Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Lumi-infernoa Rautalammilla

Minulla oli jäljellä pelkästään Rautalampi Pohjois-Savon kunnista, missä en ollut kuunaan tehnyt geokätkölöytöä ja olin iloinen tästä asiantilasta, koska Rautalammelle päästäkseen ei tarvitse käydä Kuopiossa. Debatoin, viettääkö iltaa Suonenjoella vaiko Kuopiossa. Ensiksi kuitenkin Rautalampi.

Rautalampi on edellisiin kuntiin verrattuna parempien yhteyksien varrella, sillä Kuopio-Jyväskylä -valtatie hipaisee kunnan kaunista etelälaitaa. Kuntakeskukseen menee myös useita bussivuoroja. Kuten moni muukin kunta Pohjois-Savossa, on Rautalampi ortodoksisuuden keskus. Sen lisäksi merkittävä osa Etelä-Konneveden kansallispuistosta on Rautalammin puolella. Sinne pitää vielä mennä joku toinen kerta. Sen lisäksi Rautavaaralla on Rastunsuo, joka on esiintynyt ainakin yhdessä lintuaiheisessa sarjakuvassa. Lintuharrastajat ovat yöllä ”Nutsarsuolla” kuuntelemassa pöllöjä ja soittavat atrapiksi pöllön ääntä ja kuulevat toistensa atrapit ja merkitsevät ne pöllöhavainnoiksi.

Lunta tuli taivaan täydeltä ja sää oli karmea, lyhyesti sanottuna. Maisemat eivät myöskään olleet kummoisia Kuopion ja Suonenjoen välillä. Jäin pois Rautalammella Taimelassa. Kirkonkylä tarjoaa yllättävän paljon mahdollisuuksia majoittautumiseen ja siellä on oma hostellikin, Korholan kartano.

Pian paikallistui geokätköpurnukka, jolle kahlasin lumen läpi ja Rautalampi uudeksi kunnaksi kuntakartalle. Lähdin kävelemään kylänraittia pitkin, koska kirkonkylä on rakennettu pitkäksi nauhaksi yhden kylänraitin ympärille. Vastaan tuli massiivinen luterilainen kirkko.

Rautalammen kirkko

Kylänraitilla oli muitakin geokätköjä, mutta ne olivat uponneet lumihankeen,joka oli melkoisen paksu. Talvi tuottaa omat ongelmansa kätköilyyn ja näin paksu hanki tuottaa erittäin paljon ongelmia.

Odottelin sitten pitkään bussia takaisin päin huoltoasemalla. Rupesin vitsailemaan, että mitäpä jos tekisi sellaisen pinkin huoltoasemaketjun, jossa tarjolla olisi salaatteja ja olisi sisustuksessa keskitytty tekemään ympäristöstä tyylikäs sen sijaan että ihmiset söisivät kaljakorien ympäröimänä niin kuin jossain varastossa Äijä-sliceä. Rautalampi on Äijänveden rannalla, kaiken lisäksi. Miksi huoltoasemat ja kioskit pyrkivät aiheuttamaan ihmisille sydänkohtauksen ruokavaliolla. En yhtään ihmettele, että ihmiset ovat sairaita, onneksi asiallisiakin ruokapaikkoja on.

Päätin siirtyä Kuopioon. Matka meni nopeasti kuljettajan kanssa jutustellessa mukavia. Sää ei kuitenkaan muuttunut paremmaksi, joten menin museoon, jossa oli evakkoaiheinen näyttely. Jotkut evakot olivat kerinneet ottaa mukaan inhimillisyyden, empatiakyvyn, käspaikkoja, tarinoita, kielen, valokuvia, jotkut eivät olleet ottaneet.

Tykkään tällaisista kummituskuvista, missä on yhdistetty vanha kuva uuteen maisemakuvaan.

 

Sen lisäksi museossa oli esillä ensimmäinen maailmansota, kuinka venäläiset linnoittivat Kuopiota, jostain kumman syystä. Kasarmit ovat yhä jäljellä.

Museo kuitenkin sulkeutui ja siirryin kirjastoon, jossa oli keskustelu mediasta. Täytyy sanoa, että yleisö oli skarppia ja vaativaa. Paikalla oli median edustajina JSN, YLE, Savon Sanomat, Viikko-Savo. Puhuttiin journalistin ohjeista ja niissä pitäytymistä. Minuahan ne eivät sido, kun on pelkkä blogi. Minua kuitenkin kiinnostaa, etten blogissakaan kirjoita ihan diipadaapaa, siksi tärkeä on ”pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”. Helppo on pyrkiä, vaikeampi olla totuudenmukainen. Toimittajat väittivät, ettei heillä toimituksessa ole tabuaiheita, johon tuli yleisöstä välihuuto, ”Tiitisen lista!”. Tietysti on tabuja, tai ainakin sokeita pisteitä, jokaisella, se on vain inhimillistä. Olen kirjoittanut kokemukseni, että ”Kuopio vihaa minua” ja se herätti keskustelua facebookissa, mutta kukaan ei voi kuitenkaan kiistää sitä, miten minä olen ajan saatossa kaupungin kokenut. Fakta on myös, ettei kaupungissa olla saatu aikaan ainoatakaan Pride-kulkuetta. Kirjoitan Pähkinäsaaren rauhasta, mutta sitten on ihmisiä, jotka ovat esittäneet, ettei koko rauhaa ollutkaan ja että muukin historia on suurelta osin pelkkää valhetta. Kuopion ikuisesti viihtyisä pääkirjastokin meni aikaisin kiinni ja hankkiuduin Cumulus-hotelliin, jossa oleskelin aulassa, kunnes minut ajettiin sieltä pois klo 23. Olin sen jälkeen tunnin chilliintymässä ilmassa, joka oli ruvennut pakastumaan reippaasti. Sekä bussiasema että rautatieasema olivat kiinni. Olin herännyt aikaisin, joten uni pukkasi tulemaan silmään.

Bussiin noustuani nukahdinkin melkein välittömästi. Heräsin siihen, kun bussi oli pysähdyksissä ja ensihoitohenkilökunta vei sairaskohtauksen saanutta matkustajaa ambulanssiin. Nukahdin sen jälkeen taas. Jossain aamuyön tunteina viereeni oli tullut tummempi suomalainen. Kun nyt on rasismia ja kaikkea ikävää, ajattelin, että heidän pitää valita vieruskaveri tarkkaan ja olin imarreltu. Kun tyylinäni on skinhead, niin minua aina mietityttää, häiritseekö se ulkomaalaisia. Taas tuli todiste siitä, että eipä häiritse, kyllä ne tietävät, toisin kuin lehdistö, että skineistä huomattava osa on teräviä, eli sharp = ”skinheads against racial prejudice”.
Helsingistä jatkoin sitten kotiin Hankoon, jossa ei ollut lumi-inferno. Savoon taas ennustettiin lisää lunta.

 

Sairaat rajamaat, osa II: Tervo ja Vesanto

Nukuttuani yön yli, piti aamulla heti lähteä Pohjois-Savon läntisimpiin kuntiin, jotka myös ovat Suomen sairaimpia kuntia.  Kun en kerinnyt juoda mitään, niin otin kulauksen vettä. Se oli ongelma, koska iski valtava pissahätä. Koska bussissa ei ollut vessaa, pyydin päästä piipimään ulos. Syvänniemellä sain siihen onneksi tilaisuuden, muuten olisin kastellut housuni. Ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy.

Kuopion läntistä osaa hallitsee entinen Karttulan kunta, joka syntyi 1873 ja lakkautettiin 2011.  Karttula kohosi teollisuuspaikkakunnaksi, sillä siellä oli Herman Saastamoisen rullatehdas, eli eri tehdas kuin Kuopion Haapaniemellä. Olen sekoittanut mielessäni nämä kaksi. Tehtaaseen liittyen kerrottiin tarinaa. Tehtaalta lähti rata, joka päätyi Kallaveden rantaan. Pihkainmäen kohdalla kuitenkin sen katkaisee Saittajärvi ja sillä kohtaa oli lautta. Kerranpa veturi lämpimänä odotti lauttalaiturissa, kun eräs Viipurista tullut tyttö halusi ”kätellä” lämmittäjää ja hyppäsi veturin etulavalle näin tehdäkseen. Kun hän pyörähteli ”kätellessään” ahtaassa tilassa, hän osui jarruun ja veturi lähti liikkeelle, alas laiturilta ja Saittajärven pohjaan viiden sylen syvyyteen. Lämmittäjäpoika kerkisi hyppäämään pois, mutta tyttö meni veturin kanssa. Tämä tapahtui pitkälti 1800-luvun puolella ja minun lapsuudessani siitä kerrottiin juttuja. Epäselvää niissä oli, missä oli tapahtunut ja miksi.

Syvänniemellä on myös Suomen sodan taistelun muistomerkki ja paljon rajakarjalaisten evakkojen jälkeläisiä. Vuonna 2004 se oli vuoden kylä.

Karttulasta matka jatkuu Tervon kautta Vesannolle. Tervosta vanhempani vuokrasivat kesämökin, jossa oli vinttikaivo, jossa oli vedessä ”kiuruja” eli toukkia. Äyskoskella laskettiin tukilla. Myöhemmin, 1982, kävin katselemassa talvella Äyskoskella koskikaroja. Ennen Tervoa on Haringalla pitkä suora, jolta näkyi kalasääksen komea risulinna ja teeriä. Nyt ei näkynyt. Varmasti ovat puut kasvaneet niin, ettei risulinnaa enää näy. Voi myös olla niin, että sääksi on rakentanut uuden linnan tai puu on kaatunut. Kyllä siellä sääksiä on, vaikkei Tervoon tulijaa enää tervehdikään komea risulinna.

Vesannon nimi viittaa kaloihin: Ves’anto. Sata vuotta sitten, kun muualla Suomessa sodittiin, Vesannolla ei ammuttu laukaustakaan, koska osapuolten välille neuvoteltiin sovinto. Luokkaristiriidat eivät myöskään olleet yhtä räikeitä kuin muualla. Vesanto oli alunperin hämäläisten eränkäyntialuetta Pähkinäsaaren rauhan rajan tuntumassa. Täyssinän rauhassa 1595 nämä seudut liittyivät Ruotsiin. Liikenteellisesti Vesanto on kaukana kaikista valtaväylistä keskellä järviseutua.

Kurki ja lumilapio

Jäin pois Niinivedellä ennen kirkonkylää ja kävelin läheiselle geokätkölle, joka oli levähdysalueen kurkiaiheisessa teoksessa. Pysäkillä oli lumilapio, jonka nappasin mukaani, koska arvelin sitä tarvittavan. Kohmeisilla sormillani sain kaivettua login virkaa toimittavan lapun esille ja rustattua nimimerkkini siihen, joten Vesanto uudeksi kunnaksi kuntakartalle. Ennen pysähtymispaikalla oli kioski, sitten se meni pois, jäi vessat. Nyt siellä ei ole vessojakaan. Näin maaseutu autioituu.

Huomasin, että minulla oli kätkö löytynyt niin nopeasti, että pääsen vielä kirkonkylästä tulevalla bussilla takaisin. Menin bussilla seuraavaksi Tervon kirkonkylälle, jossa itse kirkolle.

Tervon kirkko on hieman erikoisen näköinen

Kirkolla oli ovelasti naamioitu geokätkö, joten sain Tervon kätkökartalleni. Olin tyytyväinen, sillä minulla ei olisi enää tarvetta viettää aikaa Kuopiossa. Pohjois-Savosta vain Rautalampi oli kätköilemättä ja sen voi saavuttaa muualtakin. Toki kaikissa kunnissa on näiden kätköjen lisäksi myös muita kätköjä ja muuta nähtävää. Pohjois-Savoa olen kuitenkin jo lapsuudessani nähnyt niin paljon, että mielummin olen muualla.

Tervosta bussi vie kohden Kuopiota. Tuon tien varrella Pihkainmäen ja Pitkälahden välissä on Haminalahti kartanoineen. Siellä vaikuttivat aikoinaan lintumaalarit, kuten von Wrightit ja Karppanen. Von Wrightin maalauksista jotkut voidaan paikallistaa Haminalahden jylhiin maisemiin, kuten esimerkiksi”Näköala Haminalahdelta” 1853 ja ”Haminalahden puutarhassa” 1856-1857,  ”Metsämaisema Haminalahdelta” 1880 Ferdinand von Wright. ”Suopeltovuori Haminalahdessa”, 1867  Magnus von Wright. Osa maisemista näkyy ihan tieltä.

Näissä maisemissa on asunut myös toinen kuuluisuus: Juhan af Grann. Tulin tästä vasta myöhemmin tietoiseksi, lapsena usein pyöräilin lähellä hänen asuntoaan, mutta avaruuden muukalaiset eivät siepanneet minua enkä siirtynyt toiseen universumiin. Joskus minusta tuntuu, että ihmiset, jotka elävät elämänsä järkähtämättömästi fantasian puolella eivät ole lainkaan hullumpia kuin ne, jotka uskovat virallisia totuuksia. Juhanafgrannit joutuvat sietämään jatkuvaa ylenkatsetta, naureskelua, kritiikkiä, kun taas jos vaikka uskoo, ettei Operaatio Gladio ole koskaan tapahtunut, niin perin harva kritisoi. Elämä opettaa ottamaan vakavasti hulluimmatkin teoriat.

Sairaat rajamaat, osa I: Kaavi ja Rautavaara

Geokätköilyn päämaja ilmoitti, että keräämällä pisteitä, joita saisi eri tavalla vaikkapa kätkölöydöistä, saa virtuaalisia avaruusteemaisia matkamuistoja, maksimissaan kymmenen. Sata matkamuistoa taas tienaa oikeuden käydä loggaamassa haastekätkö Turussa, joten niihin pitää suhtautua vakavasti tai ainakin puolivakavasti.

Sen lisäksi nämä kunnat eivät pirskahtelleet minun kuntakartallani, jossa on kunnat, joissa en ole ikinä kätköillyt. Näissä kunnissa olen käynyt kyllä muuten, useastikin.

No, Pohjolan liikenteen yöbussi Helsingistä Kuopioon. Tällä kertaa sain jotenkin nukuttua, mutta lisäuni ei olisi pahasta. Yhtään Kuopiota lähemmäksi ja unet jäävät lyhyiksi. Pienen odottelun jälkeen vakiovuoroon Kaaville. Jännevirralle rakennetaan uutta siltaa. Bussi menee Riistavedelle, mikä onkin järkevin tapa lähestyä Kaavia, sillä Kaavi ei ole lähellä liikenteen valtaväyliä.

Bussi kiertelee Muuruvedelle. En tiedä, olenko ikinä edes käynyt siellä. Muuruvesi liitettiin 1971 Juankoskeen ja kummatkin 2017 Kuopioon. Bussi jatkaa Juankoskelle.

Juankoskella olen käynyt useastikin. Koskessa on usein koskikaroja talvella, mutta nytpä ei ollut. Olen käynyt myös vieraana Juankosken viiratehtaassa. Suomalaiset viirat olivat ainakin silloin 1990-luvulla huippulaatuisia. Parhaiten Juankoski kuitenkin tunnetaan siitä, että siellä syntyi Juuso eli Juice Leskinen. Juicelta on muun muassa kappale Juankoski, Here I come. Kappaleessa ”tam tam” on pahanmakuista kiljua.

Minusta on jännää, että Juice on manserockin sankareita, kun minä sijoitan hänet aina Juankoskelle.

Bussikuski kertoi, että Juankoskella on meneillään erityinen sääilmiö, jonka sitten näimmekin. Netti paljasti, että kysymys oli lumirullista.

Lumirullat

Tuuli pyörittelee pikkuisia palleroisia lumesta. Tarvitaan useiden eri olosuhteiden yhteisvaikutus, ennen kuin niitä ilmaantuu. Lumirullia oli tuhansittain.

Saavumme Kaaville. Kaavilla luonto on vahvasti esillä, sillä osa Vaikkojoen melontareitistä on Kaavin puolella.  Sen lisäksi Kaavilla on Telkkämäen kaskiviljelystila.

Kaavilla on Täyssinän rauhan rajamerkki. Sitä rauhaa ei jatkunut kuin 22 vuotta kun jo solmittiin Stolbovan rauha 1617 ja koko Kaavi palautui muun Suomen kanssa samalle puolelle rajaa. Vain noin 400 vuotta nuo alueet ovat siis olleet muun Suomen kanssa yhdessä, sen lisäksi Uudenkaupungin ja Turun rauhat silpoivat Suomesta kaakkoisosat.

Tutustun Kaavin kirkon alueeseen.

Kaavin kirkko

Kellotapuli

Kellotapuli on 1700-luvulta, eli ajalta, joka oli kovinkin melskeinen Itä-Suomessa.

Kirkon lähellä oli myös geokätkö, jonka löysin. Pelkäsin alkuun, että se oli jäänyt lumen peittoon, mutta onnistuin sen kuitenkin löytämään, joten Kaavi uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Sen jälkeen menin terveyskeskuksen vessaan, kirjasto kun oli kiinni. Blogikirjoitukseni otsikon selittää se, että nämä kunnat kuuluvat Suomen sairaimpiin. Jo tässä tilastossa Kaavi on ykkönen, Rautavaara neljäs. Syy tälle lähinnä on kai se, että väestöpyramidi on keikahtanut kärjelleen. Erityisesti Kaavi profiloituu kuitenkin mielenterveysindeksillään. Suomen hulluin kunta?

Ehkä väki lähtee Kuopioon. Helpoksi se ei ole tehty. Waltti-vuoro menee Outokummusta Iisalmeen ja joudun vaihtamaan bussia Nilsiässä. Nilsiä on nykyisin yhtä kuin Tahko. Vaikka Tahko oli ennenkin, niin ennen oli toisin.

Retroa, Man oil on yhä edelleen Nilsiässä Pajulahdessa.

Nilsiässä oli nimittäin öljyšeikki Tauno Kuosmanen. Hän valmisti Man Oil-tuotemerkillä öljyä ja esiintyi julkisuudessa vaimonsa kanssa kaupitellen öljyään kaikkea parantavana ihmeaineena. Onnettomuudekseen hän eli vääränä aikana, jos joku nyt tekisi saman, hänestä tulisi kansanedustaja. Tuolloin hän sai syytteen ja hänet pistettiin mielisairaalaan.  Öljyn todettiin olevan normaalia voiteluöljyä. Lopulta sitten Nilsiäkin liitettiin Kuopioon.

Minä jatkoin linja-autoasemalle. Kuopiossa se on syrjässä eikä kaukoliikenteen bussit kulje keskustan halki kuten monessa muussa kaupungissa kuten Joensuussa. Yövyn hostelli Hermannissa Haapaniemellä ja bussi kulkee sinne läpi kaupungin kerran tunnissa. Kummassakaan päässä ei ole mitään palveluita, joten ruoat pitää ostaa keskustasta.

En tykkää olla keskustassa. Joistain kaupungeista en pidä, mutta Kuopion kanssa on toisin. Kuopio ei pidä minusta. Minun sukulaisiani asuu siellä, eivätkä he halua nähdä minua eivätkä halua minua Kuopioon laisinkaan, eikä koko lääniin. Eivät he todennäköisesti halua toisiaankaan. Sen lisäksi olin Kuopiossa massiivisen koulukiusattu.

Seuraavana päivänä lähden Rautavaaralle. Rautavaara on myös Täyssinän rauhan rajan halkoma kunta, rajapyykki on kunnan pohjoisosassa Tiilikkajärven kansallispuistossa. Tiilikkajärvi on aivan legendaarinen luontokohde, sääli vain, että sinne on vaikea päästä ilman omaa autoa, niin kuin melkein mihin tahansa muuhunkin paikkaan Rautavaaralla. 1990-luvulla opiskelijakaverini sanoi, ettei siellä saanut töitä ilman keskustapuolueen jäsenkorttia. Myös Rautavaara kuuluu Suomen sairaimpiin, siellä on korkea mielenterveysindeksi ja siellä on paljon työkyvyttömyyseläkkeellä.

Siellä on myös paljon geokätköjä. Niistä suurin osa sijaitsee siinä kunnan toisessa päässä, pohjoisessa. Siellä on kirkonkylä ja luontokohteet. Etelässä taas kulkee Kuopio-Nurmes -valtatie ja bussit, joskus. Mutta on etelässäkin geokätkö ja sen tekijä kutsuu sitä savolaisuustestiksi. Savolainen ajattelee juuri kierosti ja löytää kätkön oitis.

Minä taas ajattelin suoraviivaisesti. Se oli erittäin väärä tapa toimia.

Siinä se kätkö on.

Planetary pursuit hengessä raportoin: ”Gratikulea 63-64°N 28-29°E peittää vesilumikerros, jonka paksuus paikallisen tiedeinstituutin mukaan on 85 cm ja jonka odotetaan nopeasti lisääntyvän. Kursorinen visuaalinen ja taktiilinen inspektio ei paljastanut artefaktia, vaan vasta pitkällisen tutkimuksen jälkeen voitiin todeta artefakti löydetyksi ja aktivoiduksi. Ympäristön audiovisuaalinen tarkastelu paljasti pelkästään kahteen eri kulttuuriin kuuluvia aviaanisia elämänmuotoja, joita paikallinen väestö kutsuu nimillä pyy ja talitiainen. Ilmasto on ilmeisen hiljattain muuttunut ankarammaksi eri elämänmuodoille. Etsimme mahdollisuutta siirtyä toiseen gratikuleen. Raportti loppu”.

Tehtävä suoritettu, Rautavaara kätkökartalle. Haluan palata tänne sinne Tiilikkajärven kansallispuistoon joskus, sillä viimeksi olin siellä vain kääntymässä. Lapsena istuin Kuopion museolla katselemassa dioja Tiilikkajärveltä, enkä sitten itse pääse sinne niin paljon kuin haluan. Rautavaaralla on pesinyt myös legendaarinen sinipyrstö. Tällä vuosituhannella 18 eri yksilöä, juuri sieltä pohjoisosista, Tiilikalta ja Pumpulikirkolta. Jos minulla olisi auto, minä lähtisin jo sillä tiedolla sinne. Kesällä tietysti, ei sinipyrstöä talvella ole.

Palaan Kuopioon ja hostelli Hermanniin. Kuopiossa ei ole tietääkseni koskaan järjestetty Prideä samalla kuin esimerkiksi Hangossa, Tammisaaressa ja vaikkapa Kuusamossa ja Kajaanissa on Pride. Vaikka Pride ei merkitse kaikkea ja siitä voi joskus olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, niin minun oma kokemukseni oli, että Kuopio oli erittäin ahdistava ja vanhoillinen paikka olla erilainen. Joensuussa saattoi ostaa Seta-lehden, vaikka oli kehotuskielto. Kuopiossa se oli ihan tiskinalustavaraa. Sittenkin oli niin, ettei siinä ollut mitään juuri minua kiinnostavaa paikallista tietoa. Ei ihme, että mielenterveysindeksit vipattavat Savossa.

Luin juuri kuinka tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan oli mennyt vanhalle naiselle. Hän asui Rautavaaralla. Samalla haulla tuli myös perhesurma Rautavaaralla.  Tämä on ihan kuutamosonaatti-tason paikkakunta. Olen aina ajatellut, että Kuutamosonaatin paikkakunta sijaitsi Savossa. Mestariteos, joka tapauksessa.

Reissukohtaamisia eli saappaat ja lähtö

Yleensä pyrin kohtaamaan vain luontoa, mutta reissun päällä tapaa joskus hauskoja ihmisiä. Minun on vaikea olla tosikko kovin pitkään ja kiinnitän yleensä huomioni suuriin humoristeihin. Kerran tapasin maratoonari Jukka Hyvärisen, joka oli tällainen ja hänen vaimonsa Soilen. Huumorin lisäksi Jukalla oli vimma Neuvostoliittoa kohtaan. Siihen aikaan, kun Gorbatšov oli vallassa, rajan takana tuntui tapahtuvan aika paljon salaperäistä. Kukaan ei oikein tiennyt silloin siitä mitään, elettiin käsittämättömässä alkeellisuudessa. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että nythän on Googlen ilmakuvat netissä ja tarkkoja karttojakin, sekä läntisiä että itäisiä, myös topografisina ja tietysti GPS. Silloin pelattiin paperikartoilla ja rajaviivasta itään oli vain valkoista.

Minä sitten sanoin hänelle, että lähdetään käymään siellä noin niin kuin metsän kautta. Muutama paikka katsottiin ja esimerkiksi Koitajoen suunnalla tuntui olevan suorainen liikenneruuhka, vaikka lähin paikkakunta siellä puolella Sukkozero. oli vajaat 50 km rajalta. Tankeillahan ne ajoivat siellä niin että lumi pöllysi. Rajamiehiltä kyselin asiaa, kas kun niitäkin oli. Pari muutakin paikkaa kopaistiin ja yhdessä kävin sitten naapurin puolella joutumatta vaikeuksiin. Jukkaa hirvitti. No, kyllä minäkin ajattelin, että kun on pimeä hakkuu, eikä näe, liikkuuko siellä aukean reunassa ihmisiä, niin on siinä niin kuin istuva ankka, valmiina napattavaksi.

Kerran käytiin ihan legitiimisti Viipurissa.  Minä, Jukka ja hänen vaimonsa Soile. Siellä oli silloin paljon virallisia barrikadeja eli tie poikki ja koppalakit kysyivät papereita. Yksi oli rajavyöhykkeellä ja sitten molemmin puolin Viipuria. Tietysti kun meni hieman veikeää reittiä, niin silloin vältti tarkastuspisteet. Kävimme jossain ihmeen Alasommeella ja Jukka rupesi jo jänistämään, että siitä tulee jotain seuraamuksia, jos tupsahdamme tarkastuspisteelle.

Soile Viipurin linnan tornissa. Meitä molempia vähän naurattaa se, että Jukkaan iski korkeuskammo, eikä hän uskaltanut tähän kuvaan.

Tämä ei ole kuitenkaan kertomus näistä reissuista, vaan näistä ihmisistä. Ne kävivät Tanskassa pyöräilemässä joka vuosi ja yksi kerta ne olivat sitten palanneet tältä reissulta ja asettautuneet nukkumaan mökkiin, kun salama iski siihen ja tappoi Jukan. Siitä oli ihan lehdissä isot otsikot silloin, 1994. Sähkö oli kulkenut puusta alas juuria pitkin mökkiin ja mökin lattia oli halki ihan kuin olisi puukolla vedetty viilto halki mökin.

Ihmeen kaupalla vaimo Soile selvisi hengissä.

No, minäpä asuin sitten Yhdysvalloissa ja tutustuin ihmisiin siellä. Siellä oli Ben, Arkansas honeychild ja Mike, Vietnam-veteraani. Mike sanoi minulle, että minä näytän kommunistilta ja että taatusti olen kommunisti. Ben oli seurannut nuoruudessaan naista jokilaivaan eikä ollut uskoa, kun tämä istuutui värillisten puolelle. Sen jälkeen hän sanoi olevansa walesilainen, irlantilainen ja skotlantilainen, ja että varmasti on ollut ”neekeri halkopinossa” jossain vaiheessa.  Mike oli lokari ja osasi ajaa kaivosteitä. Ne olivat serpentiiniteitä ja usein vielä niin huonossa kunnossa, että vuoren puolelta oli vyörynyt hiekkaa tielle ja se oli muuttunut ajan mittaan tasaisesta sellaiseksi, että auto kulki pompahdellen kallistuen rotkoon päin. Kun katsoo näitä kuvia ja videoita pahoista serpentiiniteistä, niin ajattelen, että mikäs siinä, kun se tien pohja on kuitenkin tasainen.

Joskus 1995 pääsin töihin siivoamaan Kentin kanssa ja tulin hänen kanssaan hyvin juttuun, sillä hän oli humoristi. Hän sanoi siivonneensa metsänvartijoiden taloa Mi Wukissa kun valot olivat sammuneet ja koko rakennus oli ihan säkkipimeänä. Hänellä ei ollut mukana taskulamppua. Hän oli jotenkin saanut könyttyä pihalle autolleen ja pistäneensä valot päälle, kun sähköt palautuivat.

No, minä olin samassa paikassa ja työ eteni huoneesta toiseen ja sitten muistinkin kertomuksen ja mietin, mihin jätin taskulamppuni. Valot sammuivat sillä hetkellä. Pääsin kömpimään sieltä ulos, kun valot palautuivat, mutta sitten siellä sisällä lepakko oli herännyt ja syöksyili raivokkaasti minua kohti. Jälkikäteen ajateltuna se varmasti halusi ottaa skannauksen minusta joka suunnalta.

Kentin jutuissa seikkailivat mustatlesket ja käärmeet. Kerran pikkupojat olivat olleeet Tuolumne-joella kalassa ja saaneetkin hyvin kalaa. Sitten oli tullut paikalle joitain aikuisia ja ne olivat kysyneet, miten ne saavat kalaa niin hyvin. ”Meillä on matoja, jotka purevat”. Vasta liian myöhään miehet olivat tajunneet, että pojat olivat löytäneet kalkkaron poikasia.

Kent kertoili juttua eräästä Nihoffista, joka kirjoitti isoon kirjaan kaikki loukkaukset, mitä kukin sanoi hänestä tai hänen perheestään. Sitten kun joku kysyi lainaa tai jotain apua, niin Nihoff tarkisti kirjastaan, oliko tämä syyllinen mihinkään.

Tarinankertoja oli myös itse vähän arka. Tuolumnen piirikunnassa on paikkakunta nimeltä Jupiter, joka on nimetty sillä tavoin, koska se on ”kauempana kuin Mars”. Pelkäsi sitä paikkaa niin ettei mennyt sinne. Se on sellaista Syvä joki -Amerikkaa.  Koko Tuolumnen piirikunta on harvempaa asutusta kuin Suomi, 9,2 asukasta neliökilometrillä, mutta sen lisäksi väki on pakkautunutta, joten jos Tuolumne on Kalifornian mittakaavassa syrjässä, on sillä omat syrjäseutunsa vielä lisäksi. Tuolumnen piirikunnan korkein kohta jää karvan verran alle neljän kilometrin. Siellä on paljon vuoria ja seitsemän metriä lunta, pahimmillaan. Kent kertoili, että junteilla on tapana pistää tie poikki ja hieman udella kuulumisia. No, minä kävin kyllä sitten Jupiterissa ilman häntä.

Tuolumnen piirikunnan takamailla on sitten tuon näköistä, 2940 metriä, Castle Rock. Tuo on juuri Yosemiten kansallispuiston rajalla, siellä, missä ei käy paljon turakaisia.

Sitten ajattelin, että Soile on leski ja hän on yksin, ei hän ole tottunut olemaan yksin, joten minä kutsuin hänet Amerikkaan ja ajattelin, että hän tulisi hyvin juttuun Kentin kanssa, joten minä järjestelin kaikki työt ja menot niin, että Kent saattoi viedä Soilea eri paikkoihin.

No, ne viihtyivät toistensa seurassa oikein hyvin, menivät naimisiin ja ovat vieläkin naimisissa.

Soile ja Kent

Kent antoi minulle siitä hyvästä hänen suvussaan perintönä kulkeneet cowboy-saappaat. Ne on aidot villin lännen jenkkibuutsit.

Reilun viidentoista vuoden päästä sitten minusta tulee leski ja minun pitää miettiä minun elämäni uudelleen. Soile oli sellainen, että minä ajattelin, että häntä ehkä lohduttaa Amerikassa mukavan miehen seura, mutta hän siihen mieheen sitten takertui ja jäi sinne. Humoristit ovat sellaisia, että hyvä tuuli tarttuu nopeasti kaikkiin ja tulee vietettyä elämänsä mukavammassa seurassa.

Benillä taas kävi niin, että jokilaiva vei hänen tyttönsä ja laki esti valkoista naimasta värilliseksi luokiteltua. Laitkin muuttuvat, jos malttaa tarpeeksi kauan odottaa. Sen jälkeen Ben kierteli eri osavaltioita ja liittyi armeijaan. Ensimmäinen kerta Kaliforniassa oli, kun laiva tuli laituriin San Diegossa. Sumu oli niin tiheä, ettei nähnyt edes sitä laituria. Hänelle sanottiin, ”tervetuloa aurinkoiseen Kaliforniaan!”

Yksi päivä sitten katselen Madventuresia ja Riku Rantala sanoo, ”lähde menee !”.  Sen jälkeen sitten on menty.