Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Kansallispuisto -ja kuntakierros, osa II

Kauhajärven jälkeen lähdimme jurruttamaan kohden Lauhanvuoren kansallispuistoa. Jo heti alkuun vaikutti suomalaiseksi poikkeavalta kohoumalta, sillä tie kulkee hiljaa ja tasaisesti ylöspäin, kun taas muualla mäet tuppaavat olemaan jyrkkiä, mutta lyhyitä. Ylhäällä alkaa kansallispuisto ja on näkötorni. Samalla kunta vaihtuu Isojoeksi. Isojoellakaan en ole ollut aiemmin.  Näkötornissa on geokätkö ja lähdimme kulkemaan sinne. Lunta oli melko lailla, ehkä neljännesmetri, ja kaikki tullut nyt saman päivän aikana. Näkötorni oli yllättävästi lukossa, eikä infotaululla ollut tietoa siitä, mikä, miksi. Nettisivustolta löytyy, että portaat olivat jäätyneet ja muuttuneet vaarallisiksi ja sen takia torni oli pistetty lukkoon.

No, ilmoitettuani asiasta se geokätkö hyllytettiin kunnes tilanne muuttuu. Jouduimme etsimään kätköjä toisaalta.

Suurin osa Lauhanvuoren kansallispuistollisista elämyksistä liittyy rakkakenttiin ja nyt se kaikki oli paksun lumikerroksen alla, samoin kuin kaikki sivutiet ja ehkä geokätkötkin. Talvi ei selkästikään ole sesonki täällä, mutta kun kesä vain suhahtaa ohi ja loput on talvea.

Saavumme paikkakunnalle Isojoki ja heti alkuun geokätkö kylän keskustasta, joten Isojoki kätköilykartalle.  Isojoesta tiedän vain, että SKP:n Uudenmaan piirin sihteeri on kotoisin sieltä. Sen lisäksi selvisi, että Kyllikki Saari eli ja surmattiin Isojoella. Ensimmäinen kerta, kun Pohjanmaalla epäiltiin jotain tapahtuneeksi koko naapuruston tietämättä. Toisaalta voi olla niin, että kaikki tiesivät, mutta kukaan ei puhunut.

Isojoella oli myös kirkkokätkö. Se ei ollut talvilöydettävä, mutta kävimme kokeilemassa onneamme ja hyvä niin, sillä se paikallistui nopeasti lumesta huolimatta.

Isojoen kirkko on Engelin suunnittelema

Isojoelta siirryimme sitten Merikarvian puolelle Tuorilaan, missä oli hyvä hetki pitää taukoa huoltoasemalla, jolla oli kätkö. Minä olin sen hakenut jo aiemmin. Olin tullut pohjoisesta bussilla, hypännyt siitä välillä ulos käydäkseni lähellä kätköllä ja tullut samaan bussiin takaisin niin että tietojärjestelmä meni sekaisin, kun sama henkilö oli samalla vuorolla kolmatta kertaa asiakkaana.

Tuorilassa aivan kuin Ikaalisissa colajuomat olivat joko Coca Cola tai Pepsi Cola eli kaksi ehdotonta riistofirmaa, joita kumpaakin boikotoin. Sprite ja Fanta kuuluvat kanssa Coca Colalle. Jostain syystä huoltoasemilla on juuri näiden kahden firman kolajuomia, eikä vaikkapa Olvin vastaavaa. No, minulle se tarkoittaa sitä, että jään ilman kofeiiniannosta. Tämä on minun versioni eettisestä matkailusta. Mitä kauemmaksi menee, sitä vähemmän on vaihtoehtoja. Lipsuin, esimerkiksi Perussa, sillä siellä nämä omistavat myös veden ja Inca Colan. Minulla on pitkä lista tavaramerkkejä, joita boikotoin, mutta toisaalta sitten on negatiivinen boikotti: pientä ja paikallista pitää ostaa. Sitä myös enemmän arvostaa, kun boikotin kautta tulee tietoiseksi siitä, kuinka paljon kulutustavaroista tulee näiltä jäteiltä.

Tuorilasta on lyhyt matka Siikaisiin, josta löytyi heti geokätkö, joten Siikainen oli uusi kunta kätkökartalle.  Samalla minä sain koko Satakunnan pakettiin. Satakunta on jotenkin tympeä maakunta, vaikka silläkin on kohokohtansa, rannikko kokonaisuudessaan ja Selkämeren kansallispuisto eritoten. Heti Niinisaloon tultaessa tuli vastaan poika fillarilla paksussa lumessa ja tokasin, että on varmasti hankala ajaa, kun lunta on niin paljon, johon poika ei sanonut mitään vastaan. No, se onkin tyypillinen satakuntalainen vastaus. Toisaalta Satakunnassa olen kyllä saanut liftin, joten ynseydessä Varsinais-Suomi voittaa Satakunnan.

Kuuluisin Siikaisten asukas on satelliittisääksi, joka tällä hetkellä palloilee Afrikassa. Santran edesottamuksia voi seurata facebookissa.  Siikaisissa on paljon takamaata sääksien lennellä. Muuten Siikaisista on Antti Kalliomäki. Vanhemmalle väelle Kalliomäki on tutumpi urheilusaavutuksistaan kuin poliitikkona.

Siikaisissa oli hiljaista kirkonkylällä, ei siellä ole paljon asukkaitakaan. Päätimme vielä käydä kirkolla, jonka kätköä sai tovin etsiä ennen kuin se antautui. Sitä varten oli annettu vihjeeksi numero 4, eikä se kertonut mitään. Purkin löydyttyä Arhi huomasi sen luona olevan paaden ja arveli, että se on vanha kilometripylväs. No, minä sitten pyyhin siitä lumet pois ja sieltä paljastuu isolla numero 4.

Siikaisten kirkko

Siikaisilta pääsi helposti Pomarkkuun, mikä oli seuraava kohde. Pomarkussa olin palloillut aiemminkin, silloin liftasin sinne ja koira nuoli minun naamaani koko matkan ajan. Arhi ei ollut käynyt siellä. Valikoin sellaisen kätkön, missä kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt. Se esitteli Pomarkussa olevan ”maailman pohjoisimman pyramidin”. Minusta kyllä Huippuvuorten Pyramiden on maailman pohjoisin pyramidi.

Pomarkun jälkeen Noormarkussa ehdotin Arhille rannikkokaupunkihaasteen purkilla käyntiä. Minä olin rämpinyt pitkin hakkuita purkille, mutta Arhi löysi sinne ihan suoran reitin.

Seuraavaksi pysähdyimme Luvialla, missä huoltoasema juuri sulki oviaan. Lähdimme hakemaan kätköjä Pinkjärven erämaasta. Ensimmäinen tie oli tuoreeltaan aurattu ja täällä kaikki kätköt olivat teiden varsilla. Ongelma vain oli se, että kätköt olivat tyypillisesti kuusissa ja kuuset lumen peitossa, joten ne joutui kaikki harjaamaan pois lumesta. Sen lisäksi kuusesta on vaikea löytää purkkia muutenkaan yöllä taskulampun valossa. Päivälläkin ne ovat ankkalia, siksi kuusi on tyypillinen paikka piilottaa kätköpurkki. Lumi oli joko täyttänyt ojat sellaiseksi, ettei niitä pystynyt näkemään tai sulaessaan muodostanut laajoja lätäköitä. Muutama jäi löytymättä näiden olosuhteiden takia.

Seuraavaksi siirryimme saman Pinkjärven erämaan toisen tien varrelle. Minkki loikki tien yli. Puut kaareutuivat yli tien raskaassa lumilastissa. Tietä ei oltu aurattu. Kun olimme aikamme kätköilleet ja lunta tuli taivaalta yhä kiivaampaan tahtiin, Arhi sanoi, että jos emme nyt lähde, niin autolla ei täältä enää pääse pois. Varmemmaksi vakuudeksi satoja kiloja märkää lunta tippui puista tielle ja auton päälle. Niinpä me sitten tulimme takaisin päätielle ja siirryimme tien varrelle lähemmäksi Eurajoen keskustaa. Purkit olivat vielä lisäksi muutama metri sivuun koordinaateistaan.

Oli pakko lähteä pois, koska Arhin piti ehtiä aamulla hoitamaan velvollisuuksiaan. Menimme Eurajoelta Euralle, missä on UNESCOn maailmanperintökohde Sammallahdenmäki. Luonnollisesti jo pelkästään pysäköintipaikka oli täysin lumen peitossa ja Sammallahdenmäki itsessään kesäkohde. Minä en nyt vielä kuittaa itselleni pinnaa maailmanperintökohteesta, kun käyn parkkipaikalla.

Siirryimme Euraan. Eurassa asui pikkuserkkuni Kaarlo Holmstén. Holmsténit ovat sikäli jännä suku, etteivät ne pysy aloillaan, eikä siihen ole mitään ammatista tai rakkaudesta johtuvaa selitettävää syytä. Yleensä, kun olen lukenut sukukirjojani, niin on tullut tutuksi vähän jokainen talo jossain Toijalan-Valkeakosken välillä, jolloin paikallistuntemus menee ihan nextille levelille. Samoin suvussa, jos mainitaan jokin vakava sairaus, niin huomaa sen heijastumat jälkipolviin. Paikkakunnalta toiselle pomppiminen ilman syytä herättää kysymyksen matkageenistä.
No, 1918 hänelle tarjottiin vaihtoehdoiksi punakaartia tai sitten sitä, että hän ajaa veturia ja hän valitsi veturilla ajamisen ja ajoi sitä, kunnes sai kuulla, että saksalaiset ajavat punaisia ”kuin karjaa” kohti Lahtea ja siinä joukossa oli hänen vaimonsa ja lapset, joten hän nappasi kiväärin mukaansa ja lähti itsekin sinne. Hän joutui kiinniotetuksi ja Tammisaaren keskitysleiriin ja kuoli siellä tauteihin.  Sata vuotta sitten. Minä jotenkin ymmärrän, että Kauhajoella on ryssäviha, koska vuoden 1808 raiskaukset ja kidutukset ja jotenkin ymmärrän, että muualla Pohjanmaalla ryssäviha, koska isoviha. Pikkasen jo ihmettelen sitä, että Ilkat vihaavat Flemingin sukua, koska nuijasota. Mutta sisällissodasta on kulunut vasta sata vuotta ja hermot menevät hyvin nopeasti näihin ”oman onnen seppiin”.

Arhi kävi sitten vielä Jokioisilla kätköllä, missä minä olin ollut aikaisemmin. Forssassa oli auki suuri huoltoasema ja sielläkin oli vain Coca Cola ja Pepsi Cola. Helsingissä pääsin nukkumaan onneksi sohvalle ennen paluutani Hankoon.

 

 

Kansallispuisto -ja kuntakierros, osa I

Tällä kertaa oli sovittu lähteä Arhin kanssa reissuun.  Arhi pitää Room Escape Running Rabbitia Roihuvuoressa. Minä en ole koskaan osallistunut pakopeliin, koska minä en pysty saamaan ajatuksiani kokoon paineen alla. Arhi myös geokätköilee, mutta hänellä on ihmeellinen tuuri, että kun hän on vapaalla ja valmis lähtemään reissuun, tulee ihan hirveä ilma. Nytkin oli siis aivan hirveän sakea lumipyry, mutta kuulin ennusteesta, että se painottuisi itään. Hangossa hyvä on se, että kaikki suhtautuvat sääennusteeseen vakavasti. Ikävää on luottaa siihen liikaa. Toteutui nimittäin niin, että lunta tuli nimenomaisesti länteen.

Ensimmäinen paikka pysähtyä oli Ikaalisissa huoltamolla. Minä tiesin, että siellä oli lähellä tietä huoltoasema, koska aikaisemmin olin nukkunut sen pihalla. Olin kansannut penkit yhteen ja levittänyt makuupussin siihen ja nukkunut yön, kunnes aamubussi saapui.

Seuraava kohde oli Jämijärvi, mistä näytin Arhille hautausmaan, jossa olin ollut aikaisemmin. Geokätköpurnukka oli hautautunut lumen alle, mutta vanhasta muistista potkin sen esille. Seuraavaksi Kankaanpään Niinisaloon. Se oli tullut tutuksi siitä, että sinne oli tarkoitus rakentaa vastaanottokeskus, mutta paikalliset tuhopolttivat rakennuksen. Niinisalon kätkö löytyi nopeasti.

Seuraavaksi menimme Honkajoelle. Honkajoelle saapuessa toisella puolella katua oli katulamput valaisemassa katua, toisella puolen taas ne valaisivat traktoreita. Minulla ei ole mitään mielikuvaa Honkajoesta, enkä ole siellä aiemmin käynyt. Se on kunta, jossa ei ole ainoatakaan järveä. Voi miettiä, kuinka monta sellaista osaa kartalta nimetä (ensimmäisen mokasin, en ole viettänyt aikaa Hailuodon järvillä, mutta Sottunga on vahva kandidaatti). Honkajoella on kuitenkin kirkko ja kirkolla geokätkö. Geokätkö oli ihmeellisessä louhikossa, missä ei ollut järin kiva etsiä sitä lumisella säällä. Joka tapauksessa, Honkajoki uudeksi kunnaksi geokätkökartalle ja muutenkin.

Honkajoen kirkko

Seuraavaksi siirryimme Karvian puolelle Kyrön skanssiin. Serkkuni Klaus Fleming oli kurittanut siellä Ilkkaa ja muita pohjanmaalaisia talonpoikia. Minun edesmennyt kumppanini oli ylpeä Ilkan jälkeläinen ja sanoi heti tuntevansa kaikki Flemingit ja vihaavansa heitä. Eipä tuntenut minua. Toisaalta, minä en ole suoraan hänen jälkeläisensä. Koska sukuyhteydessä on nainen tai useitakin naisia, minä en ole aatelinen, aatelissukuun kuuluva, pelkästään. Aateliset olivat niitä, jotka ratsastivat hevosilla ja komentelivat joukkoja ja ne aateloimattomat sukulaiset olivat niitä, jotka lapioivat hevosenlantaa ja kelpasivat syrjähyppyihin. Auringossa palava iho, juoksentelu alasti puutarhassa ja ymmärtämättömyys käytännön asioista kuitenkin varmasti periytyivät muillekin.

Kyrön skanssista ei ole mitään jäljellä, mutta se toimi tulppana, joka piti pohjanmaalaiset siellä omalla puolellaan. Jos se olisi pitänyt, Etelä-Suomi olisi yhä sosialistinen, eikä Juha Sipilä olisi pääministeri.

Skanssilta löytyi geokätkö, joten Karvia uudeksi kätkökunnaksi.  Myöskään Karvialla en ole aiemmin ollut. Karvia on tunnettu lähinnä vankilastaan, jossa pidettiin Jehovan todistajia, jotka olivat totaaleja. En ymmärrä, että jos tahtoa aseelliseen maanpuolustukseen ei löydy, niin pitää terästää sitä vankilalla. Eikö se, että systeemi potkii päähän tee entistä haluttomammaksi puolustamaan sitä.

Kyrön skanssi

Skanssilta oli tarkoitus lähteä ajelemaan läheiseen Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon.  Sinne menevällä tiellä oli kuitenkin huomattavan paljon lunta. Sen varrella olevilla geokätköillä oli viite tietoon, että tie soveltuu syksystä kevääseen. Ei vaikuttanut enää syksyltä. Siksi menimme kiertoreittiä. Kansallispuistosta näkee kuitenkin pienen siivun matkalla Karvialta Kauhajärvelle.

Saavuimme sitten Kauhajärvelle, josta löysimme nopeasti kirkkokätkön niin että Kauhajoki kummallekin uudeksi kunnaksi kätkökartalle.

Arhi loggaa geokätköä Kauhajoella.

Orbeja

Kauhajokelaiset eivät varmaan halua, että muistutetaan siitä asiasta, josta Kauhajoki parhaiten muistetaan, niin kerronpa, että wikipedian mukaan Kauhajoella Suomen sodan aikana venäläiset raiskasivat ja muuten kiduttivat paikallista väestöä, mitä eivät tehneet muualla. Selkeästi paikkakunta, jonne kasautuu raakoja tekoja.