Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Kannonkoskea ja Jyväskylää

Minut oli kutsuttu Jyväskylään Tiedonantaja-festivaalin paneeliin osallistujaksi ja samalla reissulla päätin käydä Kannonkoskella. Sen tein niin, että viimeisellä junalla menin Helsinkiin, jonka jälkeen Onnibussin yövuorolla Jyväskylään. Onnibus on Jyväskylässä vähän kolmen jälkeen aamuyöllä ja sitten joutuu kolme tuntia odottelemaan, ennen kuin bussi jatkaa Saarijärvelle ja Kannonkoskelle. Vaihtoehto oli lähteä aamuyöllä bussilla Helsingistä ja sitten odotella vähemmän aikaa Jyväskylässä. Matkakeskuksen viereisellä huoltoasemalla on koko lailla mukavampi odotella kuin Kampin keskuksessa.

Saarijärvellä jäi sen verran aikaa, että kerkisin poikkeamaan lähikaupassa. Vessaa heillä ei ollut, mutta jakoivat ilmaista ruokaa pois. Sainkin sieltä retkieväät mukaani.

Tässä vaiheessa päivä rupesi vaalenemaan. Hyvä niin, koska tie ei ollut minulle entuudestaan tuttu. En ole aiemmin tietääkseni käynyt Kannonkosken kunnan alueella, tai jos olen, niin pikkulapsena. Kannonkoski on kaikkein myöhäisimmin itsenäistynyt maalaiskunta, eikä alueella ole ollut merkittävästi historiaa. Se oli vihoviimeisin Järvi-Suomen kunta, mikä minulta oli käymättä. Maisemat olivat kauniit, kunhan kaukaa katsoi. Vaikka kunta on metsäinen, niin sitä vaivaa sama puuston nuoruuus ja pusikoituminen kuin kaikkialla muuallakin. Sinne kulkeva rata on puunjalostusteollisuuden käytössä.
Kun tulen paikkakunnalle, täällä ovat geokätköt harvassa ja lähin on 1200 metrin päässä. Polvivaivaisena en tykkää kävelemisestä yhtään, mutta lähden tallustelemaan kirkolle läpi geneerisen kirkonkylän.  Minkähän takia on kirkko rakennettu kylältä syrjään. Tämä on kaikki nuorta asutusta. Tänne tuli evakkoina jumalaisen Sortavalan maalaiskunnan väkeä. Sanon sitä jumalaiseksi, sillä maisemat siellä ovat todella upeat. Kirkko, joka on rakennettu ennen heidän saapumistaan, muistuttaa Sortavalasta, koska edustaa funktionalismia.

Funkkis on jotenkin suomalainen tyyli. Vaikka Kannonkosken kirkon torni muistuttaa talouspaperirullaa, niin on kirkko on jopa tyypillisiä puukirkkoja kauniimpi. Jakeet seinissä ovat tuolloin upouudesta käännöksestä.

Valitettavasti kirkko oli kiinni. Kannonkoski kuuluu Saarijärven seurakuntaan, mutta jumalanpalveluksia siellä järjestetään vielä säännöllisesti.

Kirkon geokätkö löytyy läheltä metsästä yllättävän helposti. Sinne johtaa geopolku. Näin Kannonkoski on 301. kunta, josta minulla on geokätkölöytö.


Kirkolla on myös kirkkovene.

Kirkon vieressä on ränsistynyt, vanha ravintola.


Keski-Suomi on ränsistyneiden maaltapakopaikkakuntien ulkoilmamuseo.
Joku kerää lyhtyjä.

Hissukseen kävelin kohti bussin päätepysäkkiä. Minulla oli vielä muutama tunti aikaa bussin lähtöön. Päätin syödä paikassa olevalla SEO:n bensiksellä lounaan, joka oli oikein hyvä.  Tässä vaiheessa ilma muuttui aika radikaalisti myrskyisään suuntaan.  Myöhemmin siitä kehittyi tuhoja aiheuttanut syysmyrsky, mutta en tiennyt siitä vielä mitään.

Bussi kuljetti pieniä koululaisia. Yksi tuli niin rohkeasti lähelle liikkuvaa bussia, että pelkäsin sen jäävän alle. Saarijärvellä vaihto toiseen bussiin. Lannevedellä talon pihassa oli ankkoja tai hanhia, en nähnyt tarkkaan, kumpia. Ankat tulevat sinisorsasta tai toisinaan myskisorsasta, hanhet ehkä merihanhesta, mutta molemmat ovat kesyinä usein valkoisia.

Jyväskylässä majapaikkaan oli vielä melkoinen matka.

Majapaikkani oli Local Culture Hostel & Café. Äkkipäätä katsottuna kiva kahvila ja viihtyisä hostelli, mutta vessat olivat eri kerroksessa kuin dormit. Minulla on tapana rampata vessassa, niin se ei ole kiva juttu, etenkään kun polvi on kipeä. Toinen miinus oli aamiaisbuffetin hinta, 14 euroa. Ymmärtäisi, jos olisi erikoinen tai hostelli jossain korvessa, missä ei ole lähellä kilpailijoita. Onneksi oli mahdollisuus itse koostaa aamiainen. Koska hostelli painotti ekologisuutta, niin ehkäpä he halusivat rangaista niitä, jotka valitsivat buffetin. Erityisesti pidin siitä, että siellä oli tarjolla pieni pannu haudutettua teetä. Minulta menee päivässä teetä useampi pannullinen.

Nukuin 12 tuntia. Kerran heräsin yöllä pakolliselle vessareissulle. Hostelli oli hiljainen. Kuvittelin kahvilan olevan vegaaninen, mutta ei se sitten ollutkaan, kun aamiaisella tarjoiltiin munia. Ei se turha kuvitelma ollut, kun sivulla kerrotaan ” The Local Culture Café is an atmospheric vegetarian and vegan café”. En ole kasvissyöjä, mutta kumminkin. Tässä on vähän samaa kuin Turun Kirjakahvilassa.

Aamulla lähdin sitten Tiedonantajafestivaaleille Sepänkeskukselle. Kaikki kadut oli pistetty remonttiin, niin päädyin kulkemaan Harjulle. Jyväskylän keskustassa ei ole paljon nopeasti poimittavia geokätköjä, niin ei sitten niitä. Festivaaleilla allekirjoitin Suomen Kommunistisen Puolueen kannattajakortin. Sitä edellisellä kerralla olen kirjoittanut vain vihreiden (myöhemmin Ekologinen puolue Vihreät ja Kirjava puolue) kannattajakortin. Olin radikaali vihreä ennen kuin siitä tuli muodikasta.

Kuuntelin Pakinkylän punakaartin historiaa ennen omaa paneeliani. Alun pitäen se ei kiinnostanut, koska kukaan suvustani ei osallistunut siihen punakaartiin, vaan paljon maineikkaampiin, mutta kuitenkin siinä tuli käsiteltyä myös muita punakaarteja ja yleisesti vuoden 1918 ja sen tutkimisen vaikeutta ja tiedon vähäisyyttä.

Sepänkeskuksessa oli tämä kahvipurkki. Minun mummollani oli aikoinaan samanlainen. Minusta se oli silloin lapsena kaunein näkemäni esine ja ihastelin sitä.

Uusliberalistisen itsekriittisesti arvioin, että olisin voinut paneelissa puhua paremminkin, mutta onneksi siellä ei ollut uusliberaaleja.

Paneelin jälkeen menin viivana, niin kuin minä ymmärrän, että kävellään nopeasti, Matkakeskukselle ja vieläpä eksyin välillä. Kartasta nähtynä piti olla suora katu sinne, mutta sitten jouduin kuitenkin vähän harhailemaan. Vaihdoin junaa Pasilan Triplassa, mikä oli ensimmäinen kerta minulla siellä. Kauppakeskus siinä, missä kaikki muutkin. Karjaan aseman remontti sen sijaan oli vain laajenemassa. ’

Lähtiessäni podin reissuväsymystä ja saapuessani kotiin mietin jo uutta reissua.

Kun Porvoo räjähtää, hostellimatkalla Porvoossa

Yhteistyö Suomen hostellijärjestön kanssa.

Porvooseen oli tarkoitus mennä geokätköilemään, suorittamaan geokohde geokohdepäivänä, siitä saa erityisen virtuaalisen matkamuiston omiin tietoihinsa. Geokohteessa ei ole kätköpurkkia, vaan pitää löytää vastaukset paikan päällä paikan geologiaa koskeviin kysymyksiin. Geokohteita on rajallisesti ja Porvoossa on esimerkiksi Linnamäki vanhan kaupungin kupeessa. Nyt kuitenkin aiemmin olin jo tehnyt geokohteen muualla ja riittäisi että loggaisin sen nettiin tuona viikonloppuna. Sitten tajusin, että Suomen 40. suosituimman kätkön joukosta joitain on Porvoossa ja sen lisäksi Porvoo geotour, josta saa virtuaalisen matkamuiston ja joka minulla oli jäänyt kesken. Minun suunnitelma ihan räjähti, että on loputtomasti kohteita yhdessä kaupungissa, enkä ikinä suoriudu tästä.

Minulla oli mukana maastopyörä ja täyteen pakattu rinkka. Porvoon liikenne ottaa kyytiin fillarin, jos saa etukäteen asia sovittua. Käytännössä asia sujui hyvin. Minä olen aiemmin hujauttanut polkupyörällä Porvooseen Helsingistä ja takaisin, mutta ei ole aikaa sellaiseen ja minulla oli täysi rinkka.

Paikan päälle tultaessa tajusin kellon olevan niin vähän, että voisin suoraan hujauttaa Porvoo hostellille ja kysyä, voisinko jättää rinkan. Kun rinkka jäi sinne, saatoin viettää joitain tunteja kaupungilla ennen kuin minun tarvitsi kirjautua.

Heti hostellin pihassa on geokätkö, Alva Forsiuksen patsas. Tehtävänä oli ottaa kuva naamasta tai omistamastaan esineestään eli käsi-GPS:stä ja liittää se logiin. Minä otin kuvan molemmista.

Minä, GPS ja Alva Forsius

Suomen suosituimpiin kuuluva kätkö? Johan Ludvig sarvipää.

Alva Forsius on minun 10. pikkuserkku tai jotain ja hän perusti synnytyssairaalan Porvooseen ja häntä huolestutti vastasyntyneiden epähygieeniset olot. Tämä rakennus on nyt hostellina. Kysyin, kummitteleeko siellä. Ei kummitellut. Olen kerran ollut hostellissa ja kerran hotellissa, jossa kummitteli, mutta ei kummitellut minulle.

Mutta siis, kätkökierros kaupungilla. Olin jotenkin unelias aamusta ja ilma oli sellainen, että taivaan akkunat saattaisivat aueta. Kävin suorittamassa pari Porvoo geotourin kätköä vanhan Porvoon liepeillä. Eräs näistä oli leikkikentällä. En pidä leikkikentällä olevista kätköistä, ei kai niitä enää kätkötarkastajat hyväksykään. Lapset etsivät kyllä nopeasti purkin käsiinsä (ja hävittävät sen). Tämä oli kyllä paikallaan.

Toisen kätkön vihjeenä oli kaupungin tiedotuspiste Kompassi ihan keskellä kaupunkia. Olipas jännä, että geokätkötieto on esillä ihan keskellä kaupunkia!

Olikin jo aika palata hostellille. Sitä paitsi, rupesi satamaan. Huomasin, että hostellin vieressä oli uimahalli. Haapavedellä minua jäi harmittamaan se, etten ollut käyttänyt hyväkseni tarjousta käydä uimahallissa. Nyt minulla oli mukana uimapuku.

Pääsin hostelliin sisälle, se avautui kello 16 ja polkupyörä pääsi kanssa. Minulle on tärkeää, että polkupyörä on lukkojen takana sisätiloissa. Dream Hostelissa se on onnistunut, mutta Cheap Sleepissä fillari oli ulkona ja siitä oli viety lamppu.


Olin aika väsynyt. Se johtui ehkä matalapaineesta tai siitä, että olin lähtenyt kotoa Hangosta liian aikaisin. Kuitenkin kolme kätköä oli enemmän kuin mitä olin suunnitellut tälle päivälle. Seuraavalle aamulle luvattiin 11,6 millimetriä sadetta. Hostellin emäntä suositteli minulle uimahallia sadepäiväksi.

Sain hyvin nukuttua ja seuraavana päivänä olin jo reippaampi. Helsinki testbed näytti rajujen kuurosadealueiden vyöryvän pitkin Uudenmaan rannikkoa kuin keilapallot. Jotenkin ne kuitenkin ohittivat Porvoon.

Ajattelin, että ehkä yksi geokätkö. Suomen parhaimpiin kuuluvia Siikapaaden kätköjä, noin kolme kilometriä hostellilta, loput päivästä vaatteiden kuivattelua. Saavuin pelipaikalle kuitenkin kastumatta.
Siikapaasi

Seuraava kätkö oli taas osa geotouria ja vanhassa Porvoossa. Siikapaadelta etenin sinne ihan suuntavaiston johdattelemalla. Porvoon kirkolla oli turakaisia kuvaamassa kirkkoa. Tiedot loppupisteelle löytyivät täältä. Purnukka oli ihan lähellä sivukujalla.

Nyt pääsin myös Linnamäelle, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Etenin pisteelle, jossa piti tarkkailla maastoa ja tehdä siitä huomioita. Otin paikalta myös kuvan.


Albert Edelfelt oli maalannut paikalla myös taulun. Hänen voidaan sanoa suorittaneen geokohteen. Itse Linnavuori oli kuin miniatyyriversio Rapolanharjusta. Sen lisäksi olen ollut Vartiokylän linnavuorella Helsingissä.

Jotain epämääräisiä viittoja olin nähnyt, kuinka täältä alas ja viitat osoittivat Kankurinkujalle. Se oli sellainen kivipuutarha, eli mukulakivet olivat pääkallon kokoisia. Olin ihan lukkojarrutuksella, ja siltikään fillari ei pysähtynyt, vaan luisteli alaspäin. Takapyörä rupesi tuntumaan kevyeltä ja oli OTB lähellä. Sitten joku vetäisee cyclocrossarilla tyynesti ohi. Hostellissa kun kerroin sen, niin sanottiin, että taatusti oli joku paikallinen. Kivet olivat liukkaita!

Saavuin kuitenkin Maarin entiselle uimalalle joen rantaan ja sen lähellä piti arvioida geokohdetta varten maan kohoaminen 800 vuodessa. Olen pohtinut, ettei maan kohoaminen voi olla mitenkään lineaarista, koska luonnossa ei mikään ole. Siihen ei taida olla mitään lauseketta, kun se mitataan suhteessa meren pintaan ja se taas vaihtelee sen mukaan, onko jäätiköt vaiko koillisväylä avoimena.

Sieltä menin Valtiopäivätriptyykille, joka oli jälleen virtuaalikätkö. Sillä on haluttu muistaa Porvoon valtiopäiviä. Taidetehtaan jälkeen oli vielä pari kätköä, jolloin olin saanut Porvoo geotourin valmiiksi. Pyöräilin hostellille.

Minä ja valtiopäivätriptyykki ja minun käsi-GPS:äni.


Oikeasti olen nähnyt Porvoota aika paljon. Silloin, kun Porvoossa oli geokätköilyn Megaevent Taidetehtaalla ja oli kaunista, lämmintä ja aurinkoista ja Porvoo Geotour oli uusi, minulla ei ollut polkupyörää mukana, vaan käytin aikani georisteilyillä Porvoon saaristossa.

Nyt siis uimahalliin. Tästä on tulossa triathlon, kun on pyöräily, geokätköily ja uinti. No, geotourin kätköt eivät vaadi paljon urheilemista. Uimahallissa oli peräti neljä eri puolta. Minä valitsin keltaisen puolen. Se taisi olla se puoli, missä oli liukkaat lattiat. Porvoo on kuin Mäkelänrinteen uintikeskus, mutta ei ihan yhtä hieno. Allas on vain 25 metriä: neljä kierrosta, ennen kuin on edes sata metriä kasassa. Kylmävesiallas on sellainen pikkuinen kaivo.

Yksi rasakka kuuro oli kuulemma tapahtunut sillä välin kuin minä olin saunan lämmössä.  Uimahalli on käytännössä paikka, jonka kahviossa voi syödä. Hostellin vieressä ei juuri satu olemaan mitään ruokakauppaa. Minulla toimii tämä syötävien logistiikka huonosti reissussa ja useimmiten niin, että olen nälkäinen hostellilla.

Nukuin taas yön kuin tukki. Paikka oli hiljainen. Ainoastaan sade ropisee kattoon silloin tällöin. Aamulla liikenteeseen ja pyörä taas Porvoon Liikenteen bussiin. Olen Helsingissä ja taiteilija Sira Moksi tunnistaa minut. Kun piirtelee niin monet kasvot, niin muistaa ihmiset helposti ulkonäöltä.

Vaikka Porvooseen mennessä suunnitelmat tuntuivat ihan räjähtävän niin ettei kerkiä mitään tekemään, niin kuitenkin parilla yöpymisellä pystyy näkemään paljon geokätköjä ja muutakin. Parhaimmat mässypaikat ja pahimmat gentrifikoijat olivat sulkeutuneet jo tältä sesongilta. Jäi sinne vielä yli 300 geokätköä tuleville reissuille.

Aamulla ei ikinä tiedä, miten kivaa on illalla

Kiikarissa olivat Toholampi ja Lestijärvi, kunnat, joissa en ollut aikaisemmin edes käynyt, saati geokätköillyt ja sitä varten piti hakeutua Kannukseen yöjunalla. Jo siirtymällä Hangosta Helsinkiin Pendolinossa kävi niin, että kun siellä oli tyhjänä oleva huone lasten rattaille, ilmeisesti, niin Kirkkonummella pois jäänyt mies käytti sitä vessana. Uskomatonta sikailua. Junassa kuitenkin oli toimivakin vessa.

Junassa makuuvaunussa nukuin vähän levottomasti ja väli Helsingistä Keski-Pohjanmaalle on kuitenkin jotenkin minimiväli, mille kehtaa makuupaikan ottaa. Käytännössä saa rapiat viisi tuntia unta, minkä jälkeen minä en ainakaan ole ihan freesi, mutta toimintakykyinen kylläkin.

Saavun Kannukseen ja rautatieaseman odotustila on lukittu. Odotan sitten siinä aseman edessä sateelta suojassa, mutta en tuulelta, joka on pureva, kylmä ja kauhea. Minä hankolaisena en usein valita kovasta enkä kylmästä tuulesta ja tiedän, että sadeasu suojaa siltä, mutta nyt oli kylmä, vaikka oli sadeasu, talvitakki, huppari ja T-paita. Minä harkitsin hetken jopa, että nyt käännyn takaisin kotiin seuraavalla junalla. Oli vielä pimeää ja lohdutonta ja satoi rankasti.

Kannuksen Matkahuollon kahvio. Jo on älyllistä, kun kaikki tietosanakirjat kerätty yhteen hyllyyn.

Lähellä oli kuitenkin linja-autoasema ja sen yhteydessä oleva kahvila avasi ovensa kyltin mukaan kello kahdeksan, mutta oikeasti kello seitsemän, joten pääsin lämpimään teekupin äärelle. Kuulemma rautatieaseman odotustilassa oli ollut ilkivaltaa, minkä takia se oli sitten suljettu.

Paikalliset ukot kokoontuivat sinne jauhamaan kakkaa toistensa kanssa, niin kuin Suomessa on tapana kaikkialla. Tammisaaressa sikäläinen kutsui sitä nimellä ”pappa-dagis”.

Bussi lähti Toholammille ja olin tyytyväinen, ettei minun tarvitse Kannukseen enää palata. Illalla ajattelin toisin, mutta aamulla en ollut vielä tietoinen siitä, että Kannuksen Hullujärvellä on maastopyöräreittejä. Ei sitä tiedä mitkään kartatkaan.

Sade oli heltiämään päin ja näin, että olipas poikkeuksellisen hehkuva ruska täällä. Toholammin keskusta oli miellyttävän lähellä Kannusta. Sen torialueella oli tykit ja esiintymislava nimeltä Lampin Suoja. Siellä oli aikoinaan sen niminen suojeluskuntatalo, mutta meni 1970-luvulle, ennen kuin se paloi. Mitähän ne puuhastelivat taloissaan, kun olen käsittänyt, että suojeluskuntatoiminta oli enemmän ulkoilmassa heilumista.

Suomi on kyllä ihan sairaan militaristinen maa

Tykeiltä löytyi geokätkö, joten Toholampi uudeksi geokätköillyksi kunnaksi minulle.

Sen jälkeen rupesin etsimään taksia, että pääsisin Lestijärvelle. Sinne kulkisi bussi iltapäivällä, mutta joutuisin jäämään sinne yöksi. Siellä ei ole kirkonkylällä mitään ilmeistä paikkaa, missä yöpyä. Saattaisin altistua kutsumattomalle sosiaalisuudelle. Toinen vaihtoehto olisi mennä metsään ja pystyttää teltta sinne. Sieltä pitäisi kuitenkin selvitä bussille ennen auringon nousua eli aamutoimet pitäisi hoitaa pimeässä, taskulampun valossa. Toinen vaihtoehto, iltapäivän bussi pois sieltä, enkä tiedä, selviänkö kotiin saman vuorokauden sisällä.

Joten siis taksi ja suunnitelma, että tulen iltapäivän bussilla pois ja sitten mietin, selviänkö kotiin saman vuorokauden sisällä vaiko ei.

Innokkaita sotimaan, kun lähtivät talvisotaan jo ennen kuin se oli syttynytkään, etteivät vain myöhästyisi. 

Lestijärvellä en ollut koskaan, ikinä käynyt. Taksikuski teki ehdotuksen, että pääsisin samalla rahalla takaisin, jos kätkön etsimisessä ei mene kauaa. Siksi valikoinkin helpon kätkön muistomerkiltä ja Lestijärvi uudeksi kunnaksi geokartalle. Se olikin kolmassadas, mutta kun Valtimo yhdistyy Nurmekseen, niin kätköiltyjä kuntia onkin minulla 299, siis ellen tee asialle jotain ennen tammikuuta.

Lestijärvikin on uhan alla, sillä väestökato on ollut poikkeuksellisen raju täällä.

Taksikuski oli oikein matkailuhenkinen ja kun hänellä oli aikaa, niin hän otti minusta vielä kuvan Lestijärven kotiseutumuseolla.

Kotiseutumuseolla järjestetään muikkumarkkinat ja se on muutenkin aktiivinen. Alun perin ajattelin yöpyä sen alueella, mikä oli huono ajatus, sillä se tarjoaa liian vähän suojaa katseilta.

Sen sijaan taksikuski pyöräytti rannan kautta ja siellä oli kota, mitä ei oltu merkitty karttaan. Siellä oli myös Discolandian purkutyömaa. Discolandiassa kävivät aikoinaan Juice Leskinen ja Dingo ja monet muut kuuluisuudet. Itse järvi oli kuin Halsuanjärvi, mutta suurempi. Kuulemma paikallinen lääkäri, joka oli geokätköilijä, oli kuollut hukkumalla siihen syksyisellä geokätköilyreissulla. En ollut aiemmin kuullut, että Suomessa olisi kukaan kuollut kätköilyyn liittyvässä tapaturmassa.

Lestijärvi on puuhamaa kaikelle eräjormailulle, sillä Lestijoki on melontareitti ja kunnan takamailla kulkee Peuran polku. Kuvaus antaa ymmärtää, ettei se sovellu maastopyöräilyyn, tarvitaan saappaita, on ojien ylityksiä ja reitti on kivinen. Poikkeuksellisen hyvä tai hullu maastopyöräilijä? Lestijärven erämaisuus herätti minun kiinnostukseni. Ajattelin etukäteen, että kun koko Keski-Pohjanmaan maakunta on käyty nyt, niin Kokkola nousee heittämällä alueen parhaaksi kunnaksi, mutta en olekaan enää niin varma siitä. Säätila vaikuttaa. Nyt on satanut muutamat viikot hyvin rajusti kaikkialla, mutta sade oli tauonnut ja oli vielä erinomainen ruska, optimaalinen syyssää.

Toholammille saavuttaessa taksikuski esitteli vielä kirkon, joka oli jännästi pinkin värinen.

Minulla oli aikaa istuskella teellä Toholammilla lähiruokakaupassa. Siellä oli myytävänä paikallista lammasta purkitettuna. Päätin ostaa ja pistää muflonit teflonille kuin lampaansyöjät ikään.

Eikö suomalaiseen roadtrippailuun kuulu lampaan syöminen? Olen katsonut leffan ja lukenut kirjan. Kuten Huovisen tuotantoa ylipäätään, on vaikea ymmärtää, mikä on sanoma ja onko sitä. Lunttaan siksi arvostelun: ””Lampaansyöjät on tehty niille ihmisille, jotka eivät turhia murehdi, joilla on oma suu ensimmäisenä ja rahaa omiin tarpeisiin. – – Toivoa vain sopii että suomalaiset joskus havahdutettaisiin toisenlaisillakin, ehkäpä tärkeämmilläkin elokuvilla.” No, eipä havahduteta. Tuolloin lammas oli huonoa ja maistui villalta. Ehkä kirja oli protesti huonolaatuista lampaan lihaa vastaan? Nykyaikaan sovitettuna se olisi vaatimus lähiruoasta ja luomusta. Polson lammas on ainakin lähiruokaa, sillä se on Toholammilla. Moderni lampaansyöjä on kulinaristinen matkailija, joka road trippailee lähiruokaelämysten perässä.

Lähiruokapaikassa innostuttiin esittelemään minulle Lestijoen seutua laajemminkin ja esitteiden ja lehtien kanssa. Siellä oltiin tietoisia ulkopuolella olevasta geokätköstä.

Kälviän kirkon tapuli

Siirryin Kokkolan bussiin. Bussi meni Kälviälle upeissa ruskamaisemissa. Kälviän kirkon tapuli on upeampi kuin kirkko itse. Kälviällä oli myös kotieläinpiha, jossa oli lukuisia pieniä rakennuksia. Paula Gaston kirjoittaa tästä Toivosen eläinpuistosta ja talonpojan museosta. Tykkään kaikesta söpöstä. Kun maailma on julma, iljettävä ja vapaassa pudotuksessa ekokatastrofiin, herää halu käpertyä kulmaan elämään uudestaan lapsuuttaan, jolloin oli toisin.

Kokkolassa siirryin junaan, joka saapui Pasilaan myöhässä, mutta Turkuun menevä juna odotti. Olin asemoinut itseni rinkkoineni oikein aseman hissin suhteen, mutta sinne tunki liikaa sakkia, eikä hissi päässyt liikkeelle. Onneksi liiat menivät pois hissistä, kun käskin. Vieressä oleva juoppo mies sanoi, että ”Ei pidä olla niin ystävällinen, että itse joutuu kärsimään”. Sanoin, että se on kyllä totuus. Totuus kuuluu imeväisten ja juoppojen suusta? Ihmiset antavat toisten pyyhkiä lattiaa itsellään ja sitten ne purkavat vihansa ulkopuolisiin.

Karjaalle juna tuli myöhässä, mutta ajoi kakkosraiteelle, mistä oli lyhyempi vaihto Hangon junaan ilman, että joutuisi juoksemaan ylös ja alas portaissa. Nyt ne olivat vielä remontin takia normaalia kapeammat, joten jokainen, jolla on matkalaukku, tukkii ne. VR antautui järjen vietäväksi.

Siksipä pääsin kotiin vielä ennen puolta yötä, mikä oli hyvä, koska olin jo väsynyt reissusta ja piti ruveta suunnittelemaan uutta.

En minä nyt voi sanoa, että tämä oli tässä, Keski-Pohjanmaa on niin nähty, eikä sinne tarvitse palata enää, paitsi ehkä Kokkolaan. Kyllä tuo Lestijokivarsi on hieno, ainakin säiden salliessa ja ruskan loistaessa ja haluaisin sen lisäksi tutustua erämaisempaan Lestijärven takamaahan.