Matkamessut 2019

Matkamessut 2019 päätti olla akkreditoimatta minun blogiani tänä vuonna ja toivon sen perustuneen harkintaan, sillä kun sinne oikeasti pääsin, kiitos ilmaisen messulipun, jonka olin saanut Hätälasku-blogin Virpiltä, sieltä puuttui se terävyys, mikä siellä oli ollut viime vuonna.

Mutta sitä ennen käytin hyväkseni ilmaista yötä, jonka olin tienannut itselleni Eurohostelin kanta-asiakkaana. Olen jämähtänyt Eurohosteliin, koska se kanta-asiakkuus sekä sauna. Kotona Hangossa ei tule saunottua, joten saunasta pääsen nauttimaan liian harvoin.

Arska Ankka Eurohostelissa.

Pohjanmaa

Tyypillisesti Eurohostelin dormit ovat 2-3 vuoteen dormeja. Tällä kertaa sain myös aterialipun, joten saatoin nauttia aamiaisbuffetista. Sen hinta normaalisti on €10,50. En ole oikein reissussa aamiaisihminen, koska jos syö kunnolla, niin pitää mennä levolle ja oikeammin pitäisi pompata tien päälle.

Eurohostel sijaitsee Katajanokalla, joten sieltä on hyvin helppo tulla Messukeskukseen.
Tänä vuonna puuttuivat bussit. Pohjolan Liikenne, jota olin vuolaasti kehunut kierrellessäni Itä-Suomea on melkein tyystin lakkauttanut vuoronsa ja ajoi minut Lohjan asemalle Lohjan linja-autoaseman sijasta, mikä oli minulle yhdentekevää, mutta ei olisi ollut, jos olisin ollut matkalla jälkimmäiseen. Savonlinja, jota myös olen vuolaasti kehunut on vähentänyt vuorojaan Valamoon niin että siitä on laadittu addressi. Mitä ihmettä, Savonlinja, oikeesti? Samaan aikaan näiden kanssa junavuorot ovat täynnä ja VR takoo ennätyksellistä voittoa.

Toinen, mikä sieltä puuttui oli Pink Island eli sateenkaariväen matkailu.

Arvasin, ettei sinne ole tulleet juuri ne paikkakunnat, joihin olen tänä vuonna erityisesti matkustamassa. Ehkäpä niille pöytä messuilla oli liian suuri investointi. Jotkut kunnat kuitenkin olivat kimpassa ja minua nyt tänä vuonna erityisesti kiinnostaa Pohjanmaa. Pohjanmaan osastolla esillä oli hapansilakka, mutta maistiaisia ei tarjottu.

Markus Lehtipuun Karjala-oppaan sain mukaani kympillä.

Kävin kehumassa Saloa. Salo on jännä kaupunki, koska itse kaupunkialueella ei oikein mitään ole muuta kuin muotikatu ja turkinkyyhkyt, itse asiassa, harvinaisen laimea kaupunkikeskusta, mutta sen sijaan liitännäisalueella on sitten ruukkeja ja kansallispuisto, Haapaniemen linna ja minun mielestäni Suomen kaunein kirkko, Teijon kirkko. Salon kunta pomppaakin ehkä parhaimpaan kolmannekseen.

Valkeakoski oli lähtenyt taas voimakkaasti teatterit edellä ja mietin, eikö todellakaan jokin Sääksmäki ja sen Rapolanharju ole suurempi asia kuin teatterit.  Ehkäpä olen sitten väärässä ja kaikki, joille teatterit merkitsevät paljon ajattelevat Valkeakosken teatteritapahtumia koko ajan.

Luosto tietysti kiinnosti ja onnistuin löytämään heidän hiekoistaan ametistin ihan geosilmällä. Jännää on se, että kun kaivokset on ihan syystä demonisoitu, miten Luoston selänteellä on voinut toimia ametistikaivos. Minä olen käynyt Lampivaarassa ennen kaivosta, joten en tiedä sen ympäristövaikutuksista mitään.

Venäjä ja Karjala olivat tietysti esillä ja kutsuivat minua yhä voimakkaammin.

Illalla vielä kävin Clarionissa bloggaajatapahtumassa. Sen jälkeen menin Cheapsleepiin Sturenkadulla.

Dormissa yleensä käytetään vuoteiden luona olevia lamppuja kattovalojen sijasta, mutta joku pisti valot päälle pikkutunneilla. Kävin sitten pistämässä valot pois, minkä jälkeen sama tyyppi heilui taskulampun kanssa. Yöllä oli myös hyvin meluisaa. Cheapsleep kuitenkin tarjosi ilmaisen aamupalan, joten sikäli se oli hyvä yöpaikka. Eurohostel oli täynnä, muuten olisi yöpynyt siellä.

Cheapsleepissä dormit ovat yhteisen tilan ja keittiön reunoilla eli jos joku pitää yhteisessä tilassa elämää ja kulkee ovissa, se kuuluu dormeihin. Eurohostelissa taas on pitkiä käytäviä ja esimerkiksi jos tai kun haluaa syödä dormissa, joutuu kantamaan keittiöstä eväitään pitkiä matkoja pitkin loputtomia käytäviä. Cheapsleepin dormisalit ovat myös paljon suurempia, joten kulkijoita on aina enemmän.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, tammikuu 27, 2019 at 15:13

    Mukava, että messulipulle tuli käyttöä! 🙂 Itse olen kyllä ihan samaa mieltä, että messut olivat laimeat, eipä olisi jäänyt mistään paitsi vaikka olisi jättänyt väliin koko messut. Mutta tulipa käytyä. Tein myös saman havainnon, että aika monen paikkakunnan edustus puuttui Suomi-osastolla, mutta varmasti pienemmille kunnille/kaupungeille on liian työlästä ja kallista lähteä messuille. Ja edelleenkin, tervetuloa Pohjanmaalle! 🙂

    • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, tammikuu 27, 2019 at 21:20

      Tulen matkailemaan intensiivisesti Pohjanmaalla tänä vuonna ja odottelen, että talvi olisi lusittu loppuun, että matkailu siellä olisi kivempaa. Viime vuonna Savo olisi ollut kanssa kivempi, jos olisin ollut siellä vähälumisena aikana, mutta sepä on Suomessa vähän liian lyhyt.
      Toinen asia, mitä ei tajuta ikinä, että turakointia on ns. sesongin ulkopuolella myös. Juuri järjestin Pihabongauksen Hangossa ja tänne tuli ihmisiä bongaamaan Hämeestä ja Loviisasta saakka, keskellä talvea.

  • Reply Terhi maanantai, tammikuu 28, 2019 at 22:29

    Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksei hapansilakkamaistiaisia tarjottu näyttelysalissa, mutta tervetuloa Raumalle, meillä on aina hapansilakkajuhlat elo-syyskuussa.
    Asia mikä surettaa minua on ettei meiltä on enää junayhteytta mihinkään, sekään ei kuitenkaan riitä vaan bussitkin ovat harventaneet vuorojaan. Sellaista se on täällä pussinperällä.

    • Reply Stacy Siivonen tiistai, tammikuu 29, 2019 at 14:13

      Se surettaa minua myös kovasti. Raideliikennettä halutaan lisää ja kuitenkin näillä radoilla ei ole henkilöliikennettä. Pikkuserkkuni ajoi tuolla radalla verturia 1918 ja lahtarit räjäyttivät pommin radalla niin, että juna suistui ja serkku meinasi menettää henkensä. Menetti sitten myöhemmin Tammisaaressa. Kunhan olen kuntakierrokseni saanut loppuun, tulen pyörimään Rauman seudulle, onhan siellä kaksi maailmanperintökohdettakin, joista olen käynyt vain toisessa.

  • Reply Sandra keskiviikko, tammikuu 30, 2019 at 13:20

    Olen aika samaa mieltä kanssasi, että matkamessut ovat hieman ylihypetetyt. Itselleni riittää käydä toteamassa tämä kerran kolmessa vuodessa. En itse edes hakenut akkretointia, en tiedä olisinko sen saanut. :D.

    Muutamat kotimaanosastot olivat hienot, eniten itseäni säväyttivät Afrikan maiden tiskit. Ystävällinen meno, hyvin kerrottu paikoista ja yhdellä pisteellä sai hyvää kahvia. 🙂

    • Reply Stacy Siivonen keskiviikko, tammikuu 30, 2019 at 20:48

      Minun pitää mennä Afrikan osastolla sitten, kun olen tehnyt päätöksen sinne menemisestä. Pitää mennä sellaiseen maahan, josta saatan tulla vielä takaisinkin. Uskonto on aika isossa kurssissa Afrikassa nykyisin ja jos minua huvittaa nähdä hihhelöintiä, tiedän kyllä paikan. Tuokin on sillä lailla, että mahtava luonto, mutta liikaa ihmisiä siinä tiellä. Toivottavasti minä en ole kenenkään luontokokemuksen tiellä ikinä.

  • Reply Sateenmuru perjantai, helmikuu 1, 2019 at 16:01

    En ole koskaan käynyt matkamessuilla, mutta jostain syystä olen näistä viime messuista sattunut lukemaan nyt muutamankin kritisoivan kirjoituksen – aina pöytäpaikkojen kalliudesta koko messujen laimeaan tunnelmaan. Pohjanmaa ja aivan pohjoisin Lappi kiinnostaisivat eniten tällä hetkellä Suomen alueista. Olen muuten joskus asunut Sturenkadulla – ja yöpynyt siinä lähettyvillä urheilustadionin kupeessa sijaitsevassa hostellissa, en enää muista sen nimeä.

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, helmikuu 1, 2019 at 21:49

    Itselleni Matkamessut oli samalla tavalla eksoottinen kokemus kuin vaikka Tangomarkkinat: joillekin selvästi tärkeä rituaali, mutta oman elämänpiirin ulkopuolella. Inspiroidakseen ne olisivat tarvinneet kyllä paljon enemmän kun lippulappuja ja markkinahenkeä. Kiitos hostellikatsauksesta, tätä ei tule Helsingin puolelta usein luettua.

  • Reply Sonja / Shining Journey sunnuntai, helmikuu 3, 2019 at 20:33

    Mukavaa, että kotimaanmatkailu kiinnostaa sinua ja erityisesti Pohjanmaa. Se on vielä turismin osalta aika koskematonta seutua, vaikka kauniita paikkoja riittää. On lakeuksia, latomerta ja järviseutua. Rehellisiä, sanansa mittaisia ihmisiä. Ehkä vähän hitaasti lämpiäviä, mutta aitoja. Kaikki haluavat aina mennä Lappiin, Helsinkiin tai Itä-Suomeen. Pohjanmaata ei vain ehkä ole osattu markkinoida vielä tarpeeksi. Hienoa, että haluat mennä sinne seikkailemaan. 🙂

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.