Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Intia askeettisesti, osa VI: Godman

Aasianpalmukiitäjä

Päivä, jolloin tapaan David Godmanin. David Godman tuottaa videoita youtubeen ja on kirjoittanut lukuisia kirjoja aiheesta Sri Ramana Maharshi ja hänen ympärillään olevat henkilöt tarinoineen. Jotkut ovat perin kiinnostavia, kuten esimerkiksi tarina Ramanan seuraajasta, Perumal Swamista, joka kääntyi häntä vastaan ja lopulta tuli katumapäälle ja palasi Ramanan suojatiksi. Klassinen tuhlaajapoikakertomus, mutta ilman esoteerisia tulkintoja, joten käytännönläheisempi. Godman itse tutki aikoinaan uskontoja kirjastossa Englannissa ja kirja Ramanasta sattui tipahtamaan hyllystä hänen eteensä ja hän noukki sen ja ajatteli, että onpa hyvä kirja, matkusti Intiaan ja jäi sinne.

Tapaaminen Godmanin kanssa oli vasta iltapäivällä, joten käytin aamupäivän siihen, että tarkkailin lintuja hotellin ravintolan katolta.

Ruostepääsky

Ruostepääskyt olivat vallitsevina. Joskus 1980-luvulla näin ruostepääskyjä Kreetalla Samarian rotkossa, niitä esiintyy Alpeista etelään. Kerran harhautui Laajalahdelle Espoossa, mutta minä en sitä tietenkään nähnyt. Olen tosi pessimistinen, mitä tulee bongauksiin, olen aina varma, että lintu on kerinnyt jo lähteä pois ja olen vielä usein ollut oikeassakin siinä, mutta nyt sain katsella ruostepääskyjä sydämeni kyllyydestä.
Medestäjäkuvia minulla on kyllästymiseen asti

Myös drongo näyttäytyi ja apinat, jotka kärsivät kuivuudesta ja kävivät uima-altaalla juomassa ja jos kuka jätti ikkunan auki, niin sisällä varkaissa. Lehdestä luin, että jossain kylässä varasteleva apina oli käynyt aggressiiviseksi.

Samat lehdet kertoivat, että biseksuaalisuus ei ole enää tabu Chennaissa ja että tyttö oli luvannut pojalle pusun, mikäli hän uskaltaa kävellä burkhassa Chennaissa uimarannan päästä päähän, mutta hänet oli havaittu ja pahoinpidelty. Minusta tässä on suurempi juoni taustalla kuin mitä on kerrottu.

Mutta siinäpä olikin hauskat tarinat, sillä Kašmirissa oli ollut ilmeinen false-flag terrori-isku ja Pakistania syytettiin siitä ja ydinasevaltojen välinen asemasota oli kiihtymässä.

Iltapäivällä yhdeksän kymmenen hengen retkueesa järjestettiin menemään rikšoilla David Godmanille Tiruvannamalaista vähän matkaa etelään. Minun ei tarvitse edes kertoa, missä hän asuu, sillä hänen puistonsa on merkitty Googlen karttaan hänen nimellään.

Pari tuntia juttelimme Godmanin kanssa ja ehkä kiinnostavinta oli Jukan kysymys vuoren sisässä olevista tunneleista. Sri Ramana Maharshi oli nähnyt unta, että vuoren kammioissa olisi ollut joogeja ja tyhjä paikka, johon hän itse olisi asettautunut muiden seuraan, mutta mitään todistetta siitä, että vuoressa olisi ollut onkaloita saati sitten jotain joogeja ei ole koskaan esitetty. Kiinnostavaa tämä minusta on sikäli, että ajattelen koko vuorikultin kumpuavan tulivuoresta ja sen muinaisesta purkauksesta ja että pyramideissa on kammioita, jotka hyvinkin ovat voineet olla muinaisten viisaiden asuinsijoina. Gizaan ja kaikkialle muualle sitten on rakennettu pyramidit, koska siellä ei luonnostaan ole mitään tulivuorta.

Itsetutkimuksessa eli sen etsimisessä, kuka on se perimmäinen minä, joka tekee kaikki asiat, olen törmännyt egoon, jota yleisesti pidetään pelkkänä jäljittelijänä ja etsin sen tuhoamista ja ihmettelen, miten sisukas se voi olla. Se taas on johtanut siihen ajatukseen, että yleensä, jos jokin on paikallaan ihmisessä, niin se on sitä syystä. Voiko itsetutkimuksesta olla haitallinen lopputulema. David Godman vastasi, että siitä on lopputulos joko valaistuminen tai sitten saa sisäistä rauhaa tai onnellisuutta. Kenellekään hän ei ole nähnyt siitä seuraavan mitään pahaa.

Voiko olla kertomusta Intiasta ilman pyhää lehmää

Kävimme vielä Davidin naapurin luona. Hänellä oli pieni allas sisällä talossa.

Minusta mikään allas ei ole täydellinen ilman pientä keltaista kylpyankkaa.
Joka tapauksessa, illan tullen lähdimme takaisin ja pelloilla lenteli silkkihaikaroita. Anne kertoi käyneensä tällä seudulla aikaisemmin ja nähneensä paljon kahlaajia. Annelta tiedustelin sitten, että häntä kuljettaneen rikšakuskin nimi oli Ananda ja päätin kanssa lähteä etsimään lintuja tältä seudulta.

Valkopäätimali

Intia askeettisesti, osa V: Skandashramin polku

Oli kuolleena syntynyt ajatus mennä Skandashramiin milloinkaan keskipäivän aikaan, mutta täytyyhän sitä kokeilla, jotta voisi sanoa, että ei onnistunut? Lämpötila oli nimittäin jotain 34°C ja polku kiemurteli vuorta ylöspäin. Mukaan pitää varata vettä ja suoloja. Suolat olivat matkalaukussa, joka oli ties missä. Sitä paitsi, minun polveeni sattui.

Ramanashramissa vaaditaan jo portin luona kenkiä pois, joten sen jälkeen etenin kengittä. Tulin eläinten haudoille. Sri Ramana Maharshi oli kuiskannut eläimiä ja hänen eläinystäviensä haudat olivat täällä.

Valli, peura

Varis

Minusta ei ollut isokaan temppu kuiskata eläimiä, jotka olivat sosiaalisia ja älykkäitä, kuten varis, lehmä tai peura. Sen sijaan vaikkapa kultakala saattaisi olla vaikeampi. Eräs ystäväni kertoi, että kun hän oli pitänyt rentoutusharjoitusta, niin sen perheen lemmikit olivat samassa tilassa ollessaan nukahtaneet.

Lemmikkien hautojen takana on ashramin takaportti, minkä jälkeen on pieni slummi ja portaat menevät ylös, ylös ja ylös. Jäin sinne istumaan. Paikalle tuli purppuramedestäjä. Kun ostaa vakavan määritysoppaan Eurooppaan ja lähialueille, niin medestäjiä on ihan siellä etelänurkassa, joten ne ovat todella eksoottisia härmän asukkaille. Vielä eksoottisempia olisi, jos niitä ei olisi sielläkään, mutta silloin niitä ei tietäisi kaivata.

Purppuramedestäjä

Kaikki kysyvät, jotka eivät lintuja tunne, onko medestäjä kolibri. Ei, kolibrit asustavat Alaskasta Tulimaahan asti, mutta eivät vanhassa maailmassa. Sen sijaan ne ovat hämmästyttävän samanlainen sopeutuma. Ne korvaavat kolibrit täysin.

Kun siinä istuin, niin tuli riivaaja, niin kuin Madventures sanoo, joka halusi näyttää minulle paikan, jossa Sri Ramana tapasi istuskella. Myöhemmin kuulin, että nämä riivaajat olivat huijareita. Sitä paitsi, minä en pidä Ramanaa minään pyhimyksenä, jonka leposijat olisivat mitenkään maagisia.

Ne ottivat kuvan minusta, joten minä otin kuvan heistä

Ramana ei itse uskonut omaan pyhyytensä. Kerranpa yksi hänen seuraajistaan kääntyi häntä vastaan ja kirjoitti häväistysteoksen. Ramana sanoi, että olisi tullut suoraan kysymään häneltä itseltään, niin olisi saanut vielä parempia juttuja kirjaansa.

Oli miten oli, paikassa ei ollut rauhaa. Polun pituus oli 1,4 km suuntaansa, olisiko koko matka täynnä riivaajia. Laskeuduin takaisin ashramiin.

Ashram oli kiinni, se on usein päivällä monta tuntia. Paikalla oli paljon väsyneitä pyhiinvaeltajia.

Intiassa ihmiset tykkäävät pötkötellä milloin missäkin, kuten esimerkiksi niin kutsutuilla jalkakäytävillä. Ne eivät yhtään tykkää, että niitä kuvataan, siksipä otinkin kuvan nukkuvista. Sen sijaan he halusivat taas kätellä minua tai kuvata minua. Yksi jopa teki kännykällään kohtalaisen haastattelun minusta. Jotkut miehet olivat ujoja ja istuutuivat lähelle ja kun käännyin vähän katsomaan, mitä se puuhaa, niin oli ottamassa selfietä itsestään minun kanssani.


Julkisuutta oli taas liikaa, joten lähdin takaisin hotellille ja uimaan mekossani, sillä uima-asu oli pakaasissani, joka oli kadoksissa.

Yksi ryhmään kuuluvista oli jopa niin avulias, että oli valmis lähtemään hakemaan pakaasia Chennaista, mikäli Lufthansa maksaisi taksimaksun. Lufthansa ei kuitenkaan maksanut ja matka sinne olisi kestänyt viisi tuntia per sivu ja ollut muutenkin kaiken hauskan antiteesi.
Minusta se oli muutenkin riskialtista, kun ne puhuivat punaisesta laukusta ja minun laukkuni oli pinkki.

Tavakseni oli tullut kuvailla lintuja Sparsa resortin liepeillä. Katto oli kuin luonnollinen lintutorni. Lähinnä siellä sai kuvia medestäjästä, mutta myös kuhankeittäjät tulivat esille

Kilkuttajaseppä tunki kuvaan kuhankeittäjän kanssa.
Huppuviidakkoharakka

Intia askeettisesti, osa IV: Sri Arunachaleswara -temppeli

Taivaalla möllöttelevä kuu oli täyttynyt, jolloin jotkut harvat hindut kiersivät vuoren ympäri myötäpäivään. Kerran vuodessa on sitten suuri vaellus, jolloin tiellä kulkee miljoonia ihmisiä. Siinä lähellä eli sadhu, joka teki kierroksen joka päivä, mutta luopui siitä, kun sai seuraajia. Kierroksen pituus on noin 15 kilometriä. Mietin, että muslimeilla on tuo kiertäminen ja ortodokseilla on kiertäminen, onko kaikki lähtöisin Intiasta. Minusta tuntui, että Intia vastasi jollain tapaa mielikuvaani muinaisesta Egyptistä.  Tässä kulttuurissa myös ihminen nujertaa luonnon, kun taas jossain Perussa luonto nujertaa ihmisen. Suomalaisetkin kuuluvat kulttuuriin, jossa perinteisesti luonto on nujertanut ihmisen.

Se on vähän eri asennossa kuin Härmässä.

Kun sitten lähdin aamupäivällä temppelille, oli kaduilla ja kaikkialla poikkeuksellinen määrä ihmisiä liikkeellä. Temppelin edessä oli tori, jolla oli myös paljon väkeä. Minulta tiukasti vaadittiin ennen temppeliin menoa taas kengät pois ja laukku. Laukusta evakuoin kaikki arvokkaammat tavarat mukaan.

Temppeli on ollut olemassa niin kauan, että 1500 vuotta sitten elänyt runoilija kuvasi sitä muinaiseksi, mutta nykyisen vanhimmat osat olivat 700-luvulta, jolloin muslimit levittäytyivät ja jolloin Härmässä oli linnavuoret ja kalevalainen rautakausi. Viikinkiretket olivat lähinnä tulevaisuutta. Temppelin tornit olivat litteitä pyramideja ja muistuttivat sikäli itse Arunachala-vuorta. Mietin, onkohan Arunachala ollut tulivuori, kun tämä temppeli liittyy tuleen. Suuren juhlan, Karthigai Deepamin, aikaan Arunachalan päälle raijataan gheetä, joka sytytetään tuleen. Arunachala itsessään on šivalinga ja vuoren ympärillä niitä on pienempiä murikoita nimettynä šivalingaksi useita. Yksi niistä kivistä on temppelissä. Tämä kivikultti on tietysti vähän samanlainen kuin muslimien Kaaban kivi. Antiikin aikana ei ollut mitään itäisiä uskontoja erikseen. Tämä vaikuttaa tulivuorikultilta, kuinka Šiva toisaalta tuhosi ja toisaalta loi. Kehittelin sellaista, että pyramidit olivat ehkä rakennettu edustamaan tätä vuorta, joka oli Šiva itse tai muuta tulivuorta ja niiden ympäri kuljettiin ja niiden sisässä oli kammioita, jossa mystikot kokoontuivat.

Tänne hakeutui myös nuori Sri Ramana Maharshi ja häntä kiusattiin täällä kunnes Sri Seshadri Swamigal otti hänet suojatikseen.


Temppelialue kuuluu Intian suurimpiin ja osassa sitä on valokuvaus kielletty.
Siirryn tietysti ripeästi geokätkön suuntaan.
Geokätkö on tuon valaisintolpan juurella.

Itse asiassa pelkästään kun katson valaisintolppaa, tulee täti sanomaan ”high current!”. Hankkiudun tädistä eroon. Tuossa paikalla ei voi kovin uskottavasti valokuvatakaan. Pieni nöyrtyminen ja kätkö on hyppysissä. Sitten kun kirjoittelen logiin nimeäni, tulee viereen mies sivelemään minun kättäni. Muuta en saa selvää hänen puheestaan kuin että hän on Punjabista.






Huomaan herättäväni kiinnostusta joissain pyhiinvaeltajissa. Naiset tulevat kättelemään. Eikö ne ole ikinä nähneet vaaleita ihmisiä, edes telkkarissa? Jospa sieltä tulee pelkkää Bollywoodia.

Tulen takaisin torille, joka on täynnä ihmisiä. Kerjäläinen pysähtyy seisomaan eteeni. Yleensä en anna kerjäläisille kehitysmaissa, mutta nyt annoin pyhille miehille. Sri Ramana Maharshillekin kerjättiin ja kerjäläisyys on elämäntapa pyhille miehille, mutta länsimaisesti katsottuna parempiakin avustuskohteita on kuin elämäntapaköyhyys. Esimerkiksi eteeni pysähtyi raskaana oleva nainen, jolle ei ollut antaa mitään. Osa ryhmästä oli käynyt vaateostoksilla ja onkinut selville, että vaatemyymälän naiset saavat 500 rupiaa kuukaudessa. 500 on vähemmän kuin maksan yhdestä hotellissa syödystä ateriasta. Täällä on kuitenkin sellainen vahva tunne, että kaikki massit kasaantuvat massikeisareille.

Ei kaikki ole rutiköyhiä, jotkut kuvasivat minua kännykällä.
Minusta paras tapa auttaa köyhiä on kommunismi. Toiseksi paras on boikotoida sellaisia yrityksiä kuin Coca Cola, Nestlé, Unilever, Mars ja vastaavat. Mitä tulee raskaana olevaan naiseen, niin autoissa lukee usein, että ”yksi lapsi, yksi perhe”, eikä lapsia todellakaan ole mitenkään paljon. Joissain lukee, että jos harrastaa perhesuunnittelua, niin lapsi ei joudu sitten orjatyöhön. Se on melko voimakas viesti ja saavuttanut kyllä monet.

Minä olen ihan yhtä nihkeä näiden omakuvien kanssa kuin intialaiset.

Ihan se ihmismassa ja tori johti siihen, että kulttuurišokki oli tuloillaan eli kiva ja eksoottinen oli muuttumassa ahdistavaksi ja kaoottiseksi. Siinä vaiheessa olikin hyvä mennä hotellille chillaamaan yksinolossa kuvaten lintuja. Olen boikotoinut pahisyhtiöitä 1980-luvulta lähtien ja viimeiset pari vuotta lahjottanut vähän rahaa UNICEFille. Minä ajattelen järkevästi, mutta kun näkee niitä UNICEF-lapsia juoksentelemassa, niin niitä kohtaan syntyy myös tunteita.

Hotellilla istuskelen altailla muiden kanssa, mutta uida en voi, koska uimapuku on matkalaukussa, joka on kadoksissa. Muut ehdottivat, että kysyisin, voisinko uida mekossani. Sellainen lupa heltiää, joten teen juuri niin.

 

Intiassa askeettisesti, osa III: Ramanashram

Sananen Bhagavan Sri Ramana Maharshista (1879-1950) ja itsetutkimuksesta. Ramana oli vuoren vanhus ja filosofi. Häntä suututti lähinnä kaksi asiaa: jos hänelle itselleen annetaan enemmän kuin muille ja eläinten kaltoinkohtelu. Ramana sanoi, että jumala on antanut kaikille kohtuullisesti, mutta se, joka ottaa enemmän kuin oman osansa ei varasta pelkästään muilta, vaan myös jumalalta. (Minun on vaikea päättää tässä, kirjoittaako jumala isolla vaiko pienellä). Sen lisäksi, kun joku hakkasi kepillä puuta hän sanoi, että hän tuntee ne kepin iskut omassa ruumiissaan. Hän oli mestari itsetutkimuksen saralla. Itsetutkimusta on se, että keskittyy vastaamaan kysymykseen ”kuka minä olen” tai sitten etsii, mistä ”minä” alun perin kumpuaa. Toinen tapa on antautuminen jonkin jumalan palvontaan. Kun häneltä tultiin kysymään, onko hänen uskonnon harjoittamisensa oikea tapa, Ramana kehotti jatkamaan oman uskonnon harjoittamista. Hän kielsi olevansa guru ja hän sanoi, että vuori, Arunachala, on guru. Hän sanoi, että ihmiset luulevat tulevansa sinne hänen takiaan, mutta oikeasti he tulevat vuoren takia. Vuori itsessään on Šiva ja šivalinga. Tämä onkin jännää, koska tiedän vuoret, jotka ovat olleet jumalten asuinsijoja, Olympos tai Siion, mutten tiedä muuta tapausta, jossa vuori itsessään olisi jumala. Mitä tulee otsikkoon, Ramana ei uskonut askeesiin eikä kehottanut ihmisiä askeettiseen elämään.

Aamulla jaloittelin hotellin lähellä ja otin kuvia arovarpushaukasta ja valkopäätimaleista, sekä mainoista että variksista.

Arovarpushaukka

Siirryin rikšalla Ramanashramiin, jossa tutustuin esineistöön, kirjakauppaan ja istuin pitkään itsetutkiskelussa lattialla, kunnes puhelimeni soi ja minut ajettiin ulos. Kuului erittäin huonosti, mutta sain selvää sen verran, että se oli Chennain lentoasemalta ja että laukku oli siellä, mutta hän sanoi, että laukku on punainen, kun taas minä sanoin sitä pinkiksi. Siksi mietin, että ovatko ne nyt löytäneet väärän laukun ja muistin, että siinähän on nimilappu mukana. Onko siellä siis jokin outo punainen laukku vai onko minun laukkuni palasina niin, ettei ole nimilappua enää laisinkaan? Puhelu siis herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
Päiväni oli kuitenkin pilalla. Halusin irroittautua laukusta, mutta se vainosi minua. Minua huolestutti lähinnä se, että siinä oli talvivaatteet paluuta varten ja geokätköilyyn liittyviä reissaajia, jotka eivät olleet minun omaisuuttani.

Suuressa salissa oli omanlaisensa tunnelma

En usko, että Ramana olisi halunnut, että ihmiset palvovat hänen patsastaan.

Myös minua ihmetytti, miksi minuun ottaa yhteyttä Chennai, mutta Luftwaffe ei ota mitään yhteyttä.


Lähdin sieltä sitten pois, kun tunnelma oli pilalla. Rauhoituttuani hotellilla kuitenkin huomasin, että huoneen tunnelma oli jäänyt minuun pohjavireeksi.

Arunachala

Chennain lentokentälle ei vain voi kävellä sisään, on aseistetut vartijat joka ovelle ja jotta pääsisi lähtöterminaaliin, pitää olla lentolippu kädessä. Jotta pääsisi saapuvien terminaaliin, pitää olla saapunut sinne. Ehkä Luftwaffen kutsulla pääsisi sinne, mutta eipä heistä kuulunut mitään. Rupesin epäilemään, etteivät he olleet edes tietoisia kadonneista laukuista.