä lista! Yllätyin, kuinka vähän oon noissa kohteissa käynyt. Vanhassa Raumassa, Kokkolan puutaloalueella, Turun Linnassa ja Merenkurkun saaristossa on tullut vierailtua, mutta muuta ei ainakaan suoraan tuolla listalla tainnut olla. Nuo heti alkuun mainitut ruukkialueet kiinnostaisi muakin, samoin kaikki linnat. 🙂

  • Reply Terhi sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 19:29

    Aika monessa noista kohteista on tullut käytyä, mutta mukana näyttää olevan myös tosi työläitä kohteita kuten Suomussalmen hautausmaasaari ja Kokon Lappi-kirjojen lukeminen Lapissa ja sen jälkeen viivana Lempäälän haudalle.
    Noista kohteista minua kiinnostaisi Karhunpesäkivi Inarissa, Vimpelin pyöreä kirkko ja kaikki vesiputoukset. Nuo ovat jääneet minulle vieraiksi.
    Myös kalliomaalaukset kiinnostavat, tuo Hauensuoli oli hauska kohde vaikka merenkäynti oli kova kun kävimme siellä ja aviomiehen piti jäädä vahtimaan venettä kun me tyttärien kanssa tutkimme kaiverruksia.

    • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 19:37

      Sääli, että häneltä kaiverrukset jäivät näkemättä, mutta Gustavsvärnissä on myös joitain kaiverruksia, ehkä siellä on parempi nousta maihin.
      Suomussalmella on luvalliselta alueelta kilometrin verran selkää sinne saareen eli aika paljon pitää tihrustella ilman optiikkaa ja optiikan kanssakin ja toivoa, että sää on hyvä. Inarijärvellä on hautuumaasaaret paljon helpommin tavoitettavissa ja ne ovat tulleet kuuluisaksi siitä, että kallonmittaajat ovat varastaneet sieltä kalloja.

  • Reply Taina maanantai, 27 huhtikuun, 2020 at 14:46

    Huhhuh, tämä lista kyllä osoitti sen, että kotimaassa on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon nähtävää! Ilahdutti myös, että heti ekana oli maininta Teijosta ja Mathildedalista, jotka itselle tärkeitä paikkoja lapsuudesta lähtien. Täytyy yrittää päästä muihinkin ruukkikyliin, esim. Fiskars on ollut listallani jo vuosikausia. Jospa tänä kesänä vaikka pyöräilisi sinne 🙂

  • Reply Paratiisireportteri tiistai, 28 huhtikuun, 2020 at 07:59

    Hieno lista, jossa oli itsellenikin ilahduttavasti uusia kohteita, vaikka Suomea onkin tullut paljon kierrettyä ja erikoisempiakin nähtävyyksiä etsittyä. Entisajan ruukit herättivät mietteen, että joskohan nykypäivän tehtaista on nähtävyydeksi sadan vuoden perästä.

  • Reply Anne/Matkahetket keskiviikko, 29 huhtikuun, 2020 at 11:01

    Todella hieno ja kattava lista! Heti ensimmäisenä ruukkikylät, jotka ovat itselläni jääneet toistaiseksi vähemmille vierailuille, vaikka olenkin Suomessa aika paljon kiertänyt. Moni paikka on tuttukin ja vaatisi uudenkin käynnin, toisella kerralla saa aina vähän eri asioita ja näkökulmia irti paikoista.

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, 30 huhtikuun, 2020 at 12:47

    Kivoja kohteita listallasi, kuten vaikka Hanko ja Hauensuoli, Majakat ja Unescon maailmanperintökohteet. Ålandspannkakaan syödään aina kun Ahvenanmaalla käymme. Yrjö Kokon hauta on kokematta, mutta voisi olla mielenkiintoista vierailla siellä, sillä kirjat ovat kyllä tuttuja, jo nuoruudesta.

  • Reply Kohteena maailma / Rami perjantai, 1 toukokuun, 2020 at 16:47

    Tosi hyvä lista tämä, itselleni oli yllättävän paljon kohteita, mistä en tiennyt aikaisemmin. Oli toki todella monia, missä olen vieraillutkin. Tärä listaa kierrellessä menisi muutaman vuoden lomat helposti 🙂

  • Reply Johanna V. perjantai, 1 toukokuun, 2020 at 19:04

    Kattava lista, moni paikka vielä käymättä ja ihan uusiakin tuttavuuksia oli mukana. Mathildedalin ruukki on oma suosikkini. Erikoista tuo kivikirkkojen etäisyys.

  • Reply Ne Tammelat perjantai, 1 toukokuun, 2020 at 20:02

    Mielettömän kattava lista, nähtävää riittää vielä runsain mitoin. Viime kesänä pysähdyimme Kuusiston linnan raunoilla ja ne olivat oikein hienot. Aleksis Kiven kuolinmökki käytiin bongaamassa muutama vuosi sitten. Koli on meidän kestosuosikki 🙂

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta lauantai, 2 toukokuun, 2020 at 07:22

    Hauska lista! Ja hyviä ideoita kotimaanmatkailuun! 🙂 Tuo kivikirkkojen etäisyys oli uusi juttu minulle. 🙂

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, 3 toukokuun, 2020 at 09:02

    No tuossapa sitten tekemistä kesäksi 😀

    Osa onkin jo tuttuja, mutta osa oli sellaisia, että en ollut edes niistä kuullut. Hyvä lista!

  • Reply Petra lauantai, 9 toukokuun, 2020 at 00:33

    Hienoja paikkoja varmasti kaikki!
    Sentään aika moneen päässyt itsekkin tutustumaan…
    Nyt kun korona tekee hallaa matkailulle, on tosiaan hyvä hetki tutkailla kotimaan tarjontaa. Itse olen pitkältäkin sitä mieltä, että meillä on upea maa ja kun kohtaa täällä ihmiset ja paikat avoimin mielin saa aivan upeita kokemuksia. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs….
    Käydään pitkä viikonloppu Tampereella tasaisin väliajoin ja ollaan vierailtu monissa mielenkiintoisissa,ei niin tavallisissa turistipaikoissa.
    Samalla on tullut etsittyä tietenkin joitain kätköjäkin ja nyt odottelenkin tänne päivitystä Tampereen parhaat palat… Vink vink…
    Hienot luontokohteet on aina näkemisen ja kokemisen arvoisia, ja urbaani löytöretkeilyhenkisyys kiehtoo myös.
    Hyvää kevään jatkoa ja pidetään itsemme liikkeellä ja terveenä!

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar