Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Kihniö ja kissavahtina Helsingissä

Vartiosaareen oli tullut saarikätköjä, joita kerätään haastetta varten, joten lähdin niitä hakemaan reittiveneellä Hakaniemen rannasta. Itse Vartiosaaresta ei ole paljon sanottavaa, sillä sen sisämaa ei ollut mitenkään erikoista. Harmitti vain, ettei ollut maastopyörää mukana, sillä neljän kilometrin kävelyn jälkeen olin ihan poikki. Satamassa odotellessani vuorovenettä huomasin, että ihmiset pyrkivät merelle hyvin arveluttavissa kipoissa, yksi meloi venettään styrox-levyin ja toisella oli keula soutuveneessä niin pystyssä, että puolet pohjasta oli veden pinnasta irrallaan.

Sinne tullessa näkyi Laajasalossa hieno uusi graffiti Perttu Häkkisen muistolle.

Vartiosaaresta pääsin sitten pois, kun alus meni itäistä reittiä Vuosaareen. Iiluotoon oli menijöitä, se on Helsingin kaupungin työntekijöiden leikkikenttä. Nämä ovat ilmeisesti vakituisessa työssä olevia. Kun tein paskaduunia keikkalaisena kaupungille, ei minulle Iiluotoa tarjottu. Jos sanoo työtä paskaduuniksi syntyy suurempi älämölö kuin hevonpaskaduuneista. Edelliset työt ovat kyllä tarpeellisia, mutta niissä ei ole työolosuhteet eikä työehdot kunnossa. Jälkimmäiset eivät ole tarpeellisia, mutta niissä on olosuhteet kunnossa.

Kun tulin Vuosaareen, niin kyllä näkyi vastakohta. Saaristo on vakoisen, keskiluokkaisen, ehkä varakkaankin kantasuomalaisen oma teemapuisto. Ei näy diversiteetti saaristossa.

Metrossa oli kerjäläisiä ja ilmeisesti ne olivat kohdanneet ulkomaalaisen naisen, tämä huusi ”What the fuck, oh my god!”. Sitten vartijat tulivat metroon.

Seuraavana päivänä kävin Lekafesteillä Konalassa Varustelekassa.

Lekafest


Lekafestin anti minulle oli lähinnä sukat, sadeviitta ja Neuvostoliiton työn veteraani -mitali. Ansaitsen ihan hyvin mitalin, että selvisin eläkkeelle hengissä, joskaan en terveenä.

Tankki, miehistö ryömii tuollaiseen ahtaaseen koloon

Odottelin yhden sadepäivän ja lähdin Kihniöön. Juna lähtee Helsingistä 23:13 ja Parkanon asemalla se oli 3:20. Parkanon aseman vierustalla oli sellainen lämmin koppi, jonka lattialla saatoin nukkua pari tuntia ennen kuin asema avattiin. Vähän vaille seitsemän tuli bussi ja oli ajaa ohi, koska kuulemma harva tulee asemalta ikinä kyytiin.

Kaikki, jotka ovat joskus kulkeneet välin Parkano-Seinäjoki junassa, ovat olleet hetken aikaa Kihniön alueella. Se oli minullakin ainoa kokemus kunnasta.

Reitti Kihniössä.

Kihniö tuli aikoinaan kuuluisaksi Suomen perussuomalaisimpana kuntana. Siellä asuvat ovat kuulemma yhdistelmä eteläpohjalaisten ja pirkanmaalaisten huonoimpia puolia.

Jäin pois Puumilassa, jonne tulin frisbeegolfradan kautta, kuin varkain. Geokätkö löytyi nopeasti, joten Kihniö uudeksi kunnaksi geokätkökartalleni. Nyt on minulla geokätkölöytö jokaisesta Pirkanmaan kunnasta ja minusta Valkeakoski on se kunta, joka omaa parhaan annin matkailullisesti, kunhan eivät pilaa sitä kaivoksella.

Puumila


Puumilan päärakennus

Puumila on juhlatila ja siellä myydään käsitöitä, mutta nyt siellä oli remontti ja paikka oli kiinni.

Seuraava paikka oli lähellä kirkkoa ja Esinemuseoa. Esinemuseo näytti olevan kiinni, vaikkei edes ollut maanantai.



Kihniön kirkko näytti tosi vaisulta.

Näillä seuduin on myös geokätkö ja otin sen alas puusta onkivavan avulla. Sinne se myös takaisin nousi. Olin varannut vavan mukaan nimenomaisesti tätä kätköä varten.
Vapahommissa

Kun kerta aikaa oli, lähdin kävelemään keskustaan. Missähän täällä edes on keskusta, pikemminkin oli ripuloitu taloja pitkin jotain kylän raittia, apteekkikin oli jossain pellolla. Kahviloita ei ollut tai ne oli kiinni. Auki oli lähinnä hautaustoimistot.

Kylä sijaitsee järven rannalla, mutta se oli soinen ja ikävän näköinen.

Jonkinlaisen torin luona oli ruokakauppa. Kysyin, onko Kihniöllä omaa olutta. Ei ollut, eikä ollut mitään muutakaan lähiruokatuotetta sen jälkeen kun leipomo sulki, kun ei halunnut herätä aamuisin tekemään leipää. Pontikkaa oli joskus myytävänä jossain, koska Kihniö on pontikkapitäjä. Heillä kuitenkin oli höyrymakkaraa. Minusta siinä ei ollut mitään erikoista, mutta kauppiaasta se oli tosi hieno juttu. Höyrymakkaraa ei ole enää joka paikassa. En ollut edes kovin nälkäinen, joten se jäin.


Kiinni.

Wikipedia selittää Kihniön nimen näin: ”Kihniön nimen kerrotaan syntyneen siten, että pohjoisen suunnalta, Peräseinäjokea myöten, tuli kaksi uudisasukasta. Toinen jäi nykyiseen Kihniöön, mutta toinen aikoi ”kihinata” eteenpäin. Kihniöön jäänyt antoi tämän vuoksi talolleen nimen Kihinu”. Vähän sama selitys kuin Tollonjoella Karjalassa. Pitäisiköhän joskus käydä Tollonjoella. Peräseinäjoella on kylä ”Kihniä”.

Kunnassa on kuitenkin jossain joskus auki oleva kuuluisa Aitonevan turvemuseo ja Käskyvuoren näkötorni. Potentiaalisesti kiinnostavia kohteita sellaiselle, joka ei ole riippuvainen julkisesta liikenteestä.

Bussi tuli vähän myöhässä, mutta meni niin lujaa, että olin ajoissa odottamassa etelään menevää junaa, jossa sitten torkahtelin Helsinkiin saakka.

 

Kun ei hotsita eikä rahaakaan ole

En ole toteuttanut kaikkia suunnitelmiani kesän aikana ja syy on tuossa yllä.
Minulta hajosi polkupyörä. Tarkemmin sanoen siitä hajosi taas korvake, vaihtaja irtosi, meni pinnojen väliin, pinna puhkaisi vannenauhan ja sisäkumin, joka räjäytti ulkokumin hajalle. Aiemminhan oli korjaaja jo sanonut, että vaihtajan ruuvit olivat ruostuneet. Tämä oli viimeinen niitti. Ikää pyörällä oli kymmenkunta vuotta ja oli pakko se hylätä.

Uuden pyörän ostaminen minulle on aina seikkailu, niin kuin kaiken muunkin uuden. Olen tehnyt laulun aiheesta, ”älä osta markettipyörää” eli pois se, että kävelisin jonnekin, no, Pilateemaan ja lähtisin pyörän kanssa pois. Perttu Häkkisen onnettomuus kertoo kaiken, mitä haluan kertoa niistä.

Raportin mukaan Häkkinen on huomannut puomin todennäköisesti liian myöhään ja jarruttanut voimakkaasti etujarrulla. Voimakas jarrutus on todennäköisesti aiheuttanut etuhaarukan murtumisen, minkä seurauksena hän on kaatunut maahan. 

Kuolema aiheutui siitä, kun kihveli petti alta, näin ei pitäisi käydä. Aamun punnituksen mukaan painoin 163,3 kiloa. Jos nyt ajatellaan moista jarrutustilannetta, niin on ihan eri voimat siinä haarukassa minun tapauksessa kuin jollain hintelällä Häkkisellä.

Ihan kaikkialla muuallakin. Minun edellinen pyöräni tapasi syödä pinnoja aamupalaksi. Kiekot on siis toinen akilleen kantapää.

Kun unohdetaan markettipyörät heti epäkelpoina, niin sitten on paljon pyöriä, muttei välttämättä juuri raskaille kuljettajille. Larunpyörä päätti suositella minulle maastopyörää ja niinpä minulla on nyt Nishiki Bushwacker 2020. Maksoi enemmän kuin lennot Intiaan.

Maastopyörällähän voi tehdä kaikenlaisia kivoja juttuja, enkä kauaa oikeasti viitsinyt olla asfaltilla, vaan rupesin ajelemaan pikkuteitä ja ihan umpimetsää, esimerkiksi näin:


Löysin tällaisen reitin Hankoniemen poikki, en ole aikaisemmin mennyt. Tuosta itään on Syndalenin sotilasalue, eikä sinne saa mennä ja länteen on soidensuojelualuetta, eikä siellä ole polkuja.

 


Neuvostoaikaan täällä kulki rautatie, joka on sittemmin purettu pois, mutta ratavalli näkyy edelleen kohoumana varjostetussa kartassa.


Niinpä minä sitten poljen sitä ratavallia jonkin matkaa. Ei se ihan koko matkaltaan onnistu eikä ole helppoa, sillä se on suurelta osin upottavaa hiekkaa, ainakin Tvärminnen ja Hangon päissä.

Hangossa on niin paljon neuvostokohteita, että jos niitä ryhtyisi selvittämään, niin se olisi itsessään elämäntyö. Useimmiten ne ovat juuri tällaisia maastossa havaittavia piirteitä.

Kävinpä Haliaksella

Kävinpä Haliaksen Kalskärsbergetillä maastopyörällä. Oikeasti ei saisi, siellä on pyöräily kielletty, mutta sama kai se on ajaako sitä, vai taluttaako sitä. Osan matkaa joutui taluttamaan. Siellä meni ihmisiä lastenrattaiden kanssa. Ne tulevat kyllä yllättymään.
Minä en tajua, miksi ihan tavalliset ihmiset menevät sinne laumoittaan. Suomen mantereen eteläkärki, joo, mutta ei Nuorgamin rajakivelle ollut mitään tunkua ja tuskin muillekaan ääripisteille.
Vesi oli todella alhaalla näkyi suokukkoja ja liroja.

Yhtenä päivänä pyöräilin geokätköillen Salossa, eikä siitä ole juurikaan kerrottavaa, sillä Salon kaupunkialue on tylsä. Lidlin pihassa joku humoristi oli avannut pikalinkun ja huomasin sen jarruttaessa.

Sitten ihan viimeisellä kätköllä oli kolme turkinkyyhkyä. Turkinkyyhky luokitellaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi ja juuri Salossa niitä sattuu olemaan puistoissa. Mielenkiintoista oli paluu kotiin, koska oli taas turvalaitevika ja Hankoon menevä juna korvattu bussilla. Bussissa ei ollut tavaratilaa, joten jouduin istumaan pyöräni kanssa ovisyvennyksessä ja lähtemään joka pysäkillä ulos pyörineni. Kukaan ei kiittänyt ja tämä on sentään Suomen kohteliainta seutua.
Tässä kohden eli Karjaan asemalla oli vielä tilaa.

Minua ei ole hotsittanut, koska olen ollut niin sairaana. Minulla on ollut lihaskipuja ja keskellä kesää minuun iski hirveä noidannuoli ja pelkäsin, etten pääse enää ylös sängystä. Minun täyty vierittää itseni kyljelleni ja sitten jalat ulos sängystä, milloin ne vetävät koko muun kroppani pystyyn. Kipu on tietysti raastava ja henki salpautuu.
Minulla on fibromyalgia ja Intiassa ollessani keksin tvns-laitteen, joka helpottaa minun oloani ja nyt olen maksanut sitä pikku hiljaa osamaksulla pois. Sekin vielä, rahat eivät ollenkaan mene reissaamiseen.

Kun minulla on polvi kipeä, niin tykkään kulkea pyörällä joka paikkaan, ei se silloin kipeydy niin. Sitä paitsi, liikunta auttaa jonkin verran fibromyalgiakipuihin minulla. Kipuja tulee, jos liikkuu ja kipua tulee, jos ei liiku.

Kun edellisellä kerralla ostin pyörää, ajattelin, että minulle kaikki on large ja rungoltaan suuri pyörä kuljee vakaasti. Oikea koko on pikemminkin keskikokoinen ja vakauteen vaikuttaa esimerkiksi kiekot ja niillä olevat renkaat.

Nyt sitten on syksy edessä ja toivottavasti pääsen liikkeelle täältä, nyt olen ainakin kissavahtina Helsingissä.