Hullu saa olla, muttei tyhmä. Mental museum, Lapinlahti

Minua on kiinnostanut pitkään Mental Museum Lapinlahdessa ja kun nyt taas sairaalan kohtalo on avoin, ajattelin mennä sinne. Samalle päivälle piti tulla lumi-inferno.

Aamulla lähdin Pohjolan Liikenteen bussilla Lohjalle. Minulla oli lippu Lohjan linja-auto asemalle, mutta eipä bussi mennytkään sinne. Sen sijaan se tiputti minut Lohjan asemalle, josta pääsin bussilla Helsinkiin. Lohjalla satoi jo melkoisesti, mutta Helsingissä lumi-inferno oli loppumaisillaan ennenaikaisesti. Minä en tunnetusti lunta kaipaa yhtään.

Lapinlahteen mennään Ruoholahden metroasemalta, josta on käytävä teiden alitse Lapinlahden ja Hietaniemen puolelle ja sieltä kulki erinäiset polut hangessa itse pääkallonpaikalle.

Nostalgisoimassa Lapinlahdessa

Menin heti ensin käytävälle, jossa olin usein odotellut tutkimuksiin pääsyä. Itse asiassa, 105 käyntiä Lapinlahdessa. Käytävällä oli Pertti Heikmanin ovi, hän oli osastonylilääkäri ja sen oven pieleen oli laitettu šakkinappula kuningatar ja minua pelotti kohtaaminen Heikmanin kanssa niin, että tein kaikkeni välttääkseni tulemasta kuningattaren syödyksi. Pertti Heikman on myöhemmin päässyt Älä Sairastu Vakavasti -blogin listaan vältettävistä lääkäreistä. Heikman oli lukenut huutamalla eräälle tutkittavalle potilaan oikeudet ja velvollisuudet.

Tässä pääsenkin otsikon aiheeseen, hullu sai olla, muttei pitänyt olla tyhmä, eli joutua kuningattaren syömäksi. Minulle taas sanottiin, että olin ”vaikein ihminen koko talossa”, mikä, totta puhuen, oli melkoinen saavutus. Siitä huolimatta loppulausuntoni alkaa, että tutkittava ”ei ole mielisairas eikä kehitysvammainen”, päätti lähestyä asiaa negatiivisen kautta.

Kun minulta kysyttiin lomakkeella kysymys, saatoin yliviivata sen ja kirjoittaa sen kysymyksen uusiksi ja vastata siihen omaan kysymykseeni. Kun minulta kysyttiin, mitä hyötyä on poliisista, piti vastata kaksi seikkaa, sanoin, että ne myöntävät tähdelliset dokumentit kuten passin ja ajokortin ja sitten ne lopettavat kolarissa loukkaantuneet eläimet. Psykologi kysyi, mitä muuta, mitä muuta, johon minä sanoin, että ’”Annoin jo kaksi seikkaa”.  Hän sitten kirjoitti, että suhtaudun yhteiskunnallisiin asioihin tunteenomaisesti ja vastaan epäadekvaatisti. Psykologeilla oli kolmas kerros samassa siivessä sekä toisessa siivessä. Joissain toisissa yhteyksissä se vintti olisi saattanut olla mukava tila.

Kaverille taas huudettiin, että ”täältä on ihan turha tulla apua hakemaan!”. Kerron siksi, että Lapinlahti-nostalgikot ovat kertoneet sen olleen jotenkin aivan fantastisen hyvän kohtelun paikka. Se ei sitä ollut. Ehkäpä henkilökunta oli leipiintynyttä ja heidän kouutuksensa oli puutteellista ja he käyttivät valtapositiota sumeilematta väärin.

Koskaan en ole tavannut ketään henkilökuntaan kuulunutta jälkikäteen vapaa-ajalla, enkä oikeastaan haluaisikaan. Koska he uhkasivat meitä oikeudella, me käytimme heistä anagrammeja, kuten Elia Liassa ja I. Varttihuora. Varttihuoran nimi eli pitkään Lapinlahden jälkeenkin. Joka tapauksessa, Elia Liassa on muutaman kerran julkisuudessa käyttäytynyt ihan ihmisen tavalla, mikä osoittaa, ettei hän ”oikeasti” ollut niin paha kuin Lapinlahden aikana. Vannon, en ole koskaan ollut niin lähellä pyörtymistä kuin hänen vastaanotollaan.

Ei pidä pyörtyä, saatat päästä ”hoitoon”.

Siirryin alakertaan, missä Lapinlahden pääkäytävällä oli taideteoksia.

Viherpeippo

Minun aikanani siellä oli myös teoksia esillä, esimerkiksi sellainen, missä tutkittava oli kuvannut itsensä hautaan kirkon alle. Se oli jotenkin karkeampi kuin nämä nykyiset teokset, mutta karkeutta paikkaa se, että se oli täynnä tunnetta. Esimerkiksi lintukuvat ovat suhteellisen normaali aihe normaalin tekemänä, mutta tuon ajan maalauksista henki vahvasti sellainen tunne, että onko kaikki ihan kunnossa.

Muuten Lapinlahdessa esitelty taide oli Rorschachin ja Warteggin kauneudeltaan kyseenalaisia teoksia.

Museo ei ole päärakennuksessa, vaan näiden muisteluiden jälkeen menin ulos ja sivurakennukseen Venetsiaan.

Ihme ja kumma, en ole koskaan kuullut, että Lapinlahdessa kummittelisi, ei edes täällä Venetsiassa.

Exäni suositteli minulle käymistä Venetsiassa. Hänestä otettiin verikoe Lapinlahdessa ja hän vaihtoi näytteet salaa. Ylilääkäri Sorri, tosin Tampereella, laski taskulaskimella, että hän oli aids-tilassa ja sanoi: ”Ei täällä kuolevia hoideta!”. Hän eli vielä melkein 15  vuotta sen jälkeen.

Kalle Achté oli aikoinaan ylilääkäri.

Kalle Achtén miete oli esillä. Hänestä psykiatrian tärkeimpiä näkökulmia oli ihmisen kunnioittaminen. Se ihminen, jota kunnioitetaan on ylilääkäri ja muu henkilökunta. Nimi oli jotenkin tuttu ja löysinkin hänet Olli Stålströmin Finnqueer-historiikista. Siinä hän kertoi, että Achtén ajatus oli kverulatorinen paranoia eli jos potilas valitti hoidostaan tai oli jotenkin muuten vastentahtoinen, ei ollut mitään syytä ajatella, että kritiikki olisi aiheellista, vaan kysymys oli sairaudesta, kverulatorisesta paranoiasta. Kaikki argumentit voidaan torpata sillä. Lapinlahden kunniaksi pitää mainita, että omassa lausunnossani kyllä sanottiin, että suhtauduin yksikköön kriittisesti, mutta että minun kritiikkiini oli annettu aihettakin. Karl Popper aikoinaan keksi, että teoria, joka selittää kaiken, ei selitä mitään ja tämä oli juuri sellainen.

Kävi ilmi, että joskus oli ajatuksena, että hullut paranevat kylvettämällä lämpimässä vedessä ja niinpä niitä sitten kylvetettiin siellä. Se panee miettimään, oliko kylvettäjä vai kylvetettävä harhaisempi. Se panee miettimään, että kun tieteen nimissä on tehty älyttömyyksiä, niin onko nykyinen hoitokäytäntökään oikea. Nykyään ryynien katsotaan olevan vastaus kaikkeen ja missä ihmiset kohtaavatkin puhumassa Mielenterveysongelmistaan, niin keskustelu pyörii niiden ympärillä. Siellä oli juuri esitys, jossa sisältönä oli juuri, että lääkkeet sitä ja lääkkeet tätä. Masennuslääkkeissä on fluoria, mikä on myrkkyä kilpirauhaselle, jonka vajaatoiminta tuottaa masennusoireita.

Punaisen ristin lippu ei ollut esteenä sille, etteikö pommikoneet olisivat pommittaneet rakennusta.

Sotavuosina sitten laitos joutui pommituksen kohteeksi. Eräskin potilaista soitteli huuliharppua ja vaikka pommit osuivat taloon, hän jatkoi soittamistaan. Vähän kuin Titanicin orkesteri.

Pienoismalli päärakennuksesta. Sitten, kun minä olen dementti, niin voisin leikkiä nukkekotia, joka olisi mielisairaala. Se on paljon kiinnostavampi ympäristö kuin normaalien ihmisten asuttama koti. Esittelemäni kauhujen käytävä oli siis edessä vasemmalla toisessa kerroksessa. Psykologit olivat kummallakin puolella kolmannessa. Takasiivessä tietääkseni oli syömishäiriöisiä. 

Museossa oli myös esillä anamneesi. Henkilö, jota anamneesi kuvasi, oli sulkeutunut. Sattumalta en tuntenut montaakaan sellaista, pikemminkin kaikki olivat pelureita. Pelurit, jotka välttivät tulemasta kuningattaren syömäksi. Siellä oli esillä myös potilaan tekemiä kruunuja. Olivatkohan ne ylilääkäriä varten. Jos olisin ollut käsistäni kätevä ja tuomittu sinne ikuisiksi ajoiksi, niin olisin ehkä itsekin askarrellut kruunun. Ulkopuoliset kuvittelisivat, että väkertäisin kruunua itselleni, mutta salassa tekisinkin sitä ylilääkärille. Ei potilas niin hullu ole, että itse kuvittelisi olevansa kuningatar.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Terhi sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 21:56

    Mahtaako tuo museo olla jatkuvasti avoinna yleisölle. Tämä oli mielenkiintoinen kannanotto. Ihan varmasti nykyäänkin tehdään hoitovirheitä ja käytetään vääriä metodeja vaikka historiassa saatujen kokemusten valossa tiedetään, että nekin ehkä ovat vääriä. Olisi kurjaa jollei lääkäri uskoisi metodiinsa.

    • Reply Stacy Siivonen maanantai, tammikuu 21, 2019 at 11:07

      On auki ti-to klo 12-18, la 12 – 16 sekä tapahtumien yhteydessä. Lapinlahden tulevaisuudesta ei osata sanoa, vuokrasopimus on irtisanottu . Siksi päätin käydä siellä nyt ennen kuin olisi liian myöhäistä. Sairaala, tai siinä oleva kahvila, oli avannut kello 11. Museossakaan ei tiedetty, miten sitten käy, jos kaupunki tulee pistämään ovet kiinni.
      Mitä tulee Pro Lapinlahteen, niin jo muinaisuudessa kiinnitin huomioni siihen, että ne esittävät turhan sokerisen kuvan Lapinlahdesta tai kuvan, joka ei vastaa omia kokemuksiani enkä kenenkään sellaisen kokemuksia, jotka tunnen siellä käyneen.

  • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau perjantai, tammikuu 25, 2019 at 21:44

    Huh, taisi olla aikamoinen vierailu, varsinkin jos paikka oli tosiaan tuttu jo etukäteen. Mulla tulee tästä aina mieleen vain Yksi lensi yli käenpesän -elokuva.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.