Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kultapesä

Koska televisio-ohjelmat ovat olleet varmaan syksystä lähtien tarkoituksettomia ja vailla mitään mielekkyyttä todistaen yhteiskunnallisen rappion viimeisten hetkien tulleen käsille, seuraan naapurimaan televisiota youtubesta, sillä siellä vielä tehdään ohjelmia, jotka ovat mielenkiintoisia, kuten ”Lähtin minä Läkköiläh” -sarja, jonka kylät etsin sitten jälkikäteen kartastosta. Joskus sekin sarja kuitenkin loppuu, joten seuraan myös ”John Cedarsin” kriittisiä dokumentteja aiheesta Jehovan todistajat. Esimerkiksi nyt kun olen jo kolmessa maassa (Venäjä, Suomi, Yhdistyneet Kuningaskunnat) nähnyt ihmiset näiden kirjallisuuskärryjen kanssa, niin Cedars paljastaa, mitkä ovat vaatimukset siihen, että pääsee olemaan elävä lehtiteline. Pakko sanoa, että ilman Cedarsin vlogia en olisi pysynyt kärryillä siitä, mitä Jehovan todistaja-skenessä on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana, enkä olisi kuvitellut, että kärryvahdin työhön tarvitaan mitään muuta vaatimusta kuin että on Jehovan todistaja. Oikeasti siihen ei mitään vaaditakaan, jos tekee mieli niin tehdä, kuka tahansa voi lastata kirjoja kärryyn ja mennä julkiselle paikalle seisoskelemaan, mutta ne eivät hoksaa tätä asiaa.

Joka tapauksessa, Cedars teki myös vlogauksen Scientologiasta ja kuinka se eroaa Jehovan todistajista (eroaa aika paljon) ja kumpi on pahempi (Cedarsin mielestä Jehovan todistajat) ja hän päätyi suosittelemaan scientologiaa kritisoivaa filmiä ”Going Clear”, johon hän antoi kuolleen linkin ja jota hän kehotti katsomaan. Toimiva linkki on kirjoitushetkellä tämä.

Scientologiasta tiedän yhden asian kokemuksesta ja se on Gilman Hot Springs. Kun asuin Kaliforniassa ja olin Jehovan todistaja, niin koska elämä on tyhjä ja vailla mitään tarkoitusta niin yleensä naisille tarjoutuu vaihtelua rutiiniin täyttää se toisella tyhjällä ja tarkoituksettomalla ajanvietteellä, shoppailulla. Jostain syystä kohteeksi oli valikoitunut Riversiden piirikunnan Hemet. Asuin sikäläisittäin pikkukaupungissa Los Angelesin suurkaupunkialueen liepeillä, eikä mahdollisuudet shoppailuun olleet juuri siellä kummoiset. No, joka tapauksessa eräs rouvista, Deidre, halusi näyttää minulle jotain ja siksipä Gilman Hot Springs.

Gold Base aitaa (Lähde: Wikimedia)

Siellä oli aidattuna molemmin puolin tietä alueita, jotka näyttivät sekä yksityisiltä, että sotilaallisilta. Aidat olivat korkeita metalliaitoja ja niissä oli valvontakamerat ja ne oli molemmin puolin ympäröity kaktustiheiköillä. Kaktuksissa oli vielä ärhäkät piikitkin. Sisällä oli ihmisiä, jotka marssivat pareittain Lemmenlaivan kapteenin kuteissa (tarkemmin, kun ajattelen, niin myös ennen on tullut vailla mitään mieltä ja sisältöä olevaa ohjelmaa televisiosta).

No, Deidre oli kauhistunut, niin kuin jokainen varmasti kauhistuu tällaisesta salaperäisestä ja suljetusta yksiköstä ja pyysi minua kaivamaan esille, mikä se on. Hän itse arveli, että ne ovat Jehovan todistajista irronnut lahko (Jehovan todistajien organisatiollinen narsismi on sellainen, että he kuvittelevat kaiken liittyvän jollain tavalla heihin), mutta minun piti tuottaa pettymys hänelle: se on Gold Base, missä skientologit tekivät kaikki filminsä. Wikipedian sivu on aika hyvä siitä, jotkut olivat yrittäneet jopa kuvata sitä ja tulleet itse kuvatuiksi. Googlen kuvausauto on sen kuvannut. Minä en, totta puhuen, uskaltanut ottaa kuvia siellä.

Myöhemmin tein vielä fillarilla retken sinne ja sain lämpöhalvauksen, koska ylitin kanjonin 35°C helteen paahtaessa niskaa koko ajan. Olin siellä 1996. Lähes kaikki scientologiajulkkikset ovat olleet siellä marssimassa lemmenlaivavarusteissa.

”Cedars” teki vloginsa scientologiasta koska Jehovan todistajat voivat katsoa kriittistä dokumenttia scientologeista, mutta eivät omasta uskonnostaan ja hän ajatteli, että jos nämä näkevät, että tuo on aivan ilmiselvästi kultti, niin ne rupeavat näkemään kulttipiirteet myös omassa uskonnossaan ja ovat pian ulkona siitä.

Daily Mail on kirjoittanut jutun Gold Basesta. En tiennyt, että siellä on tarkka-ampujien bunkkereita.

Ken haluaa kokea vessan, jonka Tom Cruise on puhdistanut hammasharjalla lemmenlaivauniformussa, on tämä varmasti oikea paikka sille. Koko kapitalistinen kultti eli ideologia perustuu kilpailulle ja kilpailu on verisimmillään viihteessä ja Hollywoodissa ja siksi Scientologia on saanut haltuunsa Tom Cruisen ja John Travoltan, koska he haluavat kehittää itseään ja pärjätä tässä murhaavassa kilpailussa. Prince, Michael Jackson, Venus ja Serena Williams taas ovat olleet Jehovan todistajia.

Todennäköisesti tänäkin iltana niiden elokuvien joukossa, joita pidin jo ohjelmatietojen mukaan latteina ja mitäänsanomattomina on Hollywoodin tähtiä, jotka uskovat Xenun räjäyttäneen ihmisiä tulivuoressa neutronipommilla kymmeniä miljoonia vuosia sitten ja niiden sielujen kummittelevan meille ja vain kolmannes-valheenpaljastuskoneen kanssa tehty psykoterapia auttaa heidät irti niistä. Gilman Hot Springs ja Gold Base on mielenkiintoisempi kuin Hollywood, olen nähnyt ne molemmat.

Tietysti kuuluu sanoa kulttien yhteydessä, että jos on uskomatonta, mihin ihmiset on saatu höynäytettyä, niin onko sitten normaalia maailma, jossa jotkut nukkuvat kadulla. Onko normaalia, että ihmiset ovat eristettyinä betonikennoissa ja niillä on vähemmän sosiaalisuutta kuin lattiakanalla. Onko parempi uskonto se, että Jumala tarvitsi neitsyen synnyttääkseen itsensä, että voisi uhrata itsensä lepyttääkseen itsensä ja sitten vaellella zombina jonkin aikaa maan päällä kunnes tulee otetuksi taivaaseen.

Minun tapauksessani onnistui se, mitä ”Cedars” alun perin ajoi takaa, kyseenalaistan lahkon. Kyseenalaistan vain kaiken muunkin (”Cedars” on sitaateissa, koska hänen nimensä on oikeasti Lloyd Evans).

Los Angelesin lähiseudun tuskaturismikohde Cecil-hotelli ollaan muuttamassa asunnoiksi, mikä pilaa suunnitelmani mystisesti kuolla siellä. Cecil on tunnettu siitä, että ihmiset kuolevat mystisesti, tunnetuin on Elisa Lam ja hänen hissivideonsa.  Los Angeles on täynnä ihmisiä, jotka haluavat tulla kuvatuksi ja maailmankuuluksi, Elisa Lam toteutti sen. Hänet löydettiin hotellin vesitankista mädänneenä, kun asukkaat olivat valittaneet, että vesi näytti ja maistui oudolta (lähde).  Tämä tapahtui vuonna 2013, kauan sen jälkeen kun olin jo palannut Suomeen. Epistä.

Sen ollessa Los Angelesissa, jos haluaisin, sitä paitsi, mystisesti kuolla Cecilissä, niin viimeistään tämän tapauksen jälkeen joutuisin jonottamaan päästäkseni mystisesti kuolemaan sinne satojen muiden joukossa.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää perjantai, 23 helmikuun, 2018 at 22:43

    No huh! Hyvin kirjoitettu! En tiennyt että tämä on Riversidessa. Pitääköhän ensi reissulla mennä kurkkimaan…

    On tää kyllä niin ihme salaseura. Katsoin vasta Leah Reminin televisosarjaa tästä, ja aika karua on meininki. Kauden ensimmäisessä jaksossa oli suomalainen tyttö jonka äiti oli liittynyt lahkoon hänen ollessa ihan pieni. Hän erkani lahkosta aikuisena, mutta elämä oli tietenkin ihan pirstaleina kun ei ollut koskaan elänyt muuten eikä ollut mitään paikkaa minne mennä. Jotenkin karseaa, että joku muu voi päättää sinun kohtalosta ja liittää lahkoon.

    • Reply Stacy Siivonen lauantai, 24 helmikuun, 2018 at 08:53

      Riversiden piirikunnassa on paljon kaikkia pieniä paikkoja, jotka ovat kiinnostavia ja jonne voi paeta Los Angelesin ruuhkia. Tässä tapauksessa myös ihmisten katseita.

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, 28 helmikuun, 2018 at 14:44

    Uskonto ja raha eivät kuulu mielestäni yhteen, joista nämä kaksi (ainakin) ovat hyviä esimerkkejä.
    Ihan pahaa tekee, kun tietää mitä kaikkea uskon varjolla tässä maailmassa tehdään.

    Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus!

  • Reply Kohteena maailma / Rami lauantai, 3 maaliskuun, 2018 at 15:03

    Olipas mielenkiintoinen postaus asiasta, josta omat tietoni ovat olemattomat. Tuosaa olit parilla lauseella tiivistänyt uskomattoman paljon asiaa siitä, mittä Hollywood pahimmillaan on. Olipahan kokemus tuo tutkimustyö sinullekin.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar